Poliisi ei aloita esitutkintaa Turtiaisen tviitistä

Anonyymi

"Poliisi aloitti asiasta rikosilmoitusten johdosta esitutkintalain mukaisen esiselvityksen sen arvioimiseksi, onko asiassa syytä epäillä rikosta ja onko esitutkinta aloitettava. Esiselvityksessä poliisi arvioi asiaa rikosnimikkeiden kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkaus tunnusmerkistöjen kannalta.

Esiselvityksen lopputulos on, että asiassa ei ole syytä epäillä kumpaakaan rikosta".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-ei-aloita-esitutkintaa-turtiaisen-tviitista/7843372

Poliisin arvion mukaan julkaisu on henkilöitynyt menehtyneeseen George Floydiin, ja julkaisulla on sinällään halvennettu Floydia. Kunnianloukkauksen tunnusmerkistön mukaan kuolleen henkilön halventaminen ei kuitenkaan ole rangaistavaa, vaan rangaistavaa on ainoastaan valheellisten tietojen ja vihjauksen esittäminen siten, että niistä aiheutuu kärsimystä niille, joille vainaja oli erityisen läheinen.


Poliisi tiedottaa, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö ei siten täyty, sillä julkaisusta ei ilmene mitään sellaista valheellista tosiasiaväitettä, jonka todenperäisyys olisi jälkikäteen tarkistettavissa. Koska menehtyneen henkilön muuta halventamista ei ole sisällytetty kunnianloukkauksen tunnusmerkistöön, se on sallittua sananvapauden käyttämistä.

Tällaisen julkaisun esittäminen jää siten sananvapauskriminalisointien ulkopuolelle, ja viestin mahdollisen epäasiallisuuden arviointi jää julkisen keskustelun ja arvioinnin piiriin.

24

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vasemmistopopulistisen median kohdalla ei vanha sanonta pidä paikkaansa perussuomalaisten osalta, että ensin asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.

      • Anonyymi

        Syy poliittiseen vainoon ON Vapaamuurari/poliisit!
        Vaasan listoilla on kaikki 15 korkeinta Pohjanmaan poliisiylijohtajaa.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ano on "poliisin vanha tuttu."

    • Anonyymi

      Suvaitsevainen Kaarina Hazard sentään pyysi anteeksi kun kirjoituksessaan pilkkasi kuollutta Tony Halmetta.

    • Anonyymi

      Mitään rikosta ei tapahtunut

      Koko kohina asiasta oli ihan turhaa ajanhukkaa

    • Anonyymi

      Minneapolisissa pidätystilanteessa kuolleen George Floydin perheen asianajaja on ottanut kantaa perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiaisen rasistiseen Twitter-viestiin. Perheen asianajaja Benjamin Crump ottaa kantaa Ano Turtiaisen viestiin ja vastauksesta käy ilmi, että Floydin perhe on tietoinen Turtiaisen julkaisemasta kuvasta ja tekstistä, jotka ”julmasti pilkkasivat George Floydin kuolemaa”.

      – Uskomme, että Turtiaisen kollegojen parlamentissa tulee saattaa hänet vastuuseen, asianajaja kertoi viestissään.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Turtiaisen case ei menestynyt Polpon viikon arpajaisissa joissa he arpovat mitä juttuja otetaan mitä ei. Tällä viikolla arpajaiset voitti Pikku Lillin rötös, Pikku lilli söi niin paljon ruokaa että nyt ihan huokaa ja unohti palauttaa kaikessa kiireessä kirjastoon kirjat viikon myöhässä kun kirjasto oli suljettu Koronan takia. Popo keskittääkin siis resurssinsa Lillin saattamiseksi oikeuteen sen takia että hän ei palauttanut kirjoja kirjastoon koska se oli suljettu

      hahaha
      hahaha
      hahaha
      hahaha
      hahaha
      hahaha
      hahaha

    • Anonyymi

      Mitä eikö toiviainen saanut anoa syyteeseen? hahahah twiitistä joku rikosilmoitusksin hhahaha näitä vasureita hahahah lähettivät anon twiitin amerikaan asti vasurit hahahhaa.

    • Anonyymi

      No sehän oli selvää alusta alkaen ettei kyseessä ollut rasismi vaan todella mauton kuva ei tuolla perusteella voi eduskunnasta pudottaa mutta äänestäjät kyllä kaikkoavat?

      • Anonyymi

        Lisää kannattajia Turtiaiselle tulee ovista ja ikkunoista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisää kannattajia Turtiaiselle tulee ovista ja ikkunoista.

        Mielenkiintoista nähdä, pitääkö tämä paikkansa. Perussuomalaisethan asettuivat Turtiaista vastaan, mutta siellä täällä näkee kuitenkin näitä, joille Turtiainen on nyt entistä suurempi sankari. Vaikea tietysti ennakoida, mutta voipa tosiaan olla, että Turtiaisen erottamisesta seuraa jonkinlaista liikehdintää Perussuomalaisten jäsen- ja kannattajakunnassa.


    • Anonyymi

      Turtiaisesta on siis tehty perätön rikosilmoitus. Onko tietoa kuka tämä ilmoituksen tekijä oli?

      • Anonyymi

        Tekiä löytyy persujen vihaaja porukasta silakoista nehän lähetti tämän twiitin amerikan kaimoileenkin hahahahah.


    • Anonyymi

      Selvästihän se näkyi, ettei teko sinällään ollut rikollinen. Jos ei tosin ollut kansanedustajan arvolle sopivakaan.

      Eräät ovat tosin jo lähteneet välittömästi laukalle, ja kutsuneet kyseistä twiittiä rikokseksi.

      • Anonyymi

        Nää silakka öyhöttäjät nyt pitää perunaakin jo rasistina.


    • Anonyymi

      No eihän siinä kirjoituksessa olut mitään rikosta, yhteiskunta on sairas paikka, kaikki on rasismia joidenkin mielestä.

    • Anonyymi

      Jos näppäimistö ei tottele toivotusti, niin avaruusjutuistakin jos keskustelee, niin mustasta aukosta voi tulla vahingossa musta ukko, kirjain unohtuu toistaiseksi tuntemattomasta syystä näppäimistöltä välistä, a-jäi pois, selkeää rasismia.

      Mitähän on muuten mustan (a)ukon takapuolella?

      • Anonyymi

        Onko täsä Turteisen swiitissä kyse nyt siitä missä hän nimitteli erästä poliisia ja arvosteli tämän sukupuolisia ominaisuuksia


      • Anonyymi

        Viestisi loppu on sekä rasistinen että homoja pilkkaava seksistinen viha kiihotus kirjoitus tämän takia aijomme järjestää musta lives mattersiit.


    • Anonyymi

      Pakko löytää rasistinen rikos, Perussuomalaisten puheenjohtajakin löysi rasismia tviitistä, eikä ole kai oikaissut sanomaansa.
      Lakimiehen suusta se tuli, että kyseessä oli rasistinen tviitti.

    • Anonyymi

      Ano vapautettu syytteistä jälkeenjääneisyyteen vedoten.

      • Anonyymi

        Nyt kyllä kirjoitat puhadasta palturia hahhahahaah.


    • Anonyymi

      Vihreiden ministerien poliisitutkinnat pysähtyvät paikalleen ja odotetaan että asia unohtuisi jonka jälkeen jossain pikkulehdessä on maininta että ei löydetty rikosta kun taas vihreiden inhoamat joutuvat välittömästi rikostutkimusten kohteeksi oli syytä tai ei, sellasta se on kun poliisien asioista vastaa vihreä albiinonoita.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      1008
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      330
      965
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      822
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      703
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      624
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      612
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      47
      604
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      578
    10. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      67
      570
    Aihe