Pakkoruotsi järjen vastaista

Muutoksen tuuli

45

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitos näistä

      Hyvät perustelut.

    • Jååpajåå..

      Pakkoruotsi on sekä järjen että kansalaismielipiteen vastaista
      Kirjoittanut Sampo Terho

      Suomalaisuuden Liitto teetti 2.-8.1. mielipidetiedustelun, jossa kysyttiin: “Pitäisikö ruotsin kielen opetuksen olla vapaaehtoista kaikille suomenkielisille koululaisille?” Kysely teetettiin Taloustutkimuksella ja siihen osallistui 1000 kansalaista. Tulokset olivat seuraavat: 63 % kannatti vapaaehtoisuutta, 33 % vastusti, 4 % ei osannut sanoa kantaansa.

      Nyt voisi olla osuva hetki lainata Vennamoa ja todeta ”kyllä kansa tietää”. Pakkoruotsille ei nimittäin ole minkäänlaisia järjellisiä perusteita. Olen vuosittain julkaissut listaa kaikista tuntemistani pakkoruotsin puolesta esitetyistä perusteluista, ja pyrkinyt osoittamaan niiden heikkouden. Tässä vuoden 2013 luettelo pakkoruotsin kumotuista perusteluista.


      Hyvä hyvä, Sampo Terho !

    • Lapset vapautetaan

      Missäs Torbjörn on, kun ei tule puolustusta? Ehkä Torbjörn on myös vihdoin ymmärtänyt pakkoruotsin vahingollisuuden.

    • Tosi on

      Tänään oli tuon Opetusministerin esitys antaa Venäjä kielen opetusta Itä-Suomessa Länsi -Savo lehdessä. On se kumma, että pitää vastustaa sellaisia toimia joilla voisi matkailun ja kaupan pärjäämistä edistää, kun vielä rahakkaita turisteja tulisi Venäjältä.

    • Minäkin olen aikoinani joutunut opiskelemaan ruotsin kieltä. Pystyn kyllä hyvin lukemaan ruotsinkielistä tekstiä ja ymmärrän suurimman osan ruotsinkielisistä tv-ohjelmista. Mutta arvatkaapas mitä: en kyllä ilkeä puhua ruotsia, enkä ikimaailmassa puhuisi sitä ainakaan Ruotsissa. MInullehan on opetettu tämä suomenruotsalaisten ruotsi, joka riikinruotsalaisten korvissa kuulostaa yhtä hassulta kuin viron kieli suomalaisista.

      Nyt kun toitotetaan talouden jatkuvaa alamäkeä ja säästämistä, säästämistä voisi harjoittaa myös kankean kaksikielisyyden keventämisellä. Ruotsin kieli täysin vapaaehtoiseksi. Viran tai toimen takia ruotsia tarvitsevat voisivat, jos koulussa ei ole kieltä opiskelleet, saada käydä ilmaiseksi esim. työväenopiston ruotsin kursseja, tai yliopistojen kielikeskusten kursseja. Tällainen täsmäoppiminen olisi yhteiskunnalle halvempaa kuin kokonaisten ikäluokkien opettaminen. Yleinen kansalaistaitojen opettaminen olisi hedelmällisempää. Kodit eivät enää kasvata elämää varten; avuttomuus byrokratian rattaissa, vastuuttomuus omissa raha-asioissa ja ymmärtämättömyys juridisista perusasioista ovat vaarallisempia kuin jonkun kielen osaamattomuus.

    • Tosi on

      Luulisi tuon " Pakko Ruotsin " poistumisen lisäävän opiskelumotiivia nuorilla?
      Onko jollain pakolla ikinä saatu mitään hyvää aikaan?

      • Pakko Suomi

        Jos olisit oppinut edes "pakkosuomea", et kirjoittaisi "Pakko Ruotsi"!


      • Tosi on
        Pakko Suomi kirjoitti:

        Jos olisit oppinut edes "pakkosuomea", et kirjoittaisi "Pakko Ruotsi"!

        No voi härre kyyd, kun taas iski tuo pilkunnussijapakko.


      • jååpajåå..
        Pakko Suomi kirjoitti:

        Jos olisit oppinut edes "pakkosuomea", et kirjoittaisi "Pakko Ruotsi"!

        Kyllä tuo on ihan oikeaa suomen kieltä, kieliopillisesti ei tietenkään ihan oikein.
        Meidän kielioppi, sijamuotoineen taitaa olla niitä vaikeimpia. Olen kuullut, että kiinan kielioppi on helppoa, koska taivutuksia ei ole, juuri ollenkaan. Sakasn kieltä lukeneille, venäjä on helppoa. Ihmiset pelkäävät kyrillisiä aakkosia, mutta nopeasti ne oppii. Toinen pelko on tietysti se iänikuinen ryssäkauhu, mutta voin vakuuttaa, ettei se tartu vaatteisiin, kieltä opiskelemalla. Mahorkan hajuakaan ei enään löydy kuin etsimällä. Se muuten oli sitä oikeaa intiaanien tupakka-laatua, ilman mausteita.


      • ABC xxx
        jååpajåå.. kirjoitti:

        Kyllä tuo on ihan oikeaa suomen kieltä, kieliopillisesti ei tietenkään ihan oikein.
        Meidän kielioppi, sijamuotoineen taitaa olla niitä vaikeimpia. Olen kuullut, että kiinan kielioppi on helppoa, koska taivutuksia ei ole, juuri ollenkaan. Sakasn kieltä lukeneille, venäjä on helppoa. Ihmiset pelkäävät kyrillisiä aakkosia, mutta nopeasti ne oppii. Toinen pelko on tietysti se iänikuinen ryssäkauhu, mutta voin vakuuttaa, ettei se tartu vaatteisiin, kieltä opiskelemalla. Mahorkan hajuakaan ei enään löydy kuin etsimällä. Se muuten oli sitä oikeaa intiaanien tupakka-laatua, ilman mausteita.

        Ei ole mahorkan hajua juu.... Oli tuossa eilisessä hesarissa juttu että käydään ABC asemilla opettamaan venäläisiä wc:n käytössä. Uskomatonta että ajetaan porshella huoltamon pihaan eikä osata käydä tarpeilla pöntöllä vaan siihen kiivetään päälle jolloin osa lastista menee lattialle.
        Venäjällä yleisessä käytössä vielä wc jossa on vain reikä lattiassa.


      • jååpajåå..
        ABC xxx kirjoitti:

        Ei ole mahorkan hajua juu.... Oli tuossa eilisessä hesarissa juttu että käydään ABC asemilla opettamaan venäläisiä wc:n käytössä. Uskomatonta että ajetaan porshella huoltamon pihaan eikä osata käydä tarpeilla pöntöllä vaan siihen kiivetään päälle jolloin osa lastista menee lattialle.
        Venäjällä yleisessä käytössä vielä wc jossa on vain reikä lattiassa.

        "Venäjällä yleisessä käytössä vielä wc jossa on vain reikä lattiassa."
        Ja jätöksetkö tippuvat aina kerrosta alemmaksi ?

        Oletkohan käynyt koskaan Venäjällä? Minä olen käynyt kymmeniä kertoja, enkä koskaan ole siellä nähnyt mainitsemaasi WC-tyyppiä. Saattahan niitä olla, mutta ei ole kohdalleni sattunut. En myöskään ole käynyt kurkkimassa, heidän paskomisiaan. Luuen, että tyyli tulee etelästä.


    • rkp on perseestä

      RKP:n sliipattu, hinttarin näköinen keskonen Haglund tulee pistämään vastaan.Suomenhurripuolua on jakanut senverran korruptiokorvauksia kokkareille ja demaripas'koille (lipponen),että eivät uskalla käydä vastahankaan.

    • Oli jo aikakin

      Haglund vikisee, mutta turhaan. Uusi aika ja vapaus koittaa Suomen lapsille.

      • Hyvästi pakko

        Kokoomus ja erityisesti Katainen ovat suurin uhka. Jokainen älyllinen olento tietää miksi Katainen puolustaa pakkoruotsia. Taas yksi syy olla äänestämättä kokoomusta.


      • rikollisryhmiä
        Hyvästi pakko kirjoitti:

        Kokoomus ja erityisesti Katainen ovat suurin uhka. Jokainen älyllinen olento tietää miksi Katainen puolustaa pakkoruotsia. Taas yksi syy olla äänestämättä kokoomusta.

        Säätiöt ovat lahjoneet poliitikkoja vuodesta toiseen.


    • jaa?!!

      En jaksa lukea enkä lue linkkiä, mutta minusta Sampo Terho on "järjenvastaista" ja perussuomalaisten maahanmuuttajiin kohdistama vaino on järjen vastaista.

      Jos ruotsin lukeminen on "järjenvastaista", niin sitten varmaan on Aapiskukonkin lukeminen ala-asteella "järjenvastaista" ja järjellistä sellaisesa kontekstissa olisi korkeintaan olla niin tyhmä, ettei kävisi edes peruskoulua loppuun. Pärekorin punominen peruskoulun korvaavaksi "tutkinnnoksi" vai, perussuomalaiset?

      • Jussuf (se sama)

        Persut ovatkin esittäneet kaikkien aineiden, mukaanlukien äidinkielen, opettamisen muuttamista "vapaaehtoiseksi". Tulevaisuudessa lukutaito on maaseudulla vieläkin suurempi harvinaisuus kuin nykyisin.


      • kamelin perse
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Persut ovatkin esittäneet kaikkien aineiden, mukaanlukien äidinkielen, opettamisen muuttamista "vapaaehtoiseksi". Tulevaisuudessa lukutaito on maaseudulla vieläkin suurempi harvinaisuus kuin nykyisin.

        Eivät persut ole tuollaista ehdottaneet. Naapurimaiden Ruotsin ja Suomen täytyisi harmonisoida kielivähemmistöihin (suomi/ ruotsi) kohdistuva kielilainsäädäntö.
        Huolimatta että ruotsi on sortanut suomea vuosisatoja, emme hae korvausta. Anteeksipyyntö riittäisi.


    • Todella outoa!

      Hassua ilveilyä koko ruotsalaisuuden tukeminen Suomessa ja miksi sitten ei tuettaisi Venäläisyyttä?

      Pakko-ruotsi vaan pois ja Venäjän kielen opetus sen tilalle koska faktahan on että itäinen rajanaapurimme Venäjä on maailman suurin maa jonka pinta ala on noion 17 075 400 km² ja asukkaita on pelkästään Moskovassa enemmän kuin koko ruotsissa!

      Em. mainitut faktat huomioiden on todella outoa tuo pakkoruotsin opetus!

      • Venäjän kieli?

        Mitä "Venäjän kieltä" tarkoitat? Venäjällä puhutaan lukuisia kieliä, joista yksi toki on venäjä.


      • Mitä itse tarkoitat
        Venäjän kieli? kirjoitti:

        Mitä "Venäjän kieltä" tarkoitat? Venäjällä puhutaan lukuisia kieliä, joista yksi toki on venäjä.

        Venäjä on venäjää, suomen kieli suomea. Venäjänkieli on eräs suurimmista, eli sopii hyvin 10 puhutuimman joukkoon. Neuvostoliitossa, niitä virallisia kieliä oli useita.


    • Tosi on

      Taitaa olla suurin syy, että kansa itse alkoi vaatia " Pakko Ruotsin " poistamista.
      Sen esityksen olisi pitänyt tulla sieltä ylhäältä päin kansalle. Miksikäs noita tuollaisia kolloja sanotaan sillä " Sivistys sanalla"?

    • z0mbiet tajutkaa

      Vapaus valita, se on NYKYAIKAA!!

    • Kuulla igen

      Jaguar työkenkiin inte on tala svenska.

      Hauska tämä virheenkorjaus koneessani.

    • näin on

      Jep.

    • Mielenosoitus !

      Aika kauan tuo pakko-ruotsi onkin ollut vallalla eikä se ole mikään ihme kun kansaiset ovat niin helvetin passiivisia herrojen alamaisia että vaan nöyrtyvät kaikkeen.

      Kansalaiset kyhnää vaan pienissä piireissään ja pitävät huolen "omista asioistaan" mutta eivät vaan tajua sitä miten paljon kokonaisuudessaan pakko-ruotsi maksaa (kaikkine erikois-oikeuksineen jotka on suotu suomen-ruotsalaisille) !

    • Henrietta hei!

      Mitä väliä ylläpidolle on, jos tässä ketjussa olivat yli 10 plussaa. Miksi ne piti nollata? Kai ihmiset tajuaa ilman plussia ja miinuksia että pakkoruotsi on Suomen syöpä.

    • Tosi on

      MTV 3 Uutiset: Pakko Ruotsin poistolle vahvaa tukea kyselyissä.

    • 17trd

      Rasismi...entäs RKP:n masinoima APARTHEID Suomalaisia kohtaan??

    • Tosi on

      Tahdostapa hyvin, mutta kenen tahdosta? Eiköhän se ole jokaisen oma asia mitä kieltä haluaa opiskella ja mistä on hyötyä työelämässä? Että eiköhän nämä " taksvärkki " ajat ole jo ohi Suomestakin?

    • En avannut linkkiä, mutta pakkoruotsi on ollut todella turhaa, kun kuuntelee uutistenlukijoiden lausuvan sen ruotsalaisnaikkosen nimen "viktuuria".

    • allergiakoht tulee

      Pikku mies Haglundilla on mahdoton tehtävä säilyttää pakkoruotsi.

    • Jytkyä pukkaa,,,

      Onkohan jo yli puolet suomalaisista persuja , sillä perussuomalaiset ovat ainoa puolue jotka ovat jo vuosia vaatineet pakkoruotsin poistamista kouluista.

    • onneksi näin

      Seuraaviin vaaleihin ei mahdottoman kauan aikaa.

    • Tosi on

      Taitaa olla tuo kateus, että Suomalaiset saavat tuloja ja töitä matkailusta Suomeen. Eikä kaikki raha valu suoraan Ruotsiin.

    • ruotsi-suomi ah oi!

      Järjen vastaista ja järjen vastaista. Mitä tuo nyt ratkaisee.

      Suomalaisilla on kohta pakollinen asepalvelus Ruotsin armeijassa jos puolustusministeri Haglund saa asiasta päättää. Sen rinnalla pakkoruotsi on pieni rasite. Komentokieli on tietysti pakollinen ruotsin kieli.

      Vihdoinkin Ruotsi-Suomen armeija toteutuu ihan oikeasti!

    • haaklundi määrää

      Pakkoruotsi korjataan pian suomalaisten pakollisella asepalveluksella Ruotsin erämaissa.

    • kiirehdittävä lakia

      Kyllä suomenruotsalaisia potuttaa, kun Suomesta tullee tulevaisuudessa yksikielinen maa lakimuutoksella.

    • Tosi on

      Niipä tuonko 4 -5 % porukan ehdoillako on 5,4 miljoonan Suomalaisen Suomessa kieliä opeteltava?

      • Ei Suomalainen

        Suomessa ei ole 5,4 miljoonaa Suomalaista, vaan alle 4.000. Aika harvinainen sukunimi siis.
        Vai etkö osaa kirjoittaa suomea?


    • Jasp Gr1pen

      Yhteinen maanpuolustus vaatii pakkoruotsia. Muuten emme ymmärrä Ruotsalaisten komentajien komentoja.

    • pitkätukkaarmeija

      Asento, ei vaan....miten se oli

    • Tosi on

      Asento ! Hiusverkot päähän pistä! Meikkilaukut sivulle vie! Lepo.

    • PS valtaan

      Eduskuntavaalt 2015, pakkoruotsin loppu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      478
      1397
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1146
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      825
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      777
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      736
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      675
    Aihe