Suurin osa ns kriittisestä keskustelusta koskien maahanmuuttoa perustuu harhoihin, olettamuksiin ja kuvitelmiin.
Olen töissä pienessä laattafirmassa ja pulju sai vuoden alusta isomman keikan alihankkijana. Se koskee 6 kerrostaloa, jokaisessa 3-4 rappua ja jokaisessa rapussa 9- 12 asuntoa ja näihin jokaiseen teemme siis pesuhuoneremontin. Remontti käsittää meidän osalta seinien ja lattian tasoituksen laatoituskuntoon, itse laatoituksen ja saumauksen.
Työntekijöitä vakituisia on 6 ja alkaneen työmaan osalta haimme 4-7 uutta työntekijää. Ilmoituksia oli työkkärissä ja muutama ilmoitus Hesarissa.
Työilmoitukset poikivat mitä? Samana päivänä kun ilmoitukset julkaistiin niin humalaiset soittelivat palkkaa kysellen. Kauhea jaanaus palkoista ja kovista urakoista.. "Ollaan oltu kuule norjassa asti töissä". Sen jälkeen soittelivat "voik-laittaa-meiliä"- tyypit. Kun ilmoitus oli ollut muutaman päivän niin todelliset työmiehet alkoivat erottua joukosta. Ensimmäisen viikon aikana ainoa, joka ilmestyi työhaastatteluun oli eestiläinen vanhempi mies. Lyhyen työmaanäytön jälkeen hän lupasi aloittaa työt seuraavana aamuna kuten tekikin. Eestin miehen kautta työmaalle saatiin toinen eestiläinen. Hänkin vanhempi ammattimies.
Toinen vakavastiotettava ryhmä oli ns mamut. Esim nuoret somalipojat (n. 10 kpl) kyseli harjoittelijan paikkaa. Pojat sanoi suoraan jo heti puhelimessa, etteivät osaa laattahommia, mutta halu oppia olisi sitäkin suurempi. Alkuun eivät halunneet kuulemma edes kuin kahvirahaa kun pääasia oli oppia. Sanoivat haluavansa oppia hommat jos vaan opetetaan ja tekevänsä harjoitteluaikana kaikkea alkaen soossin sekoittamisesta laattojen kantamiseen.
No me mietittiin hetken ja vähän kuin piruuttaan päätettiin palkata kolme parikymppistä somalipoikaa. Harjoittelijaksi. Eestinpojat osaa tehdä hommia että niille tarvi kun näyttää työmaa, mutta kaikki oltiin vähän, että vittu ne somput mitään.
Voin luvata, että yllätys oli suuri. Nää nuoret somalipojat tekee miehen työt tuplasti. Jätkät kantaa laatat valittamatta ylimpään kerrokseen ja soossit sekoitetaan juuri niillä ohjeilla kuin annetaan. Kun näytin miten seinät rapataan suoraksi niin en ole ikinä nähyt niin tarkkoja silmiä kun seurasi asiaa. Kun näytin heille ensimmäistä seinää kun alapalan yläpuolelle aletaan latomaan laattaa niin pojat seurasi tarkasti miten homma etenee.
Jätkät on siis ollut töissä meillä vajaat kolme kuukautta ja nyt jo voin luvata, että tässä tulee olemaan ammattimiehiä. Primerit ja vesieristeet tehdään huolella ja laatoitus alkaa sujumaan.
Olen siis joutunut muuttamaan käsitykset somaleista täysin. Nää kolme poikaa on ahkeruudellaan ja säntillisyydellään tehnyt vaikutuksen. Eestinpojat tekee hiljaista ja tasaisen varmaa urakkaa... Mutta missä oli työhaastattelussa ne todelliset suomalaiset työmiehet....? Kysyn vaan...
Maahanmuutajakeskustelu perustuu harhoihin
25
126
Vastaukset
- HAHAH HEEHEHEHEEHE
BUAHHHAHHAAHAHH HAHAAHAH HEHEH EEH HAAHAHAAHAH.
Stand up koomikko? - cocco bill
Suomalaiset työmiehet oli kuuntelemassa Timo Soinin vaalipuheita.
- Laattamies
Sanon vielä sen, ennenkuin alatte vittuileen, että kaikille maksetaan asianmukaista palkkaa. Eestin pojat tekee urakalla ja saavat urakkapalkan urakkarahat. Se joka tietää laattaurakoista niin tietää, että siinä saa hyvät rahat.
Somppupojille maksetaan 13 euroa tunti, koska he eivät pysy millään vielä siinä urakkatahdissa kuin eestin miehet. Se on enempi harjoittelupalkka. Mutta ollaam päätetty, että miehille maksetaan oikea palkka eikä yritetä kusettaa.
Tämä on meidän hyväntekeväisyyspanos kun suomalaisia laattamiehiä ei näköjään työmaille saa enää. - Todisteet?
Laattamies kirjoitti:
Sanon vielä sen, ennenkuin alatte vittuileen, että kaikille maksetaan asianmukaista palkkaa. Eestin pojat tekee urakalla ja saavat urakkapalkan urakkarahat. Se joka tietää laattaurakoista niin tietää, että siinä saa hyvät rahat.
Somppupojille maksetaan 13 euroa tunti, koska he eivät pysy millään vielä siinä urakkatahdissa kuin eestin miehet. Se on enempi harjoittelupalkka. Mutta ollaam päätetty, että miehille maksetaan oikea palkka eikä yritetä kusettaa.
Tämä on meidän hyväntekeväisyyspanos kun suomalaisia laattamiehiä ei näköjään työmaille saa enää.Kerro osoite jossa nämä rikastuttajat ovat hommissa niin tuun käymään. Loppuisi harhakuvitelmani sekä saisit hyvän mielen?
- Eikö se riitä
Ja sinä menit noin helposti ansaan :)) -Mistähän johtuu, että Ruotsikin ja koko muu eurooppa on alkanu olla vähä niinku toista mieltä asioista:)heheheh ?
Me ei olla ennakkoluuloisia rasisteja, vaan näemme, minkälainen on tulevaisuus !- Arvuuttelija
Mitä mieltä Ruotsi ja muu Eurooppa on? Sano asiallisesti äläkä arvuuttele...
- kantsii ottaa opiksi
Arvuuttelija kirjoitti:
Mitä mieltä Ruotsi ja muu Eurooppa on? Sano asiallisesti äläkä arvuuttele...
Etkö tosiaan tiedä, vai yritätkö pelleillä,vai ootko ollu uutispimennossa ?
Me muut koitamme varjella Suomea samalta, mihin muu eurooppa valitettavasti on jo tyhmyyttään joutunut.. Ja he oivat kokeilleet aika paljon enemmän sitä lajia.
On todella hyvä, jos ootte saaneet asialliset tyypit töihin, sillä se ei oo väärin, mutta mitä tekee ne kymmenet, ja sadat tuhannet muut,-mietippä sitä. - Hullu elöä
kantsii ottaa opiksi kirjoitti:
Etkö tosiaan tiedä, vai yritätkö pelleillä,vai ootko ollu uutispimennossa ?
Me muut koitamme varjella Suomea samalta, mihin muu eurooppa valitettavasti on jo tyhmyyttään joutunut.. Ja he oivat kokeilleet aika paljon enemmän sitä lajia.
On todella hyvä, jos ootte saaneet asialliset tyypit töihin, sillä se ei oo väärin, mutta mitä tekee ne kymmenet, ja sadat tuhannet muut,-mietippä sitä.Et edelleenkään vastannut, että mikä se Ruotsin kirous oli. Kerro ensin se että voidaan arvuuttelun sijaan puhua asiasta...
- Laattamies
Yksi asia vielä,sen jälkeen saatte haukkua mua vapaasti. Mulle ja meidän duunareille tuli hyvä mieli sen takia, että palkattiin ennakkoluulotttomasti mamuja, somppuja whatever. Me ollaan firma, joka näkee myös eteenpäin. Jos alussa olisi olisi ollut suomalaisia laattamiehiä ne olis saanut heti hommia... muta ei ollut...
Jätetään sivuun mieleen väistämättä tuleva ajatus avauksen provokaatiosta ja käsitelkäämme sitä kuin se olisi totta, kokeillaksemme vastapuolen tutuksi tullutta "yksittäistapaus-metodia". Kirjoittaja on tutustunut parin kuukauden ajan viiteen maahanmuuttajaan, kahteen "eestiläiseen" ja kolmeen somaliin.
Virolaisiin en ota tässä kantaa.
Suomessa on nyt noin 14.000 somalia, joten avaaja tuntee heistä pari promillea. Tämän empiirisen kokemustaustan perusteella hän kirjoittaa, että koko Suomen maahanmuuttokeskustelu perustuu harhoihin. Lopputulemamme on, että paria promillea väestöryhmästä edustavan joukon käytös ei ole tyypillistä, vaan yksittäistapaus josta ei voi vetää minkäänlaisia yleispäteviä johtopäätöksiä..- Laattamies
Selvä. Olkaamme täysin kokemukseenperustuvia. Minun kokemus on sompuista, että ovat työmiehiä. Kysynkin, että mikä sinun ´kokemus on? Voitko rehellisesti sanoa, että haluat edes antaa mahdollisuuden heille? Voitko rehellisesti antaa työtä ja antaa miehen näyttää työhalunsa?
Jos väität olevasi suomalainen isolla ässällä niin sen jälkeen teet kuin me teimme. - en koskaan palkkaa n
Laattamies kirjoitti:
Selvä. Olkaamme täysin kokemukseenperustuvia. Minun kokemus on sompuista, että ovat työmiehiä. Kysynkin, että mikä sinun ´kokemus on? Voitko rehellisesti sanoa, että haluat edes antaa mahdollisuuden heille? Voitko rehellisesti antaa työtä ja antaa miehen näyttää työhalunsa?
Jos väität olevasi suomalainen isolla ässällä niin sen jälkeen teet kuin me teimme.Miksi edes ottaa riski??
Laattamies kirjoitti:
Selvä. Olkaamme täysin kokemukseenperustuvia. Minun kokemus on sompuista, että ovat työmiehiä. Kysynkin, että mikä sinun ´kokemus on? Voitko rehellisesti sanoa, että haluat edes antaa mahdollisuuden heille? Voitko rehellisesti antaa työtä ja antaa miehen näyttää työhalunsa?
Jos väität olevasi suomalainen isolla ässällä niin sen jälkeen teet kuin me teimme.Emme ole aivan samalla aaltopituudella tässä asiassa; minulla ei ole minkäänlaista motiivia tai tarvetta saada kokemukseen perustuvaa tietoa somalien työn tasosta tai oppimishalusta. Totesin vain, sinun avauksesi perusteella, että kyseessä on yksittäistapaus, parin promillen suuruisen joukon käytös ei oikeuta yleispäteviin johtopäätöksiin. Pyrin osoittamaan, että kirjoituksesi ei vastaa otsikkoasi "Maahanmuuttokeskustelu perustuu harhoihin"
- Jussuf (se sama)
Sologdin kirjoitti:
Emme ole aivan samalla aaltopituudella tässä asiassa; minulla ei ole minkäänlaista motiivia tai tarvetta saada kokemukseen perustuvaa tietoa somalien työn tasosta tai oppimishalusta. Totesin vain, sinun avauksesi perusteella, että kyseessä on yksittäistapaus, parin promillen suuruisen joukon käytös ei oikeuta yleispäteviin johtopäätöksiin. Pyrin osoittamaan, että kirjoituksesi ei vastaa otsikkoasi "Maahanmuuttokeskustelu perustuu harhoihin"
Mitä sitten vouhotat ennakkoluulojesi pohjalta jos sinulla ei ole minkäänlaista motiivia tai tarvetta saada todellista tietoa?
- Uskoako?
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Mitä sitten vouhotat ennakkoluulojesi pohjalta jos sinulla ei ole minkäänlaista motiivia tai tarvetta saada todellista tietoa?
Ettei laattamies ole jussufin uusin sivunikki?
edelleen kerro ko. työmaan osoite niin käväistään aidan takana katsomassa ihmetapausta?
- HTT+TMTT
Voi poikaressukka, valehtele naapurin kakaroille, älä aikuisille ihmisille.
http://www.safety4sea.com/admin/images/media/2011.1.27-PIRATES.jpg- Missä Aivot??
"Voi poikaressukka, valehtele naapurin kakaroille, älä aikuisille ihmisille."
Uskot näemmä sokeasti lehtien propagandaa!
Somalia on Ison Rahan ryöstämä, putsaama ja raiskaama maa. Nyt EU ym. superkonnat vievät heidän viimeistä leipäänsä, eli kalat. He joko taistelevat jotta saisivat pitää kalansa, tai se on nälkäkuolema!
Meidän kaupan hyllyltä ne piraattisaaliit löytyvät, ei omaisuutensa puolustajilta!
Jos epäilet onko EU superkonnien kattojärjestö, tutustu todellisuuteen:
www.eu-facts.org
www.profit-over-life-org
- ....................
Virosta saa 17 e h maalarin ,sähkärin ,kirvesmiehen, ym joka sisältää kaikki menot .
Kun taas jos suomalainen aliurakoitsia maksaa noin 35- 40e h
Siinä on todella iso ero ja monet isot yhtiöt käyttää näitä tai sitten on perustettu viroon tai jonnekin muualle tytäryhtiö josta tulee asentajat suomeen.
Kuminkin tarjoukset lasketaan monesti suomipalkojen mukaan ja silloin saadaan 2 kertainen voitto työmaasta. - sopii kysyä
Aivan. Kaikki olisi hyvin, jos niitä laattamiehiä ym. otettaisiin maahan sen verran kuin tarvitaan. Ei työmiehiä kukaan halveksi ja vastusta.
Kansalaiset vastustaa tätä tolkutonta reserviä, mikä otetaan maahan nattimaan ainoastaan sosialiapua, mikä tekee näistä rampoja eliniäkseen. Ei sitä menoerää pystytä korvaamaan niillä verotuloilla mitä sitten muutamat tuovat Suomeen.
Jos tämä turha reservi voitaisiin estää, niin ehkä asiat olisi paremmalla tolalla.
;;Tämä seikka pitäisi päättäjien ottaa huomioon.
Kuinka moni kulkuset kaulassa Itä-Keskuksen käytävillä kulkevista ylvään näköisestä somalaimiehestä olisi valmis muuttamaan elämäänsä?- Jussuf (se sama)
Tottakai halveksii ja vastustaa myös työmiehiä. Persut ja maajussit kiljuvat webissä ja lehdissä koko ajan että muualta tulleet vievät työt. Tampereen maajussit huutaa että turkulaiset vievät työt ja naiset ja päinvastoin.
EU-tuetut maajussipersut eivät halua tinkiä senttiäkään saamistaan tuista vaan haluavat ne kaksinkertaistaa.
Mikään ei ole muuttunut 40-50-luvusta jolloin Suonen Kansa Kallisti Verellään vihasi siirtokarjalaisia. Nyt sitten vihataan jokaista muuta muualta tullutta jota ei ennestään tunneta. - ffhdafhdfhadfhfda
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Tottakai halveksii ja vastustaa myös työmiehiä. Persut ja maajussit kiljuvat webissä ja lehdissä koko ajan että muualta tulleet vievät työt. Tampereen maajussit huutaa että turkulaiset vievät työt ja naiset ja päinvastoin.
EU-tuetut maajussipersut eivät halua tinkiä senttiäkään saamistaan tuista vaan haluavat ne kaksinkertaistaa.
Mikään ei ole muuttunut 40-50-luvusta jolloin Suonen Kansa Kallisti Verellään vihasi siirtokarjalaisia. Nyt sitten vihataan jokaista muuta muualta tullutta jota ei ennestään tunneta.ei somput ole vihaamisen arvoisia
niitä voi max. halveksia
- Oli uusi kokemus
Tein niin sanottua paskaduunia, eli rakennusten peruspesua. Malmilla piti koko kerrostalo korjata mamujen jäljiltä, eikä sinne päässyt siivoamaan ennen kuin tuholaismyrkyt poistu asunnoista. Joutuivat siis myrkyttämää joka porraskäytävän ja asunnon.
- Jukkis#¤
Kovin olet nähnyt vaivaa murjaistessasi vuosisadan provon.
Siitä pojot sinulle! - Vai että laattamies
Itse Vapaavuoriko se siellä? Vai ministeri Holmlundin veli?
Tasan tarkkaan suomalainen duunari ei puhu noin!
Vie saatanan mamubusinestelija ne busineksesis ihannoimaasi Somaliaan! - TÄYTTÄ HARHAA, täytt
Miksi maahanmuuttajia panetellaan jatkuvasti ?
http://www.google.fi/search?q=maahanmuuttajat raiskasivat&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454