Vuonna 1918 Yhdysvallat liityi Ensimmäiseen maailmansotaan Saksaa vastaan. Syinä olivat sukelusvenesota, jossa Saksan sukelusveneet upotivat amerikkalaisen matkustajalaivan ja myös Saksan yritys saada Meksikon julistamaan sodan 1846-47 menetämänsä alueen takaisin valtaamiseksi.
USA olisi voinut näin ollen selitää käyvänsä erillissotaa, koska sotaan liityminen ei perustunut mihinkään velvoittavaan liittosopimukseen Euroopan entente-valtioiden kanssa, vaan se tapahtui omista lähtökohdista käsin.
Myös sodan päämäärä poikesi lännen tavoiteista.
Jos Yhdysvallat olisi julistanut v.1918 käyvänsä erillissotaa, niin se hyväksytäisiin ympäri maailman, eikä Saksalla olisi siinä nokan koputamista.
Näin on, koska USA on suurvalta.
Suomi seliti v.1941-44 käyvänsä erillissotaa, jossa suomi kävi sotaa Saksasta erillisin tavoitein. Mikä on tilane tänään?
Suomi ei ole suurvalta ja sen naapuri Venäjä vasustaa erillissota-käsitetä, jonka vuoksi "asiantuntijat" eivät yleisesti hyväksy koko termiä.
Jokainen valtio kuitenkin selitää käymänsä sodan luonteen ja päämäärät. Esimerkiksi Yhdysvallat julisti v.2001 käyvänsä terrorismisotaa WTC-torneihin tehtyjen iskujen jälkeen, eikä sitä tulla historian-kirjoituksessa kiistämään.
Näyttää kuitenkin siltä, että pienillä valtioilla ei ole oikeuta päätää itse, miten ne määritelevät käymiensä sotiensa luonteen.
Minusta on outoa, että joillakin suomalaisilla historioitsioilla ei ole selkärantaa pitää kiini suomalaisesta määritelmästä jatkosodasta keskusteltaessa. Ja tämä sen vuoksi, että erillissota-käsitetä ei hyväksytä ulkomailla!
Erillissota 1918
19
137
Vastaukset
- joe joe dancer
Iivana on vain kiukkuinen kun menetti suurvalta-asemansa. Sitä kiukkua pitää myös täällä päin purkaa.
En minäkään jenkeistä Rauma-Repola jutun takia pidä mutta kiinalaisten ja venäläisten on vain hyväksyttävä se etteivät he ole yhtä kehittyneitä kuin amerikkalaiset. - Vapaa suomalainen
En ajatelut sitä, pidänkö amerikkalaisista vai en, vaan sitä, että Suomen pitäisi olla suurvalta, jolla olisi ydinaseita ja lentotkialuksia ympäri maailmaa ennen kuin meidän kansallinen identitentti hyväksytäisiin maailmalla.
- no
No eikös sama päde Ruotsiin, Norjaan ja kaikkiin muihinkin pieniin valtioihin. Eikai sitä kukaan ole kiistänytkään että Ranska, Saksa ja Englanti tuhosivat kahdessa maailmansodassa oman suurvalta-asemansa ja luovuttivat sen amerikkalaisille, kiinalaisille ja venäläisille.
Nyt nämä "kolme suurta" oireilevat kuin hyväksikäytetty lapsi ja aiheuttavat mielipahaa muille. Yhdysvallat vie entistä isäntämaataan kuin pässiä narusta. Kiinalaiset ja iivanat öykkäröivät ympäri maailmaa ja valmistavat kuolettavia tuotteita. - Vapaa suomalainen
no kirjoitti:
No eikös sama päde Ruotsiin, Norjaan ja kaikkiin muihinkin pieniin valtioihin. Eikai sitä kukaan ole kiistänytkään että Ranska, Saksa ja Englanti tuhosivat kahdessa maailmansodassa oman suurvalta-asemansa ja luovuttivat sen amerikkalaisille, kiinalaisille ja venäläisille.
Nyt nämä "kolme suurta" oireilevat kuin hyväksikäytetty lapsi ja aiheuttavat mielipahaa muille. Yhdysvallat vie entistä isäntämaataan kuin pässiä narusta. Kiinalaiset ja iivanat öykkäröivät ympäri maailmaa ja valmistavat kuolettavia tuotteita.Tietääkseni Ruotsilla ja Norjalla ei ole samanlaista ristiriitaa omien historiallisten käsitysten ja muun maailman tulkinnan kesken II Maailmansotaan liityvissä historiankirjoituksissa, kuten Suomella.
- jaahs
Vapaa suomalainen kirjoitti:
Tietääkseni Ruotsilla ja Norjalla ei ole samanlaista ristiriitaa omien historiallisten käsitysten ja muun maailman tulkinnan kesken II Maailmansotaan liityvissä historiankirjoituksissa, kuten Suomella.
Ja kun Ruotsilla ei ylipäätänsäkään ole juuri mitään III Maailmansota historiaa.
Voi ressukkaa. Otappas selville kuinka moni Norjan Gestapon apulaisena työskennellyt norjalainen vapautettiin syytteistä sodan jälkeen vaikka oli osallistunut vähemmistöjen "evakuointiin".
Amerikkalaisella matkustajalaivalla tarkoittanet englantilaista m/s Lusitaniaa. Lusitania kuljetti ympärysvaltojen käytettäväksi kuutta miljoonaa kiväärinpatruunaa, 51 tonnia 3 tuuman kranaatteja, 200 tonnia muita ammustarvikkeita ja toistaiseksi tuntematonta määrää räjähdysainetta (guncotton) joka räjähti joutuessaan kosketukseen veden kanssa. Viimeksi mainitusta johtuen Lusitania upposi muutamassa minuutissa saatuaan torpedon osuman.
M/s Lusitania oli siis sotalaiva ja sen upottaminen normaalia sodankäyntiä.
Villakoiran ydin on siinä, että britit tiesivät Lusitanian matkan vaarat ja lähettivät sen silti. Totta kai tiesivät, kun Saksan suurlähetystö varoitti sanomalehti-ilmoituksin amerikkalaisia menemästä siihen. Lusitanian upotus propagoitiin sitten barbaarisena siviilien murhana ja täydestä meni kuin väärä raha konsanaan. Tämä temppu ratkaisi amerikkalaisten liittymisen sotaan, se taas ratkaisi sodan lopputuloksen.
Ison-Britannian meriministerinä oli tuolloin Winston Churchill.- Eri tavoitteet?
Oliko Suomella oikeasti eri tavoitteet kuin Saksalla? Suomalaisten tavoitteena oli vallata Itä-Karjala omaksi alueekseen, eli lisää maata ja elintilaa.
Näin on määritelty myös Mannerheimin päiväkäskyssä.
Ei siihen erillissotaan usko kukaan muu kuin "virallinen Suomi".
Pariisissakin hieman hymyiltiin presidentti Halosen puhetta, jossa hän puolusti käsitettä erillissota.- Vapaa suomalainen
Olisiko Pariisissa hymyilty, jos Yhdysvaltain presidentti olisi selitänyt Amerikan litymisen v.1918 I maailmansotaan erillissodaksi. Epäilen.
Mutta Suomelle voidaan ilkua, koska se ei ole suurvalta.
Suomella oli erilliset tavoiteet sodanpäämäärien suhteen kuin Saksalla. Nazeilla oli tavoiteena hävitää "slaavilainen rotu" kun Suomen tavoiteena oli vain turvalliset rajat idän suuntaan. - En usko....
Vapaa suomalainen kirjoitti:
Olisiko Pariisissa hymyilty, jos Yhdysvaltain presidentti olisi selitänyt Amerikan litymisen v.1918 I maailmansotaan erillissodaksi. Epäilen.
Mutta Suomelle voidaan ilkua, koska se ei ole suurvalta.
Suomella oli erilliset tavoiteet sodanpäämäärien suhteen kuin Saksalla. Nazeilla oli tavoiteena hävitää "slaavilainen rotu" kun Suomen tavoiteena oli vain turvalliset rajat idän suuntaan.Suomen tavoitteet olivat aiva samat kuin Saksalla. Lisää elintilaa. Se käy ilmi Mannerheimin sotilaskäskyistä. Myös poliittinen Suomi oli mukana hyökkäyssodassa. Ei jääty vanhoille rajoille vaan nimenomaan hyökättiin valloittaen Itä-Karjala.
Olen ollut Petroskoissa ikäihmisten luona. Kyllä siellä on vahva käsitys Suomesta hyökkääjänä. Puhun venäjää.
Niistä suomalaisten keskitysleireistä on monia käsityksiä Petroskoissa. Ei kaikki leireillä olleet venäläiset tuomitse niitä.
Minä olen onnellisessa asemassa siinä, että olen opetellut venäjää ja minulle on tullut tuttavuussuhteita kielen kautta nykykarjalaisiin.
En ilku Suomelle, eivät myöskään tuttavani Venäjän kansalaiset ilku.
He haluavat vain rauhaa omille alueilleen. - jaahash
En usko.... kirjoitti:
Suomen tavoitteet olivat aiva samat kuin Saksalla. Lisää elintilaa. Se käy ilmi Mannerheimin sotilaskäskyistä. Myös poliittinen Suomi oli mukana hyökkäyssodassa. Ei jääty vanhoille rajoille vaan nimenomaan hyökättiin valloittaen Itä-Karjala.
Olen ollut Petroskoissa ikäihmisten luona. Kyllä siellä on vahva käsitys Suomesta hyökkääjänä. Puhun venäjää.
Niistä suomalaisten keskitysleireistä on monia käsityksiä Petroskoissa. Ei kaikki leireillä olleet venäläiset tuomitse niitä.
Minä olen onnellisessa asemassa siinä, että olen opetellut venäjää ja minulle on tullut tuttavuussuhteita kielen kautta nykykarjalaisiin.
En ilku Suomelle, eivät myöskään tuttavani Venäjän kansalaiset ilku.
He haluavat vain rauhaa omille alueilleen.Ja petroskoilaisten käsityksistä pitäisi välittää mistähän syystä. Se että sinä ole ollut Venäjällä ja osaat venäjää ei lopulta merkitse yhtään mitään.
Fakta on se että Neuvostoliitto suunnitteli kansanmurhaa 1939. Ihan samaa mitä tsetseeneille ja muille pienille kansoille. Virolaisia ja baltteja kohdeltiin siksi vähemmän kovemmilla toimilla koska katsottiin myönteisesti näiden kansojen palveluksia vallankumouksessa.
Mutta tuskinpa se länsi sitä olisi sietänyt jos sankarisi Stalin olisi vaatinut Neuvostolaivaston tukikohtaa Ahvenanmaalle. Jo Bornholman miehityksestäkin meinasi sota "Kolmen suuren ystävyksen" välille syttyä.
- Anni Huttila
------Suomi seliti v.1941-44 käyvänsä erillissotaa, jossa suomi kävi sotaa Saksasta erillisin tavoitein-----
Suomen hyökkäyksen 10.7 tavoite oli Saksan kanssa yhteneväinen eli Leningradin laaja saarto. Toinen tavoite meillä oli bolsevismin ja yleensäkin Venäjän valtion ja kansan tuhoaminen, jotka kaikki nekin olivat samoja nazi-Saksan kanssa.
Eli aivan turhaa lätistä Suomen erillisistä tavotteista. Aivan samaa kuin jos Englanti, USA, Ranska, N-liitto jne... alkaisivat sössötttämään käyneensä 2. MS:n erillissotana kukin.- näin se on
Suomen sodanjohdon julistamat poliittiset ja alueelliset tavoitteet on kyllä ihan erit kuin on Saksalla, Suomi ei havitellut Leningradia, eikä suostunut sinne hyökkäämään Saksan pyynnöistä huolimatta, Saksa oli jopa valmis luovuttamaan koko kaupungin Suomelle valtauksen jälkeen, mikäli Suomi olisi sen halunnut ottaa vastaan.
Mannerheim ei suostunut tähän, Suomi ei ollut halukas kaupunkisotaan koska sillä ei ollut siihen sopivia joukkoja, kaupungin suuri väestö olisi ollut ,myös myöhemmin ongelma ja Venäjä/N-liitto olisi varmasti muistanut myöhemmin toimenpiteen ja vaatinut ehkä hyvinkin katkeria hyvitksiä kaupungin valtaamisesta, Mannerheim ymmärsi kaupungin psykologisen merkityksen Venäjlle. Suomi ei olisi hyötynyt mitään kaupngin valtaamisesta vaan saanut ison nipun ongelmia, joita olisi jouduttu ratkomaan vuosia.
Mikäli erillisota termillä tarkoitetaan sodan tavoitteita, niin ne olivat selkeästi erit Suomella ja Saksalla, Saksa ja N-liitto olivat valtioita joilla li sodassa hyvin selketät poliittiset tavoitteet, Suomi ja moni muu pienempi valtio, katseli sotaa enempi kansalliselta pohjalta, eli siinä mielessä nimi kyllä sopii kuvaamaan sodan luonnetta.
Mikäli erillisota nimellä tarkoitetaan sotaa ja sodankäyntiä yleensäkin, niin eihän Suomalaiset nyt niin tyhmiä ole, etteikö sotisi yhteisen taktiikan ja strategian mukaan, sotahan on aina joukkuepeliä. - Vapaa suomalainen
Nyt päästään asian ytimeen: "Aivan sama kuin jos Englanti, USA, Ranska; N-liitto jne... alkaisivat sossotttämään käyneensä 2. MS:n erillissotana kukin."
Jos nämä valtiot olisivat "sössöttäneet" 70v. käyneensä erillissotaa 2MS aikana, niin se hyväksytäisiin mukisemata. Tosin nyt olisi liian myöhäistä noiden valtioiden taholta alkaa "sössöttämään" erillissodasta, koska sillä ei olisi 70-vuoden jälkeen uskottavuutta. Mutta muuten määritelmä olisi hyväksytty jos esim. N-liitto olisi julistanut alusta asti käyneensä erillissotaa.
- Ei liittoa ollutkaan
"Aivan samaa kuin jos Englanti, USA, Ranska, N-liitto jne... alkaisivat sössötttämään käyneensä 2. MS:n erillissotana kukin. "
Niinhän se aluksi menikin, vaikka vienohuttulat eivät sitä tiedä.
NL oli liitossa Saksan kanssa. Niitä vastassa oli Ranska ja Britannia. USA oli puolueeton. Vasta Saksan aggressio toi britit neukkujen rinnalle. Pearl Harborin tapahduttua NL ilmoitti olevansa puolueeton.
Vasta alkuvuodesta 1942 alettiin virallisesti muodostaa suurta liittokuntaa Saksaa ja Japania ym. vastaan.
Huttulatkin muistakoot NLn ja Saksan olleen liitossa.- ihmettelen ja ihmett
Oli se kumma juttu ettei Saksalla ja Neuvostoliitolla ollut liittoa, kun ne yksissä tuumin allekirjoittivat Molotov-Ribbentrop -sopimuksen, jossa sovittiin alue jaosta ja NL rupesi sopimuksenmukaan voitelemaan Saksan varusteluteollisuutta. Sitten yksissä tuumin hyökkäsivät Puolaan ja pitivät valloitusretken päätteeksi komean yhteisen paraatinkin Varsovassa.
- Liitto mikä liitto!
ihmettelen ja ihmett kirjoitti:
Oli se kumma juttu ettei Saksalla ja Neuvostoliitolla ollut liittoa, kun ne yksissä tuumin allekirjoittivat Molotov-Ribbentrop -sopimuksen, jossa sovittiin alue jaosta ja NL rupesi sopimuksenmukaan voitelemaan Saksan varusteluteollisuutta. Sitten yksissä tuumin hyökkäsivät Puolaan ja pitivät valloitusretken päätteeksi komean yhteisen paraatinkin Varsovassa.
"pitivät valloitusretken päätteeksi komean yhteisen paraatinkin Varsovassa. "
Se oli kyllä Brest-Litovskissa.
- USAn liittoutumiset
USA oli selvästi liittoutunut I MS aikaan, se mm. asetti amerikkalaiset joukot yhteisen (ranskalaisen) ylipäällikön alaisuuteen.
Sodan jälkeen USA sen sijaan ei jatkanut liittoutumistaan. Se ei hyväksynyt kostona pitämäänsä Versaillesin rauhaa, vaan teki oman erillisrauhansa Saksan kanssa. Se ei myöskään liittynyt Kansainliittoon, joka ei huolinut Saksaa jäsenekseen. - brittiläinen
Sologdin ei ollu jenkki eikä ms se oli rms (royal mail steamer) se Lusitania mut se kuljetti aika paljon jenkkejä
- Usko jo!
"Sologdin ei ollu jenkki eikä ms se oli rms (royal mail steamer) se Lusitania mut se kuljetti aika paljon jenkkejä "
Ja sotatarvikkeita, joita ei sopimusten mukaa saanut sotivaan maahan viedä puolueettomasta maasta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949