Vaatiiko nykyinen työelämä jo liikaa?

Koko ajan leikataan henkilöstöstä, työtä tehostetaan ja vastuu kasvaa. Tuntuu, että yhdeltä ihmiseltä vaaditaan vaan koko ajan lisää ja lisää. Olen yhdessä isossa yrityksessä töissä, ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän …

Työnantaja on välinpitämätön

Työpaikalla riehuu korona. Eikä ole mitään rajoituksia. Luulin ensin,että ihottuman ja ripulin takana oli ruoka-aine allergia. Itse joudun tekemään lähikontaktityötä.

Työ syö eletyn elämän.

Työntekeminen on vuosia tuntunut hukkaan heitetyltä elämältä ja pakko painaa sitä aamusta iltaa loputtomasti. Nyt tilanne viimein muuttui kun lomautukset tulivat ja sai alkaa hengittämään vapaasti! Oma terveys parani me…

Onko oikein?

Onko oikein, että opiskelen rakennusalalle ja joudun vain siivoomaan? Olen nyt 2 vuotta ollut opiskelemassa ja 1/2 osa ajasta vain siivonnut tai nyppinyt nauloja pattingeista ja laudoista pois?

Ajatukset "sumussa" koodarilla

Huh hoijakkaa! Noin 11v ollut nykyisessä työpaikassa koodarina, yhteensä 17v koodausta takana työnä, niin että vain normi kesälomat & talvilomat ollut lomaa. Nyt alkaa tuntua että tökkii ja kympillä. Pää on välillä kuin…

Töissä perjantaina, vaikka työt on jo tehty

Tuntuu turhalta istuskella perjantaian töissä viimeinen tunti klo 15-16, kun viikon työt on jo tehty. En ymmärrä, mitä lisäarvoa antaa se, ettei työntekijä saa lähteä kotiin, vaan jää töihin surffailemaan netissä ja odo…

Nepotismi.

Oletteko huomanneet nepotismin kukoistavan työpaikallanne? Lähes kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on esiintynyt näitä tapauksia. Ihmisiä, jotka ovat saaneet työpaikkansa ilman minkäänlaista pätevyyttä, puhtaasti …

Pomo on kuin tuuliviiri

Oli syyspalaveri. Oikeastaan valmisteleva palaveri. Tulevalla viikolla on virallinen palaveri. Minun työajat muuttuu ja ehdotin,että palautettaisiin niitä töitä ,jotka jouduttiin poistamaan koronapandemian aiheuttamien …

vittu kun ei kiinnosta töissä oleminen

Tämä viesti on tarkoitettu eniten sellaisille kun asuvat Pakko-vuokralla ja on velattomia. Aamulla pelkkä herätys on alkanut tosissaan vituttaa, en jaksaisi yhtään enää mennä sinne vitun paskaan! kuunnella niitä samoja …

Työn tekemisen ja työntekijän viholliset

IT-osasto vastustaa työn tekemistä ja koettaa tehdä työolosuhteet mahdottomiksi. Kone täyteen kaiken maailman adwarea ja bloatwarea kontra paskasoftaa, jotta työnteossa tarvittavat ohjelmat eivät toimisi. On seuraus-, k…

Olispa liukuva työaika...

Olisipa liukuva työaika. Olisi voinut tulla tänään vähän myöhemmin kuin klo 8:00:ksi töihin. Ilta meni eilen vähän pitkäksi. Pääsin nukkumaan klo 02:50, herätys klo 06:50. Neljän tunnin unet on vähän vähän. Mieluummin o…

mistä uusi työ

Te töihinne kyllästyneet ja työpaikkaa vaihtaneet. Miten voisi edesauttaa toisen työpaikan löytämistä? Mollin sivut tulee katottua joka päivä kahteenki kertaa, mutta eipä sieltä mitään löydä. Keltaiset sivut? Kuinka keh…

Hyvinvointi alueiden palkkojen maksu

Miten voi olla mahdollista että Hyvinvointi alueiden palkkoja otetaan hoitamaan sama firma joka on jo kuukausia sössinyt asiat päin peetä eteläsuomessa? Kuka ja miksi on tämmöisen päätöksen joku tehnyt. Onko AINA pakko …

Kesko

On se helvettiä kun noinkin iso yritys kuin kesko satsaa useita miljoonia tietokonen järjestelmään(SAP) mikä on käyttäjien mielestä ihan perseestä. Ohjelma on vaikea käyttöinen, hidas ja kaatuilee koko ajan. Hommat seis…

Miksi työelämä on läpensä sairas ja mätä?

Missä tahansa onkin töissä niin meno on aina yhtä persiistä. ERITTÄIN harvassa on ne työpaikat, missä voisi kuvitella viihtyvänsä tai jopa viihtyy oikeasti. Miksi näin on? Tekeekö työelämä mielen kieroksi ja sairaaksi v…