Mein Kampf I ja II

aatuntutkija

Hitlerillä oli hyvin erilainen näkemys sodasta ja rauhasta verrattuna nykyajatteluun. Kirjassaan Mein Kampf (Taisteluni) II hän hehkutti, että jokaisen itseään kunnioittavan kansan on pakko sotia totaalisesti vähintään yhden kerran 25:ssä vuodessa.

Hitler toteutti hyvin kirjaimellisesti omaa teoriaansa: Ensimmäinen maailmansota alkoi suurelta osin Saksan aiheuttamana vuonna 1914. 25 vuotta siitä eteenpäin oli vuosi 1939, jolloin Aatu ja kumppanit sotivat taas kunnolla ja totaalisesti uudelleen.

Jos Saksan tuhovuodeksi lasketaan 1945, olisi Saksan pitänyt Aatun kirjoitusten mukaan aloittaa sota vuonna 1970.

Historia osoittaa kuitenkin, että näin ei käynyt.

Aatu itse haavoittui I maailmansodassa korpraalina. Se on saattanut osaltaan vaikuttaa Aatun pakkomielteeseen sotaan ja väkivaltaan.

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatu siis loi lunta, myi persettä, myi kortsuja, kopioi postikortteja vesiväritöiksi, vastaanotti almuja juutalaisilta (nämä kaikki wienin aikoina), soti ja haavoittui ekassa maailmansodassa, kirjoitti avustajineen mein kempfin, oli seksuaalinen pervertikko, häröili mustan magian parissa, jne joten aatu päätti työllistää itse itsensä näistä syistä ... muuten pitkäaikaistyötön. mutta mistä näitä hulluja tuli ja tulee vastakin ?

      • aatuntutkija

        Älä muuta sano. Tätä minäkin ihmettelen tukka pystyssä ja korvat luimussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe