Kumpi se on? Valikoivasti olen kysynyt.. En saa kysyä toistamiseen, koska seuraavaksi ihminen muuttuu ilkeäksi.
Avokonttorit eivät sovellu työelämään juuri missään tilanteessa. Meluhaitta estää ihmisiä keskittymästä tehtäviinsä ja tämä maksaa avokonttoreita käyttävän yrityksen asiakkaille jopa 2-kertaa enemmän, kuin jos työt teht…
Mitä mieltä olette sellaisesta, että pomo pitää työpaikan taukohuonetta toimistonaan? Toki se on edelleen taukohuonekäytössä, ei se mitenkään sitä ole ominut tai kieltänyt työntekijöitä sinne tulemasta, mutta pomo on ma…
Minä työskentelen työpaikassa jossa pääsääntöisesti tehdään töitä pareittain. Sain työkaveriksi sairaalloisen lihavan ja laiskan työkaverin, jonka osaamiset eivät ole tätä päivää. Hän ei voi tehdä kaikkia työtehtäviä li…
Onko kukaan irtisanoutunut palkattoman virkavapaan aikana? Mitä seuraamuksia tästä on paitsi lomien menettäminen? Alkaako irtisanomisaika juosta irtisanoutumishetkestä lähtien vai vasta siitä hetkestä, kun palaa töihin?
On muuten ko paikassa omistaja aivan kuutamolla ja työntekijät kärsii. Akka valehtelee sen minkä kerkiää, peruu luvattuja lomia tai vapaapäiviä ja uhkailee sitten työntekijöitä lopputileillä ja lakimiehillä. Itse ei kui…
Työnantajani aikoo antaa minulle negatiivista palautetta puhelinpalaverissa, jossa on osallistujina täysin asiaan liittymättömiä henkilöitä. Ko. henkilöt ovat kollegoitani muista maista, ja heitä saattaa osallistua pala…
Irtisanoa ei saa. Savustaminen tai kehotus siirtyä muihin tehtäviin ei tehoa. Korkeasti koulutettu. Epäpätevä työssään. Lykkää työnsä muille. Sairastuu, kun tehokkuutta tarvitaan. Sairastuu, kun huomautetaan. Selityksiä…
Tilanne on meillä firmassa se että itse olen ollut tässä x vuoden aikana kaikista vähiten saikulla. Tiedän sen että kukaan ei ole ollut vastaavana aikana yhtä vähän poissa. Mutta tämä ei näy työnjaossa yhtään mitenkään.…
Olen yhdessä aika hirveässä tehtaassa töissä tuotantotöissä. Ongelma on, että virheisiin ei puutuja ja jos jotain olen tehnyt väärin, siitä kuulee viimeistään tyyliin kahvihuoneessa vanhempien työ"kavereiden" supistelle…
Viihdyn nykyisessä työpaikassa toisinaan hyvin, tämä ei ole tosin opiskelemiani ammmatteja vastaavaa työtä ja päädyin ikäänkuin vahingossa tälle alalle. Unelmahommat liittyisi kuitenkin toisenlaiseen alaan, työpaikkoja …
Okei eli miten ihmeessä te saatte töiden jälkeen nollattua ajatukset? Joka päivä töiden jälkeen huomaan miettiväni töitäni ja asiakkaitani sekä työkavereitani koko ajan. Öisin näen unta töistäni (yleensä pahaa unta siit…
Olen 31-vuotias nainen, jolla on kasvatustieteen maisterin tutkinto. En ole siis luokanopettaja, vaan kasvatustieteilijä. Valmistuin vuonna 2011, ja siitä alkaen olen tehnyt epäpätevänä luokanopettajan sijaisuuksia. Jok…
Hei kaikki, Olen kirjoittamassa opinnäytetyötäni ammattikorkeakoulussa. Aiheenani on ”Huumori osana lähiesimiestyötä.” Työtäni varten tarvitsisin työssä olevilta tai joskus töissä olleilta henkilöiltä esimerkkejä siitä …
Työpaikalla siirrellään työaikoja monta kertaa, eikä ilmoiteta uusia aikoja minulle, vaikka luvataan ilmoittaa. Tulin työpaikalle tunnin myöhässä, koska työaika oli siirtynyt tunnin aikaisemmaksi. Työnantaja vittuili. O…
Jaan työhuoneeni toisen työntekijän kanssa ja aika pienet asiat on alkaneet ärsyttää niin, että joku kaunis päivä vielä puren takahampaani halki päivän aikana. Esimerkiksi veden juominen pullosta. Jos sanon, että tämä h…
Olen koulusiivooja ja vituttaa; Teinit kiusaa ja härnää,opettaja henkilökunta ei välitä,naurahtavat vaan, ahdistaa ja syönkin apteekista ostettua rauhoittavaa kasvisuutetta,välillä auttaa välillä ei,itkettää,eikä voi ee…
Pientä mietintää ja mahdollinen tulevaisuus... Olen pian 27 v. Kun valmistun, olen 27,5 vuotias. Kohta tämän jälkeen saatan perustaa perhettä ja jäädä kotiäidiksi kun lapset ovat pieniä. Tämä tarkoittaa sitä että 28 vuo…
Ottaa päähän nämä (varsinkin vakinaiset) työntekijät toimistotyössä. Ruikutetaan ja itketään kun on "liikaa" töitä. Kyllä minä olen tehnyt saman verran töitä, jotka hän jättää tahallaan tekemättä jotta työnantaja näkisi…
Ryhdyn meinaan nettipokeriammattilaiseksi. Oon 25v mies. On se niin makeaa kun ei tartte enää aamulla herätä aikasin ja rahaa tulee tuplasti. Verojakaan ei tarvitse maksaa. ;-) Motto: It's cool to be a poker pro.