Nolouden huippu: Vesa Keskinen umpikännissä

suorassaLähetyksessä

Nelosen Maria-ohjelmassa on parhaillaan vieraana suhdesotkuistaan tunnettu kyläkauppias Vesa Keskinen. Mies saapui studioon haastateltavaksi huomattavan horjuvin askelin, ja penkkiin istuttuaan hän sai vain vaivoin soperrettua vastauksia.

Umpikänninen Vesa Keskinen kertoi haastattelussa oman sekavan näkemyksensä suhteestaan naisystäväänsä Hamamatiin. Miehen tilan huomattuaan ohjelman emäntä Maria totesi, että haastattelun tulkkaamisessa tullaan todennäköisesti tarvitsemaan Keskisen mukana olevan Carl Danhammerin apua. Kaiken lisäksi Keskinen oli unohtanut kännykkänsä päälle, sillä puhelin myös soi kesken haastattelun.

- Tää on joku toinen televisiokanava, Keskinen sopersi vastaten puhelimeensa hands free -toiminnolla.

- Sä oot ihan sekaisin siellä teeveessä. Tuu pois sieltä! Tuu kotia sieltä, puhelimessa opastettiin Keskistä.

Tämän jälkeen Keskisen puhelin soi vielä useita kertoja uudelleen. Maria joutuikin ojentamaan sekavaa kyläkauppiasta. Emäntä yritti lopettaa haastattelun lopulta kesken, mutta päätti antaa miehelle vielä luvan lukea Hamamatin laatiman runon lähetyksessä. Samaan aikaan Keskisen puhelimeen saapui useita tekstiviestejä.

227

20126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 01234567890

      hyvää youtube matskua :)

      • voi veljet..

        Käykää phjanmaan pojat ja TYTÖT vaan keskisen kaupassa...turha sitä kauppiasta TV ssä vahdata.

      • veskisen kesa

        Joko löytyy juutuupista????

      • noloVesa

      • Sehän oli tarkoitus!
        voi veljet.. kirjoitti:

        Käykää phjanmaan pojat ja TYTÖT vaan keskisen kaupassa...turha sitä kauppiasta TV ssä vahdata.

        Joo, niinhän tuon tempauksen tarkoitus olikin. "Menkää nyt ihmeessä Tuurin Kyläkauppaan ostoksille..."... Ootteko työ immeiset nui tyhmii....?

      • Tommosta
        noloVesa kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=WyyXfbGn9jc

        paskaa jaksa kattoa.

    • Pörtsi-

      kiire tällä sähläystyylillä...ja ensiksi pitäisi tietysti itse kasvaa aikuiseksikin..?

      • aikuinen nainen fe

        Kyllä Veskussa on munaa enemmän ku 99%:ssa nykysistä suomalaisista miehistä. Yhteiskunnan hampaat eivät kyläkauppiaan palleihin ole pystynytkään, niinkuin suurimpaan osaan tämän päivän "miehistä".
        Puputtakaa pojat salaattia, jotta jaksaisitte virkata myssynne loppuun. Niin ja muistakaa yö ja selluliittivoide nukkumaan mennessä.

      • Ple!
        aikuinen nainen fe kirjoitti:

        Ei kuka vaan uskalla olla ympäriperskännissä!
        Vain Vesa uskaltaa töppäillä kännissä!
        Vaatii munaa? mokailla oikein "Keskisen" malliin?
        Vesa ei muuten salaattia syö, eikä varmaan muista laittaa serlluliittivoidetta, kun sammuu ennen!
        Kova jätkä?

      • aikuinen nainen fe
        Ple! kirjoitti:

        Sattuuhan sitä ylilyöntejä, mutta so not? Vesku vastaa itse tekemisistään. Jos tyttöystävien helmoista sitä paheksutaan, niin eipä sen niin väliä.
        Etkö näe sitä, minkä edellinen sukupolvi teki miehille? Se teki heistä eunukkeja. Munattomia poikasia, joiden tekemiset sanelee äiti, tyttöystävä, tai terkkaritäti.

        En sitä tarkoita, etteikö meitä naisia pitäisi kunnioittaa. Kyllä pitää, mutta miehenä, ei eunukkina.

        Kiva töppäys(sulle arkea?) toi:
        "En sitä tarkoita, etteikö meitä naisia pitäisi kunnioittaa. Kyllä pitää, mutta miehenä, ei eunukkina."
        Naisia pitää kunnioittaa miehenä?

        Nuku pääsi selväksi ensin!

        Oliko sarkasmia, vai aidosti Veskulle tarkoitettu viesti, mutta vastaan tähän nyt omasta puolestani.

        Kyllä, miehenä. Sinulle varmastikkin vieras käsite. Katsoppa vaikka muutama Jhon Waynen länkkärileffa, niin valkenee sullekkin mitä tarkoitan.

      • Ple!
        aikuinen nainen fe kirjoitti:

        Oliko sarkasmia, vai aidosti Veskulle tarkoitettu viesti, mutta vastaan tähän nyt omasta puolestani.

        Kyllä, miehenä. Sinulle varmastikkin vieras käsite. Katsoppa vaikka muutama Jhon Waynen länkkärileffa, niin valkenee sullekkin mitä tarkoitan.

        Tarkoitatko todellakin, että naisia pitää kunnioittaa miehinä, eikä eunukkeina?
        Juttu menee TYHMÄKSI!

        Selvitä pääsi!

      • kysyy....
        aikuinen nainen fe kirjoitti:

        Sattuuhan sitä ylilyöntejä, mutta so not? Vesku vastaa itse tekemisistään. Jos tyttöystävien helmoista sitä paheksutaan, niin eipä sen niin väliä.
        Etkö näe sitä, minkä edellinen sukupolvi teki miehille? Se teki heistä eunukkeja. Munattomia poikasia, joiden tekemiset sanelee äiti, tyttöystävä, tai terkkaritäti.

        En sitä tarkoita, etteikö meitä naisia pitäisi kunnioittaa. Kyllä pitää, mutta miehenä, ei eunukkina.

        miehisesti, kuten myös pukeutua, mutta jos mies hiukan yrittää vapautua niistä miehen roolin kahleista mitä sekä miehet että naiset (kuten tässä) ovat miehelle rakentaneet, on mies nössö äipänpoika eunukki.

        Samaan aikaan jotkut naisjärjestöt esittävät työpaikalla seksuaalisesksi häirinnäksi mm. "vihjailevaa katsetta" ja raiskaus käsitteen muuttamista niin, että raiskaudeksi voitaisiin luokitella tapaus, jossa nainen on ollut täysin kykeneväisenä toimimaan ja maannut miehen kanssa kenenkään pakottamatta eikä ole kieltäytynyt - mutta ei myöskään "antanut suostumusta". Mies pitäisi voida kuulemma tuomita raiskauksesta jos tämä ei ole tarpeeksi hyvin "varmistanut" naisen suostumusta seksiin.

        Ole tässä yhteiskunnassa sitten "kova suorantoiminnan tosimies".

        Minkä takia naiset saa tehdä miehisiä asioita ja käyttäytyä kuten miehet mutta miehet eivät kuten naiset ilman pilkkaa?

      • älyä jess
        aikuinen nainen fe kirjoitti:

        Kyllä Veskussa on munaa enemmän ku 99%:ssa nykysistä suomalaisista miehistä. Yhteiskunnan hampaat eivät kyläkauppiaan palleihin ole pystynytkään, niinkuin suurimpaan osaan tämän päivän "miehistä".
        Puputtakaa pojat salaattia, jotta jaksaisitte virkata myssynne loppuun. Niin ja muistakaa yö ja selluliittivoide nukkumaan mennessä.

        Wau, onpas ihqua kun on tuollaisia potentiaalisia äitiehdokkaita Keskisen muksulle. Ei vähene Suomessa huostaanotot. Oot oikein fiksuja filmaattinennainen. Lisää tällaisia pitäisi olla Suomessa niin pärjäisimme entistä paemmin Pisa- tutkimuksissa

      • kysyy...
        aikuinen nainen fe kirjoitti:

        Sattuuhan sitä ylilyöntejä, mutta so not? Vesku vastaa itse tekemisistään. Jos tyttöystävien helmoista sitä paheksutaan, niin eipä sen niin väliä.
        Etkö näe sitä, minkä edellinen sukupolvi teki miehille? Se teki heistä eunukkeja. Munattomia poikasia, joiden tekemiset sanelee äiti, tyttöystävä, tai terkkaritäti.

        En sitä tarkoita, etteikö meitä naisia pitäisi kunnioittaa. Kyllä pitää, mutta miehenä, ei eunukkina.

        "En sitä tarkoita, etteikö meitä naisia pitäisi kunnioittaa. Kyllä pitää, mutta miehenä, ei eunukkina. "

        Kun ei pidetä naista kunnioittavana ja yleeensäkään hyväksyttävänä sitä että mies määrittelee millainen naisen pitää olla "ollakseen NAINEN" niin miksi j**auta naisten on itse ok kirjoittaa ylläolevan kaltaisia joitakin miehiä miehinä halveksivia kirjoituksia miehistä ja miksi nainen saa sitten määritellä, millainen on "kunnon mies". ?

      • Jorma aaa
        kysyy.... kirjoitti:

        miehisesti, kuten myös pukeutua, mutta jos mies hiukan yrittää vapautua niistä miehen roolin kahleista mitä sekä miehet että naiset (kuten tässä) ovat miehelle rakentaneet, on mies nössö äipänpoika eunukki.

        Samaan aikaan jotkut naisjärjestöt esittävät työpaikalla seksuaalisesksi häirinnäksi mm. "vihjailevaa katsetta" ja raiskaus käsitteen muuttamista niin, että raiskaudeksi voitaisiin luokitella tapaus, jossa nainen on ollut täysin kykeneväisenä toimimaan ja maannut miehen kanssa kenenkään pakottamatta eikä ole kieltäytynyt - mutta ei myöskään "antanut suostumusta". Mies pitäisi voida kuulemma tuomita raiskauksesta jos tämä ei ole tarpeeksi hyvin "varmistanut" naisen suostumusta seksiin.

        Ole tässä yhteiskunnassa sitten "kova suorantoiminnan tosimies".

        Minkä takia naiset saa tehdä miehisiä asioita ja käyttäytyä kuten miehet mutta miehet eivät kuten naiset ilman pilkkaa?

        Voi, sanoko täti pahasti. Mene joutuin puhumaan terapeutille.

        Olet esimerkkitapaus akkamaisesta miehestä.

      • kysyy...
        Jorma aaa kirjoitti:

        Voi, sanoko täti pahasti. Mene joutuin puhumaan terapeutille.

        Olet esimerkkitapaus akkamaisesta miehestä.

        yhteiskunnallisia asioita ja ottaa osaa tasa-arvokeskusteluun taikka sukupuolisuuteen liittyvään keskusteluun, onko hän akkamainen? Onko akkamaista huomauttaa, että myös miehiin kohdistuu ulkonäkö- ja luonnepaineita naisten suunnalta yhtälailla kuin naisiin miesten suunnalta - ne ovat vain erilaisia.

        Eiköhän se olisi tarpeen enemmissäkin määrin sen varmistamiseksi, että esim. oikeuden edessä miehiä ja naisia kohdellaan tasa-arvoisesti eikä kohtelu riipu siitä, onko mies vai nainen ja että esim. lait eivät muutu sen sävyisiksi, että nainen voi pelkällä syytöksellä viedä mieheltä vapauden ja tehdä tästä seksuaalirikollisen.

      • justiinsa joo ja jee
        aikuinen nainen fe kirjoitti:

        Oliko sarkasmia, vai aidosti Veskulle tarkoitettu viesti, mutta vastaan tähän nyt omasta puolestani.

        Kyllä, miehenä. Sinulle varmastikkin vieras käsite. Katsoppa vaikka muutama Jhon Waynen länkkärileffa, niin valkenee sullekkin mitä tarkoitan.

        aikuinen nainen fe on yhtä paljon naista kuin ddr:llä oli aikoinaan puhtaita urheilijoita. Vai itse kauppiasko se siellä kirjoitteleekin.

      • Ballit bois
        kysyy... kirjoitti:

        yhteiskunnallisia asioita ja ottaa osaa tasa-arvokeskusteluun taikka sukupuolisuuteen liittyvään keskusteluun, onko hän akkamainen? Onko akkamaista huomauttaa, että myös miehiin kohdistuu ulkonäkö- ja luonnepaineita naisten suunnalta yhtälailla kuin naisiin miesten suunnalta - ne ovat vain erilaisia.

        Eiköhän se olisi tarpeen enemmissäkin määrin sen varmistamiseksi, että esim. oikeuden edessä miehiä ja naisia kohdellaan tasa-arvoisesti eikä kohtelu riipu siitä, onko mies vai nainen ja että esim. lait eivät muutu sen sävyisiksi, että nainen voi pelkällä syytöksellä viedä mieheltä vapauden ja tehdä tästä seksuaalirikollisen.

        No kylläpä sulla on kurjaa.

    • Hamatin tuu äkkiä

      Hamatin on saanut Vesan ihan sekaisin!

      • booring

        Eikö suomalaisilla ole muuta puheenaihetta?
        No Nykänen on jättänyt toilailut väliin. Vähäksi aikaa kun on oikeuskin tulossa ja ehdonalaiset päällä.

      • mummomallia
        booring kirjoitti:

        Eikö suomalaisilla ole muuta puheenaihetta?
        No Nykänen on jättänyt toilailut väliin. Vähäksi aikaa kun on oikeuskin tulossa ja ehdonalaiset päällä.

        Tuurinjuopon esitys Maria- Showssa, toi mieleen Nykäsen Matin. Tuksun vierailu ja naisen punakas pöhökkyys toi mieleen Tapolan Mervin. Samasta tuutista on tainnut muitakin putkahtaa.
        Keskinen mokas, voi paha...heh!

      • dfhrtfd

        Hamamat

    • ukkeli tekee

      itsestään narrin, jonkun Afrikkalisnaisen takija. Se ei mahdu mun kaaliini ollenkaan. Ohan sielä, jos välttämättä musta nainen täytyy olla, heitä pilvinpimein eri kokosia ja näkösijä.Saharan tureginaisista, Etelä-Afrikan pygmeihin saakka ja kaikkea siltä väliltä.Ja varmaaan moni heistäkin osaapi runoilla, ehkä jopa paremmin. Jos kerran naistensa runoja tykkää kuunnella.ja lueskella muille.

      • k.hemanus

        viinaa ottaa ja naisissa käydä mutta ei niitä ole fiksua päissään teeveessä selvitellä - jos eilistä nyt voi selvittelyksi sanoa.

      • pieni pippeli
        k.hemanus kirjoitti:

        viinaa ottaa ja naisissa käydä mutta ei niitä ole fiksua päissään teeveessä selvitellä - jos eilistä nyt voi selvittelyksi sanoa.

        kokoomuksen ehdokkaaksi

      • hänen olisi parempi
        pieni pippeli kirjoitti:

        kokoomuksen ehdokkaaksi

        keskittyä omien muistelmiensa kirjoittamiseen ennen kuin pää on niin pehmentynyt, ettei hän enää muista mitään. Tosin ovathan kaikki skandaalilehdet niin täynnä merkintöjä hänen edesottamuksistaan, että kaipa joku toimittaja osaa hänen elämänsä rekonstruoida kirjalliseen muotoon myöhemminkin, vähän kun käyttää vielä omaa mielikuvitustakin.

    • Kampinmaa

      Vesa Keskinen sai todella nauramaan paremmin kuin Charlie Chaplin konsanaan. Ei ohjattua vaan tahatonta komiikkaa. Mieletön esitys. Onneksi hänen ei ilmeisesti tarvitse elääkseen tehdä mitään. Paitsi väistellä Ghanan Accran mafiaa. Kyläkaupan työntekijöitä kävi vähän sääli. Toisaalta, kunhan puhutaan. Ei sillä niin väliä, mitä puhutaan!! Kampinmaa.

    • suomalainen mies

      ollut ennenkin kännissä televisiossa.

      Donner ryyppäsi pöydän alle ruotsalaisen juopon 70-luvulla Ruotsin televisiossa.

      Tosin fuskasi drinkkien kanssa...

      • Jääman

        Aikoinaan Maikkarin chatissa vieraana ollessaan Kotiteollisuuden laulaja Hynynen oli niin kovassa kännissä, että sammui kesken lähetyksen.

        Myös Diablon laulaja Rainer Nygård sammui Maikkarin chatissa vieraana ollessaan liiallisen alkoholin nauttimisen seurauksena.

      • taas...
        Jääman kirjoitti:

        on ollut haastateltavana useammin jonkin kaman vaikutuksen alaisena kuin selvin päin.

      • nytkin:
        taas... kirjoitti:

        on ollut haastateltavana useammin jonkin kaman vaikutuksen alaisena kuin selvin päin.

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/Vesa Keskinen kertoo syyn tv-sekoiluunsa/art-1288366670963.html

      • yks sulle yks mulle.
        taas... kirjoitti:

        on ollut haastateltavana useammin jonkin kaman vaikutuksen alaisena kuin selvin päin.

        se onkin ihan omaa luokkaansa. Tais Keskisen poikakin siihen tyyliin ihastua, kun sanoi iltalehdessä pitävänsä yhteyttä Änti Mäk Koin kanssa. Tais olla hyvät pillerit Andyllä kun vei Vesan jalat alta :D Eli ei ne kolme viinilasia vaan ne pillerit :D Mahtoiko olla sinä iltana sinisiä vai punasia.

      • katsellessa toki
        yks sulle yks mulle. kirjoitti:

        se onkin ihan omaa luokkaansa. Tais Keskisen poikakin siihen tyyliin ihastua, kun sanoi iltalehdessä pitävänsä yhteyttä Änti Mäk Koin kanssa. Tais olla hyvät pillerit Andyllä kun vei Vesan jalat alta :D Eli ei ne kolme viinilasia vaan ne pillerit :D Mahtoiko olla sinä iltana sinisiä vai punasia.

        sininenkin näyttää punaiselta

      • ennenolimiehetrautaa

        kuitenkin vankkumattomalla tyylillä ja ryyppääminen oli ennalta suunniteltu ja tuottajan tiedossa.

    • .

      linkkiä juutubee tai johonkin mistä pääsee jo kahtoo?

      • löytyy...

        se video uutisen yhteydestä.

    • näytti siltä,

      että on pitempikin ränni takana, sen verran turvokki oli päällä. Ei tainnut taannoisesta katkaisuhoidosta olla apua. Surullista.

      • pussit silmien alla

      • 325235325
        pussit silmien alla kirjoitti:

        http://www.nelonen.fi/?vt=video&vid=125650

        Maria-ohjelma on vihamielinen ja surkea. Itse juontaja vaikuttaa mielestäni kokoajan ylimieliseltä ja lähinnä ärsyttävän piikittelevältä. Vierasvalinnat on lähinnä sellaisia, että sinne otetaan porukkaa halveerattavaksi, joista ihmisillä on tarkka mielipide.

      • miljoona moka
        325235325 kirjoitti:

        kovaa vauhtia VALTAKUNNAN PELLEÄ

      • Ple!
        325235325 kirjoitti:

        Maria-ohjelma on vihamielinen ja surkea. Itse juontaja vaikuttaa mielestäni kokoajan ylimieliseltä ja lähinnä ärsyttävän piikittelevältä. Vierasvalinnat on lähinnä sellaisia, että sinne otetaan porukkaa halveerattavaksi, joista ihmisillä on tarkka mielipide.

        se oli kuontajan juontajan vik vik vika, kun Vvvessvesa eiei ei sssanusaanutssasasanakan kunoolla susuusta?
        Oli se sitten vihamielinen ja surkea ja kokoajan ylimielinen ja lähinnä ärsyttävä piikittellijä!!!
        Eiks jeh!

      • sdgsdgsgd

        "Maria! -ohjelmassa riepotellaan & leikitään nokkelaa liian helppoja maalitauluja vastaan."

        ..tulee mieleen muutamakin.. ei vika tosin marian ole vaan yleisesti mediankin,lööppien ja ihan meidän ihmisten,joilla on tarve tietää.
        http://www.seiska.fi/julkkisblogit/aleksivalavuori/1296469998850/mariaohjelman riepottelu on kuvottavaa/

        Ei se juontajan vika ole että Keskinen on kännissä, mutta Maria nykyisellään on ollut lähinnä lööppien jatke, joka kaivaa lisää kuonaa ihmisistä julkisesti showssaan. Välillä vaikuttaa että joillain näillä lööppijulkkiksilla ei kaikki ole elämässään kunnossa, kuten esim. Keskisellä. Media on yhä armottomampi.

      • Ple!
        sdgsdgsgd kirjoitti:

        Vesalla on asiat kunnossa, kun sillä on rahaa ryypätä?

      • Hmm...
        Ple! kirjoitti:

        Vesalla on asiat kunnossa, kun sillä on rahaa ryypätä?

        Tuo ohjelma on sellainen julkinen nolaamisohjelma että ei olisi mikään ihme, vaikka toimituksen porukka olisi tahallaan juottanut Keskistä ennen lähetystä saadakseen tämän nolaamaan itsensä.

      • 2432sdgsd
        Ple! kirjoitti:

        Vesalla on asiat kunnossa, kun sillä on rahaa ryypätä?

        No en tiedä mikä ponttisi on mutta oma pointtini on että minusta on surullista katsoa ihmistä, jolla ei näytä yleisesti oikein menevän hyvin ja elämänhallinta on mennyt. Keskisen turvonnut olemus lähinnä säälitti . Olisivat voineet vaikka perua Keskisen esiintymisen. joskus ihminen ei tiedä mikä hänelle on parasta. Maria on oikein kunnostautunut näiden ihmisten haastattelijana.

      • Ple!
        2432sdgsd kirjoitti:

        hakee jonkun paskan öykkärin ja idiootin ja kusettaa sitä?

      • hdfhfdh
        Ple! kirjoitti:

        hakee jonkun paskan öykkärin ja idiootin ja kusettaa sitä?

        ????

      • yäk.
        2432sdgsd kirjoitti:

        No en tiedä mikä ponttisi on mutta oma pointtini on että minusta on surullista katsoa ihmistä, jolla ei näytä yleisesti oikein menevän hyvin ja elämänhallinta on mennyt. Keskisen turvonnut olemus lähinnä säälitti . Olisivat voineet vaikka perua Keskisen esiintymisen. joskus ihminen ei tiedä mikä hänelle on parasta. Maria on oikein kunnostautunut näiden ihmisten haastattelijana.

        Turvonnut olet itse. Istut räkä poskella 24h/vrk

      • Fani?
        Ple! kirjoitti:

        se oli kuontajan juontajan vik vik vika, kun Vvvessvesa eiei ei sssanusaanutssasasanakan kunoolla susuusta?
        Oli se sitten vihamielinen ja surkea ja kokoajan ylimielinen ja lähinnä ärsyttävä piikittellijä!!!
        Eiks jeh!

        Pääsikö Keskinen nussimaan Veitolaa??

      • hehhehhehhehheee

        Mutta olipahan hauskaa katsottavaa. Huono tuuri tuurijuopolla, kun noin naurettavasti mokailee.
        Lisää kännivesoja ruutuun! Jimin poliisiohjelmat ei riitä!

      • yks vaan
        sdgsdgsgd kirjoitti:

        "Maria! -ohjelmassa riepotellaan & leikitään nokkelaa liian helppoja maalitauluja vastaan."

        ..tulee mieleen muutamakin.. ei vika tosin marian ole vaan yleisesti mediankin,lööppien ja ihan meidän ihmisten,joilla on tarve tietää.
        http://www.seiska.fi/julkkisblogit/aleksivalavuori/1296469998850/mariaohjelman riepottelu on kuvottavaa/

        Ei se juontajan vika ole että Keskinen on kännissä, mutta Maria nykyisellään on ollut lähinnä lööppien jatke, joka kaivaa lisää kuonaa ihmisistä julkisesti showssaan. Välillä vaikuttaa että joillain näillä lööppijulkkiksilla ei kaikki ole elämässään kunnossa, kuten esim. Keskisellä. Media on yhä armottomampi.

        Vittumainen akka se Maria. Varmasti sillä oli tiedossa, että Vesa oli humalassa. Silti antoi tulla suoraan lähetykseen naurunalaiseksi, yleisökin nauraa hohotti vahingoniloisesti.
        Vesalla petti harkintakyky, ja niin petti ohjelman juontajallakin. Ei minkäänlaista empatiaa.

      • mikä ohjelma !?
        325235325 kirjoitti:

        Maria-ohjelma on vihamielinen ja surkea. Itse juontaja vaikuttaa mielestäni kokoajan ylimieliseltä ja lähinnä ärsyttävän piikittelevältä. Vierasvalinnat on lähinnä sellaisia, että sinne otetaan porukkaa halveerattavaksi, joista ihmisillä on tarkka mielipide.

        Koko ohjelma on niin ala-arvoista !!! täysin pettynyt , TYHMÄÄ !!!
        PELLEJÄ KAIKKI ...

      • juomaton linja paras
        Hmm... kirjoitti:

        Tuo ohjelma on sellainen julkinen nolaamisohjelma että ei olisi mikään ihme, vaikka toimituksen porukka olisi tahallaan juottanut Keskistä ennen lähetystä saadakseen tämän nolaamaan itsensä.

        siis väkisin kaatanut viinaa suuhun...

    • voineet..

      sanoa jo takahuoneessa että olet niin päissäsi että elä mee hölmöilemään, mänee viellä ohjelmalta maine, Keskiseltähän se on jo mennytkin. Koht puoliin iso-raha vaihtaa kauppiasta.

      • joopa joo

        Keskinen kuten muutkin ohjelman vieraat ovat aikuisia ihmisiä eikä heitä ole mukaan pakotettu. Voivat syyttää vain itseään jos hölmöilevät.

      • sitten..
        joopa joo kirjoitti:

        Keskinen kuten muutkin ohjelman vieraat ovat aikuisia ihmisiä eikä heitä ole mukaan pakotettu. Voivat syyttää vain itseään jos hölmöilevät.

        niin että Vesa Keskinen on hölmö ja juoppo mutta Maria ohjelman tekijät ovat täysiä ääliöitä kun ottavat edesvastuutomassa kunnossa olevan henkilön haastatteluun, ei pääsisi Vesa tuossa kunnossa täälläpäin yhteenkään kaljakuppilaan.

      • on pyydetty ohjelmaa
        sitten.. kirjoitti:

        ohjelmaan ja hän on itse halunnut sinne mennä taas kerran julkisuudessa loistaakseen, tietenkin hänen omalla vastuullaan on, millaisessa kunnossa hän siellä esiintyy. Mikään ulkopuolinen taho ei voi olla vastuussa menestyneen ja rikkaankaan ihmisen alkoholin käytöstä, eihän tässä maassa ulkopuolinen kontrolli ja holhous voi olla niin pitkälle vietyä.

      • etä semmosta
        sitten.. kirjoitti:

        niin että Vesa Keskinen on hölmö ja juoppo mutta Maria ohjelman tekijät ovat täysiä ääliöitä kun ottavat edesvastuutomassa kunnossa olevan henkilön haastatteluun, ei pääsisi Vesa tuossa kunnossa täälläpäin yhteenkään kaljakuppilaan.

        ´´No sanotaan..
        sitten..3.2.2011 08:52
        niin että Vesa Keskinen on hölmö ja juoppo mutta Maria ohjelman tekijät ovat täysiä ääliöitä kun ottavat edesvastuutomassa kunnossa olevan henkilön haastatteluun, ei pääsisi Vesa tuossa kunnossa täälläpäin yhteenkään kaljakuppilaan.´´

        täällä päin pääsis ainakin tänne http://www.vapaa-aikavirasto.com/ravintolat/?pid=373&rid=7256

    • ts

      Vaikka olit umpijurrissa, säilytit tasapainosi aika hyvin ja et menny puihin sen kännykkäsoiton takia.

      • ---------------

        Keskisellä on vähän kyllä lähtenyt mopo käsistä yksityiselämänsä kanssa koska siitä on tullut liian julkista, elääkö hän jotain ikäkriisiä,onko hänellä tullut alkoholiongelma vai mistä on kyse. Nuoria tyttöjä etsii ja heti on lehtien palstoilla puimassa ihmissuhteitaan, josta tulee lähinnä myötähäpeän tunne, kun hän jatkuvasti kertoo rakastumisistaan. Järkevä pitää oman yksityiselämänsä salassa ellei sitten halua koko kansan narriksi. Siksi ihmettelenkin näitä, jotka lähinnä pelaa ihme julkisuuspeliä ihmissuhteillaan lööpeissä.Okei, osa rikastuu tällä ja tekevät sitä siksi, mutta Suomessa jos saat tietynlaisen maineen niin se pysyy. Keskinen on oikeasti menestynyt bisnesasioissaan ja harva hänen tasolleen tällä sektorilla pääsee.. Mikä tarve hänellä on lööppijulkisuuteen ... Pistäpä Vesa se pullonkorkki kiinni, maine kuntoon, ennenkuin maine ja bisnekset alkaa kärsiä enemmänkin!

      • isältäpojalle
        --------------- kirjoitti:

        Tuota säälittävää ihmistä kun katsoi, niin alkoi mietityttään että kukakohan se tuota kyläkauppaa oikein todellisuudessa pyörittää?

      • viimeistään jo
        isältäpojalle kirjoitti:

        Tuota säälittävää ihmistä kun katsoi, niin alkoi mietityttään että kukakohan se tuota kyläkauppaa oikein todellisuudessa pyörittää?

        pari vuosikymmentä sitten osata päättää, jahtaako hän yleisen tavan mukaan naikkosia ja muita hempukoita, joista hän mitä ilmeisimmin ei ole ollenkaan kiinnostunut. Luultavasti hänen suuret ongelmansa johtuvat teeskentelystä, itsensä pakottamisesta väärään muottiin. Jotenkin hän on aina vaikuttanut vain naissankaria näyttelevältä ressukalta. Nyt on kunto ja maine jo mennyt, eikä mitään ole enää tehtävissä. Kukaan ei enää huoli noin tutisevaa ukkoa läheiseksi kaverikseen vaikka hän olisikin hyvin rikas.

      • kypsemmällä iällä
        --------------- kirjoitti:

        Keskisellä on vähän kyllä lähtenyt mopo käsistä yksityiselämänsä kanssa koska siitä on tullut liian julkista, elääkö hän jotain ikäkriisiä,onko hänellä tullut alkoholiongelma vai mistä on kyse. Nuoria tyttöjä etsii ja heti on lehtien palstoilla puimassa ihmissuhteitaan, josta tulee lähinnä myötähäpeän tunne, kun hän jatkuvasti kertoo rakastumisistaan. Järkevä pitää oman yksityiselämänsä salassa ellei sitten halua koko kansan narriksi. Siksi ihmettelenkin näitä, jotka lähinnä pelaa ihme julkisuuspeliä ihmissuhteillaan lööpeissä.Okei, osa rikastuu tällä ja tekevät sitä siksi, mutta Suomessa jos saat tietynlaisen maineen niin se pysyy. Keskinen on oikeasti menestynyt bisnesasioissaan ja harva hänen tasolleen tällä sektorilla pääsee.. Mikä tarve hänellä on lööppijulkisuuteen ... Pistäpä Vesa se pullonkorkki kiinni, maine kuntoon, ennenkuin maine ja bisnekset alkaa kärsiä enemmänkin!

        lapsia, ei ole muuta vaihtoehtoa, kun katsella nuoria naisia.

        Vanhat kun eivät kykene synnyttämään.

        Suomalaisile naiselle tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää...

      • jo aavistaa, että
        kypsemmällä iällä kirjoitti:

        lapsia, ei ole muuta vaihtoehtoa, kun katsella nuoria naisia.

        Vanhat kun eivät kykene synnyttämään.

        Suomalaisile naiselle tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää...

        ehkä myös siitoskykykin on aika reippaasti alentunut, mies näyttää täysin pöhöttyneeltä, rupsahtaneelta ja repsahtaneelta, ja kaiken lisäksi hän puhuu haastatteluissa Aku Ankasta ...

      • tvskkmo

      • jokainen teeskentele
        viimeistään jo kirjoitti:

        pari vuosikymmentä sitten osata päättää, jahtaako hän yleisen tavan mukaan naikkosia ja muita hempukoita, joista hän mitä ilmeisimmin ei ole ollenkaan kiinnostunut. Luultavasti hänen suuret ongelmansa johtuvat teeskentelystä, itsensä pakottamisesta väärään muottiin. Jotenkin hän on aina vaikuttanut vain naissankaria näyttelevältä ressukalta. Nyt on kunto ja maine jo mennyt, eikä mitään ole enää tehtävissä. Kukaan ei enää huoli noin tutisevaa ukkoa läheiseksi kaverikseen vaikka hän olisikin hyvin rikas.

        mikä väärä muotti? väärä kyläkauppa? väärässä paikassa? väärää sukupuolta? väärässä paikassa väärään aikaan? väärä morsian? väärää sukupuolta?

      • lapset nuorina
        kypsemmällä iällä kirjoitti:

        lapsia, ei ole muuta vaihtoehtoa, kun katsella nuoria naisia.

        Vanhat kun eivät kykene synnyttämään.

        Suomalaisile naiselle tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää...

        Eiköhän se vaariseni ole niin, että vanhojen miesten ei enää tarvi tehdä lapsia kun eivät ole niitä hoitelemassa, kun kuolla kupsahtavat. Nuorena pitää lapset tehdä, sekä miesten että naisten. Suomi on pullollaan näitä peräkamaripoikia ja miehiä jotka kammoksuvat vastuuta. Eivät halua parisuhteeseen, kun pitää saada vielä nelikymppisena juosta kapakoissa ja kaljalla. Nuori nainen joka ottaa vanhemman miehen, ottaa sen usein sillä perusteella että nai rahaa. Aina ei ole rakkautta mukana. Mutta jos se parisuhteen perustaksi riittää, niin papparaiset siihen sitten tyytykööt, että naisensa katselee siinä samalla myös nuorempia. Ei nuoria miellytä kurttuinen kaula ja kurppuiset reidet, vaan ne setelit siellä rahapussissa. Kaikkea ne ukot itsestään kuvittelee!!!

    • voi voi

      siitä kun synnytään kultalusikka suussa valmiiseen pöytään ja rahaa tulee ikkunoista ja ovista, niin alkaahan siinä maalaisjuntin pää sekoamaan.

      • Ei käy kateeksi

        on Keskisen liikevaihto ja liikevoitto noussut ajoista kun Vesa Keskinen otti ohjat.
        Ovat moninkertaistuneet ja ei nekään tyhjästä tule. Voisit yrittää samaa ja vaikka olisi hyvä
        pesämuna josta aloittaa, jotain pitää tehdä jutun eteen. Tarvitaan liikeälyä tuommoisen liiketoiminnan pyörittämiseen, jota ei taas joka puunoksalla kasva. Jos herra ottaa vähän renommin kun hyvät taustat pyörittävät hommaa suotakoon se hänelle. Viekkaan että sinun pää ei kestäisi sitä rumbaa.

        Itse käyn Keskisellä harvoin, mutta sieltä ainakin löytää sen mitä lähiliikkeet eivät tarjoa.
        Joulu, Juhannus ym. isommat juhlapyhät ovat ne jolloin tie vie Keskiselle.
        Hyvät tarjoukset houkuttavat joskus ja kuten sanoin sieltä löytää melkein kaiken nykyään.

      • visus
        Ei käy kateeksi kirjoitti:

        Tokmanni ja Tarvikekeskus myivät samaa rojua vielä edullisemmin ja lähellä.Ei tarvi rikastuttaa Tuurin pussia. Lapsellinen mies,jota äiti hoitelee,soittelee. Mikä tämä "vanha herra" on Vesan kaverina,irstaan näköinen "tabac"mies. tää Hammutti oli kyllä alaikäinen,vanhat sedät ei kauan kiinnosta,täytyy olla menoa ja vilskettä,biletystä jne. Kasva aikuiseksi.

    • vanha pukki...

      mokannut pahasti hakemalla afrikasta vaimoketta, lähes lasta iältään, haloo
      addikti

    • kuin tuon ohjelman

      vetäjät.

      Jos joltakin lähti maine, niin sitten ohjelmalta ja siitä vastuullisilta. Sekä neloskanavalta.

    • heikkopäää
      • sulla on

        heikko viinapää.

      • heikkopäää
        sulla on kirjoitti:

        heikko viinapää.

        mutten minä sentään kolmesta viinilasista mene tuohon kuntoon mitä kyläkauppias örvelti.
        Joten kyläkauppiaalla on siis heikompi viinapää kuin minulla, vaikka rahaa on varmasti ollut enemmän harjoitella ja mitä ulkonäköä katsoi niin onpa tuo viimepäivinä jonkun verran tainnut harjoitellakkin.
        Hyvä valmentajahan tuolla siihen hommaan vierellä istuikin.

      • kännissäkin.
        heikkopäää kirjoitti:

        Jos en olisi tiennyt että Keskinen on kännissä, niin en olisi huomannut sitä tuosta videosta. On se puhe aina yhtä epäselvää ja takkuilevaa, että eipä se paljon tuosta eronnut.

      • sohvaturilas

        tai on jo maksa sökönä - silloin menee kai känniin jo tosi pienestä määrästä

    • loppu edessä

      mutta vain miehen alku. jatkuvasti pahenee eikä omista edes ilman munaa,pimpistä puhumattakaan.
      tuskin käsittää sen tarkoitusta.
      nykyään täys paska ja raukkis,ei mitään hyvää.

      • mitähän tuo

        on suomeksi`?

        " eikä omista edes ilman munaa"

    • 01234567890

      Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, kun omistaa kyläkaupan keskellä ei mitään. Keskinen nauraa tällä hetkellä partaansa, kun myynti kasvaa. Tämäkin episodi kääntyy siis TUURIKSI. Ilmaista mainosta kaupalle ja vieläpä ilman kallita mainosmiehiä. Vesa on nero.

      • X

        Kyläkauppias on vihdoinkin löytänyt tasoisensa adjutantin. Tämä prinssieversti Carl J. Danhammerhan oli aikoinaan myös Matti Nykäsen manageri, ja tottakai kusetti Nykästä oikein huolella.

        Nykäsen managerointi onkin ollut Danhammerin (nimi muutettu savolaisperäisestä hienommaksi vankilassa) ainoa edes vähän rehellinen bisnes.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_J._Danhammer

      • Perskuta..
        X kirjoitti:

        Vetää myös johtopäätöksenä jälleen kerran, ettei raha tuo onnea eikä terveyttä, jos sitä on helpolla saatu aivan liikaa?

        Muuten, eikös tuo Keskisen "puhemies" Danhammer ollut henki katkolla taannoin jatkuvan ryyppäämisen ansiosta? Melkoinen aisapari, mutta omatpa ovat elämänsä.

        On siinä pohjalaisille malliksi nykypohjalaisuutta kyllin kypsin ;))

        Jos et ole "herra" itsesi suhteen, niin sitten NARRI !!

      • että ihan oikeita
        X kirjoitti:

        Kyläkauppias on vihdoinkin löytänyt tasoisensa adjutantin. Tämä prinssieversti Carl J. Danhammerhan oli aikoinaan myös Matti Nykäsen manageri, ja tottakai kusetti Nykästä oikein huolella.

        Nykäsen managerointi onkin ollut Danhammerin (nimi muutettu savolaisperäisestä hienommaksi vankilassa) ainoa edes vähän rehellinen bisnes.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_J._Danhammer

        Pieksämäen Juvosia, ja ura näyttää olevan todella maineikas

      • XD
        X kirjoitti:

        Kyläkauppias on vihdoinkin löytänyt tasoisensa adjutantin. Tämä prinssieversti Carl J. Danhammerhan oli aikoinaan myös Matti Nykäsen manageri, ja tottakai kusetti Nykästä oikein huolella.

        Nykäsen managerointi onkin ollut Danhammerin (nimi muutettu savolaisperäisestä hienommaksi vankilassa) ainoa edes vähän rehellinen bisnes.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_J._Danhammer

        että tuo Carl J. Danhammer olikin jo aiemmin mediasta tuttu hemmo.
        Ja Pieksämäeltä, hah hah hah haa!!!!
        Miten nuo tyypit aina löytävät toisensa ja ajatelkaa kuinka ne vaan porskuttaa julkisuudessa, Ghanan kunniakonsuli, voi pyhä jysäys! Uskomattoman niljakas pervo raitapuvussaan ja sitten näitä ihmehemmoja pyydetään kaiken maailman kissanristiäisiin. Mistä näitä tulee? Kun on tarpeeksi leuhka ja häikäilemätön (vai vaan kertakaikkisen tyhmä idiootti) että menee kaikkeen mukaan ja tekee itsestään pellen. Mutta hei, onneksi niitäkin on, jotta meillä taviksilla olis jotain puhumista ja töllötettävää :)
        Olis muuten mielenkiintoista tavata livenä "ei järjestetyssä" tapahtumassa Andy, Pelle, Vesa, Tuksu, Martina tai muita friikkejä, onks ne sit kuitenkaan...?

    • juu se oli ihan yhtä sekasin ku Andy Mac Coy. Joutunu varmaan odotteleen samassa tilassa Andyn
      kanssa ja saanut sieltä myrkytyksen....

    • sehän oli..

      selvästi ennalta suunniteltu juttu. Kaikki meni KÄSIKIRJOITUKSEN mukaan, ohjelma sai huomiota ja suosiota osakseen. Kilpailu on kovaa silläkin alalla.

    • ta.pa.us

      Miksi suomalaiset aina tuomitsee,näkeehän sen nyt miehestä milloin se ei voi hyvin,muutos Vesassakin on silmiinpistävä muutaman vuoden takaisiin kuviin verrattuna.Vesan itsensä tai jonkun hänen läheisensä kannattaisi puhaltaa peli poikki ja auttaa miestä mäen alla...
      Hänhän on luonteeltaan kiltti ja reilu ja siksi omat voimat jossain elämän vaiheessa valitettavasti vain loppuvat,se on ihan sama onko ihmisellä rahaa vai ei,näinhän se on kaikissa tuloluokissa.

      Hyvä ja reilu mies menee pilalle...

    • Roc

      Eläköön vapaus. Typerän hölmö ohjelma. Eihän siihen voi osallistua kun homot ja humaltuneet.
      Keskinen on ROCK.

      • "verrari" &kenkä

        Muutenkin rihkamaa myyvine liikkeineen paha saastepiikki Suomen persekannikassa, oikein tyypillinen kuplatalouden edustaja, joka voipi nyt pikkuisen huterosti.

      • ??

        Ookko sä vähän kade?

      • hänen olisi
        "verrari" &kenkä kirjoitti:

        Muutenkin rihkamaa myyvine liikkeineen paha saastepiikki Suomen persekannikassa, oikein tyypillinen kuplatalouden edustaja, joka voipi nyt pikkuisen huterosti.

        pitänyt ottaa tämä huteroutensa huomioon ja kauan sitten, ennen kuin alkoi mitään julkisia seurusteluja naikkosten kanssa, jotka eivät näytä häntä mitenkään erityisemmin kiinnostavan. Ryyppääminen sen sijaan kiinnostaa. Ehkä huterous selittää ongelmajuomistakin, ainakin osittain.

    • JEP JEP

      hölmö ja hölmömpi kimpassa. V.Keskiolut rikastunut Tuurilla ja nyt siitä tulee se perus juntti esiin telkkarissa. Saman ohjelman näkee joka ilta paikallisissa kuppiloissa. Ja sitten se toinen hölmö, Carlsberg D Ghanan kunnia konna :D Miten ne hörhöt aina löytää toisensa. Noi kaksi kun heiluu yhdessä niin varmasti on lehdissä tulevaisuudessa otsikoita. Nyt se V. Keskiolut selittelee että, nythän mä hokasin, oli niin kiire päivä että ei kerennyt syödä kunnolla ennenkuin kompastuin pullonkorkkiin. Sitten se viinapullonkorkki nousikin yhtäkkiä päähän. On se sellanen Team Ahma.

      • nauraa....

        Hyvin tiivistit :DDDDDDDD

    • Jake_45

      Hamamat tais olla viisas kun läks,näkee jo päältä että tuolla miehellä on hiukan pitempi putki alla kuin muutama ryyppy taiteilijoiden kanssa eli kannattas ehkä hakeutua jo katkolle ja laittaa asiat kuntoon vai meneekö kaupalla niin huonosti että tarttee pulloon turvautua.

      • juo lisää

        sehän on vain viatonta hauskanpitoa antaa alkoholistille viinaa, tyypillistä suomalaista idiotismia..

        ja niin niin "olevinaan hauskaa"..

      • loveee

        saiskohan Vesasta ja Tuksusta parin...

      • oikein hyvin nähtävi
        juo lisää kirjoitti:

        sehän on vain viatonta hauskanpitoa antaa alkoholistille viinaa, tyypillistä suomalaista idiotismia..

        ja niin niin "olevinaan hauskaa"..

        nähtävissäkin, kuinka onnellinen Keskinen oli, ei mitään huolia näkynyt verestävissä silmissä ja turvonneiden kasvojen ilmeissä, ihan rehellinen juoppo

    • BRÖYH

      Suomen HOMER SIMPSON :D

      • Hooomer

        on fiksumpi......

    • kessulivessuli

      Nyt se on ruvennut naattimaan muutakin.

    • järkeä lusikalla

      Keskinen sanoi aamun suorassa radiolähetyksessä olleensa ohjelmassa kyllä huppelissa, mutta olevansa sinut itsensä kanssa. Kylläpä sitä nyt arvostellaan. Pitäisi jokaista yrittää miellyttää??! Häh? Kaikki ei tykkää kaikista, eikä tarvikkaan. Osa lakkaa tykkäämästä esim. jostain tutustaan jos hän alkaa vaikka käymään kuntosalilla. Tässäkin saatta olla taustalla vain kateus siitä, ettei itse laiskuuttaan jaksa kuntoilla. Sitten painonnostoakin sanotaan lapselliseksi hommaksi.. No entä tupakointi sitten? Kumpi on järkevämpää urheilu vai tupakointi...

      • antikyläkauppa

        Mutta pitääkö mennä kännissä hortoilemaan telkkariin. Minulle ei ikinä kävisi niin että minut kutsutaan tv haastatteluun ja sitten jostain ihmeen syystä juon itseni känniin!!! Ihan pelletouhua. Ei mitään kontrollia eikä mitään kanssaihmisten huomiointikykyä. Pohjalaista idioottikäytöstä vain

    • normipäivä:c

      gg

      • come on

        Ketä jaksaa kiinnostaa Maria-show. Turhia julkkiksia yhtä turhan haastattelijan (haastateltavia parempi ihminen) ruotimana. Juu ei.

      • Tellu SiWa
        come on kirjoitti:

        Mainoskikkahan tuo oli.

      • Eikatsoja
        Tellu SiWa kirjoitti:

        Mainoskikkahan tuo oli.

        Kuin nyrkki silmään!

      • ei ketään!!!!!!!!!!
        come on kirjoitti:

        Ketä jaksaa kiinnostaa Maria-show. Turhia julkkiksia yhtä turhan haastattelijan (haastateltavia parempi ihminen) ruotimana. Juu ei.

        ´´Ketä jaksaa kiinnostaa Maria-show. Turhia julkkiksia yhtä turhan haastattelijan (haastateltavia parempi ihminen) ruotimana. Juu ei.´´

        samalla voisi kysyä että ketä kiinnostaa tämä ohjelma!

        http://www.yle.fi/kotikatu/

    • Kukkuu........

      Jos mä olisi yhtä rikas olisin kännis ja koksuis aina. Mitä sitten,kaateeliset taas louskuttaa leukoja!! Oli kaverilla sen verran vaikuttavat pinssit...

    • s. hillo

      jou... Keskinen on Äijä :D

      • voi,voi

        mutta ei yhtään yllättävää, se näköjään on alamäki, jossa hyvin laskee!

    • humalassa

      , sillä ei se Maria ohjelmakaan kaksinen ollut kun kerran katsoin sen niin se riitti. Kyllä sinne Keskisen Vesakin humalassa tulla saa, sillä ei se todellakaan pahenna sen ohjelman tasoa. Fiksuun ohjelmaan se Vesakin varmasti tulee selvin päin. Eikös se tämä nainen ollut myöskin nais pussaaja vai kuinka? Ei se kaikki Vesassakaan huonoa o.

    • Huomannut11

      edes Afrikan tummille naisille.Kuinka juuri kellään voisi olla parempaa saumaa hommata itselleen
      nainen kun komialla Keskisen Vesalla.

    • pam,pam diapam

      mitenkään tähän liittymättä... millainenhan ero ihmisellä on kun vetää pillerikännin tai kuohuviinikännin?

    • joopati joo

      Noita kommentteja vaan en jaksa. Mutta sen verran sanon, jos haluaa olla ns. uskottava yrittäjä, niin keskinen on siinä epäonnistunut. Löysivät hynttyyt tuksun kanssa yhteen siinä olisi sopiva pari, kumpikin vaan sekoilee ja sen kaiken tekevät julkisesti, eli saataisiin oikein kunnon sekopäinen tyrkkypari.

      • ei todellakaan ihail

        No Vesa, Tuksu tai Aitolehti. Siinä saisivat vertaistkea toisitaan. Huomonkipeitä kaikki ja ihan hirveitä!

      • nyt olla mahiksia,
        ei todellakaan ihail kirjoitti:

        No Vesa, Tuksu tai Aitolehti. Siinä saisivat vertaistkea toisitaan. Huomonkipeitä kaikki ja ihan hirveitä!

        onhan Tuksu kertonut juuri julkisuudessa, että jos hän itse olisi aivan tavis, hän olisi jättänyt nykyisen miesystävänsä jo kokonaan. Mies on kuulemma väkivaltainen varsinkin kännissä, mutta Tuksu ei pelkää häntä, sillä hän on pieni mies, jolla ei ole yhtään lihaksia.
        Nyt vain soittelemaan Tuksulle, Vesalla on ainakin varallisuutta enemmän kuin Länsmanilla, joten raha voi hyvinkin taas kääntää Tuksunkin pään ja räväyttää irtoripset selkosen selälleen.

      • koetin lukea

        Ei jaksa lukea kommentteja, mutta jaksaa kirjoittaa samankaltaista tekstiä mitä ei jaksa lukea. Että sillä lailla !

      • koetin lukea

        Et jaksanut lukea näitä kommenteja, mutta jaksoit kirjoittaa samankaltaista tekstiä ! Oliko mukavaa edes vaivautua osallistumaan mokomaan kirjoitteluun ?

    • voihan maria

      Vesa, Carl J Dan... siis se Jouko Juvonen, Andy Mc ja Pelle. Vaikea olisi valita.

    • Parastä tv viihdettä mitä olen aikoihin nähnyt. Väkisinkin ajattelee että oliko se puhelinsoitto lavastettu, kun se oli niin sopiva siihen tilanteeseen. Tämän jälkeen kyllä pitää alata uusin innoin vierailemaan Keskisen kyläkaupassa. Se rakkausruno oli aivan mahtava, kun se kännissä sen sopersi. Aivan sopiva vieras tollaseen Marian tasoiseen ohjelmaan. Hyvä Vesa! Kyllä kelpaa olla kaimana.

    • JÄRKYTTYNYT NAINEN

      Auttakaa Vesaa. Vanhemmat henkilökunta ja yms. Onpa hänellä nykyään karmeeta seuraa sitten fiksun poliisiavovaimon. ...Ändi MäC Korkki - voi ei! Tähän asti aina ihailin Vesaa, menestymistään, suomalaista sisua, ideota, ja hyvää kuntoa ja ulkonäköä. Miksi elämä Tuurinperällä - vaikka yksinkin - on muka niin tylsää että on pakko ryypätä? Miksi Vesa ei ymmärrä suomalaista akkaa joka pitäisi hänet kurissa? On niitä kauniita naisia Suomessakin, perkele!!!

      Voi voi... Vesa saa kohta sydänkohtauksen tätä menoo. olen aidosti huolissaan !!!

      Monelle suomalaismiehelle, ressulle, yksinäiselle on käynyt niin, että kohta ei enää viina riitä vaan on otettava kovempia aineita??? Ändit tietää mistä niitä saa, kenties? Ihan turhaa on kenenkään miesraukan haaveilla isyydestä, jos turvottaa viinalla itseään, ja juoksee jokarotuisten helmojen perässä...ja vaihtaa naarasta kuin toiset paitaa - Kllä silloin muija lähtee ja ottaa kakrut mukaan, jos niitä on.

      Olen pettynyt. Hieno mies Vesa ennen ja kaikki edellytykset hyvään elämään. Eikö tämmöiset miehet voi jo mennä itseensä - ja miettiä vakavasti - miksi naiset jättää aina - katsoisivat peiliin. Humalapäissään tulkitsee kastikkeet väärin, sönkkää ja änkyttää telkussa, pakkaa laukkuja eikä muista enää näemmä mitä on kotona puhuttu...

      Lähiomaiset hoitakaa tällaisia suomalaisia reppanoita ja rukoilkaa Jumalalta voimia palautua ennalleen ja jättää viina yms. muka lohduttavat aineet.

      • Inhimillinen mies

        Näytit oikein reilulla asenteellasi olevasi inhimillinen mies. Pitäisikö sitä piilosilla olla kolme vuorokautta vähintään, jos kemuttaa. Varmaan oli rajusti valvonut tai jonkun kaman laskuissa. Mutta joka tapauksessa ihan hienosti vedetty, sitten kun se puhelinkin soi siinä, oli ihan oikein rennosti vastata, kaveritkin tosi kavereita, kun sanovat, että yritäppäs nyt skarpata oot sekaisin siellä lähetyksessä. Minä ainakin menisin heti kaupoille, matkaa vaan turhan paljon. Pitää lykätä ensi kesään.

      • PUNAINEN VIIVA
        Inhimillinen mies kirjoitti:

        TÄMÄ KETJU ON TYHJÄNPÄIVÄISTÄ ÄÄRIOIKEISTOLAISTA HÖPÖTYSTÄ, HUOMION KIINNITTÄMISTÄ EPÄOLENNAISIIN JUORUIHIN, JOTKA EIVÄT EDES KUULU OTSIKON "MAAILMAN MENOA" ALLE, JOS TARKOITUS ON KESKUSTELLA ASIOISTA.

        PALSTA ON KOKOOMUKSEN = PERSUJEN, MAINOSPALSTA, JOTEN SE EI VASTAA MILLÄÄN TAVALLA SUOMALAISTA TODELLISUUTTA, EIKÄ OLE MISSÄÄN MÄÄRIN USKOTTAVA.

      • yks vaan
        Inhimillinen mies kirjoitti:

        Näytit oikein reilulla asenteellasi olevasi inhimillinen mies. Pitäisikö sitä piilosilla olla kolme vuorokautta vähintään, jos kemuttaa. Varmaan oli rajusti valvonut tai jonkun kaman laskuissa. Mutta joka tapauksessa ihan hienosti vedetty, sitten kun se puhelinkin soi siinä, oli ihan oikein rennosti vastata, kaveritkin tosi kavereita, kun sanovat, että yritäppäs nyt skarpata oot sekaisin siellä lähetyksessä. Minä ainakin menisin heti kaupoille, matkaa vaan turhan paljon. Pitää lykätä ensi kesään.

        tyhmä, joka ei tajua, että se puhelinsoitto Tuurista oli lavastettu.
        Joko ohjelman järjestäjiltä vittuilusoitto tai Vesa on itse sopinut ennen lähetystä "markkinatempusta".

    • tuuria elämäs

      turha koko sälli, itkee ja valittaa....muuta gongoon apinoitten sekaan...olet laumasi viimeinen

    • vastaa huutonsa

      Mitä helkattia se meille kuuluu, miten Vesku toimii? Kyllä hän itse huutonsa vastaa, ei meidän tarvitse olla siitä huolissamme.
      Lykkyä pyttyyn vaan kauppiaalle!

      • keskinen oksettaa!!!

        Vastais nyt ensin siihen onko Hamamati edes hengissä? Jätkä joka tilaa naiset kehitysmaista ja jättää omanonnensa nojaan kun itse rypee sikana viinaputkessa ja ties missä mömmöissä ei ansaitse muuta kuin syvän halveksunnan ja ison oksennuksen!

        Tulis kaapista ulos ja myöntäis sen minkä kaikki muut näkee!!!!!

      • Oliskos ihan noinkaa
        keskinen oksettaa!!! kirjoitti:

        Vastais nyt ensin siihen onko Hamamati edes hengissä? Jätkä joka tilaa naiset kehitysmaista ja jättää omanonnensa nojaan kun itse rypee sikana viinaputkessa ja ties missä mömmöissä ei ansaitse muuta kuin syvän halveksunnan ja ison oksennuksen!

        Tulis kaapista ulos ja myöntäis sen minkä kaikki muut näkee!!!!!

        itsekkin työnantaja ja siten merkittävä henkilö yhteiskunnan rattaiden pyörittäjä. Kaiken lisäksi ilmeisesti sen ensimmäisen kiven heittäjä ja virheetön?
        Mitä sen tulee myöntää sulle? Jos sinä ja muut kaikesta kaiken tiedätte niin mikä siinä Keskisessä enää sinua kiinnostaa? Ettet kuitenkin ole halveksuntasi ja oksentelusi keskellä vaan äärettömän suomalainen:
        KATEELLINEN

    • yks eki

      olis kiva ryypätä vesan kaa

    • Että sil viissiin...

      on just sellainen, mitä tässä luin tämän ketjun kirjoituksia, en ole koskaan pitänyt kyseisestä ohjelmasta nimenomaan siitä syystä, että siellä nimenomaan riepotellaan ihmisiä tällaisilla jutuilla. Joitain linkkejä kyseiseen aiheeseen löytyy, esim Keskisen oma arvio tilanteesta yms.
      http://www.iltasanomat.fi/viihde/Vesa Keskinen kertoo syyn tv-sekoiluunsa/art-1288366670963.html
      http://www.iltasanomat.fi/viihde/Näin paljon alkoholia Maria!-ohjelmassa tarjottiin Vesa Keskiselle ja kumppaneille/art-1288366787384.html

      • joten tässä se

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/Näin paljon alkoholia Maria!-ohjelmassa tarjottiin Vesa Keskiselle ja kumppaneille/art-1288366787384.html

        Niin, tosiasiassa ohjelma on just tätä, ei ole Keskinen ensimmäinen sen uhri.

      • Niinpä niin
        joten tässä se kirjoitti:

        http://www.iltasanomat.fi/viihde/Näin paljon alkoholia Maria!-ohjelmassa tarjottiin Vesa Keskiselle ja kumppaneille/art-1288366787384.html

        Niin, tosiasiassa ohjelma on just tätä, ei ole Keskinen ensimmäinen sen uhri.

        Tuskin sentään väkisin piti juottaa, ei ole tainut ennenkään pulloon sylkäistä. Toiseksi siinä jää kun alkaa Andyn kans kilpaa juomaan.

    • nyt viimestään

      No, eiköhän viimeistään nyt käynyt selväksi, millaista naisen elämä on Keskisen kanssa!

    • ddddddddddddd

      Umpikännissä?? NIIN KUKA?

      Minä olen nähnyt alkoholisti juoppoja jo heti synnyttyä ja vesa ei ollut umpikännissä eikä edes kännissä vaan vähän humalassa.

      Umpikännissä ei pysy pystyssä puhesta ei saa selvää ja ne on niitä spurguja joita kytät taluttaa molemmilta puolin

    • Alla Trudilutzkaja

      Jos ihminen viihtyy pikkukännissä, niin mitä sitten. Hyvä jätkä.

      • Tytöt eivät ehkä...

        Vesa Keskisen murhe karanneen tyttöystävän takia ei ehkä ole aitoa. Kyseessä on näytös, tietyn epäonnisen miesrooli esittäminen. Hyvin on Keskinen lukenut Aku Ankkansa.

        Hänen tyttöystävänsä ovat nuoria ja kokemattomia. He ovat ummikkoja; parhaassa tapauksessa eivät puhu edes englantia. Ja sitä itse Keskinenkin jaksaa korostaa. Sitä kielitaidottomuutta, ettei kukaa ala kysellä suoraan tytöiltä itseltään.

        Ja sitten lähdön koittaessa Keskinen maksaa typykät hiljaiseksi.

        Mitä tulee mieleen?

      • miesrintamalla menee
        Tytöt eivät ehkä... kirjoitti:

        paremmin, eikä esimerkiksi tämä Danhamm-mikä se nyt taas olikaan eli entinen Juvonen Pieksämäeltä ole hänen kaikkein paras miesystävänsä

      • tuurissa käynyt
        Tytöt eivät ehkä... kirjoitti:

        Vesa Keskisen murhe karanneen tyttöystävän takia ei ehkä ole aitoa. Kyseessä on näytös, tietyn epäonnisen miesrooli esittäminen. Hyvin on Keskinen lukenut Aku Ankkansa.

        Hänen tyttöystävänsä ovat nuoria ja kokemattomia. He ovat ummikkoja; parhaassa tapauksessa eivät puhu edes englantia. Ja sitä itse Keskinenkin jaksaa korostaa. Sitä kielitaidottomuutta, ettei kukaa ala kysellä suoraan tytöiltä itseltään.

        Ja sitten lähdön koittaessa Keskinen maksaa typykät hiljaiseksi.

        Mitä tulee mieleen?

        Niin oli showta koko homma. Järjestetty puhelinsoitot ja tarkoituskin oli olla kännissä lähetyksessä. Ihan mauton ohjelma kaikenkaikkiaan. Mutta onhan noita kielitaidottomia typyköitä Suomi pullollaan tuolta Aasian maista. Miksi ei Maria-showhun sellainen suomi-thai- pari vaikka sönköttömään elämää suurempaa rakkautta. Suomalaiset tykkää tollasesta viihteestä ja varsinkin, kun joku on kännissä ja mokaa vielä. Näkeehän sen tässäkin viestiketjussa.

    • Vuosia kuivilla

      muka tohon kuntoon? Tyhjään pötsiin kehui vetäneensä ja siksi kihahti hattuun.
      Paskapuhetta. Eihän kenenkään elimistön aineenvaihdunta toimi noin nopeasti että nassu on turvoksissa kuin jalkapallo sadekelillä hiekkakentällä. Kyllä kyläkauppiaalla on alkon käyttö karannut hallinnasta, ihan ja ainoastaan viinapöhöstä ihminen tuon näköiseksi menee. Tiedän sen omasta historiastani.
      Toivoa sopii että herra osaa kiertää korkin kireämmälle. Yhteiskunnan puolesta kuitenkin tärkeämpi kaveri työnantajan kuin maksakirroosipotilaan hahmossa.
      Ryhdistäydy kauppias!

      • sseerr.

        sanoi joku aika sitten että vesa on oudon näköinen

      • KKGJGJ
        sseerr. kirjoitti:

        sanoi joku aika sitten että vesa on oudon näköinen

        Tuollainen oli hyvin yleistä enenvanhaan.Yrittäjillä taikka maataloudessa mitään lomia ollut vaan otettiin ex tempore laatuaikaa kun oli hiljaisempaa ja oli työpaineita.Taas viikon kupiteltua kavereiden kanssa oli virtaa arjen pyöritykseen.

    • suorassaLähetyksessä

      Voi vittu, miten kateellisten vastauksia

      HHEHEHEEHEHEHEHEHEHE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      sÖÖK

      sÄÄLITTÄÄÄ että kaikki pellet voivat tähän vastata, aloitus pilalla, perkele

      tv. suorassaLähetyksessä

      • hmm.....

        Mun mielestä, mitä ketjua luin, kateellisimpia olivat ne vastaajat, joiden mielestä tv-show:n kommentointi olisi muka suora osoitus siitä, että tässä nyt kaikki kadehtisivat Keskistä tai vaikkapa julkisuushahmo "Tuksua" ja jotakin mikälie "Esko Eerikäistä" ja sehän ei pidä paikkaansa. Ehkä ja kenties joku voikin kadehtia vaikkapa esimerkiksi rahaa ja pitää sitä ihmisen arvon ja menestyksen suurimpana mittarina, mikä toki surullista, jops jollakin elämän arvot ja päänsisältö niinkin "vituillaan", mutta vanha totuushan menee, että usein "mitä prameammat puitteet, sitä enemmän velkaa", eli moni kakku päältäkin kaunis.:) Myös varmsti monen julkkistyrkyn kohdalla.;)

        Minä esimerkiksi koen aina onnea siitä, kun katson telkkaria, etten ole mikään Johanna Tukiainen tai Esko Eerikäinen tai mikään manageri Danhammer.;) Taviksen elämä on ihan mukavaa. Uudeksi Madonnaksi tulemisesta lakkasin haaveilemasta sen jälkeen, kun täytin 15-vuotta, kun tajusin, että paljon suurempi arvo ihmisen tekemisillä on, kun kehittää päätään ja on nöyrä ja v*tun ahkera, enkä todellakaan haluaisi ketkutella itseäni tai esitellä itseäni esimerkiksi missään telkkarissa.:D

        Ja. Jos minä olisin Vesa Keskinen, niin sillä ainakin julkisuudessa mainostetulla suurella fyrkalla vetäytyisin vuodeksi lukemaan venäläisiä klassikoita, mielenkiintoista kirjallisuutta ja harrastamaan tieteisiin ja taiteisiin perehtymistä vaikka tiibettiläiseen! luostariin ja lopettaisin erikoisuuden tavoittelun hymiösolmioilla ja Aku Ankalla. Nettipalstoilla mielipiteet ovat tietysti aina kerronto.

    • Missä mennään

      Ei muuten ollut yllätys parista viinimukista. Kai ensikesänä Keskisellä myydään vahvaa Vesviiniä jolla on sama vaikutus, kun tekee kuulemma jotain Hamat kastikettakin myyntiin.

      Vesa oli muuten matkamessuilla aivan samassa kunnossa. Ja nyt kuulemma työntekijät on saaneet nootin ettei saa kommentoida tapausta mitenkään.

      • rattijuopumuksesta

        Vesa Keskinen sai syksyllä 2009 tuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Hän sai 75 päivän ehdollista vankeutta ja 30 päiväsakkoa, eli 4 800 euroa. Ainakin tämä tuomio on täysin virallinen ja julkinen, joten sen saa mainita.

      • bxkc f xzdl vlv

        Se juo suruunsa, kun joku Adam vei sen Saulin...

      • Vesa Keskinen
        rattijuopumuksesta kirjoitti:

        Vesa Keskinen sai syksyllä 2009 tuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Hän sai 75 päivän ehdollista vankeutta ja 30 päiväsakkoa, eli 4 800 euroa. Ainakin tämä tuomio on täysin virallinen ja julkinen, joten sen saa mainita.

        Tän viestiketjun kun lukee niin Keskistä lähinnä haukutaan ja säälitään.

        Mutta kuka on haukkuja? Te olette säälittäviä taviksia ja ette ole saaneet elämässänne mitään aikaan. Ainoa ylpeilynne aihe on joku yhtä säälittävä kakara jossain yhtä säälittävässä velkatalossa, jonka pihalla seisoo yhtä säälittävä velkatojota. Kun illalla tulette kotiinne matalapalkkatyöstänne niin alkaa netissä määkiminen. Milloin on tukiainen sitä milloin keskinen tätä. Te helvetin luuserit ja keskiverrot tyypitätte kaikki ihmiset oman surkean keskivertoelämänne mukaan ja kaikkien muidenkin pitäisi teidän pikku paskiaisten mukaan elää samanlaista säälittävää ja mitätöntä elämää kuin itse elätte.

        Menkää vittu järveen. Jos Keskinen oli kännissä jossain jonninjoutavassa tv- ohjelmassa niin mitä vittua sitten? Te uuvatit paheksutte varmaan kaikkea liikkuvaa. Jos niinku lähdetään tarkastelemaan kuka on kukin niin kyllähän Keskinen on aikaansaapa mies toisin kuin te vitun nysvärit ja ruikuttajat. Meikä ainakin nostaa hattua Keskiselle ja teille ruikutityypeille pieraisen naamaan.

      • Vesa keskinen taas
        Vesa Keskinen kirjoitti:

        Täydelleen samaa mieltä kanssasi.

        Velaksi eläjät marmattaa.

        Yllätyin, että viimeisenä oli tällainen juttu.

        Ihmiset paheksuvat, että jossain helvetin Maria ohjelmassa, mies vapaa-aikanaan on kännissä, mitä väliä sillä on. Terve ihminen, kun ei ala salailemaan ja häpeilemään.

      • keskiverto-tavis

        Siis ei mitään muuta kuin itselleen alkoholismin ja tuhonnut muutaman kehitysmaista tuodun nuorentytön elämän.

        Vesan isä ja setä on ne jotka ovat saaneet jotakin aikaan .. jotakin minkä vesa tuhoaa hölmöilyillään ihan tuotapikaa.

        Vesan kannattaisi astua ulos kaapista ja myöntää suoraan oma sukupuolinen suuntautumisensa niin olokin helpottuisi ja ehkä korkkikin pysyisi kiinni.

      • nimimerkki=merkki
        Vesa keskinen taas kirjoitti:

        Täydelleen samaa mieltä kanssasi.

        Velaksi eläjät marmattaa.

        Yllätyin, että viimeisenä oli tällainen juttu.

        Ihmiset paheksuvat, että jossain helvetin Maria ohjelmassa, mies vapaa-aikanaan on kännissä, mitä väliä sillä on. Terve ihminen, kun ei ala salailemaan ja häpeilemään.

        Olen samaa mieltä, ainut järkevä kirjoitus tässä viestiketjussa!!! Suomalaiset on niin nuijaa kansaa, että pitää ruotia jotain V.K keskustelupalstalla ja sen ryyppäämistä ja mokailua. Joillain vain ei ole sitä elämää, hyvin todettu.

      • kengänkuluttaja
        keskiverto-tavis kirjoitti:

        Siis ei mitään muuta kuin itselleen alkoholismin ja tuhonnut muutaman kehitysmaista tuodun nuorentytön elämän.

        Vesan isä ja setä on ne jotka ovat saaneet jotakin aikaan .. jotakin minkä vesa tuhoaa hölmöilyillään ihan tuotapikaa.

        Vesan kannattaisi astua ulos kaapista ja myöntää suoraan oma sukupuolinen suuntautumisensa niin olokin helpottuisi ja ehkä korkkikin pysyisi kiinni.

        Täysin samaa mieltä. Ei ole mitään syytä kadehtia tuonlaista deekua joka ei saa edes normaalia kotimaista naista, ja se ulkomaalainenkin täytyy rahalla ostaa. Samasta lähetyksestä olisi puuttunut vielä Nykäsen Masa, niin siinä olisi ollut täydellinen pari, kuin kaksi marjaa...

        Ps. Olipa harvinaisen limaisen oloinen se toinen tyyppi.

      • Pohjanmaalta löydy
        bxkc f xzdl vlv kirjoitti:

        Se juo suruunsa, kun joku Adam vei sen Saulin...

        hyvää miehekästä miestä, joka huolisi Vesan ja panisi vähitellen myös sen elämän järjestykseen. Vesa ei nyt oikein näytä edes ymmärtävän, mikä hänelle olisi hyväksi. En hän tarvitse mitään teinipoppareita ja turhia julkkiksia eikä vanhoja luihuja huijareitakaan, joita kiinnostavat vain hänen rahansa. Vesa tarvitsisi rehellisen pohjalaisen miehen eikä mitään neitiä. Ongelma on siinä, että juuri ketään miehekästä miestä ei noin rupsahtanut jäärä enää kiinnosta. Vesankin pitäis vain osata ottaa itseään niskasta kiinni ja laitta ensin elämänsä kuntoon. Vanha neuvo on, että laita itsesi ensin sellaiseen kuntoon kuin toivot parhaimman kaverisikin olevan, kyllä ne mahdollisuudet silloin paranevat aivan selvästi.

      • Blondi 40v
        Vesa Keskinen kirjoitti:

        Tän viestiketjun kun lukee niin Keskistä lähinnä haukutaan ja säälitään.

        Mutta kuka on haukkuja? Te olette säälittäviä taviksia ja ette ole saaneet elämässänne mitään aikaan. Ainoa ylpeilynne aihe on joku yhtä säälittävä kakara jossain yhtä säälittävässä velkatalossa, jonka pihalla seisoo yhtä säälittävä velkatojota. Kun illalla tulette kotiinne matalapalkkatyöstänne niin alkaa netissä määkiminen. Milloin on tukiainen sitä milloin keskinen tätä. Te helvetin luuserit ja keskiverrot tyypitätte kaikki ihmiset oman surkean keskivertoelämänne mukaan ja kaikkien muidenkin pitäisi teidän pikku paskiaisten mukaan elää samanlaista säälittävää ja mitätöntä elämää kuin itse elätte.

        Menkää vittu järveen. Jos Keskinen oli kännissä jossain jonninjoutavassa tv- ohjelmassa niin mitä vittua sitten? Te uuvatit paheksutte varmaan kaikkea liikkuvaa. Jos niinku lähdetään tarkastelemaan kuka on kukin niin kyllähän Keskinen on aikaansaapa mies toisin kuin te vitun nysvärit ja ruikuttajat. Meikä ainakin nostaa hattua Keskiselle ja teille ruikutityypeille pieraisen naamaan.

        Mitä sen on väliä jos Keskinen on pienessä humalassa jossain ö-luokan ohjelmassa?? Kuka sitä nyt ei ole kännissä sekoillut. Ja jos ei ole niin otan todellakin osaa. Sitäpaitsi ei Vesalla ole edes lapsia, joten eipä tarvi olla roolimalli kenellekään. Ja jos joku muksu sattui ohjelmaa katsomaan, niin sitten on kasvatus siinä perheessä pahasti pielessä. Menkää ruikuttajat itseenne ja miettikää omaa kulissielämäänne, kun muiden viinanjuonti saa teidät noin sekaisin!!!

    • julkisuudessa aina..

      Eikö kukaan ole huomannut asiayhteyttä Herra Keskisellä julkisuuden kanssa?! Nimenomaan silloin, jos puhutaan kohujulkisuudesta... Aina herra Keskiselle "sattuu" ja "tapahtuu"- kas kummaa ... Minä luulen että tämä oli ihan harkittu temppu... Maria sai lisää katsojia toivottavasti ja Vesa Keskinen taas kaipaamaansa julkisuutta ettei Tuurin kyläkauppaa unohdettaisi.... Ja että liikevoittoa syntyisi parempaan tahtiin. Niihän sitä sanotaan: "Ei ole olemassa huonoa julkisuutta..." :)))

      • kuka,mitä,häh

        samaa sarjaa on koko ukko kun nykäs matti ja tuksut ja martinat ym. ja kyllä jo on nähty jonkin aikaa että keskisen naama on kun satteen hakkaama lehmän paska eli pöhöttynyt juopon naamari.. on noita nähty ..mutta aika kauan saa juoda putkeen ett ton näkönen pöhö tulee.. maksa ja munuaiset alkaa pettää,niin turvotusta alkaa kehoon tulla...ja voi,voi mitä se viina tekee muutenkin noin harva sanaiselle miehelle:ei tule järkevää tekstiä ensinkään..kamalaa oli kattoa kun kaksi samanlaista ongelma käyttäjää oli samassa ohjelmassa..
        Andy ja Keskinen..ja ongelma on juontaja Mariallakin :entinen anorektikko siirtyi riipuvuudesta toiseen .mediapelleksi myös..vai kuka nämä showt järjestää...kanavako?? todella kaameeta touhua:( onneksi katsoin ,ei tarvitse toiste katsoa..niin ala-arvoista oli ohjelman anti...

      • tuskin.

        Enpä usko että tuo mikään ns. harkittu temppu oli. Jos oli niin surkea sellainen. Mutta en usko.

    • Hermanni 234323

      Ymmärtääkseni Keskinen elää ja mellastaa omilla rahoillaan. Jos viitsitte katsoa torstaisin ns.täysistuntoa eduskunnassa.Siellä ei yleensä viitsi olla paikalla juuri kukaan.Suurin osa paikallaolioista näpläävät tekstiviestiejä koko ajan tai juoksevat puhumaan lasioven taakse.Ministeri Astrid Thurssin näin ainakin kerran olevan aivan umpiunessa.JA NÄMÄ SAAVAT KAIKKI SUURTA PALKKAA YHTEISISTÄ VAROISTA !!!!!!!! Joten Keskinenhän mohlää vaan omasta puolestaan.

      • metsan.tietaja

        Kuka nyt vahingossa joisi itsensä tuohon kuntoon? Jep Hermanni on oikeassa, ketä se nyt haittaa jos joku töpeksii itsekseen, mutta kun eduskunnassa sekoittavat koko maan asiat. Kansanedustajat pois, ei niistä ole mitään hyötyä ikinä ollutkaan.

      • hyvä Vesa Keskinen!!
        metsan.tietaja kirjoitti:

        Kuka nyt vahingossa joisi itsensä tuohon kuntoon? Jep Hermanni on oikeassa, ketä se nyt haittaa jos joku töpeksii itsekseen, mutta kun eduskunnassa sekoittavat koko maan asiat. Kansanedustajat pois, ei niistä ole mitään hyötyä ikinä ollutkaan.

        niimpä!

    • Tosi on

      Voitteko vastata siitä mitä olette silloin itse tehneet? Tosin ohjelman tekijät voisivat olla tarkempia ketä päästävät lähetyksiin ja missä kunnossa.

      • hurja nuoruus!

        olen itse ollut umpikännissä monet kerrat ja voin rehellisesti tunnustaa että en todellakaan ole siinä kondiksessa vastuussa edes itsestäni onneksi pahimamt hölmöilyni ovat jo takanapäin.

      • kännissäkin.
        hurja nuoruus! kirjoitti:

        olen itse ollut umpikännissä monet kerrat ja voin rehellisesti tunnustaa että en todellakaan ole siinä kondiksessa vastuussa edes itsestäni onneksi pahimamt hölmöilyni ovat jo takanapäin.

        Jos en olisi tiennyt että Keskinen on kännissä, niin en olisi huomannut sitä tuosta videosta. On se puhe aina yhtä epäselvää ja takkuilevaa, että eipä se paljon tuosta eronnut.

    • aiheesta...

      Satuinpa itsekin näkemään tuon "Maria!"- ohjelman ja mielestäni jos Keskisen haastattelua oikein tarkkaan katsoo, niin ei hän kyllä niin soosissa ollut, kuin lehdissä on väitetty. Ehkä kyläkauppias oli ottanut pari lasillista viiniä, mutta enemmän minua ainakin kiinnosti, että mitä tämä vieras Carl J. Danhammar siellä studiossa teki. Kuka hän on ja mitä bisneksiä hänellä on, että häntä haastatellaan, kun kerran ilmeisesti liikemies titteliltään?

      Kaikella kunnioituksella, mutta herra Danhammarin asusta ja show-vieraan habituksesta (miksei tosin Keskisenkin skragasta ja paitulista..) tuli mieleen ihan joku "sovjet unioni" back to Berlin gates and 90's, ja jos oikein ilkeä olisin - en viitsi- niin sanoisin varmaan, että liikemies Danhammarin olemuksesta halvannäköisine huonosti istuvine liituraitapukuineen ja 80-luvun hiuksineen tuli mieleen lähinnä joku sute..no ei. Enemmän tämä mulle uppo-outo "julkkis" Danhammar vastauksineen nauratti showta katsoessa, kuin Keskisen epämääräiset selitykset - haastateltava Danhammarilta ei kysyttykään juuri mitään.:D

      Jollei Keskinen tahallaan ja show'n vuoksi jättänyt puhelintaan päälle, niin se oli kyllä tökerö temppu häneltä. Muuten hän nyt kuitenkin näytti vastailevan ihan kohteliaasti siihen, mitä häneltä kysyttiin. Liioiteltuja lehtien puheet umpikänniydestä. Veitolasta tykkää toimittajana. Hän on älykäs, terävä ja empaattinen haastattelija. Mieluummin katson Veitolaa haastattelemassa, kuin mitään kikattelijoita tai narsisteja, joille omat mielipiteet ovat tärkeämpiä, kuin haastateltavien. Pinnallinen show, mutta show-emäntä on sen kirkkain helmi.:)

      • en kyl ite lähtis tolleen hörhöileee telkkaan sit kyl nolottais jos tollasen t öppäyksen menis tekee hahahahahahahahah huvittavaaa eikö hahah :) :) :) :):)

      • Danhammerista vai mi

      • vähän lisää

    • paremminkusä

      rahamiehillä on omat metkunsa, jota köyhä kansa(jota sinäkin luultavasti edustat) ei koskaan tajua... miks vitussa keskisen pitäisikään edes yrittää selittää käytöstään rahvaalle. Ite kuitenki eri luokkaa kuin vesku 6-8 t€ netto kuussa kumminki

      • 2.humanisti

        Voi hyvää päivää, minkälainen käsitys "rahvaasta"! Mahdollinen raha on sekoittanut näköjään juntin pään!
        Eihän tuollaisia kommentteja voi tänne laittaa muut kuin henkilöt, joilla ei juurikaan koulutusta tai sivistystä!
        Rahaa voi olla ja tulla monestakin syystä, mutta se ei tee ihmisestä toista ylempää, niinkuin nyt tämä nimimerkki kuvittelee. Huom! Raha EI tee kenestäkään yli-ihmistä, valitettavasti eräät huonosti pärjänneet ja -koulutetut niin luulee.
        Parasta mitä voit sinäkin tehdä olisi laittaa suuri osa hyväntekeväisyyteen, jos niin paljon tienaat! Jos kuitenkin öykkärimielesi haluaa retostella, et saa siitä lopulta mitään mielihyvää, koska muiden ihmisten alentaminen ei ole mitään sankaritoimintaa. Mitä luulet tapahtuvan, jos jostain syystä et enää tienaakaan ja sinulta viedään tämä maallinen mammona? Vieläkö retostelet?? Kannattaisi miettiä noita kommentteja ja yleensäkin asennetta elämään ja muihin ihmisiin.

      • paljonparemminkusä
        2.humanisti kirjoitti:

        tuntuu köyhää vituttavan. Miksi auttaisin itselleni ansaitsemallani rahalla kaltaisiasi surkimuksia, jotka luulevat, että parempiosaisilla on joku velvollisuus auttaa teitä jotka ette pysty omista asioista huolehtimaan.

    • haistakaa te

      hinttimäiset piilovitut pitkä paska!

    • Ville_88''

      Rakastan Vesa Keskistä. Hän on ihana.

    • -

      Suomalaisen luonne on ihmeellinen... Vesa Keskisen kännitoilailut kiinostaa, mutta yhtään ei kiinnosta että myös SINUN autoosi saattaa tulla gps laite viranomaisten taholta (ruuhkamaksu) Ja mitä sen jälkeen... Yhtään ei kiinosta yksityisyyden murentuminen.. WAKE UP!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Tällasia LAMPAITA ME olemme.

      Jos vihamielinen taho hyökkaisi maahamme, se vallattaisiin hetkessä... ikävä kyllä.

      • Bad luck

        Koko Tuurin kupla puhkeaa lähivuosina. Tulee työttömiä ja asuntojen hinnat romahtaa.

      • Puhkeaa
        Bad luck kirjoitti:

        Koko Tuurin kupla puhkeaa lähivuosina. Tulee työttömiä ja asuntojen hinnat romahtaa.

        Siis Tuurihan on laajenemassa ostoskeskuksena. Sinnehän aletaan rakentaa huomattava määrä liiketilaa ja hommaa kehittävät jatkossakin muutkin kuin Vesa. Eli Tuuri tulee kasvamaan liikekeskittymänä. Ongelmana on ollut kaavoitus, mutta nyt sekin asia on saatu kuntoon.

      • voihan niihin kyläka
        Puhkeaa kirjoitti:

        Siis Tuurihan on laajenemassa ostoskeskuksena. Sinnehän aletaan rakentaa huomattava määrä liiketilaa ja hommaa kehittävät jatkossakin muutkin kuin Vesa. Eli Tuuri tulee kasvamaan liikekeskittymänä. Ongelmana on ollut kaavoitus, mutta nyt sekin asia on saatu kuntoon.

        kyläkaupan tiloihin perustaa vaikka suurkanalan, jos asiakasvirrat kuitenkin ehtyvät, eikä kauppa enää käy Tuurissa entiseen malliin

    • Ihailijasi.

      Vesa hyvä,älä juo viiniä,se tylsistyttää,ota kunnolla kirkasta viinaa,se pitää Aivosi kirkkaampana.Moi.

    • 01234567890
    • lapsia ovat

      surullista todeta, että todennäköisesti ihan kiva mies Keskinen sählää aina naisasiansa.
      Voisiko johtua epärealistisista odotuksista....

      Nuoria naisia saa vain varakkaat miehet, olisiko tässäkin sellainen tapaus? Harvemmin mies saa 20 vuotta nuoremman vain älyllisillä tai ulkoisilla lahjoillaan! Toisaalta älykkäät miehet kaipaavat kumppania, joka on älyllisesti ja emotionaalisesti samalla tasolla, mutta makunsa kullakin.
      Kuitenkin jossain vaiheessa muut asiat menevät mahdollisen varakkaan elämäntyylin edelle, eli kyse ei ole oikeasta rakkaudesta henkilöä kohtaan.
      Ei siis kannata surra, vaan kääntää katseensa vaikka thainaikkosiin, jotka ovat täysin lahjottavissa tyttöystäviksi/vaimoiksi, eikä rakkaudesta muuhun kuin rahaan ja parempaan elämään tuskin voi useinkaan puhua. (kun pääsevät Suomeen ja saavat jalansijan, jo ukko maksaa elatukset, ym ja muija huitelee missä huvittaa), läheltä nähtyä toimintaa.

      Yhteenvetona siis: Keskinen, jos haluat kauniin ja älykkään vaimon, heitä löytyy myös kotimaasta. Valitettavasti olet mieltynyt tyttöpahasiin, jotka ovat mieleltään vielä oikuttelevia lapsia ja tuskin pystyvät mihinkään pysyvämpään parisuhteeseen, sikäli kun tulevat luoksesi vain rahan kiilto silmissään! Keskinäinen kielitaitokin auttaa selvittämään syvimpiä tunteita sen jälkeen kun pelkkä body language ei enää riitä.

      Älä siis kerro tai esitä naisille, että olet varakas, vaan katso, ovatko kiinnostuneita sinusta ihan omana henkilönäsi! Valitettavasti Suomen naiset tuntevat sinut, joten joudut katoamaan jonnekin kauas naisenhakuun.

    • qqwqw

      mites se sinne kännissä pääs miks sitä ei pysäytänyt kukaan

      • jkmvpkveh

        jatkossa kannattaisi Maria Veitolan puhalluttaa kaikki vieraansa ennen haastattelua!

      • 12

        Nelonen itse juotti sen että sais ohjelmalleen huomiota, ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Keskinen teki itsestään pellen ja Marian ohjelma oli ehkä koko viikon puhutuin ja katsotuin.

      • virovoro
        12 kirjoitti:

        Nelonen itse juotti sen että sais ohjelmalleen huomiota, ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Keskinen teki itsestään pellen ja Marian ohjelma oli ehkä koko viikon puhutuin ja katsotuin.

        jäljet näkyy jo valtavina pusseina Vesan silmien alla:)))) Eikö se Hanakat voisi vaikka kädellä avittaa Veskua?
        Voi voi...

      • nämä asiat
        virovoro kirjoitti:

        jäljet näkyy jo valtavina pusseina Vesan silmien alla:)))) Eikö se Hanakat voisi vaikka kädellä avittaa Veskua?
        Voi voi...

        ovat enemmäkin Jan Hamdammerin vastuulla

      • vessa keskinen

      • lopettakaa jo
        vessa keskinen kirjoitti:

        tarkoitat varmaan Carl J Danhammerin vastuulla! :)

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_J._Danhammer

        On tosi kummallista, että täällä keskustelu riistäytyy aina jonnekin harhapoluille!

        Ymmärrettävää sikäli, että näillä jutuilla ei ole oikeasti mitään merkitystä kenellekään, kunhan jauhetaan samanlaista paskaa, kuin esim. kapakoissa, eli merkityksettömiä sanoja toisensa perään.

        Teen tutkimusta teistä kaikista ja tästä ihmeellisestä vihanilmauksesta julkista henkilöä kohtaan. (yksilö tuntee olevansa mediassa halveeratun yläpuolella)

        Tiedoksi provoille, en enää ota aineistoa Keskistä koskien, kiitos.

        Toivottavasti tämä kirjoittamalla purettu "viha" ketä tahansa kohtaan vähentää oikeaa väkivaltaa tässä yhteiskunnassa.

      • tutkimusta kaikesta
        lopettakaa jo kirjoitti:

        tästä hömppätutkimuksesta, jota aina välillä ilmenee täälläkin, ja samalla kokoan myös aineistoa tästä ihmeellisestä vihanilmauksesta tavallisia henkilöitä kohtaan, jotka vain jäsentävät kirjoittelullaan pintajulkkisilmiötä kaikkine lieveilmiöineen

      • paljon tuuria
        tutkimusta kaikesta kirjoitti:

        tästä hömppätutkimuksesta, jota aina välillä ilmenee täälläkin, ja samalla kokoan myös aineistoa tästä ihmeellisestä vihanilmauksesta tavallisia henkilöitä kohtaan, jotka vain jäsentävät kirjoittelullaan pintajulkkisilmiötä kaikkine lieveilmiöineen

        ---Tutkimus samasta aiheesta, pidä kiirettä, kollega!
        Tsemppiä!

      • kommentti....
        lopettakaa jo kirjoitti:

        On tosi kummallista, että täällä keskustelu riistäytyy aina jonnekin harhapoluille!

        Ymmärrettävää sikäli, että näillä jutuilla ei ole oikeasti mitään merkitystä kenellekään, kunhan jauhetaan samanlaista paskaa, kuin esim. kapakoissa, eli merkityksettömiä sanoja toisensa perään.

        Teen tutkimusta teistä kaikista ja tästä ihmeellisestä vihanilmauksesta julkista henkilöä kohtaan. (yksilö tuntee olevansa mediassa halveeratun yläpuolella)

        Tiedoksi provoille, en enää ota aineistoa Keskistä koskien, kiitos.

        Toivottavasti tämä kirjoittamalla purettu "viha" ketä tahansa kohtaan vähentää oikeaa väkivaltaa tässä yhteiskunnassa.

        Jos olisit oikea tutkimuksen tekijä, niin et todellakaan julistaisi sitä asiaa keskustelupalstoilla.;) Vai onko kyse kenties jostakin alikorkeakoulun esseestä, jota ainoastaan sinä omavaltaisesti luulet "tutkimukseksi", kenties?:D Hyvä provokaatio sulla, tai yritän sanoa, että huono.:/ Ihmisillähän nimittäin on nykypäivänä suorastaan niinsanotusti loppumaton tittelin jano, esimerkiksi, ja minusta yksi pahimmin raiskatuista sanoista siinä yhteydessä on muunmuassa sana "tutkimus"...

        Siitä sinällään olen samaa mieltä, että on aika kipeää nähdä, kuinka osa ihmisistä purkaa netin palstoilla turhautumiaan julkisuuden henkilöihin, kun näkee, kuinka pelottavan tosissaan he ovat haukkumisissaan. Samalla kuitenkin usein ärsyttävät puheet kateudesta, koska kaikki kritiikki mitä nettipalstoilla esiintyy, ei ole kateutta, vaan on kyllä aika inhimillistä ja luonnollista mielestäni, että ihmiset - eli niinsanotusti me tavikset ( ja mä ainakin lasken itseni mieluusti taviksiin!) - puhuvat siitä, mitä telkkarissa näytetään ja joka ikinen iikka, joka vaikka "Maria!"- ohjelmaankin on haastateltavaksi mennyt, on varmasti ihan itse saanut valita, että haluaako julkiseksi puheenaiheeksi, vaiko ei... Kenenkään bisnes tuskin vaatii pakollista osanottoa television viihdeohjelmiin, vai olenko väärässä?

        Itse en yleensä edes jaksa katsoa mitään uutisointia, missä kärpäsestä tehdään sensaatiohakuisesti ihmisten mässäiltäväksi härkänen, mutta tuon "Maria!"- shown keskiviikolta katsoin ja minusta Tuurin kyläkauppias Keskinen ei siinä ollut kännissä, vaan korkeintaan ehkä hienoisesti huppelissa, eli asia voi hyvin olla siten, kuin tämä on julkisesti sanonut, että ei ollut syönyt ja ohjelman takahuoneservingit kihahtivat "hattuun". Olen itsekin ollut joskus tilanteessa, että jos on vaikka univelkaa ja ei ole ehtinyt syömään ja siihen sitten kun ottaa viinilasillisen pari, niin hetkellisesti humahtaa päähän, kuin muka enemmänkin kännisellä.

        Noloin keskiviikon Maria!- showssa oli tämä joku mikälie Esko Eerikäinen ja sitten tämä Carl J. Danhammer, ei Keskinen. Apua...:D Voi olla, että minä vain en tiedä ja että tämä Esko Eerikäinen ehkä sitten olisikin "stadilaispikkupiireissä" kenties joku merkittäväkin mies, mutta minulla on mielikuva hänestä ainoastaan jonakin strippiryhmän tanssijana, joka on tyrkyttänyt koko yksityiselämänsä lehdille ja "tuotteeksi" kuvottavan tylsien ja mauttomien tosi-tv-sarjojen myötä ja joka herätti minussa ainoastaan sääliä menemällä televisioon selostamaan avioeroprosessiaan vapaaehtoisesti ilman mitäään muuta asiaa tai ansiota... Ja tätä foorumia lukiessa törmäsin vielä muualla keskusteluun, jossa oltiin närkästyneitä siitä, että tuolta mikälie- Eerikäiseltä kysellään hänen yksityiselämästään... Haloo: tyypit, joiden ainoa anti ja "meriitti" julkisuudessa on oman yksityiselämänsäm kailottaminen julkisuudessa jopa itsensä tuotteistavien tv- sarjojen myötä, niin kai niiltä sitten kysellään just niistä asioista, mistä ne on itsensä tunnetuiksikin tehneet. Keskinen on saanut aika paljon aikaan, jos vertaa näihin, mikälie- Eerikäiseenkin.;)

        Sitä en ymmärrä, että millainen nainen voisi vapaaehtoisesti seurustella Danhammerin tyylisen miehen kanssa, jos hän on oikeastikin sellainen sovinisti ja juntti, kuin oli televisiossa hänet nähdessäni. En kyllä katso höttöohjelmia kovinkaan paljon - en ehdi, eikä kiinnosta.

      • 2.humanisti
        kommentti.... kirjoitti:

        Viisas mielipiteesi on arvokas, harva vaivautuu tuollaiseen vahvaan mielipiteen ilmaisuun!
        Eikä täällä älykköjä tai viisaita henkilöitä muutenkaan hengaile!

      • Böhhh

        Eräs edellinen viesittäjä kirjoitti pitkät pätkät ilman pisteitä. Mitä tuo mahtaa kertoa tyypistä?
        Hmmm, sekopäistä ajatusvirtaa ehkä, vai mitä?
        Kaikenlaista porukkaa täällä kirjoittelee, kannatta hieman katsoa, minkälaista kirjoitusta henkilöt tuottaa, ovatko ihan tässä maailmassa, jne...

      • pipiste
        Böhhh kirjoitti:

        sinä käytät liikaa pilkkuja. Piste.

    • Teeveen katselija

      Mitä sitten? Vesku oli vähän kännissä, koska oli kovat julkkisbileet ennen suoraa lähetystä.

      So What? Kuten Paavo Lipponen sanoi.

      • mamat ossit omat mas

        niimpä sitäpaitsi Vesku ryyppää omilla masseillaan ei sen pitäis kenellekkään kuulua!

      • hmmmmmmm?????
        mamat ossit omat mas kirjoitti:

        niimpä sitäpaitsi Vesku ryyppää omilla masseillaan ei sen pitäis kenellekkään kuulua!

        Ettei vaan vähentäisi verotuksessa niin kuin kaikki muutkin yrittäjät? Eli veronmaksajan piikkiin se juo.

      • mamat ossit omat mas
        hmmmmmmm????? kirjoitti:

        Ettei vaan vähentäisi verotuksessa niin kuin kaikki muutkin yrittäjät? Eli veronmaksajan piikkiin se juo.

        niin joo totta kyl se taitaa sittenkin veronmaksajien piikkiin juoda en ajatellut ihan loppuun asti!

      • urpous on...
        hmmmmmmm????? kirjoitti:

        Ettei vaan vähentäisi verotuksessa niin kuin kaikki muutkin yrittäjät? Eli veronmaksajan piikkiin se juo.

        Lukekaapa edellisiä kommentteja ja poistakaa kaikki, mitkä ei kuulu joukkoon!
        Helppoa, eikös?

      • Suorin sanoin

        reppanoita, Mattia, Tuksua, Vesa Keskistä. Kaikki ovat reppanoita omalla tavallaan ja tällaista paskaa
        on tarjolla Marian ohjelmassa! - Halpaa ja halpamaista huvia tarjotaan Suomen kansalle, jos tuollaista
        paskaa haluaa katsoa.

        Ei ne Vesa Keskisen miljoonat miestä onnelliseksi tee - kun on rahaa ja valtaa, niin kyllä niitä naisia saa.
        Sehän ei ole mitään uutta tai mikään uutinen, että meillä on Vesa Keskisessä jo keski-iässä elähtänyt mies, joka mitä todennäköisimmin on vanhana ja kuluneena miehenä yksinäinen mies parka!
        Rahalla kun ei rakkautta ja onnea saa! Naisia ja seksiä kyllä rahalla saa ja Vesakin on siirtynyt jo mustien naisten käyttäjäksi. Seuraavaksi rahdataan Suomeen joku nainen Thaimaasta - Vesan uudeksi "rakkaaksi"

        Marian ohjelma on täysi äklö, että suorastaan oksettaa, kun tuollaisia reppanoita tuodaan koko kansan katsottavaksi, vaikken itse kuulukaan ohjelman katsojiin, mutta lehdet jaksavat repiä lööppejä moisista tyypeistä, sehän lisää niiden myyntiä. Sakaalit ovat aina ensimmäisenä haaskalla - näinhän se menee!

        Vesa Keskinen on tarina hyväksikäyttäjästä ja myös hänestä itsestään on tullut hyväksikäytetty - julkisuus sen on tehnyt. Ihme, että miehellä ei ole jo vintti pimennyt moisesta riepottelusta, mutta sitähän saa, mitä tilaa!

      • Verovähentäjä
        hmmmmmmm????? kirjoitti:

        Ettei vaan vähentäisi verotuksessa niin kuin kaikki muutkin yrittäjät? Eli veronmaksajan piikkiin se juo.

        Edellisen kirjoittajassa näkyy taas kaikki tietämättömän ja typerän ihmisen tunnusmerkit. Ennenkaikkea typerä tietämättömyys. Oikein nousee kylmät väreet kun ajattelee millaisilla älynlahjoilla tuokin ihmispolo jäsentää maailmaa ja millaisen väärinymmärryksen perusteella sitten paheksutaan asioita tyyliin "veronmaksajan piikkiin juo"

        Pieni selvennys sinulle urpo (vaikka en usko, että ymmärrät mitään). Olkoonkin, että Keskinen laittaisi viinakulunsa "verovähennyksiin", niin silti "veronmaksaja" ei maksa viinoja. Keskinen itse maksaa viinansa, ei "veronmaksaja" tai kukaan muukaan köyhä. Jos ymmärsit edelliset lauseet niin anna vinkki ja kerron huomenna loput.
        Ehkä sinunkin maailmankuvasi aukeaa hitusen sillä viisaudella. Tietäisitpähän ainakin mitä "verovähennys" tarkoittaa.

      • kesa veskinen
        Verovähentäjä kirjoitti:

      • vain valtion
        kesa veskinen kirjoitti:

        niimpä!

        tilaisuuksissa voi juoda ja jopa syödäkin veronmaksajien piikkiin, sillä valtiohan kaiken huvin maksaa

      • juappo90
        vain valtion kirjoitti:

        tilaisuuksissa voi juoda ja jopa syödäkin veronmaksajien piikkiin, sillä valtiohan kaiken huvin maksaa

        näin on!

    • 18fefr
    • prian

      ihminen joka on saavuttanut paljon ,,,,hänen kaupatoiminnasta on vain hyvija palautteita IHMISISTA
      mutta se on kokomaailmankattavalaki,,,viisasta ja vahvasta ei pidetään,,,siksi median kautta on paras tapa tuhritta tollaista ihmista,,,,,media on monta kertaa pahempaa kun kaikki maailman aseitakin,,,,onneeksi on vielä kunnonihmisijakin jotka eivät saastuttaa itsejaa median paskamaisuudella

    • 5+5= Vesan maila?!?!

      En tiedä, mitä ohjelmaa ihmiset katsoneet. "Umpikänni" itselleni ei kyllä tuota tilaa, jossa Vesa Keskinen oli tarkoita. Uusinnasta en loppua kerennyt katsoa, mutta ei se ihan pelti kiinni siel ollut.

      Enkä usko, että kukaan johonkin "Suomen diiva haastattelu paskaan" menisikään täysin selvinpäin, ellei ole itsetuhoisia ajatuksia taustalla.

      • kesa veskinen

        niimpä!

    • gfshsfgsdhghffg
    • vedätettäviä olette

      Ettekö tajua? Mainostemppu. Jos Vesalla muka vahingossa oli jäänyt puhelin päälle suorassa lähetyksessä, luuletteko että oikeasti olisi vastannut ja laittanut vielä kaiuttimelle??

    • Virtane ja Juvone

      luulin ensin että se Carl D. Jörndonner oli joku suomenruotsalainen kun se ei oikein tuntunut ymmärtävän mitään tai osaavan suomea tarpeeksi ... mutta joku tiesi sen Juvoseksi. Kai Juvosen pitäisi suomea osata.

    • fwfasvcwta
    • retu_

      itsensä munaaja!

      • tims

        niimpä!

      • voi v**tu mää oon Ve

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe