Olen akateemisesti koulutettu, sivistynyt suomalainen. Olen aina pitänyt lukemisesta, uuden oppimisesta, akateemisista keskusteluista. Suvussani ja lähipiirissäni on vain opettajia, lääkäreitä, johtajia, korkeakulttuurista kiinnostuneita henkilöitä.
Yhtenä iltana minulla vain napsahti päässä ja aloin lukemaan Perussuomalaisten kuten Halla-Ahon juttuja. En tiedä miksi. Ajattelin että kokeilen vain kerran mutta eihän se siihen kertaan jäänyt. Luin toisenkin artikkelin. Sitten kolmannen. Ennen kun huomasinkaan olin jäänyt koukkuun. Luulin että pystyn pitämään tämän hallinnassa, virhe jonka kuulemma kaikki tekee. Olen kuin ihmeen kaupalla kyennyt pitämään tämän salassa lähipiiriltäni, mutta kiinnijääminen on ollut monta kertaa erittäin lähellä. Olen varma että kohta narahdan. Sukuni ja lähipiirini tulee hylkäämään minut. Minusta tulee suvun musta lammas, hylkiö. Kaverit ei taatusti enää kutsu minua juhlimaan tai edes kahville. Ja sitten tapahtuu se lopullinen muodonmuutos, elämässäni ei ole enää mitään muuta kuin kalja, makkara ja netissä rääkyminen. Siihen päälle vielä syyte vihapuheesta, se viimeinen niitti, niin voinkin jo vetää narun kaulaan.
Sanokaa minulle että toivoa on vielä. Otan kiinni ihan mistä tahansa oljenkorresta, kunhan pääsen tästä painajaisesta eroon.
Apua! Muutuin Persuksi mitä teen?!
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aivoissasi on tapahtunut jotain mitä ei pitäisi. Itse ottaisin heti yhteyttä lääkäriin tuossa tilanteessa.
- Anonyymi
Sait juuri terveenpaperit voit ihan rauhassa jatkaa samaa rataa.
- Anonyymi
Aloittaja on kookoomuksen provo osaston uuin kyky
Maataloustukiloinen Halla-aho on älykäs mies.
Olisivatpa kaikki yhtä fiksuja, puolueeseen katsomatta.- Anonyymi
Siehä se terve ootkin, ei tartte olla huolissaan.! Sukulaisista ei kannata olla mikskään. Laula vuan, että voiko ihanimmin päivän enää aikaa!!
- Anonyymi
Olen lukenut kauan, meillä on ollut netti 19 vuotta, maahanmuuttokriittisten juttuja, scriptaa, hommaforumia, keskustelusivuja. Olen edelleen vain huvittunut niistä,. Käänteet ovat olleet monia ja toimijat vaihtuneet. Uusinta hupia Lapin poikien valkonationalismi, kuningattarena herötysjuhlien järjestäjä Tiina. Oot kyllä helposti vietävissä jos aina omaksut, mitä luet.
- Anonyymi
Aivan. Oletko muuten ottanut sitä vaihtoehtoa huomioon että olet itsekin koukussa? Olet lukenut 19 vuotta Persujen juttuja etkä myönnä ongelmaa.
- Anonyymi
Tulit järkiisi. Jätä tyhmät anarkistikaverisi!
Tieto voi aluksi tuoda tuskaa, mutta et ole enään sokea anarkistisuvakki. - Anonyymi
Sivistys siis poistui eikä palaa, kuten kävi turuus aikanaan.
- Anonyymi
Valehtelija olet, ei kukaan sivistynyt suomalainen muutu persuksi.
Muuttuminen vain todistaa, ettei ole ollutkaan sivistynyt - Anonyymi
Sähköshokit voisi auttaa.
Kaikkea kannattaa kokeilla, koska kuka haluaisi elää loppuelämänsä katkeruuden, epäluulon ja vihan vallassa. - Anonyymi
Näin lääkärinä on todettava se,että noin 90% suvaitsevaisista käyttää mielialalääkitystä joka päivä.
- Anonyymi
Olen lääkärinä huolissani ihmisten harhoista ja siitä miksi moni lääkityksen käyttäjä työskentelee tärkeissä viroissa.
- Anonyymi
Aloittajan kannattaa kuunnella muitakin vaikutusvaltaisia persuja, kuten vaikkapa Teukkaa
- Anonyymi
Vaan ei me persut tuollaista takinkääntäjä huolita joukkoihimme. Ole huoleta.
- Anonyymi
Liity Sinisten kannatusjoukkoihin, joita on muistaakseni satojatuhansia. Timolta voi kysellä liittymis kaavaketta.
- Anonyymi
Halla-aho on ollut neljä vuotta Brysselin herra. Valitsi viisaasti.
- Anonyymi
Ei hätää. Kyllä suvaitsevaiset sinut hyväksyy sellaisena, kuin olet. Vältä ennemmin raivokkaiden fasistien seuraa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096636Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884271L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453599TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a132990Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251591- 661008
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55993- 9969
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?198965Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47939