Paavalin näyt

Näkiköhän vai kuuliko Paavalin seuralaiset kun samasta asiasta kerrotaan Apostolien teoissa kahdella tavalla?

Apt.9:7 ...he kuulivat tosin äänen, mutta ei he ketään nähneet.

Apt.22:9 Ne, jotka olivat kanssani, näkivät valon mutta eivät kuulleet sen ääntä....

Nuo kohdat kuuluvat jälkikäteen kirjoitettuun "Apostolien tekoihin" joka on kirkkohistoriaa.

Merkille pantavaa onkin että Paavali ei itse kirjoita kääntymyksestään sanaakaan.

Kaiken lisäksi Paavali kertoo käyneensä Jerusalemissa vasta 3 vuoden kuluttua ja sen jälkeen seuraavaan käyntiin vierähti 14 vuotta (Gal.1:18-22; 2:1).

Kirkonmiesten kirjoittama "apostolien teot" kertoo tuonkin asia ihan toisin jossa Paavali olisi heti mennyt Jerusalemiin (Apt.9:26) ja käyneensä vielä kaksi muutakin kertaa alkuseurakuntaa morjenstelemassa.

14

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---------

      Kyllä niitä näkyjä alkaa näkemään kuka tahansa joka toimis samalla tavalla kuin Paavali Jeesuksen seuraajien murhaajan tukijana ja sitten vielä Paavali itse joutui murjotuksi.
      Todennäköisesti Paavali tapettiin sen vuoksi ettei hän pääsyt todistamaan että hänen tekstejä on väärennetty.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Epilepsia
      Kuuluisista henkilöistä esimerkiksi Paavalin ja Muhammadin on epäilty sairastaneen epilepsiaa.
      Paavali kertoo tulleensa Lystrassa kivitetyksi lähes hengiltä. Tällöin hän koki kuolemanrajakokemuksen, josta kertoo apokryfinen Paavalin ilmestys. Historiallista arvoa Paavalin ilmestyksellä ei ole.
      Eli usko Paavalista on uskoa ja luulemista mutta vain uskova ottaa sen todesta.

    • todé

      viittaa monessakin kirjeessään kääntymykseensä. Esim. 1. korinttolaiskirjeessä (1,15) hän mainitsee asiasta. Samoin jo esille ottamassasi galatalaiskirjeessä, luvussa 1.

      Kokemuksiensa tähden Paavali todella tunsi Jeesuksen ylösnousemusvoiman, ja sitä hän julistaa hyvin vahvasti. Siksipä sinun pitää koettaa kammeta Paavalin elämäntyötä olemattomaksi?

      Apostolien tekojen 9. luvunkaan mukaan 19-23) Paavali ei mennyt tosiaan heti Jerusalemiin, vaan oleili Damaskoksessa "jonkin aikaa".
      Paavalin "pappiskoulu" Damaskoksessa lienee siis kestänyt 3 vuotta. Vasta sen jälkeen hän "nousi ylös Jerusalemiin".

      • Ei sieltä mitään tommosia löydy.

      • todé
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei sieltä mitään tommosia löydy.

        Mitähän "raamattua" sää oikeen luet?

      • todé kirjoitti:

        Mitähän "raamattua" sää oikeen luet?

        minä olen turhaan yrittänyt etsiä mainitsemiasi kohtia suomenkielisestä 1992- ja kolokytluvun käännöksestä sekä bibliasta 1776.

      • todé

        viimeiseksi Hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        Sillä minä olen apostoleista halvin, enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa." 1. Kor. 15:6-9
        Myös korintolaisille, kuten muillekin seurakunnille, Paavali oli taatusti selostanut tarkemmin Damaskon tien tapahtumat moneen kertaan. Niitä selostuksia ei vain nyt näissä kirjeissä harmiksesi ole. Edellisessä hän vain mainitsee asiasta ikäänkuin ohimennen.

        Paavalin Jerusalemiin nouseminen: "ja kohta hän saarnasi synagoogissa (Damaskoksessa) Jeesusta julistaen, että hän on Jumalan poika.
        ...Ja pitkän ajan kuluttua (3 vuotta) juutalaiset (Damaskon juutalaiset) pitivät keskenään neuvoa tappaakseen hänet...Ja kun hän oli tullut Jerusalemiin, yritti hän liittyä.." Apt. 9:20-31

        Nyt huomaan, että teksti tuli Ekivaarin tapaan oman viestin alle. En jaksa siirtää... sorry.

        Kirjoitin aloituksessa että hän ei mainitse "kääntymistä" kertaakaan ja en suinkaan tarkoittanut näkyä (voit sen aloituksesta tarkistaa).

        Vain pienessä sivulauseessa hän mainitsee siihen suuntaan ja sekin voi tarkoittaa muuta (Gal.1:15-16).

        todé: "ja kohta hän saarnasi synagoogissa (Damaskoksessa) ..
        ...Ja pitkän ajan kuluttua (3 vuotta) juutalaiset (Damaskon juutalaiset) pitivät keskenään neuvoa tappaakseen hänet...Ja kun hän oli tullut Jerusalemiin, yritti hän liittyä.." Apt. 9:20-31
        --
        Gal. 1:17,18) tarkentaa Paavalin olleen kääntymyksensä jälkeen mm. Arabiassa ja palanneen TAKAISIN Damaskoon (jae 17).
        Damaskosta hän sitten menee Jerusalemiin (Apt. 9:26).
        Jerusalemissa Barnabas esittelee Paavalin apostoleille (Apt. 9:27).
        Tarkkaan ottaen Paavali tapaa vain Pietarin (johtava apostoli) ja Jaakobin (Gal. 1:18).

        Aikaa kääntymyksestä ja Jerusalemiin paluusta on vierähtänyt siis kolme vuotta (Gal. 1:18).

      • todé
        Pe.ku kirjoitti:

        Kirjoitin aloituksessa että hän ei mainitse "kääntymistä" kertaakaan ja en suinkaan tarkoittanut näkyä (voit sen aloituksesta tarkistaa).

        Vain pienessä sivulauseessa hän mainitsee siihen suuntaan ja sekin voi tarkoittaa muuta (Gal.1:15-16).

        Paavali kertoo kääntymyksestään monissa paikoin, kuten jo kirjoitin.
        Roomalaisille hän oikein kirjoitti asiasta kirjeensä luvussa 7. Jo se, että Paavali tässä kirjoittaa "me"-muodossa selittää hänen kääntymyksensä todellisuuden.
        Ja sitäpaitsi Raamatun henkeä ymmärtävälle lukijalle käy kyllä selväksi Paavalin teksteistä, että hän oli tosiaan kääntynyt varsin radikaalisti pimeydestä valoon.

        Paavali julistaa omien sanojensa mukaan Jeesusta Kristusta. Eikö se jo kerro sinulle, että hän julistaa kääntymystään? Täh? Kertoo varmasti! Kunhan nyt vain saivartelet siellä. Leppoisaa adventtia!

        Kerroin että Paavali ei mainitse kirjeissään kääntymystään.

        Eikä sitä sieltä löydy.

      • todé
        Pe.ku kirjoitti:

        Kerroin että Paavali ei mainitse kirjeissään kääntymystään.

        Eikä sitä sieltä löydy.

        Kääntymys on yhtä kuin totella Jumalan kehoitusta antaa pelastaa itsensä. Apt. 26:19

      • todé kirjoitti:

        Kääntymys on yhtä kuin totella Jumalan kehoitusta antaa pelastaa itsensä. Apt. 26:19

        Paavali kääntyy useaankin kertaan.
        Se on vaan jälkikäteen kirjoitettu toisten henkilöiden toimesta.

    • Tapio522

      Pe.ku: Apt.9:7 ...he kuulivat tosin äänen, mutta ei he ketään nähneet.

      Apt.22:9 Ne, jotka olivat kanssani, näkivät valon mutta eivät kuulleet sen ääntä....
      --

      Kolmessa eri kertomuksessa (Apt. 9:1-9, 22:5-16, 26:4-18) Paavalin kääntymyskokemuksen yksityiskohdat esitetään hieman eri tavoin.
      Ne eivät kuitenkaan ole ristiriidassa keskenään.

      Valoilmiön ohessa ei kukaan seurueesta nähnyt Jeesusta, ei Paavalikaan.
      Äänen kuulivat kaikki, mutta Paavalin seuralaiset eivät kuulleet Jeesuksen sanoja.
      (Vrt. Joh. 12:29)

      • ristriitoja jotka kumoaa sanojen historiallisen todenperäisyyden.

        Paavali ei myöskään itse mainitse missään kääntymystään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      811
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      646
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      629
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe