Katsoiko joku eilen silminnäkijän?

mariamagda

Se oli tunnetusti kovaa tavaraa Saksassa asuvissa siirtolaisnaisista. Itse osuin vahingossakatsomaan vain ohjelman loppua.

"Pahimmillaan naiset saavat Saksassakin pelätä henkensä puolesta, sillä miehen suvun kunnian voi palauttaa vain pakenijan surmaaminen."

Mieleen jäi aika hurja kuva naisten oloista, tappotuomio oli ainoa naisen "oikea kohtalo", jos ei uhrannut elämäänsä suvun hyväksi menemällä naimisiin hänelle valitun miehen kanssa, tai että hänellä oli poikaystävä. Miksi kukaan ei palstalla ole tehnyt aloitusta näin rankasta dokumenttiohjelmasta?

Asioita jotka jäivät mieleeni: Äiti ryntäsi turvakotiin ja ampui tyttärensä suvun kunnian palauttaakseen.
Mieleen jäi myös kuinka joku kertoi millä tavalla äiti oli sukuun naitettu. Isä oli kidnapannut äidin, seitsemän miestä oli sitonut hänet ja isä oli raiskannut äidin, ettei tämä voinut enää palata kotiin. Koska raiskattu, seitsemän miehen sitoma nainen olisi palatessaan kotiinsa ollut jo käytännössä katsoen kuollut.(käyttäen ohjelman sanavalintoja, armoa ei näkynyt hitustakaan)

43

1739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sen

      Nyt voisi taas tulla joku mies kertomaan kuinka kuitenkin miehiä sorsitaan paljon enemmän. Vaihtoehtona olisi, että olkaa sitten akat tyytyväisiä, että asutte Suomessa.

      • mariamagda

        kyllä ihan mainio juttu, jos joku mies nyt tulisi kertomaan miten miehiä sorsitaan enemmän.

        Tuo toinen vaihtoehtosi tullaan varmaan näkemään, sen uhallakin laitoin silti aloituksen, koska tämä ilmenee kuitenkin pienempimuotoisina jäänteinä suomessakin, eikä tajuta meilläkään miksi näin vaan edelleen on.

    • Relander

      Tuntuu siltä, että "sivistynyt" maailma on täysin avuton ja neuvoton tuollaisten karmeuksien edessä.

      Onko jollakin hyviä ideoita, miten tuollainen saataisiin maailmasta loppumaan?

      • Nari_Säre

        ...ottamalla saksaankin lisää siirtolaisia, sanoisivat ainakin eräät... Kuulemma silloin kaikenlainen toleranssi lisääntyypi.

      • mariamagda

        On aika kovaa, kun joutuu pelkäämään että omat vanhemmat löytävät sinut ja...

      • mariamagda
        Nari_Säre kirjoitti:

        ...ottamalla saksaankin lisää siirtolaisia, sanoisivat ainakin eräät... Kuulemma silloin kaikenlainen toleranssi lisääntyypi.

        sinä olet asiasta?

      • Nari_Säre
        mariamagda kirjoitti:

        sinä olet asiasta?

        ...jonka osana saksa ja suomemmekin ovat, pitäisin hyvänä asiana rajoittaa siirtolaispolitiikkaa jossain määrin... myös esim. tietynlaisia kursseja maahan tuleville siirtolaisille siitä, millaista toleranssia ja elämäntyyliä länsimaissa pitäisi sietää, vaikka tuleekin kunniamurhakulttuurista.

        (samaan tapaan, kun vaikkapa saudit vaativat omia kommervenkkejaan sinne hinkuaville länsimaalaisillekin...)

      • uros
        mariamagda kirjoitti:

        On aika kovaa, kun joutuu pelkäämään että omat vanhemmat löytävät sinut ja...

        Pelätä kunniamurhaa.

      • mariamagda
        uros kirjoitti:

        Pelätä kunniamurhaa.

        Ole tästä syvästi kiitollinen.

    • että "mies

      on vaimon pää". Syntyy tasapainoinen suhde miesten ja naisten välille.

    • j.pukkila

      ..voivat tosiaan olla länsimaalaiselle tosi vaikeita ymmärtää, kas näissä maissahan ei kunniallisuutta ole, on vain kapitalistista kyykytystä, vahvemman oikeutta..

      • mariamagda

        Kyllä meilläkin näitä neitsyt-kunniakysymyksiä vielä on.
        Eikä nähdä sen hulluutta.

      • Relander
        mariamagda kirjoitti:

        Kyllä meilläkin näitä neitsyt-kunniakysymyksiä vielä on.
        Eikä nähdä sen hulluutta.

        Kyllä tuollaisten "kunniakysymysten" hulluus on helppo nähdä.

        Kyse onkin siitä, mitkä ovat ne keinot, joilla tuollaiset järjettömyydet saadaan maailmasta poistettua.

      • j.pukkila
        mariamagda kirjoitti:

        Kyllä meilläkin näitä neitsyt-kunniakysymyksiä vielä on.
        Eikä nähdä sen hulluutta.

        ..kunnia, kunniallisuus, eikö kysymys ole samasta asiasta, joka voi ilmetä eri tilanteissa eri tavalla..??

    • Kurre_Orava

      Tuo tuommoinen on silkkaa rasismia. Onha iki-ihanasta islamilaisesta Turkista tulossa oikein EU:n jäsen.

      Sinun pitää suvaita vihreiden ja sosialistien ajamaa onnellista monikyltyyriä, moninaisine kulttuurin rikastumisineen Euroopassa ja Suomessakin.

      Tuo ohjelma kertoi hyvin realistisesti mihin ollaan menossa kun etenkin islamilaista kulttuuria suvaitaan oikein urakalla.

      • on ollut

        myös kristittyjen kylttyyri. Me olemme vain päässeet jo tuon vaiheen ohi. Mitä nyt vielä jotain neitsytihannointia.

      • mariamagda

        Rasismia ei ole se, että mies on naisen pää?

        Itse henk.koht. olen sitä mieltä, että islamilaiset pitäisi tällaisine kulttuureineen pistää pakkokouluun,

      • mariamagda
        mariamagda kirjoitti:

        Rasismia ei ole se, että mies on naisen pää?

        Itse henk.koht. olen sitä mieltä, että islamilaiset pitäisi tällaisine kulttuureineen pistää pakkokouluun,

        Lähti tuo viesti keskenkaiken, kun ei mulla tässä uudessa kannettavassa ole vielä hiirtä, mutta tuli kai asia selväksi.
        Annatko asiantuntevia hiirihankintaneuvoja, kun kerran tiedät nämä.

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Rasismia ei ole se, että mies on naisen pää?

        Itse henk.koht. olen sitä mieltä, että islamilaiset pitäisi tällaisine kulttuureineen pistää pakkokouluun,

        Vielö kerran sinulle. Minun ja vaimoni suhteen ns. pelisäännöt on sovittu ja ennenkuin mentiin yhteen.

        Ja aina on molemmilla osapuolilla mahdollisuus irtisanoa sopimus jos alkaa ahistaa.

        Katsos toisin kuin ilmeisesti sinä, niin vaimoni osaa huolehtia itsestään.
        Sinä sen sijaan taidat jatkuvasti olla miesten pompoteltavana, ainakin tuosta ikusesta marinasta päätellen.

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Sitäpaitsi on erittäin ristiriitaista tarvita toisen pää ja sitten sanoa että osaa huolehtia itsestään.

      • mariamagda
        mariamagda kirjoitti:

        Lähti tuo viesti keskenkaiken, kun ei mulla tässä uudessa kannettavassa ole vielä hiirtä, mutta tuli kai asia selväksi.
        Annatko asiantuntevia hiirihankintaneuvoja, kun kerran tiedät nämä.

        Vaikka olet taas pahalla PÄÄllä. Eli siis tarkoittanee, että vaimosikin on...

        Tarvisin tietynlaisen ohjelman vakioon. Onnistuuko ja kustannusarvio ja toimitusaika?

      • että amerikanraudoilla cruisailu on sekin osa monikulttuurisuutta. Ei se Suomessa syntynyt.

        Kunniamurhia ja niiden yrityksiä en hyväksy. Pikakarkotus maasta ja koko Euroopan alueelta iäksi päiväksi. Jos ei heti seuraavalta lennolta löydy istumapaikkoja, niin tavaratilaan varmasti mahtuu.

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Vaikka olet taas pahalla PÄÄllä. Eli siis tarkoittanee, että vaimosikin on...

        Tarvisin tietynlaisen ohjelman vakioon. Onnistuuko ja kustannusarvio ja toimitusaika?

        Mnjoo, kannettavaan kannattaa hommata sellainen langaton hiiri, jossa on mahdollissus napsauttaa virta poies.

        Itselläni on kannettavassa tällainen:

        V500 CORDLESS NOTEBOOK MOUSE

        http://www.multitronic.fi/prodimages/small/931344-0914.jpg

        Siitä kätevä kapistus, että USB Antenni menee hiirun sisään jemmaan kon ei tarvita.

        Tota noin, mitähän tarkoitat vakiolla, veikkaustako? Eikös niitä erlaisia veikkaussoftia oikein tilastoinnilla ole nettipullollaan.

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Sitäpaitsi on erittäin ristiriitaista tarvita toisen pää ja sitten sanoa että osaa huolehtia itsestään.

        ei voi mittään.

        Vähän sama juttu kuin duunissa. Työsuhteessakin on sovittu kuka on pomo ja työpaikastakin voi lähteä josko vaikka ei palkkataso miellytä tai pomo ottaa pattiin.

        Elämä on sellaista.

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Mnjoo, kannettavaan kannattaa hommata sellainen langaton hiiri, jossa on mahdollissus napsauttaa virta poies.

        Itselläni on kannettavassa tällainen:

        V500 CORDLESS NOTEBOOK MOUSE

        http://www.multitronic.fi/prodimages/small/931344-0914.jpg

        Siitä kätevä kapistus, että USB Antenni menee hiirun sisään jemmaan kon ei tarvita.

        Tota noin, mitähän tarkoitat vakiolla, veikkaustako? Eikös niitä erlaisia veikkaussoftia oikein tilastoinnilla ole nettipullollaan.

        Minulle sanottiin eilen, että kissa vie langattoman hiiren (ihan oikeasti)ja rullallinen nappaa kaikki kissankarvat eli kehoitti optista langallista.
        Tarkoitin juuri sitä vakiota, en usko että sellaista on, minkä minä tarvisin, missä voi muokata rivejä ja kone kertoo rivit ja rivimäärän. Ja niin se olisi paras jos se vielä tekisi ne rivit mitkä on valittu..

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        ei voi mittään.

        Vähän sama juttu kuin duunissa. Työsuhteessakin on sovittu kuka on pomo ja työpaikastakin voi lähteä josko vaikka ei palkkataso miellytä tai pomo ottaa pattiin.

        Elämä on sellaista.

        Sillä se miksi voit tehdä tuollaisen sopimuksen mennessäsi naimisiin, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vallalla on vieläkin jonkunverran käsitys, että mies olisi naisen pää.

      • mariamagda
        mariamagda kirjoitti:

        Minulle sanottiin eilen, että kissa vie langattoman hiiren (ihan oikeasti)ja rullallinen nappaa kaikki kissankarvat eli kehoitti optista langallista.
        Tarkoitin juuri sitä vakiota, en usko että sellaista on, minkä minä tarvisin, missä voi muokata rivejä ja kone kertoo rivit ja rivimäärän. Ja niin se olisi paras jos se vielä tekisi ne rivit mitkä on valittu..

        Vähän vaikea selittää, mutta yksinkertainen esimerkki: haluan tietää montako sellaista riviä on ja mitkä ne ovat missä on 7 ykköstä, 3 kakkosta ja 3 ristiä(yleisin jako). Tuonhan nyt pystyy laskemaan, mutta siinä pystyisi tekemään kaikenlaisia tuontyyppisiä muutoksia.

      • mariamagda
        mariamagda kirjoitti:

        Vähän vaikea selittää, mutta yksinkertainen esimerkki: haluan tietää montako sellaista riviä on ja mitkä ne ovat missä on 7 ykköstä, 3 kakkosta ja 3 ristiä(yleisin jako). Tuonhan nyt pystyy laskemaan, mutta siinä pystyisi tekemään kaikenlaisia tuontyyppisiä muutoksia.

        selvyyden vuoksi toisen esimerkin

        Yhdekseen ensimmäiseen kohteeseen tulee vain yksi kakkonen johonkin, paitsi kohteissa 3,4,5 varmoina ykköset.
        Kone näyttää rivit ja rivimäärät.

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        selvyyden vuoksi toisen esimerkin

        Yhdekseen ensimmäiseen kohteeseen tulee vain yksi kakkonen johonkin, paitsi kohteissa 3,4,5 varmoina ykköset.
        Kone näyttää rivit ja rivimäärät.

        Asia selvä, ymmärsin.

        Sellaisen ohjeman kirjoittaminen ei tietenkään ole mikään ongelma. Ongelma on se, että sellaisen tekeminen noin niinkuin asiakastyönä maksaa aikasta lailla.

        Ohjelmalle pitäisi olla kokolailla laajaasti menekkiä, että sen hinnan saisi puristettua järkeväksi. Yksittäiskappaleena hinta olisi kuitenkin nelinumeronen luku euroja, eikö se ensimmäinenkään numero kovin pieni.

        enpä taida ihan niin paljoa olla tuosta valmis maksamaan.
        Mutta jääköön hautumaan, ehkä voit ilmoittaa jos jotain sellaista tulee joskus näköpiiriin huokeammalla.

    • P.e.p.e.

      Pohjoismainen/länsimainen kulttuuri on jo hyvin pitkään luonut pohjan sp:n tasa-arvolle ja sille, että koskemattomuus koskee yhtälailla naista kun miestäkin. Suomessahan kaikkinainen koskemattomuuden loukkaus tuomitaan jo kulttuurissa. Itse en katsonut ko. ohjelmaa mutta kyllä nousee karvat pystyyn alta aikayksikön, kun tämän tyylisestä toiminnasta saa kuulla.

    • korjaamaan asiat

      Mene sinne ja korjaa asia. Täällä on niin helppoa,
      maailman tasa-arvosimmassa maassa.

      • parempaakin

        tekemistä on, kuten uusimmasta aloituksestaan näet; palstan "tila"...voi että nuo mulkut jaksaa...Feminismi on taas sivuseikka. Mahtaako Halosen tappio jo nyt laittaa vinkumaan?

      • mariamagda

        olisikin naisena varmaan helppo mennä korjaamaan asia.
        Odotin tätä vastausta heti, mutta tuli se sentään. Meillä suomessakin on on naisilla huonompi asema, mutta eihän sitä pysty näkemään, koska siihen on myös niin totuttu, että se tuntuu ihan oikealta varmaan sinusta.

      • Propagandaa..................
        mariamagda kirjoitti:

        olisikin naisena varmaan helppo mennä korjaamaan asia.
        Odotin tätä vastausta heti, mutta tuli se sentään. Meillä suomessakin on on naisilla huonompi asema, mutta eihän sitä pysty näkemään, koska siihen on myös niin totuttu, että se tuntuu ihan oikealta varmaan sinusta.

        Laki suosii naisia Suomessa.

      • mariamagda
        Propagandaa.................. kirjoitti:

        Laki suosii naisia Suomessa.

        tämä väitteesi sitten käytönnössä toimii suomessa? Edelleen naisilla on silti huonompi asema.

      • on............................
        mariamagda kirjoitti:

        tämä väitteesi sitten käytönnössä toimii suomessa? Edelleen naisilla on silti huonompi asema.

        Asema pitää ansaita, ei sitä voi ottaa tai saada ilmaiseksi. Vaikka tänä päivänä osa naisista näköjään saa sen ilmaiseksi.

      • mariamagda
        on............................ kirjoitti:

        Asema pitää ansaita, ei sitä voi ottaa tai saada ilmaiseksi. Vaikka tänä päivänä osa naisista näköjään saa sen ilmaiseksi.

        Ilmeisesti tarkoitat esim. sitä,kerron esimerkin, että jos seurakunnassa on kolme miespappia kun virka aukeaa ja tähän virkaan aiotaan ottaa nainen, niin tämäkö sitä on.

        Itse pahoin pelkään, että kirkkoherran suositus on tämä siksi, että hän suunnittelee tälle papille erilaisia töitä, seuraa huonompi palkka jne.

      • ..........................

        Tuohan oli vain oletus.

        Koskakohan nainen muuttaa raamatun kirjoituksia
        mieleisekseen?

      • .......................... kirjoitti:

        Tuohan oli vain oletus.

        Koskakohan nainen muuttaa raamatun kirjoituksia
        mieleisekseen?

        Koskakohan naiset ryhtyvät siihen puuhaan? Miehethän ovat raamattua muuttaneet ja tulkinneet edukseen jo vuosisatoja. Mielenkiintoinen kysymys.

      • Hertha
        Tittelityy kirjoitti:

        Koskakohan naiset ryhtyvät siihen puuhaan? Miehethän ovat raamattua muuttaneet ja tulkinneet edukseen jo vuosisatoja. Mielenkiintoinen kysymys.

        Ajattelin juuri vastata tuohon tyyliin, mutta ehätitpä ensin!

      • tutkimuksia ja kirjoituksia
        Tittelityy kirjoitti:

        Koskakohan naiset ryhtyvät siihen puuhaan? Miehethän ovat raamattua muuttaneet ja tulkinneet edukseen jo vuosisatoja. Mielenkiintoinen kysymys.

        Niin miehet ovat tutkineet ja kirjoittaneet historiaa vuosituhansia, joten kokemusta on objektiivisuudesta.

      • Hertha kirjoitti:

        Ajattelin juuri vastata tuohon tyyliin, mutta ehätitpä ensin!

        lintu, Tittelityy on muna, täsmällisesti kerrottuna toinen pari identisisestä munasta, toisen nimi on Tittelitom. Sisarukset seikkailevat vaarallisesti Liisa kanssa Ihmemaassa. Muuri muistaakseni oli vaaran paikka niin Tittelityylle, kuin Tittelitomille. En ole ehtinyt aivan niin pitkälle miettimään, mikä minusta kuoriutukaan tässä ajan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      218
      3265
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2766
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2419
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      19
      2396
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      63
      1859
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1820
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1622
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      945
    Aihe