Keskittäminen järjen komea voitto

kepututkija

Täällä kirjoittelevista varsinkin Oiva Härkönen on itsepäisesti inttänyt kaupunkikeskusten kasvun vahingollisuudesta. Kepun voimakas taustavaikuttaja, Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen kuitenkin näkee asian oikean laidan. Hän osoittaa kirjoituksellaan, että kepunkin piiristä löytyy ajattelemaan kykeneviä ja pelkkää aluetukiin perustuvan jakopolitiikan vahingollisuuuden ymmärtäviä ihmisiä.

Oivan ja Timo Ristimäen kaltaisten syvää taantumusta ja 70 lukulaista politiikkaa edustavien olisi jo hyvä ymmärtää että olemme tulleet 2000-luvulle.

Tässä lainaus Laatikaisen kolumnista:


"Keskittyminen on yleinen etu

...on kaupunkikeskuspolitiikan ja järjen komea voitto. Ilman sitä isänmaamme ontuisi tänään pahoin.

Jos olisi sokeasti jääty tuijottamaan vanhakantaiseen aluepolitiikkaan ja kylvetty varoja joka niemeen ja notkoon, mihin esiintyi paatoksellinen vaara vielä parikymmentä vuotta sitten, olisi tuhottu muutaman kaupunkikeskuksen nousun tie ja samalla niiltä olisi murtunut maakuntaansa patoava voima. Sen parhaat esimerkit löytyvät juuri Pohjois-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta, Oulusta ja Jyväskylästä.

Runsaan viiden miljoonan ihmisen maassa ei voi olla kaikki hajallaan, huiskin haiskin, vaan selkeä keskittyminen on yleinen etu. Ilmiö on tuttu myös runsasväestöisissä valtioissa. Niissä ovat johtavat keskukset ja väljästi asutut maaseutualueet, joista monilla on kosolti monipuolista menestyvää elinkeinotoimintaa. Lainalaisuudet ovat samoja valtion asukasmäärään katsomatta. Teknologia suosi kauan keskittymistä. Nyt se tarjoaa niin haluttaessa mahdollisuuden hajautukselle, mutta jälkimmäinen tuntuu supistuvan marginaaliseksi piirteeksi.

Kasvukeskusten tukea avarrettava

Mikäli Suomea tahdotaan yhä tasapainottaa maksimaalisesti, kasvukeskusten tukea on avarrettava reippaasti. Muutamaan valtakunnanosakeskukseen on rakennettava niin laadukas tutkimuksellinen, opetuksellinen ja kulttuurinen palveluvarustus, että niiden vetovoima kohenee entisestään.
Helsinkiä on muistettu hyvin Suomen pääkaupunkina.
Valtio on osallistunut jatkuvilla ja tehokkailla panoksilla Helsingin taidekeskusten rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Kansallisooppera ja Musiikkitalo kelpaavat esimerkeiksi. Ajatuksena on, että nämä laitokset tuottavat mielihyvää, tietoa ja näkemystä paitsi pääkaupunkiseudun ihmisille myös kaikille muille halullisille suomalaisille. Käytännössä Helsingin taidelaitokset ovat valtaosaltaan lähialueen väen nautintakeitaita.

Kyse on koko Suomen imagosta

Silti Helsingin tarpeiden tyydyttäminen on ollut mielekästä. Itsenäisellä maalla on oltava pääkaupunki, joka palveluiltaan luokittuu samalle tasolle muiden vastaavien valtioiden pääkaupunkien kanssa. Kyse ei ole vain kaupungin vaan koko valtion imagosta."

6

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laatikaisen kirjoitusta on pakko kehua. Se kepulaisen näkemyksenä poikkeuksellisen virkistävä. Laatikainen on havainnut, että kotikonnuillaan Jyväskylässä kehitys on mahdollistunut juuri aluekeskittymisen ansiosta. Jyväskylän seudulla myös kuntaliitokset ovat onnistuneet ja seutu saatu Oulun ohella kulkemaan kehityksen kärjessä. Oulun ja Jyväskylän mallia pitäisi soveltaa koko Suomeen ja lopettaa umpikepulainen typeryys hajasijoittamisineen.

    • oivahärkönen

      ... maakuntakeskuksien kehittämistä, olen vain arvostellut laajasti sitä Lipposen ja Holkerin liian nopeaa keskittämistä erikoisesti Helsingin seudulle. Maakuntien keskuksia pitää kehittää tasapuolisesti ja niihin muttaa varsinaisesta maataloudesta jatkuvasti vapautuvaa väestöä. Nämä kehittyvät maakuntakeskukset luovat myös vaurautta ympäröivään maaseutuun ja tarjoavat sielläkin syntyville yrityksille mahdollisuuksia. Myöskään monien ei tarvitmuuttaa asuinpaikkaansa, kun työtä tarjoava maakuntakeskus on työssäkäyntietäisyydellä. Näin myös maassa jo olevat rakenteet, infra, palvelut ja asunnota voidaan käyttä hyväksi.

      Keskittämällä kaikki vain pääkaupunkiseudulle, entiset rakenteet joudutaan hylkäämään ja rakentamaan tänne uudet. Tuon Lipposen ja Niinistön politiikan seurauksia me maksamme täällä pääkaupunkiseudulla vielä nytkin kuntiemme talouksien mennessä kuralle. Lisäksi joudumme maksamaan kurjistettuihin maakuntiin vielä jääneen väestön peruspalveluihin verontasauksella tulonsiirtoja.

      Laatikainen on hieman ailahtelevainen tyyppi. Ryhtyihän hän yhdessä Ilkan Hokkasen kanssa ajamaan Ahtisaarta toiselle kaudelle kepun ehdokkaana. Tosin maakuntien miehet nauroivat ehdotuksen nopeasti sammuksiin.

      Laatikaisen Jyväskylä onkin hyvin kehittynyt maakuntakeskus ja siltä osin hän onkin oikeutetusti tyytyväinen.

      Sen sijaan Laatikaisen kuvamaa politiikkaa kukaan ei ole meillä ajanut, että "olisi jääty sokeasti tuijottamaan vanhakantaiseen aluepolitiikkaan ja kylvetty varoja joka niemeen ...". Siinä kuvastuu Laatikaisen pikkuinen Jyväskylä-keskeisyys. Hänellä on myös mahdollisuus jo työnkin puolest liikkua usein Helsingissä ja nauttia sen tarjoamista runsaista taidenautinnoista. Sitä ei ole valtaosalla maakuntien väestä.

      • kepututkija

        Eipä tuosta vastauksestasi sitä punaista lankaa löydä vaikka lukee pariinkin otteeseen.
        Annetaan siis Laatikaisen vastata:

        "Silti Helsingin tarpeiden tyydyttäminen on ollut mielekästä. Itsenäisellä maalla on oltava pääkaupunki, joka palveluiltaan luokittuu samalle tasolle muiden vastaavien valtioiden pääkaupunkien kanssa. Kyse ei ole vain kaupungin vaan koko valtion imagosta. "

        Sen sijaan väitteesi ettei meillä, takoittanet siis kepussa "olisi jääty sokeasti tuijottamaan vanhakantaiseen aluepolitiikkaan ja kylvetty varoja joka niemeen ..." on täysin tuulesta temmattu.

        Kaikkein taantumuksellisinta tukipolitiikkaa harjoitetaan juuri kepulaisten toimesta, esim syksyinen Kalliomäen-Vanhasen välistäveto tierahojen kohdentamisessa oli kepulaista suhmurointia puhtaimmillaan. Pääkaupunkiseudun välttämättömät tiehankkeet ohitettiin Oulusta Kuusamoon menevän tien hyväksi. Juuri sitä äänten kalastelua josta kepu on tunnettu. Tietysti asia kepussa laitetaan Kalliomäen piikkiin, mikä on myös sitä kepulaista kaksinaamaisuutta.


      • mennä pulla väärään kurkkuun, eikä ihme, kun oma puoluetoveri oikein lehdessä tuollaisia kirjoittaa. Nyt Oiva kiemurtelee kuin mato koukussa. Kun esim. minä olen hieman toisin sanoin kirjoittanut Laatikaisen kirjoituksen sisältöä, Oiva on heti osannut tyrmätä sen maaseutuvastaiseksi.

        Hyvissä esimerkkitapauksissa Oulussa ja Jyväskylässä ei ole kyse mistään valtiollisesta hankkeesta kehittää aluekeskuksia. Nämä keskukset ovat enemmän lähteneet siitä, että kaupunkeja on kehitetty rohkeasti uudistaen. Oulu on tästä hyvä esimerkki, se halusi kehittyä teknologia-Ouluksi ja onnistui. Uutta yrityselämää syntyi sen myötä kaupunkiin. Jyväskylässä toimet ovat olleet samansuuntaiset. Mutta ei jotain Joensuuta ja Rovaniemea kehitetä väkisin vetovoimaisiksi keskuksiksi, jos yrityselämä ei näe niissä jotain lisäarvoa sijoittua sinne. Pitkällä tähtäimellä kestävä aluekeskus syntyy luontaisesti sinne, minne yrityselämä katsoo sille hyvän sijainnin. Joensuut ja Rovaniemet eivät ole tässä mielessä lainkaan houkuttelevia kohteita. Samoin Seinäjoen kaltainen keskus jossain erämaan keskellä on melko turha, kun paljon luontevampi keskus olisi esim. Vaasa meren äärellä.

        Kun yrityselämää houkutteleva aluekeskus syntyy ja kehittyy, se luo työtä ja toimeentuloa sekä verotuloja kunnalle. Tämän jälkeen kunnan on helppo alkaa parantamaan kunnallista palvelutasoa. Kepulandian kunnissa on tehty päinvastoin. Rahaa on kylvetty joka niemeen ja notkelmaan ja sitten jääty odottamaan, jos joku höhlä sattuisi aloittamaan yritystoiminnan kunnan raknetamassa teollisuushallissa. Kun kukaan ei ole aloittanut tai aloitettuaan tehnyt konkan, jäädään sitten tumput suorina odottamaan kaikenmaailman valtionapuja ja aluetukia. Tämä on se Kepun malli eli mikä on sinun on minunkin ja mikä on minun on vain minun.


      • Abogado

        Esität ylläolevassa kirjotuksessasi seuraavaa: "Sen sijaan Laatikaisen kuvamaa politiikkaa kukaan ei ole meillä ajanut, että "olisi jääty sokeasti tuijottamaan vanhakantaiseen aluepolitiikkaan ja kylvetty varoja joka niemeen ...".

        Väitän, että Laatikaisella on em. asiasta paremmat tiedot kuin Härkösellä.


      • JormaKKorhonen

        >> Laatikainen on hieman ailahtelevainen tyyppi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe