Iloisia uutisia

Ruosutar

Minulla on aavistuksia usein jotka toteutuvat. Tässä tulee viimeisin aavistukseni.

Vuoden päästä (maaliskuusssa 2007) saa Ruotsin sosiaalidemokraatit uuden naispuolisen puoluejohtajan. Se on kuulema aivan varma asia.

Heti kun Göran Persson ilmoitti jättävänsä politiikan alkoi valtava tohina sosiaalidemokraattisten naisten keskuudessa. Jotkut väittivät että se on sovittu jo että seuraava puolueenjohtaja tulee olemaan nainen.

Hän tulee melko varmasti olemaan Margot Wahlström, eu-komiissaari.Margot on erittääin suosittu henkilö Ruotsissa ja muualalakin Euroopassa.

Margot suuttui muutama vuosi sitten Göran Perssoniin kun Göran alkoi "puhdistaa" puolueesta feminismiä. Göran potki vara-puolueenjohtajan Margareta Winbergin pois virastaan ja lähetti hänet suurlähettilääksi Brasiliaan. Tämä oli Göranin varoitus kaikille puolueen johdossa oleville feministeille. Margot suutui niin että hän muutti Sri Lankaan. Hän oli siellä vuoden Sri Lankan televison palveluksessa ja tuli takaisin kun hänelle tarjottiin eu-komissaarin paikkaa Brysselissä, tarpeeksi kaukana Göranista.

Margotista on puhuttu parin vuoden ajan jo mahdollisena Göran Parssonin manttelinperijänä. Margot itse on aina sanonut ettei hän halua puheenjohtajan paikkaa mistään hinnasta. Hän viihtyy Brysselissä.

Mutta nyt kun Göran Persson poistuu kuvioista mahdollsiesti Margot palaa takaisin Ruotsiin ja suostuu puolueenjohtajuuteen.

Ja nyt sitten se minun ennustus. Sosaailidemokrattiset naiset ovat nyt eilen ja tänään avoimesti valittaneet ettei tasa-arvokysymyksiä saatu mukaan puolueen vaaliohjelmaan. Göran Persson ei sanallakaan niistä puhunut.

Mutta jos Margotista tulee pulueenjohtaja niin olen varma että sosiaalidemokraattinen puolue muuttuu täysin feministipuolueeksi. Viime vaaleissa sai sos.demit 40 % äänistä, eilisissä vaaleissa 35,5% ja minä ennustan että ensi vaaleiissa, Margotin ansiosta sos.demit saavat vähintään 40% jos ei 50% jopa.

Ajatelkaas feministit ja muutkin, jos vaikka feministinen sos.demm puolue saisi oman majoriteetin eduskunnassa.

Yksi asia on varma kuitenkin että sos.dem puole tulee olemaan suuri feministinen puolue lähivuosina. Sanokaa minun sanoneeni.

11

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vartiotorni

      Onnea vaan meille kaikille ruåtsalaisille!

      • Ruosutar

        ja naisena saan kaikki edut ja tasa-arvoisen palkan ja ties mitä ihan ilman muuta. Helpollahan pääsenkin heheee.

      • Jack orig.
        Ruosutar kirjoitti:

        ja naisena saan kaikki edut ja tasa-arvoisen palkan ja ties mitä ihan ilman muuta. Helpollahan pääsenkin heheee.

        Siitä tulee työläisten paratiisi, josta vääryydet puuttuvat, vai mitä? Sairaanhoitaja ja insinööri saavat samaa palkkaa.

      • Ruosutar
        Jack orig. kirjoitti:

        Siitä tulee työläisten paratiisi, josta vääryydet puuttuvat, vai mitä? Sairaanhoitaja ja insinööri saavat samaa palkkaa.

        Mutta aivan uusi puolue siitä syntyy, ihan niinkuin ruotsalainen kokoomuskin on nyt ihan uusi puolue.

        Onnelaa ei politikot koskaan voi järjestää, senhän kai sinäkin ymmärrät.

        Huumorillahan minä sanoin...

    • ihmetyttä tuo politiikan teko, kuin kyseessä olisi joku idols-äänestys.

      suomessa on paljon turhia julkkiksia ja hyvin suosittuja mutta ovatko he sitten päteviä hoitamaan valtakunnan asioita onkin eri juttu.

      En hyökkää tässä naisia vastaan vaan ensisijainen kriteeri pitää olla pätevyys, ei "TV:sta tuttu" ym vastaava.

      Kun mennään käsitteeseen suosittu, niin kaikenlaiset tonyt, mikkoalatalot, tanjat ovat suosittuja mutta mutta....

      Onnea silti ennustuksellesi ja toivottavasti tulava pääministeri on myös pätevä ja varmaan onkin.

      • putkiaivo

        Marjo Matikainen-Kallström pätevä siksi, että hän on hiihdon olympiavoittaja, vai siksi, että hän on diplomi-insinööri?

        Veikkaan jälkimmäistä.

      • putkiaivo kirjoitti:

        Marjo Matikainen-Kallström pätevä siksi, että hän on hiihdon olympiavoittaja, vai siksi, että hän on diplomi-insinööri?

        Veikkaan jälkimmäistä.

        Kyllä koulutus ja koeteltu "kansalaiskunto" ovat eväitä yhteiskunnalisten asioiden hyvään hoitoon.

        Mutta tuo "suosittu" sana, haluaako henkilö pysyä edelleen suosittuna, kun valtakunnassa pitää tehdä nopeita ja joskus "kipeitä" päätöksiä?

      • jorojukka-kukka
        putkiaivo kirjoitti:

        Marjo Matikainen-Kallström pätevä siksi, että hän on hiihdon olympiavoittaja, vai siksi, että hän on diplomi-insinööri?

        Veikkaan jälkimmäistä.

        Ei inssimatikaista kukaan olisi huomannut, ellei hänellä olisi ollut urheilutaustaa.

        Terveisin urheiluhullun kansan edesottomuksia seuraava JK.

      • jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ei inssimatikaista kukaan olisi huomannut, ellei hänellä olisi ollut urheilutaustaa.

        Terveisin urheiluhullun kansan edesottomuksia seuraava JK.

        sitten meillä olisi todella hyvä rekryytti, maailman paras suksihyppääjä M. Nykänen tukenaan Tampereen älykköpiireissä tunnettu M. Tapola
        Hän ja Tony H. omaavat tuntemusta kansan syvistä pohjakerroksista.

      • Ruosutar

        Ruotsissa perinteisesti toimii politikkaan mukaan pääsy seuraavasti: ensin jo nuorena ehkä koulun oppilasneuvostossa, sitten jonkin paikallisen puolueen nuoriso-osastossa aktiivisena. Seuraava porras on aikuistenpuolella, sitten ehkä kunnanvaltuustossa, sitten eduskunnassa tai maakärjäinedustajana jne. Kaikki politikot, muutamia ministerejä lukuunottamatta ovat käyneet tämän pitkän aktiivisen oppijakson läpi. Pitkäakainen aktiivisuus on avainsana tässä.

        Mitä tulee Magot Wallströmiin niin hänen suosionsa eu-parlamentissa nähtävästi perustuu juuri hänen laajoihin ja pitkänaikaisiin kokemuksiin politiikassa. Hän on sen lisäksi fiksu ja sympaattinen henkilö. Ainoa seikka mikä on Margotia vastaan valittaessa henkilöä sos.dem puolueen johtoon on se seikka että hän ei istu eduskunnassa. Perinteitten mukaan puolueenjohtajalle on suuri tuki ja hyöty jos hän istuu eduskunnassa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Margot_Wallström

        http://ec.europa.eu/commission_barroso/wallstrom/pdf/cv_wallstrom_fi.pdf

        Minä henkilökohtaisesti toivotan Margot Wallströmin takaisin Ruotsiin ja mukaan ruotsalaiseen politikkaan, nyt kun Persssonkin on pois tieltä aika pian. Vaikka en ole feministi enkä mikään suuri sos.demin kannattaja niin silti luuleen että sos.dem puolue saisi aikaan juuri Margotin johdolla värikyyttä, uudistusta ja tasa-arvoa ruotsalaiseen yheteiskuntaan. Margot olisi oikein herkullinen vastapeluri juuri Fredrik Reinfeldtille.

        Minuakin usein ihmetyttää kuinka Suomessa julkkikset voivat päästä eduskuntaan vaikka eivät ikinä ole olleet aktiiviisia politikassa eivätkä näin ollen voi tietää kovin paljon asioista. Heiltä puuttuu kokemus tyytstin.

        Tulee mieleen vuosi sitten pidetyt yleisurheilun euroopanmestaruuskisat Helsingissä. Kun kolme ruotsalaista naista, Caroline Kluft, Kajsa Bergkvist ja joku kolmas, en musita nyt nimeä, voittivat mitalleja kisoissa ja Suomen televisio hastatteli heitä kolmea yhtäaikaa. Haastattelija sanoi että onko nyt sitten eduskunta seuraava porras, niin tytöt katselivat toisiaan ihmeissään ja hymyilivät hämmästyksissään eivätkä ymmärtäneet kysymystä. He eivät ehkä ole koskaan kuuleettkaan että urehielijat voisivat mennä eduskuntaan voittamalla mitallin jossain kisoissa.

      • Ruosutar kirjoitti:

        sen joka minua "pännii" politiikassa Suomessa, on juuri se että julkuista saadaan ääniharavia ja se yhteiskunnallinen tietämys on usealle sivuseikka.

        Itse pidän tätä edustuksellista tällä hetkellä parhaimpana järjestelmänä, kunhan siihen valikoituvat ne edustavat joilla on sitä "kansalaiskuntoa" ja kokemusta.

        Tietysti toinen ääripää on ns. poliittiset "broilerit", jotka eivät ole koskaan olleet reaalityössä- en tahdo luottaa heihin.

        Millaisia kommentteja ruotsin fem. puolue sai vaalien jälkeen? Terveisin Epi....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      584
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe