Turha maksaa liitolle, joka on noin politisoitunut ja täysin SDP:n talutusnuorassa... Etenkin kun en ajattele asioista kovinkaan vasemmistolaisesti ja PAM on taas ensi vaaleissakin työntämässä meidän sinne maksamista jäsenmaksuista kerättyä rahaa demareitten vaalikassaan.
Pelkkä työttömyyskassa ajaa saman asian ja samalla säästän vuodessa satasia.
Ajattelin erota PAMista.
22
326
Vastaukset
- ayeiisänmaanasialla
Kannattaa hoitaa ansiosidonnainen YTK:ssa. Siellä kerrotaan, miten toimia. YTK:ssa on hyvä palvelu.
Ansiosidonnaista tulee moni tarvitsemaan SAK:n hallituksen aloittamassa 80.000 työnantajayrityksen toiminnan alaarvostamiskampanjassa. Nämä yritykset eivät ole SAK:n suoran ohjauksen alla, niin SAK:n hallitus käyttää muita kampituskeinoja. Työtä tarjoavien positiivinen asenne on romahtamassa. Se tarkoittaa lisää yt-neuvotteluja ja postiivisen työllisyyskehityksen heikkenemistä.
Teollisuusliitto rikkoo työrauhavelvollisuutta lakoillaan. Sopimukset ovat olemassa ja silloin on työrauha. PAMin vartijoiden lakko on ainut, joka on oikea lakko. Muut ovat paskalakkoja. Ay-pomot kiukuspäissään pakottavat jäsenensä henkilöhtaisen kaunansa kostajiksi. - Sairassysteemi
Ammattiliiton jäsenenä rahoitat Suomessa vasemmistopuolueita jäsenmaksuillasi vaikka et olisi vasemmistolainen. Tämä systeemi on demokratian vastainen.
- fdwfwefwefewe
Työläinen on vasemmistolainen jo syntyjään. Muutoin se on luopio. Luuletko, että porvari ajaa sinun etuasi. Sinä et tajua vittusta etkä vattusta mistään. Olisi kannattanut jättää syntymättä.
Tuollaisia helvetin hönöjä täynnä koko maa. - Tuomioko
fdwfwefwefewe kirjoitti:
Työläinen on vasemmistolainen jo syntyjään. Muutoin se on luopio. Luuletko, että porvari ajaa sinun etuasi. Sinä et tajua vittusta etkä vattusta mistään. Olisi kannattanut jättää syntymättä.
Tuollaisia helvetin hönöjä täynnä koko maa.Kauhea kohtalo. Jo syntyessä leima otsassa, eikä pois saa.
Jos hiukan kriittisesti luet omaa tekstiäsi, niin kuulutko seurakuntaan, joka vetoaa liittymään joukkoonsa?
- Syvämietiskely
Miksi vain ajatella ? Toimia pitäisi ja sehän on helppoa. Työnantaja ei varmaankaan ole niin tyhmä , että antaisi ilmi sen ettei liittomaksua tilistäsi enää peritä. Tuohan olisi "politrukki pulun ruokintaa". No tosin olen kuullut myös jonkun olleen noin typeräkin mutta siihen lienee syykin.
Kun vielä eroat toisesta 1,6-1.8 prosenttia palkastasi vievästä on sinulla jo ennen eläkettäsi sievoinen säästösumma jos viisaasti hoidat sitä. erään romaanin mukaan "Se oli hyvä lotti, Jönssin pittä nyt säästää ja ei juo koko raha". Toisen kassan turva maksaa melko pienen summan ja sen hyöty on työttömyystapauksessa sama.
Onnea matkaan kuitenkaan se ei lakkotapauksessa "syrjinnältä" pelasta ! - Ohkkgf
Ei tarvitse erota kun et edes kuulu Pamiin etkä mihinkään muihinkaan liittoihin. Peräkamari pojat ovat eri "liitoissa".
- Extyökkärix
Ammattiliittoon kannattaa kuulua! Ajaa työntekijöiden etua! Lakot riisto kapitalistejä vastaan on oikein!
- MaKuulunLiittoon
Katso uutisia, kannattaa kuulua oikeaan liittoon. En tosin usko, että olet palkansaaja, olet luultavasti joku sampoterho tai vastaava ja öyhötät vain. :)
- Liitoton.Liimatainen
Siis on olemssa "Oikea" liitto ja "Oikea" puolue sen lisäksihän pittä olla "Oikea" kirkko ja seura.
On siinä olemista kerrakseen. Sitten on olo auvoinen . Eikös tuota kokeiltu jo aikopinaan ja millaisin tuloksin ??
"Teitä pelkää en ma kuulun liittoon , joka taistelee" täydennys ninmimerkkiin taisteluviisusta !
- pamistapois
Jäsenyys tuli loppuviikolla irtisanotuksi. Nuivan oloinen liiton toimitsija yritti kyllä vielä aivopestä alkamalla maalailemaan mahdollisia tulevaisuuden uhkakuvia ja kuinka apua ei silloin liittoon kuulumattomalle heru ja miten pahaan rakoon tulevaisuudessa saattaisin ilman liitoa joutua. Sanosin sille, että mua on turhaa yrittää alkaa painostaa ja liiton taholta aivopestä ja että nyt juuri koen tilanteen sellaisena, että hän on se, joka tässä yrittää painostaa ja pelotella niin älysi lopettaa. Ensikuun alusta alan maksaa pelkään työttömyyskassaan ilman demareille valuvaa liitonjäsenmaksuosuutta. Hyvin simppeliä.
- Kunnioitukseni
Hieno ratkaisu. Kunnioitukseni.
Voinet liittyä takaisin, jos tunnustavat muidenkin kuin demarien ihmisarvon.
"Pelkkä työttömyyskassa ajaa saman asian ja samalla säästän vuodessa satasia."
Aika pitkälle näin.
Tosin verottaja kompensoi jäsenmaksuja.- Väärin
Väärin!
- Pelleilyähänseon
Ammattiliittoon kuulumalla rahoitat ammattiliittoaktiivien juopottelu- ja syöpöttelyreissuja. Hyvin syöneitähän tuppaavat olemaan. Mitään todellista etua eivät koskaan aja jäsenilleen vaan huolehtivat vain omista eduistaan ja siitä, että saavat palkkansa päälle hyvän lisän ammattiliittoaktivismista. Meidän työpaikallamme ammattiliittoaktiivit ovat laiskimpia tekemään työtä ja siksi ovatkin näissä pellehommissa ammattiliitossa mukana. Kerran kysyin eräästä töihin liittyvästä asiasta ja sain epämääräistä muminaa vastaukseksi joka osoitti, ettei ammattiliittoaktiivi ymmärrä asiasta mitään. Oli toki muistanut käydä neljän päivän kylpylämatkalla liittomaksuilla.
- Muistakaa
Ay-aktiivit ovat työntekijöiden parhaimmistoa. Heille kuuluu tietenkin tuntuva korvaus uhrauksistaan. On luonnollista, että vaativaa koulutusta saadessaan he haluavat illalla hiukan rentoutua. Se on oikeus ja kohtuus.
Tavallinen työntekijä voi nauttia heidän työnsä tuloksista. Eli on paras pitää mölyt mahassa ja osoittaa hiukan kunnioitusta itseään paremmin toimiville tovereille.- Jokikuiko
Loistava kommentti! Ei mitään lisättävää!
- Eksyneet
Jos työpaikalla on joitakuita jotka eivät kuulu liittoon, niin toverien pitää hivuttaa heitä oikealle tielle.
- Huolestunut
Kansalaisaloite.fi ja siellä poliittisten lakkojen kieltäminen käy allekirjoittamassa ja vaikuta....
- Inehmo.Itsellinen
Se on hyvä se minäkin osallistun aktiviteettiin !
Lupaan olla käyttämättä huopatossuja vesisateella ja sulan maan aikana ,ukkosella käytän niitä sisätiloissa. Kiroilun olen lopettanut toisten kuullen ja pärskäyttelen sopivasti silloin kun olen kotosalla yksin. Yhteenkään muuhun yhdistykseen kuin "Perälän Potkukelkkamiehiin" en kuulu .
Lehtiä en tilaa ja TV tä en katso. Kyllä elämää siis on ilman PAMmia ja toivon mukaan myös ilman Pummia, lainatttava kun minulla ei ole. - Petraantaa
Poliittiset lakot ovat parhaita! Se on yleislakko!
- rautakmyyjä
Hyvän myyjän, joka on neuvotellut itse taulukkoperuspalkan lisäksi myös myyntiin perustuvan henkilökohtaisen provisio-osuuden. Ei missään tapauksessa kannata kuulua PAMin kaltaiseen änkyrädemareitten hallitsemaan liittoon, joka pelailee noin härskisti poliittisia pelejään. Pelkkä työttömyyskassa riittää mainiosti.
- L.Loimaalta
Aika useat ovat päätyneet kuvaamaasi ratkaisuun .
Jos ostaa vakuutuksen omilla rahoillaan sen kylkiäisenä ei tarvitse olla puoluejäsenyyttä tai sympatioita. Jos niitä on on niistä maksettava hinta hyötyyn nähden kohtuuton. Ainut mitä sieltä saa on se ikuinen "sitten kun järjestelmä on täydellistynyt ja hallitus kaadettu katsotaan".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1743032Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2982696Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751768Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501667Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391541- 1221316
- 1051229
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141184Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3831167Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041073