Marinin hallitus maksoi turvetuotannon laitteiston romuttamisesta

Turvetuotantokoneiden luopumistuki – jota julkisuudessa ja alan sisällä kutsuttiin yleisesti "turvekaluston romutuspalkkioksi" – oli yksi Sanna Marinin hallituksen kiistellyimmistä tukitoimista.

Kyseessä oli suora rahallinen korvaus turveyrittäjille siitä, että he lopettavat toimintansa ja tekevät tuotantokalustostaan käyttökelvotonta.

Tuen keskeiset ehdot ja toteutustapa olivat seuraavat:

1. Kaluston tuhoamisvaatimus (Romuttaminen)
Tuen saamisen ehdot olivat poikkeuksellisen tiukat. Yrittäjän oli todistettava viranomaisille (ELY-keskukselle), että turpeen nostoon ja käsittelyyn käytetyt erityislaitteet oli romutettu tai tehty pysyvästi käyttökelvottomiksi.

Mitä piti tuhota: Korvausta sai erityisesti turpeen tuotantoon kehitetyistä erikoiskoneista, kuten jyrsijöistä, kääntäjistä, karheajista ja kokoomavaunuista.

Miten se osoitettiin: Yrittäjien oli toimitettava virallinen romutustodistus (esimerkiksi romuliikkeen kuitti) tai kuvamateriaalia siitä, että koneet oli leikattu palasiksi tai hitsattu pilalle, jotta niitä ei voisi enää myydä eteenpäin tai käyttää uudelleen.

2. Tuen suuruus ja sitoutuminen
Tukea maksettiin yrittäjäkohtaisesti, ja sen kokonaissumma riippui yrityksen koosta ja kaluston määrästä, mutta sille asetettiin ylärajat (EU:n valtiontukisääntöjen mukainen de minimis -tuki oli enintään 200 000 euroa per yritys).

Rahallisen korvauksen vastineeksi yrittäjän oli sitouduttava siihen, ettei hän enää koskaan palaa turvetuotantoalalle.

3. Miksi laitteet piti tuhota?
Hallitus perusteli kaluston tuhoamisvaatimusta kahdella pääsyyllä:

EU-säädökset: EU:n tiukat valtiontukisäännöt kieltävät suoran rahan jakamisen yrityksille ilman markkinavaikutusta. Tuki voitiin hyväksyä vain "siirtymätukena", jolla poistetaan tuotantokapasiteettia markkinoilta pysyvästi. Jos koneet olisi jätetty ehjiksi, ne olisi voitu myydä eteenpäin ja tuotanto olisi voinut jatkua toisen yrittäjän toimesta.

Ilmastotavoitteet: Valtion haluttiin varmistavan, että energiaturpeen tuotantokapasiteetti laskee pysyvästi, eikä alalle jää "reserviä" tulevaisuutta varten.

Kritiikki ja reaktiot:
Romutuspalkkio herätti voimakasta arvostelua ja tunteita turvealan yrittäjissä. Moni koki tilanteen henkisesti raskaaksi, sillä yrittäjiä vaadittiin itse tuhoamaan usein täysin toimintakuntoista, kallista ja hyvää kalustoa rahallista korvausta vastaan. Julkisuudessa arvosteltiin myös toiminnan epäekologisuutta – toimivien metallikoneiden sulattamista romuksi kesken niiden elinkaaren pidettiin resurssien tuhlauksena. Toisaalta monelle ahdinkoon joutuneelle yrittäjälle tuki oli ainoa keino selvitä alasajon aiheuttamista veloista ja konkursseista.