Missä se Toijalan pedofiilirinki ja hyväksikäytettyjen tyttöjen joukko oikein luuraa? Entä ne saatananpalvojat joita meille lupailtiin? Taisi julkinen sana ja feministijoukko riemastua ennen aikojaan. Tavallinen surkea tapaus siellä on ollut, samanlainen kuin valitettavan monilla muillakin paikkakunnilla. Helpostipa näitä toimittajia saadaan jymäytetyksi kun on luvattomasta seksistä kysymys.
Kun markkinahumu on laantunut, sopisi ajatella vähän näitä tyttöjäkin. Ei tällainen julkisuus voi olla hyväksi nuorelle ihmiselle, vaikka tapauksesta onkin iloa monille kauhistelijoile. Voisivatpa sosiaali-ihmiset, julkinen sana ja feministit ottaa oppia poliiseilta, joilla on sentään järki päässä ja harkintakyky tallella, eivätkä puhu potaskaa.
Seksihoureita
14
573
Vastaukset
Yksittäisen ihmisen kannalta on sama, käytettiinkö hänen ohellaan paljon vai vähän tyttöjä hyväks. Henkilökohtainen trakedia on jokatapauksessa suuri.
Nuorten tyttöjen hyväksikäyttöön täytyy puuttua ja siitä on puhuttava. Nykyinen hussyttelevä hiljaisuus sallii käytännön jatkuvan. Lasten vanhempien tietämättömyys aiheuttaa välinpitämättömyyttä. Lapset eivät tiedä mikä on sallittya ja mikä menee hyväksikäytön puolelle. Pelisääntöjen selventäminen on hyväksi.
Yksilölle julkisuus ei ole hyväksi, yhteisön kannalta asioita on julkisesti pystyttävä käsittelemään. Kynnys ryhtyä oikeudellisiin toimiin näitä hyväksikäyttäjiä vastaan laskee, mikäli julkinen mielipide yksiselitteisesti tuomitsee ko. toiminnan.Sekä kaupunginjohtaja että sosiaalijohtaja uskovat edelleen, että uhreja on enemmän. Tätä he perustelevat tehtyjen rikosilmoitusten määrällä ja sosiaalitoimen saamilla tiedoilla.
Ota huomioon, että epäilty pidätettiin VASTA maanantaina. Ilman median puuttumista, siis ilman sosiaalijohtajan tiedottamista medialle asia olisi todennäköisesti hautautunut paikallispoliisin paperipinoon, kuten toimittaja Jukka Harju HS:ssä epäili.
Mitähän mahdat tarkoittaa tavallisella surkealla tapauksella? Oletko kovinkin pettynyt jos ilmenee, että kyse onkin "vain" hyväksikäytöstä?
Alaikäisen seksuaalinen riisto ei sitten kai ole yhtä kuohuttavaa kuin saatananpalvonta. Arvaa vaan, kumpi on silti rangaistava teko?
"Kun markkinahumu on laantunut, sopisi ajatella vähän näitä tyttöjäkin."
Niin sopisi, mutta ei tarvitse edes odottaa markkinahumun laantumista.
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Toijalassa esitetään epäiltyä vangittavaksi/1101981030396- äijä
Toimittajat elättävät itsensä tekemällä juttuja ja lehdet pyrkivät lisäämään myyntiään. He siis käyttävät omalla tavallaan näitä nuoria tyttöjä hyväkseen, ei seksuaalisesti, mutta uutismateriaalina. Mielestäni nämä pedofiilitapaukset ovat surkeita juttuja ja tiedätkö, meitä on monia jotka tuntevat myötätuntoa näitä nuoria tyttöjä ja heidän läheisiään kohtaan. Myöskään julkisuus ei heille ole hyväksi. Syyllinen voi olla 30-vuotias paikallisradion toimittaja, niinkuin äskettäin Helsingissä, tai joku toinen, ja hän ansaitsee sen rangaistuksen, jonka tuomioistuin hänelle määrää.
Mikä oikeuttaa lehdet kirjoittamaan saatananpalvonnasta, jos siitä ei mitään sen kummempaa näyttöä ole. Lasten puheetko? Ei pidä innostua liikaa kaikista sensaatioaiheista ja panna kissankorkuisia otsikoita lehtiin tyhjän takia. Se aiheuttaa kaikenlaista turhaa puhetta ja niinkuin huomaat, myös kritiikkiä toimittajien ammattitaidottomuutta kohtaan. äijä kirjoitti:
Toimittajat elättävät itsensä tekemällä juttuja ja lehdet pyrkivät lisäämään myyntiään. He siis käyttävät omalla tavallaan näitä nuoria tyttöjä hyväkseen, ei seksuaalisesti, mutta uutismateriaalina. Mielestäni nämä pedofiilitapaukset ovat surkeita juttuja ja tiedätkö, meitä on monia jotka tuntevat myötätuntoa näitä nuoria tyttöjä ja heidän läheisiään kohtaan. Myöskään julkisuus ei heille ole hyväksi. Syyllinen voi olla 30-vuotias paikallisradion toimittaja, niinkuin äskettäin Helsingissä, tai joku toinen, ja hän ansaitsee sen rangaistuksen, jonka tuomioistuin hänelle määrää.
Mikä oikeuttaa lehdet kirjoittamaan saatananpalvonnasta, jos siitä ei mitään sen kummempaa näyttöä ole. Lasten puheetko? Ei pidä innostua liikaa kaikista sensaatioaiheista ja panna kissankorkuisia otsikoita lehtiin tyhjän takia. Se aiheuttaa kaikenlaista turhaa puhetta ja niinkuin huomaat, myös kritiikkiä toimittajien ammattitaidottomuutta kohtaan.ei ole se, että lehdet eivät saisi kirjoittaa mistään epäillystä rikoksesta, jonka esitutkinta ei ole vielä täysin valmis. Omakin kirjoituksesi on siis kritiikitön, koska tutkinta on edelleen kesken. Emme tiedä vielä.
Asia ehti jo hautua kaksi viikkoa paikallispoliisissa ilman että ketään pidätettiin. Vasta valtamedian tuotua asian julki on juttua tutkimaan ylipäätään asetettu tietty yksilöity taho ja riittävästi resursseja.
Julkinen keskustelu hyväksikäytöstä on tärkeää kaikille osapuolille, myös mahdollisille tekijöille joille nämä tapaukset olkoot varoitukseksi. Ilman julkisuutta hyväksikäytöt saisivat jatkua paljon nykyistä laajempana.
Kriittisyys ei ole aina pelkästään kaikkien instituutioiden ja valtailmiöiden vastustamista. Kriittisyys on sitä, että osaa näistä valikoida kannatettavat ja tuomittavat.- vm -38
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
ei ole se, että lehdet eivät saisi kirjoittaa mistään epäillystä rikoksesta, jonka esitutkinta ei ole vielä täysin valmis. Omakin kirjoituksesi on siis kritiikitön, koska tutkinta on edelleen kesken. Emme tiedä vielä.
Asia ehti jo hautua kaksi viikkoa paikallispoliisissa ilman että ketään pidätettiin. Vasta valtamedian tuotua asian julki on juttua tutkimaan ylipäätään asetettu tietty yksilöity taho ja riittävästi resursseja.
Julkinen keskustelu hyväksikäytöstä on tärkeää kaikille osapuolille, myös mahdollisille tekijöille joille nämä tapaukset olkoot varoitukseksi. Ilman julkisuutta hyväksikäytöt saisivat jatkua paljon nykyistä laajempana.
Kriittisyys ei ole aina pelkästään kaikkien instituutioiden ja valtailmiöiden vastustamista. Kriittisyys on sitä, että osaa näistä valikoida kannatettavat ja tuomittavat.Olen luullut, että lehdistön tehtävä on pyrkiä kertomaan totuus niin hyvin kuin mahdollista. Tietenkään keskeneräisestä jutusta ei tiedetä kaikkea, mutta ei pidä mennä liioittelemaan, suurentelemaan, paisuttelemaan ja tekemään sensaatiota. Kyllä todellisuuskin on kertomisen arvoinen.
- j.pukkila
..tämä hölöttämiskysymys on mielestäni tosiaan tärkeä, ei poliisin kieli tee mitään poikkeusta sen suhteen, etteikö sekin voisi laulaa ihan siinä missä muidenkin, kuten eräät kuuluisuutta niittäneet tapahtumat lähiajoilta osoittavatkin..
..se kummastuttaa, että mielestäni heidän, joita asia koskee, pitäisi nostaa meteli, ei niiden, jotka luulevat jotakin mahdollisesti tehdyn..
..julkinen sana pitäisi olla sorrettujen ja rikoksen uhriksi joutuneiden puolella, ei heidän avullaan hyötyjä, kuten tässäkin maassa näkyy olevan tapana..
..ja todella tällaisella metelillä on myös oikeuskäytäntöihin pelkästään negatiivinen vaikutus, julkinen kohu määrittelee pitkälle langetettavia tuomioita ja syytteiden nostamisia..
..julkinen kohu siis vaikuttaa nähdäkseni siihen, miten lakia tulkitaan..tämän nimenomaisen tapauksen suhteen antaa ohjeita medialle, kuinka se olisi voinut paremmin puolustaa rikoksen uhriksi joutuneita JA välttää hyötymästä heidän avullaan? Mitä jäi tekemättä, missä töpeksittiin?
- j.pukkila
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
tämän nimenomaisen tapauksen suhteen antaa ohjeita medialle, kuinka se olisi voinut paremmin puolustaa rikoksen uhriksi joutuneita JA välttää hyötymästä heidän avullaan? Mitä jäi tekemättä, missä töpeksittiin?
..ja asiatyylissä pitäytyminen auttaa paljon,mutta erityisesti näinä feminismin kulta-aikoina näkyy olevan mediallakin sydämen asiana saada mahdollisimman suuri jeesustelu aikaan..
..sitten ei muuta kuin lakia säätämään ja miestä yleensä tuomitsemaan riippumatta siitä, onko rikollinen vai ei..
..ja taas on mies potentiaalinen hyväksikäyttäjä, raiskaaja, rikollinen ja ties mitä..
.. j.pukkila kirjoitti:
..ja asiatyylissä pitäytyminen auttaa paljon,mutta erityisesti näinä feminismin kulta-aikoina näkyy olevan mediallakin sydämen asiana saada mahdollisimman suuri jeesustelu aikaan..
..sitten ei muuta kuin lakia säätämään ja miestä yleensä tuomitsemaan riippumatta siitä, onko rikollinen vai ei..
..ja taas on mies potentiaalinen hyväksikäyttäjä, raiskaaja, rikollinen ja ties mitä..
..jos kerrot millä tavalla hysteriaa on lietsottu ja onko ehkä ihan esimerkkiä lehdestä tai tv-kanavasta, joka ei ole pitäytynyt asiatyylissä, mitä se sitten lieneekään?
Olisiko pitänyt jättää sosiaalijohtajan sanomiset kokonaan uutisoimatta ja poistaa hänen haastattelunsa uutisista?- j.pukkila
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
jos kerrot millä tavalla hysteriaa on lietsottu ja onko ehkä ihan esimerkkiä lehdestä tai tv-kanavasta, joka ei ole pitäytynyt asiatyylissä, mitä se sitten lieneekään?
Olisiko pitänyt jättää sosiaalijohtajan sanomiset kokonaan uutisoimatta ja poistaa hänen haastattelunsa uutisista?..eihän tälläkään palstalla ole asialta vältytty, joten hysteria on päässyt irti..
..kovin ristiriitaisia huhuja vain kiertelee ympäriinsä..
..joissakin aikaisemmissa tapauksissa on jälkikäteen käyty oikeutta asioista ja lopulta todettu, että melu on nostettu tyhjästä .. - Soh-vi
j.pukkila kirjoitti:
..eihän tälläkään palstalla ole asialta vältytty, joten hysteria on päässyt irti..
..kovin ristiriitaisia huhuja vain kiertelee ympäriinsä..
..joissakin aikaisemmissa tapauksissa on jälkikäteen käyty oikeutta asioista ja lopulta todettu, että melu on nostettu tyhjästä ..Jo yhdenkin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on törkeää, saati kahden. Kumpaakaan tapausta ei aiottu tutkia ennen julkistamista. Muitakin ilmeisesti on, mutta näyttökynnys on perinteisen korkea. Jos kymmenisen pelkäävää lasta on joka tapauksessa siirretty pois paikkakunnalta, mitä se mielestäsi kertoo? Sitäkö, että lapset ovat hulluja turhan kitisijöitä?
j.pukkila kirjoitti:
..eihän tälläkään palstalla ole asialta vältytty, joten hysteria on päässyt irti..
..kovin ristiriitaisia huhuja vain kiertelee ympäriinsä..
..joissakin aikaisemmissa tapauksissa on jälkikäteen käyty oikeutta asioista ja lopulta todettu, että melu on nostettu tyhjästä ..riittää hysterian todentamiseksi, että asiaa on tällä palstalla käsitelty? Ilmeisesti siinä tapauksessa myös hysterian havainneet ovat hysterisoituneet tästä hysteriahavainnostaan, koska siitäkin keskustellaan paraikaa.
Mikä huhuissa on muka ristiriitaista? Käsitykseni mukaan ne ovat samansuuntaisia poliisin käsityksen kanssa, tosin eri laajuudessa.
Oikeutta käydään vielä, se jos mikä on varmaa.- j.pukkila
Soh-vi kirjoitti:
Jo yhdenkin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on törkeää, saati kahden. Kumpaakaan tapausta ei aiottu tutkia ennen julkistamista. Muitakin ilmeisesti on, mutta näyttökynnys on perinteisen korkea. Jos kymmenisen pelkäävää lasta on joka tapauksessa siirretty pois paikkakunnalta, mitä se mielestäsi kertoo? Sitäkö, että lapset ovat hulluja turhan kitisijöitä?
..samalle asialle on kielessä yleensä useita nimityksiä..
..ehkä tarkoittamani asia kirkastuu, jos käytän termiä mediakohu..
..moni asia varmaan selvenisi tarkkaavaiselle mediaseuraajalle vähemmälläkin revityksellä..?? - j.pukkila
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
riittää hysterian todentamiseksi, että asiaa on tällä palstalla käsitelty? Ilmeisesti siinä tapauksessa myös hysterian havainneet ovat hysterisoituneet tästä hysteriahavainnostaan, koska siitäkin keskustellaan paraikaa.
Mikä huhuissa on muka ristiriitaista? Käsitykseni mukaan ne ovat samansuuntaisia poliisin käsityksen kanssa, tosin eri laajuudessa.
Oikeutta käydään vielä, se jos mikä on varmaa...yhtenä hysterian tunnusmerkkinä toki käy palstalla käyvä kuhinakin, se tietysti jatkuu feministipiireissä siten, että verhot heiluvat entistäkin kiivaammin ja yhä useampaa miestä pidetään ainakin potentiaalisena hyväksikäyttäjänä..
..mutta nainen, hänhän ei tee koskaan mitään, onko nainen tosiaankin enkeli vai onko evoluutiossa vika, kun kehitys on mennyt näin yksipuoliseksi..??
..hysterialla tarkoitankin tässä yhteydessä erityisesti tuota virikettä feministien miesvastaisuuteen tai paremminkin feministiseen maailmankuvaan miehestä sorron ja hyväksikäytön lähteenä..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604