Ylen radio-ohjelmassa tänään perusteltiin, kuinka Suomeen aiotaan ottaa pakolaisia ilman mitään esitutkintaan 2 vuoden määräajaksi, minkä jälkeen elintasopakolaisen tilanne vasta aiotaan tutkia. Ei hellan lettas sentään. On ihan aamenen varma juttu, että näitä veikkoja ei saada maasta millään keinolla ainakaan vapaaehtoisesti lähemään kahden vuoden oleskelun jälkeen, varsinkin kun Libyasta aiotaan etsiä ne kaikkein kurjimmat ja köyhimmät, jotka valitaan Suomen uusiksi kansalaisiksi ja ankkurilapsiksi.
Minkähän takia vain "vihreiden" asiantuntijat pääsevät näihin tiedotusvälineisiin kommentoimaan suomen ja EU:n pakolaispolitiikkaa. Selvisi samalla minullekin, että Suomi ottaa auliisti vastaan esim. Kreikkaan rantautuneta paremman elämän etsijöitä. Olot Kreikan pakolaiskeskuksissa kun ovat niin huonot ja epäinhimilliset, että siellä ei voi elää! Myöskään ketään Kosovosta Suomeen alkajaisiksi tulleesta noin 1000 pakolaisesta ei ole kysytty lähtemään maasta. Kaikki ovat saaneet jo pysyvät oleskeluluvat perheet on jo yhdistetty Suomeen, yksittäisiä vapaaehtoisia paluumuuttajia lukuunottamatta.
Anna minun kaikki kestää !!! Missä Halla-Ahon haastattelu viipyy ? ? ? ?
Miksi YLE suoltaa vihreiden propagandaa ?
14
170
Vastaukset
- dafjklrewiåosfkä
Varmaankin värisuora. Orgaanisaation särmät on hiottu vuosien mittaan ja vääräuskoiset seulottu jo kesäharjoitteluaikana.
- tsäänssi on
Ne mammat ei saa muuten tarpeeksi. Kuten sanottu: jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus. Vaikka sitten viiksekäs ankkurilapsi.
- A.p.
Suomalaiset kukkahattutädit eivät tosiaan erota käenpoikia omistaan eikä lasta sotilaasta tai merirosvosta.
- Ihme ja kumma
Kaikenlaisten kumihuulten imettäminen tuntuu olevan kaikkein tärkeintä. Eipä tuntunut japanilaisten auttaminen suomalaisia avustusjärjestöjä kiinnostavan.
- A.p.
Minkähän takia muista maista on saapunut avustuslähetystöjä Japaniin? Ainakin USA:sta, Enlannista, Ranskasta ja Saksasta on Japani jo saanut apua, mutta ei Suomesta. Syyksi tuskin kelpaa, että Japani ei ole apua pyytänyt. Jotta suomalaiset tantat lähtisivät matkaan, täytyy tiedossa olla mustaa munaa ja vielä kotiintuomisiksi.
- A.p.
Artikkelissa kirjoitettua "Tällaisille ihmisille on olemassa nimikin – epäisänmaalliset maanpetturit" osaan hiukan täsmentääkin. Tietääkseni nimeltä mainiten:
Katainen, Thors, Sinnemäki, Halonen, Brax, Stubb ....
- Perussssssssssssssss
Onneksi kansa tietää jo ketä äänestää. Persujen ja koko Suomen tulevaisuuden kannalta kysymys on lähinnä enää vain vaalien rehellisyydesta ja vaalitoimituksen turvaamisesta. Uurnilla tavataan !
- Puoluekirjalla .....
Toimittajat ovat city-vihreitä. Niillä on oikein hinku siihen toimittajan hommaan ja se näkyy siinä mitä ulos tulee. Osaavat myös savustaa porukalla väärää väriä olevat äkkiä ulos. Junger oli myös demari ja putsasi Ylen orgaanisaation juuri omalla tavallaan ja jatkaa nyt demareiden puolueorganisaatiossa. Moni osaava toimittaja sai lopputilin, kun ei ollut demarimyönteinen.
- YLE=juutalais-marxit
Persuja kannattaa 50%, ja uudet puolueet jyrää- Media jauhaa '4:stä suuresta' puolueesta, joka ei enää ole totta.YLE JA MTV3 on muokkaamassa ja ohjaamassa kansan mielipiteitä vanhoille puolueille. Näin myös pohjustetaan haamuääni-vaaleja? MOT haamuäänet-ohjelmaa ei ole mikään puolue kommentoinut. Miksi?
LISTA: puolueet 2011:
SDP-Suomen Sosialidemokraattinen Puolue www.sdp.fi
Kepu-Suomen Keskusta r.p., www.keskusta.fi
Kansallinen Kokoomus r.p. www.kokoomus.fi
RKP- SFP, Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p., www.rkp.fi/start/
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) www.kd.fi
Vihreä liitto r.p., www.vihreat.fi
Vasemmistoliitto r.p., www.vasemmistoliitto.fi
PS, PerS, PerusS, Persut, Perussuomalaiset r.p. www.perussuomalaiset.fi
Suomen Kommunistinen Puolue www.skp.fi
Suomen Senioripuolue r.p. www.senioripuolue.fi
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p. www.ktpkom.fi
Suomen Työväenpuolue STP r.p. www.tyovaenpuolue.org
Itsenäisyyspuolue r.p. IPU , http://www.ipu.fi
Köyhien Asialla r.p. www.koyhienasialla.fi
Piraattipuolue r.p. www.piraattipuolue.fi
Muutos 2011 r.p. www.muutos2011.fi
Vapauspuolue (VP) - Suomen tulevaisuus r.p. www.vapauspuolue.fi
http://www.vaalit.fi/15366.htm
http://vaalikeskustelu.fi/2011/01/14/jouko-pihon-15-teesia-itsenaisyydesta/ Suurin osa Suomen valtakunnallisen median toimittajista on punavihreitä; vanhemmat stalinisteista vihreiksi militanteiksi kuoriutuneita. Sieltä ei kannata odottaa muuta kuin toimittajien omien aatteiden propagandaa. Tuoreessa muistissa on, kuinka YLE raivoisasti yritti kaataa hallituksen ja saada aikaan uudet eduskuntavaalit.
YLE:ssä ei ole yhtään oikeistolaista toimittajaa. Jos on, sanokaa kuka?- A.p.
Mutta nyt vaalien jälkeen tahti taas muuttuu Ylessäkin, eikös juu. Jungerin jäljiltä siellä on varmasti kirvesmiehelle paljon töitä.
- ErkkaJunttaa
PK yrittäjä
Kokoomus ja Persut, Keskusta haluavat yrittäjyyttä Suomeen. Mutta jos meitä aina rangaistaan vihervasemmistotyyliin, lisää veroja, kuka jaksaa?. Minä vielä yritän, mutta työnantajaverot ovat melko korkeat, vieläkö lisää? Joo jos on uskominen Vasemmistoliittoon ja Vihreisiin saat lisää veroja päälle. Olethan syyllinen kun olet yrittänyt ja sulla on omaisuutta. - Kyssäri sulle
Kirjoitappas ihan tarkallen, paljonko nämä "työnantajaverot" ovat?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454