IS-haastattelu: Murrolta suorat sanat – hyvinvointivaltio on rikki
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011948019.html
"Työeläkejohtaja sanoo, että työikäisten elämään on tulossa mullistuksia, joista poliitikot eivät uskalla puhua. Suomalaisten on tyydyttävä vähempään: pappa kotona, pienempi koti, vähemmän asfalttia teillä. Herätkää, tätä tapahtuu jo! hän sanoo.
Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että suomalaisten on varauduttava elintason laskuun ja hyvinvointipalveluiden vähenemiseen.
Murron mukaan Suomen julkisen talouden sopeutustarve on 8–13 miljardia euroa, mikä tarkoittaa asumista pienemmissä kodeissa ja vähemmän julkisia palveluita.
Murto varoittaa, että aikuisten lasten on otettava enemmän vastuuta vanhempiensa hoidosta, kun kynnys ympärivuorokautiseen hoivaan nousee.
Hän peräänkuuluttaa poliitikkojen rohkeutta puhua avoimesti siitä, miten hyvinvointivaltion malli muuttuu ja mitä se tarkoittaa kansalaisille."
Talousoikeisto voimantunnossaan on nyt romuttamassa koko hyvinvointivaltiota ja antaa samalla yhä lisää veronalennuksia suurituloisimmille. Kansalle on tällä kauhukabinettikaudella markkinoitu oikeiston veropopulistien koko propagandakoneistolla tykittämällä itsepalveluyhteiskuntaa ns. "pakkona", vaikka kyse on arvovalinnasta. Jos ensi eduskuntavaaleissa samalle porukalle annetaan valta, ne vievät tuhkatkin pesästä. Nukkuminen vaaleissa ei nyt auta, se kun lisää suoraan kokoomuksen ja RKP:n ääniosuutta. Vaikuttakaa, jos haluatte pitää hyvinvointiyhteiskunnan myös jatkossa.
Risto Murto: Hyvinvointivaltio on rikki. Oikeisto tykittää nyt kaikella voimallaan hyvinvointia alas
242
986
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tyytyisikö Risto pienempään palkkaan? Vuonna 2023 "Palkkavertailussa toiseksi sijoittuu eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, jonka tilipussi vuodelta 2023 oli palkan, luontoisetujen ja tulospalkkioiden johdosta yhteensä 917 012 euroa yhtiön palkitsemisraportin mukaan."
Eläkeyhtiön toimitusjohtajalle huimat bonukset
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010533234.html
IS:n selvityksen mukaan kahden suurimman eläkeyhtiön toimitusjohtajan kokonaistulot ovat nyt miljoonaluokkaa.- Anonyymi00002
Suurituloisia ei voi vaatia osallistumaan Suomitalkoisiin!
- Anonyymi00008
Helppo se on toimitusjohtajan sanoa. Ei taida nämä muutokset eliittiä koskea...
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Helppo se on toimitusjohtajan sanoa. Ei taida nämä muutokset eliittiä koskea...
Tämä. Se on niin helppoa, kun ei itse tarvitse näihin talkoisiin osallistua. Murto on Suomen kovapalkkaisimpia yritysjohtajia.
- Anonyymi00014
Anonyymi00008 kirjoitti:
Helppo se on toimitusjohtajan sanoa. Ei taida nämä muutokset eliittiä koskea...
Rahaeliitti tekee nämä muutokset nimenomaan saadakseen pitää yhä suuremman osan tuloistaan oikeiston veropopulismilla.
- Anonyymi00019
Anonyymi00014 kirjoitti:
Rahaeliitti tekee nämä muutokset nimenomaan saadakseen pitää yhä suuremman osan tuloistaan oikeiston veropopulismilla.
Loputtoman ahneita.
- Anonyymi00028
Anonyymi00014 kirjoitti:
Rahaeliitti tekee nämä muutokset nimenomaan saadakseen pitää yhä suuremman osan tuloistaan oikeiston veropopulismilla.
Totta.
- Anonyymi00042
Anonyymi00008 kirjoitti:
Helppo se on toimitusjohtajan sanoa. Ei taida nämä muutokset eliittiä koskea...
Mutta pinnat Murrolle, että sanoo asiat niin kuin ne ovat eikä valehtele kuten hallituksemme ministerit ja Stupido.
- Anonyymi00045
Anonyymi00009 kirjoitti:
Tämä. Se on niin helppoa, kun ei itse tarvitse näihin talkoisiin osallistua. Murto on Suomen kovapalkkaisimpia yritysjohtajia.
Ökyrikas.
- Anonyymi00059
Anonyymi00042 kirjoitti:
Mutta pinnat Murrolle, että sanoo asiat niin kuin ne ovat eikä valehtele kuten hallituksemme ministerit ja Stupido.
Kaikki mitä porvari puhuu on valetta tai sontaa Kaikki ongelmat johtuu porvareista
Anonyymi-ap
2026-04-18 19:40:15
AINOA ONGELMA SUOMESSA ON PORVARIT joka on RKPn johtamaa sakkia eli eliittien apupoikia
Porvarit on ryöstäneet valtion koko EUn tasolla sama He valehtelee kaikesta ja kerää itse omaisuudet itselleen rosvoten muiden omaisuudet ja työn tulokset
Ne ei koskaan kuuluisi päättämään asioista
He huijaa kansaa uskomaan että heillä on oikeus omistaa ja muilla ei kun rosvoavat kaiken - Anonyymi00061
En äänestänyt hallituspuolueita. Maksan mielelläni verot, jos niillä saisikin jotain, kuten vaikkapa:
- laadukas koulutus lapsille ja nuorille
- hyvä terveydenhoito KAIKILLE
- kohtuullinen sos.turva jos kasahtaa (työttömyys, sairaus)
- opiskelijat takaisin yleiseen as.tukeen
- kehitysvammaisten palvelut turvattava
- inhimillinen vanhushoiva (jonka hoitaa julkinen sektori vs. Attendon ym rahan kuppaus eikä mitään laatua palveluissa. Saisivat hävetä!)
Vaikka olen hyvätuloinen, niin en halua maksaa näistä senttiäkään:
- yksityisten terveysfirmojen tukeminen
- Sitra ym.turhakkeet
- te-tanttojen palkkakulut. Asiakkaiden fb-tilien ja kyykytyksen sijaan tekemään jotain hyödyllistä yhteiskunnalle. Työttömien kurittaminen lopetettava, se ei hyödytä ketään.
- Fortumin tj:lle potkut, kun teki veronmaksajille 8 miljardin laskun (hups!).
- ylisuuria palkkoja sotejohtajille. Palkat 50% pienemmäksi (15 000 > 7 500), eivät kuole silti nälkään. Säästyneillä rahoilla palkattava hoitajia.
- lääkäreiden törkeitä kk-palkkoja. Koulutuspaikkoja lisäämällä palkat kohtuullisiksi.
- kuntien pilipaliorganisaatiot, etenkin "kehitysyhtiöt" lopetettava, kun eivät oikeasti tee mitään järkevää.
- staattiset yritystuet menestyville firmoille
- puoluetuet
- kansanedustajien edut, kuten taksi ym. Maksakoot omasta pussista stna!
- kehitysapu: tämä ei auta ketään ja valuu 90% korruptioon. Apu konkreettisempaa: ruokaa, viljaa, kaivoja, koulutusta ym.eikä joidenkin pulleiden virkamiesten taskuihin ja kultaiseen hammaskalustoon.
- Ahvenanmaan tuet. Miksi ihmeessä kompensoimme verorahoillamme tätä maantieteellistä umpilisäkettä? Emme saa mitään vastineeksi (paitsi vittuilua) ja nuorten miesten (pl.ahvenanmaalaiset nuoret) oletetaan puolustavan tätä saarta hengellään. Tirsk.
- pakkoruotsi. Maksaa liikaa.
- presidentin matkabudjetti pienemmäksi, keskittyköön hyppäämään kotimaassa (niin jää matkarahat Suomeen)
- kansanedustajien sopeutumisrahat. Kortistoon joutavat, kuten kaikki muutkin.
Tässäpä näitä. Terv. VVM - Anonyymi00063
Tämä! Mitä ihmettä nämä tällä tavoittelevat? En pysty käsittämään mikä tässä tarkoituksena? Ja kaikki oikeistoekonomit paasaa tätä samaa asiaa. Mitään vaihtoehtoja näillä ei tunnu olevan.
Tajuavatko mitä tällä aiheuttavat? Todennäköisesti tahallaan ajavat Suomen velkaan ja leikkausten kautta hyvinvointivaltion alas. - Anonyymi00064
No tämä nykyinen talousoikeistolainen meno on aiheuttanut vaan lisää ongelmia eikä näillä toimenpiteillä ole ollut minkäänlaista positiivista vaikutusta valtiontalouteen, vaan kaikki mennyt surkeammaksi. Silloin täytyy miettiä muita strategioita eikä jatkaa samalla toimimattomalla. Miettiä myös sitä tulopuolta.
Tämä Ristohan esitteli jotain kasvutoimia, oikein työryhmässä pohdittuja, hallituskauden alkaessa, että täytyy sanoa että en kauheasti hänen juttujaan arvostaisi. - Anonyymi00065
Ootko kuullut koskaan verotuksesta? Sillä valtio kerää itselleen tuloja. Onko uutta tietoa sinulle?
"Suomessa on jo nyt poikkeuksellisen korkea verotus. Korttisi on jo käytetty."
Ei ole yritysverotus eikä pääomaverotus. - Anonyymi00066
Työn kustannukset ovat Suomessa EU:n keskitasoa. Ongelmana ovat ahneet yrittäjät, jotka vaativat valtiolta yritystukia, valmiiksi koulutettua työvoimaa (koulutus julkisella rahalla) ja maksavat työntekijöille mikropalkkaa. Esim. Ruotsissa kun yritys menestyy, niin hyvää jaetaan myös työntekijöille. Täällä saat jonkun kehun ehkä ja 1.1% vuosikorotukset "kun nyt ei ole oikea aika palkankorotuksille".
Suomessa ei ole hyviä yrityksiä vaan ahneita loisfirmoja. - Anonyymi00068
Kannattaa katsoa Ylen sivuilta KEVAn johtajan haastattelu. Sillä on vähän erilaisia ajatuksia
https://yle.fi/a/74-20221490 - Anonyymi00070
Hyvinvointiyhteiskunnan tuhoaminen on siis ollut tietoista. On tarkoituksellisesti tehty katastrofaalista talouspolitiikkaa, koska tyhjällä valtion kassalla voi perustella, miksi sosiaaliturvan tasoa ei voida ylläpitää. Sen takia Suomen kaivoslaki on Suomelle epäedullinen. Samasta syystä toivotetaan datakeskukset tervetulleiksi, vaikka ulkomailta saatujen tietojen valossa ne tulevat nostamaan sähkön hintaa. Mutta oikeisto ja rikkaat haluavatkin Suomesta taas luokkayhteiskunnan ja sinne suuren alistetun köyhälistön heitä palvelemaan.
Sitäpä eivät kaikki varakkaat ymmärrä. Kun tulee se vartijavaltio hoitajineen, ja rikollisjärjestöineen. Tuntevat toisensa. - Anonyymi00096
Anonyymi00061 kirjoitti:
En äänestänyt hallituspuolueita. Maksan mielelläni verot, jos niillä saisikin jotain, kuten vaikkapa:
- laadukas koulutus lapsille ja nuorille
- hyvä terveydenhoito KAIKILLE
- kohtuullinen sos.turva jos kasahtaa (työttömyys, sairaus)
- opiskelijat takaisin yleiseen as.tukeen
- kehitysvammaisten palvelut turvattava
- inhimillinen vanhushoiva (jonka hoitaa julkinen sektori vs. Attendon ym rahan kuppaus eikä mitään laatua palveluissa. Saisivat hävetä!)
Vaikka olen hyvätuloinen, niin en halua maksaa näistä senttiäkään:
- yksityisten terveysfirmojen tukeminen
- Sitra ym.turhakkeet
- te-tanttojen palkkakulut. Asiakkaiden fb-tilien ja kyykytyksen sijaan tekemään jotain hyödyllistä yhteiskunnalle. Työttömien kurittaminen lopetettava, se ei hyödytä ketään.
- Fortumin tj:lle potkut, kun teki veronmaksajille 8 miljardin laskun (hups!).
- ylisuuria palkkoja sotejohtajille. Palkat 50% pienemmäksi (15 000 > 7 500), eivät kuole silti nälkään. Säästyneillä rahoilla palkattava hoitajia.
- lääkäreiden törkeitä kk-palkkoja. Koulutuspaikkoja lisäämällä palkat kohtuullisiksi.
- kuntien pilipaliorganisaatiot, etenkin "kehitysyhtiöt" lopetettava, kun eivät oikeasti tee mitään järkevää.
- staattiset yritystuet menestyville firmoille
- puoluetuet
- kansanedustajien edut, kuten taksi ym. Maksakoot omasta pussista stna!
- kehitysapu: tämä ei auta ketään ja valuu 90% korruptioon. Apu konkreettisempaa: ruokaa, viljaa, kaivoja, koulutusta ym.eikä joidenkin pulleiden virkamiesten taskuihin ja kultaiseen hammaskalustoon.
- Ahvenanmaan tuet. Miksi ihmeessä kompensoimme verorahoillamme tätä maantieteellistä umpilisäkettä? Emme saa mitään vastineeksi (paitsi vittuilua) ja nuorten miesten (pl.ahvenanmaalaiset nuoret) oletetaan puolustavan tätä saarta hengellään. Tirsk.
- pakkoruotsi. Maksaa liikaa.
- presidentin matkabudjetti pienemmäksi, keskittyköön hyppäämään kotimaassa (niin jää matkarahat Suomeen)
- kansanedustajien sopeutumisrahat. Kortistoon joutavat, kuten kaikki muutkin.
Tässäpä näitä. Terv. VVMHyvin sanotti olen täysin samaa mieltä
- Anonyymi00097

Tässäpä näitä. Terv. VVM"pakkoruotsi maksaa liikaa" Kannattaisi opiskella naapurimaa Ruotsin kieli sillä täältä ollaan ennenkin paettu paremman elintason vuoksi Ruotsiin kurjuutta pakoon. Tällä menolla Suomi on muuttumassa Euroopan köyhimpien maiden joukkoon, sillä köyhistä ja kurjista valtioista yleensä lähdetään lifohkaan
- Anonyymi00133
Anonyymi00061 kirjoitti:
En äänestänyt hallituspuolueita. Maksan mielelläni verot, jos niillä saisikin jotain, kuten vaikkapa:
- laadukas koulutus lapsille ja nuorille
- hyvä terveydenhoito KAIKILLE
- kohtuullinen sos.turva jos kasahtaa (työttömyys, sairaus)
- opiskelijat takaisin yleiseen as.tukeen
- kehitysvammaisten palvelut turvattava
- inhimillinen vanhushoiva (jonka hoitaa julkinen sektori vs. Attendon ym rahan kuppaus eikä mitään laatua palveluissa. Saisivat hävetä!)
Vaikka olen hyvätuloinen, niin en halua maksaa näistä senttiäkään:
- yksityisten terveysfirmojen tukeminen
- Sitra ym.turhakkeet
- te-tanttojen palkkakulut. Asiakkaiden fb-tilien ja kyykytyksen sijaan tekemään jotain hyödyllistä yhteiskunnalle. Työttömien kurittaminen lopetettava, se ei hyödytä ketään.
- Fortumin tj:lle potkut, kun teki veronmaksajille 8 miljardin laskun (hups!).
- ylisuuria palkkoja sotejohtajille. Palkat 50% pienemmäksi (15 000 > 7 500), eivät kuole silti nälkään. Säästyneillä rahoilla palkattava hoitajia.
- lääkäreiden törkeitä kk-palkkoja. Koulutuspaikkoja lisäämällä palkat kohtuullisiksi.
- kuntien pilipaliorganisaatiot, etenkin "kehitysyhtiöt" lopetettava, kun eivät oikeasti tee mitään järkevää.
- staattiset yritystuet menestyville firmoille
- puoluetuet
- kansanedustajien edut, kuten taksi ym. Maksakoot omasta pussista stna!
- kehitysapu: tämä ei auta ketään ja valuu 90% korruptioon. Apu konkreettisempaa: ruokaa, viljaa, kaivoja, koulutusta ym.eikä joidenkin pulleiden virkamiesten taskuihin ja kultaiseen hammaskalustoon.
- Ahvenanmaan tuet. Miksi ihmeessä kompensoimme verorahoillamme tätä maantieteellistä umpilisäkettä? Emme saa mitään vastineeksi (paitsi vittuilua) ja nuorten miesten (pl.ahvenanmaalaiset nuoret) oletetaan puolustavan tätä saarta hengellään. Tirsk.
- pakkoruotsi. Maksaa liikaa.
- presidentin matkabudjetti pienemmäksi, keskittyköön hyppäämään kotimaassa (niin jää matkarahat Suomeen)
- kansanedustajien sopeutumisrahat. Kortistoon joutavat, kuten kaikki muutkin.
Tässäpä näitä. Terv. VVMAhvenanmaa itsenäiseksi tai osaksi ruotsia, niin rahaa säästyy.
Pakkoruotsi on paljon parempi kuin alikehittyneiden maiden kielten opetus- ja tulkkaustoiminta.
Ehdottamasi veroista kustannettavat palvelut on rajattava kantaväestötaustaisille ihmisille - rahat loppuu kun on koko maailma kylässä palveluita vaatimassa. - Anonyymi00135
Anonyymi00002 kirjoitti:
Suurituloisia ei voi vaatia osallistumaan Suomitalkoisiin!
Palkka katto Suomeen niin julkinen talous elpyy varmasti. Maksimi palkka olis 4500 euroa /kk.
- Anonyymi00140
Anonyymi00135 kirjoitti:
Palkka katto Suomeen niin julkinen talous elpyy varmasti. Maksimi palkka olis 4500 euroa /kk.
Vaadittaisiin paljon perusteellisempaa uudistamista. Pelkkä palkkakatto karkottaisi osaavia työntekijöitä.
- Anonyymi00157
Anonyymi00059 kirjoitti:
Kaikki mitä porvari puhuu on valetta tai sontaa Kaikki ongelmat johtuu porvareista
Anonyymi-ap
2026-04-18 19:40:15
AINOA ONGELMA SUOMESSA ON PORVARIT joka on RKPn johtamaa sakkia eli eliittien apupoikia
Porvarit on ryöstäneet valtion koko EUn tasolla sama He valehtelee kaikesta ja kerää itse omaisuudet itselleen rosvoten muiden omaisuudet ja työn tulokset
Ne ei koskaan kuuluisi päättämään asioista
He huijaa kansaa uskomaan että heillä on oikeus omistaa ja muilla ei kun rosvoavat kaikenNyt aattenpalo häiritsee sinua. Eihän Murto puolusta kokoomusta eikä nykyistä politiikkaa vaan sanoo ääneen, että oikeisto tuhoaa hyvinvointiyhteiskuntaamme.
Se mistä ei uskalleta puhua on se, että ei kerrota avoimesti minne se raha menee ja miksi. Kyse ei ole mistään pakosta vaan kyse on sairaista arvoista mitkä maamme poliittinen eliitti on vapaaehtoisesti valinnut. Itse sanoisin, että maamme poliittinen eliitti on epäisänmaallista paskaa, jolla ei tulisi olla mitään oikeuksia tuhota hyvinvointiyhteiskuntaamme. Valitettavasti kansa on niin tyhmää, että on valinnut maamme johtoon tämän paskasakin. Olemme siis saamassa sitä mitä olemme tilanneet.
Vaikka hallitus vaihtuukin vaalien jälkeen Suomi ei voi muuttaa kurssiaan mihinkään kun nämä kelvottomat epäisänmaaliset lierot ovat sementoineet likaiset päätöksensä siten, että emme voi enää itse päättää omista asioistamme. Jos tekisimme jotain toisin niin globalistien kuristaisivat Suomen selvitystilaan nostamalla lainakorkoja.
Hallituksemme Marinin hallitus mukaan lukien ovat tehneet Suomelle valtaisan karhunpalveluksen jonka maksumieheksi joutuvat jälkipolvemme. Elintasomme tippuminen on suoraa seurausta typerien poliittistien päättäjiemme toimista. Heitä suojelee Mediapooli, joka on kaventanut demokratiaa ja sananvapautta. - Anonyymi00159
Anonyymi00063 kirjoitti:
Tämä! Mitä ihmettä nämä tällä tavoittelevat? En pysty käsittämään mikä tässä tarkoituksena? Ja kaikki oikeistoekonomit paasaa tätä samaa asiaa. Mitään vaihtoehtoja näillä ei tunnu olevan.
Tajuavatko mitä tällä aiheuttavat? Todennäköisesti tahallaan ajavat Suomen velkaan ja leikkausten kautta hyvinvointivaltion alas.Kyse on poliittisista valinnoista.
Olemme vaihtaneet hyvinvointiyhteiskuntamme Nato-jäsenyyteen.
Mediapooli pitää huolen mielipidevaikuttamisesta sensuurin ja propagandan keinoin.
Tämä vaan on karu fakta. - Anonyymi00169
Anonyymi00061 kirjoitti:
En äänestänyt hallituspuolueita. Maksan mielelläni verot, jos niillä saisikin jotain, kuten vaikkapa:
- laadukas koulutus lapsille ja nuorille
- hyvä terveydenhoito KAIKILLE
- kohtuullinen sos.turva jos kasahtaa (työttömyys, sairaus)
- opiskelijat takaisin yleiseen as.tukeen
- kehitysvammaisten palvelut turvattava
- inhimillinen vanhushoiva (jonka hoitaa julkinen sektori vs. Attendon ym rahan kuppaus eikä mitään laatua palveluissa. Saisivat hävetä!)
Vaikka olen hyvätuloinen, niin en halua maksaa näistä senttiäkään:
- yksityisten terveysfirmojen tukeminen
- Sitra ym.turhakkeet
- te-tanttojen palkkakulut. Asiakkaiden fb-tilien ja kyykytyksen sijaan tekemään jotain hyödyllistä yhteiskunnalle. Työttömien kurittaminen lopetettava, se ei hyödytä ketään.
- Fortumin tj:lle potkut, kun teki veronmaksajille 8 miljardin laskun (hups!).
- ylisuuria palkkoja sotejohtajille. Palkat 50% pienemmäksi (15 000 > 7 500), eivät kuole silti nälkään. Säästyneillä rahoilla palkattava hoitajia.
- lääkäreiden törkeitä kk-palkkoja. Koulutuspaikkoja lisäämällä palkat kohtuullisiksi.
- kuntien pilipaliorganisaatiot, etenkin "kehitysyhtiöt" lopetettava, kun eivät oikeasti tee mitään järkevää.
- staattiset yritystuet menestyville firmoille
- puoluetuet
- kansanedustajien edut, kuten taksi ym. Maksakoot omasta pussista stna!
- kehitysapu: tämä ei auta ketään ja valuu 90% korruptioon. Apu konkreettisempaa: ruokaa, viljaa, kaivoja, koulutusta ym.eikä joidenkin pulleiden virkamiesten taskuihin ja kultaiseen hammaskalustoon.
- Ahvenanmaan tuet. Miksi ihmeessä kompensoimme verorahoillamme tätä maantieteellistä umpilisäkettä? Emme saa mitään vastineeksi (paitsi vittuilua) ja nuorten miesten (pl.ahvenanmaalaiset nuoret) oletetaan puolustavan tätä saarta hengellään. Tirsk.
- pakkoruotsi. Maksaa liikaa.
- presidentin matkabudjetti pienemmäksi, keskittyköön hyppäämään kotimaassa (niin jää matkarahat Suomeen)
- kansanedustajien sopeutumisrahat. Kortistoon joutavat, kuten kaikki muutkin.
Tässäpä näitä. Terv. VVMAika lailla samaa mieltä tuosta listasta.
ns pakkoruotsista ole tuossa eriä mieltä, olen sen kannalla, että ruotsia tulee opettaa edelleen kaikille. - Anonyymi00170
Anonyymi00064 kirjoitti:
No tämä nykyinen talousoikeistolainen meno on aiheuttanut vaan lisää ongelmia eikä näillä toimenpiteillä ole ollut minkäänlaista positiivista vaikutusta valtiontalouteen, vaan kaikki mennyt surkeammaksi. Silloin täytyy miettiä muita strategioita eikä jatkaa samalla toimimattomalla. Miettiä myös sitä tulopuolta.
Tämä Ristohan esitteli jotain kasvutoimia, oikein työryhmässä pohdittuja, hallituskauden alkaessa, että täytyy sanoa että en kauheasti hänen juttujaan arvostaisi.Totta.
- Anonyymi00174
Anonyymi00008 kirjoitti:
Helppo se on toimitusjohtajan sanoa. Ei taida nämä muutokset eliittiä koskea...
No totuushan on se, että palkat nimenomaan siellä ylimmässä luokassa ottivat reippaan nousukiidon jo 1990 luvun lopussa (kiitokset Sipilälle) ja siitä lähtien palkkaerot ovatkin vain kasvaneet.
Ja kun nämä jättipalkat pitää saada maksettua tälle ”eliitille” niin köyhempi osa väestössä saa luvan joustaa omista eduistaan nyt kun suomen talous horjuu.
Onko mitään heikennyksiä tehty tälle eliittiporukalle? Ei ole eikä tule tapahtumaan. Ilmoittavat olevansa se suurin veronmaksajaporukka no eivät ole kun siellä ylimmässä tuloluokassa on myös ne kaikki erilaiset konstit verojen vähennyksiin ja kiertämiseen.
Lisäksi tietysti käytössä myös ne veroparatiisit.
Että näin se köyhä hoitaa nääkin ongelmat välttämällä kaikkea ostamista kun rahaa ei ole muuttaa asuntoa tai yrittää löytää aina vaan halvempaa sekin on ongelmallista kun niitä edullisia asuntoja ei oke kiin siellä haja-asutusalueilla ja olet sitten ilman julkista sujuvaa liikennettä ja kaupatkin siellä lähes konkurssin partaalla.
Ihanaa kun varakkaat hoitaa omat asiansa kuntoon näin siinä sitten lopulta käy kaikki kärsii myös se rikas ennemmin taikka myöhemmin. - Anonyymi00176
Anonyymi00066 kirjoitti:
Työn kustannukset ovat Suomessa EU:n keskitasoa. Ongelmana ovat ahneet yrittäjät, jotka vaativat valtiolta yritystukia, valmiiksi koulutettua työvoimaa (koulutus julkisella rahalla) ja maksavat työntekijöille mikropalkkaa. Esim. Ruotsissa kun yritys menestyy, niin hyvää jaetaan myös työntekijöille. Täällä saat jonkun kehun ehkä ja 1.1% vuosikorotukset "kun nyt ei ole oikea aika palkankorotuksille".
Suomessa ei ole hyviä yrityksiä vaan ahneita loisfirmoja.Niin yritykset hyödyntävät erittäin hyvin myös työttömien työllistämistä määräsikaisesti josta saavat ison siivun palkkatukea yhteiskunnalta.
Onko ihme ettei monilla yrityksillä mene enää hyvin ei ole tarvinnut innovoida kilpailukykyä johon kaikki yrittäminen pitäisi perustua eli teet paremmin ja parempaa kuin muut niin yritys menestyy.
No suomessa ei tarvitse sitä miettiä kun yhteiskunta maksaa yrittäjien kuluja ei tarvitse innovoida parempaa tuloskehitystä ja kyllä suomella rahaa riittää yrityksille erilaisina tukiaisina ja taviskansa maksaa veroissaan tuonkin ja jäävät sitten lopulta kaikki työttömäksi kun tekoäly ja robotit hoitaa kaiken. - Anonyymi00189
Anonyymi00070 kirjoitti:
Hyvinvointiyhteiskunnan tuhoaminen on siis ollut tietoista. On tarkoituksellisesti tehty katastrofaalista talouspolitiikkaa, koska tyhjällä valtion kassalla voi perustella, miksi sosiaaliturvan tasoa ei voida ylläpitää. Sen takia Suomen kaivoslaki on Suomelle epäedullinen. Samasta syystä toivotetaan datakeskukset tervetulleiksi, vaikka ulkomailta saatujen tietojen valossa ne tulevat nostamaan sähkön hintaa. Mutta oikeisto ja rikkaat haluavatkin Suomesta taas luokkayhteiskunnan ja sinne suuren alistetun köyhälistön heitä palvelemaan.
Sitäpä eivät kaikki varakkaat ymmärrä. Kun tulee se vartijavaltio hoitajineen, ja rikollisjärjestöineen. Tuntevat toisensa.Vassut voisivat korjata tilannetta jos heillä olisi halua mutta kun ei ole. He voisivat vaatia ja saisivat aikaan uuden kaivoslain joka häätäisi ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois. Näin voisimme itse hyödyntää valtavia luonnonvarojamme. Rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.
Vassuille ei tämä kuitenkaan kelpaa. He haluavat maan konkkaan että saisivat sen kätevästi eurostoliiton holhouksen alle. Näin vassut ovat päässeet kotisatamaansa eli kommunismin "autuuteen".
Toisekseen he ilmastohulluutensa vallitessa eivät missään nimessä halua että lähdettäisiin hyödyntämään itse valtavia luonnonvarojamme. Juuri kun ovat päässeet vauhtiin tässä tuottavan työn tuhoamisessa (metsäteollisuuden alasajo sekä maatalouden alasajo) ennallistamisella, eihän he nyt ala vaatimaan kaivoksia maahan lisää.
Kuka hullu äänestää vihervassuja - Anonyymi00190
Anonyymi00189 kirjoitti:
Vassut voisivat korjata tilannetta jos heillä olisi halua mutta kun ei ole. He voisivat vaatia ja saisivat aikaan uuden kaivoslain joka häätäisi ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois. Näin voisimme itse hyödyntää valtavia luonnonvarojamme. Rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.
Vassuille ei tämä kuitenkaan kelpaa. He haluavat maan konkkaan että saisivat sen kätevästi eurostoliiton holhouksen alle. Näin vassut ovat päässeet kotisatamaansa eli kommunismin "autuuteen".
Toisekseen he ilmastohulluutensa vallitessa eivät missään nimessä halua että lähdettäisiin hyödyntämään itse valtavia luonnonvarojamme. Juuri kun ovat päässeet vauhtiin tässä tuottavan työn tuhoamisessa (metsäteollisuuden alasajo sekä maatalouden alasajo) ennallistamisella, eihän he nyt ala vaatimaan kaivoksia maahan lisää.
Kuka hullu äänestää vihervassujaVaikka vassut haukkuu silmänlumeeksi tätä hallitusta että köyhät kärsii ja plaa plaa plaa, heitä ei loppupeleissä talous voi vähempää kiinnostaa. Heillä on unelma saada maa kotisatamaan eli eurostoliiton holhouksen alle. Silloin voidaan heittää aivot narikkaan ja nauttia kommunismin "autuudesta". Etuisuuksia tulee ovista ja ikkunoista, eikä tartte kuin maata sohvalla. Tämä on vassujen "taivas".
- Anonyymi00200
Anonyymi00028 kirjoitti:
Totta.
Tämä hallitus on kahdesti laskenut suurituloisten verotusta, siis ensin solidaarisuusvero pois, sitten vielä laskettiin uudelleen verotusta myös suurituloisilla.
Ja muka pienituloisten verojen alentamiseen meni (yhteenlaskettuna ) suurempi summa (sitä Purra ja Orpo on jaksanut jauhaa), mutta vaikka pienituloisten veroalennukseen meni enemmän rahaa, tottakai, koska pienituloisia on niin paljon, mutta yhtä pienituloista kohti summa on todella pieni verrattuna suuritulloisiin, mutta sitä Orpo ja Purra eivät koskaan mainitse.
Kansanedustajat ja ministerit eivät ole millään lailla osallistuneet itse säästötalkoisiin. Heillä on palkan lisäksi kaikenlaisia ilmaisia etuja, jotka voisivat joko olla maksullisia tai poistaa .
Ja kaikki pippalot, kuten pikkujoulut ym.he saisivat itse maksaa, kuten myös työ- ja muut matkakulunsa, aivan kuten me muutkin . Nyt mm. kaikki matkat kaikilla liikennevälineillä on heille ilmaisia. - Anonyymi00206
Anonyymi00042 kirjoitti:
Mutta pinnat Murrolle, että sanoo asiat niin kuin ne ovat eikä valehtele kuten hallituksemme ministerit ja Stupido.
"Mutta pinnat Murrolle, että sanoo asiat niin kuin ne ovat eikä valehtele kuten hallituksemme ministerit"
Tuo VALEHTELU vaan kuuluu olennaisena osana oppositiopuolueiden toimiin, samoi välikysymysten teko OMISTA päätöksistä!!!!! Anonyymi00189 kirjoitti:
Vassut voisivat korjata tilannetta jos heillä olisi halua mutta kun ei ole. He voisivat vaatia ja saisivat aikaan uuden kaivoslain joka häätäisi ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois. Näin voisimme itse hyödyntää valtavia luonnonvarojamme. Rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.
Vassuille ei tämä kuitenkaan kelpaa. He haluavat maan konkkaan että saisivat sen kätevästi eurostoliiton holhouksen alle. Näin vassut ovat päässeet kotisatamaansa eli kommunismin "autuuteen".
Toisekseen he ilmastohulluutensa vallitessa eivät missään nimessä halua että lähdettäisiin hyödyntämään itse valtavia luonnonvarojamme. Juuri kun ovat päässeet vauhtiin tässä tuottavan työn tuhoamisessa (metsäteollisuuden alasajo sekä maatalouden alasajo) ennallistamisella, eihän he nyt ala vaatimaan kaivoksia maahan lisää.
Kuka hullu äänestää vihervassujaEnnemmin olen niin "hullu", että äänestän vaikka Vasemmistoliittoa ensi vaaleissa vuonna 2027 kuin pers. kok. ydintuholahtareita.⬛🟦🟦🟨☢️⚛️☠️👎
- Anonyymi00223
Anonyymi00140 kirjoitti:
Vaadittaisiin paljon perusteellisempaa uudistamista. Pelkkä palkkakatto karkottaisi osaavia työntekijöitä.
Onko Suomessa muka osaajia. Kovasti aina pelotellaan että osaajat lähtevät Suomesta jos ei tehdä sitä tai tätä, tai olla tekemättä. Heikosti ovat ilmeisesti poistuneet vaikka tätäkin on jauhettu jo yli 20 vuotta. Se porukka joutaa lähtemään, heitä ei kaivata, kun osaaminen ja muut kyvyt eivät riitä ulkomailla työskentelyyn. Viroon ollaan kyllä hanakasti menossa isottelemaan olemalla jotain parempia
- Anonyymi00226
Anonyymi00223 kirjoitti:

Niin. Ne osaajat lähtivät 25 vuotta sitten. Suomessa on ollut tasan yksi yritys, johon osaajat ulkomailta sankoin joukoin pyrkivät: Nokia. Mutta se ryssittiin ihan suomalaisen elinkeinoelämän johtajien opeilla.
- Anonyymi00003
Hyvä että Riston oma hyvinvointi jatkuu.
- Anonyymi00004
Euroopan keskuspankki teki käännöksen: raha on halvempaa jatkossa vihreän siirtymän firmoille – suomalaisfirmat tilanteen voittajia
https://yle.fi/a/74-20019243
"Kun kriisiaikojen lainapaperit erääntyvät, varojen uudelleensijoituksissa huomioidaan yritysten ympäristövaikutukset. Valtioita EKP ei sentään uskalla laittaa järjestykseen.
Eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto pitää EKP:n toimia merkittävänä – ei vähiten siksi, että Lagarden yhdysvaltaiskollega on aiheesta täysin päinvastaista mieltä.
Yksi keskeinen rajaus on myös se, että vihreydestä palkitaan vain yrityksiä – valtioiden velkapapereita ei arvioida.
Valtioita ei suosita siksi, että ne olisivat aktiivisia ilmastopolitiikassa ja toiset eivät olisi. Se on reaalipoliittinen rajaus, Risto Murto sanoo."
Että silleen. - Anonyymi00005
Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
https://yle.fi/a/74-20217309
"Harkinnanvaraisen toimeentulotuen menot ovat lisääntyneet suurimmilla hyvinvointialueilla.
Toimeentulotuen hakemusmäärät ovat lisääntyneet. Helsingissä asiantuntijat sanovat, että tukea tarvitaan yhä useammin perustarpeisiin.
Toimeentulotuen tarve kasvaa useilla hyvinvointialueilla taloustilanteen ja sosiaaliturvan leikkausten vuoksi.
Ylen kyselyn mukaan yhdeksän hyvinvointialuetta varautuu hakemusten määrän kasvuun.
THL:n mukaan ihmisten ahdinko syvenee, kun useat leikkaukset kohdistuvat samoihin pienituloisiin.
Osa hyvinvointialueista on varautunut tilanteeseen lisäämällä rahoitusta ja palkkaamalla uusia työntekijöitä."
Oikeistohallitus pudottaa yhä useampia työttömiä ja pienituloisia toimeentulotuelle (2024: +15%, 2025: +21,4%), jossa kaikki tulot huomioidaan täysimääräisesti vähentäen toimeentulotukea, eli työnteon kannuste-esteenä on käytännössä 100% marginaalivero osa-aikaisissa keikka-, pätkä-, silppu- ja 0-tuntisopimustöissä, muuta työtähän ei juuri edes löydy. Toimeentulotuen saajan on pitänyt jo realisoida kaikki mahdollisesti omistamansa arvo-omaisuus ja käyttää säästönsä ensin saadakseen tätä viimesijaista minimiperusturvaa. 350 000 työttömän työnhakijan EU:n korkeimman edelleen kasvavan työttömyyden Suomessa tästä seuraa köyhyyskierre.
Samaan aikaan suurituloisille ja omistajille jaellaan suuria veronalennuksia. Arvovalinta!- Anonyymi00030
Hyvä kirjoitus.
- Anonyymi00132
VM:n budjettipäällikön ehdotus nollabudjetoinnista on kieltämättä kaikkein arvoneutraalein tapa.
- Anonyymi00006
Köyhällistön, matalatuloisten ja duunarien maanpuolustustahto varmaan kasvaa.
- Anonyymi00007
Hetken vaihtoarvon mittari raha taipuu vain siirtelyyn taskusta toiseen. Valtaeliitti on nyt ominut verovarat pörssibisneksiinsä. Jopa lait on laadittu pönkittämään sijoittavan valtaeliitin etuja. Suomi on järjestelmällisesti korruptoitunut.
Hyvinvointivaltio ei ole riippuvainen rahan määrästä vaan tulonjaosta. Rikkaita ei olisi ilman köyhiä. Kaikki työt ovat tehtävissä ilman rahaa, mutta silloin valtaeliittikin joutuisi tarttumaan inhoamiinsa töihin muiden komentelun sijasta.- Anonyymi00031
Juuri näin.
- Anonyymi00010
Ja suomen valtio tulee valmistautumaan siihen ettei kulutus nouse entiselle tasolle. Koska hinnat ovat liian korkeita ja suomalaiset ostavat suoraan yhä enemmän tuotteita ulkomailta, eikä näistä tule verotuloja. Itse greedflationilla ja alv-nostoilla aiheutettu tuhon kierre.
- Anonyymi00020
Kyllä.
- Anonyymi00037
Euro-valuutta houkutti ylikulutukseen ja kerskarakentamiseen niillä nollakoroilla.
Harha näennäisestä elintasosta on haihtumassa. - Anonyymi00171
Anonyymi00037 kirjoitti:
Euro-valuutta houkutti ylikulutukseen ja kerskarakentamiseen niillä nollakoroilla.
Harha näennäisestä elintasosta on haihtumassa.Niinhän siinä käy, kun valuutan arvo ei määräydy maan oman tuotantovoiman mukaisesti.
Kuten se teki vielä markka-aikana.
- Anonyymi00011
Sehän kuulostaa siltä, että olemme menossa kohti Ceausescun Romaniaa jossa ikkunoita avattiin, että sisällä on lämpimämpää. Ei kannata puhua mistään hyvinvointivaltiosta vaan todeta asiat ihan oikeilla nimillä - epäonnistunut valtio, euroopan pohjasakkaa. Odotettavissa on kaikkien aikojen aivovuoto, kun nuoret havahtuvat tilanteeseen ja nostavat kytkintä ja häipyvät johonkin jossa on vielä tulevaisuuttakin.
- Anonyymi00023
Juuri näin.
- Anonyymi00236
Ei suomalaiset täältä minnekään lähde kuin marginaalisesti. Osaaminen ja sosiaalinen kyvykkyys surkeaa tasoa pärjätäkseen ulkomailla. Viinaan meneviä paskanjauhajia Suomi on kyllä pullollaan. Näillä eväillä ei ulkomailla pärjätä
- Anonyymi00012
Ihmeellinen ulostulo. Alistukaa ja sitten kuitenkin kaunistellaan tulevaa.
Hyvinvointivaltion romuttumisessa varautua pitäisi kasvavaan rikollisuuteen, tautien leviämiseen, harmaan talouden kasvuun jne. Porvarin märästä unelmasta puuttuvat aina nuo.- Anonyymi00015
Hyvä kommentti.
- Anonyymi00076
Murron haastattelussa jäi kieltämättä ihmetyttämään hänen kommenttinsa siitä, että puolustusvoimat, poliisi ja peruskoulu olisi suojattava isoilta leikkauksilta.
Mutta miksi ihmeessä? Eikö Murto ole valmis hankkimaan turvallisuutta ostopalveluina? Maailmassa on paljon maita, joissa turvallisuutta ostetaan yksityisiltä turvapalveluilta. - Anonyymi00120
Puuttuvia hampaita ja sairaita kodittomia, huumeita, väkivallan uhkaa, nälkää kuolemaa.
Nämä ovat jo osin toteutuneet. - Anonyymi00237
Anonyymi00076 kirjoitti:
Murron haastattelussa jäi kieltämättä ihmetyttämään hänen kommenttinsa siitä, että puolustusvoimat, poliisi ja peruskoulu olisi suojattava isoilta leikkauksilta.
Mutta miksi ihmeessä? Eikö Murto ole valmis hankkimaan turvallisuutta ostopalveluina? Maailmassa on paljon maita, joissa turvallisuutta ostetaan yksityisiltä turvapalveluilta.Murto ei paljon asioista ymmärrä. Puolustusvoimilta, poliisilta ja peruskoulutuksesta on jo leikattu rankalla kädellä vuosien aikana. Lähinnä kokoomuksen toimesta. Missä maailmassa Murto oikein elää. Tosin hallintorakenteita on paisuteltu, eli rahoja on siirretty sinne, mutta käytännön työtä tekeviä on karsittu rankalla kädellä
- Anonyymi00013
Mistäs tämä ukko itse on valmis luopumaan? Onko ehdottanut oman palkkansa laskemista? Kukaan ei tarvitse tuollaisia määriä rahaa.
- Anonyymi00082
Ben Zyskowicz vuosia sitten kritisoi työeläkevakuutusyhtiöiden johtajien korkeita palkkoja. Työeläkemaksun on lain määräämiä pakkomaksuja, jotrn miksi niiden johtajille maksetaan yhtä korkeita palkkoja kuin aidoilla markkinoilla toimivien yhtiöiden johtajille…
- Anonyymi00016
Ei Murto itseensä viittaa noilla kommenteillaan. Hän elää vaurasta eliitin elämää nyt ja jatkossa, Kipeät leikkaukset osuvat muihin, häntä elempana oleviin kansanryhmiin.
- Anonyymi00017
Söpö ajatus kyllä tuossa trickle down-teoriassa että rikas olisi niin antelias että antaisi rahoistaan alaspäin köyhemmille. Eihän se nyt niin mene vaan mitä rikkaammaksi tulee niin sen tiukemmin menee kukkaro kiinni ja sinne pitää imeä aina vaan enemmän rahaa. Rikkaiden lompakot on kuin mustia aukkoja.
- Anonyymi00021
Nehän on niin pimeetä sakkia että kisaavat vaan keskenään kellä on eniten rahaa ja siltä pohjalta sitten köyhiltä rahat pois. Elon muskikin haluaa olla biljonääri ja siksi lähti tesloissaan rahastuksen tielle laittamalla sinne kuukausimaksullisia tilausominaisuuksia. Ja tämä sama rahanahne paskiainen muka puhuu yleistulon puolesta ja miten rahaa ei tulevaisuudessa edes tarvittaisi enää.
- Anonyymi00024
Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi00085
Anonyymi00021 kirjoitti:
Nehän on niin pimeetä sakkia että kisaavat vaan keskenään kellä on eniten rahaa ja siltä pohjalta sitten köyhiltä rahat pois. Elon muskikin haluaa olla biljonääri ja siksi lähti tesloissaan rahastuksen tielle laittamalla sinne kuukausimaksullisia tilausominaisuuksia. Ja tämä sama rahanahne paskiainen muka puhuu yleistulon puolesta ja miten rahaa ei tulevaisuudessa edes tarvittaisi enää.
Musk haluaa asuttaa ihmisiä avaruuteen. Biljardöörin varallisuus on pelkkää resurssia avaruuden asuttamiselle.
- Anonyymi00191
Anonyymi00021 kirjoitti:
Nehän on niin pimeetä sakkia että kisaavat vaan keskenään kellä on eniten rahaa ja siltä pohjalta sitten köyhiltä rahat pois. Elon muskikin haluaa olla biljonääri ja siksi lähti tesloissaan rahastuksen tielle laittamalla sinne kuukausimaksullisia tilausominaisuuksia. Ja tämä sama rahanahne paskiainen muka puhuu yleistulon puolesta ja miten rahaa ei tulevaisuudessa edes tarvittaisi enää.
Kuka vassut työllistäisi ellei porvarit?
- Anonyymi00192
Anonyymi00191 kirjoitti:
Kuka vassut työllistäisi ellei porvarit?
On tosiasia että yksityinen sektori pitää maan edes jotenkin pystyssä. On tutkittu että mitä enemmän maassa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sitä paremmin talous voi. Ketkä sitten näissä yrityksissä työllistää vassujakin? Porvarit työllistää. Vassuista ei siihen ole.
- Anonyymi00193
Anonyymi00192 kirjoitti:

Olkaa kiitollisia että teitä joku edes työllistää tai haluaa työllistää sohvilta, joihin vasemmistoaate kannustaa, pois. Ilman porvareita teillä ei olisi sitäkään mitä nyt on hyvinvointia.
- Anonyymi00194
Anonyymi00193 kirjoitti:
Olkaa kiitollisia että teitä joku edes työllistää tai haluaa työllistää sohvilta, joihin vasemmistoaate kannustaa, pois. Ilman porvareita teillä ei olisi sitäkään mitä nyt on hyvinvointia.
Tämä olisi täysi pohjoiskorea. Sitäkö haluatte? Näköjään
- Anonyymi00211
Anonyymi00192 kirjoitti:
On tosiasia että yksityinen sektori pitää maan edes jotenkin pystyssä. On tutkittu että mitä enemmän maassa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sitä paremmin talous voi. Ketkä sitten näissä yrityksissä työllistää vassujakin? Porvarit työllistää. Vassuista ei siihen ole.
Missä ja milloin tuollaista on tutkittu? Suomessahan on väestöön suhteuttuna enemmän pieniä ja keskisuuria yrityksiä kuin muissa Pohjoismaissa ja juuri sen takia taloutemme on kuralla. Ei nappikaupalla kerry edes verotuloja.
- Anonyymi00238
Anonyymi00192 kirjoitti:
On tosiasia että yksityinen sektori pitää maan edes jotenkin pystyssä. On tutkittu että mitä enemmän maassa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sitä paremmin talous voi. Ketkä sitten näissä yrityksissä työllistää vassujakin? Porvarit työllistää. Vassuista ei siihen ole.
Yksityinen sektori tosin tarvitsee valtionkin varoja jotta pidetään maa jotenkin pystyssä. Ei mitenkään ideaalitilanne
- Anonyymi00018
Suomen talous ei ole kasvanut 20 vuoteen. Onhan se hurja tieto. Poliitikot eivät ole siitä kertoneet juurikaan.
Kokoomus on ollut hallituksessa 16 vuotta noista 20stä. Siinä sitä syytä miksi valtion talous on persiillään.- Anonyymi00026
Joo mutta kokoomus Orpon porvarihallitus syyttää kaikesta edellistä hallitusta.
- Anonyymi00038
KIITÄ joustamatonta €URO-valuuttaa , joka loi kuplan.
- Anonyymi00172
Anonyymi00038 kirjoitti:
KIITÄ joustamatonta €URO-valuuttaa , joka loi kuplan.
Se on ongelman perisyy, mutta austeritypska ja oikeistopolitiikka eivät ole ainakaan parantaneet tilannetta. Eivätkä tule sitä tekemään.
- Anonyymi00195
Eihän se voi kasvaa kun eletään kuin pellossa veräjä auki. Kun on rellestetty vuosikymmeniä, joskus tulee seinä vastaan. Ei rahaseinä kuten vassut kuvittelee, vaan betoniseinä. Raha yleensä loppuu kun rellestetään eikä uutta rahaa tehdä ilmastohulluuden vallitessa.
- Anonyymi00196
Anonyymi00195 kirjoitti:
Eihän se voi kasvaa kun eletään kuin pellossa veräjä auki. Kun on rellestetty vuosikymmeniä, joskus tulee seinä vastaan. Ei rahaseinä kuten vassut kuvittelee, vaan betoniseinä. Raha yleensä loppuu kun rellestetään eikä uutta rahaa tehdä ilmastohulluuden vallitessa.
Mitä tekee seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus? Se ennallistaa metsäteollisuuden nurin ja maatalouden. Näin tulee satoja tuhansia uusia työttömiä ja vielä kun se hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin, silloin avataan kaikki portit jokaisen halukkaan tulla tänne Suomeen ikuisia kissanpäiviä viettämään veronmaksajien rahoilla. Kyllä näillä eväillä ellei loppu tule, ei sitten millään.
- Anonyymi00197
Anonyymi00196 kirjoitti:

Kuka on se hullu joka äänestää vihervassuja
- Anonyymi00213
"Poliitikot eivät ole siitä kertoneet juurikaan"
Jaa eivät vai? Tuostahan ainakin oikeisto on jankuttanut vuosikausia.
Ja mitä se siitä kertominen sitten auttaa? Ei se asua puhumalla parane. Eikä oikeistopolitiikalla, nykyinen mutahallitus on onnistunut jopa supistamaan BKT:ta. - Anonyymi00214
Anonyymi00196 kirjoitti:
Mitä tekee seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus? Se ennallistaa metsäteollisuuden nurin ja maatalouden. Näin tulee satoja tuhansia uusia työttömiä ja vielä kun se hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin, silloin avataan kaikki portit jokaisen halukkaan tulla tänne Suomeen ikuisia kissanpäiviä viettämään veronmaksajien rahoilla. Kyllä näillä eväillä ellei loppu tule, ei sitten millään.
Kirjoitat täyttä paskaa. Demarit ainakaan eivät ennallista yhtään mitään eikä persujen "tiukennukset" maahanmuuttoon ole vaikuttaneet mitään mihinkään, paitsi nostaneet kustannuksia.
Ottaako joku Riikan ja persujen löpinät tosissaan? Ei kannattaisi, voi tulla ikäviä yllätyksiä.
- Anonyymi00022
Murto on Kuusamossa syntynyt.Se kertoo jo paljon....
- Anonyymi00039
No kerro miten...
- Anonyymi00025
Tämä sama Risto Murto on myös sitä mieltä, että eläkeikää on nostettava. Huhtikuun alussa tästä oli artikkeli. Isäukko pääsi eläkkeelle 63-vuotiaana, itse pääsen 68-vuotiaana. Kuka näitä hulluja toimitusjohtajia oikein valitsee? Pelkkiä Kokoomuksen hulluuden kannattajia, jotka hamuaa kuuliaista erittäin pienipalkkaisten työläisten yhteiskuntaa takaisin. Ja eliitti vaan porskuttaa? Seuraavissa vaaleissa ISO potku oikeiston persuuksille!
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/c21883e4-f60c-4c1f-9219-fbf251522aa3 - Anonyymi00027
Tanskassa on kaksi eri tukimuotoa, jotka sekoitetaan helposti:
1. Ansiosidonnainen (dagpenge) Ansiosidonnainen päiväraha voi Tanskassa olla jopa 90 prosenttia työttömyyttä edeltäneestä palkasta, kun verotus otetaan huomioon. Korvauskattona on noin 2 700 euroa kuussa. (AKT lehti). Tämä on siis maksimi, ja se vaatii kassajäsenyyden.
2. Toimeentulotuki (kontanthjælp) — ansiosidonnaisen vaihtoehto Tanskassa ei ole työmarkkinatukea, vaan ansiosidonnaisen vaihtoehtona on toimeentulotuki, mutta sekin on suhteellisen korkea — noin 1 500 euroa kuukaudessa yksinasuvalle. (Insinööri-lehti).- Anonyymi00173
Persut ja kokoomus_ Suomessa pitää tuloja leikata, että päästään Pohjoismaiden tasolle.
- Anonyymi00029
Ensin oikeisto romuttaa tarkotuksella valtiontalouden, sitten se romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan. Tää kaikki on ollut täysin tarkoituksellista ja suunnitelmallista alusta asti.
- Anonyymi00032
Tyypillistä porvarillista talouspolitiikka jota ohjaa loputon rahanahneus ja joka ei ota huomioon että yhteiskunnan lieveilmiöt kuten esim. rikollisuus kasvaa kun yhteiskunta ajetaan vastakkainasetteluun tyyliin rikkaat/köyhät.
- Anonyymi00040
Luuletko lapsiparka, että valtiontalous oli hyvässä kunnossa 2023.....vararikkoinen talous periytyy pitkältä ajanjaksolta , mutta ettehän te jonnet historiaa muista...huoh.
- Anonyymi00043
Anonyymi00040 kirjoitti:
Luuletko lapsiparka, että valtiontalous oli hyvässä kunnossa 2023.....vararikkoinen talous periytyy pitkältä ajanjaksolta , mutta ettehän te jonnet historiaa muista...huoh.
Mihin tarvitsit tässä olkiukkoa, jota tulit huokailemaan?
Siihenkö, että jotenkin olisi vikaa muissakin, eikä vain nykyhallituksessa, joka on saanut aikaan hirvittävän talouskurimuksen? - Anonyymi00089
Ei ole suunnitelmallista.
Kyllä se on ihan vaan osaamattomuutta.
Eikä punikit yhtään sen osaavampia ole. - Anonyymi00175
Anonyymi00040 kirjoitti:
Luuletko lapsiparka, että valtiontalous oli hyvässä kunnossa 2023.....vararikkoinen talous periytyy pitkältä ajanjaksolta , mutta ettehän te jonnet historiaa muista...huoh.
Kuinkas pitkältä ajalta sinä jonnettelija itse muistat? Tuskin niin kaukaa kuin minä.
Hallituksen politiikka on ollut kaikissa suhteissa täyttä ulostetta. - Anonyymi00177
Anonyymi00089 kirjoitti:
Ei ole suunnitelmallista.
Kyllä se on ihan vaan osaamattomuutta.
Eikä punikit yhtään sen osaavampia ole.Kyllä ovat. "Punikki"hallitukset eivät ole koskaan saaneet maata niin huonoon kuntoon kuin oikeistohallitukset lähes aina. Ero on aivan selvä. Oikeistolaiset ovat tyhmiä kuin saappaat ja ahneita kuin p*rkeleet.
- Anonyymi00033
Kolmelta köymimmältä desiililtä otetaan ja varakkaimmille annetaan.
Arvovalintoja ovat esimerkiksi nämä tehdyt päätökset: Yrityksille yhteisöveroale miljardi, puolustukseen lisäystä 3 miljardia, tunnin junaan kaksi miljardia, Ukraina tukeen annettu nyt yhteensä 4 miljardia ja kovatuloisille veronalennuksia.- Anonyymi00041
Jos verotusta kevennetään niin ei siinä mitään anneta kenellekään vaan vain otetaan vähemmän.
- Anonyymi00044
Anonyymi00041 kirjoitti:
Jos verotusta kevennetään niin ei siinä mitään anneta kenellekään vaan vain otetaan vähemmän.
Asian voi nähdä noin, jos unohtaa, miten verotus maassamme toimii. Sehän ei ole vain irrallinen asia ja ilmiö.
Meillähän esimerkiksi progressiivinen verotus tasoittaa tuloeroja, mikä tarkoittaa sitä, että se toimii myös toiseen suuntaan: palkka-asteikko nousee jyrkästi. Suurimmat palkat ovat aivan kohtuuttomia ja vailla minkäänlaista kytköstä tekijän työn tuottamaan arvoon.
Jo pelkästään tästä näkökulmasta verotuksen laskeminen on nimenomaan antamista, sillä palkkahan ei laske samassa suhteessa veron kevennyksen kanssa. - Anonyymi00105
Anonyymi00044 kirjoitti:
Asian voi nähdä noin, jos unohtaa, miten verotus maassamme toimii. Sehän ei ole vain irrallinen asia ja ilmiö.
Meillähän esimerkiksi progressiivinen verotus tasoittaa tuloeroja, mikä tarkoittaa sitä, että se toimii myös toiseen suuntaan: palkka-asteikko nousee jyrkästi. Suurimmat palkat ovat aivan kohtuuttomia ja vailla minkäänlaista kytköstä tekijän työn tuottamaan arvoon.
Jo pelkästään tästä näkökulmasta verotuksen laskeminen on nimenomaan antamista, sillä palkkahan ei laske samassa suhteessa veron kevennyksen kanssa.Mikä on kohtuuton?
- Anonyymi00178
Anonyymi00041 kirjoitti:
Jos verotusta kevennetään niin ei siinä mitään anneta kenellekään vaan vain otetaan vähemmän.
Otetaan vähemmän yhteisiin menoihin, jolloin muut joutuvat maksamaan puuttuvat eurot.
Mitä noilla verohelpotuksilla on saatu? Ostitko itsellesi uudet villasukat tai potenssituen?
- Anonyymi00034
Suomen talouselämä on rikki, kun se ei enää pysy kehityksen perässä.
- Anonyymi00035
Suomen talouselämä näyttää perustuvan yritystukiin ja duunarien riistämiseen. Palkkaa ei olisi varaa maksaa ja valtio tukee osinkojen maksamisessa.
- Anonyymi00141
Anonyymi00035 kirjoitti:
Suomen talouselämä näyttää perustuvan yritystukiin ja duunarien riistämiseen. Palkkaa ei olisi varaa maksaa ja valtio tukee osinkojen maksamisessa.
Mihin muuhunkaan se voisi perustua? Suomessa ei ole laatukulttuuria. Yleensä suomalaiset tuotteet on huonosti viimeisteltyjä. Ei niillä maailmalla kilpailla.
- Anonyymi00179
Anonyymi00141 kirjoitti:
Mihin muuhunkaan se voisi perustua? Suomessa ei ole laatukulttuuria. Yleensä suomalaiset tuotteet on huonosti viimeisteltyjä. Ei niillä maailmalla kilpailla.
Kuten Koneen hissit. Markkinaosuus vain 19%.
Tosin kaikilla kilpailijoilla pienempi. - Anonyymi00228
Anonyymi00179 kirjoitti:
Kuten Koneen hissit. Markkinaosuus vain 19%.
Tosin kaikilla kilpailijoilla pienempi.Pari yritystä voi olla poikkeuksia. Pääsääntöisesti kuitenkin suomalainen laatu on kehnoa.
- Anonyymi00036
Olen ollut nukkuvissa jo vuodestta 2015 jälkeen, vaikka se suhteellisesti lisää vastenmielisen vasemmiston kannatusta..
- Anonyymi00046
Tämä on juuri sitä, mihin kokoomus on Suomea aina vienyt vallassa ollessaan ja nyt mukaan on liittynyt perussuomalaisetkin, eli he romuttavat hyvinvointiyhteiskuntaa ihan tarkoituksella. Kekkonen jo aikanaan varoitti kokoomuksesta, olisi äänestäjien kannattanut uskoa sillä nyt tässä talouden tilassa näkyy vahvasti kokoomuksen kädenjälki.
- Anonyymi00047
Suomi vetää hätäjarrua ja romuttaa hyvinvointivaltion. Pääasia että rikkaiden etuihin ei kosketa ja EK saa tahtonsa läpi.
EK:n märkä päiväuni on Woltin lähettien tapaiset työmarkkinat jossa kukaan eio pärjää työstä saamallaan palkalla, riittäåä että rikkaat saa omansa.
Onneksi suomessa on ainakin teoriassa mahdollista pitää riippumattomat vaalit jossa ainakin vielä myös huono-osaisilla on äänioikeus, tosin oikeisto tekee kaikkensa, ettei yksikään vähävarainen kävisi äänestämässä.
Meillä yhteiskunnan kahtiajako on tietoinen poliittinen valinta, köyhät ei kelpaa mihinkään muuhun kuin puollustamaan rikkaiden omaisuutta rintamalla. - Anonyymi00048
Tähän se oikeiston veropopulismi on johtanut, jossa suurituloisten ja omistamisen sekä elinkeinoelämän verotusta on kokoomuksen ja kepun johtamien hallituskausien aikana alennettu kerta toisensa jälkeen ja tätä kompensoitu hyvinvoinnin leikkauksilla ja velanotolla. Hyvinvointivaltion rahoituspohja rapautettu sillä että suurituloisten taskuihin jää yhä enemmän ja enemmän.
- Anonyymi00180
Se kuulema kannustaa suurituloisia lähtemään aamulla töihin, etteivät jää vain sänkyynsä makaamaan.
- Anonyymi00049
Veroja kuitenkin maksetaan edelleen yhtä paljon, mutta vastineeksi ei saada mitään.
- Anonyymi00050
Se on vähän kuin prinssi Juhanan Nothinghamissa, jossa seriffi varastaa yhä enemmän köyhiltä rikkaille. Tarvittaisiin Robin Hood olisiko Lindtman 🤔
- Anonyymi00142
Anonyymi00050 kirjoitti:
Se on vähän kuin prinssi Juhanan Nothinghamissa, jossa seriffi varastaa yhä enemmän köyhiltä rikkaille. Tarvittaisiin Robin Hood olisiko Lindtman 🤔
Lindtmanin vie rikkailta ja jakaa vierasrotuisille mamuille. Ei paranna suomalaisten asemaa lainkaan.
- Anonyymi00181
Anonyymi00142 kirjoitti:
Lindtmanin vie rikkailta ja jakaa vierasrotuisille mamuille. Ei paranna suomalaisten asemaa lainkaan.
Mene sinä pölvänä niine rotuinesi siitä takaisin kenneliisi.
- Anonyymi00051
En keksi mitään parempaa selitystä kuin sen, että nykyinen talouskurimus sataa oikeiston laariin, sen avulla saadaan hyvinvointivaltio romahdutettua.
- Anonyymi00215
Köyhät joutuvat myymään omaisuuttaan, eli omistus keskittyy. Sitähän austeritylla aina tavoitellaan ja usein myös saavutetaan.
- Anonyymi00052
Nämä Risto Murrot haluavat suomalaisten tulevan köyhiksi jälleen, jotta omalla tilillä miljoonien sijasta olisikin miljardeja. Ahneudella ei loppua eikä rajaa ja toisen tuho on toisen tulospalkkio.
- Anonyymi00053
Sitten täytyy ruveta etsimään töitä maista joissa on mahdollista säilyttää länsinainen elintaso tulevaisuudessakin.
- Anonyymi00054
No, nythän juuri todettiin käytännössä, että talouskasvuun tarvitaan köyhien ja keskiluokan kulutusta.
Rikkaille annetut verohelpotukset eivät tuoneet dynaamisia vaikutuksia, vaikka näin luvattiin. Ihan kokemusperäistä tietoa siis.- Anonyymi00182
Miksi talouden pitäisi kasvaa?
- Anonyymi00229
Anonyymi00182 kirjoitti:
Miksi talouden pitäisi kasvaa?
Lopultakin joku kysyi olennaisen kysymyksen!
- Anonyymi00055
Jätkä puhuu tuollaisia yli miljoonan euron vuosituloilla. Ei ole ihme että julkisen talouden alijäämä tuhoaa tätä maata kun johtajien palkat ovat tuollaisia nyt perkele se moottorisaha käyttöön ja johtajille palkkakatto ettei kukaan voi tienata yli 100t €! Yksikään näistä ei ole sen arvoinen eikä korvaamaton.
Lisäksi ex-kansanedustajien sopeutumisrahat
lopetettava ja perittävä takaisin, korkojen kera ja kusettaneet laitettava istumaan linnaan. - Anonyymi00056
Eiköhän kohta olisi aika hakea EU: n rahastoista köyhäinapua ennenkuin olemme Pohjolan Romania. Vai onko se aika jo nyt ?
- Anonyymi00057
Asunnot on kallistuneet kasarilta massiivisesti kasvaneiden tuloerojen takia.
Jos ei olis rikkaita sijoittajia, asunnot olis vieläkin halpoja.- Anonyymi00143
Tuo ei pidä paikkaansa. Esim. Ilomantsista tai Suomussalmelta saa nykyään asunnon halvemmalla.
- Anonyymi00058
Niinpä. Kyllä meilläkin yliopistossa opiskellaan, mistä tuloerot johtuu ja joo ne on hyvä asia, koska suurten tuloerojen aikaan kaikkien ostovoima kasvaa. Tuloerojen kaventuessa kaikki köyhtyy. Kuitenkin me oikein yritetään kaiken aikaa kaventaa niitä ja siinä hyvin onnistutaan. Ja tässä tulos. Hyvinvointivaltio alas vaan ja kappas, tuloerot ovat poissa, kaikki varattomia.
- Anonyymi00111
Höpötystä, kohtuulliset tuloerot riittää, niitä ei saa kasvattaa, koska kokonaiskulutus vähenee, siitä seuraa talouden kasvun heikentyminen ja lama, talouden alasajo.
Suurten tuloerojen aikaan vain isotuloisen vähemmistön osrtovoima kasvaa ja kokonaiskulutus vähenee - Anonyymi00216
Anonyymi00111 kirjoitti:
Höpötystä, kohtuulliset tuloerot riittää, niitä ei saa kasvattaa, koska kokonaiskulutus vähenee, siitä seuraa talouden kasvun heikentyminen ja lama, talouden alasajo.
Suurten tuloerojen aikaan vain isotuloisen vähemmistön osrtovoima kasvaa ja kokonaiskulutus väheneeNoinhan se menee. Suomen kasvu oli erittäin voimakasta solidaarisen palkkapolitiikan aikana. Mutta kun se oli "kommunismia", siitä luovuttiiin ja sen jälkeen maa on lähinnä uinut vetelässä kakassa taloudellisesti.
Mutta mikäs siinä, pitäähän sitä aatteita olla, oikeistollakin.
- Anonyymi00060
Maksaisitko verosi mielelläsi jos ne menisivät yhteiskunnan yhteisiin rakenteisiin, eivätkä varakkimpien pääoma-/tuloluokkien verohelpotuksiin (kuten tekevät nyt KokoPers hallituksen "leikkausten myötä")? Ketä muuten äänestit?
- Anonyymi00067
VARMAN:n johtaja 80 000 €/kk
EK:n johtaja 35 000 €/kk
Samasta käytännössä puhuvat.
Häkämies myi Kemiran Vanhasen II hallituksen kanssa Norjaan. Seuraava Kataisen hallitus yhtiöitti Fortumin kantasähköverkon Carunaksi ja myi Australiaan. - Anonyymi00069
No, ongelma on et rikkaat eivät kuluta.
Ahnettivat vain lisää rahaa.
Kulutus on pysähtynyt, jos työväenluokka ei kuluta.
Purralla ei mitään käsitystä ihmiselämästä. - Anonyymi00071
Olen eri, mutta kotitaloutemne saa tulonsa vientiyrityksestä. Nyt nykyhallituksen ja näiden oikeistoekonomistien pelottelujen myötä säästämme noin 1000 euroa kuukaudessa ennemmän kuin aiemmin.
Jos palkansaajista vaikka miljoona säästää 100 euroa kuukaudessa esim. ravintoloista, kampaajista, hotelleista, laskettelukesksista, kotimaisesta ruuasta yms. se on yli miljardi pois kansantalouden kierrosta. Saatikka jos säästetään vielä ennemmän..
Mutta tätä ilmeisti toivotaan näillä peloitteluilla aivovuodon lisäksi.- Anonyymi00183
Eikös Riikka Purrakin kerro kuinka säästäminen on niin hyvä asia, parantaa ihmisten moraaliakin.
- Anonyymi00072
Tämän Ristonhan piti olla joku kasvutoimien osaaja.. ja nyt jutut on tällaisia.
Näitä kun hoetaan niin kaikki laittaa kulutuksen entistä ennemmän säppiin. Vaikka suomalaisilla ennätysmäärä rahaa tileillään. Aivovuoto kasvaa. Ihmiset ovat ahdistuneita ja huolissaan. - Anonyymi00073
Hah hah grynderit valmistautuvat SDP:n Vihreiden, Keskustan, Kokoomuksen, Vasemmiston vaalivoittoon ja maamujen maahan vyöryyn. Rakennetaan lisää rotanloukkuja, setelinkuvat silmissä.
Kaikki muut paitsi tavallinen kanta suomalainen veronmaksaja hyötyvät tulijoista ja sen huomaa.
No, sitä saadaan mitä tilataan. Onneksi olen nykyään "haittatekijöiden" ulottumattomissa.
Persuja en äänestä koska heidän ja kokoomuksen kaudella tehty vajaan kolmen vuoden maamutuksen Suomen Ennätys noin 165 000 maamua 50 000 - 70 000 vuosittain ja EK vaati noilta "vain" 45 000 kolmansien maiden kielitaidotonta palkanpolkijaa vuosittain. Orpo ja Purra jopa ylitti EK:n luvut reilusti. - Anonyymi00074
Työikäiset on työttöminä 350 000 ja EU-maiden selvästi eniten sekä lähes puolet enemmän kuin EU:n työttömyyden keskitaso.
- Anonyymi00075
No köyhyysrajan alla eläviltä lapsiltakaan ei ihan kauheasti ole enää nyhdettävissä.
- Anonyymi00077
Kokperseet ovat tuhonneet Suomen tulevaisuuden jo vuosia sittten
- Anonyymi00078
"Helppo se on toimitusjohtajan sanoa. Ei taida nämä muutokset eliittiä koskea..."
Tämä. Se on niin helppoa, kun ei itse tarvitse näihin talkoisiin osallistua. Murto on Suomen kovapalkkaisimpia yritysjohtajia. - Anonyymi00079
Eläkeyhtiöillä ei ole varaa antaa miljoonaa joka vuosi Risto Murrolle!
- Anonyymi00080
Miten niin suora? Houriako pitäsi?
- Anonyymi00081
Musta tässä just halutaan luoda luokkayhteiskuntaa... mikä siinä on että nämä äänekkäimmät tällä hetkellä tuntuu olevan tätä vähän vanhempaa porukkaa, jotka taloudellisesti selkeästi varsin hyvinvoivia?
- Anonyymi00083
Murto tyhjine puheineen eläkkeelle.
Nyt pitää satsata kehitykseen. Mieluiten hallitulla velanotolla. - Anonyymi00084
Mikähän mahtaa nuorison maanpuolustustahto tulevaisuudessa olla, jos ei kohta ole mitään mitä puolustaa? Onko Risto miettinyt sitä?
M48- Anonyymi00144
Jo Ilkka Taipale aikoinaan kysyi, että miksi köyhyydessä sinnittelevä puolustaisi sodan syttyessä rikkaita, joiden ei kuitenkaan tarvitse edes osallistua sotimiseen.
- Anonyymi00086
"Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia vuodessa. Eläkkeisiin menee iso osa valtion budjetista joka vuosi."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011794786.html- Anonyymi00116
valtion budjetista menee 7 miljardia, siis noin 8%
- Anonyymi00145
Eläkkeistä iso osa on ihmisten palkoista pakolla ulosmitattua rahaa, joka on luvattu maksaa eläkkeenä takaisin.
Pitkän työuran tehnyt keskipalkkainen ihminen maksaa elämänsä aikana eläkemaksuja ja niiden tuottoja enemmän kuin ehtii itse koskaan saada eläkettä takaisin.
- Anonyymi00087
No sekö ei jarruta taloutta että ihmiset hoitavat vanhuksia kotona ja tiet ovat hiekkatietä? Ja Aivovuoto kiihtyy. Ja mitä kaikkea muuta kurjuutta vielä tuleekaan..Kaikki varmaan innosissaan tänne sitten investoivat.
Ja suomen yhteisöveroa lasketaan, vaikka sitä ei suosittele kukaan.
Ja itse ainakin olisin valmis maksamaan muutaman prosentin lisää veroja jos se menee hyvinvointivaltion ylläpitoon. Ei yksityisille terveysjäteille, ei osinkoa maksaville yrityksille yms.- Anonyymi00146
Yhteisöveron lasku on huono asia, ei lisää merkittävästi talouskasvua.
Itse en haluaisi rahoittaa hyvinvointivaltiota verojen kautta edes nykyistä määrää. Rahat kuluu vierasrotuisten oleskelun kustantamiseen. Kaikki ei-kantaväestötaustaiset pois maasta, niin johan alkaa veroille taas kertyä vastinetta.
- Anonyymi00090
Itsehän tuo Murto on kannattanut mm. Eläkeiän nostoa, joka on täyttä Huuhaata. Nyt on muka huolissaan asiasta. Juu, juu. Kokoomuslainen kerää irtopisteitä.
- Anonyymi00147
Eläkeiän nostaminen on tässä tilanteessa julmaa, koska ihmisten elinajanodote on jo kääntynyt laskuun.
Eläkkeet pitäisi rajata vain kantaväestötaustaisille ihmisille. Se olisi samalla sopiva vihje muille.
- Anonyymi00091
Mielestäni on hurlumheinmeininkiä tällaisessa tilanteessa suunnitella esim. miljardeja vievää tunnin junaa. Eikö Orpolla ole kriisitietoisuus herännyt?
- Anonyymi00092
Olen täysin valmis vähentämään vähästäni jos kaikki ovat mukana. Jos taas rikkaiden rikastuminen jatkuu ja minun pitäisi tehdä entistä enemmän töitä ja syödä vähemmän niin no can do.
- Anonyymi00148
Ongelma ei ole verotulot.
Ongelma on, että rahat tuhlataan vierasrotuisten väestön ylläpitämiseen.
- Anonyymi00093
Miksi tuohon pitää valmistautua. Palvelut on jo viety pois, asfaltti on rullattu jo vuosia sitten pois, kotikaan iso ole. Tuohan on jo tapahtunut ajat sitten.
- Anonyymi00094
Raatelevaisten susien kanssa loppuu näytteleminen.
-xhibitionistst- - Anonyymi00095
90 luvun laman jälkeen vain yksi ryhmä on jatkuvasti kasvattanut reaaliansioitaan, rikkain tulokymmenys eli n.5000 - 5mlj.€/kk tienaavat.
Tämän huomaa esimerkiksi asuntojen hinnan nousussa.
Ja siinä, että muilla ryhmillä ei ole varaa kuluttaa, joka onkin aiheuttanut laman.- Anonyymi00149
Asuntojen hinnat ovat laskeneet. Halvemmalla nykyisin asunnon saa kuin 1980-luvulla, kun vaan valitsee alueen oikein. Niillä alueilla ei ole vielä väestönvaihtokaan edennyt, vaan saa elää kantaväestön keskuudessa. Parhaita alueita!
- Anonyymi00098
minä kin väitän,
kokkarehan siinä ajaa persun etua tuhoamalla yhteiskuntaa. näin se "keskustelu" etenee, kummasti.
ja koska kokkare ei saa lisää etuja vähennyksinä , täytyy uiden MAKSAA kokkareen tolkuton ahneus ja riisto.
siinä kun hyvinvointi valtio uhkapommitetaan ennen "sotaa" alas, saadaan itsemme bulgarian rinnalle mikäli sekin ei keuli ohi, osaamisessa, kin. Kiuten moni muu kun kokkare krapulaeuphoria tulee alas kun lehmän brothersin lento. - Anonyymi00099
Älä sä säälittävä pelle uikuta trickle downeista.
Suomeksi tuo on valumisteoria.
Ei ole toiminut yhtikäs missään.
Ei toimi ei koska rikas tuppaa haluta pitäen kaikki rahat itsellään ja vielä vähän lisää.- Anonyymi00151
Toimii monissa maissa, joissa ajatellaan, että rikkaiden velvollisuus on näyttää rikkauttaan. Siellä rikkailla on oma kokki, oma siivooja, oma talonmies, oma autonkuljettaja, oma puutarhuri, jne. Rikkaat työllistää paljon väkeä palveluihin. Suomessa sosialistit halusivat, että rikkaat eivät enää ”riistä” köyhiä palkkaamalla heitä kotiapulaisiksi. Kaiketi köyhälle on parempi olla köyhä ja työtön kuin pienipalkkainen työläinen, taakka muille eikä elättää itseään.
- Anonyymi00100
ja kreikassakin sitten kuritettiin kansaa oikeistopelurien takia, ja kehittyvien markkinoiden korkohuuma kiinnosti enemmän ja pankit jotka löysää mania tarjosivat muualta, piti pelastaa. kurittamalla kansaa joka ei niitä päätöksi siis tehnyt, edes mandaatilla.
tuo pelottelukehitys (uhka, ja massia puolustukseen - ketä varten?; velka on kansanko syytä?,mitä kansa on saanut taskuun? -ei mitään ) on nähty erittäin monen oikeistohallituksen riveistä vaaahdottuna. näin ne sopulit seuraavat "TOSIVÄLKKYÄ?" liidiä kalliolta alas..
tuotahan nykyhallitus on jauhanut alusta lähtien,nyt vaan valehtelu perusteista paljastui, ideologia häirintä kun joku makrotaluden ismi ei omaan korvaan soikaan miten haluaisi. - Anonyymi00101
Kysyin tekoälyltä kuka maksaa Risti Murron miljoonapalkan?
Se,sanoi: "Työeläkeyhtiönä Varman henkilöstön palkat rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden maksamilla työeläkemaksuilla. "
Eli sinä maksat. Tuostahan me leikataan ensimmäiseksi. - Anonyymi00102
Voin ottaa enemmän vastuuta, mutta odotan pienempää veroprosenttia vastineeksi. En maksa 1600 eur/kk umpisurkeista teistä ja olemattomista palveluista. Terveisin vittuuntunut veronmaksaja.
Nää Nothinghamin seriffit Orpot ja Purrat varastaa verot vaikkei anna niille mitään vastinetta. - Anonyymi00103
Jääkööt Murrot itse puolustamaan miljoonaomaisuuksiaan tänne kun Venäjä hyökkää. Minä en saa 25v tuta-inssinä edes TYÖPAIKKAA. Ei oman alan, ei rakennusmaalta, ei edes siivousfirmasta.
Menen sitten epämukavuusalueelle ja opettelen vaikka saksan tai italian kielen niin lähelle natiivitasoa kuin mahdollista ja muutan.
Toinen hyvä on Norja. - Anonyymi00104
Ollu rikki jo vuosia
- Anonyymi00106
Ei muuta kuin ostelkaa lisää vaan miljardeja maksavia F35 hävittäjiä, joilla ei tee mitään drooni sodassa, ammuksetkin maksavat millin kipale. Halvemmat eurooppalaisetkin olisivat kelvanneet vallan hyvin vetämään immelmannia taivaalle.
- Anonyymi00152
Suomessa ei ymmärretä, että maa on jo niin köyhä ja vierasrotuisia niin paljon, ettei ryssä edes halua tätä paikkaa riesakseen. Arvotonta, ojitettua suonpohjaa niillä on jo ennestään riittävästi.
- Anonyymi00107
350 000 työtöntä työnhakijaa ja noin miljoona pienituloista sekä suuri määrä pätkätyöläisiä ja matalapalkkaisia duunareita sekä persaukisia nostaa kytkintä jos Venäjä hyökkää, heillä ei ole mitään puolustettavaa täällä. Menkööt maan ja metsien sekä yritysten ja kiinteistöjen omistajat itse puolustamaan kiinteitä omistuksiaan.
Oikeisto on rapauttanut näiltä maanpuolustustahdon kun kaikista ei pidetty huolta OrpoPurran vain vahvoista välittävässä Suomessa. Yhteiskunta hajoitettu tällä luokkayhteiskuntapolitiikalla.- Anonyymi00138
Mikään ei olisi niin nautinnollista kuin poliitikkojen töniminen
- Anonyymi00153
Anonyymi00138 kirjoitti:
Mikään ei olisi niin nautinnollista kuin poliitikkojen töniminen
Miksi haluaisit töniä heitä, jotka ei kelpaa ihmisten töihin?
- Anonyymi00108
Tämähän se rikkaisen strategia on. Tiristää kaikki irti valtiosta. Jokainen kriisi on mahdollisuus.
- Anonyymi00109
Kova kampanja ja manipulointi menossa elinkeinoelämän taholta. Edelleenkään suurituloisten ja suuryritysten ei tarvitse osallistua talkoisiin. Tämä säästäminen ja palveluiden heikentäminen koskee vain meitä tavallisia suomalaisia.
- Anonyymi00198
Mitä nuo tomppelit luulevat noilla tyhmillä jutuillaan saavuttavansa? Tai politiikalla, joka on vieläkin tyhmempää.
- Anonyymi00110
Hallittuahan se ei tule missään olosuhteissa olemaan, vaan se on kaaosta, sairautta, epätoivoa, huumeita ja kuolemia.
- Anonyymi00112
Nykyhallitus laskee yhteisöveroa vastoin kaikkia suosituksia. Se pitäisi ensimmäisenä perua. Myös monta muuta asiaa joissa verotusta on varaaa kiristää.
- Anonyymi00156
Ongelmat ei ratkea verotusta korottamalla tai alentamalla.
Ongelmien syyt:
- väestön vaihtuminen vähemmän tuottaviin ihmisiin
- EU:n loputon sääntely (1000 turhaa poliitikkoa ja satoja tuhansia virkamiehiä jarruttamassa kaikkea, tuloksena uudenlaiset, aiempaa huonommat muovikorkit)
- rahat tuhlataan tuottamattomaan pääomaan sotilasliitto NATOn jäsenyyteen vedoten (miljardi tai miljardeja joka ikinen vuosi)
Verotusta säätämällä nuo ongelmat ei ratkea.
- Anonyymi00113
Näinhän siinä käy, kun palkkatulot piilotetaan pääomatuloksi, jota nostetaan osinkoina, joka taas saadaan lähes ilmaiseksi monenlaisilla verohuojennuksilla..
Ennen pääomatulot olivat verotuksellisesti ”sanalla viivalla” palkkatulojen kanssa.
Tukitaan nämä porsaanreät ilman, että tarvitsee nostaa veroja.
Murto on vain varakkaiden asialla ja yrittää aivopestä tava kansaa. Kansa vain jakaantuu entistä voimakkaammin voittajiin ja häviäjiin kuten USAssa. Tästä ei hyvää seuraa Suomen yhtenäisyydelle.- Anonyymi00114
No,onhan se nyt todella törkeää, että mikjoonatuloinen maksaa 30% ja vielä sellainen, joka ei tee rahan eteen töitä, ja keskiluokkainen duunari 50%.
Pääomia ei pitäisi suosia työnteon kustannuksella. - Anonyymi00158
Anonyymi00114 kirjoitti:
No,onhan se nyt todella törkeää, että mikjoonatuloinen maksaa 30% ja vielä sellainen, joka ei tee rahan eteen töitä, ja keskiluokkainen duunari 50%.
Pääomia ei pitäisi suosia työnteon kustannuksella.Tuloverotuksessa pitäisi olla eri perustasot erityyppisille tuloille ja tason sisällä vain hyvin pieni progressio.
Pienin tuloveroluokka olisi yrittäjätulolle niille yrittäjille, jotka ovat henk. koht. vastuussa yrityksen veloista ja lisäksi työllistävät muita ihmisiä. Progressio olisi, ettämitä enemmän työllistää muita ihmisiä, sitä pienempi verotus.
Seuraava tuloveroluokka olisi palkkatuloille, palkkioilla ja toiminimiyrittäjille.
Seuraava tuloveroluokka olisi yrittäjätulolle sellaisille yrittäjille, jotka eivät ole henk. koht. vastuussa yrityksen veloista. (Esim. osakeyhtiöt)
Korkein tuloveroluokka olisi sijoittajille. Niille, jotka pääomalla pyrkivät hankkimaan lisätuloa keinottelemalla. - Anonyymi00218
Anonyymi00114 kirjoitti:
No,onhan se nyt todella törkeää, että mikjoonatuloinen maksaa 30% ja vielä sellainen, joka ei tee rahan eteen töitä, ja keskiluokkainen duunari 50%.
Pääomia ei pitäisi suosia työnteon kustannuksella.Miksi ei pitäisi? Ei maailma katusiivojia lisäämällä parane. Pääomat takaavat teknisen kehityksen ja yhteiskunnan, jossa tarvitaan vähemmän sosiaaliturvaa. Alempi pääomaverotus kannustaa myös niitä duunareita sijoittamaan tienaamiaan ansioita, eikä ryyppäämään kaikki kurkusta alas.
- Anonyymi00219
Anonyymi00158 kirjoitti:
Tuloverotuksessa pitäisi olla eri perustasot erityyppisille tuloille ja tason sisällä vain hyvin pieni progressio.
Pienin tuloveroluokka olisi yrittäjätulolle niille yrittäjille, jotka ovat henk. koht. vastuussa yrityksen veloista ja lisäksi työllistävät muita ihmisiä. Progressio olisi, ettämitä enemmän työllistää muita ihmisiä, sitä pienempi verotus.
Seuraava tuloveroluokka olisi palkkatuloille, palkkioilla ja toiminimiyrittäjille.
Seuraava tuloveroluokka olisi yrittäjätulolle sellaisille yrittäjille, jotka eivät ole henk. koht. vastuussa yrityksen veloista. (Esim. osakeyhtiöt)
Korkein tuloveroluokka olisi sijoittajille. Niille, jotka pääomalla pyrkivät hankkimaan lisätuloa keinottelemalla.Ilman heitä sitten saisit pääomia kasaan sijoitettavaksi uusiin yrityksiin ja tärkeisiin investointeihin?
- Anonyymi00231
Anonyymi00219 kirjoitti:
Ilman heitä sitten saisit pääomia kasaan sijoitettavaksi uusiin yrityksiin ja tärkeisiin investointeihin?
Kyllä. Pääoma kasaantuisi vain eri tavoin kuin nykyisin.
- Anonyymi00115
Kuulostaa siltä, että Risto ei oo ajatellut tätä asiaa ihan loppuun asti.
Mutta joo, on meillä paljon tukia joista voidaan luopua. Turkistarhoista risteilyaluksiin.
Johdon neukkariin ostetaan sohvat tästä lähtien Ikeasta. Konsultteja ei käytetä. Kaikenlaista, joka vaikuttaa Ristonkin elämään- Anonyymi00160
Miksi turkistarhauksen tuesta pitäisi luopua eikä esim. eläintarhojen, hevostilojen tai kasvinviljelyn tuista?
Kaikki yritystuet joutaa pois. Sekä suorat tuet että paljon kalliimmat epäsuorat tuet (alennetut arvonlisäverokannat).
Kaikki yritystuet pois kuka säästö käytetään yleisen arvonlisäverokannan alentamiseen. Saadaan talouteen vauhtia ja uudistuksesta hyötyy suhteellisesti eniten köyhät.
- Anonyymi00117
Okei, mutta sitten niitä verokorotuksia tai korkeita veroja ylipäätään ei pystytä perustelemaan enää millään. Jos kaikki julkisen puolen palvelut romuttuvat, niin sitten loppuu se verojenkin maksaminen ja ne rahat käytetään yksityisiin vakuutusmaksuihin. Sitähän kokoomus ja persut sekä rkp ja kd haluavatkin verot pois ja itse maksamaan kaikki.
En myös ymmärrä, miksi aina pitää verrata siihen, minkälaista ennen oli ja että siitäkin selvittiin. Eikö tässä koko ajan ole ideana ollut se, että pystyttäisiin elämään paremmin ja mukavammin, eikä tarvisisi mennä niihin sotaa edeltäviin tai sen jälkeisiin aikoihin, jolloin koko maa oli ihan paskassa kunnossa? Ei tässä kukaan ole maksanut veroja sen takia, että valtio on paskonut kaiken hyvän ja kauniin ja sitten kiitokseksi siitä me joudutaan takaisin johonkin -50-luvun kurjimukseen.
Tosin hyvänä puolena tässä on se, että kun ja jos julkisen puolen palvelut ja tuet kaatuvat, niin sossupakolaisten virta vähenee huomattavasti. - Anonyymi00118
Hauska juttu muuten, mutta verotus pysyy samana tai jopa nousee..siis työn ja kulutuksen verotus.
- Anonyymi00119
Voi olla, että elintaso laskee lopullisesti, mutta Riston visio siitä kuinka se tulee tapahtumaan kuulostaa varsin valikoivalta.
Onneksi tulee demarihallitus puikkoihin. - Anonyymi00121
Se yhtälö ei kuitenkaan toimi, että on kovat verot ja silti pitäisi itse kustantaa palvelut ja hoitaa vielä omat vanhemmat työnteon lomassa.
- Anonyymi00122
Tämä! Eli saamme nykyisen veroasteen ja yövartijavaltion palvelut. Systeemi ei takuulla halua vapaaehtoisesti luopua yhdestäkään keräämästään verosentistä. Kaikki se imuroidaan kansalaisilta mikä pystytään. Kerätyt rahat käytetään tiettyjen eturyhmien intressien halujen mukaisesti kohdentaen kuten tähänkin asti. Lisäksi digitaalinen kyttäys tulee olemaan infernaalista.
- Anonyymi00161
Pakko toimia kun muuta vaihtoehtoa ei ole.
Emme kai me halua lopettaa alikehittyneiden maiden mamujen elättämistä, joten kantaväestön täytyy tinkiä elintasosta.
- Anonyymi00123
No onneksi demarit leikkaavat rikkailta eivät köyhiltä, tietenkin. Aika hemmetisti leikattavaa riittää erilaisista haitallisista yritystuista alkaen. Sotejohtajien palkat tms. tms.
Tämä hallitus on todistanut, että talouskasvuun tarvitaan köyhien ja keskiluokan kulutusta.
Rikkailta voi leikata, kun dynaamiset vaikutuksetkin oli fiktiota.- Anonyymi00162
Rikkailta leikkaaminen tuo niin vähän rahaa, ettei se tilannetta paranna.
Edelleen monille näyttää olevan vaikea ymmärtää ongelmien todellisia syitä:
1. Väestön vaihtuminen. Tehokas ja tuottoisa kantaväestö vaihtuu vierasrotuiseen väestöön, jonka tuottavuudesta ei ole näyttöä maailmalta.
2. EU haittaa talouden toimintaa sairaalloisella sääntelyllään.
3. Valtavia rahasummia tuhlataan tuottamattomiin sotakoneisiin vedoten sotilasliitto NATOn jäsenyyteen.
4. Kansallinen sivistysvaje ja heikko laatukulttuuri. Suomalaiset tuotteet on enimmäkseen kehnosti viimeisteltyjä. Ei niillä saa hyvää hintaa maailmalla.
- Anonyymi00124
Kauppalehti: Sijoittaja Kim Väisänen kritisoi Orpon hallitusta Talousaamussa: 75% toimista pitäisi olla kasvutoimia ja 25% leikkaamista!
Sijoittajat ja yrittäjät alkavat myös olla täysin kyllästyneitä Orpon hallitukseen ja sen luomaan epätoivon sekä näivetyksen ilmapiiriin, joka on näkynyt esimerkiksi konkursseina ja kasvavana työttömyytenä.
"Tämä hallitus on kuvitellut, että leikkaamalla lähdetään nousuun. Sehän ei pidä missään tapauksessa paikkaansa. Leikkaaminen on ainoastaan lahjattomien hommia”, Väisänen sanoi.
”Jos hallitus olisi käyttänyt ihan saman effortin [ponnistelun] ja energiamäärän siihen, että olisi puhuttu kasvusta ja siitä, miten sitä saadaan ja miten sitä mahdollistetaan, voitaisiin olla ihan eri tilanteessa. Orpo ja [valtiovarainministeri Riikka] Purrahan tekivät täydellisen karhunpalveluksen sillä, että he romuttivat kuluttajien uskon tulevaisuuteen”, Väisänen sanoi.
Hänestä kaikki paukut pitäisi siirtää leikkaamismentaliteetista kasvunhakemismentaliteettiin.
Väisäsen mielestä 75 prosenttia toimista pitäisi olla kasvutoimia ja 25 prosenttia leikkaamista."
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/e84422b4-3347-4731-9b92-a0e57e5d30a2- Anonyymi00126
Tämä on ollut kaikille muille ihan selvää paitsi kokoomuspelleille ja vallanhimoisille persuille.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka tyhmiä näiden puolueitten äänestäjät ovat. - Anonyymi00127
Anonyymi00126 kirjoitti:
Tämä on ollut kaikille muille ihan selvää paitsi kokoomuspelleille ja vallanhimoisille persuille.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka tyhmiä näiden puolueitten äänestäjät ovat.Nimenomaan. Mutta kaikki jotka on erimieltä kuin hallitus on kommunisteja. Sosialismikin kauhistuttaa Purraa. Aina siitä jaksaa riehua.
- Anonyymi00128
Anonyymi00126 kirjoitti:
Tämä on ollut kaikille muille ihan selvää paitsi kokoomuspelleille ja vallanhimoisille persuille.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka tyhmiä näiden puolueitten äänestäjät ovat.Kaikki on tietoista politiikkaa, ainakin kokoomukselta. Kokoomus haluaa Suomesta taas luokkayhteiskunnan, ja se tapahtuu varmimmin romahduttamalla valtion ja suuren enemmistön talous. Persut peesaavat, koska heillä on nyt hillotolpat eivätkä he näe nenäänsä pitemmälle.
- Anonyymi00129
Anonyymi00126 kirjoitti:
Tämä on ollut kaikille muille ihan selvää paitsi kokoomuspelleille ja vallanhimoisille persuille.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka tyhmiä näiden puolueitten äänestäjät ovat.Jopa ihan näin työttömänä ammattikoululaisena ymmärtää sen että leikkaaminen aiheuttaa laman ja lisää työttömyyttä. Jos tämä hallitus on todella EKn määräysten toteuttaja, kuten on väitetty, niin kysyn vaan että kuinka hvetin tyhmiä ihmisiä siellä EKssakin sitten istuu? Tappavat tarkoituksella yritykset ja vievät asiakkaitten ostovoiman. Eihän yksikään yritys Suomessa tai maailmallakaan toimi ilman maksavia asiakkaita. Eikö tämä nyt ole ihan maalaisjärjellä ajateltuna näin?
- Anonyymi00163
Suomalaiset yritykset tekee samaa. 75 % leikkauksia. Siksi suomalaiset yritykset ei kasva.
Sijoittajien puheita ei kannata kuunnella. Mitä tuotteita tuo sijoittaja on tuottanut? Pelkkää teoreettista hölynpölyä tuollaiset sijoittajien puheet kasvutoimista ja leikkaamisesta. Heillä itsellään kokemus asiasta on tasan 0.
- Anonyymi00125
Oikeiston tarkoitus on hajoittaa hyvinvointiyhteiskunta Suomesta ennen ensi vuoden kevään vaaleja. Samahan on menossa USAssa Trumpin toimesta. Demokratian alasajo kaikkinensa tämän kaiken oikeistotoiminnan tarkoituksena.
- Anonyymi00165
Entä jos lakkaisit kuvittelemasta.
USAssa demokratian alasajo tapahtuu samaa vauhtia kuin kenen tahansa muun presidentin kaudella viimeisen 100 vuoden aikana.
Suomessa hallituksen tavoitteena ei ole hajottaa hyvinvointivaltiota. Kyse on vain osaamisen puutteesta. Eikä se osaaminen punikeilla ole yhtään sen suurempaa kuin nykyhallituksella.
- Anonyymi00130
Tuskin nuo uskaltavat purra pikkusormiaan ppoikki raha edellä mennessään?
ZEC - Anonyymi00131
Huvittaa tämän ketjun kommenttien tyhmyys. Jokainen asiaan perehtynyt tietää, että suomalaista hyvinvointivaltiota pyrittiin rakentamaan vaiheittain 1950 alkaen ja se saavutti jonkinlaisen huippunsa 1986-1991.
Ns vasemmistolaisen hyvinvointivaltion rakentamisen aikana Suomesta poistui lähes miljoona suomalaista, joiden elämä ei ollut ihmisarvoista Suomessa.
Tällä hetkellä ns ulkosuomalaisia on noin 1,5 milj. Hyvinvointivaltion huipun aikana rahamarkkinat avautui ja velkaa jaettiin lähes ilman takauksia jokaiselle halukkaalle, jopa puliukot takasivat toisilleen suuria lainoja, joita ei ollut tarkoituskaan maksaa takaisin. Koko homma kaatui päätökseen laittaa markka kellumaan, 60 tuhannen vanhan yrityksen konkurssiin, järjettömään työttömyyteen, omaisuuksien uusjakoon, moniin itsemurhiin, velkavankeuksiin mm takaajien osalta vankeus jatkuu edelleen, Suomen talouden tuhoutumiseen ja ainakin kahden sukupolven tulevaisuuden murskaamiseen.
Tänä päivänä Suomi, ”pohjoismainen hyvinvointivaltio” on köyhin, velkaisin ja ainoana pohjoismaana yhteiskuntana surkastuva.
Eurooppalaisista valtioista Suomi lähestyy monella mittarilla hylätyn ja surkeimman titteliä. Suomi ei ole ollut koskaan pohjoismainen hyvinvointivaltio. Poikkeuksen teki 5 vuoden jakso, jolloin hyvinvointi ja työllisyys perustui rahamarkkinoiden vapautumiseen, mikä oli myös lähtölaukaus suomalaisen hyvinvointivaltion ja Suomen talouden tuhoon.
Politikot aloittavat kaikki sodat. Politikot myös tuhoavat jokaisen yhteiskunnan, koska lähes jokaisen politikon puhtaat periaatteet muuttuvat ajan myötä oman edun tavoitteluksi.
Joku joutuu joskus maksamaan tämän ihmiskokeilun. Jos ei halua uhrata elämäänsä, eikä tulevien sukupolviensa elämää, on vaihtoehtona elämä, mitä elää tälläkin hetkellä 1,5 miljoonaa ulkosuomalaista.- Anonyymi00220
Omaa tyhmyyttäsi et sitten häpeä yhtään? Muut Pohjoismaat olivat silloin ja ovat nyt paljon enemmän hyvinvointivaltioita kuin Suomi ja vasemmistolla on aina ollut niissä isompi valta.
Kerropa mikä olisi ollut vaihtoehto markan kelluttamiselle? Ilman sitä Nokia ei olisi noussut maailman suurimmaksi eikä sitäkään vähää laman veloista olisi saatu maksettua takaisin.
Kellutus pelasti Suomen, sitä ennen harjoitettu vahvan markan politiikka kaivoi taloudellisesti sen kuopan, johon Suomi tipahti.
- Anonyymi00134
Kansa säästää.
Suomi voi joutua sotaan.
Naapuri on paha- Anonyymi00137
Kansa säästää.
Myös Hallitus on paha ja sen takia voi joutua sotaan.
Naapuri on perseestä, totta mutta se on ikuisesti naapuri joten pitäisi hoitaa suhteita eikä uhota ja leikkiä mahtimaata kuin idiootti kun kukaan ei auta kun ryssä vittuilun jälkeen tulee.... - Anonyymi00166
Ainakaan ryssä ei tänne hyökkää. Suomea suojaavia asioita:
Ihmiset köyhiä. Luonnonrikkaudet puuttuu. Valtavasti vierasrotuisia mamuja.
Edes ryssä ei ole niin tyhmä, että haluaisi nykyisen Suomen riesakseen.
- Anonyymi00136
Aloittajalle tiedoksi, jos lainaat jonkun muun tekstiä, niin SIIHEN EI SAA LISÄTÄ OMIA kommentteja niin, että se vaikuttaa sen lainauksen kirjoittajan sanomiselta.
Olen aika varma, että Risto Murto ei sanonut kaikkea tuota mitä kirjoitit vaikka se siltä äkkiseltään vaikuttaa. - Anonyymi00139
Luulin, että kyseinen henkilö on hyvää pataa Orpon kanssa. Saman talouspolitiikan toteuttaja. Toinen vakuutusjohtaja ymmärsi eilen eläkepäiville säästämisen olevan vain sijoittamista. Kyllähän me säästämme sen vuoksi ettemme luota eläkejärjestelmään tai sosiaaliturvaan. Korot pääomille on toissijainen asia.
Jos haluamme korjata talouspolitiikkaa, on alettava nostamaan sitä ylös sieltä missä se on kaatumassa tai jo kaatunut eli alimmissa tuloluokissa, alimmassa sosiaaliturvassa ja kansaneläkkeessä. Niiden tasoissa ja ehdoissa. Eikä yli 60-ikäiset tässä työllisyystilanteessa työmaille kuulu. - Anonyymi00150
En ole siivonnut kun siihen ei ole kovasti annettu mahdollisuutta. Mitä kukakin on nyt tehnyt ja mitä ei. Joku nainen taisi sinua kiusata, en minä. Mitä siinä sitten minulle olisi ollut? Et koskaan mieti. Laittavat jonkun mainoksen demariin ja sen bemariin. Hoitoahan se oli. Tuijottaa nyt ihmistä. Konettahan tässä piti tuijottaa. Tehkää ne koneet.
- Anonyymi00154
Suomen koko valtakoneisto alkoi tekemään jo koronakriisin aikana arvovalintoja, jotka tarkoittivat Suomen hyvinvointivaltion takuuvarmaa loppua. Enää on luvassa vain näytösluontoisia kulissivaaleja, joissa esitellään vaihtoehtoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
- Anonyymi00155
oi voi se on rikki nyt
- Anonyymi00164
Rahat jakoon myös oikeiston kermapersheiltä, niin on ihan hyväksyttävää se, että velttoja vapaamatkustajia ojennetaan. Melkein kaikilla on LIIKAA rahaa. Nälkävuosista ollaan jo ihan liian kaukana, kun mikään ei tunnu ihmisille riittävän ja luonto häviää ympäriltä..
- Anonyymi00167
Markkinakoneisto tuottaa niin paljon turhia tarpeita, että tämä on jo aivan mielisairasta. Koyhiä? Missä? Ja tietenkin porvaripiirit ovat aina osanneet lypsää leveimmät kermat itselleen. Eipä näytä vasemmiston ihmisetkään olevan mitään köyhälistöä, vaikka ovat muka heikossa asemassa olevien asialla. Käsi ojossa kaikki näyttävät täällä olevan nykyään, eikä vastapalvelujs yhteiskunnalle heru helposti.
- Anonyymi00168
Aikooko Wahlroos ja Herlin muuttaa pienempään asuntoon? En tiennytkään.
Mistä saadaan kaikille suomalaisille se pienempi koti? Puretaanko isot talot ja rakennetaan tilalle pikkumökkejä?
Nykyisin tekevät niin huonoa laatua. Milloin on rikki markkinat, yleensä sähkömarkkinat, milloin hyvinvointivaltio. Verotustakin joutuu jokainen hallitus korjaamaan.
Yleensä pakkoa ja kurjuutta lisäämällä asiat saadaan kuntoon, oikeiston mielestä. Kovat otteet ne tekevät maailmasta onnellisemman paikan. - Anonyymi00184
-50-60 luvulla pienessä mökissä lapsuuden suuren sisarusparven kanssa tuli opittua sopeutumista. Myös ruokapöydässä piti olla skarppina et kerkesin saada osansa. Osaan elää nyt näin iäkkäänä hyvin vaatimattomasti. Mutta en kyllä kenellekkään suosittele, vaikka olisin rikaskin.
- Anonyymi00186
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !?
Lähinnä vasemmiston toimesta !?
Yksinkertaista !!- Anonyymi00188
Tässä näkyy syy miksi Suomen talous ei kasva !
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
Japani 39%
USA 39%
Sveitsi 32% - Anonyymi00233
Anonyymi00188 kirjoitti:
Tässä näkyy syy miksi Suomen talous ei kasva !
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
Japani 39%
USA 39%
Sveitsi 32%Sinulla menee selaisin syy ja seuraus.
Julkisen talouden koko suhteessa BKT:een on suuri, koska talous ei ole aikoihin kasvanut.
Ongelma ei ole julkisessa taloudessa vaan siinä, ettei yksityisen sektorin talous ole kasvanut.
Helsingin pörssin yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2024 samaa tasoa kuin 2010.
Suomen ongelmat tiivistyy siihen, ettei suomalaiset yritykset kasvata liiketoimintaansa. Se on talouselämän johtajien osaamattomuutta. - Anonyymi00241
Anonyymi00233 kirjoitti:
Sinulla menee selaisin syy ja seuraus.
Julkisen talouden koko suhteessa BKT:een on suuri, koska talous ei ole aikoihin kasvanut.
Ongelma ei ole julkisessa taloudessa vaan siinä, ettei yksityisen sektorin talous ole kasvanut.
Helsingin pörssin yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2024 samaa tasoa kuin 2010.
Suomen ongelmat tiivistyy siihen, ettei suomalaiset yritykset kasvata liiketoimintaansa. Se on talouselämän johtajien osaamattomuutta.Ei mene minulla sekaisin !?
Tässä tietoa varallisuudesta !
Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !
Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !
1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Vasemman laidan öyhöt: "Se mikä tapahtuu Orpon hallituksen AIKANA, on automaattisesti Orpon hallituksen syytä!" Esimerkiksi tarkkailuluokalle joutuminen tapahtui Orpon hallituksen AIKANA = automaattisesti syyllinen. Velkaantuminen, työttömyys, köyhyys jne. = Orpon hallituksen AIKANA = automaattisesti syyllinen.
Kaikki se pahoinvoinnin perusta, mitä on rakennettu jo useiden hallituksen päätöksillä, minkä korjaamiseen edes "maailman parhaalla" Marinin hallituksella ei ollut osaamista, on tietenkin Orpon hallituksen syytä.
Näin toimii vasemmistopopulistinen kiilusilmäinen vallanhimo, joka leviää kannattajien keskuudessa kuin rutto keskiajaIIa. Ei ihme, että vasemmistoIaisuutta kutsutaan yleisesti "yhteiskunnan syöväksi".
Let's uliuli!
☝️😆- Anonyymi00221
"Let's uliuli"
Sitähän sinä ja oikeisto teette jatkuvasti. Anonyymi00221 kirjoitti:
"Let's uliuli"
Sitähän sinä ja oikeisto teette jatkuvasti."Eipäskusinäpäsiteppäsjuupaseipäs...." Oletko 9-vuotias? Aikuistu jo.
- Anonyymi00187
Vassut näkee kaiken päinvastoin. Hallitus korjaa taloutta. Vassuilla on tarve saada maa konkkaan että saisivat sen kätevästi eurostoliiton holhouksen alle.
- Anonyymi00199
Hyvinvointivaltio on kyllä käsittämätön illuusio? Miten se voi olla rikki kun määritelmä riippuu myös yksilöistä itsestään ja kuinka elämäänsä elää?
Vasemmisto voisi vouhotuksensa ja öyhötyksensä keskellä miettiä, kuinka paljon suomalaiset on joutuneet tekemään töitä lisää sen eteen kun vasemmisto suorastaan vaatinut rajatonta maahantulon mahdollisuutta kaikille halukkaille.
Miljardeja kuluu vuodessa vieraiden valtioiden kansalaisten ylläpitoon, mikä sekin rapauttaa illuusiota mainitusta "hyvinvointivaltiosta".
Ukrainalaisten auttamisen ymmärrän, Afrikan-ja Lähi-Idän lämpimistä maista tulevien pystyyn paapomista en ollenkaan.
Kaikilla meillä on oltava vastuu omista tekemisistä ja kuinka väärin ehkä elämmekkään, nyt sitten terveydenhuolto ajettu huonoimpaan jamaan sitten 1960 luvun ja silloinkin oli pitäjissä omat lääkäripalvelut, toisin kuin nyt kun mikään ei toimi ja joudut tarvittaessa menemään pitkien matkojen taa jonottelemaan : (
Demarien ja vihervasemmiston höpinät voidaan kuitata pelkäksi farssiksi ,totuuspohja ei ole pohja ollenkaan! - Anonyymi00201
Risto Murto, kokonaistulot 1,22 milj euroa vuonna 2024.
- Anonyymi00202
Parasta olisi unohtaa koko hyvinvointivaltio-nimitys, koska osoittautui ettei Suomi pysty sitä ylläpitämään! Ihmiset kun käsittävät sen tarkoittavan sitä, että voidaan loisia kotona tekemättä mitään ja rahaa juoksee tilille!
- Anonyymi00203
Eiköhän tämäkin väännetä persujen syyksi, ku oikein tarkasti syynätään ? 🧐
- Anonyymi00204
Kuka voi ottaa iäkkäitä vanhempiaan kotiinsa asumaan, harvalla on sellaisia asuntoja joissa tilaa. Iäkkäällä oma rytmi elämässä ja työssä käyvät lapset ei voi ottaa vastuuta, jos joutuu vielä yöllä valvomaan. Parisuhteetkaan ei kestä kuin ennen ja jos ero tulee mihin mummo tai pappa laitetaan Helppo se on ehdotella älyttömyyksiä kun itsellä on hyvin pullat uunissa. Paluu maanpinnalle tekis varmaan nyt hyvää.
- Anonyymi00205
"Hyvinvointivaltio on rikki."
Mistähän ihmeen hyvinvointivaltiosta mahdat kirjoittaa!? Ainakaan Suomi ei ole sellainen ollut 2019 jälkeen, kun SSDP-johtoinen kauhukabinetti pääsi vauhtiin!!! 50% tuli lisää valtionvelkaa, 20% läx pois kansalaisten ostovoimasta, 575000 putosi köyhyysloukkuun 7,4Miljardia velkoo, hurja korkojen nousu, koska ilmaista rahaa virtasi merkkinoille (50Miljardia), josta syystä asuntokauppa ja rakentaminen STOPPASI 2020, tuli ennätysmäärä KONKURSSEJA RAKENNUSALALLE!!! - Anonyymi00207
Vasemmistoaate ei suosi kansallisvaltioita. Se on ylikansallisuuden aate. Globaali sellainen.
- Anonyymi00208
Tämä näkyy äärimmäisen selvästi käytännössä. Vassut suosii aina niitä muita kuin omaa kansaa. Kaikessa
- Anonyymi00209
Anonyymi00208 kirjoitti:
Tämä näkyy äärimmäisen selvästi käytännössä. Vassut suosii aina niitä muita kuin omaa kansaa. Kaikessa
Empatiataulussa opetetaan että pitää antaa erityiskohtelua muille kuin kantiksille.
"Suomi Oy:tä" ei enää ole vuonna 2027.☠️⚰️🪦🇫🇮
- Anonyymi00222
Aika myöhään on Murto herännyt jos ei ole aiemmin huomannut. Tätä kokoomuksen ajamaa kurjistamispolitiikkaa ovat ajaneet yli 20 vuotta. Mutta pm katastrofi Katainen pani ison pyörän liikkeelle, jota ei edes Marinin hallitus kyennyt pysäyttämään
- Anonyymi00224
Yhdessä toisessa ketjussa liittyen varallisuuden lisääntymiseen pitkän työuran jälkeen, toisena vaihtoehtona mainitsin Vallu Walpion boheemimman elämäntyylivalinnan. Tekee töitä sen verran että se onnistuu ja saa siihen elämää tyydyttäviä ratkaisuja.
Niin, tuli mieleen, että jos oikean tiukka paikka tulee, niin silloinhan yhteiskunta alkaa vaatimaan useammalta Walpion kaltaisia ratkaisuja, kuten tässä nykypäivinä hehkutusta saaneen Espanjan mallin mukaisesti.
Espanjassahan on velvoite tehdä työtä, ja sos.tuet ovat pieniä ja voimassa vain tietynajan. Siellä monet ihmiset elävät Walpion kaltaisesti, tosin tehden (kaiketi pääasiassa) myös pimeitä töitä, asuen joko vanhemmillaan tai pienemmissä sivussa olevissa kopeissa. Sen pimeiden töiden osuus, ja systeemin sellaisen mahdollistamisen syystä, Espanjassa on myös "työttömyyttä", että kansan keskuudessa raha kiertää kädestä toiseen, kun pimeiden markkinoiden avulla teollisuus, yritykset saavat vientiin tavaroita edullisemmin kuin kilpailijat.
Mutta tuo elämäntyyli, tulisi siis melko pakolliseksi, tehdä Wallut. Yhteiskunta edellyttäisi asunnon hakemista sellaisista paikkakunnilta missä se on tuloihin nähden edullista, jos kerran ei pysty, hae aktiivisesti nykypaikkakunnalla töitä, ja on jättäytynyt vain sos.tukien varaan.
Näinhän on kuulemma joidenkin osalta tehty, onko se väärin vai ei, ettei ihminen saa tukien turvin olla esim. kaupungin keskustan vilinästä nauttimassa? kyllähän ihmisen silloin täytyisi pyrkiä tekemään sen verran töitä, että sen itselleen mahdollistaisi.
Tämä koskisi kaikkia tuettuja, niin pakolaisina, kuin turvapaikkajärjestelyn kautta tulleita, ketä tahansa. Pakolaiset, turvapaikkajärjestelmän kautta tulleet saisivat vain esim. sanotaan kaksi ensimmäistä vuotta tuettua elämää, sen jälkeen tukien taso laskisi vuosi kerrallaan, ja kuvaan astuisi sitten mukaan tuo malli, että jos ei osoita halua, kykyä hakea aktiivisesti töitä, tulisi siirrettäväksi edullisempiin asuntoalueille.
Ja sieltä pääsisi pois vain, kun tekisi töitä sen verran että omaisi itse päätäntävaltaa sen suhteen, missä ja minkälaisia varusteita elämään haluaa.
Vaikea sanoa, miksi ylipäätään on yhteiskunnassa edes tehty muunlaisia ratkaisuja, kuin uskotellen, että jostakin toisesta maasta hädän tai muun turvin voisi saada ikuisen ylläpitotuen. Mikä tuossa on vialla, liittyy esim. siihen Keniassa ilmenneeseen pakolaisleiri tilanteeseen, Kenialaisia somalialaisia rynnännyt pakolaisleirille (40.000) väittämään olevansa pakolaisia somaliasta ja nauttineet täyshoidosta useat jopa 20 vuotta. Tällaisia systeemejä pidetään yllä aivan käsittömästi. Tuollaisia luulisi korkeintaan pidettävän voimassa kolme- viisi vuotta, ja sitten edellytettäisiin asteittaisi sopeuttamisia, valintoja ihmisiltä itseltään, meneekö taistelemaan minne, pyrkiä vaikuttamaan elämäänsä millä tavalla jne. passivoivat ihmiset ja pitävät yllä järjestelmää, missä uskottelevat itselleen tekevänsä hyvää, pitävät vain yllä korjausliikettä tarvitsevia käytäntöjä.
Nämä humanitaarisuutta esittävät eivät uskalla vaatia maapallon suurempia vaikuttajia tekemään radikaalimpia ratkaisuja. Esim. IMF ym. heidän pitäisi rahoittaa kaikkien ihmisten hätätarpeen ympäri maapallon, painostaa jokaista maapallon valtiota pyrkimään tasapainoiseen, rauhanomaisiin ratkaisuihin, ja ihmisoikeusaktivistien pitäisi keskittyä tasapuolisemmin pitämään yllä ideologiasta vapaita vaatimuksia kaikkien ihmisoikeuksien ylläpitämiseksi.
Nyt syyllistetään yksittäisiä ihmisiä, yksittäisiä "rikkaita" valtioita osallistumaan sellaiseen, mitä ei ole aiheuttanut. Tuollaiset passivoivat järjestelmät, tehottomaksi todetut käytänteet, toiminnat pitäisi yksinkertaisesti lakkauttaa, ja kyllä, joku kärsisi, osa alkaisi toimimaan, pyörittämään toimintaa. Keinotekoiset elvyttämiset eivät ole tuottaneet tulosta. Ihmisten hädän edessä vain minimi soppaleiritys tulee järjestää ja sitten keksiä vaiheittaisi keinoja asettaa ihmisille itselleen sopivia vaihtoehtoja.
Paljon olisi tehtävissä, keksittävissä, miten oma yhteiskunta voisi toimia tehokkaasti, ja mitä sitten sen jälkeen toimittaisiin kaikkien yhteisen hyvän eteen.
Sillä jos ajatellaan, että kaikki ovat tasavertaisia maapallolla, tulee ihmisoikeusjärjestöjen painostaa ihan muita tahoja huolehtimaan sellaisen rahaston olemisesta ja vaikutusvallasta, mikä sellaisen mahdollistaa (tasapuolista perushyvinvointia), se että poimitaan kesäkissatyylisesti muutamia aina lemmikeiksi maailmalta, on turhaa ja tehotonta. - Anonyymi00225
Kyllä se oli se mariini hallituksen velanotto tuhosi suomalaisen hyvinvointi valtio idiootti!! Eti viat ensin siitä vihervasemmistosta ja tule sitten vasta muita syyttelee!!!!! lahopää!!!!!!!!!
- Anonyymi00227
Tämä hallitus on ootanut enemmän velkaa ja muuttanut aikaisemmat lainat kalliimalle korolle.
- Anonyymi00232
Täysin oikeassa hän on. Suomessa on hyvin poikkeuksellinen tilanne kun meillä on puhdas oikeistohallitus. Oikeisto pyrkii ottamaan tilanteesta irti kaiken minkä vaan voi😒
- Anonyymi00234
Persut on kuulemma tavallinen kansalaisen asialla.
Miten hyvinvointivaltion romuttaminen auttaa tavallista kansalaista?- Anonyymi00239
Vain PS puolustaa Suomen kansaa, se on nähty niin monta kertaa.
- Anonyymi00235
Risto Murto varastaa röyhkeästi pientä eläkettä saavien eläkkeistä ja työssä käyvien eläkemaksuista jättipalkkaansa rahat ja vastustaa eläkekattoa, varjellakseen omaa hulppeaa eläkettä. Koko eläkejärjestelmä on pyramidihuijaus, jota nämä roistot hyödyntää.
- Anonyymi00240
Jotenkin tuntuu siltä että juuri nämä eläkeyhtiöiden johtajat ovat se porukka joka on vastuussa viimeisten vuosikymmenten talouspolitiikasta. VM ja poliitikot toteuttavat heidän "jatkuvan talouskasvun politiikkaansa". Siinä kansalainen on vain tuotantotekijä eikä hänellä ole sen lisäksi muuta tehtävää kuin kuluttaa.
- Anonyymi00242
Valheella Suomea johdetaan.
- Anonyymi00244
On se ihan mahdotonta ymmärtää, että mitään hyvinvointivaltiota ei enää
ole edes olemassa. Se on korkeintaan demarien höttöisissä unelmissa ja
sitä matraa he jaksavat vaan jankuttaa. Pitäisi vaan palata todellisuuteen.
Nimittäin jo 20 vuotta sitten johtavat asiantuntijat ennustivat seuraavaa:
Tulevaisuuden yhteiskunnassa vain 1/3 ihmisistä tulee toimeen tuloillaan.
Toinen kolmannes oli pätkätyöläisiä tai muuten pienituloisia joilla
osa tulosta on palkkaa ja osa erilaisia tukiaisia.
Viimeinen kolmannes elää kokonaan surkeiden tukien varassa ja heidän
elämänsä on sen mukaista.
Olen päivä päivältä yhä vakuuttuneempi siitä että tämä skenaario on
toteutumassa hyvää vauhtia, joten siihen on syytä asennoitua.
Varaudun tulevaan siten, että laitan säästöön 10 % nettotuloista ja
sen aion sitten käyttää pikku hiljaa ennalta maarittelemättömiin kohteisiin. - Anonyymi00245
Suomessa on aivan järjenvastainen tilanne myös esim median puolella !?
Kaikki talouteen perehtyneet harrastelijat puhumattakaan asiantuntijoista tietävät alla näkyvän tilaston, mutta eivät uskalla viitata siihen, eikä media uskalla sitä julkaista !?
Tilastosta kuitenkin selviää Suomen julkisen talouden tilanne noin 30 sekunnissa !?
Tässä näkyy syy miksi Suomen talous ei kasva !
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
Japani 39%
USA 39%
Sveitsi 32%
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671414
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401005Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36626
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563