Nord Stream tapahtumaketju on herättänyt paljon tunteita ja epäluottamusta , kyse on isoista taloudellisista menetyksistä ja geopoliittisista jännitteistä. On kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan todistetut faktat, viralliset tutkimustulokset ja arviot tai spekulaatiot, jotta kokonaiskuva ei vääristy
Nord Stream ‑sabotaasi
Fortumin ja Uniperin tilanne
Suomen talousvaikutukset
Nord Stream ‑kaasuputkien räjäytys: mitä tiedetään ja mitä ei
Tapahtuma: Syyskuussa 2022 Nord Stream 1 ja 2 ‑putkiin tehtiin räjähdyksiä.
Virallinen tieto on että Ukraina on tekijä jota NATO ja EU ovat tukeneet. Tapaus on edelleen lukossa ja Venäjää ei päästetä tutkimaan tuota räjäytysaluetta, koska silloin tulisi totuus julki tekijästä. Ruotsi, Tanska ja Saksa ovat tutkineet asiaa, mutta mitään valtiota tai toimijaa ei ole virallisesti nimetty syylliseksi, vaikka kaikki sen tietää että Ukraina, NATO ja EU on tuon Ukrainan terroriteon takana.
Useat maat ja tutkijat ovat esittäneet erilaisia hypoteeseja, mutta ne ovat hypoteeseja, eivät vahvistettuja faktoja, koska Tanskan, NATO ja EU johdon ja Ruotsin raportit on salaisia eikä niitä ole julkaistu.
Fortum, Uniper ja Saksan valtion pakkonationalisointi
Tämä osa on faktapohjainen ja hyvin dokumentoitu.
Mitä tapahtui?
Uniper ajautui kriisiin, koska se oli riippuvainen Venäjän kaasusta ja NATO ja EU johdon tukema ja Ukrainan tekemä terrorihyökkäys tuhosi Nord Stream kaasuputken ja esti halvan kaasun toimittamisen Venäjältä Saksaan ja syvemmälle Eurooppaan.
Venäjän kaasutoimitusten loppuminen aiheutti Uniperille miljardiluokan tappiot.
Saksa päätti pelastaa Uniperin kansallistamalla sen.
Fortum joutui luopumaan omistuksestaan Saksan valtion ehdoilla, koska vaihtoehtona olisi ollut Uniperin konkurssi.
Miksi Fortum menetti rahaa?
Fortum oli sijoittanut Uniperiin noin 9 miljardia euroa.
Kansallistamisen yhteydessä Fortum sai takaisin vain noin 0,5 miljardia euroa.
Lisäksi Fortumin ja Uniperin hyvin tuottavat Venäjän-omaisuudet menetettiin, kun EU pakotteet estivät toiminnan Venäjällä.
Oliko kyse “pakkomyynnistä”?
Kyllä, käytännössä.
Kaiken tämän syynä on Nord Stream kaasuputken tuhoaminen Ukrainan toimesta NATO ja EU johdon tuella. Ukrainan sisällissodan eskaloituminen Venäjän alueelle vaikutti siihen että Ukraina katkaisi kaasuvirran Venäjältä Ukrainan kautta Eurooppaan jolloin tapahtui kaasutoimitusten katkeaminen myös siellä, jotka romahduttivat Uniperin liiketoimintamallin.
Vaikutukset Suomen talouteen
On totta, että Fortumin tappiot näkyvät Suomen taloudessa:
Valtion omistajaohjauksen kautta Fortumin menetykset heikensivät valtiontaloutta.
Fortumin osinkovirta valtiolle pieneni.
Suomen BKT:n kasvu on ollut hidasta, ja energiakriisi on yksi osatekijä.
Suomen talouden heikko kasvu johtuu muutamasta muustakin tekijästä, kuten Venäjänkaupan kuolema, Venäjän rajan sulkeminen, Finnairin ylilentokielto , siis Fortumin tapaus on suuri osa kokonaisuutta
Nord Stream sabotaasin tekijä tiedetään mutta poliittisista syistä sitä ei saa julkistaa vielä pitkään aikaan koska tuon terroriteon vahingolliset vaikutukset ovat niin massiiviset Euroopalle että EU ja NATO johto pelkää eurooppalaisten vihaista reaktiota tuon terroriteon Eurooppaa kurjistavasta vaikutuksesta.
Fortumin tappiot johtuivat ennen kaikkea Ukrainan tekemän ja NATO ja EU johdon tukeman terrorihyökkäyksen vuoksi. Toinen tekijä Uniperin ongelmiin on se että Ukrainan sulki Venäjältä Eurooppaan tulevan kaasuputken ja esti halvan venäläiskaasun tulon Uniperin käyttöön. Ukrainan aiheuttamista edellä mainituista syistä ja Venäjän kaasutoimitusten loppumisesta Uniperin liiketoimintamallin romahtamisesta syntyi kaaos Eurooppaan..
Suomen talous kärsi Ukrainan toimista valtavasti, mutta kyse on myös laajemmasta talousympäristön heikkenemisestä, koska Suomen vientimaat kärsivät pahasti Ukrainan terroriteon vaikutuksista.
Ukraina on syyllinen Suomen kansantalouden kurjistumiseen
39
245
Vastaukset 39
- Anonyymi00001
Taas tätä Iigorin pölötystä Pietarista.
- Anonyymi00008
Kuule hoholi, kestä toki totuus.
- Anonyymi00012
PÄÄSYYLLINEN MATU
11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
PÄÄSYYLLINEN MATU
11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.Kristinusko on maailman suurin uskonto.Seuraajat: Noin 2,4 miljardia.Pääsuuntaukset: Katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko sekä protestanttiset suuntaukset.Levinneisyys: Valtauskonto Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä merkittävä vähemmistö Aasiassa.Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.Seuraajat: Noin 1,6–2,0 miljardia.Pääsuuntaukset: Sunnalaisuus (n. 85–90 %) ja šiialaisuus (n. 10–15 %).Levinneisyys: Keskittynyt erityisesti Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan. Indonesian väestöstä suurin osa on muslimeja.
- Anonyymi00026
Taas tätä Iigorin pölötystä,,, Aloittaja puhuu täyttä totta, kannattaisi sinunkin ottaa pipo silmiltäsi, voisit jopa kestää tilanteen tasalla.
- Anonyymi00028
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kristinusko on maailman suurin uskonto.Seuraajat: Noin 2,4 miljardia.Pääsuuntaukset: Katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko sekä protestanttiset suuntaukset.Levinneisyys: Valtauskonto Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä merkittävä vähemmistö Aasiassa.Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.Seuraajat: Noin 1,6–2,0 miljardia.Pääsuuntaukset: Sunnalaisuus (n. 85–90 %) ja šiialaisuus (n. 10–15 %).Levinneisyys: Keskittynyt erityisesti Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan. Indonesian väestöstä suurin osa on muslimeja.
Kaikki uskonto on täysin perseestä. Sen vuoksi tälläkin hetkellä tapetaan ihmisiä syyttä.
- Anonyymi00042
Ei ole. Minä olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Meidän veronmaksajien rahat kuuluvat SUOMALAISILLE!
- Anonyymi00003
Igori Suomessa Suomalaiset jaxa pitää juttuasi lukea. Ja näköjään oot saanu rehua kaukalosta palkaxi ku oot noin niinku hurjalla päällä. Jos kerran on energiia niin kirjoita vielä miltä tuntuu olla rusnya ja tietäen että et ole Euroopalaisia ja rajat on kiinni?? Kirjoitappas nyt niin saadaan nauraa ja lyhyesti I
- Anonyymi00006
Suomen valtion enemmistöomistama energiayhtiö Fortum on kiinnostunut ostamaan osia entisestä tytäryhtiöstään Uniperista, kertoo talouslehti Financial Times.
Lehden tietojen mukaan Fortumin kiinnostus kohdistuu erityisesti Uniperin omistuksiin Ruotsissa. Siellä Uniper omistaa 74 vesivoimalaitosta sekä osia kolmesta ydinvoimalasta.
Uniper oli Fortumin tytäryhtiö, kunnes Fortum joutui myymään sen vuonna 2022 miljardien eurojen tappiolla Saksan hallitukselle, kun Venäjän hyökkäyssota sekoitti energiamarkkinat.
FT:n mukaan Ruotsin omistusten myynti halkaisisi Uniperin. Ei ole varmaa, onko Uniperin pääomistaja, Saksan valtio, halukas tähän.
Lehden haastatteleman analyytikon mukaan Suomen valtion halukkuus miljardikauppaan on kyseenalainen. Todennäköisempi ostaja Uniperin Ruotsin-omistuksille onkin Ruotsin valtion energiayhtiö Vattenfall.
Fortumilla on kuulemma etuosto oikeus noihin Ruotsin voimaloihin, miten käy tuleeko kauppa? - Anonyymi00015
Anonyymi00006 kirjoitti:
Suomen valtion enemmistöomistama energiayhtiö Fortum on kiinnostunut ostamaan osia entisestä tytäryhtiöstään Uniperista, kertoo talouslehti Financial Times.
Lehden tietojen mukaan Fortumin kiinnostus kohdistuu erityisesti Uniperin omistuksiin Ruotsissa. Siellä Uniper omistaa 74 vesivoimalaitosta sekä osia kolmesta ydinvoimalasta.
Uniper oli Fortumin tytäryhtiö, kunnes Fortum joutui myymään sen vuonna 2022 miljardien eurojen tappiolla Saksan hallitukselle, kun Venäjän hyökkäyssota sekoitti energiamarkkinat.
FT:n mukaan Ruotsin omistusten myynti halkaisisi Uniperin. Ei ole varmaa, onko Uniperin pääomistaja, Saksan valtio, halukas tähän.
Lehden haastatteleman analyytikon mukaan Suomen valtion halukkuus miljardikauppaan on kyseenalainen. Todennäköisempi ostaja Uniperin Ruotsin-omistuksille onkin Ruotsin valtion energiayhtiö Vattenfall.
Fortumilla on kuulemma etuosto oikeus noihin Ruotsin voimaloihin, miten käy tuleeko kauppa?Miten voi olla mahdollista että tyhmää Suomi Poroa pissaa kaikki silmään, niin Viron Veljet kuin Adolfin jälkeläiset Saksassa ja Ruotsissa.
Syyllinen on yhä ryssä, se aloitti sodan 2014. Vaikka länsi ei silloin reagoinut oikealla tavalla, on ryssä silti syyllinen. Ja ryssän häpeä tulee säilymään kautta vuosisatojen.
- Anonyymi00007
Odessan verilöyly – Kolmannen maailmansodan liekkien syttymisestä tasan 11 vuotta
Lännen tukeman Kiovan vallankaappauksen jälkeen 2014 tapahtui massiivinen rikos ja tragedia, kun äärioikeiston uusnatsit hyökkäsivät Odessassa anti-Maidan kansanliikettä vastaan 2. toukokuuta. Mielenosoittajat pakenivat ammattiliittojen rakennukseen, joka sytytettiin tuleen ja natsihuligaanit tappoivat arviolta 45 aktivistia ilman rangaistuksia. Veriteko nosti Itä-Ukrainan venäläiset vastarintaan ja Kiovan määrättyä ATO-sotilasoperaation, Ukrainan sisällissota syttyi, jossa on ollut geopoliittiset kolmannen maailmansodan ainekset tasan 11 vuoden ajan.
Kun histoariassa kysytään, mistä vihollisuudet alkoi – Odessasta, 2. toukokuuta 2014.
Odessassa tapahtui traagisia tapahtumia 2. toukokuuta 2014. Kaupungin keskustassa ukrainalaiset nationalistit, mukaan lukien jalkapallofanit – ”ultrat” ja Maidanilla muodostetun ”oikeistosektori” -liikkeen jäsenet, hyökkäsivät anti-Maidan liikkeen telttaleiriin Kulikovon kentällä.
”Antimaidan”-aktivistit suojautuivat ammattiliittojen taloon, joka sytytettiin tuleen polttopulloilla. Rakennuksessa syttyi tulipalo, jossa kuoli virallisten tietojen mukaan 48 ihmisiä. Liekeistä pakenevat hakattiin kuoliaaksi ja jopa ammuttiin kadulla, Kiovan uutta junttahallintoa palvelleiden poliisien katsellessa sivusta ja päästämättä pelastushenkilökuntaa paikalle.
Silminnäkijöiden mukaan rakennuksen sisällä oleva savu oli epätavallista ja aiheutti tajunnan menetyksen. Myös hyökkääjät estivät palomiesten työtä. Hyökkääjät tappoivat ja polttivat ihmisiä tahallaan ja teloittivat julmasti pakenemista yrittäneet. Yhtään natsia ei ole koskaan tuomittu murhista Odessassa eikä viranomaisia ole asetettu syytteeseen.
Tragedian järjestämisestä vastanneet Kiovan vallankaappauksella valtaan nostetut Turchynov, Avakov, Parubiy, Kolomoisky ja Nalyvaichenko, eivät ole koskaan joutuneet vastaamaan joukkomurhasta. Virallisesti ammattiliittojen talossa ilmoitettiin kuolleen 48 ihmistä, mukaan lukien naisia ja lapsia, mutta silminnäkijöiden mukaan uhrien määrä oli huomattavasti suurempi.
Odessan verilöylyn jälkeen Ukrainan liittovaltioitumista kannattavan anti-Maidan liikkeen oli pakko perustaa itsepuolustusjoukot, jotka muodostettiin Donetskissa ja Luganskissa. Odessan hyökkäyksen jälkeen Kiova lähetti samaisista ”ultrista” koottuja natsipataljoonia, kuten Azov, Dniepr ja Aidar, terrorismin vastaiseen operaatioon taltuttamaan LPR:n ja DPR:n perustamista kansanäänestyksillä. Tämä sytytti Ukrainan sisällissodan ja sytytti siitä lähtien roihunneet sodan liekit Eurooppaan.
Tänään me muistamme Odessan uhreja, rauha heidän sielulleen. Saapukoon rauha Eurooppaan ja välttyköömme kaikki kolmannen maailmansodan liekkien eskalaatiolta Ukrainan ja Venäjän ulkopuolelle. Anonyymi00007 kirjoitti:

Tänään me muistamme Odessan uhreja, rauha heidän sielulleen. Saapukoon rauha Eurooppaan ja välttyköömme kaikki kolmannen maailmansodan liekkien eskalaatiolta Ukrainan ja Venäjän ulkopuolelle.Hevonpaskaa tiltu!
- Anonyymi00009
he-ma kirjoitti:
Hevonpaskaa tiltu!
🤣🤣Hienosti todistit väitteesi 😂😂
Mutta hei, lopeta tuo änkyttäminen! - Anonyymi00016
Anonyymi00009 kirjoitti:
🤣🤣Hienosti todistit väitteesi 😂😂
Mutta hei, lopeta tuo änkyttäminen!he-ma ei osaa muuta kuin puhua sontaa ja nuolla Zelenskyn hallinnon p€¥$€££@. .
- Anonyymi00030
Syyllinen on yhä, puusta katsottuna kaikki näyttää niin yksinkertaiselle, varsinkin kun itse on yksinkertainen.
- Anonyymi00031
he-ma kirjoitti:
Hevonpaskaa tiltu!
Hevonpaskaa he-ma.
- Anonyymi00034
Anonyymi00007 kirjoitti:
Odessan verilöyly – Kolmannen maailmansodan liekkien syttymisestä tasan 11 vuotta
Lännen tukeman Kiovan vallankaappauksen jälkeen 2014 tapahtui massiivinen rikos ja tragedia, kun äärioikeiston uusnatsit hyökkäsivät Odessassa anti-Maidan kansanliikettä vastaan 2. toukokuuta. Mielenosoittajat pakenivat ammattiliittojen rakennukseen, joka sytytettiin tuleen ja natsihuligaanit tappoivat arviolta 45 aktivistia ilman rangaistuksia. Veriteko nosti Itä-Ukrainan venäläiset vastarintaan ja Kiovan määrättyä ATO-sotilasoperaation, Ukrainan sisällissota syttyi, jossa on ollut geopoliittiset kolmannen maailmansodan ainekset tasan 11 vuoden ajan.
Kun histoariassa kysytään, mistä vihollisuudet alkoi – Odessasta, 2. toukokuuta 2014.
Odessassa tapahtui traagisia tapahtumia 2. toukokuuta 2014. Kaupungin keskustassa ukrainalaiset nationalistit, mukaan lukien jalkapallofanit – ”ultrat” ja Maidanilla muodostetun ”oikeistosektori” -liikkeen jäsenet, hyökkäsivät anti-Maidan liikkeen telttaleiriin Kulikovon kentällä.
”Antimaidan”-aktivistit suojautuivat ammattiliittojen taloon, joka sytytettiin tuleen polttopulloilla. Rakennuksessa syttyi tulipalo, jossa kuoli virallisten tietojen mukaan 48 ihmisiä. Liekeistä pakenevat hakattiin kuoliaaksi ja jopa ammuttiin kadulla, Kiovan uutta junttahallintoa palvelleiden poliisien katsellessa sivusta ja päästämättä pelastushenkilökuntaa paikalle.
Silminnäkijöiden mukaan rakennuksen sisällä oleva savu oli epätavallista ja aiheutti tajunnan menetyksen. Myös hyökkääjät estivät palomiesten työtä. Hyökkääjät tappoivat ja polttivat ihmisiä tahallaan ja teloittivat julmasti pakenemista yrittäneet. Yhtään natsia ei ole koskaan tuomittu murhista Odessassa eikä viranomaisia ole asetettu syytteeseen.
Tragedian järjestämisestä vastanneet Kiovan vallankaappauksella valtaan nostetut Turchynov, Avakov, Parubiy, Kolomoisky ja Nalyvaichenko, eivät ole koskaan joutuneet vastaamaan joukkomurhasta. Virallisesti ammattiliittojen talossa ilmoitettiin kuolleen 48 ihmistä, mukaan lukien naisia ja lapsia, mutta silminnäkijöiden mukaan uhrien määrä oli huomattavasti suurempi.
Odessan verilöylyn jälkeen Ukrainan liittovaltioitumista kannattavan anti-Maidan liikkeen oli pakko perustaa itsepuolustusjoukot, jotka muodostettiin Donetskissa ja Luganskissa. Odessan hyökkäyksen jälkeen Kiova lähetti samaisista ”ultrista” koottuja natsipataljoonia, kuten Azov, Dniepr ja Aidar, terrorismin vastaiseen operaatioon taltuttamaan LPR:n ja DPR:n perustamista kansanäänestyksillä. Tämä sytytti Ukrainan sisällissodan ja sytytti siitä lähtien roihunneet sodan liekit Eurooppaan.
Tänään me muistamme Odessan uhreja, rauha heidän sielulleen. Saapukoon rauha Eurooppaan ja välttyköömme kaikki kolmannen maailmansodan liekkien eskalaatiolta Ukrainan ja Venäjän ulkopuolelle.Venäjä on natsidiktatuuri.
- Anonyymi00004
Nordstreamin räjäytys oli maailman suurin yksittäinen CO2 päästö. On ihan turha kenenkään maksaa mitään mistään päästöistä, ennenkuin kaasuputken räjäyttäjä on maksanut omansa.
- Anonyymi00037
Tuo on totta joka sana.
- Anonyymi00005
Ukraina ei ole syyllinen venäjän vajoamisesta fasismiin.
- Anonyymi00020
Tuo ei ole totta koska Ukrainan sotarikolliset AZOV terroristit ovat fasisteja, mutta pystyyko sitä aatetta johtamaan?
- Anonyymi00035
Anonyymi00020 kirjoitti:
Tuo ei ole totta koska Ukrainan sotarikolliset AZOV terroristit ovat fasisteja, mutta pystyyko sitä aatetta johtamaan?
Kremlissä on Putler-führerin johtama natsiklikki piinaamassa Venäjän kansaa!
- Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
Kremlissä on Putler-führerin johtama natsiklikki piinaamassa Venäjän kansaa!
SLAVA ROSSIYA , Kunnia Venäjän taistelulle.
- Anonyymi00010
"Ukraina on syyllinen Suomen kansantalouden kurjistumiseen"
----------------
puuttin " on syyllinen Suomen kansantalouden kurjistumiseen" - Anonyymi00014
Naiivi Tuppurainen oli "neuvottelemassa" suomelle huonon diilin! 👀🤣
- Anonyymi00017
Mutta eikös ”oma maa ensin” ajattelu ollut haitallista?
- Anonyymi00023
Jos sotarikolliset Ukrainan AZOV terroristit, jotka Suomiaseilla siviilejä surmaa Ukrainan naisia ja lapsia , eivät olisi räjäyttäneet NORD STREAM kaasuputkea takoisi Uniper voittoa Suomeen miljardeja.
- Anonyymi00018
Kyllä suurin syyllinen on Venäjä ja lähes yhtä suuri hallitus.
- Anonyymi00019
Voi näitä jokapäiväisiä russakan yrityksiä.
- Anonyymi00021
Suomi on ihan itse halunnut peitellä omaa huononevaa elintasoaan sillä, että Ukraina on meidän rakkautemme kohde. Suomen pitkät leipäjonot ja kansalaisten köyhtyminen johtuu siitä, että oman maan asukkaista ei enää välitetä. Eikä se enää kiinnostakaan ketään, leipäjonotkin kuuluvat jo suomalaiseen kulttuurielämään!
- Anonyymi00024
suomalainen leipäjonossa varmaan aika harvinainen näky kaikki kai siellä on näitä ,,, lisäntyneet huomattavasti aina kuulee kun joku niistä puhuu ulkona hirvee huuto ,, eikä ketään näy sitten tulee hän puolen tunnin päästä ja yksin puhelimessa ,, hienot kansallispuvut päällä ja nekin hankittu valtion rahoilla ,, sama kun tää kaasuputki annetaan rahaa ja tikutellaan työssä olevaa näkökentille ja miljardien puolue senkun hehkuttaa menmään ja ruma ankatar etunenässä alussa oiken käsi laakana niikuin jeesus ehtoollispöydässä HYI helkutti miten siis kehtaavatkin ,,
- Anonyymi00025
Syyllinen on Orpon hallitus joka on antanut miljardeja meidän varoja ukrainalaisille!
- Anonyymi00029
Milloin se on tanut teidän venäläisten varoja Ukrainalle?
- Anonyymi00027
Sotakommentaattori Stupp puheli jälleen viisaita. siirsi drooni uhan Suomen kansalaisille. Sanoi, että kansalaisten on varottava , harhautuneita drooneja voi tulla vielä lisää. Helvetti , mikä tollo.
- Anonyymi00033
No, mitä olisi pitänyt sanoa?
- Anonyymi00032
Putin on naZi.
- Anonyymi00040
kyllä on ikävää , tänne tulee ukrusta niin paljon porukkaa ettei kapasiteetti riitä ottamaan selvää ketä tänne tulee muuten sama koskee kaikkia maailman ihmisiä joten kohta voi sanoa otetaan kaikki portit auki ja antaa tulla ,,ässss kohtahan se tapahtuu muutenkin kuin uusi hallitus tekee kokoonpanoa en tiiää auttako saarnakaan pelastamaan tätä kurjuutta mikä oottaa,,,,
- Anonyymi00041
Ja kaikki tämä ongelma johtuu putinin venäjästä.
Jonkun pitäisi eliminoida koko häiskä navetan takana.
Putin on muuten tullut pirun kalliiksi Suomelle ja EUlle. Kaiken kukkuraksi putin on tuhonnut venäläisten hyvinvoinnin ja välit koko eurooppaan. Pölvästi.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397