Muslimien viharikokset ja suvakki-"antirasistit"

Anonyymi

"Antirasistit" ovat uuskommareita jotka syyttelee suomalaisia rasismista, mutta eivät halua huomata, että nimenomaaan muslimit syyllistyvät eniten viharikoksiin toisia muslimeita kohtaan. Asian tutki Diakonia ammattikorkeakoulu.

Suomessa muslimeja pahoinpidellään ja solvataan, mutta näitä rikoksia tekevät usein äärimuslimit. SUOMESSA tehtyjen uskontoaiheisten viharikosilmoitusten tilastot osoittavat, että rikosten kohteina ovat pääasiassa muslimit.

”Täysin vaille huomiota julkisuudessa on kuitenkin jäänyt se, että myös niiden tekijät ovat pääasiassa muslimeita”, sanoo tutkija Esko Kähkönen."

"Yli 80 prosenttia eri uskontokuntien edustajiin kohdistuneista uskontoaiheisista pahoinpitelyistä ja valtaosa sanallisista solvauksista vuosina 2015–2016 oli todennäköisesti ääriajattelua edustavien muslimien tekemiä. Yhteensä ilmoituksia oli 218.

Ei-muslimin muslimille tekemiä pahoinpitelyjä oli tarkasteluvuosina vain kahdeksan prosenttia tunnistetuista tapauksista. Väkivallan pääkohteita olivat vapaammin ajattelevat tai toisen uskonsuunnan muslimit. Lähes yhtä suuren ryhmän muodostivat islamista kristityiksi kääntyneet ihmiset."

”Heidät katsotaan islamin jyrkän oikeaoppisen tulkinnan perusteella luopioiksi, joita šarialain mukaan kuuluukin rangaista, jopa kuolemalla”, Kähkönen sanoo"

5

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suvakit on noloja.

    • Sisäministeriöllä on ongelma esim. siinä voiko kuolemanvaaran takia turvapaikan saanut henkilö käydä lomalla kuolemanvaarallisessa kotimaassaan.Ainakin somalit ja irakilaiset käyvät vuosittain lomailemassa kotimaissaan. Kelan maksaa.

      • Anonyymi

        Norjassa ihan tutkittiin tuota asiaa ja kävi ilmi, että pirun suuri osa irakilaisista, afgaaneista ja somaleista, kävi lomilla kotimaissaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norjassa ihan tutkittiin tuota asiaa ja kävi ilmi, että pirun suuri osa irakilaisista, afgaaneista ja somaleista, kävi lomilla kotimaissaan.

        Turvapaikka pois vaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvapaikka pois vaan.

        Mutta kuuluuhan kaikille työssä käyville lomaoikeus ja työnantaja maksaa lomapalkan. Näissä tapauksissa KELA.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      384
      1113
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1076
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      832
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      57
      749
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      678
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      651
    7. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      648
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      630
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    Aihe