"Kodin elektroniikkaa koskevat valitukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Osittain kasvu johtuu markkinoiden kasvusta, mutta asiantuntijat arvioivat, että myös elektroniikan laatu on heikentynyt ja laitteiden käyttöikä on madaltunut".
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/elektroniikan-laatu-on-heikentynyt/292498
Ennen pyykipesukone kesti käyttökunnossa 10 - 20 vuotta ja nykyään 3 - 5 vuotta. Samoin telkkari ainakin kymmen vuotta, ennen ekaa korjausta. Nykyään 2 - 3 vuotta ja uus tulee halvemmaksi kuin korjaus. Vanhat matkaradiot pelittää tänäkin päivänä (Luxsorit ja Salorat), mutta moniko näistä uusista vempaimista vielä kuudenkymmenen vuoden jälkeen ?
Elektroniikan laatu on
75
8695
Vastaukset
- jos tierättes nääs
lähetän vanhan kiinaan ja etelään.tietysti uusi laite haetaan aina ilmaiseksi kaupasta ja sitten kun laitteita ei enää saa ilmaiseksi kaupasta lähtee kauppa kävelemään.eli se katoaa kartalta.50 vuoteen en ole maksanut elektroniikasta mitään enkä tule ikinä mitään maksamaankaan syy on yksinkertainen en ole alunperinkään pyytänyt että maapläntilleni tulisi elektroniikka liikkeitä.Hommahan on alun perin ollut puhdasta troijalaisuutta.
- lopetettava!
Vituttaa pesukoneiden paskalaatu! Se on hankala uusia ja aiheutaa vaivaa jatkuvasti. Esimmäinen kesti 18-vuotta ,ennekuin meni laakeri. Nyt viimeiset 4-konetta hajosivat elekroniikasta ja kortinvaihtaminen ei kannata! Todella paskoja laitteita !
- minä vaan
lopetettava! kirjoitti:

Kun tuote ei saa maksaa mitään ja ominaisuuksia
pitää olla paljon, ollaan mahdottomassa yhtälössä.
Vertailkaapa hintojen suhdetta palkkoihin.
Kotimainen 800 kierroksen pesukone maksoi
25 vuotta sitten pyöreästi 600 euroa, tänään
vastaava maksaa luokassa 300-350 euroa , ja puhutaan tuotteesta joka periaatteessa on aivan
samanlainen nyt kuin neljännesvuosisata sitten.
Joten tonnin kone on luullakseni vielä halvempi
kuin tuo kotimainen Upo tuolloin.
Jos vertailet kolmensadan peruskoneeseen on vertailukohta totaalisen väärä.
Toinen asia joka nyt pesukoneiden ikää mitattaessa unohtuu on, se että vuosi on mitta-
yksikkönä täydellisen väärä.
Pesukertoja kun eri talouksissa saattaa tulla
yhdestä viikkokerrasta kahteenkymmeneen, toinen
pesee vuodessa toisen kahdenkymmenen vuoden pyykit.
Kolmas liittyy edelliseen, lukemattomissa keskusteluissa perheenemäntien kanssa on todettu,
että samankokoisissa talouksissa tänään ja parikymmentä vuotta sitten on pyykin määrä nyt
moninkertainen.
Jotta verratkaa oikein! - UPO Pesukarhu
lopetettava! kirjoitti:
Vituttaa pesukoneiden paskalaatu! Se on hankala uusia ja aiheutaa vaivaa jatkuvasti. Esimmäinen kesti 18-vuotta ,ennekuin meni laakeri. Nyt viimeiset 4-konetta hajosivat elekroniikasta ja kortinvaihtaminen ei kannata! Todella paskoja laitteita !
"800" vanhana ja se pelitti 10 vuotta. Annettiin se mummolle, kun ostettiin uusi, kun penskoja tuli ja konetta tarvittiin enemmäm. No nyt kymmen vuoden jälkeen on menossa jo kolmas kone taloudessa. Toivon että tääs olis joku vahinkokappale, joka kestäis vahingossa 5 - 7 vuotta. Nää nykyajan koneet on niitattu yhteen ja muovia, jos sieltä menee hihna poikki tai löystyy, niin ei pääse itse vaihtamaan tai kiristämään.
- vesuvius
minä vaan kirjoitti:

Jotta verratkaa oikein!Voin käsi sydämellä todeta, että pyykin määrä melko vakiona itselläni säilynyt mutta koneet ovat todellakin aivan eri laatua; päältä kaunihia mutta sisältä aivan jotain muuta! Toiseksi kuka on sanonut ettei asiakas maksaisi tuota 600e. jos olisi takuut laadusta? Sellaisesta laadusta jota tehtiin muinoin saa maksaa tätä nykyä vähintään 1000e. Mitä tulee palkkoihin, niin Aasiassa nuo tehdään jossa palkat ainakin puolet siitä mitä Euroopassa 10-20 vuotta sitten, joten palkat eivät ole syynä vaan puhdas ahneus! Näin ollen koneet ovat näennäisestä "halpuudessaan" jopa kalliimpia sekä huono laatuisempia nykyään!
Toinen hyvä esimerkki on CD-soittimet. Ostin NAD:in joka meni huoltoon jo toisella viikolla. Vanha Philipsini joka maksoi noin 20wee sitten vajaat 800mk (eli reippaasti alle 150e.!) toimii edelleen ja on huomattavasti tukevammin tehty. Levykelkkoja esim. en edes kehtaa verrata! NAD maksoi noin 500e. Ja näitä esimerkkejä minulla kyllä riittää jos joku kaipaa..:)Tietokoneiden kovalevyt kestävät n. 2 vuotta kun 10 vuotta ostettu toimii edelleen jne. - Retkuilija
UPO Pesukarhu kirjoitti:
"800" vanhana ja se pelitti 10 vuotta. Annettiin se mummolle, kun ostettiin uusi, kun penskoja tuli ja konetta tarvittiin enemmäm. No nyt kymmen vuoden jälkeen on menossa jo kolmas kone taloudessa. Toivon että tääs olis joku vahinkokappale, joka kestäis vahingossa 5 - 7 vuotta. Nää nykyajan koneet on niitattu yhteen ja muovia, jos sieltä menee hihna poikki tai löystyy, niin ei pääse itse vaihtamaan tai kiristämään.
mummolassa 50-60-luvun taitteesta,sen kone toimii vieläkin!Ruosteen takia hävitettiin.Ja sen uuden kestävyys....
- oli parhaita
UPO Pesukarhu kirjoitti:
"800" vanhana ja se pelitti 10 vuotta. Annettiin se mummolle, kun ostettiin uusi, kun penskoja tuli ja konetta tarvittiin enemmäm. No nyt kymmen vuoden jälkeen on menossa jo kolmas kone taloudessa. Toivon että tääs olis joku vahinkokappale, joka kestäis vahingossa 5 - 7 vuotta. Nää nykyajan koneet on niitattu yhteen ja muovia, jos sieltä menee hihna poikki tai löystyy, niin ei pääse itse vaihtamaan tai kiristämään.
ne matalat, peltiset päältä avattavat koneet oli varmaan vahvimpia mitä ikinä löytyy. Niissähän väri vaihtui vuosimallin mukaan, mutt aitse kone pysyi samanlaisena. Meillä oli sellainen käytössä liki 30 vuotta. Sitä pystyi hyvin itse korjailemaan. Ainoa huono puoli siinä oli, että se tuppas lingotessa pomppimaan pitkin pesuhuonetta.
- muksut tykäs
oli parhaita kirjoitti:
ne matalat, peltiset päältä avattavat koneet oli varmaan vahvimpia mitä ikinä löytyy. Niissähän väri vaihtui vuosimallin mukaan, mutt aitse kone pysyi samanlaisena. Meillä oli sellainen käytössä liki 30 vuotta. Sitä pystyi hyvin itse korjailemaan. Ainoa huono puoli siinä oli, että se tuppas lingotessa pomppimaan pitkin pesuhuonetta.
jos saivat linkouksen aikana istua sen päällä. Nr nauraa kikatti kun pesukaru antoi kyytiä.
- rikkomista
vesuvius kirjoitti:
Voin käsi sydämellä todeta, että pyykin määrä melko vakiona itselläni säilynyt mutta koneet ovat todellakin aivan eri laatua; päältä kaunihia mutta sisältä aivan jotain muuta! Toiseksi kuka on sanonut ettei asiakas maksaisi tuota 600e. jos olisi takuut laadusta? Sellaisesta laadusta jota tehtiin muinoin saa maksaa tätä nykyä vähintään 1000e. Mitä tulee palkkoihin, niin Aasiassa nuo tehdään jossa palkat ainakin puolet siitä mitä Euroopassa 10-20 vuotta sitten, joten palkat eivät ole syynä vaan puhdas ahneus! Näin ollen koneet ovat näennäisestä "halpuudessaan" jopa kalliimpia sekä huono laatuisempia nykyään!
Toinen hyvä esimerkki on CD-soittimet. Ostin NAD:in joka meni huoltoon jo toisella viikolla. Vanha Philipsini joka maksoi noin 20wee sitten vajaat 800mk (eli reippaasti alle 150e.!) toimii edelleen ja on huomattavasti tukevammin tehty. Levykelkkoja esim. en edes kehtaa verrata! NAD maksoi noin 500e. Ja näitä esimerkkejä minulla kyllä riittää jos joku kaipaa..:)Tietokoneiden kovalevyt kestävät n. 2 vuotta kun 10 vuotta ostettu toimii edelleen jne.ei minulla ole paukahtanut yhtään uuttakaan kovalevyä, enkä töissäkään tiedä paukahtaneen kovinkaan montaa vaikka vastuualueellamme on 2500 tietokonetta joista valtaosa on alle 2v. vanhoja. Ja sopii muistaa että 800mk 20v. sitten oli paljon suurempi rahasumma kuin 150€ nykyään.
- Tomi-82-Vantaa
lopetettava! kirjoitti:
Vituttaa pesukoneiden paskalaatu! Se on hankala uusia ja aiheutaa vaivaa jatkuvasti. Esimmäinen kesti 18-vuotta ,ennekuin meni laakeri. Nyt viimeiset 4-konetta hajosivat elekroniikasta ja kortinvaihtaminen ei kannata! Todella paskoja laitteita !
Lopeta se halvimman paskan ostaminen? Osta Miele.
- mk-tku
Tomi-82-Vantaa kirjoitti:
Lopeta se halvimman paskan ostaminen? Osta Miele.
Ei taida olla hinnastakaan pahemmin enää kiinni tuo asia. Vaikka on kaupan kalleimmat pelit ja vehkeet, eivät nuo paria vuotta kauempaa kestä, kun ovat jo juosseet korjattavana useampaan otteeseen. Ei vaan nykylaitteet kestä kuten ennenvanhaan. Ja tässä varmasti useimmat ihmiset vertaavat omia käyttökokemuksiaan uusien ja vanhojen kesken. Meilläkin pestään pyykkiä aina täysi koneellinen, eikä mitään vajaita, näin se on ollut ennenkin vaikka on sitten ollut kestävä vanha pyykinpesukone, tai uusi muutaman vuoden vanha AEG:n kalleimpia koneita. Ja totuus on että paskaa myyvät perkele. Kohta koko maa hukkuu roskaan jota ei enää voida/haluta käyttää.
- a13579
mk-tku kirjoitti:

n. 2 1/2 v ollut, ja ei olla vielä edes puhdistettu nukkasihtiä. Miele tehdään Saksassa, ja toivottavasti kaikki osat ovat kunnon tavaraa. Elektroniikkakaan ei pitäisi tuollaisissa laitteissa olla ongelma, se ei ole koovin monimutkaista. N. 1000 euroa se maksoi, mutta nyt on jotain malleja välillä ollut n. 600 euron hintaan.
Vanha AEG Lavamat 540, jostain 1980 luvun alkupuolelta, kesti minulla yli 10 v, ja se oli edellisellä omistajalla ollut varmaan suurinpiirtein yhtä pitkään.
Nykyaikana on suuntauksena se, että laatumerkitkin alkavat myydä roskaa ja pilata mainettaan. Esimerkkejä on joistakin huippu polkupyörä merkeistä. 300 eurolla on nähty myytävän Gary Fisheriä, Konaa, kai Trekkiäkin.
Scott merkkistä pyörää, jolla on myös laadukkaita 1000 - 2000 euron pyöriä, on saanut City-marketista n. 200 eurolla alennusmyynnissä.
Ne ovat huonoilla osilla ja eivät eroa halvoista market-pyöristä mitenkään. Voivat toimia kevyillä ihmisillä kevyessä käytössä kun ajaa muutaman kerran vuodessa hyvlälä kuivalla kesäkelillä. - vesuvius
rikkomista kirjoitti:
ei minulla ole paukahtanut yhtään uuttakaan kovalevyä, enkä töissäkään tiedä paukahtaneen kovinkaan montaa vaikka vastuualueellamme on 2500 tietokonetta joista valtaosa on alle 2v. vanhoja. Ja sopii muistaa että 800mk 20v. sitten oli paljon suurempi rahasumma kuin 150€ nykyään.
No sanoinkin että noin kaksi vuotta antavat valmistajat kovalevyilleen käyttöikää. Joten jos teillä uudempia, niin se vielä puuttuisikin! Totta 150e. (joskin laitteeni hinta lähempänä 130e. silloin) oli ostovoimaltaan ennen suurempi summa, mutta ei sillä silloinkaan Hifiä saanut. Philips tosi hyvä soitin, mutta ehkä NAD nyt kuitenkin "olevinaan" astetta hifimpi. Toiseksi 130e. ei muutu silloiseksi 500e. myöskään! Lisäksi jokainen osa Philipsissä sitä luokkaa joita näkee 1000-1500e. laitteissa tätä nykyä, ja tiedän kyllä laitteista ihan ammattini puolesta yhtä sun toista!
- Miele-tön
a13579 kirjoitti:
n. 2 1/2 v ollut, ja ei olla vielä edes puhdistettu nukkasihtiä. Miele tehdään Saksassa, ja toivottavasti kaikki osat ovat kunnon tavaraa. Elektroniikkakaan ei pitäisi tuollaisissa laitteissa olla ongelma, se ei ole koovin monimutkaista. N. 1000 euroa se maksoi, mutta nyt on jotain malleja välillä ollut n. 600 euron hintaan.
Vanha AEG Lavamat 540, jostain 1980 luvun alkupuolelta, kesti minulla yli 10 v, ja se oli edellisellä omistajalla ollut varmaan suurinpiirtein yhtä pitkään.
Nykyaikana on suuntauksena se, että laatumerkitkin alkavat myydä roskaa ja pilata mainettaan. Esimerkkejä on joistakin huippu polkupyörä merkeistä. 300 eurolla on nähty myytävän Gary Fisheriä, Konaa, kai Trekkiäkin.
Scott merkkistä pyörää, jolla on myös laadukkaita 1000 - 2000 euron pyöriä, on saanut City-marketista n. 200 eurolla alennusmyynnissä.
Ne ovat huonoilla osilla ja eivät eroa halvoista market-pyöristä mitenkään. Voivat toimia kevyillä ihmisillä kevyessä käytössä kun ajaa muutaman kerran vuodessa hyvlälä kuivalla kesäkelillä.... 11-vuotias Mielen pyykkäri on täyttä rautaa, mutta piirikortin sulake (!) suhahti kosteusongelmissa, syynä huuhteluaineen tukkima pesuaineallas. No, se vaihdettiin, ja taas mennään ehkä vuosikymmen etiäpäin...
- romunvastustaja
lopetettava! kirjoitti:
Vituttaa pesukoneiden paskalaatu! Se on hankala uusia ja aiheutaa vaivaa jatkuvasti. Esimmäinen kesti 18-vuotta ,ennekuin meni laakeri. Nyt viimeiset 4-konetta hajosivat elekroniikasta ja kortinvaihtaminen ei kannata! Todella paskoja laitteita !
Mulla on muistaakseni vuonna 2001 ostettu Nokia 3330. Siinä on tekstareihin liittyviä softabugeja, mutta puhelin toimii yhä, ja se on päivittäisessä käytössä. Kerran on korjattu pimentynyt soittoääni. Korjaajan mukaan kosteusvahinko oli syövyttänyt jonkin ohuen johtimen poikki.
En luovu tästä ikinä, jos tämän saa korjaamalla kuntoon sen rikkoutuessa.
Vanhemmilla on Asea Skandian pesukone vuodelta 1989, ja se on käytössä edelleen. Välillä on korjattu, mutta on sitä paljon käytettykin. Ostin itse saman merkkisen pesukoneen vuonna 1997 eikä siinä ole ollut vikoja, palanutta merkkivaloa lukuun ottamatta. Käyttö on keskimääräistä vähäisempää, joten uskon pesukoneeni kestävän vielä pitkään. Jos hajoaa, korjautan.
Pölynimurini on myös vuodelta 1997. Tämä Volta Gemini on toiminut moitteetta. Jos se hajoaa, ainakin yritän korjauttaa sen.
Minulla on erittäin voimakkaana tunne, ETTÄ EN HALUA TÄTÄ UUTTA ROSKAA, jota kaupat ovat pullollaan. Olen mieluummin ilman, kuin ostan rahoillani pelkkää harmia ja murhetta.
- ilmastomuutos
Kyllä elektroniikka on tehty kestämään vain määrätyn ajan, muutaman viikon takuuajan jälkeen. Sitten korjaus on tehty vaikeaksi ja kalliiksi, että pitäisi aina ostaa uusi laite. Vanhat laitteet lisäävät ongelmajätevuorta ja puhutaan ilmastomuutoksesta. Eiköhän olisi aika alkaa valmistaa kestävimpiä laitteita. Radioni 60-luvulta, mummon peruja, toimii edelleen, mutta myöhemmin hankitut ovat jo hiljenneet. Hyvä esimerkki "kahden vuoden naimakaupasta" pöytäkoneen näytöstä on, kun "osamaksu" loppui, hajosi näytön katkaisin. Sitä ei voi korjata. Katkaisinta ei ole käytetty kuin muutama kertoja, joten paska homma.
- kannata sammuttaa
jos ne kerran saa käyntiin ! Perkele uudelleen käynnistämisetä koituu aina harmeja !
- tuhlaajapoju
kannata sammuttaa kirjoitti:
jos ne kerran saa käyntiin ! Perkele uudelleen käynnistämisetä koituu aina harmeja !
Sinähän se vasta ruudinkeksijä olet!
- L.I
ikävä kyllä nykyaikana laatu on heikentynyt huimaa vautia kaikista vempaimista ja samaa aikaa valitetaan jätevuori ongelmista.mikä siihen on syypää?tässä on suuri ristiriita johon kannattas puutua.ehtotukseni ois että eletroniikka kestävämmäksi ja jätekasat pienememeksi.
- jbdjdjbldf
Oikeinko joku sai palkkaa tuosta tutkimuksesta, olisin voinut sanoa saman ilmaiseksi. Naapurissa uusi alle 1/2v. astianpesukone ja rikkipä tietenkin.Korjaus meni takuuseen ja korjaaja ilmoitti, että ei ole enää merkillä väliä, kun kaikki on yhtä paskoja. Meillä vanha AEG astianpesukone meni rikki ja mies soitti korjaajalle joka ilmoitti, ett uutta vain ei kannata korjata. Mieheni avas koneen (ei ikinä ennen tehnyt)löysi vian ja osa maksoi 5mk, taitaa kone jauhaa vieläkin vanhassa osoitteessa.
- korjaamaan myös
itse. Mutta nämä nykyiset yhteenvaletut koneet, et pysty kuin korkeitaan päältä katsomaan. Esim se lukituslaite joka pitää luukun kiinni, se pieni muovinen koukku 5 euroa, on nykyään siellä vuovin sisälle puristettu osa, joka oli ennen irroitettavissa...
- Teknismies
Tekniikka on ihmeellinen laji. Sitä on osattava toteuttaa ja käyttää. Ei se onnistu tumpeloilta ja sitten heti valitetaan kuluttajavirastoon, perkele. Niillä on muutakin tekemistä kuin pölkyt suomalaiset.
- suomessa jossa
on pölkkypäitä. Taitaa näitä pölkkypäitä olla muuallakin euroopassa.
- ostin sen vuonna 76
suomessa jossa kirjoitti:
on pölkkypäitä. Taitaa näitä pölkkypäitä olla muuallakin euroopassa.
ja viime kesänä joudun vasta ostamaan uuden oli muuten joku siimes sivamat muuta ei nykyiset enää kestä.Ja paljon sillä pestiin pyykkiä.
- sillä pyykkiä
ostin sen vuonna 76 kirjoitti:
ja viime kesänä joudun vasta ostamaan uuden oli muuten joku siimes sivamat muuta ei nykyiset enää kestä.Ja paljon sillä pestiin pyykkiä.
seuraavia kolmeakymmentä vuotta. Toivi et se kestää viisivuotta ja ja tunnet tutun korjaajan, joka duunaa sen kuntoon parilla kaljalla. Muuten se on entinen.
- kldsghgdsfh
Jos valmistaja/suunnittelija ei osaa/halua suunnitella koneita käyttäjien mukaan niin voi, voi!!! Mitä järkeä on suunnitella/myydä kone jota ostajat, asiakkaat eivät osaa käyttää????????????
- höpö..
Juu kaikki on tehty juuri niin vaikeiksi käyttää et pitäisi olla alan ammattilainen jotta niitä osaa käyttää... minullakin jo 4 ammattia (kouluissa luetut)enkä aio enään viidettä hankkia joten otan sitten yhteyttä kuluttaja viranomaisiin..... (nyt sitten sun vuoro on kirjoittaa kommentti " no ei mikään ihme kun et osaa pistää pilkkuja ja pisteitäkään paikoilleen .......)
- mitään ...
sillä pyykkiä kirjoitti:
seuraavia kolmeakymmentä vuotta. Toivi et se kestää viisivuotta ja ja tunnet tutun korjaajan, joka duunaa sen kuntoon parilla kaljalla. Muuten se on entinen.
varaosat saattavat maksaa tosi paljon. Niille ei korjaajakaan voi mitään. Laakerin voi saada halvallakin, jos koneessa on sellainen standardilaakeri, jonka saa laakerikaupasta. Vaihto ei onnistu usein ilman erikoistyökaluja, varsinkin oikeankokoinen ja mallinen ulosvetäjä tarvitaan.
Joskus voi olla aika mitätön vikakin, joka ei välttämättä tarvitse edes uutta osaa. Tuttavallani oli mennyt astianpesukoneen poistopumppuun lasinkappale (ilmeisesti siis rikkoutuneen astian kappale).
- Lämpörasitus
Kun ihmiset eivät osaa kierrättää aina oikein elektroniikkaa,
niin auttaa, kun tinasta on poistettu ympäristömyrkky lyijy.
Samalla osien liittämiseen käytetty juotosaine heikkeni.
Meillä kylmässä maassa on aina tullut esille lämpötilan vaihtelua
kestämättömiä tuotteita.
Elektroniikan kiivas uusiutumisvauhti estää parannuksia.
Pitää suunnitella täysin uusi tuote, uusine vikoineen.
Lisäksi osat pienenevät, määrä kymmenkertaistuu viidessä vuodessa.
Tai oikeammin mikrosirun pakkaustiheys.
Samoin piirilevyjen johtoviidakko tihenee.
Äärimmäinen ahtaus ja tehokkuus lisäävät häiriöitä.
Hinta edistyksestä on keskeneräinen tuote.
"Ikuinen", kulumaton elektroniikka rapautuu, lämpörasituksista.
Suomessa voi olla pakkasta. - Retkuilija
Tehdään liian teknisiä hilavitkuttimia kauheella kiireellä ja testauksen hoitavat ostajat.
- EttäniinToI
Se on ihan tarkoituksen mukaista et koneet ei kestä enää kuin 3-5 vuotta. Eihan nykyajan autotkaan kestä,huonoa laatua ja kallista hintaa,se on nykyajan trendi.Itselläni hajosi juuri jenkki kaappi bosch merkkinen 3,5 vuotta vanha ja saman ikäinen pesukone hajosi.candy merkkinen. ja normaalissa käytessä,pesukone ei ollut edes normaalissa käytössä,mikään ei enää kestä.
- gefa
ja koko ajan uudempaa ja hienompaa vääntäessä taitaa tuotekehitys jäädä joskus vajaaksi.
Erään tietokonemerkin osalta, olen joutunut aina vaihtamaan poikeuksetta samat (halpis)komponentit tai korjaamaan esim. biosmokat jo pitkän aikaa, jätän nyt kuitenkin sanomatta mikä merkki on se pahin, tiedä vaikka joutuu muutoin vielä vastaamaan "hyvien" koneiden mustamaalaamisesta ;) - TYYTYVÄINEN**
ITSE OLEN OSTANUT VAIN SONY:N ELEKTRONIIKKAA, NIIN KOTIIN KUIN AUTOONKIN.. EIPÄ OLE OLLUT TARVETTA VIKOJEN TAKIA LAITTEITA HUOLTOON KIIKUTTAA. =)
- Minä tiedän
Samaa skeidaa se Sony on nykyään kuin muutkin. Sony antaa pääsääntöisesti vain vuoden takuunkin laitteilleen, kun ei itsekään usko tuotteiden kestävyyteen.
- viisaampi
Minä tiedän kirjoitti:
Samaa skeidaa se Sony on nykyään kuin muutkin. Sony antaa pääsääntöisesti vain vuoden takuunkin laitteilleen, kun ei itsekään usko tuotteiden kestävyyteen.
Useimmiten niillä halvimmilla ja heikoimmilla laitteilla on pisimmät takuut.. eivät myy muuten, kun hinnatkin on kehdattu nostaa laatumerkkien hintaluokan rajapinnoille. Osta Sony joskus.
- sony
Minä tiedän kirjoitti:
Samaa skeidaa se Sony on nykyään kuin muutkin. Sony antaa pääsääntöisesti vain vuoden takuunkin laitteilleen, kun ei itsekään usko tuotteiden kestävyyteen.
tv:n -99 edelleen pelaa,kerran korjattu ja korjaaja kehui juotosten olevan päin vi...a,jotain vikaa olen kyllä huomannu mutta se mikä pelaa käytetään loppuun.Samaa en voi sanoa 2vuotta vanhasta pesukoneesta joka tuntuu ujeltavan jo kait lopunalkua,puhumattakaan softa yms tietokonepuolen lukemattomista vikaisuuksista,että kaikkea pa....a meille myydäänkin..
- Joka tuli huoltoon
viisaampi kirjoitti:
Useimmiten niillä halvimmilla ja heikoimmilla laitteilla on pisimmät takuut.. eivät myy muuten, kun hinnatkin on kehdattu nostaa laatumerkkien hintaluokan rajapinnoille. Osta Sony joskus.
Sillä oli tehtaan takuu viideksi vuodeksi. Nauratti, sillä ei halpa imuri ikinä kestä viittä vuotta käytössä. Ei siinä mitään vikaa vielä ollut, paitsi pyörä oli irronnut jo kahden päivän jälkeen ostopäivästä. Rimpula mikä rimpula, mutta halvalla saa vain halpaa ja huolia. Sony, Canon ja vastaavat merkit ovat ehkä parempia kuin aivan surkeat vempaimet.
Tärkeintä ei ole enää laatu, vaan se että tuote on sellaiselta valmistajalta joka ei katoa markkinoilta vuoden parin jälkeen.
Suuret tuottajat, kuten Elektrolux ei enää ole laadultaan ylivoimainen edes kylmälaitteiden osalta, mutta on todennäköistä että se pysyy markkinoilla vielä vuosia, joten se on myös vastaamassa takuustaankin.
Jokin pieni ja uusi tulokas saattaa antaa takuuaikaa vaikka 10 vuotta tai kauemmin, mutta tuottaja ei ehkä ole enää olemassa parin vuoden päästä eikä näin ollen takuuta enää ole jos yritys on vain lakannut olemasta ( ajautunut konkursiin ).
- ...kele!
Niinpä. Reilut pari vuotta vanha telkku hajos taas! Korjailtu jo takuuaikana ja nyt kun takuu on loppu niin YLLÄTYS! Ilmeisesti sama vika joka korjattiin takuuseen. Prosessori vai mikä se oli. Kyllä risoo!!!
- tulon myötä
ostimme BEKO telkkarin joka haukuttiin näillä foorumeilla. Vittu se toimii vieläkin ja ei ole tarvinnu kutsua korjaajaa. Kauko säätimessä on äänen voimakuuden säädossä vähän ongelmia, mut ei pahoja. Jos toi härveli vielä toimii yks 10 vuotta se on huippu ! Vaikka ählämämi maassa onkin koottu.
- vesuvius
Jos sama vika toistuu, niin se on silloin ns. tyyppivika, joka menee takuuseen vaikka takuuaika olisi kuinka vanha!Joten soitat ja tilaat korjaajan! Jos ongelmia, niin otat yhteytty kuluttaja-asiamieheen, vai nainenko sekin tätä nykyä?:D
- elektroniikkaa opiskeleva
miksei ihmiset tajua ettei kannata ostaa halpaa elektroniikkaa. jos ostaa kunnon merkkejä kuten sony, philips yms. niin ei sen jälkeen tarvi valittaa. meille on juuri opetettu että elektroniikassa maksaa vain laatu. mitä halvempi kone sitä epävarmempi se on toimivuudeltaan.
- gefa
Sen "huippumerkin" maine meni jo aikaa sitten....
- elektroniikkaa opiskeleva
gefa kirjoitti:
Sen "huippumerkin" maine meni jo aikaa sitten....
ideana viestissä oli että nykypäivänä laatu maksaa
- gefa
elektroniikkaa opiskeleva kirjoitti:
ideana viestissä oli että nykypäivänä laatu maksaa
Eräällä eteläsuomalaisella tarrafirmalla oli joskus aikanaan mainos, jossa oli "kiinalaisen" naama ja texti; kuka halpa osta, se paska saa ;)
eniten pännii tää koko helv. rikitalisointi kouhotus. Olis ollu palio pareet hommata lautanen, ku kattella heikkolaautista pätkivääsätkivää rikilähetystä maanpäällisestä verkosta. Ainii, ja ne boksit ei toimi.
Oikeastaan muista kodinkoneista ei ole vastaavia kokemuksia.. Tuokin nykyinen pesukone on pelittänyt hianosti jo monta vuotta, telkkari ny ei ole kauhian vanha, tämä kompuuutteri on osittain ikivanha, ja kaikki osat on vaihdettu päivitysten yhteydessä, 8 vuoden aikana yksi komponentti vika, tosin silloin tapahtui lumipalloefekti ja samalla hajos muutakin. Hellat on toiminu niinkauan ku on toiminu, vastuksia niistä kärähtelee, jokka voi vaihtaa.
Kännyköissä laadun heikkenemisen, tai nokian tapauksessa laadun puutteen on huomannut jo aikoja sitten. Terveisin korealaisen matkapuhelimen omistaja, 3,5 vuotta ikää, toimii 100% ei takkua. Ja muutki sanonu että ongelmallinen samsung on yhtä yleinen kuin toimiva nokia.- gefa
Rykii se satkukin, jo huonon kelin lykkää, tosin sen on vähän siitä kiinni, minkälainen peili ja monellako syötöllä niitä satelliitteja tähtäileepi.
Sen verran pisti silmään vain tuo pätkintä, kun noita tietokone ja antennihommiakin teen, että onko sitä antennin suuntausta ja siihen tigituijottimelle tulevan signaalin vahvuutta koskaan mitattu, ei muuten, mutta törmään usein siihen, että analohiajalta peräisin olevat asennukset ovat olleet "sinne päin" eikä se taso ole sitten riittänytkään digin kanssa...
Eräs Handanin boxi oli joskus itsellä, joka jostakin ihmeen syystä ei muutoin pätkinyt, mutta Mtv3 maxin, siinä välimainoksessa joka tulee ohjelmien alussa, alkoi yhdessa kohtaa kuva jytäämään edes takaisin, kun toinen boxi ei taas tehnyt mitään vastaavaa... - antenniosastolta karannut
gefa kirjoitti:
Rykii se satkukin, jo huonon kelin lykkää, tosin sen on vähän siitä kiinni, minkälainen peili ja monellako syötöllä niitä satelliitteja tähtäileepi.
Sen verran pisti silmään vain tuo pätkintä, kun noita tietokone ja antennihommiakin teen, että onko sitä antennin suuntausta ja siihen tigituijottimelle tulevan signaalin vahvuutta koskaan mitattu, ei muuten, mutta törmään usein siihen, että analohiajalta peräisin olevat asennukset ovat olleet "sinne päin" eikä se taso ole sitten riittänytkään digin kanssa...
Eräs Handanin boxi oli joskus itsellä, joka jostakin ihmeen syystä ei muutoin pätkinyt, mutta Mtv3 maxin, siinä välimainoksessa joka tulee ohjelmien alussa, alkoi yhdessa kohtaa kuva jytäämään edes takaisin, kun toinen boxi ei taas tehnyt mitään vastaavaa...Toivottavasti ei kukaan sulle niistä antenniasennuksista ainakaan maksa mitään, sillä luulis nyt ihan maalaisjärjelläkin ymmärtävän että virittimien herkkyyksissä on eroja. Tiedätkös? Handan ja Maximum on eri laitteita - ihan oikeasti ne on! Vaikka kumpaakin kutsutaan digibokseiksi, niin ne on eri laitteita komponenteiltaan (siis osat joita niissä bokseissa käytetään). Myös antennirasioiden signaalien vahvuuksissa on eroja, että antennipiuhoissa.
- gefa
antenniosastolta karannut kirjoitti:
Toivottavasti ei kukaan sulle niistä antenniasennuksista ainakaan maksa mitään, sillä luulis nyt ihan maalaisjärjelläkin ymmärtävän että virittimien herkkyyksissä on eroja. Tiedätkös? Handan ja Maximum on eri laitteita - ihan oikeasti ne on! Vaikka kumpaakin kutsutaan digibokseiksi, niin ne on eri laitteita komponenteiltaan (siis osat joita niissä bokseissa käytetään). Myös antennirasioiden signaalien vahvuuksissa on eroja, että antennipiuhoissa.
Tämä kertookin jo paljon, eiköhän sovita että sinä jatkat sitä "rasioiden" tutkimista ja virittelet sitä antenniasi sillä maximumilla, niin minä mittailen ihan mittarilla ne signaalit ja laittelen sitten vaikka tarvitaessa esimerkisi Triaxin vahvistimet ja antennit, sen motonetin 15.90 antennin sijaan, niin näkyy muillakin, kuin sillä maximumilla xDDD
- kyhäävät
kai kohta kaikki laitteet. Tässä hyvä esimerkki eräs afrikan valtio tilasi kiinalaisilta satelliitin jonka kiinalaiset kasasivat ja ampuivat kiertoradalle. Laitteen oli tarkoitus pelittää 15 v. mutta pimeni jo 2 v. jälkeen.
- on kyllä
Tekniikka pettää nykyään kieltämättä liian herkästi...kahtena jouluna sain lahjaks elektroniikkaa,ekana dvd soittimen ja vuoden päästä stereot.Kummatkaan ei toiminu vaikka oli just paketista otettu.Odotettiin sit joulupyhien loppumista et pääs takaisin elektroniikka kauppaan vaihtamaan tuotteen...
Se vasta oiskin jotain jos tuote kestäis vähintään 5 vuotta päivittäisel käytöl,sellasta se oli ennen.Nykyään aatellaan vaan rahaa.Mitä nopeemmin hajoaa,sitä nopeemmin ostetaan uus... - Laatu on tippunut
Esim kun ostin ekan tietokoneeni niin se kesti vajaan vuoden! No, kun ostin toisen tietokoneen niin se kesti 2 kuukautta mut paras vielä viimeiseksi, kun ostin kolmannen tietokoneeni niin se kesti vain 12 tuntia! Nyt sentään tämä 4 kone on kestänyt 3 kuukautta jännitys nousee että rikkoontuuko vuoden sisällä vai kestääkö peräti parivuotta.
- myötäinen..
Eka kesti käytettynäkin ostettuna 4 vuotta, seuraava 5 - 6 vuotta ja nykyinen pojan vanha pelikonen jo kolmasko vuosi tässä alkaa. Silloin tällöin imuroin sisuksista pölyt veke katselen et tuuletus toimii. Enempi oli aluksi ongelmia netin toimituksen kanssa. Aluksi olisi TELE ja minuutti hintanen laskutus, jolloin puhelin oli mykkänä kun surffaili muutamilla sivuilla joita oli, sitten Saunalahti ja välillä saunalahden LAN kokeilu 10 vuotta sitten. Sitten taas Sonera. Mutta nyt Maxsinetti jo kolmatta vuotta ja palvelu hyvää, ja se ettei kone yski. Nyt vaan mietin jotta uusikone, vai parantelenko vanhaa uusilla osilla, tai käytetyillä, koska niissäkin on takuu.
- tuhoaa kehityksen!
Kestävyys tuhoa kehityksen, koska kehitys tarvitsee rahaa ja rahaa saadaan asiakkailta.
Nykyajan vempaimet ovat kehitystä? No mitä odotatte, jos pitää kehittää ja kehittää? Ei siinä ole aikaa testailla. Testaaminen hoidetaan asiakkailla. Ainakin tulee jotain kehitystä.
Ehkäpä nykyajan vempaimia pitää myös käsitellä varovaisemmin. Niitä ei ole suunniteltu kiukkupuuskien kohteeksi niin kuin ennen vanhaan. Itselläni nykyajan vempaimet kestävät vähintään 5 vuotta ja usein enemmänkin. Käsittelen niitä varovasti. Hankin kestävämmän mallin, jos niitä pitää hakata. - jälkijunassa ovat
Tuo ON tiedetty kuluttajien keskuudessa jo vuosia, laatu on ihan mitä sattuu ja susikappaleet ovat yleisempiä eikä mikään poikkeus.
Saimme halvempia tuotteita, mutta laatu myös laski. Näin tuhlataan luonnonvaroja ja huiputetaan taviksia jotka oikeasti tarvitsevat koneitaan helpottamaan elämää.
Olisi aika alkaa saamaan oikeasti laadukkaampia tuotteita, vaikka ne sitten maksaisivatkin enemmän ja julistaa ala-arvoisten romujen myynti rikolliseksi toiminnaksi.- Pointfact
"Olisi aika alkaa saamaan oikeasti laadukkaampia tuotteita, vaikka ne sitten maksaisivatkin enemmän ja julistaa ala-arvoisten romujen myynti rikolliseksi toiminnaksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ralph_Nader
Tuossa olisi presidenttiehdokkaasi jos olisit jenkkiläinen.
Hän sai noin prosentin äänistä tjsp.
Nader vaati muunmuassa takuujärjestelmien täydellistä remonttia - tuotteille olisi annettava 2-10 kertaa pidemmät takuut pakollisena ja vielä tietyistä ongelmista vielä pidemmät. Tällöin valmistajien olisi pakko tehdä kestävää koska paska palautuisi aina tehtaalle ja uusi tilalle joka tarkoittaisi laadutonta tuottaville ja myyville konkurssia.
Naderilla oli muutenkin valovuosia fiksummat linjaukset kuin valtaryhmittymien edustajilla.
Suomessa tuollaista setää ei taida edes olla? - enkä Naderiitti
Pointfact kirjoitti:
"Olisi aika alkaa saamaan oikeasti laadukkaampia tuotteita, vaikka ne sitten maksaisivatkin enemmän ja julistaa ala-arvoisten romujen myynti rikolliseksi toiminnaksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ralph_Nader
Tuossa olisi presidenttiehdokkaasi jos olisit jenkkiläinen.
Hän sai noin prosentin äänistä tjsp.
Nader vaati muunmuassa takuujärjestelmien täydellistä remonttia - tuotteille olisi annettava 2-10 kertaa pidemmät takuut pakollisena ja vielä tietyistä ongelmista vielä pidemmät. Tällöin valmistajien olisi pakko tehdä kestävää koska paska palautuisi aina tehtaalle ja uusi tilalle joka tarkoittaisi laadutonta tuottaville ja myyville konkurssia.
Naderilla oli muutenkin valovuosia fiksummat linjaukset kuin valtaryhmittymien edustajilla.
Suomessa tuollaista setää ei taida edes olla?On tullut nuo laatu ja laatutakuu asiat tutuiksi tiskin toisella puolen, vaikka en sitä edellisessä viestissä maininnutkaan.
Arvaa vain kuinka paljon korjauksista on takuukorjauksia? Noin 80 prosenttia. Gigantti on hyvä työllistäjä, lähes kaikki korjattava tulee sieltä ja se kaikki on takuun piiriin kuuluvaa.
Kustannuksia on karsittu laadusta ja materaalista tinkimällä. Muovia löytyy kuluvista osista ja käyttöikä on sen mukainen. Ennen tehtiin kuoretkin niin, että pikku kolhuista ei jäänyt varsinaista naarmuakaan. Nykyisten pesukoneiden ja kylmälaitteiden pellit ovat alle 0,5 mm ja niitä voi taivutella hennoillakin sormivoimilla.
Kuluttajia puijataan, vaikka onneksi sentään kuluttajansuojalaki on olemassa. kaikki vain eivät tiedä oikeuksiaan tai viitsi penätä niiden perään. Vanha totuus, köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Mutta kun muuta ei ole tarjolla, patsi luxus malleja, mutta niihin taas ei ole varaa.
Suomessa ei tuollaisia setiä ole, hyvä jos tätejäkään. Raha saa pyörittää maata ja rahalla saa asiat painettua villaisella. Kuluttajat maksavat, se ei ole oikein vaikka on käytäntö. - Se nyt vaan
enkä Naderiitti kirjoitti:
On tullut nuo laatu ja laatutakuu asiat tutuiksi tiskin toisella puolen, vaikka en sitä edellisessä viestissä maininnutkaan.
Arvaa vain kuinka paljon korjauksista on takuukorjauksia? Noin 80 prosenttia. Gigantti on hyvä työllistäjä, lähes kaikki korjattava tulee sieltä ja se kaikki on takuun piiriin kuuluvaa.
Kustannuksia on karsittu laadusta ja materaalista tinkimällä. Muovia löytyy kuluvista osista ja käyttöikä on sen mukainen. Ennen tehtiin kuoretkin niin, että pikku kolhuista ei jäänyt varsinaista naarmuakaan. Nykyisten pesukoneiden ja kylmälaitteiden pellit ovat alle 0,5 mm ja niitä voi taivutella hennoillakin sormivoimilla.
Kuluttajia puijataan, vaikka onneksi sentään kuluttajansuojalaki on olemassa. kaikki vain eivät tiedä oikeuksiaan tai viitsi penätä niiden perään. Vanha totuus, köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Mutta kun muuta ei ole tarjolla, patsi luxus malleja, mutta niihin taas ei ole varaa.
Suomessa ei tuollaisia setiä ole, hyvä jos tätejäkään. Raha saa pyörittää maata ja rahalla saa asiat painettua villaisella. Kuluttajat maksavat, se ei ole oikein vaikka on käytäntö.on tyhmää...
- on surkea nykyää
muistan kun pienenä oli kasettimankkoja niin oli kestäviä . nyt saman merkin kasetti/cd soitin ihan surkea.
ostin sellasen hiljan ja täys pask..
kasettipuoli pitää kohinaa ihan kun joku ottaa konees vastaa..
cd: taas hyppii melkein kokoajan ..
philipsiin pettynyt kuluttaja- Huonoja on
On se kumma,kun kymmenen vuotta sitten ostettu tallentava Philipsin cd-soitin toimii kuin uusi ja pari vuotta sitten ostettu tallentava dvd-soitin kyrvähti heti takuun loputtua.Eipä tarvi enää Philipsin elektroniikkaa ostaa.Ja otetaan toinen esimerkki Abu teki ennen hyviä keloja.Nyt ne hajoaa vuodessa.Daiwan kela kesti parikymmentä vuotta ja,kun tuotanto siirtyi Japanista Thaimaaseen,niin johan hajosi parin käyttökerran jälkeen.Ja kolmas esimerkki on saunan vanha sähkökiuas kesti parikymmentä vuotta ja oli kovassa käytössä.Nyt sen seuraaja lakkasi lämmittämästä kolmen vuoden jälkeen.Ja neljäs esimerkki.Vanha Nokian kännykkäni kesti kymmenen vuotta sateessa ja tuiskussa.Sitten,kun ostin viimeisen päälle olevan Nokialaisen,niin se hajosi viikossa ja oli korjattavana puolivuotta ja taas petti sama lähetin.Sai olla viimeinen nokialainen.Taisin jo hypätä asian ulkopuolelle,mutta kyllä helpotti purata tätä kyrsimistä näistä nykyajana laitteista.
- Nokia .. . .
Huonoja on kirjoitti:

Sama homma, Nokia puhelin vikoja vikojen perään.
Aiemmin oli käytössä Motorola. Puhelin pelas varmaan sen 6 vuotta putkeen ilman mitään ongelmaa.
Vaihdettuani nokiaan, lähetin rikki.
Ostin uuden mallin, siitä mikrofoni reistailee.
Nokia on surkea tekele. Missäköhän halpa maassa ne nykyään tehdään? ^^ - vesuvius
Nokia .. . . kirjoitti:
Sama homma, Nokia puhelin vikoja vikojen perään.
Aiemmin oli käytössä Motorola. Puhelin pelas varmaan sen 6 vuotta putkeen ilman mitään ongelmaa.
Vaihdettuani nokiaan, lähetin rikki.
Ostin uuden mallin, siitä mikrofoni reistailee.
Nokia on surkea tekele. Missäköhän halpa maassa ne nykyään tehdään? ^^Aivan! Suomessa valmistettu (laturia myöten) Ericsson rulettaa laatikon pohjalla kuin uusi, mutta uusissa Nokian malleissa aina jotain säätämisen varaa! Selityksiä kyllä riittää kun huoltoon vien! Vaikka sitten vedotaan mielenterveyteeni jos muuta löydy!:D
- pesukonetta...
Totta, pesukone kesti vaan 3v. Edellinen 5v ja sitäedellinen 11v.Näin se menee, kohta kai ne on kertakäyttöisiä.
- muun muassa
ruohonleikkureihin. meillä on sekä vm 1987 että 2001 ruohonleikkuri. vanhempaan ei ole kertaakaan tarvinnut merkittäviä korjauksia tehdä, uudempi on täysi susi, vaikka kallis oli sekin. lojuu puuliiterin nurkassa koska sille ei ole mitään käyttöä. ei sitä kukaan halua käyttää. toki ymmärrän että kauppa kärsisi pahasti jos tällaisetkin aika yleiset koneet kestäisivät ja ajaisivat asiansa sen parikymmentä vuotta. mutta se että niistä tehdään tahallaan heikkolaatuisia, ja suurinpiirtein ohjelmoidaan leviämään heti takuuajan jälkeen, menee jo yli.
- Siinä totuus.
Todellisuudessa laitteessa ei tarvitse olla kuin eurooppalainen akku, niin se saa CE-merkinnän, muuten ne ovat yleensä kiinalaista paskaa.
Aasiasta tulee kyllä jo kunnollistakin tavaraa,
mutta hinnat ovat länsimaiset! - LAATUA? ^^
Tutkailin yhtä kiinalaisvalmisteista valaisinta.
Kytkimen tienoilla on kaksi piuhaa juotettu vääriin kantoihin siten ettei lamppu pala.
Ketä näitä laitteita oikein väsää? xD
Tyhmä ostaa... ellet sitten tahdo osiksi. - Tonttujoukko .. ..
Jos elektroniikkaa kasaavat eivät osaa tuontaivaallista sähköstä, niin mitä voi odottaa laadun suhteen?
Hiukan sama asia kuin liukuhihnalla.
Vauhdin kiihtyessä virheiden osuus nousee ja
kukaan ei ehdi kiivaan aikatauluntakia edes tarkastamaan tuotetta. =) - kapitalismi "hoitaa"
Niinpä niin. Faktahan on se, että ennen 20-lukua ei ollut mainontaa suuressa määrin ja se, mitä oli, oli luonnoltaan enemmän informatiivista kuin nykyistä "tajunnanmuokkaamista".
Syy on selvä; 20-luvun ja varsinkin 30-luvun taitteessa tapahtui merkittävä muutos tuotannossa. Monilla aloilla pystyttiin tuottamaan e n e m m ä n k u i n k u l u t e t a a n. Tilanne oli täysin käsittämätön ihmiskunnan historiassa, missä on aina eletty kädestä suuhun ja on ollut pula.
Olemme siis jo yli 70 vuoden ajan eläneet taloudessa, jossa tuotamme kaikkea yli tarpeen. Jotta tuo jäämä menisi kaupaksi ja ennen kaikkea, jotta hinnat eivät romahtaisi, pitää meidän tehdä tuotteista joko A) helposti hajoavia, jotta syntyy keinotekoista kulutusta B) tuhota ylijäämä kuten tapahtui siinä, kun kaupat tuhoavat ylijääneet ruokansa. - takapakkia
Ennen riitti kun painoi yhdestä napista ja televisio käynnistyi välittömästi. Nyt täytyy painella sekä digiboksin nappeja ja television nappeja ja odotella signaalia. Taulutelevioiden kuva ei ole hyvä ellei katsele kaukaa. Mitään järkeä ostaa isoa taulutelevisiota kun sitä pitää katsella kahdenkymmenen metrin päästä.
- erotiikasta
ei ole sähkö vimpaimia televisiokin toimii
höyryllä ja radio kaasulla kirnu on käsi-
käyttöinen - BisnesMiäs
Nyt on ahneus huipussaan kai jotkin tunnetut valmistajat myyvät laatuakin mistä taas tulee tuotteeseen lisää hintaa , kun sen käyttöikä kasvaa ?
Ei voi nykyisin välttyä ajatukselta että jotkin valmistajat tekevät laitteet ja koneet tahallaan lyhyt ikäisiksi jotta saavat enemmän myytyä .
Esim. Ns. halpahallien kuten RobinHood yms. työkalut etenkin aasian maissa valmistetut saattavat olla jopa vaarallisia jos niissä on heikennettyjä osia .
Oletko sinä ostanut halpistavaratalosta esim. jonkin työkalun jonka olet joutunut vaihtamaan vähän kalliimpaan ( esim. porakone jonka hara heittää niin paljon ettei sillä voi porata ) , tämäkin on kai myyntikikka johon kuluttaja-asiamiehen pitäisi puuttua ?.- käyttölaskuri
Tulostimien mustesäiliöistä toisia voi tankata toimivaksi.
Joissain tuntuu olevan laskuri, joka pysäyttää toiminnan.
Olisipa autokin samoin, että kun on tankattu valmistajan haluama määrä,
niin sitten tuote lakkaa toimimasta, ja vaatii "päivityksen" autokaupassa.
Eletroniikkaan olisi helppo tehdä kuolonpäivälaskuri.
Kassalla ohjelmoidaan huomaamattomasti langattomasti takuuaika,
Olisi siten selvät yhteiset pelisäännöt.
Epämääräinen liian pitkä käyttöikä voidaan nähdä riskinä.
Meillä on 23-vuotias mekaanisesti ohjattu astianpesukone,
sille eivät voi mitään, muuta kuin vaatia kotivakuutusehdoissa
letkujen ja tiivisteiden uusinnan. Että kauppa kävisi.
Harmi, että kaatopaikoille menee parempia tuotteita,
kuin itsellä on kotona.
Varaosia ei saa enää "ryöstää" hyljätyistä koneista.
Mikroaaltouuni on 25-vuotias, pölynimuri on 40-vuotias.
Yhteinen etu, ja kustannusten selkeä vertailu, voisi olla
perustelu selville takuu- ja itsetuhokäytännöille?
- nuendo
Tuo nykyelektroniikka on erittäin huonoa, suurin syy siihen on tietenkin jo aikaisemmin mainittu työvoiman ja tuotannon "halpuus". Toinen syy on kuitenkin EU:n säätmä direktiivi, joka kieltää ympäristöasioihin vedoten elektroniikan juotostinasta lyijyn. Siis
EU-alueelta tilattu vekotin on kestävyydeltään heikompi, kuin jenkeistä tilattu. Ja tähän ei vaikuta edes se, että ne ovat valmistettu samassa tehtaassa. - were
Meille ostettiin dvd soitin tuossa pari vuotta sitten olohuoneeseen. Jouduttiin käymään kolme kertaa kuukauden sisällä vaihtamassa kun koneeseen tuli aina jokin vika. Digiboksissa oli sama juttu kuten myös laajakuvatv:ssä. Kahvinkeittimetkin reistailivat vähään väliä, se oli ihme jos keitin oli käytössä vuoden verran. Pari kertaa jouduttiin imureitakin ostamaan vuoden välein heti kun jouduimme ostamaan vanhan imurin (mikä on ollut käytössä noin kymmenen vuotta) tilalle uuden.
Ei sitten minulle ainakaan ole tullut yllätyksenä että tuotteiden latu on huonontunut. Saas nähä kuin kauan juuri ostetut pesu ja kuivauskone kestävät. Vanhempi kone oli käytössä ainakin kymmenen vuotta ja varmasti enemmänkin ennen kuin alkoi reistaamaan niin paljon että oli pakko ostaa nämä uudet. Löyn kyllä tonnista vetoa että ne menee rikki heti kun takuu on umpeutunut. Niin kävi kannettavankin kanssa... - kyllästynyt-nokiaan
nokian puhelimien laatu on laskenut nykyiset n sarjalaiset esim n73 on kyllä niin huono puhelin että en toista osta. 3510i kin toimii paremmin. 73 saattaa esim itekseen sammuilla ja jumittaa että pitää sammuttaa että saa taas toimimaan. yllätys yllätys huollossa ei oireile mikä lie mutta enää en nokialaisia osta jos laaatu ei parane.
- harmittaa
ostin itse taannoin, en nyt mitään niin rouheaa, vaan mielestäni käytännöllisen 6300 nokialaisen - aluksi kaikki näytti hyvältä, annoin jopa anteeksi tehtaan matkassa lahjana tulleet pienet pintaviat.. mutta nyt - kuulemma, kyseiseen matkapuhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä, vaikka se päällä onkin ja käänteisesti toisinaan huomaan taas että puhelin on sammahtanut vaikka akussa kyllä riittäisi voimia vielä vaikka minne asti - kohta menee hermo, ehkäpä vaihtuu merkkikin ..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun203710Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa813045- 613044
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2992414- 412172
- 542141
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211341Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo71225- 421200
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui241118