USA, Unkari, Itävalta jne. ovat keskenään sopineet, että Ukrainalle ei anneta enää apuja. USA päätti lyödä 2 kärpästä. USA hyökkäsi Iraniin, jotta ei tarvitsisi enää antaa ohjuksia Ukrainalle. Tämä siitä syystä, että USA tarvitsee niitä itse, kun niitä kuluu niin paljon Iranissa. Toki toinen kärpänen oli, että saa Iranin polvilleen ja turvattua Israelia, jota vastaan Iran suunnitteli radioaktiivisella materiaaleilla varustettujen pommien räjäyttämistä Israelissa. Näin Trump voi lunastaa lupauksensa, että Ukrainan sota päättyy ja Venäjä saa Ukrainan, ilman sotakorvauksia.
Lisäksi Trump heilutti USA sisämarkkinoilla, joilla voi perustella sotia yms. hyökkäyksiä. Öljy markkinat taas ovat nostaneet rikkaiden republikaanien tuloja n. miljardilla.
Eli monta hyötyä.
Mietin vaan, että Suomea natoon eivät halunneet tietyt EU maat ja onkohan Suomi annettu samalla tavalla Venäjälle kuin Ukraina?
USA:han on vetäytynyt Pohjoismaiden puolustamisesta sekä luokittelut ne Grönlannin puolustuksen suunnittelun ja osallistumisen takia epäsuotuisiksi maiksi.
USA ja sen kannattajat jakaa puolustuslinjoja?
Anonyymi-ap
0
67
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561