Elvytysrahastoon ja sen velkarahoitukseen liittyvät rahasummat ovat yksi kiistelyn aihe kautta EU-maiden. Osa jäsenmaista ja EU:n parlamentti ovat arvostelleet summia liian niukoiksi, Suomi ja joukko muita maita taas turhan suuriksi.
EU-johtajien heinäkuinen kompromissi on 750 miljardia euroa, mutta yksi EU:n budjetointiin liittyvä teknisluontoinen menettelytapa saattaa paisuttaa rahaston käyvän arvon olennaisesti tuota otsikkolukua suuremmaksi.
Elvytysrahastoa kuvaavat luvut esiintyvät vuoden 2018 hintojen mukaisina summina. Jos elvytysrahastoon sovelletaan samoja periaatteita kuin EU:n budjettiin, kasvavat summat kaavamaisella kahden prosentin vuotuisella ”inflaatiokorjauksella”.
Menettely kuvataan esimerkiksi Eurooppa-neuvoston heinäkuisissa päätelmissä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006629134.html
Kiitos Sanna! 750 mrd ei riitäkään EU:lle
35
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eikä se tähän lopu. Siitä tulee jatkuva tulonsiirtoelementti.
- Anonyymi
Tämä on päänavaus EUn yhteiselle budjetille eli siis tulevalle liittovaltion verotusoikeudelle.
Tätä kertalainaa muuten luvattiin maksaa pois vuoteen 2058 saakka.
Että tälllaista tulevaisuutta teille nyt rakennetaan, rakkaat lapsoset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on päänavaus EUn yhteiselle budjetille eli siis tulevalle liittovaltion verotusoikeudelle.
Tätä kertalainaa muuten luvattiin maksaa pois vuoteen 2058 saakka.
Että tälllaista tulevaisuutta teille nyt rakennetaan, rakkaat lapsoset.Höpö höpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö.
Liittovaltio tulee, oletko valmis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liittovaltio tulee, oletko valmis.
Ja islam tulee, valitettavasti. Oletko siihen valmis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on päänavaus EUn yhteiselle budjetille eli siis tulevalle liittovaltion verotusoikeudelle.
Tätä kertalainaa muuten luvattiin maksaa pois vuoteen 2058 saakka.
Että tälllaista tulevaisuutta teille nyt rakennetaan, rakkaat lapsoset.Ei tietenkään 750 miljardia voi mitenkään pelastaa etelä- ja itäeuroopan maita, kun pelkästään italian valtionvelka on 2,7 biljoonaa.
Uusia apupaketteja tarvitaan muutaman vuoden välein jatkuvasti.
Suomi joutuu maksamaan tästäkin tulevasta 6,6 miljardin lahjoituksestaan korkoina 50 vuodessa toisen mokoman.
Suomi ei kestä eu:n ikeessä, velka kasvaa järjettömiin mittasuhteisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on päänavaus EUn yhteiselle budjetille eli siis tulevalle liittovaltion verotusoikeudelle.
Tätä kertalainaa muuten luvattiin maksaa pois vuoteen 2058 saakka.
Että tälllaista tulevaisuutta teille nyt rakennetaan, rakkaat lapsoset.eikä myös ole kiveen kirjoitettu, etteikö tulevaisuudessa. eu vaatisi, taas satoja miljardeja, jos minkäkinlaisen kriisin hoitamiseen, joita eu.ssa onkin viimeaikoina riittänyt, kreikan tukiin, terrorismiin, matu vaelluksiin jne jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja islam tulee, valitettavasti. Oletko siihen valmis.
Näitä pelätessä kuluu persun elämä.
Entä montako yötä jouluun? Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään 750 miljardia voi mitenkään pelastaa etelä- ja itäeuroopan maita, kun pelkästään italian valtionvelka on 2,7 biljoonaa.
Uusia apupaketteja tarvitaan muutaman vuoden välein jatkuvasti.
Suomi joutuu maksamaan tästäkin tulevasta 6,6 miljardin lahjoituksestaan korkoina 50 vuodessa toisen mokoman.
Suomi ei kestä eu:n ikeessä, velka kasvaa järjettömiin mittasuhteisiin.Kylläpä täällä väärää tietoa levitetään?
Suomi maksaa EU:lle seuraavan 7 vuotiskautena vähemmän kuin maksoi edellisen 7 vuotiskautena.
Eikö tämä mene perille?
Lisäksi Suomi maksaa "vain" 147 euroa/vuosi/asukas kun vastaavasti ruotsalainen maksaa 223 euroa/vuosi/asukas ja Tanska 270 euroa/vuosi/asukas.
Joko nyt menee kaaliin!!??
Ja tämä 12,70 euroa/kuukausi/asukas on tullut sinulle takaisin pelkästään siitä, että puhelinkulusi ovat laskeneet. Kiitä EU:ta!
Ja tämä sama 12,70 euroa/kuukausi joka sinun pitää maksaa ei todellakaan riitä mihinkään Italiaan tai Kreikkaan eläkkeisiin tai muihinkaan kuluihin (se muuten on ihan muutenkin mahdotonta) sillä sinun 12,70 euroasi/kuukausi on noin 0,0000000254 euroa eteläeuroopan eläkeläiselle.
Silläkö se eläkeläinen juhlisi siellä?
Jokainen maa myös Suomi joutuu hakemaan sitä elvytysrahaa ja laittamaan omistaan suuren osan vain tarkkaan rajattuun hankkeseen. Sen paremmin Suomi kuin Kreikka ei saa sieltä senttiäkään eläkkeisiin.
Menikö tämä kaaliin!!??- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näitä pelätessä kuluu persun elämä.
Entä montako yötä jouluun?Kannattais kommarinki ottaa se pää pois hanurista ja katsoa ympärilleen. Pelko ei todellakaan ole turha
- Anonyymi
Kotikatsomoissa jännitetään jo tekeekö äärivasemmistodemarit ja EU uuden velkaennätyksen, meneekö biljoonan euron raja rikki?
- Anonyymi
"Kiitos Sanna"?
Voi että on lutuisia nämä persujen kohkailut.
Milloin Perusta-ajatuspajan seuraava kirjajulkaisu tulee? Vähän jämäkämpää kannanottoa nyt kaivattaisiin.Kyllä! sanna Marin neuvotteli hienon sopimuksen!! Suomen maksut pienenevät seuraan 7 vuoden aikana versus edellinen 7 vuotiskausi. Ja mikä parasta Suomi maksaa nyt 147 euroa/vuosi/asukas kun esim. Ruotsi 223 euroa/vuosi/asukas ja Tanska 270 euroa/vuosi/asukas.
Tämä 12,70 euroa/kuukausi/asukas tulee meille takaisin monenlaisina etuina. Kun pölhökustaat ymmärtää vain yksinkertaisia juttuja, niin kerrotaan nyt että pelkästään puhelinkulut ovat tippuneet enemmän kuin tuo 12,70/kuukausi.
Me maksamme myös vähemmän korkokulujua kuin Ruotsi. Jo asuntolainat ovat meillä yli 500 miljoonaa euroa pienemmät korkoina kuin Ruotsissa.
- Anonyymi
Tuppurainen ja Marin neuvottelijoina. Mitäs luulette lopputuloksen olevan. Kohta suomalaisia rahdataan italiaan työkentelemään pelloille. ilmaiseksi. tosin maksatte matkanne ja ruoan itse.
- Anonyymi
Lopputuhos on hirveää ajateltavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopputuhos on hirveää ajateltavaa.
Että kuinka tuollaiset ihmiset ollaankaan päästetty valtaan? Mikä tätä kansaa (osaa siitä) riivaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että kuinka tuollaiset ihmiset ollaankaan päästetty valtaan? Mikä tätä kansaa (osaa siitä) riivaa?
Olisiko parempi vaihtoehto "isänmaalliset" persut? Vai kansaa rakastava kokoomus?
No ei saatana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että kuinka tuollaiset ihmiset ollaankaan päästetty valtaan? Mikä tätä kansaa (osaa siitä) riivaa?
Koko EU idea oli typerä ei lisännyt työpaikkoja, ei alentanut ruuan hintaa emme hyötyneet mitenkään. Kenelle se hyöty EU:sta on mennyt noille päättäjille vähemmän töitä ja määrä sen kun kasvaa ja ilo on kokonaan kansan puolella kun sen maksamat rahat siirretään Brysseliin eikä kukaan hyödy mitenkään taviksista ja rahaliitollakin kannattaa pyyhkiä ahteria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko parempi vaihtoehto "isänmaalliset" persut? Vai kansaa rakastava kokoomus?
No ei saatana.Koulutettu apinakin ois parempi vaihtoehto. Se ei sentään lupais mitään älyttömiä niinkuin tuo tunarikaksikko!
- Anonyymi
”Kiitos” Sanna kun säkytät meille lisää kaikkea ”kivaa”, kuten ilmastoveroja ynnä muuta. ”Kiitos” kun mätät rahaa Italiaan jossa mafia jo kynnet kähällään odottaa niitä rahoja.
- Anonyymi
Sälytät siis
- Anonyymi
Huvittaa kun vasurit paasaavat ettei valtionvelkoja makseta takaisin. Demarit taas huutavat että velka maksetaan esim muoviverolla. Demarit ovat niin tyhmiä etteivät tajua että kuluttajat maksavat verot ei yritykset.
EU:n integraation ja velkaantumisen takuumiehenä toimivat älykkyydeltään heikkolahjaiset ihmiset !- Anonyymi
Ei ole kyse älykkyydestä vaan ideologiasta jota tavoitellaan keinoja kaihtamatta
- Anonyymi
suomen kuuluisi olla jo ikärakenteen, ja pohjoismaiden suurimpana työttömyys luvuillaan eu.ssa nettosaaja.
- Anonyymi
Tuota olisi kannattanut miettiä siinä vaiheessa kun pisti EU törkyoopperan käyntiin toivottoman väännön tuulimyllyjä vastaan yrittäen tehdä kärpäsestä härkästä
Mistä enää veronmaksajia Suomelle maksamaan viulut kun Suomen perusrakenne muuttuu viimeistään seuraavan sukupolven kuluessa työtä vieroksuvien matujen landiaksi
https://yle.fi/uutiset/3-11436564 - Anonyymi
Väsytystaktiikalla Suomi neitokin putsataan tyhjäksi ja aika parantaa kaikki haavat
hahahaha- Anonyymi
Jos asioita enemmän tonkii niin ymmärtää miten syvä musta aukko EU on ja niin kauan kuin Suomi antaa olla tuon aukon auki sitä suurempi on maan vahingoittumisen riski. Aukkoa ei voi tukkia vaan koko asiasta olisi yksinkertaisesti irroittauduttava ja kärsittävä taloudelliset vahingot mitä tähän mennessä on kärsitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos asioita enemmän tonkii niin ymmärtää miten syvä musta aukko EU on ja niin kauan kuin Suomi antaa olla tuon aukon auki sitä suurempi on maan vahingoittumisen riski. Aukkoa ei voi tukkia vaan koko asiasta olisi yksinkertaisesti irroittauduttava ja kärsittävä taloudelliset vahingot mitä tähän mennessä on kärsitty.
Suomen kannattaisi jotenkin huijata tuota aukkoa konsteja on monia miettikääs sitä
hehe
- Anonyymi
Sannu maksaa lopun luontovisalla.
- Anonyymi
Juuri tuossa ratkaisu kuinka mustaa aukkoa voisi uijjata nimittäin Sannun musta aukko luontovisa mutta riittääkö sekään piruhan osaa imeä kuiviin
- Anonyymi
Perussopimukset kieltää yhteisvastuullisen velan, joten EU-eliitti toimii parhaiden ketkujen ja verosuunnittelijoiden tapaan ja on tehnyt "järjestelyn", jolla EU:n perussopimusten sääntöjä kierretään.
Ja hölmöläiset maksaa... - Anonyymi
Suomen vesivarannot realisoidaan EU;n suurytitysten toimesta ja kaivosvarallisuudet tyhjennetään. Tänne jää matut ja maaseudulle sudet. Kannatti Arttuvainaan uhrat henkensä " isänmaan" puolesta !
- Anonyymi
Saksan pankeilla on rahat vähissä ja huonoja velkakirjoja kaatumassa syliin. Siksi pitää maksaa vielä enemmän tukea.
Saksalaiset ei jotenkin oikein hallitse finanssitalouden lakeja. Deutsche Bank yritti päästä mukaan globaaliin finanssipankkitoimintaan ja melkein ajoi itsensä konkurssiin. - Anonyymi
Persut julkistivat jo syksyn aluksi juhlavasti päätavoitteensa: kaataa Euroopan talous.
Toteutus näyttää olevan samaa sarjaa.- Anonyymi
Persut ovat pelanneet kuitenkin pelinsä hyvin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472