silmäkulmin opettajaani joka tarinoi että Australiassa ihmiset kävelevät pää alaspäin.
Pidin opettajaani tärähtäneenä vaikka sillä oli söpöt tissit.
Ajatelkaapas pienen pojan tuskaa jolle selitetään totena jotain mikä ei nyt järkeen mennyt.
Mukauduin sitten aivopesuun niin kuin kaikki muutkin. Vuosikymmenet kuluivat tässä uskossa. Työ, koti ja lapset veivät kaiken ajan.
Nyt olen tutkinut 2- 3 vuotta litteän- Maan teoriaa ja se vaikuttaa todennäköisemmältä kuin pallomaa.
Vastaväitteet pallomaan puolesta vaikuttavat köykäisiltä ja väitteiden tekijät eivät useinkaan ole perehtyneet aiheeseen tarpeeksi.
NASA on jäänyt kiinni sadoista valheista. Miksi se niin tekee?
Katselin pienenä alakoululaisena jyrkin
12
205
Vastaukset
- tissivani
Opettajasi oli oikessa. Australiassa ihmiset kävelevät ylösalaisin. Painovoima nääs...D
Yhtään valokuvaa sellaisesta ei tosin ole mikä on merkillistä.- ajattelun.aihetta
Jos kuvaaja ja kuvattava ovat pää alaspäin, mitä näkyy kuvassa?
Toisaalta, vain se että valkoinen mies ensin asui pohjoisella puolella paikkaa jonka nimitti Maapalloksi on syynä siihen miksi Australiassa ollaan "pää alaspäin".
Jos valkoinen mies olisi aloittanut matkansa toisaalla olisi tilanne toisin.
- SatelliittiTiätemiäs
Satelliitit eivät pysty ottamaan vaakakuvia että näkisimme roikkuvia pilvenpiirtäjiä.
Kuten olette huomanneet niin kaikki satelliittikuvat ovat otettu kohtisuoraan maata vasten. - AFES
Kaikki on niin suhteellista, jopa maailmankartta:
https://www.mapsinternational.co.uk/upside-down-world-wall-map-political-without-flags.html
En koskaan mene "ylös" vaan pohjoiseen, enkä "alas" vaan etelään. - hähähähäähäääääää
Satelliittikamerat ovat suunnattu niin että ne ottavat kuvaa ainoastaan kohtisuoraan maata vastaan.
- liskoaivot
Uskon heti psykopaaattien teoriaan, että saan olla liskojen tuossa parviälyssä.
Kenet korotan herrakseni että palvon oikeaa PSYOP-totuutta enkä joudu uude maailmanjärjestksen teloitettavaksi? - pierahdus
Satelliittikamerat kuvaavat vain maata kohtisuoraan.
Niitä ei ole suunniteltu ottamaan kuvaa roikkuvista pivenpiirtäjistä.
Ne olisivat kyllä hauskoja. - Huu-Haa_Huhtasaari
Poris nais opettaja kerto et maa ei ole lainka pyöriä vaan littana plätty.
- MurkkuMunissa
Aloittaja kysyi viime lauseessaan että miksi NASA valehtelee?
En minä tiedä mutta totta ovat NASAn valeet. Oliko lause oikein....D
En rasita teitä muuta kuin yhdellä väittämällä:
https://www.youtube.com/watch?v=M5Z3RrLYsHo - Rantasipi
Hörhöjen koostamien Juutuupi videoiden katselu ei ole tutkimusta.
- PisuRannalla
Niin.
Pitäisi katsoa vain TV:tä. Sieltä tulee massoille soveltuvaa totuutta.
Niin minäkin katselin Jyrkin - sen ohjelman. Ymmärrätkö sinä dille, että otsikko ei ole mikään tarinan alku!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684