Sinisten romahduksen syyt

cvvallen

Miksi siniset eivät saaneet yhtään kansanedustajan paikkaa? Ensimmäinen syy on tietysti takinkääntäjän ja jengipetturin maine, mutta on mahdollisesti toinenkin syy. Sampo Terho kumppaneineen teki hölmön virheen, kun perusti puolueen jota Suomessa ei oikeastaan tarvita. Siniset pyrki olemaan arvokonservatiivinen perinteisiä perhearvoja vaaliva lievästi maahanmuuttokriittinen puolue. Mutta mihin tarvitsemme perhearvoja vaalivaa puoluetta, kun Suomessa sellaista edustaa jo kristillisdemokraatit? Tai mihin tarvitsemme maahanmuuttokriittistä puoluetta, kun meillä on jo perussuomalaiset? Siniset olivat jo siis lähtökohtaisesti tarpeeton puolue.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perusmaine

      Kaikkein tyhmintä on jatkaa puoluetta. Tuon puolueen maineella ei pääse eduskuntaan ikinä. Viisainta olisi kuopata koko hanke ja tiedustella, jos joku muu puolue huolisi riveihinsä perusloikkareita.

    • Ei siniset romahtaneet. Niitä ei ole koskaan juuri kukaan kannattanutkaan eikä kannattanut vaaleissakaan. Siniset oli Soinin keino näyttää keskisormea puolueen valtaamisen jälkeen ministerinpaikkaa varmana pitäneelle Halla-aholle ja pysyä itse ulkoministerinä koko vaalikauden.

      • EiRomahdusta

        Siniset saivat edellisissä vaaleissa nolla kansanedustajaa ja nyt myös nolla kansanedustajaa


    • DogEatDog

      Siniset lopettaa toimintansa. Kertoihan se jo jotain kun Sampo luikki vaali-illasta karkuun...piiloon jonnekkin.

    • Maantierosvo

      Niinistö tollake vielä hyväksyi tuon suhmuroidun hallituksen. Muualla presidentti olis buuattu luopumaan mapetturina virastaan.

    • Kaipa sitä ennenkaikkea odottaa luotettavuuta henkilöltä , jota on eduskuntaan äänestänyt ja siniset loikkarit sen luottamuksen näkyvästi pettivät.
      Kike ihme kyllä roikkuu siellä peruspysyvästi vaikka heilahteli laidasta laitaan.

      Kaiken kaikkiaan, jos on jonkun riveissä itsensä tuonne äänestyttänyt, jos ei meno kelpaa, niin aina voi vaihtaa varalle tulleen tilalle, tuollainen puolueesta toiseen loikkiminen pitäisi olla ehdottomasti vasta seuraavien vaalien valintakysymys.

    • että-asiaa

      Kaikkein tyhmintä olis jatkaa "puoluetta" joka perustettiin vain jotta petos saatiin suoritettua,
      hieman sama kuin yrittäisi ampua käytetyllä ammuksella.

      Se on nyt tyhjä hylsy ja erittäin huono kaiku nimellä.

      Terho saattoi olla jonkinasteisesti psykoosissa kun uskoi mahdollisuuteen jatkaa kansanedustajapuolueena?

      Eihän tuollaisia äänestä kukaan terve ihminen.

    • 2828238238

      Siniset saivatkin kärsiä petturuudestaan mutta Niinistön puolesta vähän harmittaa. Mies oli paras puolustusministeri miesmuistiin. Olisi pitänyt ajoissa hypätä takaisin persuihin kun oli ovi vielä auki.

      • Slop

        Eikö hän vaan voisi loikata joko kokoomukseen tai kepuun. Oli tosiaan hyvä ja jämpti puolustusministeri. Osasi taiteilla idän ja lännen välissä paremmin kuin moni muu.


      • Turhapuolue

        Ei kokkareet ja kepu tarvitse enää apupuoluetta


    • Eitilausta

      Suomessa on ihan tarpeeksi oikeistopuolueita

    • Vanda-Vantaa-sama

      Silloin elettiin kriittisiä hetkiä kun perustettiin Sinisiä ja kaatuuko halllitus. Nimittäin jos hallitus olisi kaatunut, niin eläketukilain laajennusta ei olisi varmaankaan ollut kukaan ajamassa eteenpäin. Että näin jälkeenpäin nostan hattua Sinisten Lindströmille , että hyväksytti eläketuki 2:n meille jo 60-vuotta täyttäneille.

    • Kttu

      Siniset syntyi, koska Soini luotti omaan valovoimaisuuteensa ja uskoi, että vetää Perussuomalaisten äänestäjät mukanaan uuteen puolueeseen.
      Soini on kuitenkin tarvinnut Halla-aholaisten vetoapua koko 2000-luvun päästäkseen kärkikolmikkoon ja koko ajan olemassa ollut uhka konkretisoitui 2017 puoluekokouksessa.

      • Kttu

        Täytyy kuitenkin muistaa, että Soinin maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät linjaukset eivät olleet paljon Halla-ahoa pehmeämpiä, mutta kannatuksen kasvaessa ruskeakielisyys muiden puolueiden kantoja kohtaan lisääntyi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      472
      1366
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1136
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      767
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      733
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe