Vapaaehtoistyötä tarjolla

Olli Älämölö

Kuten tuli aikaisemmin kerrottua olen suunnitellut ensi kesäksi "festarikiertuetta" uskovaisten eri festivaaleille.

Homman nimi on se, että leiriydymme suurille herätysjuhlille, telttakokouksien kylkeen yms ja tarjoamme uskovaisille vaihtoehtoa. Tulemme kertomaan mm että ei kannata ahdistua helvetillä peloittelusta tai itsetyydytyksestä, jos kesäkuumalla iskee kiima. Tai että on järjetöntä jättää elämä elämättä vain sen takia, että kuoltuaan saisi autuuden.

Toiminta perustuu vapaaehtoisperiaatteeseen, mutta ohessa tullaan myymään vegemakkaraa, kasvissämpylää yms porkkanaraastetta ja puolukkamehua, joita hankitaan sitä mukaa kun homma etenee paikallisilta tuottajilta. Voitto, jos sitä jää bensa- ym kulujen jälkeen, tullaan jakamaan osallistujien kesken kristillisesti, mutta tasajakoisesti.

Hommaan hankitaan kaikki lain edellyttämät luvat ja paperit ja sen sellaiset, että meillä on todellakin nimismiehen lupa olla siellä missä kulloinkin olemme.
Homma pyritään siis pitämään lain rajoissa. Tietenkin olutta voi ottaa, jos janottaa, mutta dullan suhteen on syytä olla varovainen, ettei homma kaadu lehtiotsikoihin "huumehörhöt valtasivat herättäjäjuhlat". Yhtäkaikki lain mukaan mennään.

Tällä hetkellä homma on aluissa (lupia yms kysellen) ja käytössä pari autoa ja kaasugrilli sekä isohko toriteltta, mutta jos kiinnostaa, niin meiliä voi laittaa os. [email protected].
Homma hakee muotoaan ja kaikki ehdotukset otetaan vastaan. Vuodenvaihteen jälkeen voisimme pitää jonkinlaisen ns yhtiökokouksen, jos täyspäisiä ja sanavalmiita tyyppejä löytyy.

50

1281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulossa?

      Voidaanko ryypätä aina iltaisin ja meluta?

    • apostoli_tz

      "Tai että on järjetöntä jättää elämä elämättä vain sen takia, että kuoltuaan saisi autuuden."

      Mitä tarkoitat tällä?

      • Olli Älämölö

        pikkuasioihin voidaan aina keskustella hyvän ja halvan tanskalaisen kaljalasin äärellä... mutta jos lähdet mukaan joukkoon olet tervetullut...

      • apostoli_tz
        Olli Älämölö kirjoitti:

        olutta, enkä muutakaan alkoholia lainkaan. Kysyin asiaa, koska jos lähdette sellaista julistamaan, tulette törmäämään esittämääni kysymykseen varmasti. Jos et osaa siihen vastata nyt, miten kuvittelet vakuuttavasi uskovat festareilla?

      • ollin puolesta

        täsmällisen tarkasti: taivas on maan päällä, siispä elämästä täällä kannattaa nauttia. Saduissa eläminen kuuluu lapsille. Aikuisella se on tuhoisa ominaisuus, jos ei tule todellisuuden kanssa toimeen.

        http://www.youtube.com/watch?v=VQahvFdQVu8

      • Olli Älämölö
        apostoli_tz kirjoitti:

        En ole väittänyt, että kaljakökkyrässä pyöriminen pitkin päivää on välttämättä kenenkään eduksi, mutta pienet ärskyteringit eivät toisaalta ole haitaksikaan silloin tällöin. Kun Teillä on tiukat rajat ja ehdot minä taas annan vapauden tehdä itsensä humalaan tai pilveen jos niikseen tulee. Itseasiassa kukin saa tehdä mielensä mukaan ja silloin tuleekin kysymykseen se Teidän lanseeraama "vapaus valita".

        Myös minun mielestäni ihmisellä on vapaus valita vetääkö dullaa kaljaa nipsuja vai ei. Miksi jotkut uskonnottomat eivät tee sitä? Johtuuko se siitä, että he salaa uskovat Jumalaan vai siitä, että heillä on raittiit arvot. Jättääkö joku lasin juomatta tai pesällisen polttamatta siksi, että on uskovainen. Ja jos ei ole ja toimii niin, niin miksi...

      • apostoli_tz
        ollin puolesta kirjoitti:

        täsmällisen tarkasti: taivas on maan päällä, siispä elämästä täällä kannattaa nauttia. Saduissa eläminen kuuluu lapsille. Aikuisella se on tuhoisa ominaisuus, jos ei tule todellisuuden kanssa toimeen.

        http://www.youtube.com/watch?v=VQahvFdQVu8

        vastaus. Millä tavalla kristityt eivät nauttisi tästä elämästä? Useimmiten kristityt ovat luopuneet vain elämää vahingoittavista elämäntavoista.

        Et ole ymmärtänyt kristityn suhdetta maan päälliseen elämään lahjana, josta saa nauttia. Et ole myöskään ymmärtänyt kristillistä ajattelua, että Taivaskaipuu ei estä nauttimasta MYÖS tästä elämästä, mutta paremman tulevaisuuden toivo saa ihmisen luottavaisemmaksi myös tämän elämän suhteen, eikä pikkuasioista kannata murehtia.

        "jos ei tule todellisuuden kanssa toimeen."

        Millaista todellisuutta tarkoitat? Youtube-videoita en viitsi katsella, kun ei ole kaiuttimia koneessa.

      • tuomitseva

        vastaus. Mites se menikään, älkää tuomitko jotta teitä ei tuomittaisi ja enkelit heittävät pahat paikkaan jossa itketään ja kiristellän hampaita.

        "Millä tavalla kristityt eivät nauttisi tästä elämästä?"

        Elämässä on niin paljon asioita, että jos niistä uhraa uskonnolle aikaansa, paljon jää kokematta ja näkemättä.

        "Et ole ymmärtänyt kristityn suhdetta maan päälliseen elämään lahjana, josta saa nauttia. Et ole myöskään ymmärtänyt kristillistä ajattelua, että Taivaskaipuu ei estä nauttimasta MYÖS tästä elämästä, mutta paremman tulevaisuuden toivo saa ihmisen luottavaisemmaksi myös tämän elämän suhteen, eikä pikkuasioista kannata murehtia. "

        Nyt sitä ollaan jo jumalan virassa ja tehdään virheellisiä päätelmiä. Olin evlutku 30 vuotta.

        "Millaista todellisuutta tarkoitat? "

        http://www.perfectworld.se/Pages/Service/default.asp

      • apostoli_tz
        Olli Älämölö kirjoitti:

        En ole väittänyt, että kaljakökkyrässä pyöriminen pitkin päivää on välttämättä kenenkään eduksi, mutta pienet ärskyteringit eivät toisaalta ole haitaksikaan silloin tällöin. Kun Teillä on tiukat rajat ja ehdot minä taas annan vapauden tehdä itsensä humalaan tai pilveen jos niikseen tulee. Itseasiassa kukin saa tehdä mielensä mukaan ja silloin tuleekin kysymykseen se Teidän lanseeraama "vapaus valita".

        Myös minun mielestäni ihmisellä on vapaus valita vetääkö dullaa kaljaa nipsuja vai ei. Miksi jotkut uskonnottomat eivät tee sitä? Johtuuko se siitä, että he salaa uskovat Jumalaan vai siitä, että heillä on raittiit arvot. Jättääkö joku lasin juomatta tai pesällisen polttamatta siksi, että on uskovainen. Ja jos ei ole ja toimii niin, niin miksi...

        "mutta pienet ärskyteringit eivät toisaalta ole haitaksikaan silloin tällöin. Kun Teillä on tiukat rajat ja ehdot minä taas annan vapauden tehdä itsensä humalaan tai pilveen jos niikseen tulee. Itseasiassa kukin saa tehdä mielensä mukaan ja silloin tuleekin kysymykseen se Teidän lanseeraama "vapaus valita". "

        Tiukat rajat? Alkoholin käyttö ei ole Raamatussa kiellettyä, vaan päihtymisestä varoitetaan sen kielteisten seurauksien takia. Minulle ei uskoontulon jälkeen kukaan sanonut, etten saisi juoda alkoholia. Paitsi Jumala, joka osoitti sen olleen pääsyy moniin murheisiin elämässäni, vaikka harrastinkin lähinnä tavallista viikonloppubilettämistä. Koin oikeaksi olla juomatta kokonaan, enkä enää koe tarvitsevani alkoholia lainkaan.

        Plven polttoon sanon sen, että Suomen lain mukaan se on kriminalisoitu ja päihdetyötä tehneenä en sitä myöskään kannata kenellekkään. Hesarissa oli juuri jokin aika sitten tutkimus, jonka mukaan pienikin määrä kannabiksen polttoa voi aiheuttaa psykooseja niillekin, jotka eivät siihen muuten olisi alttiita.

        Kenestäkään ei ole tullut alkoholistia juomatta sitä ensimmäistä lasillista, kukaan ei ole tullut narkomaaniksi polttamatta ensimmäistä pössyään, eikä kukaan tupakoijaksi ottamatta ensimmäisiä sauhuja, vaikka kaikista kokeilleista ei tulekaan alkoholistai, narkomaania tai tupakoitsijaa.

        Tiesitkö, että jos koet tarvetta juoda itsesi humalaan edes silloin tällöin, olet erään riippuvaisuustutkijan mukaan alkoholisti? Voit kokeilla, että voitko elää ilman alkoholia esim. puoli vuotta. Jos et pysty, olet riippuvainen. Näin sanoo Heikkilä.

      • oiontaa

        "Tiukat rajat? Alkoholin käyttö ei ole Raamatussa kiellettyä, vaan päihtymisestä varoitetaan sen kielteisten seurauksien takia. Minulle ei uskoontulon jälkeen kukaan sanonut, etten saisi juoda alkoholia. Paitsi Jumala, joka osoitti sen olleen pääsyy moniin murheisiin elämässäni, vaikka harrastinkin lähinnä tavallista viikonloppubilettämistä. Koin oikeaksi olla juomatta kokonaan, enkä enää koe tarvitsevani alkoholia lainkaan."

        Siksi puratkin tuskaasi täällä syyttömiin ja viattomiin. Kunnon evlutku:-)

        "Plven polttoon sanon sen, että Suomen lain mukaan se on kriminalisoitu ja päihdetyötä tehneenä en sitä myöskään kannata kenellekkään. Hesarissa oli juuri jokin aika sitten tutkimus, jonka mukaan pienikin määrä kannabiksen polttoa voi aiheuttaa psykooseja niillekin, jotka eivät siihen muuten olisi alttiita. "

        Ja sitten Tanskassa ja Hollanissa pilvenpoltto on sallittu ja mm. Tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia kansoja tutkimusten mukaan. En minäkään kannatta huumeita, mutta kukas se sanoikaan, että älä ole veljesi vartia.

        "Kenestäkään ei ole tullut alkoholistia juomatta sitä ensimmäistä lasillista, kukaan ei ole tullut narkomaaniksi polttamatta ensimmäistä pössyään, eikä kukaan tupakoijaksi ottamatta ensimmäisiä sauhuja, vaikka kaikista kokeilleista ei tulekaan alkoholistai, narkomaania tai tupakoitsijaa.
        "

        Alkoholia on hyvä kokeilla ja käyttää, tutkimukset ovat osoittaneet, että kohtuullisella alkoholinkäytöllä on myönteisiä terveysvaikutuksia. Huumeilla ja tupakalla tällaisia ominaisuuksia ei ole.

        "Tiesitkö, että jos koet tarvetta juoda itsesi humalaan edes silloin tällöin, olet erään riippuvaisuustutkijan mukaan alkoholisti?"

        Täm äerästutkija ei noudata virallisia yleisesti hyväksyttyjä rajoja määritelmiinsä.

        "Voit kokeilla, että voitko elää ilman alkoholia esim. puoli vuotta. Jos et pysty, olet riippuvainen. Näin sanoo Heikkilä."

        Sitten se alkoholi on korvattu jollain muulla, esim. uskovaisen ateismipalstariippuvaisuudella.

      • apostoli_tz
        tuomitseva kirjoitti:

        vastaus. Mites se menikään, älkää tuomitko jotta teitä ei tuomittaisi ja enkelit heittävät pahat paikkaan jossa itketään ja kiristellän hampaita.

        "Millä tavalla kristityt eivät nauttisi tästä elämästä?"

        Elämässä on niin paljon asioita, että jos niistä uhraa uskonnolle aikaansa, paljon jää kokematta ja näkemättä.

        "Et ole ymmärtänyt kristityn suhdetta maan päälliseen elämään lahjana, josta saa nauttia. Et ole myöskään ymmärtänyt kristillistä ajattelua, että Taivaskaipuu ei estä nauttimasta MYÖS tästä elämästä, mutta paremman tulevaisuuden toivo saa ihmisen luottavaisemmaksi myös tämän elämän suhteen, eikä pikkuasioista kannata murehtia. "

        Nyt sitä ollaan jo jumalan virassa ja tehdään virheellisiä päätelmiä. Olin evlutku 30 vuotta.

        "Millaista todellisuutta tarkoitat? "

        http://www.perfectworld.se/Pages/Service/default.asp

        "Elämässä on niin paljon asioita, että jos niistä uhraa uskonnolle aikaansa, paljon jää kokematta ja näkemättä. "

        Aika itsekeskeinen ajatus. Kun ihminen elää tavoitteenaan vaan kokea ja nähdä itse, hänen aikansa on poissa muilta ihmisiltä. Minun elämääni usko on tuonut uusia ihmisiä, uusia paikkakuntia, uusia harrastuksia, vanhojen lisäksi. Ehkä kuvittelit sen 30 vuoden aikana, että usko ja suhde Jumalaa on sama asia kuin seurakunnassa toimiminen?

        "Mites se menikään, älkää tuomitko jotta teitä ei tuomittaisi ja enkelit heittävät pahat paikkaan jossa itketään ja kiristellän hampaita."

        "1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan."

        "37 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. 38 Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."

        "Nyt sitä ollaan jo jumalan virassa ja tehdään virheellisiä päätelmiä. Olin evlutku 30 vuotta."

        Etkä siltikään muistanut, miten tuon tuomitsemisasia oli Raamatussa sanotaan? Mitä teit sen kaiken ajan?

        Minäkin olin ev.lutku 30 vuoden ajan, kunnes tulin uskoon...;).

        Yli 80% on ev.lutkuja Suomessa, eli se on aika heikko perustelu kristillisen ajattelun tuntemiselle.

      • helvetissä

        "Kun ihminen elää tavoitteenaan vaan kokea ja nähdä itse, hänen aikansa on poissa muilta ihmisiltä. "

        Vain tyhmä elää vain muita varten:-)

        Kyllä muistin, sinua koetin muistuttaa ja siksi oletkin helvetissä.

        "Minäkin olin ev.lutku 30 vuoden ajan, kunnes tulin uskoon...;)."

        Vahvat selviävät ilman jumalia:-)

        "Yli 80% on ev.lutkuja Suomessa, eli se on aika heikko perustelu kristillisen ajattelun tuntemiselle. "

        Tuskinpa vain, moni ateisti on lukenut raamattua ja käynyt rippikoulut ja muut.

      • Olli Älämölö
        apostoli_tz kirjoitti:

        "mutta pienet ärskyteringit eivät toisaalta ole haitaksikaan silloin tällöin. Kun Teillä on tiukat rajat ja ehdot minä taas annan vapauden tehdä itsensä humalaan tai pilveen jos niikseen tulee. Itseasiassa kukin saa tehdä mielensä mukaan ja silloin tuleekin kysymykseen se Teidän lanseeraama "vapaus valita". "

        Tiukat rajat? Alkoholin käyttö ei ole Raamatussa kiellettyä, vaan päihtymisestä varoitetaan sen kielteisten seurauksien takia. Minulle ei uskoontulon jälkeen kukaan sanonut, etten saisi juoda alkoholia. Paitsi Jumala, joka osoitti sen olleen pääsyy moniin murheisiin elämässäni, vaikka harrastinkin lähinnä tavallista viikonloppubilettämistä. Koin oikeaksi olla juomatta kokonaan, enkä enää koe tarvitsevani alkoholia lainkaan.

        Plven polttoon sanon sen, että Suomen lain mukaan se on kriminalisoitu ja päihdetyötä tehneenä en sitä myöskään kannata kenellekkään. Hesarissa oli juuri jokin aika sitten tutkimus, jonka mukaan pienikin määrä kannabiksen polttoa voi aiheuttaa psykooseja niillekin, jotka eivät siihen muuten olisi alttiita.

        Kenestäkään ei ole tullut alkoholistia juomatta sitä ensimmäistä lasillista, kukaan ei ole tullut narkomaaniksi polttamatta ensimmäistä pössyään, eikä kukaan tupakoijaksi ottamatta ensimmäisiä sauhuja, vaikka kaikista kokeilleista ei tulekaan alkoholistai, narkomaania tai tupakoitsijaa.

        Tiesitkö, että jos koet tarvetta juoda itsesi humalaan edes silloin tällöin, olet erään riippuvaisuustutkijan mukaan alkoholisti? Voit kokeilla, että voitko elää ilman alkoholia esim. puoli vuotta. Jos et pysty, olet riippuvainen. Näin sanoo Heikkilä.

        Minäkään en juo kuin toisinaan kaljaa. Mutta miksi minun kaljanjuonti olisi poikkeavaa esim Sinun tai Muiden Uskovaisten kaljanjuonnista... joku juo kaljaa pöhnän takia, joku ruuan seurana, joku janoon ja joku sekä että. Minä juon toisinaan kaljakännin eikä omatunto soimaa yhtään. Joku taas ei yhtään.

        Olenko omatunnoton?

        Pilvestä mainitsin ihan vain siksi, että esim Hollannissa se on laillista tietyin ehdoin. Jos joku haluaa polttaa dullaa miksi joku suomalainen voisi sanoa siihen eriävää mielipidettään. Hollantilaista perjantaipolttajaa ei voi verrata suomalaiseen sekakäyttäjään. Rajat ja arvot ovat muutenkin suhteellisia: suomessa kaljaa saa myydä vain klo 9-21 välisenä aikana kun taas ruotsissa läpi yön, tanskasta nyt puhumattakaan. Englanti on jämpti kl 23:n suhteen, mutta lontoo on lontoo ja pariisi taas ihan omaa luokkaansa.
        Ovatko he väärässä?

        Kenestäkään ei tule alkoholistia tai narkomaania juomalla lasillista olutta, polttamalla piipullisen pilveä, vetämällä nenälliset kokaiinia eikä siksi, että se olisi sallittua tai ei, vaan ihan muista syistä...

      • Olli Älämölö
        apostoli_tz kirjoitti:

        vastaus. Millä tavalla kristityt eivät nauttisi tästä elämästä? Useimmiten kristityt ovat luopuneet vain elämää vahingoittavista elämäntavoista.

        Et ole ymmärtänyt kristityn suhdetta maan päälliseen elämään lahjana, josta saa nauttia. Et ole myöskään ymmärtänyt kristillistä ajattelua, että Taivaskaipuu ei estä nauttimasta MYÖS tästä elämästä, mutta paremman tulevaisuuden toivo saa ihmisen luottavaisemmaksi myös tämän elämän suhteen, eikä pikkuasioista kannata murehtia.

        "jos ei tule todellisuuden kanssa toimeen."

        Millaista todellisuutta tarkoitat? Youtube-videoita en viitsi katsella, kun ei ole kaiuttimia koneessa.

        viitsi katsella juutuupe- linkkejä.

        Mutta minkä takia ateisti ei nauttisi elämästä? Useimmat ateistit eivät vain usko mihinkään jumalaan, Jumalaan tai sellaiseen. Silti elämä voi olla okei. Monilla elämä ei ole kohdallaan, mutta monilla on.

        Elämä voi olla mielestäni lahja tai "lahja", mutta piruako siitä hehkuttamaan; täällä on monia muitakin elämänmuotoja kuten sittisontiasia, perskärpäsiä, kettuja ja naaleja ym ölliäisiä. Ei ihminen ns tietoisuudellaan ole ihan ainut olento. Tuo tietoisuus tekee joistakin vain niin saakelin itsekeskeisiä, että aletaan kuvittelemaan olevansa muuta kuin on.

        Kaipaako kettu taivaaseen? Ei todenäköisesti... miksi sinne kaipaisi ihminenkään muuten kuin omien fantasioittensa kautta..

      • Lapislazuli ei kirjaut.

        olet jo alkanut hauskuuttaa uskovaisia.

      • apostoli_tz
        oiontaa kirjoitti:

        "Tiukat rajat? Alkoholin käyttö ei ole Raamatussa kiellettyä, vaan päihtymisestä varoitetaan sen kielteisten seurauksien takia. Minulle ei uskoontulon jälkeen kukaan sanonut, etten saisi juoda alkoholia. Paitsi Jumala, joka osoitti sen olleen pääsyy moniin murheisiin elämässäni, vaikka harrastinkin lähinnä tavallista viikonloppubilettämistä. Koin oikeaksi olla juomatta kokonaan, enkä enää koe tarvitsevani alkoholia lainkaan."

        Siksi puratkin tuskaasi täällä syyttömiin ja viattomiin. Kunnon evlutku:-)

        "Plven polttoon sanon sen, että Suomen lain mukaan se on kriminalisoitu ja päihdetyötä tehneenä en sitä myöskään kannata kenellekkään. Hesarissa oli juuri jokin aika sitten tutkimus, jonka mukaan pienikin määrä kannabiksen polttoa voi aiheuttaa psykooseja niillekin, jotka eivät siihen muuten olisi alttiita. "

        Ja sitten Tanskassa ja Hollanissa pilvenpoltto on sallittu ja mm. Tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia kansoja tutkimusten mukaan. En minäkään kannatta huumeita, mutta kukas se sanoikaan, että älä ole veljesi vartia.

        "Kenestäkään ei ole tullut alkoholistia juomatta sitä ensimmäistä lasillista, kukaan ei ole tullut narkomaaniksi polttamatta ensimmäistä pössyään, eikä kukaan tupakoijaksi ottamatta ensimmäisiä sauhuja, vaikka kaikista kokeilleista ei tulekaan alkoholistai, narkomaania tai tupakoitsijaa.
        "

        Alkoholia on hyvä kokeilla ja käyttää, tutkimukset ovat osoittaneet, että kohtuullisella alkoholinkäytöllä on myönteisiä terveysvaikutuksia. Huumeilla ja tupakalla tällaisia ominaisuuksia ei ole.

        "Tiesitkö, että jos koet tarvetta juoda itsesi humalaan edes silloin tällöin, olet erään riippuvaisuustutkijan mukaan alkoholisti?"

        Täm äerästutkija ei noudata virallisia yleisesti hyväksyttyjä rajoja määritelmiinsä.

        "Voit kokeilla, että voitko elää ilman alkoholia esim. puoli vuotta. Jos et pysty, olet riippuvainen. Näin sanoo Heikkilä."

        Sitten se alkoholi on korvattu jollain muulla, esim. uskovaisen ateismipalstariippuvaisuudella.

        sillä mielipiteeni päihteiden suhteen eivät ole muodostuneet uskoni myötä, vaan olin asiasta samaa mieltä jo ennen uskoontuloani.

        "Siksi puratkin tuskaasi täällä syyttömiin ja viattomiin. Kunnon evlutku:-) "

        Syyttömiin ja viattomiin? Luetko itsesi heihin? En muuten ole luterilainen.

        "Ja sitten Tanskassa ja Hollanissa pilvenpoltto on sallittu ja mm. Tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia kansoja tutkimusten mukaan. "

        Niin, pilvessähän sitä saattaa antaa kaikkia syleileviä vastauksia tutkimuksiin....;).

        "mutta kukas se sanoikaan, että älä ole veljesi vartia. "

        Kain kielsi olevansa veljensä vartija. Hän oli juuri hetkeä aikaisemmin murhannut tämän.

        "Alkoholia on hyvä kokeilla ja käyttää, tutkimukset ovat osoittaneet, että kohtuullisella alkoholinkäytöllä on myönteisiä terveysvaikutuksia."

        Mutta näissä tutkimuksissa on unohdettu mainita, että vastaavia terveysvaikutuksia voidaan edistää myös muunlaisilla ravintotottumuksilla...

        "Täm äerästutkija ei noudata virallisia yleisesti hyväksyttyjä rajoja määritelmiinsä. "

        Jotka ovat mitkä?

        "Sitten se alkoholi on korvattu jollain muulla, esim. uskovaisen ateismipalstariippuvaisuudella. "

        Heh, auts, osui;).

      • apostoli_tz
        Olli Älämölö kirjoitti:

        Minäkään en juo kuin toisinaan kaljaa. Mutta miksi minun kaljanjuonti olisi poikkeavaa esim Sinun tai Muiden Uskovaisten kaljanjuonnista... joku juo kaljaa pöhnän takia, joku ruuan seurana, joku janoon ja joku sekä että. Minä juon toisinaan kaljakännin eikä omatunto soimaa yhtään. Joku taas ei yhtään.

        Olenko omatunnoton?

        Pilvestä mainitsin ihan vain siksi, että esim Hollannissa se on laillista tietyin ehdoin. Jos joku haluaa polttaa dullaa miksi joku suomalainen voisi sanoa siihen eriävää mielipidettään. Hollantilaista perjantaipolttajaa ei voi verrata suomalaiseen sekakäyttäjään. Rajat ja arvot ovat muutenkin suhteellisia: suomessa kaljaa saa myydä vain klo 9-21 välisenä aikana kun taas ruotsissa läpi yön, tanskasta nyt puhumattakaan. Englanti on jämpti kl 23:n suhteen, mutta lontoo on lontoo ja pariisi taas ihan omaa luokkaansa.
        Ovatko he väärässä?

        Kenestäkään ei tule alkoholistia tai narkomaania juomalla lasillista olutta, polttamalla piipullisen pilveä, vetämällä nenälliset kokaiinia eikä siksi, että se olisi sallittua tai ei, vaan ihan muista syistä...

        jakeella Paavalin kirjeistä:

        "20 Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin
        21 "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?
        22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.

        23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä."

        Ja muiden elämäntapojen seuraamisesta:

        "1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.
        2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. 3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. 4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä."

        Kristinuskon keskeinen tehtävä ei ole siis moralisoida tai tuomita ihmisiä heidän elämäntavoistaan, vaan julistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Moralismi ei pelasta ketään, mutta valitettavasti useasta kristitystä on tullut myös moralisti.

        Et siis ole omatunnoton tai moraaliton. Minulla ei ole oikeutta tuomita elintapojasi, sillä alkoholittomuuteni on oma valintani, mutta jos joku juo ruuan kanssa olutta, viiniä tai saunakaljan, en minä häntä siitä tuomitse.

        "Kenestäkään ei tule alkoholistia tai narkomaania juomalla lasillista olutta, polttamalla piipullisen pilveä, vetämällä nenälliset kokaiinia eikä siksi, että se olisi sallittua tai ei, vaan ihan muista syistä... "

        Tästä olen vähän eri mieltä. Vahvempien huumeiden osalta riippuvuus voi syntyä jo yhdestä kerrasta. Ei siis voi sanoa, etteikö KENESTÄKÄÄN olisi tullut alkoholistia tai barkomaania mainitsemallasi tavalla, vaan ettei KAIKISTA tule.

        Ehkä pitäisikin tutkia syitä, miksi ihminen alkaa käyttämään päihteitä? Olen nimittäin osittain samaa mieltä siinä, että päihteidenkäyttö on enemmänkin oire jostain muusta jo olemassaolevasta.

      • apostoli_tz
        helvetissä kirjoitti:

        "Kun ihminen elää tavoitteenaan vaan kokea ja nähdä itse, hänen aikansa on poissa muilta ihmisiltä. "

        Vain tyhmä elää vain muita varten:-)

        Kyllä muistin, sinua koetin muistuttaa ja siksi oletkin helvetissä.

        "Minäkin olin ev.lutku 30 vuoden ajan, kunnes tulin uskoon...;)."

        Vahvat selviävät ilman jumalia:-)

        "Yli 80% on ev.lutkuja Suomessa, eli se on aika heikko perustelu kristillisen ajattelun tuntemiselle. "

        Tuskinpa vain, moni ateisti on lukenut raamattua ja käynyt rippikoulut ja muut.

        ""Kun ihminen elää tavoitteenaan vaan kokea ja nähdä itse, hänen aikansa on poissa muilta ihmisiltä. "

        Vain tyhmä elää vain muita varten:-)"

        Kuka on sanonut, että pitäisi elää vain muita varten? Mutta jos elät vain itseäsi varten, menet toiseen ääripäähän.

        "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."

        "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

        Ei pidä elää siis vain itselleen, mutta ei myöskään itsensä kokonaan unohtaen.

        "Kyllä muistin, sinua koetin muistuttaa ja siksi oletkin helvetissä. "

        Väärin.

        "1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa"(Room.8:1)

        "17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
        18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. "

        Ei sinulle 30 vuoden aikana tullut edes selväksi mikä vie helvettiin ja mikä ei?

        "Vahvat selviävät ilman jumalia:-)"

        Näin on. Niin kauan kunnes murtuvat.

        "Tuskinpa vain, moni ateisti on lukenut raamattua ja käynyt rippikoulut ja muut. "

        No eiväthän he ole silloin olleet ev.lutkuja, vaan ateisteja. Kumpi sinä olit 30 vuotta? Uskova luterilainen vai ateisti luterilainen, lapsena kastettu kirkon jäsen?

      • apostoli_tz
        helvetissä kirjoitti:

        "Kun ihminen elää tavoitteenaan vaan kokea ja nähdä itse, hänen aikansa on poissa muilta ihmisiltä. "

        Vain tyhmä elää vain muita varten:-)

        Kyllä muistin, sinua koetin muistuttaa ja siksi oletkin helvetissä.

        "Minäkin olin ev.lutku 30 vuoden ajan, kunnes tulin uskoon...;)."

        Vahvat selviävät ilman jumalia:-)

        "Yli 80% on ev.lutkuja Suomessa, eli se on aika heikko perustelu kristillisen ajattelun tuntemiselle. "

        Tuskinpa vain, moni ateisti on lukenut raamattua ja käynyt rippikoulut ja muut.

        ja rohkeat kirjoittavat kertakäyttönikillä kasvottomina?

        Etkö usko olevasi niin vahva, että kirjoittaisit vakituisella nikillä tai jopa rekisteröisit sen?

      • Mirka ...

        >>>>"Tai että on järjetöntä jättää elämä elämättä vain sen takia, että kuoltuaan saisi autuuden."

        Mitä tarkoitat tällä?

      • mistä olet
        apostoli_tz kirjoitti:

        jakeella Paavalin kirjeistä:

        "20 Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin
        21 "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?
        22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.

        23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä."

        Ja muiden elämäntapojen seuraamisesta:

        "1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.
        2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. 3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. 4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä."

        Kristinuskon keskeinen tehtävä ei ole siis moralisoida tai tuomita ihmisiä heidän elämäntavoistaan, vaan julistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Moralismi ei pelasta ketään, mutta valitettavasti useasta kristitystä on tullut myös moralisti.

        Et siis ole omatunnoton tai moraaliton. Minulla ei ole oikeutta tuomita elintapojasi, sillä alkoholittomuuteni on oma valintani, mutta jos joku juo ruuan kanssa olutta, viiniä tai saunakaljan, en minä häntä siitä tuomitse.

        "Kenestäkään ei tule alkoholistia tai narkomaania juomalla lasillista olutta, polttamalla piipullisen pilveä, vetämällä nenälliset kokaiinia eikä siksi, että se olisi sallittua tai ei, vaan ihan muista syistä... "

        Tästä olen vähän eri mieltä. Vahvempien huumeiden osalta riippuvuus voi syntyä jo yhdestä kerrasta. Ei siis voi sanoa, etteikö KENESTÄKÄÄN olisi tullut alkoholistia tai barkomaania mainitsemallasi tavalla, vaan ettei KAIKISTA tule.

        Ehkä pitäisikin tutkia syitä, miksi ihminen alkaa käyttämään päihteitä? Olen nimittäin osittain samaa mieltä siinä, että päihteidenkäyttö on enemmänkin oire jostain muusta jo olemassaolevasta.

        tullut raamatunjakeinesi. Nyt on mitta täynnä ja rikosilmoitus susta tehty.

      • jumalankaltainen
        apostoli_tz kirjoitti:

        ja rohkeat kirjoittavat kertakäyttönikillä kasvottomina?

        Etkö usko olevasi niin vahva, että kirjoittaisit vakituisella nikillä tai jopa rekisteröisit sen?

        ei siedä erilaisuutta ja alkaa määräilemään jo nikkienkin käytössä.

        Hanki jo automaattiase ja pistä tuulemaan. Saat jotain konkreettista aikaiseksi:-)

      • apostoli_tz
        mistä olet kirjoitti:

        tullut raamatunjakeinesi. Nyt on mitta täynnä ja rikosilmoitus susta tehty.

        Ja mikähän olikaan rikos?

      • apostoli_tz
        jumalankaltainen kirjoitti:

        ei siedä erilaisuutta ja alkaa määräilemään jo nikkienkin käytössä.

        Hanki jo automaattiase ja pistä tuulemaan. Saat jotain konkreettista aikaiseksi:-)

        kannattavana tuo aseen hankkiminen tuntuu hyvinkin vieraalta ajatukselta.

        Enhän minä sinua määräillyt, vaan kysyin.

        "Saat jotain konkreettista aikaiseksi:-) "

        Saan sitä aikaiseksi joka päivä, ihan rauhanomaisesti.

      • apostoli_tz
        Mirka ... kirjoitti:

        >>>>"Tai että on järjetöntä jättää elämä elämättä vain sen takia, että kuoltuaan saisi autuuden."

        Mitä tarkoitat tällä?

        elämästäni jo nyt. Millaista nauttimista oikein tarkoitat? Minulla on ihana vaimo, kiva duuni, mummonmökki ja perunamaa, saan ajella prätkällä, käydä retkeilemässä luonnossa ja talous on tasapainossa.

        Mitä muuta pitäisi vielä olla?

        Kiitän joka aamu Herraa tulevasta päivästä ja hyvin nukutusta yöstä. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...;).

    • että elämä..

      >>Homman nimi on se, että leiriydymme suurille herätysjuhlille, telttakokouksien kylkeen yms ja tarjoamme uskovaisille vaihtoehtoa. Tulemme kertomaan mm että ei kannata ahdistua helvetillä peloittelusta tai itsetyydytyksestä, jos kesäkuumalla iskee kiima. Tai että on järjetöntä jättää elämä elämättä vain sen takia, että kuoltuaan saisi autuuden.

      • itsekin, minkälaista

        harhaa on elää satujen varassa. Kun todellisuus iskee päälle, niin uskovainen on todella heikoilla, koska ei osaa toimia itse vaan laittaa kädet ristiin ja rukoilee, että homma ratkeaa.

        Tämä koitui mm. Jokelan rehtorin kohtaloksi, hän meni juttelemaan ampuja kanssa, puuttui vain kädet ristiin laitto.

        Siitäpä iltasanomat saikin oikein repäisevän uskismarttyyriotsikon: Rehtori kuoli pelastaessaan oppilaita. Sankari:-)

      • apostoli_tz
        itsekin, minkälaista kirjoitti:

        yritti ratkaista asian puhumalla, käyttämättä väkivaltaa. Missään ei sanota hänen olleen uskova, tai en ainakaan ole kuullut.

        Et voi tietää kuinka monen oppilaan hengen rehtori pelasti ampujan kiinnittäessä häneen huomionsa.

        Toisaalta, ehkä parempi olisi ollut lyödä tekijää päin näköä?

        "Kun todellisuus iskee päälle, niin uskovainen on todella heikoilla, koska ei osaa toimia itse vaan laittaa kädet ristiin ja rukoilee, että homma ratkeaa."

        Pötyä. Uskova voi kyllä rukoilla, että Herra auta tässä asiassa, mutta alkaa sen jälkeen toimimaan, koska uskoo Herran auttavan ja nimeomaan käytännön asioissa.

        Pysäköityä autoa ei voi ohjata, uskovankin on siis lähdettävä liikkeelle eikä oltava passiiviinen "ratin pyörittelijä".

        Tiesitkö, että monilla katastrofialueilla ainoina auttajina pysyvät kristityt? Näin esim. Indonesian lepratautialueilla.

      • is a place on earth

        "Toisaalta, ehkä parempi olisi ollut lyödä tekijää päin näköä? "

        Kas, uskovaltakin löytyy fiksu ajatus:-)

        "Pötyä. Uskova voi kyllä rukoilla, että Herra auta tässä asiassa, mutta alkaa sen jälkeen toimimaan, koska uskoo Herran auttavan ja nimeomaan käytännön asioissa. "

        Monet onnettomuudet tapahtuvat sekunnin sadasosissa. Rukoilematta paras tulos.

        "Pysäköityä autoa ei voi ohjata, uskovankin on siis lähdettävä liikkeelle eikä oltava passiiviinen "ratin pyörittelijä"."

        Mites lapset marketeissa ja pelihalleisssa ajavat sitten hurjasti paikallaan olevia rateilla varustettuja autosimulaattoreita:-)

        "Tiesitkö, että monilla katastrofialueilla ainoina auttajina pysyvät kristityt? Näin esim. Indonesian lepratautialueilla."

        Myös Nokia myy köyhille Indonesialaisille paskoja puhelimia, kun paska ei muuten käy kaupaksi. Lapset ja köyhät uskovaisten ja Nokian kohdemarkkinat.

        Ruudun tältä puolen tunnut tyypiltä, jonka kanssa asioista voisi keskustella järkevästi... (paitsi jos sen uskovaisten lanseeramman "jätä järki ja usko"- uohtaa pois).

        Meillä on vain joku eriävämielisyys, josta en ole päässyt perille... Israelin tilanteen lisäksi, joka johtaakin meidät lopullisesti harhaan, kuitenkin...

      • apostoli_tz
        is a place on earth kirjoitti:

        "Monet onnettomuudet tapahtuvat sekunnin sadasosissa. Rukoilematta paras tulos. "

        Totta ja silloin pitääkin vain toimia.

        ""Toisaalta, ehkä parempi olisi ollut lyödä tekijää päin näköä? "

        Kas, uskovaltakin löytyy fiksu ajatus:-) "

        Olen ollut teollisuusvartija, järjestyksenvalvoja ja sotilaspoliisi. Vaikuttavat ehkä jonkin verran ajatteluuni. Niissä tehtävissä tosin lähes aina selvisin puheella.

        "Myös Nokia myy köyhille Indonesialaisille paskoja puhelimia, kun paska ei muuten käy kaupaksi. Lapset ja köyhät uskovaisten ja Nokian kohdemarkkinat. "

        Huono vertaus. Ilman kristittyjen apua lepratautiset hylättäisiin kuolemaan.

        "Mites lapset marketeissa ja pelihalleisssa ajavat sitten hurjasti paikallaan olevia rateilla varustettuja autosimulaattoreita:-)"

        Liikkuvatko ne jonnekin hurjalla ratinpyörittelyllä?

      • osaston mies

        "Olen ollut teollisuusvartija, järjestyksenvalvoja ja sotilaspoliisi. Vaikuttavat ehkä jonkin verran ajatteluuni. Niissä tehtävissä tosin lähes aina selvisin puheella. "

        Voi jeesus sun elämä on ollut surkeaa. Ei ihme, että olet uskovainen:-)

        "Huono vertaus. Ilman kristittyjen apua lepratautiset hylättäisiin kuolemaan. "

        Jassoo, kukaan paikallinen ei auta yhtään mitään. Eihän siellä ole kuin sata miljoonaa ihmistä:-)

        "Liikkuvatko ne jonnekin hurjalla ratinpyörittelyllä?"

        Kun suoritusta analysoi niin kyllä _he_ likkuvat, esim. elävartaloa heiluttaen kaarteissa. Vaarallinen tuollainen ihmisten esineellistäjä varsinkin nuorisotyössä. Samaa massaa kaikki lapset.

      • Olli Älämölö
        itsekin, minkälaista kirjoitti:

        harhaa on elää satujen varassa. Kun todellisuus iskee päälle, niin uskovainen on todella heikoilla, koska ei osaa toimia itse vaan laittaa kädet ristiin ja rukoilee, että homma ratkeaa.

        Tämä koitui mm. Jokelan rehtorin kohtaloksi, hän meni juttelemaan ampuja kanssa, puuttui vain kädet ristiin laitto.

        Siitäpä iltasanomat saikin oikein repäisevän uskismarttyyriotsikon: Rehtori kuoli pelastaessaan oppilaita. Sankari:-)

        että Jokelan koulun rehtorilla ja sillä mitä minä tässä yritän puhua, ei ole mitään yhtäläisyyttä.

        Rouva Rehtori toimi esiintulleiden tietojen mukaan kuten ihminen suurella I:llä yrittäessään puolustaa lapsia. Kuka tahansa olipa uskovainen tai ei, olisi yrittänyt estää ampujaa toimimasta kykyjensä mukaan.

        Joka muuta väittää ei kuulu ateismiosastolle vaan poistukoon omille pöljille saiteilleen.

      • apostoli_tz
        osaston mies kirjoitti:

        "Olen ollut teollisuusvartija, järjestyksenvalvoja ja sotilaspoliisi. Vaikuttavat ehkä jonkin verran ajatteluuni. Niissä tehtävissä tosin lähes aina selvisin puheella. "

        Voi jeesus sun elämä on ollut surkeaa. Ei ihme, että olet uskovainen:-)

        "Huono vertaus. Ilman kristittyjen apua lepratautiset hylättäisiin kuolemaan. "

        Jassoo, kukaan paikallinen ei auta yhtään mitään. Eihän siellä ole kuin sata miljoonaa ihmistä:-)

        "Liikkuvatko ne jonnekin hurjalla ratinpyörittelyllä?"

        Kun suoritusta analysoi niin kyllä _he_ likkuvat, esim. elävartaloa heiluttaen kaarteissa. Vaarallinen tuollainen ihmisten esineellistäjä varsinkin nuorisotyössä. Samaa massaa kaikki lapset.

        helppoa kirjoitella kertakäyttönikin takaa? Se on myös hyvin rohkeaa ja osoittaa todellista selkärankaa.

        "Voi jeesus sun elämä on ollut surkeaa. Ei ihme, että olet uskovainen:-)"

        Surkeaa? Olen ollut myös kuorma-autonkuljettaja, varastomies, seikkailuohjaaja jne. Juuri ennen uskoontuloani elämäni itseasiassa oli onnellisimmillaan. Minulla oli ihana kihlattu, mummonmökki maaseudulla, perunamaa, vakituinen duuni ja fyysinen kuntoni oli maratonitasolla. Ei siis ollut mitään valittamista...

        "Jassoo, kukaan paikallinen ei auta yhtään mitään. Eihän siellä ole kuin sata miljoonaa ihmistä:-) "

        Et taida pahemmin tietää, miten paikalliset suhtautuvat lepraan? Heitä pidetään saastaisina ja sairautensa ansainneina. Intiassa sairautta pidetään edellisen elämän seurauksena, joten sairaita ei saa auttaa. Lepra on myös tarttuva sairaus ja ihmiset pelkäävät sairastuvansa siihen.

        "Kun suoritusta analysoi niin kyllä _he_ likkuvat, esim. elävartaloa heiluttaen kaarteissa."

        Markettien autot eivät liiku mihinkään, ellei joku niitä työnnä. Ja itsensä heiluttaminen ei enää ole passiivista paikallaan istumista....

        "Vaarallinen tuollainen ihmisten esineellistäjä varsinkin nuorisotyössä. Samaa massaa kaikki lapset. "

        Juu, erittäin vaarallinen. Tämä vaarallinen nuorisotyöntekijä kun esiintyy omalla nimellään palstalla, ajattelee, että jokainen ihminen on yksilö ja arvokas ihmisenä sellaisenaan. En nimittäin ajattele, että kaikki lapset ovat samaa massaa. Voit tulla vaikka haastattelemaan nuoria tänne Piikkiöön. Tervetuloa!

      • apostoli_tz
        Olli Älämölö kirjoitti:

        että Jokelan koulun rehtorilla ja sillä mitä minä tässä yritän puhua, ei ole mitään yhtäläisyyttä.

        Rouva Rehtori toimi esiintulleiden tietojen mukaan kuten ihminen suurella I:llä yrittäessään puolustaa lapsia. Kuka tahansa olipa uskovainen tai ei, olisi yrittänyt estää ampujaa toimimasta kykyjensä mukaan.

        Joka muuta väittää ei kuulu ateismiosastolle vaan poistukoon omille pöljille saiteilleen.

        samaa mieltä kanssasi.

      • apostoli_tz
        Olli Älämölö kirjoitti:

        Ruudun tältä puolen tunnut tyypiltä, jonka kanssa asioista voisi keskustella järkevästi... (paitsi jos sen uskovaisten lanseeramman "jätä järki ja usko"- uohtaa pois).

        Meillä on vain joku eriävämielisyys, josta en ole päässyt perille... Israelin tilanteen lisäksi, joka johtaakin meidät lopullisesti harhaan, kuitenkin...

        toimia ja uskoa, unohtaa järkeily ja jahkailu.

        "Ruudun tältä puolen tunnut tyypiltä, jonka kanssa asioista voisi keskustella järkevästi... "

        Kiitos samoin.

        Vaikka minulla on omakohtaisesti koettuna erittäin vahva syy uskoa Jumalan olemassaoloon, niin ymmärrän myös miksi on ihmisiä, jotka eivät usko. Enhän minäkään vielä esim. neljä vuotta sitten uskonut. Monet ajatuksesi ovat minulle tuttuja, koska ajattelin itsekin joskus samallalailla (paitsi huumeiden suhteen) ja ymmärrän myös miksi on niin vaikeata uskoa Jumalaan.

        Jos menisin Israeliin ja alkaisin julistamaan siellä Kristusta, niin mitä luulisit minulle tapahtuvan?

      • Olli Älämölö
        apostoli_tz kirjoitti:

        toimia ja uskoa, unohtaa järkeily ja jahkailu.

        "Ruudun tältä puolen tunnut tyypiltä, jonka kanssa asioista voisi keskustella järkevästi... "

        Kiitos samoin.

        Vaikka minulla on omakohtaisesti koettuna erittäin vahva syy uskoa Jumalan olemassaoloon, niin ymmärrän myös miksi on ihmisiä, jotka eivät usko. Enhän minäkään vielä esim. neljä vuotta sitten uskonut. Monet ajatuksesi ovat minulle tuttuja, koska ajattelin itsekin joskus samallalailla (paitsi huumeiden suhteen) ja ymmärrän myös miksi on niin vaikeata uskoa Jumalaan.

        myös palestiinalaisten aseman, Muttta miksi tuet sitä touhua siellä kuitenkin...

      • apostoli_tz
        Olli Älämölö kirjoitti:

        myös palestiinalaisten aseman, Muttta miksi tuet sitä touhua siellä kuitenkin...

        niitä tue, vaan ymmärrän kummankin osapuolen näkemykset. En tue väkivaltaa, mutta tiedotusvälineet myös antavat sellaisen kuvan, jonka ovat valinneet. Israel kuvataan rosvona ja palestinaalaiset vain kärsivinä uhreina. Moni ei kuitenkaan muista, missä kunnossa juutalainen kansa oikeasti oli v. 1948, kun Israelin valtio perustettiin.

        Rukoilen sekä palestiinalaisten että juutalaisten puolesta, kun en tällä hetkellä enempään pysty. Tiesitkö, että kristityt pitivät palestiinalaisille Gazassa kouluja ja muuta toimintaa? Rahoituksen loputtua, heidän piti sulkea koulut. Palestiinalaisista osa on kristittyjä, eli hekin kärsivät tilanteesta.

      • tuossakaan
        Olli Älämölö kirjoitti:

        Ruudun tältä puolen tunnut tyypiltä, jonka kanssa asioista voisi keskustella järkevästi... (paitsi jos sen uskovaisten lanseeramman "jätä järki ja usko"- uohtaa pois).

        Meillä on vain joku eriävämielisyys, josta en ole päässyt perille... Israelin tilanteen lisäksi, joka johtaakin meidät lopullisesti harhaan, kuitenkin...

        >>jätä järki ja usko"

      • mun ex-tyttökaveri
        apostoli_tz kirjoitti:

        helppoa kirjoitella kertakäyttönikin takaa? Se on myös hyvin rohkeaa ja osoittaa todellista selkärankaa.

        "Voi jeesus sun elämä on ollut surkeaa. Ei ihme, että olet uskovainen:-)"

        Surkeaa? Olen ollut myös kuorma-autonkuljettaja, varastomies, seikkailuohjaaja jne. Juuri ennen uskoontuloani elämäni itseasiassa oli onnellisimmillaan. Minulla oli ihana kihlattu, mummonmökki maaseudulla, perunamaa, vakituinen duuni ja fyysinen kuntoni oli maratonitasolla. Ei siis ollut mitään valittamista...

        "Jassoo, kukaan paikallinen ei auta yhtään mitään. Eihän siellä ole kuin sata miljoonaa ihmistä:-) "

        Et taida pahemmin tietää, miten paikalliset suhtautuvat lepraan? Heitä pidetään saastaisina ja sairautensa ansainneina. Intiassa sairautta pidetään edellisen elämän seurauksena, joten sairaita ei saa auttaa. Lepra on myös tarttuva sairaus ja ihmiset pelkäävät sairastuvansa siihen.

        "Kun suoritusta analysoi niin kyllä _he_ likkuvat, esim. elävartaloa heiluttaen kaarteissa."

        Markettien autot eivät liiku mihinkään, ellei joku niitä työnnä. Ja itsensä heiluttaminen ei enää ole passiivista paikallaan istumista....

        "Vaarallinen tuollainen ihmisten esineellistäjä varsinkin nuorisotyössä. Samaa massaa kaikki lapset. "

        Juu, erittäin vaarallinen. Tämä vaarallinen nuorisotyöntekijä kun esiintyy omalla nimellään palstalla, ajattelee, että jokainen ihminen on yksilö ja arvokas ihmisenä sellaisenaan. En nimittäin ajattele, että kaikki lapset ovat samaa massaa. Voit tulla vaikka haastattelemaan nuoria tänne Piikkiöön. Tervetuloa!

        asuu kaarinassa. Täytyy soittaa sillekin varoitus.

        Odota poliisin yhteydenottoa uskonnonvapauslain rikkomisen tiimoilta.

      • apostoli_tz
        mun ex-tyttökaveri kirjoitti:

        asuu kaarinassa. Täytyy soittaa sillekin varoitus.

        Odota poliisin yhteydenottoa uskonnonvapauslain rikkomisen tiimoilta.

        No, jään mielenkiinnolla odottamaan:).

        Uskonnonvapauslain mukaan oman uskonnon julkinen tunnustaminen on sallittua.

    • Ali Ahmed Mehmenud

      mina ole puusepa jokka taita koverrukse tekemine
      sekä puuliima kasitely ollako sinu toita minule

    • Olkaa varovaisia

      Moni uskovainen on niin fanaattinen kuin ihminen voi olla. Joten en mitenkään ihmettelisi vaikka kävisivät käsiksi teihin.

      • hyvä niin

        saataisiin epäterve aines sinne minne he kuuluvat eli vankilaan.

      • Olli Älämölö

        pienet tappelut ovat aina poikaa...

    • Lapislazuli

      Helluntaiseurakunnan kesäkonferenssissa Keuruulla.Se on yleensä heinäkuussa.Sinne mahtuu telttoja tai asuntoautoja.Menkää ajoissa,alue yleensä tulee täyteen.Minä uskon,että teidät toivotetaan tervetulleeksi.Kävin siellä vain yhden kerran,toimintaan kannattaa tutustua.Kierrellä kaikki teltat läpi ja istua myös yksi telttakokous loppuun.Täytyyhän tutustua toimintaan,jolle tarjoaa vaihtoehtoa.Varautukaa tappioon.Että kaikki hyvä mukaan,mitä teillä on tarjottavana!

      • konferenssi on juhanuksena,ja MINÄ TOPIVOTAN HERRAT TERVETULLEEKSI JUHANUSJUHLAAN,SE EI KYLMÄKSI JÄTÄ,,TULKAA KATTOON KUN JEESUS TOIMII PYHÄN HENGEN KAUTTA........

      • Lapislazuli
        aksu521 kirjoitti:

        konferenssi on juhanuksena,ja MINÄ TOPIVOTAN HERRAT TERVETULLEEKSI JUHANUSJUHLAAN,SE EI KYLMÄKSI JÄTÄ,,TULKAA KATTOON KUN JEESUS TOIMII PYHÄN HENGEN KAUTTA........

        Siitä on yli 8 vuotta kun siellä kävin.Alkoholia siellä ei ollut,mutta näin kerran jonkun tupakoivan siellä rannalla.Tupakko on kova "koukku" mistäpä minä tiedän,kuinka paljosta tämä henkilö oli jo siihen asti päässyt.Se juhannus oli todellinen kohokohta helluntailaisajoiltani.Täytyy kehua hyviä asioita siellä,kun on moittinut huonoja.Ihan rehellisyyden nimessä.

    • Onnittelen! Tervetuloa juhlille! :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      488
      1835
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1557
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1368
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1350
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      103
      945
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      909
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      906
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      761
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      756
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      742
    Aihe