Koulu-uudistusta tarvitaan

Kurgan60

Eduskunnassa on vireillä koulu-uudistus, jonka eräänä tärkeänä asiana on oppilaiden entistä suurempi vapaus valita oppiaineita ja erikoistua.

Jo nyt suurinosa esim. lukioista kertoo olevansa esim. musiikkipainotteisia, liikuntapainotteisia jne.

Tätä suuntausta olisi pikaisesti jatkettava.
Esimerkiksi sivistysaineita ei kannata opettaa sellaisille oppilaille, joilla ei ole halua ja/tai kykyä oppia sellaisia asioita. Tälläisia aineita ovat historia, maantieto, matematiikka jne.
Sen sijaan heikkolahjaisille voisi olla tarjolla enemmän "taitoaineita" kuten esim kotitaloutta.

Olisi tärkeää, että heikkolahjaiset oppisivat keittämään puuroa, siivoamaan ja tiskaamaan ja täten oppisivat perusedellytykset elämään ja mahdollisesti jopa työhön!

Nyt kuitenkin ihmisiä joskus ylikoulutetaan vaikka oppi ei millään mene perille.
Tästä on keskusteltu aiemminkin tällä palstalla ja tässä eräs kommentti:

IRONMIKES KIRJOITTI 19.2.2006
Myös maantieto ja historia ovat yhtä tyhjän kanssa, sillä niillä ei ole mitään muuta, kuin yleisivistävää merkitystä, ellei aio jatkaa eteenpäin opiskelua.

Molempia näistäkin oppii aivan riittävästi myöhemminkin lukemalla pelkästään päivälehtiä. Jos jotain tietoa välttämättä joskus tarvitsee, sitä löytyy netistä.

Juurihan sanoin, että maantietoa oppii lukemalla pelkästään päivän lehtiä. Myös katsomalla uutisia ja muuta asiaa TV:stä pääsee taatusti selville aivan riittävästi näistä asioista.

Montako kertaa olet itse keskustellut porukoissa historiasta? Minä en kertaakaan.

Paljon kouluja käyneenä ja kouluissa olleena voin sanoa, että tärkein ja hyödyllisin oppiaine on kotitalousoppi, eli köksä, laajennettuna koskemaan kaikkea kodin asioiden hoitoa!

7

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valinnaisuus on

      toteutettava mahdollisemman aikaisessa vaiheessa.
      Viimeistään peruskoulun yläasteella kun auttava luku-ja kirjoitustaito on omaksuttu, niin oppilaille on annettava mahdollisuus toteuttaa halujensa mukaisia oppisuunnitelmia loput kolme vuotta. Suorastaan kannustettava.
      Varsinkin työläisvanhempien lapsia tulee rohkaista jatkamaan käytännön aineitten valintaa puuduttavien lukio- ja yliopisto-opiskelujen sijaan. Eihän niissä voi isä tai äitikään jelpata kuten akateemisilla on asianlaita.
      Turha ylikouluttaminen on pahasta ja tarpeetonta, kyllä meillä on jo riittävästi opiskellutta väkeä pitämään huolen Suomen asioista tulevaisuudessakin.
      Lisäksi olisi syytä painottaa ruotsinkielen tärkeyttä asioidessa virastoissa ja muissa valtion laitoksissa.
      Ruotsinkielen laaja ja tarkka ilmaisuvoima organisatoorisissa järjestelmissä puoltaa sen käyttöönottoa ainoana virastokielenä Suomen valtion ja kuntien kaikissa laitoksissa.
      Lyhenelty suomenkielinen laitos laeista ja määräyksistä voidaan toimittaa seinälehtenä Kiinan kansantasavallan loistavan esimerkin mukaan kansalle luettavaksi.

    • Ote tekstistäsi:

      "IRONMIKES KIRJOITTI 19.2.2006
      Myös maantieto ja historia ovat yhtä tyhjän kanssa, sillä niillä ei ole mitään muuta, kuin yleisivistävää merkitystä, ellei aio jatkaa eteenpäin opiskelua.

      Molempia näistäkin oppii aivan riittävästi myöhemminkin lukemalla pelkästään päivälehtiä. Jos jotain tietoa välttämättä joskus tarvitsee, sitä löytyy netistä.

      Juurihan sanoin, että maantietoa oppii lukemalla pelkästään päivän lehtiä. Myös katsomalla uutisia ja muuta asiaa TV:stä pääsee taatusti selville aivan riittävästi näistä asioista"

      -------------------------------------------------

      Nythän on aikojen mittaan huomattu, että Mikeä ei todellakaan maantieto tuntunut kiinnostavan mutta ei hän sitä ole myöskään lehdistä tai TV:stä oppinut sen enempää.

      Jos mie ei löydä kartalta Tshetseniaa niin mitä voimme päätellä miehen kyvyistä yleensäkään tietää mitään? Kyllä maantietokin on aika tärkeä oppiaine kouluissa, kyllä ihmisen pitää tietää missä mikäkin paikka tai valtio sijaitsee ja mitä rahaa siellä käytetään.

      Mikestä senverran ettei miestä tuntunut kiinnostavan myöskään matematiikka koulunpenkillä. Mikekin on tuosta samaa mieltä 107% kannatuksella.


      PS: Kotitalous on tosiaan hyvä oppiaine kouluissa. Ilman sitä moni vätys kuten peltimikko kuolisi nälkään.

      • Kurgan60

        Niin, Suomen koululaitoksen voisi oikeastaan lakkauttaa, koska riittävät tiedot saa päivälehdistä. Tuohan on erään henkilön suora mielipide.

        Hän ilmeisesti hakeekin sitten syventävää tietoa sellaisista julkaisuista kuin OHO!, 7-päivää, Katso ja vanhat Nyky-Postit.
        Eräässä Poliisi-palstalla olevassa kirjoituksessa hän antaa suoran lainauksen HYMY-lehden kirjoitukseen!

        Mykistävää!


      • Kurgan60 kirjoitti:

        Niin, Suomen koululaitoksen voisi oikeastaan lakkauttaa, koska riittävät tiedot saa päivälehdistä. Tuohan on erään henkilön suora mielipide.

        Hän ilmeisesti hakeekin sitten syventävää tietoa sellaisista julkaisuista kuin OHO!, 7-päivää, Katso ja vanhat Nyky-Postit.
        Eräässä Poliisi-palstalla olevassa kirjoituksessa hän antaa suoran lainauksen HYMY-lehden kirjoitukseen!

        Mykistävää!

        Ja tunnetusti nämä lehdethän ovat suorastaan totuuden äänitorvia, satuja eivät kyseiset lehdet sivuillaan kerro. :-D

        On harmillista ettei kyseiset lehdet ole tehneet juttua Tshetseniasta sillä silloin Mike olisi saattanut "tietää" sen olemassolon.

        Nythän poju ei tiedä eikä löydä Tshetseniaa mistään, karttakin kun on maantiedon tunneilta lintsanneelle apinalle pelkkää hepreaa.

        Unohdit muuten lehtilistastasi monia Miken elämään vaikuttaneita lehtiä. Aku Ankka, Nakke Nakuttaja ja Suomen Mad suorastaan räjäyttävät Miken tajunnan. Jäämme odottamaan kauhulla milloin Mikestä tulee Avotakan kestotilaaja.


      • Nauraja.
        SavoRULES kirjoitti:

        Ja tunnetusti nämä lehdethän ovat suorastaan totuuden äänitorvia, satuja eivät kyseiset lehdet sivuillaan kerro. :-D

        On harmillista ettei kyseiset lehdet ole tehneet juttua Tshetseniasta sillä silloin Mike olisi saattanut "tietää" sen olemassolon.

        Nythän poju ei tiedä eikä löydä Tshetseniaa mistään, karttakin kun on maantiedon tunneilta lintsanneelle apinalle pelkkää hepreaa.

        Unohdit muuten lehtilistastasi monia Miken elämään vaikuttaneita lehtiä. Aku Ankka, Nakke Nakuttaja ja Suomen Mad suorastaan räjäyttävät Miken tajunnan. Jäämme odottamaan kauhulla milloin Mikestä tulee Avotakan kestotilaaja.

        Kerro jo savon liimahaistajalampuri, meille missä on se valtio jonka olet hukannut? Odottelemme muutaman vuosikymmenen, niin jospa löydät sen. Hahahahahahahahah!


    • loginomi

      lusikkani minäkin, jonkilaisena asiantuntijana; koulu-urani alkoi vuonna 1952 ja päättyi 2005; reilu puoli vuosisataa monenlaisessa roolissa, lähes kaikilla kouluasteilla ja hengissä selvisin "Suomen Raskaastakin"!

      Olen sitä mieltä, että yleissivistävät aineet, luonnontieteet, maantiede, uskonto, historia ja ennenkaikkea yhteiskuntaoppi ovat erittäin merkittäviä tulevan kansalaisen elämänkaaren muotoutumisessa. Siksi niiden opetukseen on kiinnitettävä enemmän voimavaroja!

      Ihmisen on tiedettävä ympäristöstään ja menneisyydestään pystyäkseen sijoittamaan itsensä aika- ja paikkakoordinaatistoon. Näitä ei opi muiden aineiden yhteydessä, vaan matematiikat, kielet, fysikat ja kemiat opitaan osittain näiden yhteydessä.

      Ja turha on korottaa nykymediaakaan opetusmateriaaliksi! Medialukutaidon opetus on todella puutteellista ja lapsenkengissä!

      Taidekasvatus, kädentaidot ja liikunta sekä terveystieto vaativat nekin nykyistä enemmän kiinnostusta kokonaisvaltaisessa koulutuksessa!

      Ei puutu muuta kuin aikaa ja RAHAA. No, Herra loi aikaa, eikä puhunut kiiruusta mitään ja rahaa on enemmän kuin koskaan ennen maamme historialssa; kyse on organisoinnista ja priorisoinnista ja ajoittamisesta.

      Koulutus ei ole pelkästään työelämäkoulutusta, vaan koulutusta elämää varten.

      Silloin tällöin julkisesti esitetään Kurgan60:n tavoin, että huonoimmat oppijat jätettäisiin ilman vankkaa perusopetusta ja heille opiksi riittäisi pelkät liikemerkit, jotteivat pyörisi menestyneiden jaloissa; tämä on sitä kultturifasismia, jota elinkeinoelämäkin eri muodoissa tyrkyttää kustannustehokkaana opetuspolitiikkana!

      • Kurgan60

        Olen pahoillani, että et ymmärtänyt sarkasmia.
        Etkä ilmeisesti myöskään juttuni varsinaista pointtia :)

        Ja muuten, olen kanssasi aivan samaa mieltä tuosta koulutuksesta.
        Onneksi Suomessa kaikkilla ON mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kun pystyy ja haluaa.


    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      173
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe