Kuolema ja tiede

cretu---

Monet ihmiset suhtautuvat tunnepohjaisesti kuolemaan ja tieteesen. Totuutta rakastava tutkija ja tarkkailija ei voi sitä tehdä. Kuolema ei saa vaikuttaa niihin johtopäätöksiin, joita luonnosta tehdyistä havainnoista ja tieteellisen tutkimuksen datasta tedään.

Minun vanhempani ovat kuolleet. Oma tyttäreni on kuollut. Monet sukulaiseni ovat kuolleet. En anna näiden surua aiheuttaneiden kokemusten vaikuttaa tieteelliseen tutkimukseen suuntautuneeseen mieleeni.

Tutkin edelleen havaintoja puolueettomasti ja näen niiden kautta luojan, meidän taivaallisen isämme. Niin - kutsun häntä taivaalliseksi isäksi tarkoituksella, koska ateististet maallikot puhuvat "luontoäidistä". "Taivaallinen isä" ei heille kelpaa, mutta "luontoäiti" kelpaa, koska se ei ole suunnitelmia tekevä ajatteleva toimija niin kuin Jumala.

Mitä on elämä ja mitä on kuolema?

Biologisesti tarkasteltuna elämän täytyy johtaa kuolemaan ja kuolevien eliöiden energia siirtyy hajoamisen ja raadonsyönnin kautta uudelleen ekosysteemin kiertokulkuun. Elämä ja kuolema ovat siten ohjelmoidut kaikkiin eläviin olentoihin. Jokainen solu on ohjelmoitu kuolemaa varten samoin kuin jokainen elävä olento.

Tämä on tieteellinen totuus. :-)

5

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen ateisti vaan enpä puhu luontoäidistä.

      Joten älä yleistä äläkä rakentele olkiukkoja

    • Ei soluja ole ohjelmoitu. Jos joku niin joskus sanoo, kyseessä on eräänlainen havainnollistaminen ja kuvakieli, "ikään kuin".

    • "Tutkin edelleen havaintoja puolueettomasti ja näen niiden kautta luojan, meidän taivaallisen isämme."

      Luulet tutkivasi puolueetomasti, mutta et ole toistaiseksi selittänyt millä tavoin näet havaintojen kautta luojasi.

      "Niin - kutsun häntä taivaalliseksi isäksi tarkoituksella, koska ateististet maallikot puhuvat "luontoäidistä"."

      Vain sinun mielikuvituksessasi. Yritä nyt edes luopua tuosta harhasta ettei maailmassa olisi muuta kuin kreationisteja ja ateisteja.

      Jatkossa en keskustele rekisteröimättömien nimimerkkien kanssa.

      • cretu---

        "...Jatkossa en keskustele rekisteröimättömien nimimerkkien kanssa...."

        Jos annat lupauksen, niin pidä lupauksesi. :-)


      • Eikö sellainen laulukin ole olemassa kuin "Älä unohda hymiötä"?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      472
      1366
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1136
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      767
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      733
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe