PRVARIHALLITUS TULOSSA, SDP LUOPUU

OIKEASUUNTA

Sosiaalidemokraatien puheenjohtaja Antti Rinne ennustaa oppositiotaivalta puolueelle, jos Yle Uutisten tänään julkaisema kannatuskysely käy toteen vaalipäivänä. Taloustutkimuksen toteuttamassa kyselyssä SDP jäi neljänneksi 15,1 prosentin kannatuksella.
Tällä tuloksella tulee porvarihallitus, kommentoi puolueen puheenjohtaja Antti Rinne.

14

53

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noilla sanoilla Antti Rinne tietenkin pyrki vain motivoimaan SDP:n kannattajia lähtemään vaaliuurnille ja persuja harkitsevia äänestämään omaa puoluettaan.

      Uskon että vaalituloksesta riippumatta demaritkin osallistuvat hallitusneuvotteluihin. Sipilä on sen verran mielenkiintoinen tyyppi pääministeriksi, ettei mikään puolue halua olla osallistumatta vaalien jälkeisiin kivenkääntötalkoisiin.

      • Velkaa_jo_liikaa

        Ei näitä vielä kirkossa kuulutettu.
        Stubbikin voi ottaa ja lähteä huonon vaalimenestyksen jälkeen.
        Se parantaa sitten demareitten mahdollisuuksia hallitukseen.
        Kokoomus ja SDP elää nyt. Vaikka molemmat menee alle ala-asteikon.
        Persut on jo ehkä tasoittuneet. Siihen 17 % tuntumaan.

        Jotenkin kutina vasemmassa kiveksessä, että keskusta saa pääkaupunkiseudullakin todellisen jytkyn.

        Meneekö keskusta jopa 30 % hujakoille.

        Melkein kuin konkurssi maata pitää alkaa kehittämään.
        Ministerit ja puolueet kaikkonneet hallituksesta.


      • Vallan

        makuun päässyt Kokoomusko luopuisi ?


    • niinpäniinjoopajoo

      Joo kepulaisilla pääministereillä on pitkä ja menestyksekäs historia pohjoismaisen valtiotyön arkkitehteinä, vaurauden ja menestystarinan luomisesta toisen maailman sodan jälkeen. Hienot kepukokkare hallitukset loivat hyvinvointia 11,5v ajan:

      Kiviniemi I 2010-2011
      Vanhanen II 2007-2010
      Aho I 1991-1994
      Virolainen I 1964-1966
      Karjalainen I 1962-1963

      Menestystä kepujen ja kokoomuksen projektiin. Suomi kuntoon, ihan niin kuin kokoomus/kepu-vetoisilla hallituksilla on tapana. Ketään ei porvarihallitus jätä.

    • 920

      Ei kannata Rinteen luovuttaa sillä demarit olisivat keskustalle paljon parempi
      kumppani kuin kokoomus.

      • Äänestäjät

        päättää!


    • Ahon hallitus teki järkyttävää tuhoa 90-laman väärällä hoitamisella.

      Me maksamme tuon hallituksen virheistä edelleen kansakuntana ja kansalaisina.

    • kauheakohtalo

      Kepun johto kehuu kuinka on kokemusta yritysten ostosta ja myynnistä ulkomailla, puhuu soten ja kuntasektorin digitaalisaatiosta. Paljonkohan on ostettu, vai onko niin että enimmäkseen on myyty ja rälssätty ulos. Pääomapiirit ovatkin myyneet railakkaasti, juu. Kokoomuksen kanssa kepu pääsee vielä viimeistelemään ja paketoimaan julkisen sektorin alas ajon kokoomuksen raha seuraa potilasta mallillaan.

      Jo nyt iso osa kuntien ja kuntayhtymien laskutus, reskontra, tietojärjestelmistä ja it:stä on myyty ja rälsätty porvari- ja kepujohtoisissa kunnissa ja yhtymissä kanadalais-amerikkalaiselle jätille. Ei jää jäljelle kuin yrityksen suomen työntekijöiden palkat ja verot. Digitalisaation rahat sieltäkin ohjataan minne lie Amerikan mantereelle ja veroparatiisiin. Uusimpana aivoituksena porvareilla ja kepulla on ek:n painostamana työntekijöiden emu-eläkepuskurien käyttö, persutkin ilmaisseet kiinnotuksensa kuntien ja kuntayhtymien työntekijöiden eläkerahoilla pelaamiseen. Digitalisaatiota toteutetaan duunareiden rahalla, jotka pakenee amerikkaan.

      Kansa ei nää mitään ja fanittaa soineja, sipilöitä ja stubbeja. Kyllä tällä konstilla ammattiyhdistysväki akateemiset, sak ja toimihenkilöt irtisanoutui eläkeratkaisusta. Se on selvä. Yhteiskuntasopimukset heitetään roskakoriin.

    • 815

      Toivottavasti ei demarit luovuta koska keskustalla on paras mahdollisuus
      saada uudistukset käyntiin heidän kanssaan,Jos ovat oppositiossa alkavat
      räksyttää kaikkea vastaan.
      Kun kokoomus ja rkp ovat oppositiossa ei näistä sotahuuluista tarvitse
      välittää.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      aivan oikeia arvio, RINNE EI OLE HALLITUKSESSA, HÄNELLÄ ON VAIKEUKSIA saada eduskuntapaikka JUTTA URPILAISEN KOSTO ELÄÄ



      mutta STUBBIN ON PÄÄSTÄVÄ HALLITUKSEEN

      HÄN EI PÄÄSE KOMISSAARIKSI KOSKA ON TULPPA-KATAINEN

      HÄN EI VOI JÄÄDÄ RIVIKANSANEDUSTAJKSI EDUSKUNTAAN

      STUBBIN ON LIEHITELTÄVÄ SOINIA JOTTA PÄÄSEE HALLITUKSEEN

      STUBBIN ON SUOSTUTTAVA ETTÄ PAKKORUOTSI POISTUU

      RKP:N ÄÄNESTÄJÄT OVAT ULKONA HE EIVÄT VOI VAIKUTTAA VAALITUKSEEN SIINÄ MIELESSÄ ETTÄ PÄÄSISIVÄT HALLITUKSEEN VAIKKA MITÄ PAIKKAMÄÄRIÄ SAISIVAT

      rkp voi vielä yrittää ennen vaaleja jotain provokaatiota saadakseen hälinää???

      Soini muodostaa hallituksen ja pakkoruotsi poistuu

      SUNNUNTAI RATKAISEE, korkea äänestysprosentti tukee Perussuomea eli haette nyt kaikki sukulaisetkin tuttavat ja niiden tuttavat äänestämään Perussuomea,

      sitten HUOMATKAA ETTÄ SOININ HALLITUKSESSA EI OLE RKP:TÄ joten pakkoruotsi poistuu

      STUBB on aloittanut jo selvästi Soinin liehittelyn (Soini on suoraselkäinen kuulemma) ja on selvää että hän lähtee pian raveihin Soinin kanssa ja kuvauttaa itsensä vähintää selfiellä. Rinne on sivussa ja SOSIALIDEMOKRAATEISSA JUTTA URPILAINEN VOITTAA PROTESTIVAALIT JA RINNE EI vaan kamppailee pääseekö edes eduskuntaan

      Hallituksen muodostavat Soinin johdolla Sipilä ja Stubb on arvaus, ei takiaisia, EI MISSÄÄN NIMESSÄ VENEENKEIKUTTAJAA Rkp, Stubb myy Rkp:n ulos jotta pääsee hallitukseen

      STUBB EI IKINÄ TÄLLÄ PLANEETALLA SUOSTU ISTUMAAN RIVIKANSANEDUSTAJANA NELJÄ VUOTTA ILMAN MAHDOLLISUUTTA PÄÄSTÄ EU-KOMISSAARIKSI, VIRAT ON TÄYTETTY ja jos hän on TUNTEMATTOMANA PIENEN SUOMEN EDUSKUNNASSA NELJÄ VUOTTA HÄN

      EI ENÄÄ IKIMAAILMASSA PÄÄSE EU-KOMISSIOON KUN SIELLÄ UKOT VAIHTUVAT EIVÄTKÄ TUNNE HÄNTÄ

      Joten Stubb tekee mitä tahansa myönnytyksiä päästäkseen hallitukseen ja ilman muuta uhraa RKP:n ja rkp ulos siten Soinin hallituksesta. NÄISTÄ EI KERROTA KOSKA SUOMEN PUNAVIHREÄSSÄ YLE-KUPLASSA VALLITSEE OSAAMATTOMIEN TOIMITTAJIEN SENSUURI JA PEITTELY

      Ihan viime päivinä Yle on vaiennut Halla-ahoa vastaan tehdyistä hyökkäyksistä ja muslimien tekemistä kristyttyjen murhista Välimeren pakolaislaivassa. Pakolaisista Yle käyttää nimeä harhautusnimeä siirtolaiset, lukutaidottomista sossuun pyrkivistä jotka saatuaan kansalaisoikeudet, alkavat vierailla kotimaassaan ja lähettävät sinne sossurahojaan epämääräisiin kohteisiin, jotka voivat olla terroristisia

      Vilhelm Junnilan vaalijuhlassa ANARKISTIT HYÖKKÄSIVÄT HALLA-AHON KIMPPUUN SELKÄ TANASSA https://www.suomenuutiset.fi/maahanmuuttoseminaarissa-vedottiin-alkaa-tehko-ruotsin-virheita-alkaa-kulkeko-ruotsin-tieta/ Tilaisuuden alku viivästyi mielenilmauksen vuoksi. Jussi Halla-aho (ps.) ehti pitää esitystään vain hetken, kunnes muutama mielenosoittaja nousi seisomaan, käänsi esittäjälle selkänsä ja suuntasi iskulausekylttejään kohti kameroita. Turvahenkilöstö saattoi protestoijat ulos salista. Tilaisuuden oli järjestänyt kansanedustajaehdokas Vilhelm Junnila (ps.)

      Vilhelm Junnila, Varsinais-Suomi, nro 76, työnjohtaja, eduskunta-avustaja, Naantalin kaup.valtuutettu, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/vilhelm-junnila

    • isänitro

      Puheet porvarihallituksesta on peräisin kampakeraamiselta peloittelun ajalta.
      SDP,n politiikka on ollut nykyään porvarillisempaa kuin minkään muun puolueen.

      • palokkaanpaksu

        Siis tulevan hallituksen politiikka ilman SDP,tä ei lisää porvarillisuutta vaan päinvästoin vähentää sitä.


    • kylläsekukkuu

      Mikähän puolue leikkaisi suoriltaan ensivaalikaudella 6mrd julkiselta puolelta ja yksityistäisi? Ylikansallisille sote-firmoille raha seuraa potilasta malli. Pääomat ja voitot siirtyy ulkomaille se on selvä tuolla mallilla.

      Mitään ei sotessakaan ole lukkoon lyöty, kepun takki kääntyy nopeaan kokoomustahtoon kun aletaan sorvaamaan tosiasiallista sotemallia. Vaarallisella tiellä ollaan.

    • Syytäonkin

      Helsingin Sanomien uutisen mukaan Juha Sipilä (kesk.) onnistui puoluejohtajista parhaiten television erilaisissa vaalitenteissä ja väittelyissä. Näin arvioi 28,6 prosenttia Åbo Akademien politiikan tutkijoiden sähköiseen vaalitutkimuspaneeliin vastanneista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      900
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      542
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      531
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      515
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      496
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      449
    18. 42
      418
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      399
    Aihe