Kun näkee Järvilehdon veneen, ei pitäisi olla epäilystäkään, kummalta puolelta kuolema on korjannut!
Kenties, jos kummallakin puolella on ollut ratti, ja tausatalla oleva onkin vain leikkiratti...???
Katsokaa itse:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100216148667_uu.shtml
Voihan Järvilehdon vene!
150
470
Vastaukset 150
- hjenkilö
Onkohan tutkijat selvittäneet, oliko repsikan kohdalla tuoli, vai anustappi?
Jotain siinä on ollut? - raskauttaviatekijöit
Mutta niin tämähän on tietysti Järvilehdolle raskauttava tekijä jos on moottoriurheilutaustaa, kun pitäisi tietää paremmin.
- Late Lapista.
Minä sanoin saman! heti onnettomuuden jälkeen! vain läpeensä pölöjä ei tajua kuka venettä kuskasi, ja tuo loppumaton käräjöinti asiassa, on turhaa venkopilua, järvilehdon NEITI näyttää pelkäävän vastuutaan ja vankilaa !
Late Lapista. SSSS Ry!- Pistä sinä
turpa tukkoon, saatanan insesti. Raiskasit oman tyttäresi ja pääsit ehdollisella.
No sinulla on se sama virheolettamus kuin syyttäjälläkin, että molemmilla etuistuimilla istuttiin. Jos niin olisi ollut, niin selvähän tuo olisi ollut, että vänkärin paikalta ei voi selvitä hengissä. Mutta kun se onkin niin, että kummaltakaan etuistuimelta ei olisi voinut selvitä hengissä, joten toisen täytyi olla jossain muualla siinä veneessä. Onhan siellä penkkitilaa kaiketi muuallakin ja sillä ne eloonjääneen vähäiset vammat selittyvät.
- Herkules Poirots
Kairakettu kirjoitti:

Kuskin penkin takaa löytyi viinitötsä. Oisko toinen ukko voinut kipata sitä, nojata kaverin hartioihin ja huutaa:"Älä loiskuta!"?
- Ple!
Herkules Poirots kirjoitti:
Kuskin penkin takaa löytyi viinitötsä. Oisko toinen ukko voinut kipata sitä, nojata kaverin hartioihin ja huutaa:"Älä loiskuta!"?
Se on tullut jo selväksi, että järvilehto valehtelee!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316156254_uu.shtml
- sdsfghjkloiuytre
öööööö........Järvilehto sanoi, että löysi itsensä vedestä, eli siis lensi veteen, kuskinpuolelta ei ole voitu lentää veteen, koska ratti estää sen, kuolleella oli pahoja vaurioita vatsan seudulla, jotka sopii ratin aiheuttamaksi.
Järvilehto siis istui kuskin vieressä ja lensi veteen tuolinsa kanssa.
Tuollaisesta törmäyksestä voi selvitä vain lentämällä ja putoamalla suhteellisesti pehmeään kohtaan, eli veteen.- ... ... ... .. ... .
Veneen raju tilannenopeus on aiheuttanut äkkitörmäyksen joka laadultaan on sellainen että lähtösuunta on joko ylös tai sivulle tämä todistaa sen että venettä kuljettanut on lentänyt joko pystysuunnassa tai sivuttain veteen tuolinsa kanssa. Kuka löysikään itsensä vedestä?
Otetaan vertauksellisesti rattijuopumustilanne missä auto ohjataan rajulla nopeudella päin puuta. Törmäysvaiheessa rajussa nopeudessa lähtösuunta on auton katto ei tuulilasi. Miettikääpä tätä.
Ja mitä tulee kuolleen vaurioihin vatsan seudulla todettakoon että vaurioita kuolleella oli koko ruumiissa sen verran mitä veneen murskaaminen aiheuttaa eikä pelkästään vatsan seudulla.
Yrittääkö Järvilehto tehdä tarkoituksella kuolleesta syntipukkia ja pelastaa nahkansa? - sghjkliuytr
... ... ... .. ... . kirjoitti:
Veneen raju tilannenopeus on aiheuttanut äkkitörmäyksen joka laadultaan on sellainen että lähtösuunta on joko ylös tai sivulle tämä todistaa sen että venettä kuljettanut on lentänyt joko pystysuunnassa tai sivuttain veteen tuolinsa kanssa. Kuka löysikään itsensä vedestä?
Otetaan vertauksellisesti rattijuopumustilanne missä auto ohjataan rajulla nopeudella päin puuta. Törmäysvaiheessa rajussa nopeudessa lähtösuunta on auton katto ei tuulilasi. Miettikääpä tätä.
Ja mitä tulee kuolleen vaurioihin vatsan seudulla todettakoon että vaurioita kuolleella oli koko ruumiissa sen verran mitä veneen murskaaminen aiheuttaa eikä pelkästään vatsan seudulla.
Yrittääkö Järvilehto tehdä tarkoituksella kuolleesta syntipukkia ja pelastaa nahkansa?"......tämä todistaa sen että venettä kuljettanut on lentänyt joko pystysuunnassa tai sivuttain veteen tuolinsa kanssa."
Miten sun teoriaan sopii se tosiasia, että kuvan perusteella kuskin tuoli on yhä tukevasti paikallaan.
Jos kuski olisi lentänyt veteen, kuskin tuolikin olisi todennäköisesti lentänyt veteen, tai ainakin taittunut rattiin kiinne, nyt kuvan perusteella näyttää siltä, että kuskin ruumis on jäänyt tuolin ja ratin väliin puristuksiin ja estänyt tuolin irtoamisen. kuski on kuollut vaikeaan rintakehävammaan. - suoraanvaan
... ... ... .. ... . kirjoitti:
Veneen raju tilannenopeus on aiheuttanut äkkitörmäyksen joka laadultaan on sellainen että lähtösuunta on joko ylös tai sivulle tämä todistaa sen että venettä kuljettanut on lentänyt joko pystysuunnassa tai sivuttain veteen tuolinsa kanssa. Kuka löysikään itsensä vedestä?
Otetaan vertauksellisesti rattijuopumustilanne missä auto ohjataan rajulla nopeudella päin puuta. Törmäysvaiheessa rajussa nopeudessa lähtösuunta on auton katto ei tuulilasi. Miettikääpä tätä.
Ja mitä tulee kuolleen vaurioihin vatsan seudulla todettakoon että vaurioita kuolleella oli koko ruumiissa sen verran mitä veneen murskaaminen aiheuttaa eikä pelkästään vatsan seudulla.
Yrittääkö Järvilehto tehdä tarkoituksella kuolleesta syntipukkia ja pelastaa nahkansa?noh, massa jatkaa likkeen suuntaan. Jos auto osuu keula edellä puuhun, jatkaa kuski suoraan eteenpäin, eikä suinkaan vaihda suuntaa ylöspäin.
Järvilehto saattoi hyvinkin olla vänkärin puolella, vähemmän siinä on tavaraa edessä kun törmäys tulee ja lähtösuunta on suoraan eteenpäin. - suoraanvaan
sghjkliuytr kirjoitti:
"......tämä todistaa sen että venettä kuljettanut on lentänyt joko pystysuunnassa tai sivuttain veteen tuolinsa kanssa."
Miten sun teoriaan sopii se tosiasia, että kuvan perusteella kuskin tuoli on yhä tukevasti paikallaan.
Jos kuski olisi lentänyt veteen, kuskin tuolikin olisi todennäköisesti lentänyt veteen, tai ainakin taittunut rattiin kiinne, nyt kuvan perusteella näyttää siltä, että kuskin ruumis on jäänyt tuolin ja ratin väliin puristuksiin ja estänyt tuolin irtoamisen. kuski on kuollut vaikeaan rintakehävammaan.nimenomaan näin, lapsikin näkee ettei kuski olisi voinut millään selvitä niin vähin vammoin mitä JJ.llä oli. Näin veneilijänä sanoisin, kun kuvaa katsoo, miten vene on pituussuunnassa leikkaantunut suurinpiirtein pallekulman kohdalta, on kuski yrittänyt korjausliikettä oikealle jonne vene silloin kallistuu. JJ on näin ollen lentänyt suurinpiirtein veneen keskikohtaa pitkin ulos istuin perässään. Ei tosiaankaan kuski ole millään tuosta JJ:n vammoin selvinnyt. Vene kulkee liussa keskimäärin noin 7 aasteen kulmassa ja oletettavasti on hiukan ehtinyt löysäämään ja keula noussut hiukan lisää ja kuski on nimenomaan ruhjoutunut ohjauspyörään ja lähtenyt survoutumaan sen ja ohjauspulpetin alle.
Näin näyttäisi että JJ ei ajanut. - Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
nimenomaan näin, lapsikin näkee ettei kuski olisi voinut millään selvitä niin vähin vammoin mitä JJ.llä oli. Näin veneilijänä sanoisin, kun kuvaa katsoo, miten vene on pituussuunnassa leikkaantunut suurinpiirtein pallekulman kohdalta, on kuski yrittänyt korjausliikettä oikealle jonne vene silloin kallistuu. JJ on näin ollen lentänyt suurinpiirtein veneen keskikohtaa pitkin ulos istuin perässään. Ei tosiaankaan kuski ole millään tuosta JJ:n vammoin selvinnyt. Vene kulkee liussa keskimäärin noin 7 aasteen kulmassa ja oletettavasti on hiukan ehtinyt löysäämään ja keula noussut hiukan lisää ja kuski on nimenomaan ruhjoutunut ohjauspyörään ja lähtenyt survoutumaan sen ja ohjauspulpetin alle.
Näin näyttäisi että JJ ei ajanut.Aivan oikein!
JJn ruhjeettomuus perustuu siihen, että silta oli vanha ja hapertunut, ja otti vastaan kuin auton törmäystyyny! Vene ei oikeasti vaurioitunut törmäyksessä, vaan
veneen ovat todellisuudessa rikkoneet seudun kriminaalit häirikkönuoret!
Onko törmäystä oikeasti tapahtunutkaan?
Kuoliko oikeasti kukaan?
Tutkinta pitää ulottaa myös eteeriselle tasolle! - Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
noh, massa jatkaa likkeen suuntaan. Jos auto osuu keula edellä puuhun, jatkaa kuski suoraan eteenpäin, eikä suinkaan vaihda suuntaa ylöspäin.
Järvilehto saattoi hyvinkin olla vänkärin puolella, vähemmän siinä on tavaraa edessä kun törmäys tulee ja lähtösuunta on suoraan eteenpäin.Niih!
Ja törmäyksen jälkeen sillä puolella oli vielä vähemmän "tavaraa"!
Nokkakolarissa voi tapahtua vähän niin, kuin sanot, mutta kylkikolarissa EI!
JJ lensi siis todennäköisimmin kyljen yli, eikä rattia päin! - suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Niih!
Ja törmäyksen jälkeen sillä puolella oli vielä vähemmän "tavaraa"!
Nokkakolarissa voi tapahtua vähän niin, kuin sanot, mutta kylkikolarissa EI!
JJ lensi siis todennäköisimmin kyljen yli, eikä rattia päin!ei ole kylkikolari, se ei ole edes mahdllista tuossa purossa. Siis vene on leikkaantunut pituusssunnassa pallekulman kohdalta ollen jonkinverran kallelaan oikealle. Tämän näkee myös kuljettajan istuimen jalan vääntymissuuunnasta joka on suoraan eteenpäin ja siitä miten kuljettaja on osunut ohjauspyörään.
- suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Aivan oikein!
JJn ruhjeettomuus perustuu siihen, että silta oli vanha ja hapertunut, ja otti vastaan kuin auton törmäystyyny! Vene ei oikeasti vaurioitunut törmäyksessä, vaan
veneen ovat todellisuudessa rikkoneet seudun kriminaalit häirikkönuoret!
Onko törmäystä oikeasti tapahtunutkaan?
Kuoliko oikeasti kukaan?
Tutkinta pitää ulottaa myös eteeriselle tasolle!ottaako koville kun ei ymmärrä. Satun olemaan suurinpiirtein samankokoisen veneen omistaja ja veneenrakentaja, lisäksi teknistä koulutusta niin paljon että tiedän hyvinkin tarkkaan lasikuiden lujuusominaisuudet ja törmäysten mekaniikan.
- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
ei ole kylkikolari, se ei ole edes mahdllista tuossa purossa. Siis vene on leikkaantunut pituusssunnassa pallekulman kohdalta ollen jonkinverran kallelaan oikealle. Tämän näkee myös kuljettajan istuimen jalan vääntymissuuunnasta joka on suoraan eteenpäin ja siitä miten kuljettaja on osunut ohjauspyörään.
Aivan oikein!
Ja juuri siksi ratti olikin täysin ehjä!
UFO tuli paikalle ja huomasi, että Järvilehdon vene oli omaa alusta hienompi ja rikkoi sen kateuksíssaan! - Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
ottaako koville kun ei ymmärrä. Satun olemaan suurinpiirtein samankokoisen veneen omistaja ja veneenrakentaja, lisäksi teknistä koulutusta niin paljon että tiedän hyvinkin tarkkaan lasikuiden lujuusominaisuudet ja törmäysten mekaniikan.
Olet varmaan sitten törmännytkin kuin Järvilehto?
Järvilehto itse? - faktaa.
... ... ... .. ... . kirjoitti:
Veneen raju tilannenopeus on aiheuttanut äkkitörmäyksen joka laadultaan on sellainen että lähtösuunta on joko ylös tai sivulle tämä todistaa sen että venettä kuljettanut on lentänyt joko pystysuunnassa tai sivuttain veteen tuolinsa kanssa. Kuka löysikään itsensä vedestä?
Otetaan vertauksellisesti rattijuopumustilanne missä auto ohjataan rajulla nopeudella päin puuta. Törmäysvaiheessa rajussa nopeudessa lähtösuunta on auton katto ei tuulilasi. Miettikääpä tätä.
Ja mitä tulee kuolleen vaurioihin vatsan seudulla todettakoon että vaurioita kuolleella oli koko ruumiissa sen verran mitä veneen murskaaminen aiheuttaa eikä pelkästään vatsan seudulla.
Yrittääkö Järvilehto tehdä tarkoituksella kuolleesta syntipukkia ja pelastaa nahkansa?Yrittää todellakin luistella, mutta ei onnistu. Se, että Lehto selvisi vedestä, käveli omin jaloin 200 metriä, ei onnistuisi niin kovan kolauksen saanelta, että muistikin olisi kadoksissa. Ristiritaa löytyy myös puheista kuulusteluissa ja sen jälkeisissä puheissa. Ei voi väittää ettei varmuudella ajanut, jos toisaalta esittää, ettei muista mitään. Naurettavaa neitimäistä vastuun pakoilua. Lehdon naamakin on vasten- ja ylimielisen pullistelijan näköinen, että jo siitä pitäisi antaa kakkua:-)
- suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Aivan oikein!
Ja juuri siksi ratti olikin täysin ehjä!
UFO tuli paikalle ja huomasi, että Järvilehdon vene oli omaa alusta hienompi ja rikkoi sen kateuksíssaan!aika lapsellista lätinää, ratti oli rajusti vääntynyt, rintakehä paskana kuskilla.
- suoraanvaan
faktaa. kirjoitti:
Yrittää todellakin luistella, mutta ei onnistu. Se, että Lehto selvisi vedestä, käveli omin jaloin 200 metriä, ei onnistuisi niin kovan kolauksen saanelta, että muistikin olisi kadoksissa. Ristiritaa löytyy myös puheista kuulusteluissa ja sen jälkeisissä puheissa. Ei voi väittää ettei varmuudella ajanut, jos toisaalta esittää, ettei muista mitään. Naurettavaa neitimäistä vastuun pakoilua. Lehdon naamakin on vasten- ja ylimielisen pullistelijan näköinen, että jo siitä pitäisi antaa kakkua:-)
Kuskin puolella istunut ei ole pystynyt kävelemään metriäkään, sen näkee kuvasta, joten lienee 100% varmaa ettei JJ ajanut.
- Höpö höpö!
suoraanvaan kirjoitti:
ottaako koville kun ei ymmärrä. Satun olemaan suurinpiirtein samankokoisen veneen omistaja ja veneenrakentaja, lisäksi teknistä koulutusta niin paljon että tiedän hyvinkin tarkkaan lasikuiden lujuusominaisuudet ja törmäysten mekaniikan.
Sinä rimpuilit veneenrakennuslinjalla, mutta heitettiin ulos, tinneripurkki kourassa.
- Älä viitsi
suoraanvaan kirjoitti:
Kuskin puolella istunut ei ole pystynyt kävelemään metriäkään, sen näkee kuvasta, joten lienee 100% varmaa ettei JJ ajanut.
Kuskin puolihan on ehjempi kuin vänkärin puoli...
- suoraanvaan
Älä viitsi kirjoitti:
Kuskin puolihan on ehjempi kuin vänkärin puoli...
onhan se ehjempi, mutta mitäs tekemistä sillä on asian kanssa? Repeämän suunnasta ja linjasta näkee miten se on menyt vänkärin penkin ohi, joten välittömästi törmätessä jj on lentänyt suoraan eteenpäin veteen.
- linnaan vaan
Älä viitsi kirjoitti:
Kuskin puolihan on ehjempi kuin vänkärin puoli...
ajoin nuorena kiveen auton ja ratti oli samalla tavoin mutkalla, kuin järvilehdon veneessä, että eiköhän tuo ole selvä kuka kuoli ja kuka nyt yrittää venkuloida vastuusta..
Ihmeelinen soppa syntynyt selvästä asiasta ja tuo Trafinkin kaveri varmaan työajallaan selvitettylyt ja väänätänyt asiaa, että saisi asian Järvilehdon hyväksi ja siitä sitten mojovan palkkion häneltä - Höpöhöpöhöö
suoraanvaan kirjoitti:
nimenomaan näin, lapsikin näkee ettei kuski olisi voinut millään selvitä niin vähin vammoin mitä JJ.llä oli. Näin veneilijänä sanoisin, kun kuvaa katsoo, miten vene on pituussuunnassa leikkaantunut suurinpiirtein pallekulman kohdalta, on kuski yrittänyt korjausliikettä oikealle jonne vene silloin kallistuu. JJ on näin ollen lentänyt suurinpiirtein veneen keskikohtaa pitkin ulos istuin perässään. Ei tosiaankaan kuski ole millään tuosta JJ:n vammoin selvinnyt. Vene kulkee liussa keskimäärin noin 7 aasteen kulmassa ja oletettavasti on hiukan ehtinyt löysäämään ja keula noussut hiukan lisää ja kuski on nimenomaan ruhjoutunut ohjauspyörään ja lähtenyt survoutumaan sen ja ohjauspulpetin alle.
Näin näyttäisi että JJ ei ajanut.Enemmänhän tuosta on tilaa lentää kuin autosta. Jos vielä ollut puoliksi seisallaan, niin sitä helpommin ja tuolinjalka vääntyy ihan tuolin omalla massallaankin. Onhan siihen tietysti voinut lentää irtotavaarakin tai veneen osia. Sivusuunnassa osittain voinut tietysti JJ:kin lentää, mutta matkustaja saanut pahimmat vammat törmäyspuolella. Ei tosiaankaan matkustaja ole millään tuosta JJ:n vammoin selvinnyt. Näin näyttäisi olevan selvää että JJ on ajanut.
- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
onhan se ehjempi, mutta mitäs tekemistä sillä on asian kanssa? Repeämän suunnasta ja linjasta näkee miten se on menyt vänkärin penkin ohi, joten välittömästi törmätessä jj on lentänyt suoraan eteenpäin veteen.
Onhan se selvästi osunut vänkärin penkkiin, joka on lujan iskun johdosta katkennut!
Järvilehto on ajanut seisaaltaan penkin takaa, jholloin penkki on suojannut ja Järvilehto lentänyt veteen! - Tuollaiset
suoraanvaan kirjoitti:
aika lapsellista lätinää, ratti oli rajusti vääntynyt, rintakehä paskana kuskilla.
ratit vääntyy vaikka käsillä kiinni pitämällä.
- suoraanvaan
Höpöhöpöhöö kirjoitti:
Enemmänhän tuosta on tilaa lentää kuin autosta. Jos vielä ollut puoliksi seisallaan, niin sitä helpommin ja tuolinjalka vääntyy ihan tuolin omalla massallaankin. Onhan siihen tietysti voinut lentää irtotavaarakin tai veneen osia. Sivusuunnassa osittain voinut tietysti JJ:kin lentää, mutta matkustaja saanut pahimmat vammat törmäyspuolella. Ei tosiaankaan matkustaja ole millään tuosta JJ:n vammoin selvinnyt. Näin näyttäisi olevan selvää että JJ on ajanut.
faktaa on kuitenkin se että vänkärin puolelta on helpompi lentää, siis pienemmin vammoin. elikä itsekin todistit JJ:n syyttömyyttä.
- suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Onhan se selvästi osunut vänkärin penkkiin, joka on lujan iskun johdosta katkennut!
Järvilehto on ajanut seisaaltaan penkin takaa, jholloin penkki on suojannut ja Järvilehto lentänyt veteen!seisaaltaan penkin takaa? sulla on siis korkeintaan soutuvene.
- Ei voinut
suoraanvaan kirjoitti:
faktaa on kuitenkin se että vänkärin puolelta on helpompi lentää, siis pienemmin vammoin. elikä itsekin todistit JJ:n syyttömyyttä.
vänkärin puolelta pienemmin vammoin selvitä kun se tuhoutui kokonaan. JJ:n virtsarakon repeämä ja muut vammat sopii juuri ratin aiheuttamaksi.
- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
seisaaltaan penkin takaa? sulla on siis korkeintaan soutuvene.
Ja sulla pelkkä kaarnavene!
- law&justice
Veneen ohjaimisto on oikealla puolella siltä puolelta venettä ohjattiin veneen vasemmalla puolella siis sillä puolella joka murskaantui istui uhri lisäksi veneen raju tilannenopeus ei ole mahdollistanut mitään trikkejä poliisin tekninen tutkinta ja käräjä on tämän asian jo vahvistanut joten asia on varmaan loppuun käsitelty ja ravintolan portsarikin oli kieltänyt syytettyä menemästä veneilemään. Tuomiot tuli törkeistä rikoksista eikä konkreettisia lieventämisperusteita ole olemassa vaikka hakisi lisää arvottomia aihetodisteita itse kirkkoherralta tai psykiatrilta tälläinen touhu tässä vaiheessa on turhaa ja kuluttaa oikeuslaitoksen voimavaroja ja lisää kustannuksia. Voisi veikata että tuo valittaminen hoviin oli vikatikki valitustiet
yleensä korottaa tuomiota täysin selvissä tapauksissa. - onkovarmastinäin
Kokeile ajaa 100 solmua kiveen ja määrää sitten kuka on ollut missäkin.
- Ple!
Oikeesti: Järvilehto oli mennyt uimaan, kun hänen ex kaverinsa oli ottanut veneen ja ajoi päin sillan kivetystä!
"Löysin itseni vedestä".
- eikadumitään
Mutta tämä ehkä tämä Järvilehdon häpeämättömyys "ystävänsä" kuolemasta, ei kadu mitään... tapoin kaverini veneelläni, en häpeä mitään..
- Late Lapista.
MÄÄ EN MUISTA MITÄÄN, MUTTA MUISTAN KUITENKIN JOTTA EN AJANUT VENETTÄ ???????????????????????????????????????
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100216151303_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100216150514_uu.shtml
Todistaja on nähnyt jotta järvilehdon NEITI on ollut puikoissa kun on laiturista lähdetty, ja tuo järvilehdon naapuri, tietääköhän tuo muija edes kummalla polella ruori on veneessä??????
Late Lapista. SSSS Ry!
- kukaonsyypää
Mutta niin: menet itse veneilemään kännipäissään, ja tapat kaverisi siinä, kuka on syypää, kun itse olet ensin kännissä lähtenyt ajamaan ja ottanut kaverin mukaan vene on sinun ja itse lähdit kännissä sillä ajamaan?
- Jos olet kännissä
kun menet veneilemään, syyllistyt kuolemantuottamukseen jos joku kuolee.
Jos kuitenkin alat juomaan vasta veneessä, ja luovutat ohjaimet kaverille kun et itse enää voi ohjata venettä, asia on toinen.
Tämä on sitä lakikikkailua.... - suoraanvaan
joopajoo, niimpä, mutta kaveri oli ollut ennenkin kuskina ja muistaakseni siitä on nytkin silminnäkijähavainto kapakkiintulomatkalta että JJ:n kaveri ajoi. Ei siis loogista että paluumatkalla olisi JJ istunut puikkoihin. Veneen romukuvasta näkee ainakin yhden asian varmasti, nimittäin sen että kuljettaja ei olisi voinut selvityä ilman vakavia vammoja, JJ:lla niitä ei ollut, elikä kaveri ajoi, asia loppuun käsitelty.

Onko edes otettu huomioon, että kyseessä saattoikin olla joku kolmas osaapuoli?
Vaikka UFO?
Onko Järvilehto ottanut matkalta mukaan vaikka humanoidin tai menninkäisen kuskiksi?
Juuri ratin ehjyys todistaa sen, ettei siltä paikalta ole kukaan mitenkään voinut selvitä hengissä! - suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Onko edes otettu huomioon, että kyseessä saattoikin olla joku kolmas osaapuoli?
Vaikka UFO?
Onko Järvilehto ottanut matkalta mukaan vaikka humanoidin tai menninkäisen kuskiksi?
Juuri ratin ehjyys todistaa sen, ettei siltä paikalta ole kukaan mitenkään voinut selvitä hengissä!Ratin ehjyys? Ratti on niin solmussa ettei uhrilla ollut mitään mahdollisuutta selvitä, eikä varsinkaan kävellä lähitalolle ja pyytää apua.
- Älä yritä Jyrki
suoraanvaan kirjoitti:
Ratin ehjyys? Ratti on niin solmussa ettei uhrilla ollut mitään mahdollisuutta selvitä, eikä varsinkaan kävellä lähitalolle ja pyytää apua.
kyllä sinusta tulee hyväHuora, jo vuodessa.
- suoraanvaan
Älä yritä Jyrki kirjoitti:
kyllä sinusta tulee hyväHuora, jo vuodessa.
hehheh, vain umpisokea väittää ratin olevan ehjän.
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
Ratin ehjyys? Ratti on niin solmussa ettei uhrilla ollut mitään mahdollisuutta selvitä, eikä varsinkaan kävellä lähitalolle ja pyytää apua.
Onko näössäsi vikaa? Ratti ei ole juurikaan vääntynyt ja turvaliivit vaimentavat myös iskua. Kuolleen kaverin vammat olivat todella pahat ja niitä ei ratti voinut aiheuttaa. Menet varmaan linnaan Lehtoa tapaamaan. Otatko myös Lehdon molon poskeen? Voi tosin olla, että Lehto on jo varattu jonkun linnan ruunan morsiameksi.
- suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:

olet sokea M.O.T Ratti on vääntynyt solmuun, kuski ruhjoutunut, lähtenyt ilmalentoon ruhjonut itseään lisää jne jne. Mikäs tässä on niin vaikeaa käsittää?
Itseasiassa alkaa olla jo 100% varmaa ettei JJ ollut kuskin paikalla, että revi siitä. - syyllinen
suoraanvaan kirjoitti:
joopajoo, niimpä, mutta kaveri oli ollut ennenkin kuskina ja muistaakseni siitä on nytkin silminnäkijähavainto kapakkiintulomatkalta että JJ:n kaveri ajoi. Ei siis loogista että paluumatkalla olisi JJ istunut puikkoihin. Veneen romukuvasta näkee ainakin yhden asian varmasti, nimittäin sen että kuljettaja ei olisi voinut selvityä ilman vakavia vammoja, JJ:lla niitä ei ollut, elikä kaveri ajoi, asia loppuun käsitelty.
olihan sillä vammoja eihän poliisi päässyt häntä puhuttamaan heti
- Ei ihmekään
suoraanvaan kirjoitti:
joopajoo, niimpä, mutta kaveri oli ollut ennenkin kuskina ja muistaakseni siitä on nytkin silminnäkijähavainto kapakkiintulomatkalta että JJ:n kaveri ajoi. Ei siis loogista että paluumatkalla olisi JJ istunut puikkoihin. Veneen romukuvasta näkee ainakin yhden asian varmasti, nimittäin sen että kuljettaja ei olisi voinut selvityä ilman vakavia vammoja, JJ:lla niitä ei ollut, elikä kaveri ajoi, asia loppuun käsitelty.
jos ei uskaltanut rannasta lähteä ajamaan kun portsarikin kielsi, mutta nopeastihan tuo vaihto vesillä käy. Varmaan halsi oikein todistaa olevansa ajokunnossa ja eikös kehuskellut ennenkin ajaneensa siitä kovaa. Toisen tuskin kukaan antaisi ajaa tuolla tavalla omalla veneellään.
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
olet sokea M.O.T Ratti on vääntynyt solmuun, kuski ruhjoutunut, lähtenyt ilmalentoon ruhjonut itseään lisää jne jne. Mikäs tässä on niin vaikeaa käsittää?
Itseasiassa alkaa olla jo 100% varmaa ettei JJ ollut kuskin paikalla, että revi siitä.Kun oikein kieroilet, niin kohta alat varmaakin esittämään, että Lehto ei ollut veneessä lainkaan, mutta uiskenteli huvikseen veneen vieressä, jonka kaveri oli ottanut luvatta käyttöön:-) Sinä olet aivan vastaava neiti kuin Lehtokin, tai peräti Lehto itse. Tulet kai Lehdon linnatuomion jälkeen tänne uudelleen, niin saamme makoisat naurut kustannuksellasi. Muistahan mennä linnaan tapaamaan kuolaamaasi Suomen kaikkien aikojen surkeinta F1 kuskia. Et taida tietää, että kuolleessa kaverissa oli kiinni veneen muoviosien sälöjä, joita ei ratissa ole? Heheh!
- suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:
Kun oikein kieroilet, niin kohta alat varmaakin esittämään, että Lehto ei ollut veneessä lainkaan, mutta uiskenteli huvikseen veneen vieressä, jonka kaveri oli ottanut luvatta käyttöön:-) Sinä olet aivan vastaava neiti kuin Lehtokin, tai peräti Lehto itse. Tulet kai Lehdon linnatuomion jälkeen tänne uudelleen, niin saamme makoisat naurut kustannuksellasi. Muistahan mennä linnaan tapaamaan kuolaamaasi Suomen kaikkien aikojen surkeinta F1 kuskia. Et taida tietää, että kuolleessa kaverissa oli kiinni veneen muoviosien sälöjä, joita ei ratissa ole? Heheh!
mikäs ihme tuo nyt on, sälöjähän tuosta veneestä on irronnut, etkö katsonut kuvaa?
JJ on maannut veneen lattialla ja välttynyt sälöiltä. Tämä sälöjuttu siis vahvisti JJ:n syyttömyyttä, kiitos siitä. - suoraanvaan
Ei ihmekään kirjoitti:
jos ei uskaltanut rannasta lähteä ajamaan kun portsarikin kielsi, mutta nopeastihan tuo vaihto vesillä käy. Varmaan halsi oikein todistaa olevansa ajokunnossa ja eikös kehuskellut ennenkin ajaneensa siitä kovaa. Toisen tuskin kukaan antaisi ajaa tuolla tavalla omalla veneellään.
Eiköhän se portsari kieltänyt molempia lähtemästä, mutta kuskin oli hoidetttava hommansa, näin se menee ja kuski kuoli.
- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
mikäs ihme tuo nyt on, sälöjähän tuosta veneestä on irronnut, etkö katsonut kuvaa?
JJ on maannut veneen lattialla ja välttynyt sälöiltä. Tämä sälöjuttu siis vahvisti JJ:n syyttömyyttä, kiitos siitä.Revi tästä:
"Poliisi tutki erityisesti sitä, missä onnettomuudessa kuollut mies oli ollut turmahetkellä veneessä. Tätä selvitettiin miehen vatsassa olleen vamman perusteella. Vammasta tehtiin mallinnus, jota sovitettiin veneen rakenteisiin.
- Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan. Vammaa yritettiin sovittaa myös muualle, mutta mielestämme vamma ei ole voinut syntyä kuljettajan puolelta."
Keksi parempia valeita! suoraanvaan kirjoitti:
mikäs ihme tuo nyt on, sälöjähän tuosta veneestä on irronnut, etkö katsonut kuvaa?
JJ on maannut veneen lattialla ja välttynyt sälöiltä. Tämä sälöjuttu siis vahvisti JJ:n syyttömyyttä, kiitos siitä.Sälöjä olikin vain vainajassa, koska hän istui kuskin vieressä, joka oli täynnä teräviä ja tappavia sälöjä. Miten tämän selität?
Älä viitsi naurattaa, että joku pystyy nukkumaan lattialla ko. mallisessa veneessä, josta lähtee moottorin ääntä kovassa vauhdissa aivan riittämiin, ettei nukkumisesta tule mitään. Mistä päättelit, että Lehto lensi veteen? Siitäkö, että Lehto näin sanoi? Heh!
Uskotko sinä Joulupukkiinkin? Veneestä ei siis voinut poistua maitse, koska vene oli kanavassa ja siten vedessä. Lehto muka havahtui vasta vedessä. Käveli 200 m eikä ollut edes kunnolla loukkaantunut, eikä edes shokissa, kuten tuollaisessa kuoleman aiheuttaneessa mällissä on tavallista.
Lehdon vittumaista ja itsekästä luonnetta kuvaa myös ettei hän edes kysellyt miten kaverille kävi, sillä sitä hän ei voinu tietää, koska hän ei muistanut mitään.
Täydellinen malli luuserista, joka koittaa luistella tekosistaan.- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
hehheh, vain umpisokea väittää ratin olevan ehjän.
Vain umpisokea ei näe, että rattiin ei ole osunut ihminen koko painolla!
JJ on ohjannut tuolin takaa! - suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Revi tästä:
"Poliisi tutki erityisesti sitä, missä onnettomuudessa kuollut mies oli ollut turmahetkellä veneessä. Tätä selvitettiin miehen vatsassa olleen vamman perusteella. Vammasta tehtiin mallinnus, jota sovitettiin veneen rakenteisiin.
- Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan. Vammaa yritettiin sovittaa myös muualle, mutta mielestämme vamma ei ole voinut syntyä kuljettajan puolelta."
Keksi parempia valeita!http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xml Revi siitä, alkaako housunpuntit tutisemaan.
- suoraanvaan
ironmikess kirjoitti:
Sälöjä olikin vain vainajassa, koska hän istui kuskin vieressä, joka oli täynnä teräviä ja tappavia sälöjä. Miten tämän selität?
Älä viitsi naurattaa, että joku pystyy nukkumaan lattialla ko. mallisessa veneessä, josta lähtee moottorin ääntä kovassa vauhdissa aivan riittämiin, ettei nukkumisesta tule mitään. Mistä päättelit, että Lehto lensi veteen? Siitäkö, että Lehto näin sanoi? Heh!
Uskotko sinä Joulupukkiinkin? Veneestä ei siis voinut poistua maitse, koska vene oli kanavassa ja siten vedessä. Lehto muka havahtui vasta vedessä. Käveli 200 m eikä ollut edes kunnolla loukkaantunut, eikä edes shokissa, kuten tuollaisessa kuoleman aiheuttaneessa mällissä on tavallista.
Lehdon vittumaista ja itsekästä luonnetta kuvaa myös ettei hän edes kysellyt miten kaverille kävi, sillä sitä hän ei voinu tietää, koska hän ei muistanut mitään.
Täydellinen malli luuserista, joka koittaa luistella tekosistaan.sinäkös se olet kännipäisen nukkumisen asiantuntija, salli mun nauraa, pelle!
Ilmeisesti et ole katsonut kuvia, vene meni tuhannen päreiksi, muunmuassa kansi lähti kokonaan irti, veneen isoimmatkin osat olivat lähes upoksissa, sieltäkö se JJ lähti uimaan? - Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xml Revi siitä, alkaako housunpuntit tutisemaan.
Miksi tutisisi?
Järvilehto on selvästi seissut penkin takana!
Järvilehdon vammat sopivat täsmälleen siihen! - Vlad P.
ironmikess kirjoitti:
Sälöjä olikin vain vainajassa, koska hän istui kuskin vieressä, joka oli täynnä teräviä ja tappavia sälöjä. Miten tämän selität?
Älä viitsi naurattaa, että joku pystyy nukkumaan lattialla ko. mallisessa veneessä, josta lähtee moottorin ääntä kovassa vauhdissa aivan riittämiin, ettei nukkumisesta tule mitään. Mistä päättelit, että Lehto lensi veteen? Siitäkö, että Lehto näin sanoi? Heh!
Uskotko sinä Joulupukkiinkin? Veneestä ei siis voinut poistua maitse, koska vene oli kanavassa ja siten vedessä. Lehto muka havahtui vasta vedessä. Käveli 200 m eikä ollut edes kunnolla loukkaantunut, eikä edes shokissa, kuten tuollaisessa kuoleman aiheuttaneessa mällissä on tavallista.
Lehdon vittumaista ja itsekästä luonnetta kuvaa myös ettei hän edes kysellyt miten kaverille kävi, sillä sitä hän ei voinu tietää, koska hän ei muistanut mitään.
Täydellinen malli luuserista, joka koittaa luistella tekosistaan.Nyt tykität niin hyvin, että saat yläpeukkua.
- Kapteeni vastaa
Miksi ei keskustella siitä kuka oli aluksen kapteeni. Kapteeni on vastuussa kaikesta.
- http://www.iltalehti
"Turun hovioikeudessa kuultiin tänään syyttäjän kutsumina todistajina kahta poliisimiestä, jotka puhuttivat Jyrki Järvilehtoa heti turmayönä pian veneonnettomuuden jälkeen.
Samoja miehiä kuultiin todistajina myös käräjäoikeudessa viime vuoden marraskuussa.
Poliisien mukaan Järvilehto puhui yöllä jopa korostetun paljon siitä, että hän ei venettä ajanut, vaikka hän ei muuten muistanutkaan onnettomuusyön tapahtumia.
- Kysyin häneltä, kuka ajoi venettä. Hän sanoi, ettei hän muista. Toistin kysymyksen, jolloin hän vastasi, että hän ei ainakaan ajanut. Että sen hän muistaa, että kaveri ajoi, vanhempi konstaapeli sanoi.
Toisenkin poliisimiehen mukaan Järvilehtoa kiinnosti päällimmäisenä kertoa siitä, että hän ei venettä ajanut. Muihin kysymyksiin hän ei ollut yhtä kiinnostunut vastaamaan.
- Kysyin häneltä monta kertaa, kuinka monta henkilöä veneessä oli. Hän vähensi henkilöiden lukumäärää jokaisella vastauskerralla. Totesin hänelle, että henkilöiden määrä on tärkeää tietää, sillä etsinnät kanavassa ovat käynnissä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100216151814_uu.shtml- tulkintaaaaa
mitähän tuokin todistaa? mielestäni lähinnä sitä olettamusta että JJ olisi nukkunut paluumatkalla. Mjistaakseni oli käsitys että nukkui veneen lattialla. Ei ihme jos ei muista jos nukkui, ja on tietenkin normaalia että toistaa usein ettei ajanut, jos ei ajanut. Ihmeellistä todistelua. Näkisin että tuo vain vahvistaa käsitystä ettei jj ajanut.
- Ple!
tulkintaaaaa kirjoitti:

Mites olis tämä: "- Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan. Vammaa yritettiin sovittaa myös muualle, mutta mielestämme vamma ei ole voinut syntyä kuljettajan puolelta."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316154759_uu.shtml - suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Mites olis tämä: "- Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan. Vammaa yritettiin sovittaa myös muualle, mutta mielestämme vamma ei ole voinut syntyä kuljettajan puolelta."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316154759_uu.shtml"mielestämme" riittää, siis mielipide, ei aukoton näyttö, joten kyseinen vamma on voinut tulla mistä tahansa.
Kyllä nyt näyttää vahvasti sille että JJ on syytön, ei ole kuin mielikuvitusnäyttöä syyttäjällä. - Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
"mielestämme" riittää, siis mielipide, ei aukoton näyttö, joten kyseinen vamma on voinut tulla mistä tahansa.
Kyllä nyt näyttää vahvasti sille että JJ on syytön, ei ole kuin mielikuvitusnäyttöä syyttäjällä.Lue uudestaan: ""- Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan."
- suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Lue uudestaan: ""- Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan."
lue vaan itse.
http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xml - Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
lue vaan itse.
http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xmlPuolustuksen tehtävä on puolustaa!
Ei siinä oteta totuutta huomioon! - suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Puolustuksen tehtävä on puolustaa!
Ei siinä oteta totuutta huomioon!totuutta huomioon , lääkärien valaehtoiset lausunnot?olet siis vain satusetä.
- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
totuutta huomioon , lääkärien valaehtoiset lausunnot?olet siis vain satusetä.
Mielipiteitähän ne vain esittävät!
- kummallistakai
On kyllä tuomari syönyt persepaskaansa jo Järvilehto tuosta pääsee ilman ehdotonta vankilatuomiota ja moottoriajoneuvojen käyttökieltoa toistaiseksi.
- olensiissyytön
Humalainen aina viaton rikoksiin.
Tapoin muutaman poliisin ja ryöstin pankin kun olin humalassa, näin ollen olen syyntakeeton tähän rikokseen ja minut vapautetaan. - radiovenekai
Ilmeisesti on ollut radio-ohjattava joku, uusin uutinen, kukaan ei ollut ajamassa venettä!
No, kun katson tuota kuvaa, niin tuon kuljettajan puoleisen penkin jalusta on vääntynyt eteenpäin, kun taas tuo törmäyspuolen jalusta ei ole vääntynyt ollenkaan, mutta penkki puuttuu. Todennäköisintä näyttäis siis olevan, että joku on törmännyt kuljettajan istuimeen takaapäin ja vasen penkki on ollut tyhjänä törmäyshetkellä ja siksi myös istuin irronnut. Ratti taasen on niin solmussa, että siihen osunut ei kyllä olisi uimareissuun ja kävelemiseen kyennyt.
Uhrin reisivamman syntyminen ratin vuoksi on myös syyttäjäpuolen mielestä mahdollinen, eli puolustuksen esittämä teoria seisaaltaan ajamisesta on ihan uskottava. Joten jos ei suomalaisasiantuntijat pysty varmuudella selvittämään kuka venettä ajoi, niin heidän olisi ehkä syytä kääntyä myytinmurtajien puoleen.
Jos siinä vasemmalla penkillä olisi istunut joku, niin olisi kyllä pläiskähtänyt sillan betoniin ja siitä olisi kai voitu löytää jälkiäkin?- suoraanvaan
noh, joo melkein samaa mieltä. itse olen sitä mieltä mitä tutkijatkin, ettei vänkärin puolella istuva (mikäli istui) osuisi siltaan. Miksi se sihen osuisi, kun suunta on siltapilarien väliin ja sillan alle. Summasummarum näyttäisi siis siltä että JJ on nukkunut veneen lattialla takaosassa, kuten on kai itsekin kertonut? Tuo kuskin puoleinen penkki voisi vääntyä noin mikäli kuljettaja istui. Siis kun istuimen istuinosan asento on etupää ylöspäin kuten veneelläkin, olisi kuljettajan alavartalo lähtenyt työntymään ratin alle ja samalla vääntänyt istuinta.... Mutta todennäköisempää on että todellakin takaa tullut massa väänsi istuinta, kuten sanot ja se massa oli JJ ja venettä ohjattiin seisovassa asennossa, mikä jo sinällään selittää ohjausvirheen kännipäiseltä ( hiukankin horjahtaa, niin ohjauspyörä kääntyy).
- SILVER *
"hrin reisivamman syntyminen ratin vuoksi on myös syyttäjäpuolen mielestä mahdollinen, eli puolustuksen esittämä teoria seisaaltaan ajamisesta on ihan uskottava. Joten jos ei suomalaisasiantuntijat pysty varmuudella selvittämään kuka venettä ajoi, niin heidän olisi ehkä syytä kääntyä myytinmurtajien puoleen."
Tuntuu uskottavalle. Itsekkin ajan, nopeaa tai aallokkossa seisten. - yksinkertaista
suoraanvaan kirjoitti:
noh, joo melkein samaa mieltä. itse olen sitä mieltä mitä tutkijatkin, ettei vänkärin puolella istuva (mikäli istui) osuisi siltaan. Miksi se sihen osuisi, kun suunta on siltapilarien väliin ja sillan alle. Summasummarum näyttäisi siis siltä että JJ on nukkunut veneen lattialla takaosassa, kuten on kai itsekin kertonut? Tuo kuskin puoleinen penkki voisi vääntyä noin mikäli kuljettaja istui. Siis kun istuimen istuinosan asento on etupää ylöspäin kuten veneelläkin, olisi kuljettajan alavartalo lähtenyt työntymään ratin alle ja samalla vääntänyt istuinta.... Mutta todennäköisempää on että todellakin takaa tullut massa väänsi istuinta, kuten sanot ja se massa oli JJ ja venettä ohjattiin seisovassa asennossa, mikä jo sinällään selittää ohjausvirheen kännipäiseltä ( hiukankin horjahtaa, niin ohjauspyörä kääntyy).
pulpetti säilyi ehjänä, joka esti uhrin suoran törmäyksen siltaan ei siinä sen kummemmapaa asiantuntemusta tarvita
- No ei.............
suoraanvaan kirjoitti:
noh, joo melkein samaa mieltä. itse olen sitä mieltä mitä tutkijatkin, ettei vänkärin puolella istuva (mikäli istui) osuisi siltaan. Miksi se sihen osuisi, kun suunta on siltapilarien väliin ja sillan alle. Summasummarum näyttäisi siis siltä että JJ on nukkunut veneen lattialla takaosassa, kuten on kai itsekin kertonut? Tuo kuskin puoleinen penkki voisi vääntyä noin mikäli kuljettaja istui. Siis kun istuimen istuinosan asento on etupää ylöspäin kuten veneelläkin, olisi kuljettajan alavartalo lähtenyt työntymään ratin alle ja samalla vääntänyt istuinta.... Mutta todennäköisempää on että todellakin takaa tullut massa väänsi istuinta, kuten sanot ja se massa oli JJ ja venettä ohjattiin seisovassa asennossa, mikä jo sinällään selittää ohjausvirheen kännipäiseltä ( hiukankin horjahtaa, niin ohjauspyörä kääntyy).
Jos JJ:n kokoinen olisi törmännyt tuoliin, niin olisi irronnut aivan varmasti. Tuolin oma massa riittää tuohon. Reisivamman aiheuttanut mikä tahansa rikkoontuneesta veneestä. Autoissa on ratteja paljon pahemmassa kunnossa ja hengissä selvinnyt. Ihan läheltä törmäyspaikkaa kuollut löytyi ja sopii täydellisesti tuohon. JJ sen sijaan lensi ehjältä puolelta veteen.
Ei kaahailija F1 kuski makaamaan malttaisi käydä, eikä tuossa paukutuksessa kukaan pystyisikään makaamaan. - Uskottavuus kaukana
SILVER * kirjoitti:
"hrin reisivamman syntyminen ratin vuoksi on myös syyttäjäpuolen mielestä mahdollinen, eli puolustuksen esittämä teoria seisaaltaan ajamisesta on ihan uskottava. Joten jos ei suomalaisasiantuntijat pysty varmuudella selvittämään kuka venettä ajoi, niin heidän olisi ehkä syytä kääntyä myytinmurtajien puoleen."
Tuntuu uskottavalle. Itsekkin ajan, nopeaa tai aallokkossa seisten.Kyllä se vamma tulee paljon todennäköisemmin mistä tahansa rikkoontuneesta veneen osasta kuin pyöreästä ratista.
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
noh, joo melkein samaa mieltä. itse olen sitä mieltä mitä tutkijatkin, ettei vänkärin puolella istuva (mikäli istui) osuisi siltaan. Miksi se sihen osuisi, kun suunta on siltapilarien väliin ja sillan alle. Summasummarum näyttäisi siis siltä että JJ on nukkunut veneen lattialla takaosassa, kuten on kai itsekin kertonut? Tuo kuskin puoleinen penkki voisi vääntyä noin mikäli kuljettaja istui. Siis kun istuimen istuinosan asento on etupää ylöspäin kuten veneelläkin, olisi kuljettajan alavartalo lähtenyt työntymään ratin alle ja samalla vääntänyt istuinta.... Mutta todennäköisempää on että todellakin takaa tullut massa väänsi istuinta, kuten sanot ja se massa oli JJ ja venettä ohjattiin seisovassa asennossa, mikä jo sinällään selittää ohjausvirheen kännipäiseltä ( hiukankin horjahtaa, niin ohjauspyörä kääntyy).
Älä sepittele satujasi, sillä eihän Lehto muista mitään, eli ei sitäkään, että nukkui veneessä. Älä sinä maallikko selittele täällä, sillä sinua monin verroin pätevämmät todistajat, kuten lääkärit pitävät oikeudessa Lehtoa syyllisenä. Vainajassa ei ollut vammoja, jotka sopivat rattiin törmäämiseen.
- faktaa.
No ei............. kirjoitti:
Jos JJ:n kokoinen olisi törmännyt tuoliin, niin olisi irronnut aivan varmasti. Tuolin oma massa riittää tuohon. Reisivamman aiheuttanut mikä tahansa rikkoontuneesta veneestä. Autoissa on ratteja paljon pahemmassa kunnossa ja hengissä selvinnyt. Ihan läheltä törmäyspaikkaa kuollut löytyi ja sopii täydellisesti tuohon. JJ sen sijaan lensi ehjältä puolelta veteen.
Ei kaahailija F1 kuski makaamaan malttaisi käydä, eikä tuossa paukutuksessa kukaan pystyisikään makaamaan.Eihän sekään ole varmaa, että Lehto lensi veteen. Sehän vain satusedän oma kertomus, eikä mikään fakta. Lehto on voinut poistua veneesta puroon apua hakemaan ja muualle hän ei voinut poistua kuin veteen.
suoraanvaan kirjoitti:
noh, joo melkein samaa mieltä. itse olen sitä mieltä mitä tutkijatkin, ettei vänkärin puolella istuva (mikäli istui) osuisi siltaan. Miksi se sihen osuisi, kun suunta on siltapilarien väliin ja sillan alle. Summasummarum näyttäisi siis siltä että JJ on nukkunut veneen lattialla takaosassa, kuten on kai itsekin kertonut? Tuo kuskin puoleinen penkki voisi vääntyä noin mikäli kuljettaja istui. Siis kun istuimen istuinosan asento on etupää ylöspäin kuten veneelläkin, olisi kuljettajan alavartalo lähtenyt työntymään ratin alle ja samalla vääntänyt istuinta.... Mutta todennäköisempää on että todellakin takaa tullut massa väänsi istuinta, kuten sanot ja se massa oli JJ ja venettä ohjattiin seisovassa asennossa, mikä jo sinällään selittää ohjausvirheen kännipäiseltä ( hiukankin horjahtaa, niin ohjauspyörä kääntyy).
No olis sen vänkärin penkinkin luullut taittuvan samoin kuin kuskillakin, jos molemmissa istuttiin.
Eikös sen veneen suunta ollut niin, että lähes puoli venettä oli kohti pilaria, joten siihen suuntaan siitä vänkärikin olisi lähtenyt, eikä siinä tuulilasi ym. roippeet olisi paljon pidätellyt, (jokunen vuosi sitten tuossa nelostiellä bussikuskikin lensi ratin takaa tuulilasin kanssa ulos autosta ja kyseessä oli vain ojaan suistuminen, ei törmäys).- syyllinen
Kairakettu kirjoitti:
No olis sen vänkärin penkinkin luullut taittuvan samoin kuin kuskillakin, jos molemmissa istuttiin.
Eikös sen veneen suunta ollut niin, että lähes puoli venettä oli kohti pilaria, joten siihen suuntaan siitä vänkärikin olisi lähtenyt, eikä siinä tuulilasi ym. roippeet olisi paljon pidätellyt, (jokunen vuosi sitten tuossa nelostiellä bussikuskikin lensi ratin takaa tuulilasin kanssa ulos autosta ja kyseessä oli vain ojaan suistuminen, ei törmäys).repesi penkki irti ja tuo pulpetti kyllä esti uhria lentämästä siltaan, sekun on vahvempaa tekoa jo muotonsa ansiosta ja noissa käytetään vaneria sisällä, että kestävät ja hyvin oli pulpetti kestänytkin
- suoraanvaan
Kairakettu kirjoitti:
No olis sen vänkärin penkinkin luullut taittuvan samoin kuin kuskillakin, jos molemmissa istuttiin.
Eikös sen veneen suunta ollut niin, että lähes puoli venettä oli kohti pilaria, joten siihen suuntaan siitä vänkärikin olisi lähtenyt, eikä siinä tuulilasi ym. roippeet olisi paljon pidätellyt, (jokunen vuosi sitten tuossa nelostiellä bussikuskikin lensi ratin takaa tuulilasin kanssa ulos autosta ja kyseessä oli vain ojaan suistuminen, ei törmäys).näin voi päätellä, kyllä. Elikä vänkärin penkillä ei istuttu.
HessuH. kirjoitti:
Älä sepittele satujasi, sillä eihän Lehto muista mitään, eli ei sitäkään, että nukkui veneessä. Älä sinä maallikko selittele täällä, sillä sinua monin verroin pätevämmät todistajat, kuten lääkärit pitävät oikeudessa Lehtoa syyllisenä. Vainajassa ei ollut vammoja, jotka sopivat rattiin törmäämiseen.
Niitä vammojen syntyjä ei vissiin oltu osattu arvioida siltä pohjalta, että ajaminen olisikin suoritettu seisten, eikä istualtaan?
- suoraanvaan
Uskottavuus kaukana kirjoitti:
Kyllä se vamma tulee paljon todennäköisemmin mistä tahansa rikkoontuneesta veneen osasta kuin pyöreästä ratista.
ratti ei enää näytä kovinkaan pyöreälle, käypä vilkaisemassa kuvaa. Tosin "mistä tahansa rikkoontuneesta veneen osasta" on mahdolllista, joten reisivamma voidaan jättää siis pois syyllisyyttä/syyttömyyttä tutkittaessa.
Sitä minä lähinnä ihmetten, ettei DNA näytteistä puhuta mitään, sillä niitä luulisi löytyvän ainakin vainajan aihettamana veneestä ja sieltä missä vainaja istui. Tuskin tuosta mällistä selviää ilman löydöksiä verestä, hiuksista ym.

Juu, jotain kuituja esim. vaatteista olis luullut rattiinkin jääneen ja muihin kuljettajan puoleisiin osiin.
- suoraanvaan
Kairakettu kirjoitti:
Niitä vammojen syntyjä ei vissiin oltu osattu arvioida siltä pohjalta, että ajaminen olisikin suoritettu seisten, eikä istualtaan?
on niitä taidettu arvioida muutenkin päin Peetä?
http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xml - suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:
Älä sepittele satujasi, sillä eihän Lehto muista mitään, eli ei sitäkään, että nukkui veneessä. Älä sinä maallikko selittele täällä, sillä sinua monin verroin pätevämmät todistajat, kuten lääkärit pitävät oikeudessa Lehtoa syyllisenä. Vainajassa ei ollut vammoja, jotka sopivat rattiin törmäämiseen.
niinkö? http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xml
- suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:
Älä sepittele satujasi, sillä eihän Lehto muista mitään, eli ei sitäkään, että nukkui veneessä. Älä sinä maallikko selittele täällä, sillä sinua monin verroin pätevämmät todistajat, kuten lääkärit pitävät oikeudessa Lehtoa syyllisenä. Vainajassa ei ollut vammoja, jotka sopivat rattiin törmäämiseen.
Hessu. H on selkeästi mielikuvitusmaailmassa elävä hemmo, ei harmainta aavistusta tapauksesta, eikä mistään muustakaan tapuksesta, ulkona kuin lumiukko jo vuodesta 2004.
suoraanvaan kirjoitti:
on niitä taidettu arvioida muutenkin päin Peetä?
http://m.sub.fi/uutiset/uutiset/rikos/2012/10/1628568.xmlNiinpä näköjään ja nyt jo kaksi asiantuntijaa ovat sitä mieltä, että jos joku olisi istunut vänkärin puolella törmäyshetkellä, niin hän olisi päätynyt betoniseinään. Siinä törmäyksessä ei pulpetti olisi hidastanut mitään ja uhrin jäänteitä olisi saanut rapsutella siitä betoniseinästä.
- suoraanvaan
Kairakettu kirjoitti:
Niinpä näköjään ja nyt jo kaksi asiantuntijaa ovat sitä mieltä, että jos joku olisi istunut vänkärin puolella törmäyshetkellä, niin hän olisi päätynyt betoniseinään. Siinä törmäyksessä ei pulpetti olisi hidastanut mitään ja uhrin jäänteitä olisi saanut rapsutella siitä betoniseinästä.
joo, näyttää vahvasti sille että tuomio menee purkuun, ellei jotain muuta löydy ja sen on oltava aukoton näyttö. Puolustus on todella vahvoilla.
Itse olin kyllä sitä mieltä että jopa vänkärin puolelta olisi voinut välttää sen sillan, mutta enemmän merkitsevää on minusta JJ:n vammat, ne eivät ilmeisesti alkuunkaan täsmää kuskin paikalle.
Istunto jatkuu, katsotaan mitä "ässiä" syyttäjältä löytyy? Vai eikö mitään. suoraanvaan kirjoitti:
joo, näyttää vahvasti sille että tuomio menee purkuun, ellei jotain muuta löydy ja sen on oltava aukoton näyttö. Puolustus on todella vahvoilla.
Itse olin kyllä sitä mieltä että jopa vänkärin puolelta olisi voinut välttää sen sillan, mutta enemmän merkitsevää on minusta JJ:n vammat, ne eivät ilmeisesti alkuunkaan täsmää kuskin paikalle.
Istunto jatkuu, katsotaan mitä "ässiä" syyttäjältä löytyy? Vai eikö mitään.Noista uhrin ja JJ:n vammoista vielä sen verran olisin kiinnostunut, että olikohan kummaltakaan peukalot vinksahtaneet sijoiltaan? Nimittäin jos ratista pidetään noin kovalla törmäyshetkellä kiinni, niin helposti siinä peukalot kärsii, siis jos ajetaan istualtaan, seisaaltaan ajettaessa käsien ote ratista on hieman erilainen ja peukalot eivät välttämättä vammaudukaan. Molempien ehjät peukalot tukisivat puolustuksen väitteitä.
- suoraanvaan
Kairakettu kirjoitti:
Noista uhrin ja JJ:n vammoista vielä sen verran olisin kiinnostunut, että olikohan kummaltakaan peukalot vinksahtaneet sijoiltaan? Nimittäin jos ratista pidetään noin kovalla törmäyshetkellä kiinni, niin helposti siinä peukalot kärsii, siis jos ajetaan istualtaan, seisaaltaan ajettaessa käsien ote ratista on hieman erilainen ja peukalot eivät välttämättä vammaudukaan. Molempien ehjät peukalot tukisivat puolustuksen väitteitä.
niinnojoo... yleensä venettä ajetaan toinen käsi kaukosätimellä, joka kuvassa näyttää yllättäen olevan vapaalla, ilmeisesti poliisisetä on sitä käynyt siirtelemässä?
toinen käsi ratissa, ote lienee henkilökohtainen, mutta miten lienee ollut kummankin vasen käsi, se on ollut ratissa ajaessa. suoraanvaan kirjoitti:
niinnojoo... yleensä venettä ajetaan toinen käsi kaukosätimellä, joka kuvassa näyttää yllättäen olevan vapaalla, ilmeisesti poliisisetä on sitä käynyt siirtelemässä?
toinen käsi ratissa, ote lienee henkilökohtainen, mutta miten lienee ollut kummankin vasen käsi, se on ollut ratissa ajaessa.Uhrilla vasemman käden rannevamma: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316156396_uu.shtml
- Ple!
suoraanvaan kirjoitti:
näin voi päätellä, kyllä. Elikä vänkärin penkillä ei istuttu.
Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan. Vammaa yritettiin sovittaa myös muualle, mutta mielestämme vamma ei ole voinut syntyä kuljettajan puolelta."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316154759_uu.shtml - hjemmo
Kairakettu kirjoitti:
Uhrilla vasemman käden rannevamma: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316156396_uu.shtml
Oliko tapana runkata vasemmalla?
- LardiFani
ironmikess kirjoitti:
Sitä minä lähinnä ihmetten, ettei DNA näytteistä puhuta mitään, sillä niitä luulisi löytyvän ainakin vainajan aihettamana veneestä ja sieltä missä vainaja istui. Tuskin tuosta mällistä selviää ilman löydöksiä verestä, hiuksista ym.
Jos niinku sina, kehapelkuri, uskaltaisit ottaa matsisi vastaan niin sinusta loytyisi paljon DNA materiaalia 3 sekunnin paasta ottelun alkamisesta mm. matia hampaita jne. kehan sisapuoleta! AAAh-Haah hah hah haaaah!
KEHAA KEHAA GONGIIiiii.
Au stek stek stek. - No...
Kairakettu kirjoitti:
Uhrilla vasemman käden rannevamma: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316156396_uu.shtml
Eipä ihme tuo vasemman käden vamma, kun vasen puoli veneestäkin tuhoutui. Varmaan yritti pitää kiinni jostain vasemmalla kädellä.
- korruptiovalta
Tärkeintähän on, etteivät poliisi ja syyttäjä menetä kasvojaan.
- Pro JJ
Mikä siinä on niin vaikea uskoa, että JJ on nukkunut mäskinä veneen lattialla, eikä todellakaan kukaan maailmassa voi tietää siinä tilanteessa, että mitä tapahtui?
Sen JJ kai muistaa, että oli tuhannen kännissä ja sammui veneen lattialle? Vaikka ei muistaisikaan, niin ei väliä, koska syyttäjä ei usko, joten todistakoon muuta. Ei taida onnistua?
Toivottavasti vene oli vakuutettu, että lesken ei tarvitse kaivella kukkaroaan.- Kaikki.
Siinä jyskytyksessä ei nukkuisi kukaan ja tuskinpa olisi antanut toisen kaahata kalliilla veneellään itse nukkuen. Tuskin kukaan edes ajaisi tuolla tavalla toisen veneellä.
- suoraanvaan
Kaikki. kirjoitti:
Siinä jyskytyksessä ei nukkuisi kukaan ja tuskinpa olisi antanut toisen kaahata kalliilla veneellään itse nukkuen. Tuskin kukaan edes ajaisi tuolla tavalla toisen veneellä.
missä jyskytyksessä? Kyse ei ollut samanlaisesta pikkubusterista mikä sinulla on, siin äjyskytyksessä ei edesistu kukaan. No, tammisaaresta reitti jomalvikin kanavaan on niin suojaisa ettei siellä mikään jyskytä, kyllä kännipäinen torkkuu sellaisessa kyydissä.
Kännipäinen oli myös JJ:n kaveri, joten ajoi miten haluaa toisen veneellä. - Naurajasi
suoraanvaan kirjoitti:
missä jyskytyksessä? Kyse ei ollut samanlaisesta pikkubusterista mikä sinulla on, siin äjyskytyksessä ei edesistu kukaan. No, tammisaaresta reitti jomalvikin kanavaan on niin suojaisa ettei siellä mikään jyskytä, kyllä kännipäinen torkkuu sellaisessa kyydissä.
Kännipäinen oli myös JJ:n kaveri, joten ajoi miten haluaa toisen veneellä.Sinä poju joka olet ajellut vain mopolla lähimpään Siwaan, et voi tietää miten meteliä tuollaisen ison moottoriveneen moottori pitää. Siinä melussa ei todellakaan nukuta. Kuolleen syyksi on helppo panna kaikki, että itse pääsee kuin koira väräjästä.
- suoraanvaan
Naurajasi kirjoitti:
Sinä poju joka olet ajellut vain mopolla lähimpään Siwaan, et voi tietää miten meteliä tuollaisen ison moottoriveneen moottori pitää. Siinä melussa ei todellakaan nukuta. Kuolleen syyksi on helppo panna kaikki, että itse pääsee kuin koira väräjästä.
voi lapsi raukka, ajelen samoilla vesillä hiukan yli 7 metrin veneellä. Ironmikes, sinulla on kusta päässä, ollut kaikki nämä vuodet mitä sinä täällä olet esiintynyt, säälittävä reppana.
- Naurajasi
suoraanvaan kirjoitti:
voi lapsi raukka, ajelen samoilla vesillä hiukan yli 7 metrin veneellä. Ironmikes, sinulla on kusta päässä, ollut kaikki nämä vuodet mitä sinä täällä olet esiintynyt, säälittävä reppana.
http://www.google.com/imgres?imgurl=http://media.channelblade.com/boat_graphics/electronic_brochure/company26705/140235_p_t_640x480_image02.jpg&imgrefurl=http://www.searay.com/Page.aspx/pageId/10232/pmid/140235/210-Fission.aspx&h=480&w=640&sz=53&tbnid=Z9nu-pm7zD3dpM:&tbnh=95&tbnw=126&prev=/search?q=SeaRay 210 Fission&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=SeaRay 210 Fission&usg=__Lwgn2ZldzDR5aQbYx2H3xvKBF-w=&docid=8sjSA7b5yNNf4M&hl=fi&sa=X&ei=R4tsUIyVK_SQ4gSyjIHIDQ&ved=0CC0Q9QEwAg&dur=729
Ko. veneessä ei pysty nukkumaan suoraan veneen menosuuntaan, sillä riittävää tilaa siihen ei ole, joten uusimman satusedän teoria penkiin törmäämisesta on keksittyä satua. Jos Järvilehto olisi nukkunut kyljellään ja törmännyt kuskin penkiin myös kylki edellä, niin kylkiluut ja mahdollisesti myös selkäranka olivat vahingoittuneet pahoin.
Veneen moottori olisi ollut myös niin lähellä, että jo kova meteli olisi estänyt nukkumisen. Torkkuminen- tai nukkuminen olisi kaiken järjen mukaan ollut järkevämpää pehmustetussa penkissä, eikä kovalla lattialla.
Alkaa näyttää siltä, että eri alan todistajia haalitaan sepustelemaan pelkkiä olettamuksia ja tosiasiat koitetaan häivyttää keinolla millä hyvänsä.
Onko ironmikess pannut sinuakin pattiin 10-0? Älä edes unta näe, että noilla vähäsillä lahjoilla täällä pärjäisit kennellekään. Luiki pois täältä sem jälkeen, kun kuolaamamsi Lehto saa tuomion. - suoraanvaan
Naurajasi kirjoitti:
http://www.google.com/imgres?imgurl=http://media.channelblade.com/boat_graphics/electronic_brochure/company26705/140235_p_t_640x480_image02.jpg&imgrefurl=http://www.searay.com/Page.aspx/pageId/10232/pmid/140235/210-Fission.aspx&h=480&w=640&sz=53&tbnid=Z9nu-pm7zD3dpM:&tbnh=95&tbnw=126&prev=/search?q=SeaRay 210 Fission&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=SeaRay 210 Fission&usg=__Lwgn2ZldzDR5aQbYx2H3xvKBF-w=&docid=8sjSA7b5yNNf4M&hl=fi&sa=X&ei=R4tsUIyVK_SQ4gSyjIHIDQ&ved=0CC0Q9QEwAg&dur=729
Ko. veneessä ei pysty nukkumaan suoraan veneen menosuuntaan, sillä riittävää tilaa siihen ei ole, joten uusimman satusedän teoria penkiin törmäämisesta on keksittyä satua. Jos Järvilehto olisi nukkunut kyljellään ja törmännyt kuskin penkiin myös kylki edellä, niin kylkiluut ja mahdollisesti myös selkäranka olivat vahingoittuneet pahoin.
Veneen moottori olisi ollut myös niin lähellä, että jo kova meteli olisi estänyt nukkumisen. Torkkuminen- tai nukkuminen olisi kaiken järjen mukaan ollut järkevämpää pehmustetussa penkissä, eikä kovalla lattialla.
Alkaa näyttää siltä, että eri alan todistajia haalitaan sepustelemaan pelkkiä olettamuksia ja tosiasiat koitetaan häivyttää keinolla millä hyvänsä.
Onko ironmikess pannut sinuakin pattiin 10-0? Älä edes unta näe, että noilla vähäsillä lahjoilla täällä pärjäisit kennellekään. Luiki pois täältä sem jälkeen, kun kuolaamamsi Lehto saa tuomion.Hehheh, säälittävää sepustusta homollta joka moloaan imee jopa itse, hyi. Ei sinusta ole sellaista vastusta että edes noteeraisin jotenkin, olet niin vähälahjainen ääliö.
Se on kuules niin että on aivan sama missä JJ nukkui kun olennainen asia on ajoiko hän venettä ja viimeisimpien todistusten mukaan ei ajanut. Hävisit pelle. - Huvittunut:-)
suoraanvaan kirjoitti:
voi lapsi raukka, ajelen samoilla vesillä hiukan yli 7 metrin veneellä. Ironmikes, sinulla on kusta päässä, ollut kaikki nämä vuodet mitä sinä täällä olet esiintynyt, säälittävä reppana.
Onko sinulla vain 7- metrin pikku purtilo? Kaunko olet esiintynyt täällä uusimalla nikilläsi ja mikset kirjoita aina samalla? Kun entinen nikkisi kyykähtää, niin uutta tuubiin vai? Voin jo arvata kuka sinut on täällä nolannut.
- suoraanvaan
Huvittunut:-) kirjoitti:

ja sinäkös kirjoitat aina samalla, kummasti alkaa vanhat nikit tulla vuosien takaa esiin, HEHHHEEEE, vai pikkupurtilo, esitelepä oma soutuveneesi, mitätön ruikku. Kukaan, koskaan, etkä varsinkaan sinä, ole minua nolannut, siihen eivät sinun kykysi riitä, kuten itsekin hyvin tiedät.
Luuletkos etten tiedä mitä nikkejä täällä on pitkin vuosia käytetty, olen ollut täällä kauemmin kuin sinä, rääpäle. - Huvittunut:-)
suoraanvaan kirjoitti:
ja sinäkös kirjoitat aina samalla, kummasti alkaa vanhat nikit tulla vuosien takaa esiin, HEHHHEEEE, vai pikkupurtilo, esitelepä oma soutuveneesi, mitätön ruikku. Kukaan, koskaan, etkä varsinkaan sinä, ole minua nolannut, siihen eivät sinun kykysi riitä, kuten itsekin hyvin tiedät.
Luuletkos etten tiedä mitä nikkejä täällä on pitkin vuosia käytetty, olen ollut täällä kauemmin kuin sinä, rääpäle.Sinä pikku hiirulainen olet taatusti ollut täällä vähemmän aikaa kuin minä ja olet saanut turpaasi niin pahoin, että nikit vaihtuvat tiuhaan. Ethän sinä Mikki- Hiiri tiedä yhtään mitään, mutta kova olet LUULEMAAN! Seuraava nikkisi voisi olla Aina Väärässä! Hoooooh!
- suoraanvaan
Huvittunut:-) kirjoitti:
Sinä pikku hiirulainen olet taatusti ollut täällä vähemmän aikaa kuin minä ja olet saanut turpaasi niin pahoin, että nikit vaihtuvat tiuhaan. Ethän sinä Mikki- Hiiri tiedä yhtään mitään, mutta kova olet LUULEMAAN! Seuraava nikkisi voisi olla Aina Väärässä! Hoooooh!
HEHHHEEEHHEE kylläpäs vedät vanhaa tekstiä, "hiirulainen, Mikki- Hiiri" voi voi, minä olen ollut täällä alusta asti, jo ennenkuin hitman ja "hiirulainen" alkoivat täällä kiistelemään. poika, et tiedä mistään mitään, menepäs nyt nolona, häntä koipien välissä tutimaan.
Jäi muuten se soutuveneesi esittelemättä. - Huvittunut:-)
suoraanvaan kirjoitti:
HEHHHEEEHHEE kylläpäs vedät vanhaa tekstiä, "hiirulainen, Mikki- Hiiri" voi voi, minä olen ollut täällä alusta asti, jo ennenkuin hitman ja "hiirulainen" alkoivat täällä kiistelemään. poika, et tiedä mistään mitään, menepäs nyt nolona, häntä koipien välissä tutimaan.
Jäi muuten se soutuveneesi esittelemättä.Noh poju. Kerrohan millä kaikilla nikeillä olet täällä kyykkinyt? Vituttaako, kun olet aivan tyhjä lehti täällä, eikä sinua kukaan tunnista, koska olet pelokkaana jänönä puskassa. Eikö kanttisi kestä kirjoittaa aina samalla nimimerkillä kuten minä?
- VALKOINEN P.SULKA
Huvittunut:-) kirjoitti:
Onko sinulla vain 7- metrin pikku purtilo? Kaunko olet esiintynyt täällä uusimalla nikilläsi ja mikset kirjoita aina samalla? Kun entinen nikkisi kyykähtää, niin uutta tuubiin vai? Voin jo arvata kuka sinut on täällä nolannut.
IRONMIKESSIN PELKURUUS! MULTINIKKI KORKEINTAAN SOUTANUT VENETTA JA SILLOINKIN VAIN KEHAA, YHDELLA AIROLLA! KEHA KEHA GONGIII KEHIS.
IRONHIIREN PELKURUUS TODISTETTU, PAENNUT PIAN 9 V. KEHA-HAASTETTAAN AIKAA SINULLA OLISI OLLUT.
- hakkinen.taina
Kokeusta on ajettiin keiteleellä laiturin yli maaille kivikkoon, vauhtia venellä noin 80- 90 km /h istuin takapenkillä ja lensin kyydistä jalka sekä nenä murtuivat minulta.
Kuskilta meni kylkiluita ja leuka sekä polvi, olin lentänyt hänen ylitse takapenkiltä törmätäessä oisiko niin käynyt tässäkin - Perusssssssss
Eikähän johonkin ole jäänyt sen verra verijälkiä, että niistä voi analysoida, kenen verta ja siitä päätellä, kuka oli missäkin.
- Ple!
Johonkin varmasti, elikkä vaatteisiin!
En usko, että muualle on edes ehtinyt, koska kyse on silmänräpäyksestä! - Niihin
Ple! kirjoitti:
Johonkin varmasti, elikkä vaatteisiin!
En usko, että muualle on edes ehtinyt, koska kyse on silmänräpäyksestä!mitkä menee ihon läpi pitäisi väkisinkin jotain jäädä.
- rangaton on..
Niinkuin kaikki nk. moottoriurheilijat, on kyseinenkin "herra" kokonaan vastuuton luikuri!!
Kymmenen vuottakaan ei olisi liikaa noille herran kaltaisille ympäristön-ja ihmishenkien suhteen piittaamattomille!!! - kantaakahleitaan
tsei tsei on heittäytynyt vallan muistamattomaksi---veetuttaa jo toi äijän pärstäkin noissa lehdissä---ois heti 2v sitten tunnustanut ajaneensa niin ois jo kärsinyt pitkälle tuomiotaan---täys lusmu koko jyrki---linnaan vaan niinku tavalliset taviksetkin
- iltapuhde
Lähtökohta on se että laki tuomitsee kuolemantuottamukseen jo pelkästään siitä että antaa rattijuopolle autonsa avaimet ja katsoo vierestä miten tämä tappaa itsensä. Kun tähän tapaukseen ynnätään vielä kaksi muuta törkeää rikosta törkeä päihtyminen ja törkeä vesiliikenteen vaarantaminen niin yleisen lainkuuliaisuuden takia ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuomita ehdoton vankeus oli sitten rikosnimike kuolemantuottamus tai surma.
Mutta faktoihin. Veneen hallintapuoli on ollut oikealla puolella. Vasen puoli murskaantui ja murskaantuneella puolella istui uhri. Kaavakuvio todistaa sen. Mihinkään silmänkääntötemppuihin ei törmäystä käsittävien sekunttien aikana pysty edes selväkäään henkilö voimakkaasta humalaisesta puhumattakaan. Jos veneen nopeus olisi ollut edes puolet siitä mitä oli niin esitetyt teoriat olisi ymmärrettävissä. Tärkeää myös muistaa että humalainen ottaa iskun vastaan rennommin esimerkkinä puheet "rattijuoppojen hyvästä tuurista" kolaritilanteissa. Näin ollen veneen kuljettajan joka on ollut Järvilehto vartalo on ollut riittävän rento veteenlentoon mutta uhri joka istui vasemmalla puolella eikä kuljettanut venettä murskaantui muun materiaalin seassa.- suoraanvaan
korjaus, kännissä oli se toinenkin, molemmat joivat tammisaaressa.
murskautumisella ei sinänsä ole väliä, koska kumpikaan uhreista ei murskaantunut, molemmat saivat samanlaisen äkkipysäyksen.
Juopolla oli juoppo juoppokuski, että se siitä. - Samalla tavalla?
suoraanvaan kirjoitti:
korjaus, kännissä oli se toinenkin, molemmat joivat tammisaaressa.
murskautumisella ei sinänsä ole väliä, koska kumpikaan uhreista ei murskaantunut, molemmat saivat samanlaisen äkkipysäyksen.
Juopolla oli juoppo juoppokuski, että se siitä.Vähän niin kuin Bodomilla vai?
- omatunto huom.
Vaikkei Järvilehto olisi kuljettanutkaan venettä, tapaus osoittaa suurta välinpitämättömyyttä, tyhmyyttä jopa suorastaan täyttä lakien ja sääntöjen noudattamatta jättämistä veneen omistajana. En antaisi parhaalle ystävälleni kuljetettavaksi nopeaa venettä varsinkin, kun ollaan päissään kuin vain viinasta voi tulla. Jos taas antaisin tuollaisessa tilanteessa päihtyneelle ystävälleni veneen kuljetettavaksi, edesauttaisin ystäväni kuolemaa.
Olipa tuomio minkälainen tahansa, syyllisyys ei mielestäni poistu tässä tapauksessa veneen omistajalta.- suoraanvaan
ei varmaankaan poistu syyllisyydentunne, mutta linnaan ei voi miestä tuomita, jos ei ajanut.
Tilanne lienee ollut tammisaareen tullessa se että JJn kaveri oli selvä (?tai alle sen 1 promillen mikä on vesilikenteessä raja), oli kuskina mutta alkoi itsekin naukkailemaan illan mittaan tammisaaressa. - Ple!
Kuvista päätellen venettä on ohjattu penkin takaa!
Se paljolti selittää myös sen, että JJ selvisi hengissä! - suoraanvaan
Ple! kirjoitti:
Kuvista päätellen venettä on ohjattu penkin takaa!
Se paljolti selittää myös sen, että JJ selvisi hengissä!kuvista päätellen se on mahdotonta, ei täsmää ratin murjoutumiseen.
- 5vuotta kakkua
suoraanvaan kirjoitti:
kuvista päätellen se on mahdotonta, ei täsmää ratin murjoutumiseen.
"En muista mitään, mut kyllä mä sen muistan, et minä en sitä venettä ajanut"
eiköhän tuo jo kerro sen valehteleeko JJ - suoraanvaan
5vuotta kakkua kirjoitti:
"En muista mitään, mut kyllä mä sen muistan, et minä en sitä venettä ajanut"
eiköhän tuo jo kerro sen valehteleeko JJeihän vaan kerro, kertoo sen että mies on torkkunut, näin tämä homma menee. Kuulostat Hessulle.
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
eihän vaan kerro, kertoo sen että mies on torkkunut, näin tämä homma menee. Kuulostat Hessulle.
Menethän kuitekin imemään moloa kun idollisi on lusimassa? Älä edes kuvittele, että tappaja idollisi pääsee ilman rangaistusta.
- suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:
Menethän kuitekin imemään moloa kun idollisi on lusimassa? Älä edes kuvittele, että tappaja idollisi pääsee ilman rangaistusta.
Hesu H on heikoilla ja kiukkuaa. JJ ei ole idolini, mutta sinun idolisi on molosi, vähän väliä olet sitä täällä imettämässä, milloin kellekin, mutta kuten olet huomannut, se ei kelpaa kenellekään, vitun homo.
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
Hesu H on heikoilla ja kiukkuaa. JJ ei ole idolini, mutta sinun idolisi on molosi, vähän väliä olet sitä täällä imettämässä, milloin kellekin, mutta kuten olet huomannut, se ei kelpaa kenellekään, vitun homo.
Alatko parkua kun JJ joutuu lusimaan ja sinut todetaan samalla idiootiksi, jolla ei alkeitaan ajatella loogisesti ja käyttää edes olematonta järkeäsi. Ei auta vaikka kuinka jankkaat tappajan puolesta, sillä oikeus kyllä ratkaisee asian.
- suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:
Alatko parkua kun JJ joutuu lusimaan ja sinut todetaan samalla idiootiksi, jolla ei alkeitaan ajatella loogisesti ja käyttää edes olematonta järkeäsi. Ei auta vaikka kuinka jankkaat tappajan puolesta, sillä oikeus kyllä ratkaisee asian.
oikeus ratkaisee asian ja loppuu se sinun molon ojentelusi siihen, vituttaako?
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
oikeus ratkaisee asian ja loppuu se sinun molon ojentelusi siihen, vituttaako?
Vituttaako kun olit väärässä? Tyhmä onkin yleensä väärässä ja viisas oikeassa.
Muistathan mennä molottamaan neiti Lehtoa. - suoraanvaan
HessuH. kirjoitti:
Vituttaako kun olit väärässä? Tyhmä onkin yleensä väärässä ja viisas oikeassa.
Muistathan mennä molottamaan neiti Lehtoa.nyt jankkaat samaa asiaa, paukut siis loppuivat. ymmärrän, ethän ole mikään välkky, vaan kevyeksi havaittu.
- HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
nyt jankkaat samaa asiaa, paukut siis loppuivat. ymmärrän, ethän ole mikään välkky, vaan kevyeksi havaittu.
Älä masennu, vaikka jäitkin hopealle!
- HessuH.
5vuotta kakkua kirjoitti:
"En muista mitään, mut kyllä mä sen muistan, et minä en sitä venettä ajanut"
eiköhän tuo jo kerro sen valehteleeko JJJeps!
Samaa ajotapahtumaa ei voi muistaa ja olla muistamatta, eli Lehto on VALEHTELIJA ja tyhmä sellainen. Viisaampi olisi sanonut, ettei muista MITÄÄN! - JJ puhuu totta!
HessuH. kirjoitti:
Jeps!
Samaa ajotapahtumaa ei voi muistaa ja olla muistamatta, eli Lehto on VALEHTELIJA ja tyhmä sellainen. Viisaampi olisi sanonut, ettei muista MITÄÄN!KYLLÄ SINUA PÖLJÄÄ SAPETTAA, KUN JJ VAPAUTETAAN JA MAKSETAAN HYVÄT KORVAUKSET!
JJ on mennyt nukkumaan samantien kun on veneeseen päässyt ja seuraava havainto olikin sitten, että kelluu vedessä.
Sano minulle valopää, että mitä itse muistaisit vastaavassa tilanteessa? - HessuH.
suoraanvaan kirjoitti:
nyt jankkaat samaa asiaa, paukut siis loppuivat. ymmärrän, ethän ole mikään välkky, vaan kevyeksi havaittu.
Kun tuomio Lehdolle tulee, niin sinulle koittaa molotuksen aina. Ota selvää minne neiti viedään. Voi tosin olla, että joudut liukkaille, sillä vankiloissa kuulema jonotetaan jo neiti Lehdon sulhoksi pääsyä.
- lapd
Tule Columbo apuun..vaikka ei tämä homicide ollutkaan...
- CSI Finland
Kun JJ:n ja kaverin vammoja verrataan tietoihin vastaavista onnettomuuksista, niin JJ oli kuskina. Maksetut lausunnot ja villit tulkinnat voi jättää omaan arvoonsa.
- JJ vapaaksi heti
Totta kai JJ palkkaa asianajan ja myös asiantuntijoita, koska on syytön. Yksikään itseään kunnioittava ihminen, edusti hän mitä tahoa tahansa, ei mene valehtelemaan näin vakavassa jutussa. Se on sama kuin kusisi pakkasella housuihinsa, lämmittäisi hetken ja sitten tulisi turmio.
- Älä yritä
JJ vapaaksi heti kirjoitti:
Totta kai JJ palkkaa asianajan ja myös asiantuntijoita, koska on syytön. Yksikään itseään kunnioittava ihminen, edusti hän mitä tahoa tahansa, ei mene valehtelemaan näin vakavassa jutussa. Se on sama kuin kusisi pakkasella housuihinsa, lämmittäisi hetken ja sitten tulisi turmio.
Onnettomuudessa tulleet vammat paljastavat yksiselitteisesti, että JJ ajoi törmäyshetkellä. Tarinaan tulleet muutokset ja valikoiva muistaminen tukevat syyllisyyttä.
- aaaaaaaaaffaff
Uhri on ollut ratin takana, JJ kuskin penkin takana antanut kaasua ja uhri ohjannut, siki JJllä ei ole murtumia kun on osunut penkkiin ja lentänyt veteen.
- XD
hih;)
- kjhgfdsertyuik
Ajoi jj taikka ei, juopuneena ajoon lähtö on rangaistavaa, samoin ajoneuvon luovuttaminen päihtyneelle.
Ja koska molemmat olivat humalassa, mitkään vakuutukset ei kata materiaali tai henkilövahinkoja. - yllytyshullut
Rattijuopumustapauksissa tulisi tuomita kaikki ajoneuvossa olijat samanlaisiin tuomioihin; yleensä varsinkin nuorten rattijuoppojen ollessa kyseessä on auto täynnä ja "heikoin" hemmo pistetään rattiin ja muut yllyttävät lisäksi vaaralliseen ajotapaan.
Vähentäisi kummasti nuorten känniajeluita kun kyydissäolijatkin saisivat rangaistuksen. Sama homma tässä JJ:n tapauksessa,- Ihmettelijä.
Ihmettelen miksi Lehto yleensä myönsi edes olleensa veneessä! Hän olisi voinut esittää, että hän lähti uimaan jo paljon ennen siltaa ja kaveri ajoi humalassa ja kolhi häntä ja ajoi sen jälkeen mällin betoniin. Se olisi ollut yhtä uskottavaa, kuin nukkuminen veneen takana ja muut sepustukset.
- fghfhhfgh19
fhfhfh
- niin se on
täältä edestä olevasta kuvasta näkee ,että siinä matkustajan paikalla ollut ei ole törmännyt siltaan, vaan on ollut pulpetti joka ottanut vastaan ja sitten kansirakenteet revetessään vieneet veteen..
http://www.uutisaalto.fi/kuvat?kuva=268515#268511- eiistujaa
ei tietenkään ole lentänyt siltaan, kun ei siinä kukaan ole istunutkaan. vänkärin istuimella jos olisi istunut, olisi palasina. Molemmat kuitenkin ehjinä vähäisin vaurioin, joten kyseinen istuin on ollut tyhjä.
- vainaja matkustaja
On se vainaja siinä istunut ja edesauttanut nuo keulan patjat/pehmistettu selkänojakin siinä pulpetin etupuolella, jotka ovat työntyneet sieltä vastaan ja laidoissa olevat pehmusteet siihen, ettei niitä vammoja niin pahoin tullut, muutta sen verran kumminkin tuli, että kuoli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881303Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu30847- 13797
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.38776- 90705
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80696- 46688
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17687- 58638
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27627- 65610
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan85595- 41581
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56565Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47556Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 43534
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31495- 9495