Teknoyritykset kaappasivat vallan Usassa - Orwell ennusti oikein -

Anonyymi

Trumpin voitto 2016 oli täydellinen yllätys kaikille. Varmasti monille republikaaneille, mutta aivan varmasti demokraateille ja Hilary Clintoneille. Clintonin voittoa pidettiin varmana ja ei ollut tarvetta ottaa vakavasti tätä ihmistä, joka tunnettiin lähinnä liikemiehenä. Moni laski kuitenkin väärin ja Trump voitti vaalit. Suomenkin mediassa monet poliitikot ja toimittajat lähinnä naureskelivat Trumpille ja pitivät hänen mahdollisuuksiaan nolla prosenttissa. Tavalliset ihmiset olivat kuitenkin kyllästyneet Obamaan ja deomokraattipuolueeseen. Obama kyllä puhui kauniisti, mutta ei saanut mitään aikaiseksi, joka olisi hyödyttänyt tavallista keskiluokkaista ihmistä, jonka tilanne oli käynyt vuosi vuodelta vaikeammaksi. Obama oli kyllä aloittanut Usan presidenteistä eniten sotia. Tässä mielessä Nobelin rauhanpalkinto näyttäytyi lähinnä irvokkaana. Tavalliset ihmiset eivät olleet luonnollisesti tyytyväisiä Obaman loputtomiin sotaretkiin, josita tuli myös paljon tappioita.

Trump onnistui erinomaisen hyvin niissä asioissa mitä hän lupasi äänestäjilleen. Hän ei aloittanut yhtäkään sotaa ja vähensi merkittävästi amerikkalaisten sotilaiden läsnäoloa maailmalla. Trumpin aikana työttömyys laski ennätysalhaiseksi. Hän alensi tuloveroja ja yritysverotusta. Hän onnistui saamaan enemmistön konservatiivi tuomareita korkeimpaan oikeuteen. Asia, jota republikaanit olivat yrittäneet 60-luvulta asti on nyt toteutunut. Trumpin äänestäjät tyytyväisiä ja äänestivät häntä lähes täysin uudestaan.

Kun Trump valittiin, joka oli järkytys tietenkin monille ja etenkin liberaalille medialla ja rikkamistolle, jotka ovat aina pelanneet yhteen. Tässä tavallisen amerikkalaisen työtätekevän etu on sivuseikka. Alkoi median ajojahti, jota kesti tasan neljä vuotta. Trump joutui tutkimuksiin Venäjä yhteyksissä vaalien aikana ja nämä tutkimukset, joita Trump itse sanoi noitavainoksi. Mitään ei tietenkään löytynyt ja tarkoitus olikin vain pitää Trump tulisilla hiilillä ja loata hänen mainettaan. Koko neljä vuotta liberaali media, joka käsittää käytännössä yli 90% koko Yhdysvaltojen mediasta oli hänen kimpussaan. Tämä samainen media on käytännössä sama kuin demokraattisen puolueen media. Sama toistui sattumoisin Suomessakin. Muistaako kukaan yhtään uutista jossa Trumppia olisi kehuttu. Toisaalta muistatteko yhtään uutista Suomessa, jossa Hillarystä tai Joe Bidenista oltaisiin käsitelty edes kriittiseen sävyyn. En minäkään. Jokaisen joka pystyy päättelemään yhtään itse on huomannut, että Usassa on täysin yksipuolinen media, joka on myös Suomessa. Demokratiaan kuuluu, että on tasapuolinen media. Se on nyt historiaa Usassa ja muutenkin monessa länsimaassa.

Amerikka on kahtia jakautunut. Puolet on perinteisiä konservatiivejä, jotka kannattavat sitä perinteistä amerikkaa laajina perusoikeuksineen. Puolet on liberaalivasemmistoa, joita kiinnostaa lähinnä eri sukupuolien määrä ja oikeudet. Se että mediassa saa olla vain yksi totuus ja se totuus on liberaali vasemmistolaisuus. Tähän yhdistyy vahva viranomaisten kontrolli, jossa ihmisen oikeudet ovat minimaaliset valtakoneistoa vastaan.

Kaikki huipentui nyt siihen, että Tekno yritykset kertovat meille kuka saa puheluvan ja mistä asioista saa puhua. Kieltämällä toisen puolen johtajien sananvapauden olemme saavuttaneet sen mistä George Orwell kirjoitti kirjan. Tilanne on nyt äärimmäisen samankaltainen Yhdysvalloissa. Trump ei tehnyt vallankumousta tai ne muutamat onnettomat, jotka tunkeutuivat Senaattiin ottamaan itsestään valokuvia. Trump sai 75 000 000 ääntä ja tunteutujia oli ehkä muutama sata. Teknot ja vastapuoli näkivät tilaisuutensa demonisoida Trump. Nyt Yhdysvalloissa on vain yksi totuus. Ja jos olet muuta mieltä sinut suljetaan yhteiskunnan ulkopuollelle.

Kysyn nyt tolkun kansalaisilta. Onko tämä se malli mikä on teistä oikein ja haluatteko, että tämä toistuu myös Suomessa. Ymmärrättekö, että ollaan hyvin lähellä samanlaista tilannetta Suomessa, missä vihervasemmisto puhuu koko ajan vihapuheesta. Vihapuhe on sitä, että on eri mieltä mieltään heidän kanssaan. Tähän toimeen on palkattu satoja vihapuhepoliiseja, vaikka mitään todellista vihapuhetta ei ole. On vain ihmisiä, jotka ovat eri mieltä ja heillä on oikeus sanoa se. Tätä sanotaan myös sanavapaudeksi.

51

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tolkun kirjoitus. Voi kuinka ihmiset tajuaisivat, että heitä on johdettu harhaan.

      • Anonyymi

        Ruotsiin "TOTUUSMINISTERIÖ"
        Ruotsi perustaa uuden ’Totuusministeriön’ torjumaan ”väärää tietoa ja huhuja” – Ennen vaaleja

        Julkaistu 19.03.2021 14:19, 2186 lukukertaa mv LEHTI
        Perusteilla olevan Ruotsin psykologisen puolustuksen viraston tulee torjua "väärää tietoa" ja "harhaanjohtavia huhuja". Ruotsin hallitus on tilannut uuden Orwellin 1984 dystopiasta muistuttavan 'totuusministeriön' valmistelun, jonka on määrä aloittaa toimintansa Ruotsin seuraavien parlamenttivaalien alla vuonna 2022.


    • Anonyymi

      Tässä Sanna Ukkolan Kolumnissa on käsitelty samaa asiaa erinomaisesti.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/737f782b-1752-469a-8a22-da10d8621700

      "“Kun vuosi Valkoisessa talossa tuli täyteen, Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Paula Vilén kertoi tv-uutisissa Trumpin aikakaudesta: miestä vihataan eikä hän ole saanut mitään hyvää aikaan. Se oli Ylen pääsanoma, jota Helsingin Sanomat säestää.

      Vanha setä tarjoaa tässä ilmaisen neuvon: ei näitä hommia näin hoideta. Uskottavuutta lisäisi, jos kirjeenvaihtaja kertoisi muustakin kuin presidentti Trumpin kelvottomuudesta.”

      Suomen Kuvalehteen kirjoittava Pasi Kivioja kiinnitti niin ikään asiaan huomiota kolumnissaan. Kivioja kertoi “amerikkalaistuneesta suomalaiskaveristaan”, joka piti pöyristyttävänä täkäläisen median tapaa vääristellä Trumpin sanomisia ja kutsui median toimintaa jopa propagandaksi.

      Myös Kiviojalla itsellään on ongelmia luottaa median Trump-siteerauksiin.

      “Kun luen uutista Trump-sammakosta, kaivan esiin alkuperäisen lausunnon videolla. Luotan videoon enemmän kuin siteerauksiin lehdissä”, hän kirjoittaa"

      • Anonyymi

        Kaikki olisivat mieluiten hiljaa Trumpista, mutta ikävä kyllä hän vaikuttaa koko maailman. Myös Suomeen. Paula Vilen oli 3 vuotta paikan päällä seuraamassa USA:n politiikkaa. Mistä muusta hänen olisi pitänyt puhua? Pitsin nypläyksestäkö? Trump on oireilullaan vienyt liikaa tilaa. Mutta toivottavasti tällä kaudella seurataan enemmän asioita kuin presidenttiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki olisivat mieluiten hiljaa Trumpista, mutta ikävä kyllä hän vaikuttaa koko maailman. Myös Suomeen. Paula Vilen oli 3 vuotta paikan päällä seuraamassa USA:n politiikkaa. Mistä muusta hänen olisi pitänyt puhua? Pitsin nypläyksestäkö? Trump on oireilullaan vienyt liikaa tilaa. Mutta toivottavasti tällä kaudella seurataan enemmän asioita kuin presidenttiä.

        Taustalla tässä Trumpin mustamaalaamisessa on hänen politiikkansa vetää USA Natosta tai vähentää Usan panosta siinä. Nato on aseteollisuuden proxy ja Natomaat ovat olleet mukana Trumpin kampittamisessa vaalipetoksella. Myös ja ennenkaikkea Vatikaani. Paavi onnitteli Bideniä 'voitostaan' ensimmäisten joukossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taustalla tässä Trumpin mustamaalaamisessa on hänen politiikkansa vetää USA Natosta tai vähentää Usan panosta siinä. Nato on aseteollisuuden proxy ja Natomaat ovat olleet mukana Trumpin kampittamisessa vaalipetoksella. Myös ja ennenkaikkea Vatikaani. Paavi onnitteli Bideniä 'voitostaan' ensimmäisten joukossa.

        Suomessakin ulistaan kilpaa Trumpin kauheutta roskamedian toimesta. Ikäänkuin Biden tulisi pelastamaan tätä pskasakkia Venäjän kynsistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki olisivat mieluiten hiljaa Trumpista, mutta ikävä kyllä hän vaikuttaa koko maailman. Myös Suomeen. Paula Vilen oli 3 vuotta paikan päällä seuraamassa USA:n politiikkaa. Mistä muusta hänen olisi pitänyt puhua? Pitsin nypläyksestäkö? Trump on oireilullaan vienyt liikaa tilaa. Mutta toivottavasti tällä kaudella seurataan enemmän asioita kuin presidenttiä.

        Jotenkin arvaan, että Vilen ei kirjoita Joe Bidenin muistiongelmista. Itse uskon, että Joe Biden ei selviä vuottakaan presidenttinä. Terveys on suurin piirtein samalla tasolla, kuin Kekkosen, kun suuri valtuuskunta pyysi häntä jatkamaan presidenttinä. Tällainen presidentti Usassa tai Suomessa sopii oivallisesti piireille, jotka tosiasiallisesti johtaa valtiota. Trump oli vahva presidentti ja teki mitä hän oli luvannut äänestäjilleen. Tällä tavalla hän sai eliitin ja median vihan päällensä. Mutta nyt sinäkin voit olla tyytyväinen, kun tahdoton Marionetti hallitsee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin arvaan, että Vilen ei kirjoita Joe Bidenin muistiongelmista. Itse uskon, että Joe Biden ei selviä vuottakaan presidenttinä. Terveys on suurin piirtein samalla tasolla, kuin Kekkosen, kun suuri valtuuskunta pyysi häntä jatkamaan presidenttinä. Tällainen presidentti Usassa tai Suomessa sopii oivallisesti piireille, jotka tosiasiallisesti johtaa valtiota. Trump oli vahva presidentti ja teki mitä hän oli luvannut äänestäjilleen. Tällä tavalla hän sai eliitin ja median vihan päällensä. Mutta nyt sinäkin voit olla tyytyväinen, kun tahdoton Marionetti hallitsee.

        Bidenin kohtalo taitaa olla kuin Kekkosen että joutuu jättämään presidentin viran kesken kautensa dementian vuoksi tai sama kohtalo kuin Neuvostoliitossa Brezhnevin jälkeisillä johtajilla Juri Andropovilla ja Konstantin Tsernenkolla että kuolee reilun vuoden jälkeen.


    • Anonyymi

      Suomihan on saanut huomautuksen jopa EU:ltä, että täällä on yksi keskittyneimmistä medioista Euroopassa. Suomen media on kyllä kärkäs arvostelemaan Unkaria ja Puolaa, mutta ei se oma tilanne ole hääppöinen. Yle ja HS edustavat liberaalia vasemmistoa ja lähes poikkeuksetta lainaa USA uutisoinnissaa liberaalin vasemmiston kirjoituksia suoraan New York Timesista, Washington Postista tai CNN:ltä, jotka ovat aivan avoimesti liberaaliavasemmistoa.

      Oikeastaan YLE, Sanoma media ja Alma media hallitsevat Suomen mediakenttään 95%:sti. Kaikki näiden lehdet uutiset ovat enemmän tai vähemmän liberaaliavasemmistoa. Moni onkin ymmärrettävästi luopunut niiden seuraaamisesta ja lehtien tilaamisesta. Luotettavaman kuvan saa itse tutkimalla asioita monelta kantilta internetin eri lähteistä.

      • Anonyymi

        Esim. IS ei enää edes teeskentele olevansa uutis-, vaan vaikuttajamedia. IS hakee ilmoituksessaan 'vaikuttajia', ei toimittajia, siis joitain instagram-tasoisia propagandisteja.


    • Anonyymi

      Markku Ruotsila kommentoi myös hyvin. Puolet amerikkalaisista uskoo, että vaalit olivat epärehelliset. Suomen media on koko ajan toitottanut, että ettei ole todisteita mistään merkittävästä vaalivipistä. Todisteita oli kyllä yllinkyllin, mutta niitä ei otettu tutkittavaksi. Jos oltaisiin oltu järkeviä, niin oltaisiin tutkittu aisoita ja päätetty sitten onko väitteissä perää. Nyt oikeus jätti tutkimatta ja sen ihmisten mielestä osoitus, että niissä on perää.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b22315d7-275b-48e1-9a0d-cdb8e9630ad0

      "Oikeuslaitos osasyyllinen

      Ruotsilan mukaan oikeuslaitos ei tehnyt riittävästi poistaakseen epäilijöiden vääriä käsityksiä. Suurin osa noin 60 vaalitulosta vastaan nostetusta oikeusjutusta kuivui kokoon jo ennen ensimmäistä käsittelyä.

      Näin kansalle ei tarjottu tutkittua tietoa siitä, pitivätkö esitetyt väitteet paikkansa.

      – Mitä sitten voi odottaa? Asioitahan olisi voinut tutkia perin pohjin.

      Yhdysvaltojen oikeuslaitos toimi juuri niin kuin oikeuslaitoksen kuuluikin. Ongelma on siinä, että se hylkäsi valtaosan syytteistä lakiteknisistä syistä ilman käsittelyä. Toisaalta valitusten läpimenomahdollisuuksia pidettiin alun perinkin hatarina, koska vaaliviranomaiset eivät löytäneet laajamittaista vaalivilppiä yhdessäkään osavaltiossa.

      – Prosessi olisi pitänyt viedä loppuun asti, ja käsitellä tapaukset avoimesti. Media olisi silloin voinut kertoa, miten asiat ovat.

      Käytännössä syytteet kaatuivat, koska Trumpin kampanjalla tai toisilla osavaltioilla ei ollut alun perin edes oikeutta nostaa niitä vaa’ankieliosavaltioiden vaalituloksista.

      – Nyt tämä koko asia jäi ilmaan. Pari päivää sitten oikeuslaitos sanoi, että kanne nostettiin liian myöhään. Taaskaan se ei ottanut kantaa siihen, oliko todisteita vai ei."

      • Anonyymi

        Ruotsila on menettänyt uskottavuutensa muiden paitsi persujen parissa. Valitettavasti tutkijoissakin on kaikenlaisia. On tiedettävä kenen joukoissa he seisovat ja kuka syöttää ja juottaa.


      • Anonyymi

        Miltei 50 Trumpin oikeusjuttua käsiteltiin 2-3 eri oikeusasteissa osavaltioissa. Yksikään niistä ei koskenut vaalivilppiä, vaan osavaltion vaalilainsäädäntöä ja - käytäntöjä. Monet eivät vieläkään ymmärrä, että osavaltiot ovat lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti itsenäisiä. Ja niillä on sen vuoksi erilaiset vaalilait ja järjestelyt. Osavaltiolla on myös täysi oikeus muuttaa vaalilakiaan ennen vaaleja. Kuten esim. Pennsylvania teki postiäänestyksen osalta koronan vuoksi.


      • Anonyymi

        "Toisaalta valitusten läpimenomahdollisuuksia pidettiin alun perinkin hatarina, koska vaaliviranomaiset eivät löytäneet laajamittaista vaalivilppiä yhdessäkään osavaltiossa."

        Eikä yhdessäkään Trumpin oikeusjutussa edes väitetty, että laajaa vaalivilppiä olisi tapahtunut. Tässäkin asiassa Trump valehteli kannattajilleen. Tietoa oli saatavilla aivan riittävästi, koska minäkin pystyin sitä täältä käsin hakemaan. Mutta Trumpin kannattajia ei kiinnosta muu kuin oma näkemys.

        Osa Trumpin kannattajista ei edes välitä Trumpista, vaan nämä kroonisesti vihaiset miehet haikailevat some päivitysten perusteella sotaa. Näitä "tapetaan ne" - päivityksiä on ollut runsaasti ennen Capitolin tapahtumia ja niitä oli myös välitetty poliisille. Mutta Capitolin poliisi väitti pärjäävänsä ilman tukea Washingtonin kaupungin tai Marylandin poliisilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltei 50 Trumpin oikeusjuttua käsiteltiin 2-3 eri oikeusasteissa osavaltioissa. Yksikään niistä ei koskenut vaalivilppiä, vaan osavaltion vaalilainsäädäntöä ja - käytäntöjä. Monet eivät vieläkään ymmärrä, että osavaltiot ovat lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti itsenäisiä. Ja niillä on sen vuoksi erilaiset vaalilait ja järjestelyt. Osavaltiolla on myös täysi oikeus muuttaa vaalilakiaan ennen vaaleja. Kuten esim. Pennsylvania teki postiäänestyksen osalta koronan vuoksi.

        Väärin. Yhtäkään oikeusjuttua ei otettu käsittelyyn. Mitään ei tutkittu. Niiden prosessi pysäytettiin. Yhtään todistetta ei päästy tutkimaan. Suomen media ei ole tätä eroa luonnollisesti uutisoinut.

        Väärin. Pennsylvanian osavaltiolla ei ollut oikeutetta muuttaa 11 päivää ennen vaaleja asetusta, jossa se ei enää vaatinut vertaamaan postikuoren allekirjoitusta äänestäjän allekirjoitukseen, kun hän oli rekisteröitynyt. Tässä osavaltio toimi perustuslain vastaisesti.

        Trump voitti vaalipäivinä annetuilla äänillä. Joe Biden saatiin voittamaan postiäänten avulla, joita ilmestyi aina sitä mukaan kun tarvittiin lisää vaa`ankieli osavaltioissa.

        Myös Trumpin vastustajat ovat todenneet, että Biden ei olisi voittanut ilman Koronan tuomia muutoksia äänestämiskäytäntöihin.


      • Anonyymi

        " Pari päivää sitten oikeuslaitos sanoi, että kanne nostettiin liian myöhään. Taaskaan se ei ottanut kantaa siihen, oliko todisteita vai ei."

        Miksi ihmeessä olisi ottanut, kun viimeinen mahdollisuus nostaa laillisesti vaaleihin liittyviä juttuja oli jo 6.12.2020. Juridiikassa proseduuri on yhtä tärkeä kuin jutun meriitit. Sen vuoksi asianajajille maksetaan maltaita, että he tuntevat lain. Joko Trumpilla on maailman huonoimmat asianajajat - mitä epäilen - tai sitten juttuja ei koskaan ollut tarkoituskaan käsitellä. Tarkoitus oli vain antaa ymmärtää, että kauheasti yritetään, mutta oikeuslaitos ei toimi. Trumpisteille se menee kuin häkä päähän. Vaikka olen USA:ssa 15 vuotta asioita seurannut, niin en ole koskaan tällaiseen - anteeksi vaan - laskelmoituun pahuuteen törmännyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsila on menettänyt uskottavuutensa muiden paitsi persujen parissa. Valitettavasti tutkijoissakin on kaikenlaisia. On tiedettävä kenen joukoissa he seisovat ja kuka syöttää ja juottaa.

        Ruotsila on arvoiltaan konservatiivi ja ansioitunut tutkija. Hän on asunut asunut Yhdysvalloissa vuosikausia ja työskennelyt Usan yliopistoilla. Hän on ainoa konservatiivi, jonka Yle kylläkin harvoin päästää esiintymään.

        Viimeksi tällä viikolla Ylellä A-talkissa oli mukana Markku Ruotsila, Benita Heiskanen, Mika Hentunen ja Mika Aaltola. Kaikki kolme muuta edustavat käytännössä liberaalia vasemmistoa ja ovat demokraattisen puolueen kannattajia.

        Näistä Mika Aaltola on niin lähellä demokraattista puoluetta, että hän voisi siltä istumalta alkaa esiintymään Usan demokraattisen puolueen Suomen toimiston johtajana. Tutkija nimitys ei kyllä tässä tee oikeutta oikeille tutkijoille.

        https://areena.yle.fi/1-50647043


    • Anonyymi

      Oletteko niin naiiveja, että kuvittelette Mark Zuckerbergin, Kevin Systromin, Mike Kriegerin ja Jack Dorsey pystyvän sulkemaan maailman mahtavimman viran eli USA:n presidentin sulkutilaan? Sensuroimaan USA:n presidentin tiedottamisen?
      Siis nämä nöösipojat?

      USA:n presidenttiä ei voi sensuroida USA:ssa ilman poliittista tukea demokraattiselta ja republikaaniselta puolueelta. Kyseessä on vallankaappaus mutta kenen hyväksi ja miksi?

      USA:n Artikla 230 mukaisesti, Facebook, Ingstram ja Twitter ovat alustan tarjoajia, eivätkö moderaattoreita eli eivät vastaa sisällöstä, eivätkä puutu siihen. Nyt kuitenkin niin tehdään.
      Artikla 230 (laki) tarkoituksena on suojata ilmaista ilmaisun vapautta Internetissä, suojaamalla Internet-yhtiöt vastuusta käyttäjiensä (esim. Facebook, Ingstram, Twitter) alustalleen julkaisemasta sisällöstä.

      Suomeksi sanottuna saat julkaista mitä vain palveluntarjoajan alustalla ja palvelun tarjoaja ei moderoi sisältöä, koska palveluntarjoaja (esim. Facebook, Ingstram, Twitter) ei ole vastuussa sisällöstä.
      Tätä sanotaan USA:ssa sananvapaudeksi.

      Toistaalta, jos Mark Zuckerbergin, Kevin Systromin, Mike Kriegerin ja Jack Dorsey pystyvät sensuroimaan USA:n presidenttiä, niin sama sensurointi voidaan kohdistaa esim. EU:n johtoon, Suomen presidentti Sauli Niinistöön tai sinuun, joka luet tätä tekstiä.

      • Anonyymi

        Muutama kymmentä ihmistä omistaa käytännössä koko Usan lehdistön ja teknologiayritykset, mistä puhut. 1% amerikkalisista omistaa 95%Yhdysvaltojen kaikesta omaisuudesta. Kumman puolella tämä ns. deep state on. Tämä kapea eliitti hallitsee käytännössä koko Yhdysvaltoja. Luuletko oikeasti, että Joe Biden, jolla välillä vaikeuksia muistaa oman vaimonsa nimeä, johtaa Yhdysvaltoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama kymmentä ihmistä omistaa käytännössä koko Usan lehdistön ja teknologiayritykset, mistä puhut. 1% amerikkalisista omistaa 95%Yhdysvaltojen kaikesta omaisuudesta. Kumman puolella tämä ns. deep state on. Tämä kapea eliitti hallitsee käytännössä koko Yhdysvaltoja. Luuletko oikeasti, että Joe Biden, jolla välillä vaikeuksia muistaa oman vaimonsa nimeä, johtaa Yhdysvaltoja.

        Näinhän se on. Vain kaikkein naivein ihminen luulee, että esimerkiksi pääministeri Marin kävi neuvottelemassa EU elvytyspaketista. Todellisuudessa jo lähtiessään Brysseliin hän oli valmis allekirjoittamaan minkä tahansa paperin. Koko hallitus halusi olla mallioppilas ja kertoi jo etukäteen lehdistölle, että Suomi suostuu kaikkeen. Ruotsilla oli taas toisenlainen taktiikka, jossa se sanoi, että se ei allekirjoitata epäreilua sopimusta. Ruotsin veronmaksajat säästivät tällä taktiikallab 3 miljardia ruotsin kansalaisten rahaa.


      • Anonyymi

        Sauli Niinistöä tuskin tarvitsee sensuroida, koska hän kuuluu eliittiin. Vertaisin Niinistöä Obamaan. Molemmat puhuvat kauniisti kansalle, mutta kun katsotaan heidän toimiaan kansan hyväksi, niin näytöt ovat päinvastaiset. Niinistö on kunnostautunut osallistumalla eliitin Bildenberg kokouksiin, toiminut EU:n investointipankkiirina (palkintotittevirka) ja ehkä suurin saavutus on ollut Suomen vieminen Emuun ja Euroon ilman kansan äänestystä Jos verrataan Ruotsiin, joka säilytti oman valuuttansa on Suomi kärsinyt tästä aivan valtavasti. Varovaisestikin arvioiden kymmeniä miljardeja ja kärsimykset jatkuvat. Ihmistä kannattaa aina arvioida hänen tekojensa perusteella ei hänen puheiden perusteella.


    • Anonyymi

      Antti Rinteelle kävisi oikein hyvin, että Suomi menis Orwellin kuvailemaan yhteiskuntaan. Tuleeko jollakin muullakin mieleen tapahtumat Usassa ja Rinteen lausunto. Tälläiset lausunnot kertovat paljon kuinka pitkällä vasemmiston suunnitelmat ovat.

      https://yle.fi/uutiset/3-11729887

      "Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo lauantaina Uutissuomalaiselle antamassaan haastattelussa pitävänsä Rinteen esittämää vihjailua perussuomalaisten kytköksistä äärioikeistoon ala-arvoisena. Hän sanoo pitävänsä huolestuttavana sitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vihjailee perussuomalaisten edustavan ääriliikettä.

      – Kun puhutaan vastakkainasettelun välttämisestä ja luottamuksesta kansanvaltaisiin instituutioihin, niin pidän aika huolestuttavana sitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kyseenalaistaa laillisia tavoitteita laillisesti edistävän oppositiopuolueen legitimiteetin ja vihjailee, että kyseinen puolue ja sen puoli miljoonaa äänestäjää edustaisivat jonkinlaista ääriliikettä, Halla-aho sanoi Uutissuomalaiselle päivällä."

    • Anonyymi

      Täällä jo keskustellaan Deep Statesta jota johtaa 1% rikkaimmista amerikkalaisista. Tämä tarkoittaisi siis 3-4 miljoonaa amerikkalaista. Aika iso on salaliitto.

      • Anonyymi

        Ei ole kukaan puhunut, että 1% prosentti johtaa Usata. 1% omistaa 95% kaikesta omaisuudesta. Deep Stateen kuuluvien ihmisten lukumäärä on satoja korkeintaan muutama tuhat. Toki varmaan ymmärsit eron, mutta kuitenkin....


    • Anonyymi

      Jos tarkkoja ollaan niin sananvapauden rajoittaminen on ihmisoikeus rikos?

    • Anonyymi

      Trumplaisuuteen republikaanismissa liittyy vain tietty perustavanlaatuinen ristiriita. Trumpissa on samaan aikaan kyse yhdysvaltojen johtavasta asemasta maailmassa ja samalla America first. Yhtälö kuulostaa hankalalta. Republikaanismin perimmäisin idea on yhdysvaltojen itsenäisyydessä. Hehän olivat niitä jotka itsenäistymisen laittoivat alulle kun tee kutsut alkoivat. Sydänmaiden amerikkalaiset ovat syvästi amerikkalaisia tässä tarkoituksessa kuten Ruotsilakin puhuu. Mutta samalla Amerikan täytyisi olla maailmanvalta myös republikaanisessa siivessä. Tästä Trump oli itsekin huolissaan kun hän puhui ettei maa enää voita. Kuinka se voi voittaa kaikessa.

      • Anonyymi

        Tässä olet kyllä oikeassakin. On selvää, ettei Yhdysvalloilla ole enää samanlaista asemaa maailman ykkösenä kuin ennen. Tästä on paljon kipuilua Usassa. Itse ajattelisin kuitenkin niin, että Trumpin peruskannattajaa ei kiinnosta kovin paljoa, onko Usa numero 1 vai 2. Häntä kiinnostaa, että hänellä on alhaiset verot, konservatiivisensä arvonsa, turvallista elää ja hänen itsemäärämisoikeutensa ovat laajat. Näitä asioita Trump on edistänyt aidosti ja sen takia hänen suosiotaan aliarvioidaan varsinkin Suomessa, jossa sosiaalidemokratia toimii täysin päinvastoin. Täällä sinulla on korkeat verot, kasvava turvattomuus ja viranomaiset ovat niskassasi aivan pienimmästäkin asiasta.

        Itse kyllä eläisin maassa, jossa jokainen voi itse vaikuttaa onnistuuko hän elämässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä olet kyllä oikeassakin. On selvää, ettei Yhdysvalloilla ole enää samanlaista asemaa maailman ykkösenä kuin ennen. Tästä on paljon kipuilua Usassa. Itse ajattelisin kuitenkin niin, että Trumpin peruskannattajaa ei kiinnosta kovin paljoa, onko Usa numero 1 vai 2. Häntä kiinnostaa, että hänellä on alhaiset verot, konservatiivisensä arvonsa, turvallista elää ja hänen itsemäärämisoikeutensa ovat laajat. Näitä asioita Trump on edistänyt aidosti ja sen takia hänen suosiotaan aliarvioidaan varsinkin Suomessa, jossa sosiaalidemokratia toimii täysin päinvastoin. Täällä sinulla on korkeat verot, kasvava turvattomuus ja viranomaiset ovat niskassasi aivan pienimmästäkin asiasta.

        Itse kyllä eläisin maassa, jossa jokainen voi itse vaikuttaa onnistuuko hän elämässä.

        Tässä on varmaan se ongelma että yritetäänkö ottaa liian isoa palaa kerralla. Ei ole kyse vain Trumpista itsestään vaan siitä kuinka hänestä tuli presidentti. Trump ajoi täysin omaa linjaa joka oli uutta politiikassa pitkään aikaan. Se vetosi kansaan mutta että Trump vastaisi samalla äänestäjiensä asioista ja maailman johdosta voi olla liikaa pyydetty. Lehdistö on kriittinen kuten kuuluukin olla silloin kun kyse on maailman herruudesta jota yhdysvallat odottavat itseltään.


    • Anonyymi

      Jokaisen suomalaisen toimittajan tai poliitikon pitäisi lukea tämä kirjoitus ajatuksella. Ei ole olemassa enää oikeata journalismia on vain toimittajan kirjoituksia, missä hän kertoo omista poliittisista mielipiteistään uutisina. Varsinkin Yle ja HS edustavat journalismin irvikuvaa. HS voisi muuttaa nimensä. Sopiva voisi olla: Liberaalit Vihervasemmisto Sanomat.

      • Anonyymi

        HS = Häpeän Symboli.


    • Anonyymi

      Niin juu, täytyy tarkastella oikeudenmukaisesti vasemmistolaisten demokraattien ja oikeistolaisten republikaanien tapaa.
      Ensinnäkin suuryritysten tuki demokraateille on samaa, kuin Venäjällä talonpoikien tuti Stalinille ja Leninille, tappoivat talonpojat ampumalla kaikki ja veivät omaisuudet.

      • Anonyymi

        Olet asian ytimessä. Eliitti Yhdysvalloissa ja eliitti Neuvostoliitossa ovat hämmästyttävän samankaltaiset. Molemmissa pieni eliitti johtaa ja tavallinen kansa kärsii. Neuvostoliiton aikoina puolueliitti yhdessä armeijan kanssa johti maata ja nyt Usassa demokraattipuolue ja miljardöörit johtavat maata ja kansan olot kurjistuivat. Trump yritti palauttaa valtaa kansalle, mutta kuten huomaamme epäonnistui. Vaalit olivat pelkkä näytelmä, jossa Trumpilla ei ollut koskaan mahdollisuutta voittoon. Toista kertaa ei päästetty tätä virhettä toistumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet asian ytimessä. Eliitti Yhdysvalloissa ja eliitti Neuvostoliitossa ovat hämmästyttävän samankaltaiset. Molemmissa pieni eliitti johtaa ja tavallinen kansa kärsii. Neuvostoliiton aikoina puolueliitti yhdessä armeijan kanssa johti maata ja nyt Usassa demokraattipuolue ja miljardöörit johtavat maata ja kansan olot kurjistuivat. Trump yritti palauttaa valtaa kansalle, mutta kuten huomaamme epäonnistui. Vaalit olivat pelkkä näytelmä, jossa Trumpilla ei ollut koskaan mahdollisuutta voittoon. Toista kertaa ei päästetty tätä virhettä toistumaan.

        Koronan avulla viedään kaikkien pienyrittäjien omaisuus kuten aikoinaan Venälällä talonpoikien omaisuus siirrettiin yhteiskunnan toisin sanoen puolueliitin haltuun. Nyt Koronan aikana suuryritysten omistajat ovat rikastuneet satumaisesti. Huomaatteko yhtäläisyyden Korona, joka ei ole juurikaan normaalia influenssaa vaarallisempi,on väline tuhota keskiluokka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan avulla viedään kaikkien pienyrittäjien omaisuus kuten aikoinaan Venälällä talonpoikien omaisuus siirrettiin yhteiskunnan toisin sanoen puolueliitin haltuun. Nyt Koronan aikana suuryritysten omistajat ovat rikastuneet satumaisesti. Huomaatteko yhtäläisyyden Korona, joka ei ole juurikaan normaalia influenssaa vaarallisempi,on väline tuhota keskiluokka.

        Kaikista hämmästyttävistä on, että kansa itse vaatii rajoituksia ja maalien käyttöä, vaikka niistä ei ole mitään hyötyä taudissa, joka on vaaraton 99,9% terveistä ihmisistä. Kun yritykset on tuhottu ja kansan rahat loppu, niin sitten jotenkin ihmeessä Korona häipyy. Tässä vaiheessa ollaankin siirrytty Orwellin yhteiskuntaan ja kansa tajuaa, että sitä on huijattu. Kaikki on kuitenkin liian myöhäistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista hämmästyttävistä on, että kansa itse vaatii rajoituksia ja maalien käyttöä, vaikka niistä ei ole mitään hyötyä taudissa, joka on vaaraton 99,9% terveistä ihmisistä. Kun yritykset on tuhottu ja kansan rahat loppu, niin sitten jotenkin ihmeessä Korona häipyy. Tässä vaiheessa ollaankin siirrytty Orwellin yhteiskuntaan ja kansa tajuaa, että sitä on huijattu. Kaikki on kuitenkin liian myöhäistä.

        Kerrankin hyvää analyysiä koko ketju, ilma että kukaan käy henkilöä vastaan. Tälläisiä pitäisi olla kaikki ketjut. Yhtäkään kirjoitusta ei ole poistettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan avulla viedään kaikkien pienyrittäjien omaisuus kuten aikoinaan Venälällä talonpoikien omaisuus siirrettiin yhteiskunnan toisin sanoen puolueliitin haltuun. Nyt Koronan aikana suuryritysten omistajat ovat rikastuneet satumaisesti. Huomaatteko yhtäläisyyden Korona, joka ei ole juurikaan normaalia influenssaa vaarallisempi,on väline tuhota keskiluokka.

        Tuossa hyvä suomalaisen lääkärin kirjoitus Koronadystopiasta.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ville-veikko-elomaa/koronadystopia/


    • Anonyymi

      Trump osoittautui epävakaaksi ja mieleltään häiriintyneeksi, joka usutti kannattajiaan väkivaltaan!

    • Anonyymi

      Erinomainen kirjoitus, täyttä faktaa

    • Anonyymi

      Oli kuvottavaa katsoa 4 vuotta ylen uutisia ja aamu-tv:tä. Joka päivä kirjeenvaihtaja kertoi negatiivisiä asioita Trumpista. Asiantuntijat vain mollasivat Trumpia. Tuntui että yle uutisoi Trumpista enemmän kuin suomen asioista konsanaan.

      Trump loi lähes täystyöllisyyden ja USA:N historia pisimpään kestäneen nousukauden, tätä yle ei koskaan kertonut.

      Luotto meni yleen ja takaisin se ei sitä saa.

    • Anonyymi

      Sananvapaus, mielipiteenvapaus tai ylipäätään vapaus ei kuulu kommunismiin.
      NWO vallankaappaus.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Samaan aikaan Helsingin Yliopiston oikeushistorian professori, joka tunnetaan vasemmistosympatioistaan pitää ratkaisua oikeana. Mitäpä muuta voi odottaa. Suomessakin näissä professoreissa jotenkin tuntuu vieläkin voimakkaasti taistolaiset ajat. Ei ole Suomessa päästy muutamassa kymmenessä vuodessa yhtään eteenpäin.


    • Anonyymi

      usa on jakautunut 2,s leirissä,,,toiset vanno,,et pres,vaalit olivat rehellis,normaalit,,,
      ja toiset vanno,et ,,vaali,vilpi oli tosi,asia,,,kuka tietäis mikä,puoli on oikeassa,,,
      vain yhd,,asian on varma ,,,vilpi on kirouksen ja rehellisyys siunauksen,,,
      SE NÄHDÄÄN PIAN,,,,niin,kuin pankin joht Lassila sanoi joskus,,TOSI ON,,,,
      Toivotamme ,,et KAIKKIVALTIAS auttais amerikan,kansalle ,päseman pahasta tilanteesta YHTEISYMMÄRRYKSEeN,,

      • Anonyymi

        Tosi on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi on.

        Angela Merkel sanoi, että Teknoyritykset eivät voi määrätä kenellä on oikeus sananvapauteen.


    • Anonyymi

      Venäläinen vk ei rajoita sananvapautta eikä vakoile käyttäjiä yhtään sen enempää kuin Facebook tai Twitter?🤗🤣👍😂😭🤣

    • Anonyymi

      Saksa ja Ranskan tukevat Trumpin sananvapautta.

      ”Suuret verkkopalvelut tarvitsevat julkista säätelyä”, kommentoi Ranskan talousministeri Bruno Le Maire, kutsuen tilannetta digitaaliseksi oligarkiaksi. Le Mairen mielestä suuret teknologiayhtiöt uhkaavat demokratiaa.


      https://www.tivi.fi/uutiset/tv/59c560c6-1cd1-4d19-a78c-0018f3e37720

    • Anonyymi

      Jopa Alexander Stub haukkuu Tekoyritykset Trumpin sensuroimisesta.

    • Anonyymi

      tosin kansalaiset eivät ole luoneet yhtäään sosiaalista mediaa vaan vapaamuurarit joiden sympoliikka näkyy etu sivulla,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe