kokoomuksen valopää beni murjaisi eduskunnassa vitsin ihmisoikeus eli konnajuristeista. olisikohan benin syyttävän sormen kohteena myös ne juristit, jotka 40-luvulla yrittivät estää juutalaisten lähettämistä suomesta saksaan. silloinhan ainakin osaa juutalaisista syytettiin rikollisiksi ja sillä perusteella luovutettiin.
zyzkowicin historian taju
3
153
Vastaukset
- laillisuusmies
Oikeuspoliittinen yhdistys Demla r.y. on vuonna 1954 perustettu puolueisiin sitoutumaton aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on suomalaiseen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen. Vuoteen 2002 asti yhdistys toimi nimellä Suomen Demokraattiset Lakimiehet ry.
oli yksi monista Neuvostoliiton kollaboraattorijärjestöistä. Muita olivat mm. itäblokin lehtimiesyhdistykseen (IOJ) liittynyt Lehtimiesliitto; kuuluisin viikunanlehti oli tietysti SKDL, mutta yleensä kaikki joiden nimeen liittyi "demokraattinen"-sana. Niiden päämäärä oli Neuvosto-Suomi.
- näin se on
Onhan ne tavallaan konnajuristeja, eli selviä tapauksia setvitään eri oikeusasteissa vain sentakia, kun yhteiskunta maksaa juristeille niiden palkat, joten niiden etu on vain pitkittää kaikkia käsittelyprosesseja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454