TULE MEILLE TÄYSHOITOON..taskurahaa kotiinlähtöön.

Kempeleen-Juha

"Uutissuomalainen: Vapaaehtoiseen paluuseen tulossa porkkanaksi lisärahaa
Keskiviikko 13.9.2017 klo 07.50
Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita yritetään saada lähtemään Suomesta nostamalla vapaaehtoisen paluun tukea reippaasti. Avustus voi olla joko käteis- tai hyödyketukea. (ISMO PEKKARINEN/AOP)
Sisäministeriössä valmisteilla olevasta asetuksen muutoksesta kertoi keskiviikkona Uutissuomalainen .

Avustus voi olla joko käteis- tai hyödyketukea, ja lainsäädäntöneuvos Jorma Kantolan mukaan molempia ollaan korottamassa. Hän ei vielä puhu summista.

Lähtörahan korotus kuitenkin kohdennetaan Uutissuomalaisen mukaan etenkin käteistukeen, jonka suuruus riippuu paluumaasta oloineen.

Käteisavustus esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin vapaaehtoisesti palaavalle on nyt normaalisti tuhat euroa ja lapselle 600 euroa.

Esimerkiksi korotettua avustusta oltaisiin Uutissuomalaisen mukaan nostamassa 1  500:sta 2  500 euroon.

Paluurahaan on tälle vuodelle varattu 8,8 miljoonaa euroa. " SITTEN KUN KOTONA ON TYLSÄÄ VOIT TAAS TULLA TÄYSHOITOON VAIKKA ERI NIMELLÄ TAI MITEN HALUAT. Taloni on sinun käytössä ja pyysin aluksi 2000 kaveriasi myös täyshoitoon 35.000 edellä tulleen lisäksi..

STT

13

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maantierosvo

      Minäkin olen kähdössä suomesta, saanko myös tuon 2500€?

    • Hyvin_pyyhkii

      Suomella täytyy mennä aika hyvin, kun on tuollaiseen varaa!

      Oletan, ettemme joudu enää lukemaan uutisista vanhainkotien tai päivökotien ja koulujen resurssipulasta.

    • Kuuskutonen-Vaari

      Vithu mitä sirkusta sanon minä..

      • Tämä on se tanssiva kongressi, tanssivat ilosta hyvintuottavan bisneksen siivittäminä, viis siitä onko siihen varaa. Otetaan velkaa ja nostetaan veroja, niinhän se on aina hoidettu EU-aikana ja angela kiittää vanhaa sotakaveriaan. Ainoa mikä nyt vähän voi olla noloa, kun siinä tanssin tuoksinassa kieli ruskettuu, mutta se riskihän on otettava, että ainahan rapatessa roiskuu.


    • Urpo-Orpon-Akka

      Matubisnes on HYVÄ bisnes ainakin minulle..no Kuona-Luonakin sai jotain murusia ..ainoastaan 3,2 milj/e eli ei mitään ..

    • Justiinsa juu, istuvat kuin täit junttilan tuvan seinässä.
      Mutta onhan tämän päivän ilouutisena kuitenkin maan satavuotisjuhlan kunniaksi jaettava purkinavaaja vielä elossa oleville sotaveteraaneille.
      Ilmeisesti syksyn keräyksen tuottoa tai jonkun sponsoroimana, ensi vuonna varmasti kerätään jo se purkkikin.

      Tosin Helsingin kaupungin sosiaalitoimen siunauksella ne, jotka saavat ruokapalvelun kotiin, on kilpailutettu annoksista leipä ja levite, seuraava kilpailutus vienee loputkin, joten purkinavaajille linee sen jälkeen käyttöä, kun köyhät eläkeläiset mukaan lukien sotaveteraanit siirtyvät ostamaan kissan ja koiranruokapurkkeja, jolleivät jaksa kaiken aikaa rouskuttaa hyvin vitaminoituja ravitsevia kotieläimille tarkoittuja muroja.

      Mutta onhan sentään vastaanottokeskusten lapsukaisille järjestetty toiveiden ja vaatimusten mukaiset ruokapalvelut ei tarvitse kilpailuttaa.
      Miksi valmiista pöydästä ja hyvistä palveluista mihinkään lähtisi, joutuu vielä ihan itse vastaamaan itsestään.

      Hävetä tässä maassa ei osata enää lainkaan verojen hävittämistä ties mihin muuhun tarkoitukseen kuin siihen mihin niitä alunperin ollaan keräävinään, omista ei niin väliä
      Maan ääristä roudataan ottajia ja se on ehtymätön luonnovara, jos mikä.
      Tähän veroja saadaan upotettua vaikka lainsäädännöllä maksajat kriminalisoiden, ei riitä purkinavaajat.

    • foiauefjödakjröej

      Tuo on 7 vuoden palkka Afganistanissa. Suomessa keskitulo on 3600 euroa/kk, eli 43200 euroa vuodessa. Jos suomalaisella maksettaisiin 302 400 euroa, hänkin varmaan mielellään lähtisi turistimatkalle täysihoidolla.

      • Totuuskomissio1

        Ei ole tämän maan päättäjät älyllä silattuja, eikä mitään kunnioitusta omaa kansaa kohtaan, ulkomaisille "interreilaajille" maksetaan täysylläpidossa köllöttelyn päälle vielä kunnon tili paluumatkalle.

        Nyt on kysyttävä: Missä meitä suomalaisia palkittaisiin yhtä hyvin rikollisesta tunkeutumisesta, valehteluineen ja vedättämisineen, jos tästä "jalanviljaan"...??

        "Säkillä valonkanto pirttiin" jatkuu, kiitos Kepu-Kokoomusvetoisen hallinnon, eikö mikään pysäytä hulluutta, tämä ei ole itsenäisen valtion politiikkaa, missä laki-ja oikeus toimii kuten kuuluu hyväksikäyttäjien ja muiluttajien kohdalla toimia.


      • uyuyuy

        Tuli mieleen että haitta tuossa on se että se on vetotekijä. Joo se on kyllä aika huono homma. Olis helpompaa kontrolloida rajaa. Sitä tarvitaan.


    • fkjaödlakajfödlkj

      Kyllä minäkin noudatan lakeja, kun maksatte riittävästi. Vaikka 1000 euroa yhtä lakipykälää kohden näin alkuun?

    • Kempeleen-Juha

      Menkää leipäjonoon köyhät suomalaiset jos ahdistaa tai on nälkä..Turha öyhöttää sillä me päätämme mitä te tarvitsette tai ette tarvitse..

      • Kempeleen-Juha

        Sillä olen Jumalasta seuraava jos se ei jollekulle ole vielä tullut selväksi.


    • summeri555

      "Katsokaa keisarilla on upeat vaatteet", niin uskotellaan kansalle ja keisari itsekin niin uskoo!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      94
      3552
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      44
      2917
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2396
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2328
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2291
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      117
      2267
    7. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2153
    8. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2127
    9. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      115
      2065
    10. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1984
    Aihe