STT uutisesta:
"Liike joka kasvaa sisältäpäin. Vanhoillislestadiolaiset myöntävät liikkeestä luopumisen lisääntyneen, mutta turvana on sen jäsenperheiden monilapsisuus."
Vanhoillislestadiolaiset siis opettavat että jumalalapsia tehdään makuuhuoneessa siittämällä.
jumalanlapsia siittämällä
10
179
Vastaukset
- qw
ja seksi siinä tärkeimpiä alueita.
Seksi on heille varmaan niin hallelujaa-kokemus, että se ei voi olla maallista vaan että sen pitää olla taivaallista! Siksi sitä harrastetaan ja siinä sivussa siitetään maailma täyteen lapsia, joille taas uskotellaan seksin oikeutus. Miesten maailmaa se edustaa ja alistaa naisia synnytyskoneiksi ja kotiapulaisiksi. - 5+5
Niin, tämä on se opinkappale että Jumala tuottaa lapsia itselleen rauhanyhdistyksen sisällä kun naiset synnyttävät maksimaalisesti--- ilman ehkäisykieltoa liikkeen kannattajien määrä romahtaisi, on Seppo Lohi todennut jossain lehtihaastattelussa.
- Lukekaa Raamattua
Lestadiolaiset puhujat tosiaankin julistavat, että Jumala tekee lapsia itselleen BIOLOGISEN LISÄÄNTYMISEN avulla. Raamattu ei kuitenkaan tue tällaista tulkintaa:
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskoivat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä MIEHEN tahdosta vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainosyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1:12-14
Jumalan lapsiksi ei siis synnytä ”veren eikä miehen tahdosta”, eli ei biologisen lisääntymisen kautta. SRK:n käsitys siittämällä tehtävästä lähetystyöstä on täysin epäraamatullinen.
Eikö tämä Seppo Lohi ole pappi. hänen pitäisi tietää. - kuin väärä raha
Lukekaa Raamattua kirjoitti:

Eikö tämä Seppo Lohi ole pappi. hänen pitäisi tietää.Vl:ien Raamatun tuntemus on niin tavattoman ohutta että heille saavat nämä lohet ja muut maakarit opettaa mitä vaan itse keksaistuja höpötyksiä - ja täydestä menee.
- Suviseuravieras
Lukekaa Raamattua kirjoitti:
Lestadiolaiset puhujat tosiaankin julistavat, että Jumala tekee lapsia itselleen BIOLOGISEN LISÄÄNTYMISEN avulla. Raamattu ei kuitenkaan tue tällaista tulkintaa:
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskoivat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä MIEHEN tahdosta vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainosyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1:12-14
Jumalan lapsiksi ei siis synnytä ”veren eikä miehen tahdosta”, eli ei biologisen lisääntymisen kautta. SRK:n käsitys siittämällä tehtävästä lähetystyöstä on täysin epäraamatullinen.
Eikö tämä Seppo Lohi ole pappi. hänen pitäisi tietää.Lapsi on syntyessään Jumalan lapsi eli Jeesuksen oma. Toisin sanoen, että jos pieni lapsi kuolee, niin hän pääsee taivaaseen. Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto.
- Weeälmies
Suviseuravieras kirjoitti:
Lapsi on syntyessään Jumalan lapsi eli Jeesuksen oma. Toisin sanoen, että jos pieni lapsi kuolee, niin hän pääsee taivaaseen. Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto.
"Ihminen syntyessään Jeesuksen oma Suviseuravieras4.7.2010 17:08
Lapsi on syntyessään Jumalan lapsi eli Jeesuksen oma. Toisin sanoen, että jos pieni lapsi kuolee, niin hän pääsee taivaaseen. Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto."
Muuten samaa mieltä, mutta viimeinen lause laittaa miettimään, että onko tämä provo? - Vitsit vähissä
Suviseuravieras kirjoitti:
Lapsi on syntyessään Jumalan lapsi eli Jeesuksen oma. Toisin sanoen, että jos pieni lapsi kuolee, niin hän pääsee taivaaseen. Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto.
tällaista kristinopin tulkintaa. :-) varmana tuo olikin vitsi.
- .... .....
Weeälmies kirjoitti:
"Ihminen syntyessään Jeesuksen oma Suviseuravieras4.7.2010 17:08
Lapsi on syntyessään Jumalan lapsi eli Jeesuksen oma. Toisin sanoen, että jos pieni lapsi kuolee, niin hän pääsee taivaaseen. Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto."
Muuten samaa mieltä, mutta viimeinen lause laittaa miettimään, että onko tämä provo?SRK:n epäraamatullinen ehkäisyopetus provosoi monenlaista.
- Äänestäjä
Suviseuravieras kirjoitti:
Lapsi on syntyessään Jumalan lapsi eli Jeesuksen oma. Toisin sanoen, että jos pieni lapsi kuolee, niin hän pääsee taivaaseen. Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto.
###Siksi voidaan ajatella, että lapsen siittäminen ja synnyttäminen on eräs lähetystyön muoto.###
kansanedustaja Kyösti Karjula?
sehän pientyy kokoa jan, naivat he miten paljon hyvänsä.
Ennen oli suvi festareissa 120 tuhatta nyt vain hieman yli puolet?
Kes.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122256- 1081108
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,261096Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki5954Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865- 86855
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573