Miksi yhteiskuntaan tarvitsee koko ajan suunnitella lakeja joilla turvattaisiin naisten menestyminen? Esim. kiintiölait?
Onko niin että "vapaassa kilpailussa" ei naiset pärjää?
Kun seuraa nykymeininkiä, kiinnittää huomionsa seuraaviin seikkoihin.
Naisia täytyy kehua. Täytyy koko ajan toitottaa että olet yhtä hyvä tai itse asiassa parempikin kuin mies. Sitten kehotetaan jatkuvasti "nainen äänestä naista" jne. työpaikoillakin varmaan on täysin sallittua että naisesimiehet suosivat naisia alaisinaan tai mahdollisiin auki tuleviin tehtäviin.
Miesten odotetaan kestävän jatkuvaa aliarvioimista, vertailemista jossa heidät automaattisesti huononnetaan, heidän ei sallittaisi suosia omaa sukupuoltaan, heidän pitäisi osata ottaa naiset työyhteisöön jne.
Miksi esimerkiksi teknilliselle alalle pitäisi saada lisää naisia? Kun naiset ovat korkeakoulu- ja yliopistomaailmassa täysin selvä enemmistö. Tosin monella on ilmeisesti ongelmia jaksamisen kanssa, entidä stressaavatko vai mitä? Mutta miksi ve vähätkin miehet haluttaisiin pois?
Käytännön esimerkki miesten aliarvioimisesta:
Vaikka maailma ja eurooppa on täynnä miesvetoisia huipputulosta tahkoavia yrityksiä (yksi tai kaksi kotimaistakin siinä joukossa) joku tasa-arvokomissaari julkisesti arvosti miesjohdon huonommaksi kuin naisjohdon väittämällä että naisjohdon avulla yritysten tulos nousee. Tämä siis tietenkin tarkoittaa että naisjohto on yritykselle parempi.
peruskysymys
30
2539
Vastaukset
- Sanelma*
Vaikuttaa siltä että kiintiöt ovat tarpeen tietyissä portaissa - hedelmöityshoitokeskustelu meni melko tarkasti sukupuolien mukaan, joten on oltava tarkkana ettei bushilaiset (=mies) pääse liiaksi roikkumaan normaaliihmisten asioiden kanssa...
- laki alistaisi
miehiä ja isiä. Ei kai sellaista voi nykytasa-arvoyhteiskunnassa tehdä?
- Sanelma*
laki alistaisi kirjoitti:
miehiä ja isiä. Ei kai sellaista voi nykytasa-arvoyhteiskunnassa tehdä?
miten se alistaisi miehiä ja isiä? Pelkäätkö pakkosiemenluovutusta?
- ja miehen
Sanelma* kirjoitti:
miten se alistaisi miehiä ja isiä? Pelkäätkö pakkosiemenluovutusta?
rooli korvataan lääketieteellisellä aktilla. Hedelmöityshoidoissa isä ei saa suhdetta biologiseen jälkeläiseensä. Tuossa lapsessa siirtyy ja jatkuu hänen geeniperimänsä. Samalla tehdään miehestä tarpeetonta, ainahan voi hakea sukusoluja klinikalta...
Miksi naisella pitäisi olla yksinoikeus jälkeläisiin?
Kaikkein halveeraavinta on että spermasta on käsittääkseni jopa maksettu korvauksia. Mikä yhteiskunta yrittää kriminalisoida seksin ostamista, mutta sukusoluista maksamista ei? - Sanelma*
ja miehen kirjoitti:
rooli korvataan lääketieteellisellä aktilla. Hedelmöityshoidoissa isä ei saa suhdetta biologiseen jälkeläiseensä. Tuossa lapsessa siirtyy ja jatkuu hänen geeniperimänsä. Samalla tehdään miehestä tarpeetonta, ainahan voi hakea sukusoluja klinikalta...
Miksi naisella pitäisi olla yksinoikeus jälkeläisiin?
Kaikkein halveeraavinta on että spermasta on käsittääkseni jopa maksettu korvauksia. Mikä yhteiskunta yrittää kriminalisoida seksin ostamista, mutta sukusoluista maksamista ei?spermanluovutuspakko? Missä maassa?
- tuodaan maahan
Sanelma* kirjoitti:
spermanluovutuspakko? Missä maassa?
eikö? Miksi tuota spermanluovutusta koko ajan jauhat? Tarvitsisitko sitä vai mistä on kyse?
- Sanelma*
tuodaan maahan kirjoitti:
eikö? Miksi tuota spermanluovutusta koko ajan jauhat? Tarvitsisitko sitä vai mistä on kyse?
no en takuulla tarvitse, päinvastoin, hirteen menisin jos... Mutta kerro nyt, miten kaivaisi sinun napaasi mikäli tekisin lapsen ilman sinun fyysisiä ponnistelujasi? En jaksa käsittää, miten tavallisesti uskonnottomat sedät ovat yhtkkiä niin raamatullisia että....
- Hertha

Ehkäpä sedät ovat tulossa uskoon. Kyllä se pitää ottaa vakavasti.
Vai onko kyseessä se rusinapullaraamatullisuus? - P.e.p.e.
Sanelma* kirjoitti:
no en takuulla tarvitse, päinvastoin, hirteen menisin jos... Mutta kerro nyt, miten kaivaisi sinun napaasi mikäli tekisin lapsen ilman sinun fyysisiä ponnistelujasi? En jaksa käsittää, miten tavallisesti uskonnottomat sedät ovat yhtkkiä niin raamatullisia että....
Jos ajatellaan, että sinä olisit kyvykäs ja halukas tekemään lapsen (olet tai et, tämä on nyt esimerkki), mutta et ole löytänyt sopivaa isäehdokasta perinteisillä tavoilla (halukkaita olisi, mutta ei sinun kriteereitäsi ylittävää). Päätät marssia marssia lääkärin pakeille, alan yritykseen tiedustelemaan keinohedelmöityksestä. Bisnestähän se heille on, joten siitä vaan. Kouraasi lyödään katalogi, jossa löytyvät spermaa luovuttaneiden yksityiskohtaiset tiedot valokuvineen. Nyt sinua onnisti. Saat tulevalle lapsellesi sellaisen perimän miehen puolelta jota olet aina halunnut.
Eikö tämä aseta normaalin parinmuodostuksen ja suvunjatkamisen vähintäänkin uhattuun asemaan. Eiköhän jokainen mieskin haluaisi päästä jatkamaan sukua. Miksi miehen pitäisi kilpailla spermanluovuttajan kanssa?
Jenkkilässähän tämä on joissain osavaltioissa sallitua ja siitä oli tehty dokkari (tuli tv:stä muutama vuosi sitten). Kysymys oli pariskunnista. En tiedä onko sielläkään yksinäisen mahdollisuus saada hedelmöityshoitoja. Pariskunnat tärisivät innosta kun he selailivat katalogeista, toiset spermanluovuttajia ja toiset sijaissynnyttäjiä. Päälimmäiset kriteerit olivat älykkyys, koulutus, ulkonäkö jne... - periaatetta
Sanelma* kirjoitti:
no en takuulla tarvitse, päinvastoin, hirteen menisin jos... Mutta kerro nyt, miten kaivaisi sinun napaasi mikäli tekisin lapsen ilman sinun fyysisiä ponnistelujasi? En jaksa käsittää, miten tavallisesti uskonnottomat sedät ovat yhtkkiä niin raamatullisia että....
vastaan. Mitä se sinua riepoo jos joku äijä pääsee pelkällä sukupuolellaan johonkin titteliin, kun et sinä kumminkaan olisi siihen paikkaan päässyt? Noinhan ei tapahdu silti kuin femakoitten päässä aivopesun jälkeen...
Uskottomat sedät, eh tuota asennetta.... Miehet ovat absoluuttisesti pahoja ja naiset sorrettuja parempia ihmisiä niinkö? Onneksi yksinäisiä naisia tai lesbopareja todennäköisesti ei uuden lain myötä tulla keinohedelmöittämään, nimittäin jo heidän lapsensa saama kasvatus eri sukupuolista voisi olla hyvin kyseenalaista? - Rezo
P.e.p.e. kirjoitti:
Jos ajatellaan, että sinä olisit kyvykäs ja halukas tekemään lapsen (olet tai et, tämä on nyt esimerkki), mutta et ole löytänyt sopivaa isäehdokasta perinteisillä tavoilla (halukkaita olisi, mutta ei sinun kriteereitäsi ylittävää). Päätät marssia marssia lääkärin pakeille, alan yritykseen tiedustelemaan keinohedelmöityksestä. Bisnestähän se heille on, joten siitä vaan. Kouraasi lyödään katalogi, jossa löytyvät spermaa luovuttaneiden yksityiskohtaiset tiedot valokuvineen. Nyt sinua onnisti. Saat tulevalle lapsellesi sellaisen perimän miehen puolelta jota olet aina halunnut.
Eikö tämä aseta normaalin parinmuodostuksen ja suvunjatkamisen vähintäänkin uhattuun asemaan. Eiköhän jokainen mieskin haluaisi päästä jatkamaan sukua. Miksi miehen pitäisi kilpailla spermanluovuttajan kanssa?
Jenkkilässähän tämä on joissain osavaltioissa sallitua ja siitä oli tehty dokkari (tuli tv:stä muutama vuosi sitten). Kysymys oli pariskunnista. En tiedä onko sielläkään yksinäisen mahdollisuus saada hedelmöityshoitoja. Pariskunnat tärisivät innosta kun he selailivat katalogeista, toiset spermanluovuttajia ja toiset sijaissynnyttäjiä. Päälimmäiset kriteerit olivat älykkyys, koulutus, ulkonäkö jne...Olisi, että tämä spermanluovuttaja saisi anella ehdot=kriteerit kuka hänen sukusolujaan saisi nauttia. Kirjasessa olisi Simo Siemens äo 150,pituus 191 jne, mutta hän antaisi nestettään naiselle jonka äo olisi yli 140, pituus 167-170cm jne. Kunnon rodunjalostusta.
- Tristar
periaatetta kirjoitti:
vastaan. Mitä se sinua riepoo jos joku äijä pääsee pelkällä sukupuolellaan johonkin titteliin, kun et sinä kumminkaan olisi siihen paikkaan päässyt? Noinhan ei tapahdu silti kuin femakoitten päässä aivopesun jälkeen...
Uskottomat sedät, eh tuota asennetta.... Miehet ovat absoluuttisesti pahoja ja naiset sorrettuja parempia ihmisiä niinkö? Onneksi yksinäisiä naisia tai lesbopareja todennäköisesti ei uuden lain myötä tulla keinohedelmöittämään, nimittäin jo heidän lapsensa saama kasvatus eri sukupuolista voisi olla hyvin kyseenalaista?että niiden naisparien ja sinkkujen lapsista et kuitenkaan ihan eroon pääse, ne hankitaan sitten muumimukimenetelmällä tai baaritiskiltä. Tämänkin takia en tajua mitä se on keneletäkään poissa jos nämäkin naiset saisivat hedelmöityksen omalla kustannuskellaan turvallsiesti ja kliinisesti.
Tässä aiheessa eivät miehet ole lähes kenellekään mikään absoluuttinen paha ja aniset parempia, naisella vain on kohtu ja miehellä ei.
*** - on sperma
Tristar kirjoitti:
että niiden naisparien ja sinkkujen lapsista et kuitenkaan ihan eroon pääse, ne hankitaan sitten muumimukimenetelmällä tai baaritiskiltä. Tämänkin takia en tajua mitä se on keneletäkään poissa jos nämäkin naiset saisivat hedelmöityksen omalla kustannuskellaan turvallsiesti ja kliinisesti.
Tässä aiheessa eivät miehet ole lähes kenellekään mikään absoluuttinen paha ja aniset parempia, naisella vain on kohtu ja miehellä ei.
***ja naisella ei ellei mies sitä anna...
Emme voi mitään luonnonmukaiselle lisääntymiselle eikä varmaan tulekaan voida. Mutta yhteiskunnan ei silti tarvitse alkaa hedelmöittämään "Lisääntymisen kannalta luonnottomia pareja". - Tristar
on sperma kirjoitti:
ja naisella ei ellei mies sitä anna...
Emme voi mitään luonnonmukaiselle lisääntymiselle eikä varmaan tulekaan voida. Mutta yhteiskunnan ei silti tarvitse alkaa hedelmöittämään "Lisääntymisen kannalta luonnottomia pareja".saa käyttöön muutenkin kuin parisuhteella. Miestä ei tarvita lapsenteon biologiassa kuin sen sperman verran, siitä tässä on kyse. Ne lisääntymisen kannalta luonnottomat sinun mielestäsi ovat täysin lisääntymiskykyisiä, lisää vain sperma. Sitä tässä maailmassa riittää. Hitto, anna naapurin Penalle sixpack että se runkkaa purkkiin! Ja taatusti sen tekee...
Mitä siinä yhteiskunta hedelmöittää, jos lääkärille maksetaan toimepiteestä? Miksi yhteiskunnan pitäisi laein säädellä ketä saa hoitaa ja ketä ei?
*** - hedelmöittää
Tristar kirjoitti:
saa käyttöön muutenkin kuin parisuhteella. Miestä ei tarvita lapsenteon biologiassa kuin sen sperman verran, siitä tässä on kyse. Ne lisääntymisen kannalta luonnottomat sinun mielestäsi ovat täysin lisääntymiskykyisiä, lisää vain sperma. Sitä tässä maailmassa riittää. Hitto, anna naapurin Penalle sixpack että se runkkaa purkkiin! Ja taatusti sen tekee...
Mitä siinä yhteiskunta hedelmöittää, jos lääkärille maksetaan toimepiteestä? Miksi yhteiskunnan pitäisi laein säädellä ketä saa hoitaa ja ketä ei?
***naisen niin emme sitä voi estää. Mutta ei se silti tarkoita sitä että yhteiskunnan täytyisi tehdä lapsenteosta naisille mahdollista ilman miestä.
Siis kannatatko nopeusrajoituksia? Vaikka niillä ei liian kovaa ajamista saada pois niin kyllä nopeusrajoitukset kannattaa silti olla.
Se että yhteiskunta alkaa hoitaamaan miehen virkaa lapsen teossa johtaa aika kyseenalaisiin kysymyksiin. Mies ja nainen voivat lapsen saada, ei kumpikaan sukupuoli yksinään. Mikä siinä niin vaikea on ymmärtää?
Perustellaan että se on niin ja niin vähän lapsia. Nykyisen itsekkyyden kasvaessa exponentiaalisesti ei olisi mitenkään väärin arvata että hoitojen helpottuessa ja "hyväksyttävyyden" kasvaessa ne yleistyisivät.
Koitetaan nyt vaan pitää ne miehet ja isätkin niissä perheissä mukana. - muuten aliarvioit
Tristar kirjoitti:
saa käyttöön muutenkin kuin parisuhteella. Miestä ei tarvita lapsenteon biologiassa kuin sen sperman verran, siitä tässä on kyse. Ne lisääntymisen kannalta luonnottomat sinun mielestäsi ovat täysin lisääntymiskykyisiä, lisää vain sperma. Sitä tässä maailmassa riittää. Hitto, anna naapurin Penalle sixpack että se runkkaa purkkiin! Ja taatusti sen tekee...
Mitä siinä yhteiskunta hedelmöittää, jos lääkärille maksetaan toimepiteestä? Miksi yhteiskunnan pitäisi laein säädellä ketä saa hoitaa ja ketä ei?
***miehiä, mutta ei se ihme kun taidat olla feministi.
Ei meille lapsen tekeminen ja suvun jatkaminen ole ihan noin "kevyttä" kuin annat ymmärtää.
Olet ihan väärässä käsityksessä. Tuo todistaa minulle että naiset eivät ajattele asoita kuin oman suppean näkökulmansa kautta... Ilmeisesti myös kansanedustajat mikäli naiset lain joukolla olisivat hyväksyneet.
Off-topic:
Feminatsit lietsovat sukupuolisotaa ja kehoittavat "siskoja" yhdistämään voimansa. He ovat tasa-arvon sijasta tasa-arvon irvikuvia! Tristar kirjoitti:
saa käyttöön muutenkin kuin parisuhteella. Miestä ei tarvita lapsenteon biologiassa kuin sen sperman verran, siitä tässä on kyse. Ne lisääntymisen kannalta luonnottomat sinun mielestäsi ovat täysin lisääntymiskykyisiä, lisää vain sperma. Sitä tässä maailmassa riittää. Hitto, anna naapurin Penalle sixpack että se runkkaa purkkiin! Ja taatusti sen tekee...
Mitä siinä yhteiskunta hedelmöittää, jos lääkärille maksetaan toimepiteestä? Miksi yhteiskunnan pitäisi laein säädellä ketä saa hoitaa ja ketä ei?
***valitse Penan sijasta vaikka joku Casimir.
Älä ota Penaa, Reiskaa, Väiskiä, Sepiä tai Arskaa koska yleensä tuon nimiset ovat spurguja tai istuvat vankilassa.
Oletko koskaan kuullut spurgusta, jonka nimi olisi Casimir- ei et taatusti ole koska tuolla nimellä on statusta.- Tristar
hedelmöittää kirjoitti:
naisen niin emme sitä voi estää. Mutta ei se silti tarkoita sitä että yhteiskunnan täytyisi tehdä lapsenteosta naisille mahdollista ilman miestä.
Siis kannatatko nopeusrajoituksia? Vaikka niillä ei liian kovaa ajamista saada pois niin kyllä nopeusrajoitukset kannattaa silti olla.
Se että yhteiskunta alkaa hoitaamaan miehen virkaa lapsen teossa johtaa aika kyseenalaisiin kysymyksiin. Mies ja nainen voivat lapsen saada, ei kumpikaan sukupuoli yksinään. Mikä siinä niin vaikea on ymmärtää?
Perustellaan että se on niin ja niin vähän lapsia. Nykyisen itsekkyyden kasvaessa exponentiaalisesti ei olisi mitenkään väärin arvata että hoitojen helpottuessa ja "hyväksyttävyyden" kasvaessa ne yleistyisivät.
Koitetaan nyt vaan pitää ne miehet ja isätkin niissä perheissä mukana.Krhm. Nainen maksaa lääkärille keinohedelmöityksestä ja tulee raskaaksi.
Missä kohtaa tässä toimii yhteiskunta??? Miten yhteiskunta tekee jotain mahdolliseksi tai mahdottomaksi, yhteiskunta tässä tahtoisi kieltää tämän toiminnan johon sillä ei järjen mukaan pitäisi olla hevon huttua sanottavaa! Lisääntymisen sääntöjen saneleminen ja rajotitaminen ei ole yhteiskunnan tehtävä kuin Kiinassa, ja siellähän se toimii niiin hyvin...
*** - Tristar
muuten aliarvioit kirjoitti:
miehiä, mutta ei se ihme kun taidat olla feministi.
Ei meille lapsen tekeminen ja suvun jatkaminen ole ihan noin "kevyttä" kuin annat ymmärtää.
Olet ihan väärässä käsityksessä. Tuo todistaa minulle että naiset eivät ajattele asoita kuin oman suppean näkökulmansa kautta... Ilmeisesti myös kansanedustajat mikäli naiset lain joukolla olisivat hyväksyneet.
Off-topic:
Feminatsit lietsovat sukupuolisotaa ja kehoittavat "siskoja" yhdistämään voimansa. He ovat tasa-arvon sijasta tasa-arvon irvikuvia!enemmän viestejäni kuin yhden suppean, voit saada ajatuksistani paremman kuvan kuin tuossa. En kuvittele miehille lapsenteon olevan mitenkään "kevyt" asia muuten kuin biologisesti. Tämä aihe nyt vain ei juurikaan miehen roolia kosketa, koska mies ei ole kykenevä raskauteen omillaan. Siksi tässä jää miehen roolitus vähäiseksi. Ehkä juuri siksi asia on niin kipeä monelle, kyse on asiasta joka mielletään kahden kaupaksi, ja nyt julkeaa joku tehdä sitä yksin! On tehnyt jo kauan, tosin kauemmin sillä erolla että se mies otti jalat alleen, siinä ei ollut naisella valinannvaraa.
Aliarvioin miehiä yleisesti aika rankasti, todennäköisesti. Omiin kokemukseen perustuviin ennakkoluuloihin nojaten. Luulen yhä että löysin aviomiehekseni sen pallon viimeisen kunnon miehe, jtenkin kaikki muut tapaamani ovat olleet isoja pikkupoikia, eivät miehiä lainkaan. oikeuksien åerään kyllä huudellaan mutta kun velvollisuudet tulisivat mukana, ei paketti kelpaa. Pyydän anteeksi vihamielisyyttäni niiltä joihin se ansaitsemattomasti kohdistuu, esimerkkejä on vain nähty liian monta että sitä jaksaisi uskoa niitä positiivisia sellaisiakin olemassa.
Nyt jo sanon olevani feministi, mutta suhdettani miessukupuoleen se ei ole muuttanut.
*** - Tristar
epikuros kirjoitti:
valitse Penan sijasta vaikka joku Casimir.
Älä ota Penaa, Reiskaa, Väiskiä, Sepiä tai Arskaa koska yleensä tuon nimiset ovat spurguja tai istuvat vankilassa.
Oletko koskaan kuullut spurgusta, jonka nimi olisi Casimir- ei et taatusti ole koska tuolla nimellä on statusta.Loistava heitto, kiitos kevyestä suhtautumisesta! Nauroin tässä yksi päivä että osasinpas valkata miehen jolla on hienommalta kuulostava nimi kuin omani, on hyvä vaihtaa naimisiin mennessä sukunimeä kun uusi kalskahtaa komeammalta :D Ei kuitenkaan ihan Casimir... wauh. Pitää harkita jos vielä poikia tekee, säästynee pahojen tekemiseltä tehokkaammin? Tosin Casimir kuulostaa asekauppiaalta :D
(juu, hui, feministi otti miehen sukunimen, iiiiik!!! no lohduttaudutaan sillä että olen sanonut itseäni feministiksi nyt vasta vajaat kaksi viikkoa. Aloittelen.)
*** - manna gryn
Tristar kirjoitti:
Krhm. Nainen maksaa lääkärille keinohedelmöityksestä ja tulee raskaaksi.
Missä kohtaa tässä toimii yhteiskunta??? Miten yhteiskunta tekee jotain mahdolliseksi tai mahdottomaksi, yhteiskunta tässä tahtoisi kieltää tämän toiminnan johon sillä ei järjen mukaan pitäisi olla hevon huttua sanottavaa! Lisääntymisen sääntöjen saneleminen ja rajotitaminen ei ole yhteiskunnan tehtävä kuin Kiinassa, ja siellähän se toimii niiin hyvin...
***keinohedelmöitys on mahdollista siihen erikoistuneilla klinikoilla, joiden toimintaa säätelee yhteiskunnan asettamat lait ylimpänä valvovana elimenä terveydenhuollon oikeusturvakeskus teo. yhtkunta on myös määritellyt laeilla potilaan oikeudet, joiden tarkoitus on selvittää vastuusuhteet ongelmatilanteissa. laki potilaan asemasta ja oikeuksista suojaa siis potilasta vahinkotapauksessa.
- Tristar
manna gryn kirjoitti:
keinohedelmöitys on mahdollista siihen erikoistuneilla klinikoilla, joiden toimintaa säätelee yhteiskunnan asettamat lait ylimpänä valvovana elimenä terveydenhuollon oikeusturvakeskus teo. yhtkunta on myös määritellyt laeilla potilaan oikeudet, joiden tarkoitus on selvittää vastuusuhteet ongelmatilanteissa. laki potilaan asemasta ja oikeuksista suojaa siis potilasta vahinkotapauksessa.
...on liian moniulotteinen minun urputukseeni. Yes. Nooh... sanotaan se vaikka niin että ihmisen lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on henkilökohtainen asia jota ei tulisi säädellä, kenellä siihen on oikeus ja kenellä ei ja miten. Kenenkään toimesta. Yhteiskunta mahdollistaa sen että niitä hoitoja ylipäätään on mahdollisuus antaa, välineet ja teknologia siihen on ja asiantuntemus myös.
Hassua, tavallaan sitä ajattelisi että jos tietty palvelu on mahdollista tarjota tietyin välinein jotka ovat tahon x omistuksessa, taho x saisi myös määrätä keneen tai miten välineistöä saa käyttää. Kuitenkin valtion toimintaperiaate on demokraattinen täällä meillä, ja periaatteessa seksuaalisen suuntautumisen tai siviilisäädyn perusteella syrjiminen on kiellettyä.
*** - yhteiskunnan

***ei tarvitse kaikkea mahdollista olla hyväksymässä. Eihän se hyväksy elinkauppaakaan...
Tottakai yhteiskunta voi laittaa lääketieteelliselle hoidolle rajoja. Ja sen tulee niin tehdäkin.
Tässä onkin se että asia on suht koht uusi. Ei ole montaa vuosikymmentä ihmisen historian aikana ollut keinohedelmöitys mahdollinen. Tristar kirjoitti:
Krhm. Nainen maksaa lääkärille keinohedelmöityksestä ja tulee raskaaksi.
Missä kohtaa tässä toimii yhteiskunta??? Miten yhteiskunta tekee jotain mahdolliseksi tai mahdottomaksi, yhteiskunta tässä tahtoisi kieltää tämän toiminnan johon sillä ei järjen mukaan pitäisi olla hevon huttua sanottavaa! Lisääntymisen sääntöjen saneleminen ja rajotitaminen ei ole yhteiskunnan tehtävä kuin Kiinassa, ja siellähän se toimii niiin hyvin...
***Krhm. Mies maksaa naiselle
seksistä ja tulee tyytyväiseksi.
Missä kohtaa tässä toimii yhteiskunta??? Miten yhteiskunta tekee jotain mahdolliseksi tai mahdottomaksi, yhteiskunta tässä tahtoisi kieltää tämän toiminnan johon sillä ei järjen mukaan pitäisi olla hevon huttua sanottavaa!
Jos moraali on myytävänä, niin ei muuta kuin toimeksi sitten vaan.Tristar kirjoitti:
Loistava heitto, kiitos kevyestä suhtautumisesta! Nauroin tässä yksi päivä että osasinpas valkata miehen jolla on hienommalta kuulostava nimi kuin omani, on hyvä vaihtaa naimisiin mennessä sukunimeä kun uusi kalskahtaa komeammalta :D Ei kuitenkaan ihan Casimir... wauh. Pitää harkita jos vielä poikia tekee, säästynee pahojen tekemiseltä tehokkaammin? Tosin Casimir kuulostaa asekauppiaalta :D
(juu, hui, feministi otti miehen sukunimen, iiiiik!!! no lohduttaudutaan sillä että olen sanonut itseäni feministiksi nyt vasta vajaat kaksi viikkoa. Aloittelen.)
***nimestä Casimir.
Muistaakseni loistavan runoilijan E. Leinon veli oli Casimir, mutta ei nimi miestä pahenna vaikkakin, jos oiken muistan, hän sairasti kuppaa ja päätyi psykiatriseen hoitoon, mutta mitäs ne herkä taiteilijat tekisi meidän tavisten puolesta.
- Antsux
tänään luki Hesarista firmojen avainpaikoille nimitetyistä henkilöistä, niin ei nainen työmarkkinoilla ainakaan heikoilla ole. Manageriksi Minna ja johtajaksi Jonna. Päälliköksi Päivi ja kamreeriksi Kirsi. Janipetterit ja Eetualeksit loistivat poissaolollaan!
Oletan, että esim. finanssitalo Tapiola (pitkä lista äskettäin rekrytoituja naisia) ei jakele töitä sukupuolen, vaan ammattitaidon perusteella. Oliko jotain valittamista? - "Magda"
vaan siis vanha systeemi olisi paras, jossa vaaan miehiä ylistettäisiin maasta taivaaseen. Potuttaako?
Miksi tekniset alat ovat niin täynnä pelkkiä miehiä? - Eettu
peli ei ole reilua, vaan naisia sorretaan johtajanimityksissä. Radio oli sattumalta auki ja jouduin kuuntelemaan kuinka Istala Moninainen-ohjelmassa arvosteli naisjohtajia, jotka eivät halunneet naiskiintiöitä. Juontajan logiikka oli, että täytyyhän sen olla niin, että naisia sorretaan, koska he ovat miehiä koulutetumpia! Just joo, johtajaksi pääsee, jos lukee ja lukee ja suorittaa tutkintoja, ei väliä onko naistutkimusta, hoitotiedettä jne. Tai onkohan tämä myös ikäpolvikysymys. Nuoret ymmärtävät, ettei pelkkä koulutus tänä päivänä riitä.
- onkin mielenkiintoinen
koulutus ei sinänsä pätevöitä yhtään mihinkään johtotehtäviin. Muuten ei olisi selitettävissä että esimerkiksi joku diplomi-insinööri on koko ikänsä vaikkapa elektroniikkapiirien suunnittelija kun taas joku toinen DI voi olla monikansallisen yhtiön pääjohtaja. Ja siis samoin millä tahansa koulutuksella. Sitäpaitsi mm. merkonomin tutkinnolla on hemmetin korkealla olevia johtajia, taitaa olla jopa pankinjohtajia?
Koulun käyminen on vain monelle ns. pakkopulla. Työt opiskellaan töissä ja firmat myös kouluttavat. Joukosta pikkuhiljaa erottuvat johtajat ( tai ei aina niin pikkuhiljaakaan). Johtajaksi ei oikeastaan päästä, vaan siihen pyritään ja kilpailussa sekä työyhteisössä pärjätään.
- Nari_Säre
...kun se on ns. trendykästä ja intellektuellista. :-)
Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594