"Korjasin virheeni, mutta miten sinä noin äkkiä viisastut (vaikka olet paskanaamatollisko) ?
Miten nyt tiedät alijäähtyneestä vedestä, vaikka väitit, ettei "makeavesialtaassa" siis tankissa voi olla niin korkeaa painetta että vesi pysyy nesteenä?
>Muistan kun teimme kerran laboratoriossa kiehuvaa jäätä. Siinä siis faasit oli yhtä sekaisin kuin Osmiumin pää. Tosin siihen tarvittiin vain 611,73 pascalia mutta vain 0,01 Kelviniä.
En usko, että olet koskaan edes nähnyt tuota rakennusta missä on noin alhaisia lämpötiloja voi mitata. Tai ehkä Sonnimies näkee sellaisia Törnävän Kadettikoulussa, vai mitä?"
Osmium on mainio
6
54
Vastaukset
- Naurua_jo_neljännellä
Tässä toinen huvittava pappa.
Onko vaikea arvata kuka?
"Olen kyllä nähnyt minusta laadittuja henkilöarvosteluja. Sellaisethan tehtiin jokaisesta ainakin palveluspaikan vaihtuessa (tehtiin siis päättyneessä palvelussuhteessa). Mutta nehän olivat virka-asiakirjoja, joista asianomaiselle ei annettu kopiota. Kyllä ne minusta tehdyt henkilöarvostelut varsin hyviä, suorastaan ylistäviä olivat. En muuten olisi aina päässyt siihen joukkoon ja tehtävään, johon halusin päästä.
Mutta työtodistuksia kyllä annettiin asianomaiselle tämän pyytäessä. Niinpä minäkin sain sellaisen Esikuntakoulusta ollessani lähdössä sotaväestä eläkkeelle ja hakiessani konttoripalveluesimiehen paikkaa Valion pääkonttorilta, johon valitsevien uskoin arvostavan niitä valmiuksia, joita olin saanut tuossa opettajan tehtävässäni. Oikeassa olin, tehtävään pääsin, ja muutamaa vuotta myöhemmin kohosin vielä huomattavasti korkeampaan ja parempipalkkaiseen tehtävään, mutta se on toinen juttu.
Tässä siis se työtodistukseni:
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/29218_389094469181_4680019_n.jpg?lvh=1
Nyt sopii ”majuri evp:n” näyttää jotakin omaa todistustaan! Tai antaa edes todistetta siitä, että hänet on joskus sotaväessä kelpuutettu niin vastuulliseen virkaan kuin saunamajuriksi. Sitä kai tuolla tittelilläsi tarkoittanet." Et osaa laskea edes yksikertaisinta kemian laskua, testasin sen.
Et osaa mitään geometriasta, trigonometriasta puhumattakaan.
laitoin esimerkiksi hyvin yksinkertaisen laskun, oliko se kartion sisällä oleva pallo tai jatain yhtä helppoa ja sinä julistit: "Osmium on tullut hulluksi." Ei Osmium ole tullut hulluksi, vaan hän on opiskellut, toisin kun Helsingin Dosentti tai Kepukemisti, joka ei tiedä edes hiilen järjestyslukua ja yleisimpiä atomipainoja.
Joko siellä Tolliskomaalla on tiedossa turvesuon rikkipitoisuudet?
Eikö teillä siellä Tolliskomaassa ole mitään käsitystä miten ja miksi kasvit kasvavat?
Miksi kasvit tarvitsevat metalleja ja epämetalleja.?
Luuletteko te Syöttiläät ja Tolliskot että mikään vihreä kasvi voisi kasvaa ilman ensimmäisen ja toisen ryhmän metalleja?
Na ensimmäisessä ryhmässä ja mikä on toisessa, joka on aivan välttämätön ovat helppoja, JOS ON INSSI, KEMISTI(vaikka vaan kepu) tai HELSI8NGIN DOSENTTI.- ÄläLuule_tiedä
Muistatko Osmium, kun hävisit insille intoksen jostain asiasta.
Jonka inssi tiesi, sinä et, silti intit vastaan.
Laitatko vastaan inssin tiedoille, jotka omaa alaa?
Oli vesivoimaan, ja sen tehoihin. - res-inssi
ÄläLuule_tiedä kirjoitti:
Muistatko Osmium, kun hävisit insille intoksen jostain asiasta.
Jonka inssi tiesi, sinä et, silti intit vastaan.
Laitatko vastaan inssin tiedoille, jotka omaa alaa?
Oli vesivoimaan, ja sen tehoihin.Palstan "inssi" kopioi tiedot netistä, muuntelee niitä ja ja lisää niihin omia päätelmiään. Hupaisaa tekstiä.
"Inssin" parasta antia lienee kuitenkin "noustaan 10 m tikkaille ja kaadetaan vettä toiseen ämpäriin jne." - Se.nähty
ÄläLuule_tiedä kirjoitti:
Muistatko Osmium, kun hävisit insille intoksen jostain asiasta.
Jonka inssi tiesi, sinä et, silti intit vastaan.
Laitatko vastaan inssin tiedoille, jotka omaa alaa?
Oli vesivoimaan, ja sen tehoihin.Ei Osmium pärjää tiedossa inssille.
- Osmiumi
Osmium väitti kerran turpeessa olevan 22% rikkiä. Pyysi laskemaan paljonko sen palaessa syntyy antineutriinoja. Ja hoki tolliskomaata.
Oli kuulemma Ämmässuolta hakenut näytteen, sitä poltellut ja haistellut ja päätynyt tähän määrään, oli ihan moolimassan antineutrooneille laskenut. 2200 grammaa kuulemma se. Tulokseen Osmium päätyi kehittämällään kaavalla laskien, jos kilossa turvetta on 2200 grammaa antineutriinoja, se tarkoittaa 22 % rikkipitoisuutta. Sitten taas hoki tolliskomaata.
Päänsä meni sekaisin, ihmekös tuo kun Ämmässuon 22 prosenttista rikkiturvesavua haistelee. Sen jälkeen on hokenut tolliskomaata entistä enemmän. Kertoilee kuinka on opiskellut miten trigonometrialla lasketaan kuusikulmaisia neliöitä pallon sisässä suljetulla monikulmiojonomenetelmällä.
Siinä sivussa haistelee sitä 22% tuverikkisavua. Ja hokee tolliskomaata.
Muuten, muualla maassa turpeessa on rikkiä jotakuinkin 0,22%, Osmiumilla siis tuo 22%.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?44595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t219513- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492