Mitä mieltä alaikäisista pakolaisvaimoista?

hjkhps

Hollannissa 14-v. pakolaisvaimo raskakana 9:nellällä kuulla ja kadonnut asuntolasta.

Suomeenkin on ilmisesti tullut muutamia lapsivaimoja pakolaistulvan mukana. Miten pitäsi suhtautua? Minusta Suomen lain mukaan mentävä. Minusta kenellekään 14-v. ei pitäisi sallia avioliittoa Suomessa, ja muualla solmitus avion ei pidä olla pätevä ja voimassa Suomessa. Jos esim. 17-v ja aviomies edes suunnilleen samaa ikäluokaa niin voisi harkita poikkeuslupaa. Silloin avio olisi hyvä solmia Suomessa. Massa maan tavalla.

Suomessa kuulemma pyritään erottmaan tällainen pariskunta asumaan erikseen asuntolassa, aikuinen mies aikuisten joukossaa, alaikäinen vaimo, lapsi, tyttä alaikäisten joukossa. Erityisen tarkkoja tästä silloin kun avioparin osapuolten ikäero suuri.

Jonkinlaista tapauskohtaista joustoa ynnärtääkseni taoaukohtaisesti, jos ikäero esim. ei suuri, ja liitto, pariskunta sopii joten kuten Suomen avioliittolain, ja sen poikkeusssäntöjen pirtaan.

Lapsiasiavaltuutetun, Kurttilan, kannaotto olisi tarpeen. Toivoa hänen järkevästä kannasta on. Hänhän on puhunut järkeä pippelin silpomisesta, vaatinut sen kieltämistä, ja vaatinut myös vapaata valintaa kaikille koulussa ussan ja ET:n välillä.

Tässä alaikäisten naimisiinmenossa jos missä, on kyse lapsen oikeuksista. Kyllä ne on tosiasiassa muut kuin 14-v. tytöt, jotka naimisiin menostaan ja puolisostaan päättävät. Vanhempansa ja uskonyhteisönsä.

Tulipa mieleen miten mahdetaan oikeusministeriössä suhtautua jos tasa-arvoisen aviolain voimaan tultua samaa sukupuolta oleva pari hakee poikkeuslupaa avioon alaikäisenä/alaikäisinä? Onko erilainen suhtautuminn lesbo ja homiopareihin tällaisessa tapauksessa. Edellisille myötämielisempi?

Ei kai rek. parisuhteen solmimiseen ole annettu poikkeuslupaa alaikäiselle/alaikäisille?

18

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fda

      Minusta tuollaiset avioliitot tulisi mitätöidä, jos mielivät tänne asumaan.

      • kukkenhaim

        Toki. Eikös Ruotsissa ollut tuollainen tapaus ja eri osoiteessa elävät nykyään.


      • fda

        Hyvä juttu. Tosin tuollaiset ukot saisi passittaa takaisin.


    • tasara

      "Maassa maan tavalla", sanoi pres. Niinistökin !

      • pressankannattaja

        Niinistö on osallistunut pakolaiskeskusteluun objektiivisella ja realistisella otteella. Sopivan jämäkkä mutta avarakatseinen on nykyinen presidenttimme.


    • Anti-Sami

      "Mieluummin alaikäinen kuin samansukupuolinen. Varmasti tämäkin lapsi riistetään biologisilta vanhemmiltaan ja luovutetaan homoparille." - sami-a

      Anteeksi, ei saisi olla ilkeä, mutta kun...

    • Kävin juuri kuuntelemassa eduskuntakeskustelua uudesta avioliittolaista. Ainakin kaksi kansanedustajaa kiinnitti huomiota siihen, että Suomen laissa on poikkeuspykälä, joka mahdollistaa lapsiavioliiton ja vaativat sen kumoamista. Olen samaa mieltä.

      • ioköl

        Joo, toinen oli SDP:n naiskansanedustaja, en sano nimeä kun en muista ihan varmasti. Sanoi että ei oikein keksi miksi kukaan tarvitsisi poikkeusluvan avioon alaikäisenä. Komppaan.

        Jos on vaikka raskaaksi hankkiutunut, tahallaan tai vahoingossa, alaikäisenä ei se ole mikään peruste päästä naimisiin heti. Ihan hyvin voi odottaa kunnes on 18-v, ja menee sitten naimisiin, jos vielä siltä tuntuu.


    • åpop

      Jos Suomeen muuttaa aviopari, joka Suomen lain mukaan ei voisi päästä naimisiin, olla naimisissa keskenään, niin silloin se avio ei päde Suomessa. Ja sillä selevä, elikkäs sipuli.

      • fda

        Vatikaanissahan tuo raja taisi olla 12.


      • åpop

    • kukkenhaim

      Lähde?

      • fjxfjfjj

        Ei niitä jaksa kaivaa ja linkittää mutta ihan oikea uutinen se on. Suomen viranomaienkin sitä kommentoi, että Suomessa ei noin raflaavia tapauksia ole ollut hänen tietääkseen.

        Sinänsä hyvä että olet skeptinen etkä kaikkea usko noin vain.


    • tervetuoloasuomeen

      Monikulttuuri on LOTTO VOITTO suomalaiselle miehelle. Lait uusiksi ja suojaikäraja islamin mukaiseksi johonki 12 ikävuoteen. Ajokortti 16 vuotialille, pääsevät jo ajanaan kännissä nuorempina. Miesten pitäisi olla riemuissaan uuista kulttuureista ja tavoista. Nämä ovat jo Raamatun mukaisia lakeja joita olisi syytä noudattaa. Uskovaiset saavat nyt sitä mistä niin äänekkäästi puhuvat meille ateisteille. Sitä saa mitä tilaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe