Puolustuspuhe poliisille, Sisältää kysymyksen lopussa

Anonyymi-ap

Noin viikko sitten kävin lähikaupassa iltapäivällä. Ihmisiä oli liikkellä aika paljon vanhuksia, lapsia, perheenäitejä ja nuorisoa. Autojen pysäköintipaikat pääoven luona olivat aikalailla täynnä. S-marketin pihassa on ABC kylmäasema, jossa oli ryhmä mopojonneja tankkaamassa viritettyjä mopojaan. Noin 5-6 jonnea keulimassa mopoillaan odottaen vuoroaan. Marketin pääoven edestä menee suojatie ja sitä ennen on STOP merkki ja hidastetöyssy. Istuin autossa ja olin valmiina lähtemään parkkiruudusta, mutta samalla ryhmä mopojansa tankanneita jonneja ajoi vauhdilla pääoven ohi ja suojatien yli tietenkin pysähtymättä STOP merkin kohdalla. Kun sitten tämä viimeisin molopää jonne lähti tankilta, hän ajo varmaankin noin 50-60 km/h keula pystyssä suojatien yli välittämättä mistään muusta liikenteestä mitä kaupan pihalla oli.

Kuvitellaanpa tapahtuma niin, että kaupasta olisi juuri juossut ulos juuri kouluaan alotteleva pikkulapsi ja jäänyt mopojonnen alle ja kuollut, sillä suojatie on aivan oven edessä. Tai sitten pysäköintiruudusta olisikin lähtenyt pakettiauto ja jonne olisi keulinut päin sen kylkeä ja neliraajahalvaantunut. Jonnen nopeus oli niin suuri ettei sitä välttämättä olisi voinut havaita noin niin kuin STOP merkin takaa tulevaksi.

Kuka puolustaa kouluaan aloittelevaa pikkulasta ja kuka kukkahattutäteilee kriminaalin liikennekäyttäytymistä?

75

164

    Vastaukset 75

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Poliisi on löytänyt kynän ja kirjoitustaitoisen riveistään?

      • Anonyymi00003

        Suvakin tunnistaa niin matujen puolustelussa kuin rikollisen toiminnan hyväksymisessä.

        Synkkää matkaa.

      • Anonyymi00034

        Huomaa, että hullua kiihottaa poliisin mollaamisaloitukset lähes yhtä paljon kuin persuista paskan jauhaminen.

        Halvaksi käy tämä hoidon ulkoistaminen ohjaamalla terapia Suomi24 palstoille.

    • Anonyymi00002

      Vanhemmille lapsilisien ohjaus mopoihin on vankka perinne suomessa,
      näin lapsi poika ei ole valvomassa heidän yhdyntöjä
      kun pärinästä tietää että on häiriköimässä ja pahan teossa yömyöhään asti.

      ja kun vanhemmat matkoilla sitten pahan tekoa vasta onkin..

      • Anonyymi00004

        Joo ja parin vuoden päästä sitten Audilla täyttä laukkaa suojatien yli.

      • Anonyymi00014

        Suomalaiset vanhemmat vihaa lapsiaan siksi niille ostetaan mopo jotta ne voi poistua pitkälle omasta pihasta ja omasta kodista.

      • Anonyymi00018

        Vaari ostaa vielä pojun mopoon sylinterisarjan ja tehoputken, kun omaan Tunturiin niitä ei aikanaan saanut.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Joo ja parin vuoden päästä sitten Audilla täyttä laukkaa suojatien yli.

        Huumeita päässä ja yli 80 nopeutta 30 alueella.

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Vaari ostaa vielä pojun mopoon sylinterisarjan ja tehoputken, kun omaan Tunturiin niitä ei aikanaan saanut.

        KALLIITA KULKUVÄLINEITÄ JA ISOJA AJAVAT RIKKAIDEN LAPSET

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        KALLIITA KULKUVÄLINEITÄ JA ISOJA AJAVAT RIKKAIDEN LAPSET

        sama mopojen desibeelihelvettiä jatkuu moottoripyörissä aikuisena

    • Anonyymi00006

      Nyt pitäisi siis puolustaa kuviteltua lasta ja siten hyväksyä, että poliisi aiheutti kuolemanvaaran oikealle lapselle takaa-ajettuaan sitä ja kiilattuaan sen tieltä?

      Sori. Olen oikean lapsen puolella, vaikka miten kukkahattutädit tai -sedät keksisivät, miten jollekin olisi jossakin tilanteessa jonku toisen mopoa ajavan toimesta voinut vaikka sattua jotakin.

      Ei sunkaan sinuakaan saa kiilata autollasi tieltä, vaikka toinen autoilija ajaa kännissä?

      • Anonyymi00011

        Saa kiilata, sillä kriminaali vaarantaa muiden hengen ja terveyden.

        Ja tässä todellisessa tapauksessa vain sattuma esti onnettomuuden.

      • Anonyymi00015

        Jos ei noudata pysädyskäskä, antaa mennä.

        Näin voidaan tulkita sinun viimeinen lause.

        Jos mietitään paljonko on video otoksia.

        Nehän oli nuorten tarkoitus jakaa keskuudessaan ja ylpeillä Näin meillä poliisia pakoon mennään.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Missä se pysähdyskäsky näkyy?

      • Anonyymi00057

        Aloittaja on joku vihervasuri skoottihintti.

      • Anonyymi00061

        VAHVIN LYÖ HEIKOMMAN

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Aloittaja on joku vihervasuri skoottihintti.

        Miksi vasemmisto samaistuu lainsuojattomiin?

        Vastaa, kun sinulta kysytään jonne.

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Jos ei noudata pysädyskäskä, antaa mennä.

        Näin voidaan tulkita sinun viimeinen lause.

        Jos mietitään paljonko on video otoksia.

        Nehän oli nuorten tarkoitus jakaa keskuudessaan ja ylpeillä Näin meillä poliisia pakoon mennään.

        Ei ollut pysäytysvalot päällä. Ymmärrätkö?
        Jos ha kun näet poliisiauton, jossa on sinivilkut päällä, lyötkö lossit.pohjaan?

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Missä se pysähdyskäsky näkyy?

        Näkyy niin, että pitää NÄKYÄ PUNAISTA!

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Miksi vasemmisto samaistuu lainsuojattomiin?

        Vastaa, kun sinulta kysytään jonne.

        En ole Jonne, olen 66 vuotias ja kyse EI OLE NYT POLITIIKASTA! Ääliöt ei näytä ymmärtävän, mitä tuossa on tapahtunut! Joku blondikana-aivo ämmäjepari halusi näyttää "täältä pesee ameriikan malliin" lapselle!

    • Anonyymi00008

      Marketin piha on yksityisalue, joten suojatie ja stop-merkki eivät ole tieliikennelain mukaan voimassa.

      Mistä arpajaisista sait ajokorttisi, vai onko sinulla, kun et tiedä edes missä tieliikennelaki on voimassa?

      • Anonyymi00012

        Tarkoitatko mopopoika että kyseinen suojatie ei ole saman arvoinen kuin muualla suojatiet? Siinä voit vapaasti tappaa lapsen?

      • Anonyymi00016

        Puhu pukille, jos jonne olisi tappanut jonkun niin aivan varmasti STOP merkki ja suojatie olisivat olleet merkittävissä rooleissa oikeudenkäynnissä.

        Jos sinulla on ajo-oikeus, niin et ole kypsä vielä liikenteeseen.

      • Anonyymi00019

        Älä nyt levottomia kirjoita, lähden kaupanpihasta ja siinä stop-merkki, ei tarvitse välittää.

        Vantaa suudessa liikennekeskuksen pihassa suojatie sitä on noudatettava.

        Kuvitteletko tosisaan että hälläväli.

        Toivottavasti liikut yleisillä.

      • Anonyymi00020

        Oletko vassari vai muuten typerys?

      • Anonyymi00021

        Ei yksityisalue vaan julkinen.

        Mitä jonneja on liikenteessä.

      • Anonyymi00024

        Sinä et tiedä mitään.
        "Tieliikennelaki on voimassa myös yleisellä pysäköintialueella ja marketin pihassa. Viralliset liikennemerkit ja maalaukset, kuten nuolet ja pysäköintiruudut, sitovat autoilijaa. Oikealta tulevaa on väistettävä, ellei liikennemerkeillä ole toisin osoitettu"

      • Anonyymi00025

        Koska kaupan parkkialue määritellään tieliikennelaissa yleisesti liikenteelle käytetyksi alueeksi, siellä on noudatettava täysin samoja sääntöjä ja merkkejä kuin muuallakin liikenteessä.

        Tiedoksi vain tietämättömille.

      • Anonyymi00028

        Älä hanki mitään ajoneuvoa.

      • Anonyymi00030

        Teidän perhettähän ei koske mikään, vähiten työnteko ja työnhaku.

      • Anonyymi00039

        Tieliikennelaki
        1 luku
        Yleiset säännökset
        1 §
        Soveltamisala
        Tämä laki koskee liikennettä tiellä, jos tässä laissa ei toisin säädetä.

        Kauppakeskuksien parkkipaikat eivät ole kaavoissa merkitty tieliikennelain alaisiksi alueiksi, joten tieliikennelaki tai merkit parkkipaikoilla ovat lain mukaan merkityksettömiä.

        Samasta syystä esim. kuntien pysäköinninvalvojilla tai poliisilla ei ole lain mukaan oikeutta sakottaa ko. alueilla merkkien noudattamatta jättämisestä. Alueilla olevat merkit ja suojatiet ovat yksityisen tahon merkkejä, samanlaisia kuin esim. pihatontut tai koristekasvit.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tarkoitatko mopopoika että kyseinen suojatie ei ole saman arvoinen kuin muualla suojatiet? Siinä voit vapaasti tappaa lapsen?

        Se ei ole suojatie tieliikennelain mukaan. Hanki ajokortti niin opit.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Koska kaupan parkkialue määritellään tieliikennelaissa yleisesti liikenteelle käytetyksi alueeksi, siellä on noudatettava täysin samoja sääntöjä ja merkkejä kuin muuallakin liikenteessä.

        Tiedoksi vain tietämättömille.

        Mistä satukirjasta keksit tarinoitasi. Taidat olla mamu, kun et osaa lukea.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Tieliikennelaki
        1 luku
        Yleiset säännökset
        1 §
        Soveltamisala
        Tämä laki koskee liikennettä tiellä, jos tässä laissa ei toisin säädetä.

        Kauppakeskuksien parkkipaikat eivät ole kaavoissa merkitty tieliikennelain alaisiksi alueiksi, joten tieliikennelaki tai merkit parkkipaikoilla ovat lain mukaan merkityksettömiä.

        Samasta syystä esim. kuntien pysäköinninvalvojilla tai poliisilla ei ole lain mukaan oikeutta sakottaa ko. alueilla merkkien noudattamatta jättämisestä. Alueilla olevat merkit ja suojatiet ovat yksityisen tahon merkkejä, samanlaisia kuin esim. pihatontut tai koristekasvit.

        Ajatpa jonne missä tahansa, niin sinulla ei ole oikeutta vammauttaa tai tappaa ketään ajoneuvollasi.

        Kulje jatkossa kävellen, sillä olet liian vaarallinen itsellesi ja muille liikenteessä.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tarkoitatko mopopoika että kyseinen suojatie ei ole saman arvoinen kuin muualla suojatiet? Siinä voit vapaasti tappaa lapsen?

        Kannattaisi mopojonnen miettiä vielä sen lapsen yli ajamista. Saattaa isukki olla lähellä ja mukiloi mopojonnen henkihieveriin....

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Tieliikennelaki
        1 luku
        Yleiset säännökset
        1 §
        Soveltamisala
        Tämä laki koskee liikennettä tiellä, jos tässä laissa ei toisin säädetä.

        Kauppakeskuksien parkkipaikat eivät ole kaavoissa merkitty tieliikennelain alaisiksi alueiksi, joten tieliikennelaki tai merkit parkkipaikoilla ovat lain mukaan merkityksettömiä.

        Samasta syystä esim. kuntien pysäköinninvalvojilla tai poliisilla ei ole lain mukaan oikeutta sakottaa ko. alueilla merkkien noudattamatta jättämisestä. Alueilla olevat merkit ja suojatiet ovat yksityisen tahon merkkejä, samanlaisia kuin esim. pihatontut tai koristekasvit.

        Siellä marketin pihassa saa siis ajaa katsastamattomalla, rekisteröimättömällä ja vakuuttamattomalla ajoneuvolla ilman ajolupaa.

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Sinä et tiedä mitään.
        "Tieliikennelaki on voimassa myös yleisellä pysäköintialueella ja marketin pihassa. Viralliset liikennemerkit ja maalaukset, kuten nuolet ja pysäköintiruudut, sitovat autoilijaa. Oikealta tulevaa on väistettävä, ellei liikennemerkeillä ole toisin osoitettu"

        Ota juntti kiljua taas.

      • Anonyymi00060

        Stop merkki on voimassa ainoastaan jos poliisi on vieressä

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Tieliikennelaki
        1 luku
        Yleiset säännökset
        1 §
        Soveltamisala
        Tämä laki koskee liikennettä tiellä, jos tässä laissa ei toisin säädetä.

        Kauppakeskuksien parkkipaikat eivät ole kaavoissa merkitty tieliikennelain alaisiksi alueiksi, joten tieliikennelaki tai merkit parkkipaikoilla ovat lain mukaan merkityksettömiä.

        Samasta syystä esim. kuntien pysäköinninvalvojilla tai poliisilla ei ole lain mukaan oikeutta sakottaa ko. alueilla merkkien noudattamatta jättämisestä. Alueilla olevat merkit ja suojatiet ovat yksityisen tahon merkkejä, samanlaisia kuin esim. pihatontut tai koristekasvit.

        2 §
        Määritelmät
        Tässä laissa tarkoitetaan:

        1) tiellä maantietä, katua, yksityistä tietä, moottorikelkkailureittiä tai muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua taikka yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        2 §
        Määritelmät
        Tässä laissa tarkoitetaan:

        1) tiellä maantietä, katua, yksityistä tietä, moottorikelkkailureittiä tai muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua taikka yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;

        3 § Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

        Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

        Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Siellä marketin pihassa saa siis ajaa katsastamattomalla, rekisteröimättömällä ja vakuuttamattomalla ajoneuvolla ilman ajolupaa.

        Näinkö terapiassa sanottiin?

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Koska kaupan parkkialue määritellään tieliikennelaissa yleisesti liikenteelle käytetyksi alueeksi, siellä on noudatettava täysin samoja sääntöjä ja merkkejä kuin muuallakin liikenteessä.

        Tiedoksi vain tietämättömille.

        Näinpä, mutta myös vanhempienpitää huolehtia ne.pentunsa, oli sitten kuvitteellinen tai oikea pentu, ettei kauppojen parkkialueilla anneta niiden kakaroiden juosta, kun hullujen apinoiden! Muuten, sieltä mopon selästä näkee paremmin kuin ratin takaa ne kakarat, jotka syykäsee autojen välistä eteen.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        3 § Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

        Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

        Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.

        Tieliikennelait koskee myös poliisia. Hälytysvalot oli kyllä päällä, mutta ei pysäytysvalot. Tuon näkee kaikki siitä videosta.
        Olen itse monesti osunut hälytyksessä olevan poliisiauton eteen. Ajan omaa ajoani, koska en edes oleta, että juuri minun pitäisi pysähtyä, mutta olen myös saanut "maistaa" pysäytystä. Sitä ei voi olla näkemättä.

    • Anonyymi00009

      Kaikki puolustaa kriminaalia ja laittaa kynnttilät pikkulapsen kuolinpaikalle.
      Kukaan ei saa vankeutta eikä ketään pidetä syyllisenä.

      • Anonyymi00010

        Ja kaikki jatkuu kuten ennenkin.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ja kaikki jatkuu kuten ennenkin.

        Kunnes kolahtaa, seuraavalla suojatiellä.

      • Anonyymi00056

        pikkulasten paikka on huostaanotossa lapin puutalossa

    • Anonyymi00013

      Miksi Jonnet ei siirry motocross harrastuksen pariin, siellä voi näyttää todelliset taitonsa ja jopa tienata rahaa jos sitä taitoa oikeasti on?

      • Anonyymi00022

        Siinä jonnen kuvaamassa kypäräkamera videossa näkyy kuinka yksi jonne ajaa yleisellä tiellä kilvettömällä motocrosspyörällä muiden mukana.

      • Anonyymi00023

        Niinpä, kyllä luulisi löytyvät jotain järkevää tekemistä nuorille näin laajassa maassa!
        Mutta kunnat rakentaa vain sisäpiirieliitilleen harrastuspaikkoja ja sitten jahtaa poliisin toimesta vihaamiaan lapsia.

        Onneksi suomalaisten lasten lukumäärä laskee koko ajan. Uusia sopii syntyä vasta kun tuhat vuotinen rauha alkaa ja kaikki pahuus on tuhottu.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Siinä jonnen kuvaamassa kypäräkamera videossa näkyy kuinka yksi jonne ajaa yleisellä tiellä kilvettömällä motocrosspyörällä muiden mukana.

        Lienee yleistä tuo kilvettömyys jotta möykkääjiä ei tunnistettaisi.

    • Anonyymi00031

      Oliko pärräpoika mamujen kakru ja minkä ikäinen?

      Oliko hallussa jotain laitonta, esim. huumeita?

      • Anonyymi00032

        En ole vielä kertaakaan nähnyt mamumopoilijaa. Mutta tämä onkin pieini syrjäkylä. Valkoisia meluajia senkin edestä.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        En ole vielä kertaakaan nähnyt mamumopoilijaa. Mutta tämä onkin pieini syrjäkylä. Valkoisia meluajia senkin edestä.

        Olen nähnyt. Ei osannut käyttää mopon jarruja, vaan viisaampi jonne pyäytti hiljaa ja holtittomasti ajaneen mustan pojan. Näytti myös mitä pitää tehdä, että mopon saa pyähtymään.

        Tuskin oli kortillinen.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        En ole vielä kertaakaan nähnyt mamumopoilijaa. Mutta tämä onkin pieini syrjäkylä. Valkoisia meluajia senkin edestä.

        No vähänpä sitten olet nähnyt etkä kaupungeissa/paikkakunnilla liikkunut missä mamupärräpoikiakin ajelee moottoripyöriksi viritetyillä vähän vaikka miten ja missä sattuu.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        En ole vielä kertaakaan nähnyt mamumopoilijaa. Mutta tämä onkin pieini syrjäkylä. Valkoisia meluajia senkin edestä.

        Osta silmälasit.

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Osta silmälasit.

        Onpa täällä taas viisaita kommentteja.

        Tuskin oli matumopo jonka femnisti ajoi ojaan. Niitähän feministit rakastaa terroristaja mutta vaanii suomalaisia.

        Onneksi feminismikin on tuhoutuva ideologia, riivaustila.

    • Anonyymi00037

      Hyi saatana, joidenkin ihmisten auktoriteettipalvonta on kyllä jotain perverssiä... Ne on muuten samoja ihmisiä, jotka yleensä ei tuota mitään. Muuta kuin pahaa.

    • Anonyymi00038

      Jos matti meikäläinen tönäisee toista ihmistä, niin hänen ON TÄYTYNYT ymmärtää, että se toinen ihminen voi kompastua, kaatua ja lyödä päänsä katuun. Kyttäpaska kiilaa vauhdista mopoilijan mäkeen, kaikki ok. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Sitten taas oikeisiin töihin, eli lutkuttaan eliittiä. Lurps lurps lurps. Vähän hullu-uhoa mukaillen, toivottavasti kohteeksi joutuu aloittajan kaltaisten lapset, eikä jonkun syyttömän.

      • Anonyymi00044

        Poika olisi voinut jäädä myös kotiinsa ja sinä olisit voinut jättää tulematta maahan.

        Vääriä valintoja.

      • Anonyymi00049

        Tunnut kiihottuvan poliisin arvostelusta yhtä paljon kuin persualoituksistasi.

        Käy välillä kostoksi vinguttamassa korppusahaa marketin pihassa.

    • Anonyymi00052

      Iltapäivälehtien toimittelijat ovat alittaneen kampanjan jonnen rikoksien vähättelyllä.

      No toimimittelijat ovatkin mamumyönteisiä naisia.

      • Anonyymi00072

        Tuleekohan tästäkin jantterista lehdistölle uusi Räkä-Jimi?

    • Anonyymi00054

      Siinäpä on juttu, ettei alakoululainen juokse siitä, koska lastensuojelu on vienyt pikkupojan pois.

    • Anonyymi00055

      Ideaali liikenne on autio tie, jossa ei ole kulkuvälineitä.

      Kun kuvittelet olevasi ainoa hyvä kuski, erehdyt.

    • Anonyymi00064

      outoja videoita youtubessa, jossa oikeamielinen moottoripyöräilijä läksyttää vihaisia autoilijoita

      • Anonyymi00065

        mikä autoilijoita vihastuttaa moottoripyöräilijöissä?

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        mikä autoilijoita vihastuttaa moottoripyöräilijöissä?

        moottoripyörissä on joitakin vihastuttavia kohtia

        1 - desibeeli
        2 - polttoainepäästöt
        3 - ...

    • Anonyymi00073

      Täytyy muistaa, että myös poliisiautossa videoidaan tapahtumien kulku. Kukaan tällä palstalla ei ole nähnyt mitä siellä oikeasti tapahtui, kun jonne alkoi kiihdyttämään karkuun.

      Tutkinta kokoaa videot ja aloittaa kuulustelut luovuttaen materiaalin sitten syyttäjälle. Vasta oikeudenkäyntien jälkeen tiedämme kuka teki huorin.

      Kaikki muu on tuhaa arvailua.

      • Anonyymi00075

        Ja tuomio riippuu tuomarin mielipiteestä.

      • Anonyymi00084
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Ja tuomio riippuu tuomarin mielipiteestä.

        Kyllä, sillä ennen oikeudenkäyntejä ei voi olla varma tuomiosta.

    • Anonyymi00076

      "Juuri kouluaan aloitteleva pikkulapsi"?? Nämä kauppojen parkkipaikoille säntäilevät pikkulapset jää kyllä ennemmin auton alle, kuin "mopojonnen" mopon alle. Ihan omin silmin olen nähnyt, kun vanhemmat tuli pentunsa kanssa kaupasta ulos ja antoivat kakaransa juozta kuin mielipuolen parkkiksella, eivätkä millään lailla noteeranneet. Vain aamupäivän pieni liikenne parkkiksella pelasti kakaran. Tilanne olusi ollut ip:llä selvä.
      Sulla ei liene niitä kakaroita eikä "mopojonneja".
      Ihan turhaan kiljut siellä.

      • Anonyymi00082

        Älä jonne pullaan tukehdu. Hyvin mahdollista tuo auton alle jääminen, sillä samassa paikassa mistä kirjoitin niin moni usein aika nuori ja kokematon autoilija painaa suojatien yli vähät muista välittämättä.

        Tee jonne palvelua ja mene kävellen kouluun, kun ne tällä viikolla alkavat, sillä en usko sinun olevan vielä tarpeeksi kypsä hallitsemaan mitään ajoneuvoa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe