3700 euron autovero putoaa 3000 euroon

rääkyvä_persu

Persut lupasivat vaaliohjelmassaan poistaa autoveron. Nyt tehdyn päätöksen mukaan YLE:n uutisten laskeman keskihintaisen (21.000 euroa) uuden auton nykyisestä 3.700 euron autoverosta leikataan heljän seuraavan vuoden aikana yhteensä n. 700 euroa.

Neljän vuoden kuluttua uuden 21.000 euron hintaisen auton hinnassa on siis edelleen autoveroa 3.000 euroa.

Tulkitseeko persu, että autovero on näin poistunut?

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peruspersua voi kusta silmään - ei se välitä.

      • sovitteluntulos

        No peruspersu osaa silti erottaa mitä kannatetaan ja mitä kompromissien kautta saadaan. Siis jonkun asian kannattaminen ei ole sama asia kuin lupaisi sen toteutuvan, muutoinhan olisi pohjoiskorealainen diktaattorin yksipuoluemalli hallitsemassa. Kai jopa sinä pepep tämän käsität ja jos et, niin voi voi?


      • sovitteluntulos kirjoitti:

        No peruspersu osaa silti erottaa mitä kannatetaan ja mitä kompromissien kautta saadaan. Siis jonkun asian kannattaminen ei ole sama asia kuin lupaisi sen toteutuvan, muutoinhan olisi pohjoiskorealainen diktaattorin yksipuoluemalli hallitsemassa. Kai jopa sinä pepep tämän käsität ja jos et, niin voi voi?

        Eri asia on, että luvataan poistaa esimerkiksi autovero kokonaan ja poistaa verotus alle 1000 euron kuukausituloista. Persut siunasivat oikeistolaisen politiikan (joka ei minua tällä hetkellä onneksi paljoa häiritse), vaikka toisin puhuivat.


    • lälläti-lää

      Tämä oli se vaihtari, jonka persut saivat luovuttuaan kaikista pakolaispolitiikan kiristämiseen liittyneistä vaatimuksistaan.

    • 153

      Mahtaa nyt väki rynnätä autokaupoille niin että Vehon ovista saranat irtoilevat... Huvitti lukea Taloussanomien keskustelusta jonkun nettipersun yrityksiä vääntää autoveron poistosta Sipilän lupaus eikä Soinin. Miksi joku rivipersu yrittää valkopestä Soinia? Kun kerran tietää Soinin mokanneen (taas), eikö olisi viisasta tehdä siitä johtopäätökset Soinin "kyvyistä" hoitaa asioita ja ehkä arvioida uudelleen puoluekantaansa? Vai oliko se edes rivipersu? Soinihan on itse kehunut kuinka tuon kaltaista propagandaa nettikeskusteluissa tehdään heillä oikein puoluetyönä?

    • päkmanni

      Persujen ensimmäinen poliittinen saavutus, autoveron alennus. Tosin autoveron alennusta leikkaa ajoneuvoveron nosto, vaihtoautojen hinnanalenema ja romutuspalkkio.
      Autoliikkeet iloitsesevat - todettiin uutisissa. Syystäkin, autoveron alennus on helppo ohjata autoliikkeen katteisiin.

      • TurhaaKitinää

        Persujen autoveromalli siirtää autoveron alennuksen maksamisen köyhille autojen käyttömaksujen korotuksina.

        Isä Timo on lanseerannut edustuksellisuuden koskemaan myös autoilua. Köyhät kokevat tyydytystä nähdessään Isä Timon istuvan ministeriaudin takapenkillä tai ajamassa Leksuksellaan. Edustuksellisuus on persujen myötä laajenemassa koskemaan myös syömistä:

        http://is11.snstatic.fi/img/658/1288746143919.jpg


    • Halla-ahon_äänestäjä

      MITÄ SITTEN. Mikset äänestänyt Perussuomalaisia, jos haluat autoveron pois
      mitä siinä valitat
      kun paskalakibisnesmies Sipilä ja hölöttäjä Stubb istuvat hallituksessa
      hörhöilemässä

      Sehän tässä on ongelma että mamua tulee maahan ja TARVITAAN VEROJA AUTOISTA JOTTA MAMULLE SAADAAN ELINTASOA SUOMEEN

      • 153

        Niin, mitä sitten kysyy palstapersu. Mitä väliä yhdellä rikotulla lupauksella lisää? Kuule, siksi en äänestänyt persuja, kun näin mitä naurettavaa pelleporukkaa he ovat. Ihmettelen, miten sinä et tajunnut sitä? Nyt sitten voimattomana yrität täällä selitellä, miksi vähemmän viisas äänestysvalintasi ei muka ollutkaan vähemmän viisas.


    • Arhisti

      Muut auton käyttömaksut nousee vastaavasti ja se ei ole pers-jujuttajien syy.

    • jäävipersu

      Tuon 700€ saa tikimällä pois vaikka heti. Hevonpaskaa persujen autoveron poisto. Ainoastaan uuden, kalliin auton ostaja hyötyy.

    • KylläSuomipoikaaViedään

      Minua kiinnostaa tämän neron kokoomuslaisen narsistin, Stubbin käsitys siitä, että verotus kohdistuu tulevaisuudessa, tehtyjen päätösten vuoksi enemmän auton käyttöön kuin sen hankintaan?
      Mielenkiintoinen ja nähtävästi täysin kanarvan ajatusmaailmasta napatulla logiikalla. Nostetaan vuotuista ajoneuvon käyttömaksua, joka nimestään huolimatta ei huomio mitenkään ajoneuvon käyttömäärää, eikä siis ole itse hallittavissa, mutta Stubbin mielestä, koska kyseessä on nimeltään käyttömaksu, ja siihen kohdistetaan korotukset, ja autoveroa lasketaan osissa - ajoneuvon käyttömaksu tulee luultavasti nousemaan kerralla tuon neljänvuoden autoveroa laskettavalla määrällä.

      • osservatore_romano

        Hyvin kaivettu!


        Fjonga-Hutsula toteaa siis PUOLUEEN OMAN LEHDEN JUTUSSA:

        "Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo painottaa, että perussuomalaiset poistaisivat autoveron kertaheitolla eikä asteittain.

        – Autoveron poistaminen on veropolitiikkamme kärkihankkeita. Siitä tulevia veromenetyksiä ei pidä kompensoida bensaveron tai käyttömaksun korotuksilla, Slunga-Poutsalo sanoo."

        "Kärkihanke", "kertaheitolla", "ei pidä kompensoida".

        Että turha syytellä persutyyliin punavihermädättäjätoimittajia asioiden vääristelystä.


    • SillaiKaiSitten

      No vähenee kuitenkin pienipäästöisissä eli halvemmissa autoissa eniten.

      • Palstaperssupaneepoikia

        Kuule, pienipäästöinen ei ole sama kuin halpa. Itseasiassa pinipäästöisimmät autot ovat melko kalliita, hinnoiltaan siellä 40000 euron tuntumassa.


      • huhuhujhuujj

        Hybrideissä vero laskee eniten. Ne eivät ole halpoja, eivätkä tule olemaankaan veroalen jälkeenkään. Seuraavaksi pienipäästöisin ryhmä cityautot kolmisylinterisillä pikkumoottoreillaan taas ovat valmiiksi jo niin halpoja, että veroale vaikuttaa niiden hintaan noin kaksisataa euroa, jos sitäkään. Hah varsinainen velmuutus. Hallitus saa lisätienestejä maailmalle hukattavaksi käyttöverokorotuksella. Voi pyhä yksinkertaisuus.


      • KelleOnKelleEi
        Palstaperssupaneepoikia kirjoitti:

        Kuule, pienipäästöinen ei ole sama kuin halpa. Itseasiassa pinipäästöisimmät autot ovat melko kalliita, hinnoiltaan siellä 40000 euron tuntumassa.

        Onko 40.000 sitten kallis?


      • lkhfdhjk

        Persujenhan piti olla tavallisen kansan asialla. Mulle kyllä 40 000 euron auto on kallis, vaikka kuulunkin siihen seuraavaan rangaistavaan ihmisryhmään, joka palkkaa vaatimalla kuppaa raukkaa poloista työnantajaa.


      • Palstapersupaneepoikia--
        KelleOnKelleEi kirjoitti:

        Onko 40.000 sitten kallis?

        Verrattuna vaikka siihen että parilitraisen Golffin saa kahteenkymmeneenviiteen... Ja noin 80 prosentille suomalaisista on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      213
      4871
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      63
      1608
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      59
      1598
    4. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      183
      1358
    5. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      69
      1221
    6. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1106
    7. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      63
      1089
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      69
      1012
    9. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      80
      995
    10. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      114
      990
    Aihe