Suomen ja Ruotsin elintasoero palaa 70-luvun tasolle

2020-luvulla

Matti Vanhanen ennusti Ilta-Sanomissa, että Suomen ja Ruotsin elintasoero palaa 70-luvun tasolle 2020-luvulla. Viimesen neljän vuoden aikana Ruotsin talous on kasvanut 10% enemmän kuin Suomen. Ruotsin väestön ikäjakauma on tasaisempi, joten siellä ei ole odotettavissa "eläkepommia", jollainen tulee kuristsamaan Suomen taloutta pahasti, kun suuret ikäluokat siirtyvät kokonaan eläkkeelle lähivuosina.

Tuleeko siis ensi vuosikymmenellä samanlainen maastamuuttoaalto Suomesta Ruotsiin, kuin oli 70-luvulla?

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diggiloo diggilei

      Ruotsia vaan opiskelemaan kaikki, sitä tarvitaan kohta.

    • Minkähänlainen toimeentulo siellä Ruotsissa nykymaailman aikaan olisi? Meinaan, jos töihin aikoisi...

      Ei ole elinkeinorakenne sielläkään entisensä. Ja uudet suuret maahanmuuttajaryhmät kilpailevat siellä nyt työpaikoista ja asunnoista.

      • jjjhjkknbbjjjhkkl

        Palkat ei ole kuin hieman suomea paremmat, mutta vastaavasti hintataso onkin sitten paljon halvempi. Ainakin göteborgin suunnalta olisi saanut heti töitä, kun soitin. En ole vielä päättänyt lähdenkö sinne vaiko norjaan.


      • Varo varo
        jjjhjkknbbjjjhkkl kirjoitti:

        Palkat ei ole kuin hieman suomea paremmat, mutta vastaavasti hintataso onkin sitten paljon halvempi. Ainakin göteborgin suunnalta olisi saanut heti töitä, kun soitin. En ole vielä päättänyt lähdenkö sinne vaiko norjaan.

        Ei Göteboriin ainakaan kannata mennä, sillä siellä on nykyään liian rauhatonta.
        Ulkomaisia paljon ja rikollisjengit tappavat toisiaan.


      • bbkmkhjkllmnm
        Varo varo kirjoitti:

        Ei Göteboriin ainakaan kannata mennä, sillä siellä on nykyään liian rauhatonta.
        Ulkomaisia paljon ja rikollisjengit tappavat toisiaan.

        No ei sentään. Se on samalla tavalla jakautunut kaupunki kuin vaikka helsinki. Eli on hyviä alueita ja huonoja.


    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      Matti Vanhasen ennustuksilla voimme pyyhkiä vain per settä. Äijällä on naisellinen tajunta (sielunlaissa). Pukekoon vain hameen päälleen.

    • menolippu

      suomesta joutaa taa puolimiljoonaa hyvän työkyvynomaavaa ruotsiin. Suomessa on aina liikaa työhaluisia ja työkykyisiä.
      Tulemme mielellämme ruotsiin töihin taas. Aloittakaa rekrytointi.
      Katainen tuo 1,8 miljoonaa mamua suomeen. Ei hitossa me työttömyysuhanalla olevat niitä pystytä elättämään.

    • tukiaisten maksu

      Suomi joutuu makselemaan miljardien tukiaisia kaikille Etelä-Euroopan valtiolle, mutta Ruotsin ei tarvitse. Siitä tulee jo elintasoeroa riittävästi Ruotsin hyväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe