Eilisessä Hesarissa oli tilasto syntyvyydestä eri maissa. Syntyvyystilaston kärjessä oli joukko Afrikan maita: Niger, Mali, Burundi, Somalia... 6,08-6,89 lasta naista kohden. Häntäpäässä oli vastaavasti Kauko-Idän maita…
Hei, olen 13-vuotias tyttö ja Mensan suuntaa antavan testin perusteella äo:ni on noin. 125. Valitsin iäksi 18-34 vuotiaat. Sain vuosi tai kaksi sitten toisesta nettitestistä tulokseksi 118. "Kasvaako älykkyysosamääräni …
Voisiko laittaa vaikeampia laskutehtäviä tai jopa kompakysymyksiä tuohon alhaalle.
Olen havainnut että täällä kirjoitetaan hyvää tekstiä verrattuna Suomi24:n hömppäosastojen teksteihin. Jos pitää testata joku ihminen, niin hänet voitaisiin laittaa selittämään kirjallisesti joku tilanne jollekin toisel…
Yksi ihmiskunnan päivänpolttavimmista ja älykkäimmistä kysymyksistä näin varsinkin konfirmaatioiden aikaan on: "Voi hyvänen aika, Koska sinne oikein saadaan Rauha!?"
Muistan, kun 1980-luvun alussa kavereiden kanssa kuunneltiin Sliippareiden "Metsäradiota". Siinä kaverit nauroivat mitä typerimmille "vitseille". Kun minua ei naurattanut, minua kritisoitiin, että en tajunnut juttuja ta…
Tässä oma listani (ei järjestyksessä): • Adrian Monk (Monk) http://www.iontelevision.com/images/programs/cast/popups_ADRIAN.jpg Monk on ratkaissut uransa aikana kymmeniä kiperiä rikoksia. Uskomattoman muistinsa lisäksi …
Tässä taas osoitus massahysterian tyhmyydestä. Ihmiset suomessa luottaa yleen ja lehdistöön? Nyt iltalehti kirjoittaa jo vuosia vanhan julkaisun, että suomalaiset ovat maailman älykkäimpiä? Tätä tietoa he panttasivat ka…
Kyseisen efektin mukaan älykkyystestitulokset ovat nousseet ainakin koko 1900-luvun, eikä syytä tiedetä. No voi hyvä ihme. Onhan ihan selvää, että ei älykyys ole kasvanut. Jos sama testi lyödään nykyihmisen tai 1900-luv…
Pelottava asia, televisiossa tuli juuri elokuva "Delete", jossa kerrottiin, että ku tarpeeksi tietokoneita on yhtä aikaa päällä, niin ne voivat verkostoitua ja luoda itse ajattevan tekoälyn. Voiko näin käydä??
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014062818447456_uu.shtml Mielestäni suomalaiset eivät ole mitään kamalan älykkäitä. Muualla täytyy siis aivan oikeasti mennä todella huonosti. Ehkä tuossa linkin jutussa ihmetellään aiva…
Onko älykkyydestä hyötyä, jos ei tiedä mistään mitään eikä ole opiskellut? saatikka mitään iloa edes... Varmaan olisi parempi olla tavallinen pulliainen...
Olen huomattavan älykäs, ja tajusin sen jo 3. vanhana, jolloin opin lukemaan ja laskemaan. Nyt olen menossa abiturientiksi ja kaikki lukuaineet ovat kymppejä. Olen matematiikka- ja fysiikkavalmennuksessa kyseisiin olymp…
Ihminen joka ei ole erityisen älykäs, synnynnäisesti, voi joutua kohtaamaan erilaisia haasteita, joihin hänen luontainen kyvykkyytensä ei riitä. Jos tällainen henkilö sattuu syntymään köyhään perheeseen, hänen mahdollis…
Onko täällä palstalla ketään, joka olisi WAIS-testin tehnyt tai tietääkö joku enemmän WAIS-testeistä (I-IV)? MInkälainen testi on (esim. aikarajoitukset) ja pystyisikö sitä tekemään missään, vaikka ei olisikaan mikään d…
Emme tule ajatelleeksikaan, me ihmislaji, että kaikkialla luonnossa on älykästä elämää. Kaikella elävällä on henki, joka pystyy itsensä ilmaisemaan, jopa suomen kielelläkin, tai muillakin kielillä, riippuen elin alueest…
Paljonko 14-vuotiaan ÄO voisi olla, kun Mensan nettitestin tulos oli suuntaa-antavana 121 keskihajonnalla 15? Iäksi laitoin kyseisessä testissä 18 - 25 sopivan vaihtoehdon uupuessa.
Viiraako älykkäällä päässä. Kummalla puolella sinä olet kellotaulun 00.00 minuutin yli vai vaille. Onko älyykkyytä rajattomasti ja tyhmyyttä rajallisesti
Missä kemi-tornio-oulu alueella voisi tehdä korkea(150 ) rajaisen älykkyystestin? Tuon mensan testin tein, mutta siinä tuli yläraja vastaan.
Kun on tullut seurailtua ihmisen ns. "älykkyyden" kehitystä, niin olen tullut siihen johtopäätökseen että kaikki ihmiset ovat kollektiivisesti viisaimmillaan ennen kouluikää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kaikilla on …