EU-vihaajien suru: Suomi maailman onnellisin maa!

Anonyymi

Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa, käy ilmi Maailman onnellisuusraportista.

Muita viiden onnellisimman maan joukkoon kuuluvia ovat Islanti, Tanska, Sveitsi ja Hollanti. Kaikki pohjoismaat ovat mukana kärkikymmenikössä.

Aiemman kymmenikön ulkopuolelta mukaan on noussut Saksa seitsemännelle sijalle. Kanada puolestaan on pudonnut kymmenikön ulkopuolelle 15. sijalle. USA oli nostanut sijoitustaan parilla pykälälle nousten juuri Kanadan yläpuolelle.

Lähinaapureistamme Viro oli sijalla 28. ja Venäjä melko lailla listan keskivaiheilla sijalla 60.

138

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mahtaako Brexit-Britannia ulottua listalle lainkaan?

    • Anonyymi

      Suomi maksaa tulonsiirtoja esim. pelkästään EU-elvytykseen 10 miljardia muista jäsenmaksuista puhumattakaan. Ei mene kuin hetki kun Suomi on köyhdytetty muun EU:n kanssa samalle onnellisuustasolle. Olemme kohta kuin romanialaiset, köyhiä eikä niin onnellisia.

      • Anonyymi

        Ei ole maksettu senttiäkään muualla kuin EU-vihaajien valeissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole maksettu senttiäkään muualla kuin EU-vihaajien valeissa.

        Uneksi sinä vain märkiä uniasi "eu-vihaajista" :D Kyllä se eu-loinen syö meiltä valtavan siivun hyvinvointia, siitä ei ole kahta sanaa. Se mitataan miljardeissa euroissa ja elinolosuhteiden laskuna siitäkin huolimatta, että näet sen "hyötyinä", surkimus kun olet. Jos joskus vahingossa sinikeltaiset lasit putoaa silmiltäsi, niin voi olla, että sulta tulee hätäpaska housuun ja sitten on äkkiä riennettävä palstoille rääkymään fraasejasi.

        eu = loinen (<- fakta!)

        EU-jäsenyys on Suomen hyvinvoinnin ja demokratian tae.

        Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

        Suomen kansa ei moiseen lankea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-jäsenyys on Suomen hyvinvoinnin ja demokratian tae.

        Siksi EU-vihaajat sitä vastustavat.

        Suomen kansa ei moiseen lankea.

        Puhut läpiä päähäsi. EU:ssa tehdään päätöksiä, joihin kansalla ei ole mahdollisuutta päästä vaikuttamaan. Ne päätökset ajetaan itsenäisen valtion, eli jäsenmaan, lainsäädäntöön KYSYMÄTTÄ KANSALTA. MEP ei ole demokratiaa, vaan pelkästään maan nimittämä edustaja. Ongelma: jäsenmaan kansa ei pysty muodostamaan sille parasta mahdollista ratkaisua kannattavaa enemmistöä. Näin muodostuu ongelma, jossa itsenäisen maan kansa ja sen olosuhteet eivät kohtaa ulkomailla järjestyneen valtakeskittymän näkemysten ja päätösten kanssa. Siitä osoituksena mm. erilaiset vahingolliset direktiivit, joista osa on saanut aikaan todella vihaisia reaktioita. Eli millaisesta demokratiasta on sinun mielestäsi kyse?

        Sinun vihakirjoituksissasi "EU-vihaaja" on kuvitteellinen vihollinen, joka on olkiukkosi. Et kykene älylliseen keskusteluun vaan joudut tyytymään sokeaan vastustamiseen. Van sellainen kuviteltu "EU-vihaaja" vihaa demokratiaa ja hyvinvointia. EU-kriittinen on se todellinen persoona, joka "vihaa" EU:ia mm. sen vuoksi, että se syö itsenäisen demokraattisen hyvinvointivaltion demokratiaa ja hyvinvointia. Et ole poika pieni reppana vieläkään oppinut, että EU-kriittisyys perustuu ihan todellisiin havaintoihin ja kokemuksiin, SEURAUKSIIN JA FAKTOIHIN.

        Sinä et edusta kansaa, joten ammut moisilla möläytyksilläsi vain omaan nilkkaasi.

        Jatka uneksimistasi, rölli :D

        PS: montako sanaa luit kommentistani ja ymmärsitkö yhtään mitään?

        Perehdy EU:n instiuutioihin ja niiden päätöksentekojärjestelmiin.

        Jos olet rehellinen,niin valehtelusi loppuu kuin seinään.

        Mutta...

    • Anonyymi

      Huipulta on hellpo romahtaa kehitysmaaksi jossa on vilu ja nälkä.

      • Anonyymi

        valtionvelan tultua maksuun, voidaan odottaa eu.n ottavan orjuuttavan komennon, ja vievän lopunkin "itsenäisyyden" jäsenmaa suomelta, kun ovat ensin kupanneet tyhjäksi maksuillaan ja tukipaketeillaan. 8 ( t. kristallipallo.

    • Anonyymi

      Eudemarit äänesti suomidemareita.

    • Anonyymi

      Sitä saa sellaisen vastauksen kun haluaa. Pitää vaan kysyä oikeita ihmisiltä.

    • Anonyymi

      Persu ei ole ikinään onnellinen! Tämäkin hallituksen vika tai raporttia on vääristelty hallituksen toimesta😂 persu se ikuisen negatiivisyyden perikuva!

      • Anonyymi

        Sinäpä sen sanoit. Varmaa italia miljardeilla yksi ccn feikki raportti saatu tekaistua.

    • Anonyymi

      Koskaan ei oo nii vituttannu.

    • Anonyymi

      Suomi on lisännyt onnellisuutta myös Kreikkaan, Italiaan ja Espanjaan lahjoittamalla näille maille rahaa...!!

      • Anonyymi

        Afrikkaa..

      • Anonyymi

        Nuo ovat EU-vihaajien haaveita. Suurin murhe heillä on Italian mafian autokannan uusiminen.
        Siten saa ainakin autokuskit onnellisiksi.

    • Anonyymi

      Maa voi kyllä olla onnellinen, mutta miten on sen asukkaiden laita?

      Leipäjonossa seisominen voi kyllä tehdä onnelliseksi ku tietää
      saavansa murua rinnan alle.

    • Anonyymi

      Ei ...tu että on eu-fanaatikolla epätoivoiset yritykset huitoa umpimähkään :D On todellakin outoa, että edelleenkin eu-fanaatikot palvoo eu:ta, vaikka se suorastaan huutaa olevansa loisiva kleptokratia ja yrittää rakentaa epätoivoisesti USA:n, Kiinan ja Venäjän tapaista suurvaltaa. V-käyrä pomppasi korkeuksiin kun menetettiin suurvallalle tärkeä ydinasevaltio.

      "EU-elpymisrahasto avaa tien tulonsiirtounioniin ja liittovaltioon."

      - ekonomisti Tuomas Malinen

      PS: totuuksia eu:sta laukova Malinenkin on nyt sitten "eu-vihaaja".

      eu = häpeällinen loisiva pyrkyri

      • Anonyymi

        Malisella on oikeus esittää mielipiteitään.
        Niillä saa huomiota ja tuottavia esiintymistilaisuuksia.

        Liittovaltiokehitys olisi sinänsä ihan viisasta.Siksihän EU-vihaajat sitä vastustavat ja mustamaalaavat.

    • Anonyymi

      Nämä onnellisuus"tutkimukset" on populistista kikkailua, koska eu-kannatus ja eu-jäsenyys on herkkiä ja haavottuvaisia aiheita. Kannatusta on pidettävä yllä keinontekoisesti, koska realismi ja faktat on kestämättömiä. Se ei ole enää mitenkään normaalista poikkeavaa, että eu:hun liittyviä ongelmia (joita eu-fanaatikot ei koskaan myönnä) piilotellaan ja kaunistellaan ja kritiikkiä siivotaan pois "vihapuheena", samalla kun julkaistaan etupäässä pyhää sanomaa, kuinka eu on kaikkivoipainen ja ainoa mitä voi olla. Eu on epäonnistunut yritys luoda suurvalta. Nyt se yrittää taas temppuilemalla talouspakotteillaan, joka taas yksi ovenavaus kohti Euroopan Suurvaltaa.

      Jos Suomi olisi oikeasti niin onnellinen, niin eihän silloin edes tarvita mitään "onnellisuustutkimuksia" erikseen kertomaan kuinka onnellisia ollaan. Nyt tarvitaan, koska se "onnellisuus" on osa populismia, jolla ylläpidetään haluttua mielikuvaa Suomen asemasta eurooppalaisessa kleptokratiassa.

      eu = loinen
      eu-kannattajat = loisen ruokkijoita

      • Anonyymi

        Suomen kansan onnellisuus on vastoinEU-vihaajien valehtelua ja mustamaalausta.

        Mutta kyllä kansa onnensa määrän tietää. Ei sitäEU-vihaajat voi pois ottaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kansan onnellisuus on vastoinEU-vihaajien valehtelua ja mustamaalausta.

        Mutta kyllä kansa onnensa määrän tietää. Ei sitäEU-vihaajat voi pois ottaa.

        Mitä helvettiä onko onnellisuus eu:n ansiota olet yhtä hullu kuin a, kontula taidat ollakkin..Demokraattinen DDR teki näitä tutkimuksia, ja oli aina ykkönen, onnellisuus oli yksi asia, oli muitakin, muistan sellaisenkin mittaus tuloksen jossa sanottiin naisten DDR:ssä saavan useammin ja parhaan orgasmin. Uskomatonta , mutta TÄMÄ ON TOSI:. t.havonen e.tuomioja . p.lipponen ym. demokraatit näitä julkaisi. demokraattien EU on nyt samalla propagandan tiellä KUVOTTAVAA.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Sinun ihailemassasi Neuvostoliitossa eli Venäjällähän ei tehdäkään valtiollista propagandaa. Eiku...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ihailemassasi Neuvostoliitossa eli Venäjällähän ei tehdäkään valtiollista propagandaa. Eiku...

        Neuvostoliitto oli natsi saksan kanssa propagandan suurtuottajia DDR:n tavoin. MUTTA sinun ihalemaasi DEMOKRAATTISTA EUvostoliittoa ei voita mikään. Ihan tämänpäivän pienen , lähes huomaamattoman esimerkin kerron sinulle. Kongon DEMOKRAATTISESSA tasavallassa on tänään presidentinvaalit. DEMOKRAATTINEN YLE:mme uutisoi asiasta tekstiteeveessä .MUTTA kirjoitti Maan nimen väärin". Kongon tasavalta " Jätti oleellisen demokraatti sanan nimestä pois. Samalla lokigalla itäinen saksa on tästälähin DR=deutse debuklig . EU-demokratia on sellaista . jossa toiset on TASA_ARVOISEMPIA kuin toiset. Mutta TARKKANÄKÖINEN huomaa kaiken , aivopestyä eu-populistia (SINUA viedään kuin mätää kukkoa tunkolle jolle on jäänyt silmät auki, muttä näkäkyky on jo jättänyt ja nokka autestiseen hymyyn. Kysymys eu-populistille, onko niin? että sinulla on PÄÄ VAIN SYÖMISTÄ VARTEN?????????????

        Yritäpä kaivella jotain viestiäni, jossa olisin kehunut EU:a. Tuskin löydät.

        Sen sijaan sinä olet kehunut Neuvostoliittoa eli Venäjää moneen otteeseen.

        Minä olen isänmaallinen, sinä iDänmaallinen.

        Olet melkoinen asioiden vääristelijä, Hae jostain yksikin tavu jolla olisin kehunut neuvostoliittoa,tai natsisaksaa, molemmissa on varmaan ollut jotain hyvääkin pyydän myös sinun ei tarvise tuhlata aikaasi sellaiseen turhanpäiväisyyteen. näin ei ole ollut eikä näin tule eikä tule olemaan. Venäjääkään en ihaile. Se vaan on menemässä parempaan suuntaan. eikä ilmeisesti halua riidellä kenenkään kanssa, toisin kuin EUvostoliitto ja bide usa.Bide="peräpään puhelin".

        Venäjä on monikansallinen liittovaltio, jossa on suuri ja yhä kasvava muslimiväestö. Slaavithan dokaavat itsensä hengiltä eivätkä lisäänny kuten muslimit. Venäjä menee siis oikeaan suuntaan putinistien mielestä.

      • Anonyymi

        Olet pihalla kuin lintulauta. ISIS:n vierastaistelijoista suurin ryhmä ts. kansallisuus oli VENÄLÄISIÄ...

      • Anonyymi

        "Tarkkanäköinen" eli oikeammin Putkinäköinen hourii taas omiaan.

        Arvioiden mukaan eniten ulkomaalaisia ISIS:iin tuli järjestyksessä:

        1. Tunisiasta 2. Saudi-Arabiasta 3. Venäjältä

        Itse Putin on arvioinut, että Venäjältä eli Neukkulasta oli siirtynyt 5000-7000 jihadistia ISIS:iin. Melkoinen lauma siis.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Neuvostoliitto oli natsi saksan kanssa propagandan suurtuottajia DDR:n tavoin. MUTTA sinun ihalemaasi DEMOKRAATTISTA EUvostoliittoa ei voita mikään. Ihan tämänpäivän pienen , lähes huomaamattoman esimerkin kerron sinulle. Kongon DEMOKRAATTISESSA tasavallassa on tänään presidentinvaalit. DEMOKRAATTINEN YLE:mme uutisoi asiasta tekstiteeveessä .MUTTA kirjoitti Maan nimen väärin". Kongon tasavalta " Jätti oleellisen demokraatti sanan nimestä pois. Samalla lokigalla itäinen saksa on tästälähin DR=deutse debuklig . EU-demokratia on sellaista . jossa toiset on TASA_ARVOISEMPIA kuin toiset. Mutta TARKKANÄKÖINEN huomaa kaiken , aivopestyä eu-populistia (SINUA viedään kuin mätää kukkoa tunkolle jolle on jäänyt silmät auki, muttä näkäkyky on jo jättänyt ja nokka autestiseen hymyyn. Kysymys eu-populistille, onko niin? että sinulla on PÄÄ VAIN SYÖMISTÄ VARTEN?????????????

        Kongon vaaleilla ja EU:lla ei ole mitään tekemistä keskenään muualla kuin EU-vihaajan typerissä valeissa.

        EU on demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto.

        Kaikki toiminta on EU:n perusarvojen mukaista.

        No niin Anna Kerroppa ihan omin sanoin, MITÄ ON DEMOKRATIA. Mitä se oli DDR.ssä, Siellä DEMOKRATIAN kehdossa KOMMUNISTIJOHTAJA Erik Honeckerin äänisaalis oli
        YKSISSÄvaaleissa vaatimattomat 102%, jos tämä on VALE, syön pikkusormeni raakana. Miten Anna selittää DRMOKRATIAN paikassa joka Pohjois Korea viralliselta nimeltään Korean DEMOKRAATTINEN kansantasavalta. Miten Anna selittää tämän Kongon DEMOKRAATISEN tasavallan vaaleista uutisoinut YLE vääristeli maan nimen, jättäen demokraattinen sanan siitä välistä pois. Tästähän tulee hauskaa , vai mitä Anna. Minä autan sinua vähän alkuun. DEMOKRATIA on kansanvaltaa jossa VALTIO OMISTAA KAIKEN. YKSITYISILLÄ IHMISILLÄ EI OLE OMAISUUTTA . EU tulee siis omistamaan KAIKEN????

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kongon vaaleilla ja EU:lla ei ole mitään tekemistä keskenään muualla kuin EU-vihaajan typerissä valeissa.

        EU on demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto.

        Kaikki toiminta on EU:n perusarvojen mukaista.

        Kuules demokraatti täällä on kinkkinen kysymys joka HUUUUUTAAAAA vastausta.

    • Anonyymi

      Montakohan miljardia olemme maksaneet eulle riihikuivaa rahaa. Mitä kaikkea sillä olisi saatu.

      • Suurin ongelma on se ettemme oikein hyvin ymmärrä kuinka paljon on esim. italian saama eu-tuki vanhanen vähättelee, sen olevan VAIN n. 30-40 MILJARDIA. Se on neljätuhatta miljoonaa.Sillä summalla saa aika monta sadantonnin kesämökkiä.Vai mitä tähän sanoo EU-populisti?

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Suurin ongelma on se ettemme oikein hyvin ymmärrä kuinka paljon on esim. italian saama eu-tuki vanhanen vähättelee, sen olevan VAIN n. 30-40 MILJARDIA. Se on neljätuhatta miljoonaa.Sillä summalla saa aika monta sadantonnin kesämökkiä.Vai mitä tähän sanoo EU-populisti?

        Eihän Suomi maksa Italian elvytystä, vaan lainat ottaa EU-komissio ja takaisin maksun hoitaa EU yhteisvoimin, Suomikin pieneltä osaltaan.
        Yhtään kesämökkiä ei elvytykselle uhrata.
        Niitä rakennetaan lisää suurella innolla koko ajan.

        EUvostoliito ottaa lainan . luovuttaa sen italialle , Me veronmaksajat maksamme euvostoliitolle, näin se menee, vaikka eu-populisti valehtelee oikein huolella.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        EUvostoliito ottaa lainan . luovuttaa sen italialle , Me veronmaksajat maksamme euvostoliitolle, näin se menee, vaikka eu-populisti valehtelee oikein huolella.

        EU-komissio jakaa lainarahat yhdessä sovitulla tavalla. Se on demokratiaa,ei mielivaltaa.

        Jäsenmaat maksavat aikanaan sovitun osuutensa lainoista niiden myöntäjille,ei EU:lle. Se on vain välittäjä.

        EU:lle maksetaan vain jäsenmaksut.

        EU-vihaajien valehtelu perustuu yhtä täydelliseen tietämättömyyteen, kuin aikanaan NL:n ylistäminen.

    • Anonyymi

      Kyseessä täytyy olla hölmönonnellisuus tai lääkenapostelun tulosta.

      • Anonyymi

        Suomi-vihaajat siinä purkavat kiukkuaan.

        Suomalaiset ovat onnellisia.

        Harmittaahan sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi-vihaajat siinä purkavat kiukkuaan.

        Suomalaiset ovat onnellisia.

        Harmittaahan sellainen.

        Mikä on onnellisuutta, perustele jokaisen näkökulma kun näyt tietävän.

      • Mutta valitettavasti totta.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Mutta valitettavasti totta.

        Sinun kotimaasi oli muistaakseni sijalla 60. Vituttaahan se iDänmaallista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun kotimaasi oli muistaakseni sijalla 60. Vituttaahan se iDänmaallista.

        Hanniball elokuvassa poliisi söi omia aivojaan ja oli helvetin ONNELLINEN. Samoin on laitasi EUvostoliitto ensin pesee ja sitten syö ja sanoo olet onnellinen . SINÄ NYÖKKÄÄT JA HYMYILET, Olet onnellinen. Se onnellisuus on vähän kuin? Miten eu-pösilö ymmärtää asian , Kun sanon ...... Rahaa on VÄHÄN, mutta VÄHÄN SITÄ TÄYTYY OLLAKKIN!!!!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun kotimaasi oli muistaakseni sijalla 60. Vituttaahan se iDänmaallista.

        Äläpäs nyt kontula, koita nyt edes joskus kirjoittaa asiaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun kotimaasi oli muistaakseni sijalla 60. Vituttaahan se iDänmaallista.

        Tästä lähin olet vihervauri kontula.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Hanniball elokuvassa poliisi söi omia aivojaan ja oli helvetin ONNELLINEN. Samoin on laitasi EUvostoliitto ensin pesee ja sitten syö ja sanoo olet onnellinen . SINÄ NYÖKKÄÄT JA HYMYILET, Olet onnellinen. Se onnellisuus on vähän kuin? Miten eu-pösilö ymmärtää asian , Kun sanon ...... Rahaa on VÄHÄN, mutta VÄHÄN SITÄ TÄYTYY OLLAKKIN!!!!!!!

        En minä kehunut EU:a vaan naureskelin sinun kotimaasi Venäjän eli Neuvostoliiton sijoitukselle.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Äläpäs nyt kontula, koita nyt edes joskus kirjoittaa asiaa.

        Äläs nyt taas pahoita mieltäsi, kun Venäjää eli Neuvostoliittoa haukutaan.

      • Hyi, hyi ja no, no, Siivoappa anna nyt suusi.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Hyi, hyi ja no, no, Siivoappa anna nyt suusi.

        Pidä sinä se Teuvo Herran nuhteessa, Laura.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En minä kehunut EU:a vaan naureskelin sinun kotimaasi Venäjän eli Neuvostoliiton sijoitukselle.

        Uhanalainen luonnonvara, Suomalainen TOLKUNMIÄS . tämän maan ja sen jatkuvuuden kantava voima. . EU-populisti vihervasurit ja rkp on populaatio, jolla pää on ainoastaan syömistä varten.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Uhanalainen luonnonvara, Suomalainen TOLKUNMIÄS . tämän maan ja sen jatkuvuuden kantava voima. . EU-populisti vihervasurit ja rkp on populaatio, jolla pää on ainoastaan syömistä varten.

        Valitettavasti nykypersuissa ei ole ainuttakaan tolkun miestä. Tokkopa on montaa ollutkaan. Pelkkiä somessa vinkuvia lökäpöksyjä nämä persut.

        Terveisin AITO TOLKUN MIÄS

      • Kyllä se on anna niin, että, ne ruskeanreijänritarit, omaavat sinun mailmankuvasi, Minä hyljeksin teitä mutta samalla tunnen pikkäsen sääliä. Älä siis tyrkytä tapojasi. olen raaka,mutta rehti, siksi totean. Kukin kuppikunta hoitakoon vaivasensa, ymmärrän , että leirissänne on niitä paljon ja iso taakka on kannettavana, mutta en voi, enkä halua auttaa sinua anna armias.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Kyllä se on anna niin, että, ne ruskeanreijänritarit, omaavat sinun mailmankuvasi, Minä hyljeksin teitä mutta samalla tunnen pikkäsen sääliä. Älä siis tyrkytä tapojasi. olen raaka,mutta rehti, siksi totean. Kukin kuppikunta hoitakoon vaivasensa, ymmärrän , että leirissänne on niitä paljon ja iso taakka on kannettavana, mutta en voi, enkä halua auttaa sinua anna armias.

        Eikös ne eduskunnan ainoat rr-ritarit ole teillä siellä persuissa ja vihreissä, hyvä Laura.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne eduskunnan ainoat rr-ritarit ole teillä siellä persuissa ja vihreissä, hyvä Laura.

        Ja onhan teillä sivari-Jussi. Varsinaisia "miehiä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti nykypersuissa ei ole ainuttakaan tolkun miestä. Tokkopa on montaa ollutkaan. Pelkkiä somessa vinkuvia lökäpöksyjä nämä persut.

        Terveisin AITO TOLKUN MIÄS

        Etkö edes häpeä anna.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Kyllä se on anna niin, että, ne ruskeanreijänritarit, omaavat sinun mailmankuvasi, Minä hyljeksin teitä mutta samalla tunnen pikkäsen sääliä. Älä siis tyrkytä tapojasi. olen raaka,mutta rehti, siksi totean. Kukin kuppikunta hoitakoon vaivasensa, ymmärrän , että leirissänne on niitä paljon ja iso taakka on kannettavana, mutta en voi, enkä halua auttaa sinua anna armias.

        Tämä "tarkkanäköinen" eli Putkinäköinen on saman "aatteen" miehiä kuin Sebu ja Hankamäki.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Etkö edes häpeä anna.

        Älä itke, Laura.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne eduskunnan ainoat rr-ritarit ole teillä siellä persuissa ja vihreissä, hyvä Laura.

        Onko annalla yhtään omaa ajatusta. olen vuosiensaatossa huomannut,että heittämäni helmet kelpaavat Sioille.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Onko annalla yhtään omaa ajatusta. olen vuosiensaatossa huomannut,että heittämäni helmet kelpaavat Sioille.

        Ei sinulla Laura tunnu olevan yhtään omaa ajatusta. Pitäiskö sinun lopettaa sivari-Jussin sometusten seuraaminen ja mennä töihin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä itke, Laura.

        Muistatko anna, kun kirjoitin sinulle, että pääsi on vain ja ainoastaan syömistä varten, Siat kin ovat samanlaisia , ne syövät helmiä. Toivon kuppikunnenne paljon helmiä ja voimia päänkäyttöön=syömiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinulla Laura tunnu olevan yhtään omaa ajatusta. Pitäiskö sinun lopettaa sivari-Jussin sometusten seuraaminen ja mennä töihin?

        No niin lopetan tämän kirjoittelun anna papukaijan kanssa tällä erää tähän HYVÄÄ ÖTYÄ.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Muistatko anna, kun kirjoitin sinulle, että pääsi on vain ja ainoastaan syömistä varten, Siat kin ovat samanlaisia , ne syövät helmiä. Toivon kuppikunnenne paljon helmiä ja voimia päänkäyttöön=syömiseen.

        Tiedän, että persujen ikuinen oppositioasema saattaa ottaa koville, mutta se vaan on ainoa oikea paikka persuille.

        Ymmärtänet sen itsekin, Putkinäköinen. Olen varma, että ymmärrät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän, että persujen ikuinen oppositioasema saattaa ottaa koville, mutta se vaan on ainoa oikea paikka persuille.

        Ymmärtänet sen itsekin, Putkinäköinen. Olen varma, että ymmärrät.

        Minä olen ollut ja tulen aina olemaan oppositiossa , sen ymmärrän . Olen myös varma, että sinä ymmärrät kuinka koville ottaa kun koiras poikii. Siksi pyydän säästäkää homppelipekkaa, sitä teidän Alfa urostanne , jatkakaa tuoreen neuvonantajan avustuksella, homppelin ruskeanreijän venytystä, kiire on jo päällänsä aika käy vähiin , koska alfa-pekka on jo iällä.

        En minä Pekan puoluetta äänestä. Säästä siis sanasi persujen sivareille ja puppeleille.

    • Anonyymi

      Vielä jotku puhuvat suomettumis ajasta kun Kekkonen oli presidentti
      Nykyinen Suomi ei ole itsenäinen vaan on yksi EU:n liittovaltioista.

      • Anonyymi

        EU ei ole liittovaltio, vaan demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto.

        Koettakaa olla valehtelematta.

    • Anonyymi

      World is just one.
      Valitettavasti.

      Ja me eletään tällä pallolla. Voidaan tehdä yhteistyötä toisten kanssa, joka on sivistyksen mitta.
      Voidaan vetää liinat kiinni ja syödä vaan fennovegaanien tapaan perunaa, porkkanaa ja kaalia, jotka säilyy yli talven.

    • Anonyymi

      Oikeudenvihaaja vihaa vain maailman tappiin taloustotalitarisaation kynnyksellä.
      https://www.is.fi/tennis/art-2000007875484.html
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007875160.html
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007875407.html
      -------------------------------------------------------------------
      Luukkaan evankeliumi: 16🛡16:13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."

    • Anonyymi

      "Onnellisuustutkimuksen" takana on globaalia verkostoitumista ja sitä kautta hallinnan laajentamista ajavia kansainvälisiä tahoja. Nämä tahot luovat "edellytyksiä ja vaatimuksia", joiden perusteella luodaan mielikuvatasolla asioita, joiden kannattamisesta ja seuraamisesta muodostetaan mittari mittaamaan "onnellisuuden tasoa". Sellaisella "onnellisuudella" kerrotaan suurelle yleisölle, että "sinä olet onnellinen". Jos et voi yhtyä siihen, olet silloin ryhmässä "eihän kaikilla voi mennä aina hyvin" ja tietenkin tämä ryhmä on aina se pienin, ja usein tuomittu erilaisin syin, jonka voi kiteyttää lauseella "olet tehnyt vääriä valintoja. Aina voit parantaa, niin sinustakin tulee onnellinen".

      Nyt sitten tuijotetaan yhteen lauseeseen: "Suomi on maailman onnellisin" ja uskotaan, että ikävistä puheista huolimatta täällähän on asiat hyvin. On toki, jos verraan Suomea vaikka Syyriaan. Ai hitto mikä lintukoto tämä onkaan. Mutta kun hylätään ulkopuoliset vertailukohteet, olkiukot ja muut hömpät ja keskitytään rajojen sisällä oleviin olosuhteisiin, mitään poisjättämättä, ilman ohjailua, niin "onnellisuuden taso" alkaakin muodostua ihan toisenlaisin kriteerein ja lopputulos voi olla kovinkin erilainen.

      Erinomaistä näyttöä ohjailusta on antanut vihervasemmisto. Se ratsastaa feminismillä, antirasismilla, tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella yms. positiivisilla asioilla, vaikka kuitenkin aiheuttavat mm. sukupuolierojen jyrkentymistä, miesvihaa, rotueroja jne. Mutta kun on se ratsu, sekä populismi ja valtamedia apuna, niin kansa voidaan surullisenkin helposti "opettaa" näkemään ongelmien aiheuttajan toisaalla: äärioikeisto!

      Suomi on maailman onnellisin kansa mittaustuloksena, mutta yhteiskuntaamme syövät ongelmat on silti todellisia ja niiden ongelmien tunnustajia syyllistetään eri tavoin, jotta valta säilyy sillä, jonka kautta voimme vain olla "onnellisia".

    • Anonyymi

      Aloittaja voikin sitten esitellä myös perusteet, miten EU-jäsenyys takaa onnellisuuden. Otsikkohan sen kertoo, mikä on sinun ja aloituksesi motiivi.

      • Anonyymi

        Suomi on EU:n jäsen vuodesta 1994. Mitä muuta perustelua tarvitaan?

        Lisäksi useimmat 10 kärkimaata ovat EU:n jäseniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on EU:n jäsen vuodesta 1994. Mitä muuta perustelua tarvitaan?

        Lisäksi useimmat 10 kärkimaata ovat EU:n jäseniä.

        Et esittänyt ensimmäistäkään perustelua. Eli kysyn uudestaan: miten EU-jäsenyys takaa onnellisuuden?

    • Vihervasurit ovat juurikin sen kaltaisia ratsastajia, että esitetään kysymys toiselle. "
      " Ei kai kukaan? tai Oletteko tosiaan"..... koulutusta vastaan jne, jne ?????" Näin syyllistetään toinen. Sosiaalidemokraatit ovat tätä AINA KÄYTTÄNEET .......Suur-smurffi k.sorsa. Viimeisessä suuressa ennen vaaleja järjestetyssä puheenjohtajien vaalitentissä , Sen loppu minuuteilla ylen yhteisesti suunnittelemana UUTIS-ANKKA HEITETTIIN ILMAAN. sorsa sanoi ME SOSIAALIDEMOKRAATIT EMME TULE HYVÄKSYMÄÄN PALKKOJEN LASKUA 20 prosentilla. Kaikki muut olivat haavi auki mitä tämä nyt höpöttää sORSA heitti uutis-ankan ilmaan , ja aloitti ampumisen välittömästi. Meloni vILLE nIINISTÖ .....Suur-populisti oli uutis-ankkojen suurin ja ahkerin käyttäjä, Aina kun kaksi tai useampia oli koossa , siellä suur-populisti Nille Viivistö heitti uutis-ankan päin vastustaja silmiä. EI KAI KUKAAN VOI....näillä sanoilla se yleensä alkoi.

      • Anonyymi

        Onpahan Suomen sijoitus selkeästi korkeampi kuin stalinistien paratiisissa Venäjällä. Eipä ihme, että iivanat hakeutuvat isoin joukoin tänne länteen.

    • Anonyymi

      Suomen onnea ei pidä kätkeä.

      Tosin se on EU-vihaajille pysyvä raivon lähde.

      • Anonyymi

        Suomen onni koskettaa lähinnä eu.n myötä suurimpia tukien saajia, kaikkien muiden ollessa jatkuvasti maksajina, alkaahan sellainen pikkuhiljaa suurinta osaa suomalaisia jo kyrsimään. FIXIT.

    • Anonyymi

      Johtuu varmaankin siitä, että toisen selvityksen mukaan Suomi on EU:n rasistisin maa.

    • Anonyymi

      Alas EU:n sortovalta!
      Alas uusi YYA!

    • Anonyymi

      Hauskintahan tässä on että yleisvitutus meillä jää persujen kannettavaksi

    • Anonyymi

      Norja, Islanti ja Sveitsi eivät ole EU-maita. EU ei voine ottaa kunniaa Uuden-Seelanninkaan menestyksestä.

      Pohjoismaat todennäköisesti keikkuisivat kärkikympissä täysin ilman EU:takin.

      • Anonyymi

        Noinhan tuo menee Pohjoismaiden osalta.
        EU:n epäjohdonmukaisuutta ei kannata aliarvioida. EU voi hyvinkin välittää, että jopa Uuden-Seelannin tulos on EU:n ansiota. Kannattaa katsoa muutaman vuoden takainen video europarlamentin istunnosta, missä puheenjohtajiston jäsen selosti Faragelle miten natsi-saksan kaatuminen ja itä-euroopan kommunismin kaatuminen olivat muka EU:n ansiota. Ja osa parlamenttia vaan nyökytteli... Alkaa olla kyllä realiteetit kaukana EU:ssa.

        Eivät pysty EU-vihaajat millään selityksillä muuttamaan tutkimustulosta.

        EU-parlamentin keskustelut eivät ole EU:n päätöksiä. Sielläkin on sananvapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät pysty EU-vihaajat millään selityksillä muuttamaan tutkimustulosta.

        EU-parlamentin keskustelut eivät ole EU:n päätöksiä. Sielläkin on sananvapaus.

        EU:n keskeisten ihmisten puheenvuorot paljastivat, miten pahasti valheessa eläviä ihmis on EU:n johdossa.

    • Anonyymi

      Maa voi olla onnellinen, mutta miten on maassa asuvan kansan
      laita, joka seisoo leipäjonossa räntäsateessa.

      • Anonyymi

        Ei siellä kansa seiso.Luuserit seisoo, EU-vihaajat ja muut.

        Kansa hakee sapuskansa marketeista.

      • Anonyymi

        EU = YYA
        Uusi neukkula.

      • Anonyymi

        EU ei ole maailman johtava demokratia mutta kylläkin maailman johtava valheen pesä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole maailman johtava demokratia mutta kylläkin maailman johtava valheen pesä.

        EU:n ainoa valheen pesä on EU-vihaajat.

        Tosin heidän valeitaanei kukaan täysijärkinen usko.

        Ne perustuvat kieroutuneiden luonteiden kantamaan kaunaan demokratiaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:n ainoa valheen pesä on EU-vihaajat.

        Tosin heidän valeitaanei kukaan täysijärkinen usko.

        Ne perustuvat kieroutuneiden luonteiden kantamaan kaunaan demokratiaa vastaan.

        Suomi on onnellinen.

        EU-vihaajat ovat onnettomia.

        Ei siis valittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on onnellinen.

        EU-vihaajat ovat onnettomia.

        Ei siis valittamista.

        EU:n fanaattiset kannattajat nouttavat EU:n pitkiä perinteitä valehtelussa. Kuten komission edellinen puheenjohtaja totesi haastattelussa: "Kun on tiukka paikka, pitää valehdella."

        Koko EU:n perustana toimii valehtelu ja vääristely.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:n fanaattiset kannattajat nouttavat EU:n pitkiä perinteitä valehtelussa. Kuten komission edellinen puheenjohtaja totesi haastattelussa: "Kun on tiukka paikka, pitää valehdella."

        Koko EU:n perustana toimii valehtelu ja vääristely.

        EU-vihaajat kuvaavat omaa toimintaansa.
        Kun tieto puuttuu,yritetään valehtelulla.

        Valheella on lyhyet jäljet.

      • Anonyymi

        Enemmistö Suomalaisista käy töissä eikä seiso räntäsateessa.

    • Anonyymi

      Elpymispaketin vastustaja kun esittävät kommenteja.
      EU;N elpmispaketin puolustajat sekoittavat keskusteluun Venäjän.
      Kuuluuko Venäjä EU;n?

    • Anonyymi

      EU VAPAEHTOINEN LIITTO?
      Kuinka helposti Suomi voi irtautua liitosta?
      Miten kävi ns. kevytautojen Ruotsissa niillä saa ajaa ja on paljon
      turvallisempi kuin mopoauto.?
      Nyt pyritään puuttumaan Suomen metsän käyttöön .
      Suomessa metsiä enemmän pinta-alasta kuin muissa EU maissa
      istuttakoon itse lisää metsiä.
      Suomen ja Venäjän raja on EU;n ulkoraja.

      • Anonyymi

        EU on demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto.
        Etkö raukka tiennyt sitäkään?

        Vapaaehtoisesti liittynyt voi halutessaan erota.

        EU ei määrää jäsenmaiden sisäisistä asioista.

        Sellainen on EU-vihaajan valetta.

    • Anonyymi

      Miksi EU tarvitsee sensuuria ja propagandaa jos se on niin hyvä juttu?
      EU käyttää rahaa isolla kädellä mielipiteiden muokkaukseena ja sensuuriin.

      Sillä on jopa erillinen sivusto ns. faktantarkastajille..
      https://euvsdisinfo.eu/

      Propagandalta tuo enemmän näyttää..

      • Anonyymi

        EU:ssa on sananvapaus,ei sensuuria.

        Faktantarkastajat oikovat kaltaistesi EU-vihaajien valeita.Niitä riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:ssa on sananvapaus,ei sensuuria.

        Faktantarkastajat oikovat kaltaistesi EU-vihaajien valeita.Niitä riittää.

        EU-vihaajien valekaivo on pohjaton,mutta valeet pysyvät valeina.
        Vain valehtelijat uskovat niihin.

    • Anonyymi

      Suomen suurin onni on EU-vihaajien pieni lukumäärä ja loputon valehtelu,johon kukaan täysijärkinen ei usko.

    • Anonyymi

      Eu.sta solkenaan virtaavat huumeetko onnellisuutta kasvattavat, vai pian 170miljardin valtiovelka jolla maa nyt porskuttaa. :P

      • Anonyymi

        EU fanien uskollinen lojaalisuus eu mafiaa kohtaan on uskomatonta. #¤!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU fanien uskollinen lojaalisuus eu mafiaa kohtaan on uskomatonta. #¤!

        Mafian toimeentulosta kantavat murhetta vain EU-vihaajat.

        EU-instituutioiden jäsenet valitaan jäsenmaissa demokraattisesti. Vaihtuvuus on suurta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mafian toimeentulosta kantavat murhetta vain EU-vihaajat.

        EU-instituutioiden jäsenet valitaan jäsenmaissa demokraattisesti. Vaihtuvuus on suurta.

        aivan, hyvä että edes. "eu vihaajat".. kantavat murhetta. mafian toimeentulosta ja eu.n rikollisuuden noususta. (a-studio)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mafian toimeentulosta kantavat murhetta vain EU-vihaajat.

        EU-instituutioiden jäsenet valitaan jäsenmaissa demokraattisesti. Vaihtuvuus on suurta.

        Tarkoitatko, että mafioosot valitaan demarisesti virkoihin

    • Anonyymi

      Eihän saavutus johdu euroopan uunojen jäsenyydestä .

    • Anonyymi

      Suomen onni sen kun kasvaa.

      Näyttä siltä,että koronaluvut ovat viimeinkin menossa reilusti alaspäin,mutta menkööt.

      Se harmittaa vain EU-vihaajia.

    • Anonyymi

      Suomen valtion velka, velkakellon mukaan, on yli 125 MILJARDIA
      ja velkaa otetaan vain lisää.

      Herää kysymys kuka tuon velan maksaa? No tulevat sukupolvet tietenkin.

      Onhan nuoriso kusessa ku se makseleen vihervasureiden ja kepun
      tekemiä velkoja.

      • Anonyymi

        Lainathan on maksettava eikös juu ja takaukset myös.

        Suomesta ollaan rakentamassa Banaani Valtiota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainathan on maksettava eikös juu ja takaukset myös.

        Suomesta ollaan rakentamassa Banaani Valtiota

        Suomi rakentaa nousua pandemiasta yhdessä koko EU:n kanssa.

        Se tulee olemaan katkera paikka EU-vihaajille.

    • Anonyymi

      Korona on voitettavissa. Sen todistavat tuoreet ilmaantumisluvut.

      Hallitukselta, eduskunnalta ja viranomaisilta vaaditaan nyt ryhtiä ja järjestelmällisyyttä.

      • Anonyymi

        Koronasta taidetaan selvitäjuhannukseenmenenssä.

        Siinä riittää taas EU-vihaajille surua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronasta taidetaan selvitäjuhannukseenmenenssä.

        Siinä riittää taas EU-vihaajille surua.

        juhannukseen astikko vielä riittää surua. eu.n rokotte töppäilyjen takia. :P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juhannukseen astikko vielä riittää surua. eu.n rokotte töppäilyjen takia. :P

        EU on hoitanut rokotevaraukset hyvin.
        Valmistajien töppäyksille ei EU voi mitään.

        Rokotusten toimeenpano on jäsenmaiden vastuulla.

    • Anonyymi

      Onnellisuus raportit ovat ostoraportteja.
      Demarit ostaa aina onnellisuus raportin, koska Demari maissa on eniten itsemurhia ja ihmisoikeus rikoksia, niin tarvitaan peitekyltti niiden päälle.

      • Anonyymi

        Onnellisuustutkimukset ovat puolueettomia,kuten kaikki muutkin.
        EU-demokratiat pärjäävät niissä hyvin EU-vihaajien harmiksi.

        Sellainen panee valehtelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnellisuustutkimukset ovat puolueettomia,kuten kaikki muutkin.
        EU-demokratiat pärjäävät niissä hyvin EU-vihaajien harmiksi.

        Sellainen panee valehtelemaan.

        EU-jäsenyyshän sen onnen sinetöi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-jäsenyyshän sen onnen sinetöi.

        Suomen onni = EU-vihaajien suru!

    • Anonyymi

      Mistähän eu mielistelijöitten perähikiän bulshit toimistosta aloittaja on tuonki tiedon roskikseta kaivanut?

    • Anonyymi

      "Elämme maailmassa, jossa nälänhätä, sairaudet, onnettomuudet, sodat, köyhyys ja väkivalta tappaa kymmeniä miljoonia ihmisiä vuodessa. Täällä Suomessa, rauhan ja vaurauden tyyssijassa, emme osaa edes kuvitella sitä ahdinkoa... niin, miten arvioisitkaan onnellisuuttasi asteikolla 0-10?"

    • Anonyymi

      Suomalaisvastaisia persuja ja muita stalinisteja vituttaa Suomen menestys.

      • Anonyymi

        Miksi sinua houkuttelee valehtelu ja vihanlietsominen? Oletko mieleltäsi sairas? Persut puolustaa sitä menestystä, mitä suomalaiset on saavuttaneet. Sitä vihervasemmisto, kepu ja kokoomus haluaa myydä pois. Nämä vinoutuneet politiikot ymmärtävät kansainvälistymisen ihan väärin. Heille kansainvälistyminen tarkoittaa kaiken saavutetun hyvän hyväksikäyttämistä jonkin suuremman eduksi. Mistä lähtien Persut on sellainen ollut? Aivan niin, ei ole ollut, eikä tule olemaan. Te vatipääthän jatkuvasti haukutte persuja itsenäisyydestä ja kansallismielisyydestä, vaikka se on juuri sitä omamme puolustamista. Sen sijaan pidät sitä vääränä toimintapana ja kannatat Suomen myyjiä. Sairasta todellakin.

        Persu valehtelee.

        Mikään puolue ei ole myymässä Suomen menestystä pois.
        Korkeintaan persut itse vastustaessaan kansaninvälistä yhteistyötä,joka on Suomenkin menestyksen ainoa tae.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinua houkuttelee valehtelu ja vihanlietsominen? Oletko mieleltäsi sairas? Persut puolustaa sitä menestystä, mitä suomalaiset on saavuttaneet. Sitä vihervasemmisto, kepu ja kokoomus haluaa myydä pois. Nämä vinoutuneet politiikot ymmärtävät kansainvälistymisen ihan väärin. Heille kansainvälistyminen tarkoittaa kaiken saavutetun hyvän hyväksikäyttämistä jonkin suuremman eduksi. Mistä lähtien Persut on sellainen ollut? Aivan niin, ei ole ollut, eikä tule olemaan. Te vatipääthän jatkuvasti haukutte persuja itsenäisyydestä ja kansallismielisyydestä, vaikka se on juuri sitä omamme puolustamista. Sen sijaan pidät sitä vääränä toimintapana ja kannatat Suomen myyjiä. Sairasta todellakin.

        Persuja tuntuu aina ottavan pattiin, kun Suomi menestyy. Persut on suomalaisvastaisin puolue.

        En kannata EU:n liittovaltiota enkä persuja, vaan olen aidosti isänmaallinen.

    • Anonyymi

      Aloittajalla on käynyt "pieni" ajatuskämmi otsikon suhteen!

      Asiahan on nimenomaan niin että koska VIELÄ olemme itsenäinen valtio jossa asioista pääosin päätetään omassa parlamentissa EMMEKÄ VIELÄ ole kaikkien asioiden suhteen Brysselin armoilla niin koemme itsemme onnellisiksi!

      Eli, tosiasiassahan tämä on EU-Kiihkoilijoiden suuri suru että Suomalaiset kokevat nykyisen tilanteen näin hyväksi eivätkä siis kaipaa mitään EU:n liittovaltiota ja sen tuomia yhteisiä velkoja ja verotusoikeutta!

      • Anonyymi

        Hyvä esimerkki EU-vihaajan kyvystä vääristellä mikä tahansa asia.
        Jopa omat valeet kyetään vääristelemään!

    • Anonyymi

      Suomi on onnellisesti selviytymässä myös koronasta EU:n kärkimaana.

      Kyllä EU-vihaajia harmittaa!

    • Anonyymi

      Suomen onnellisuus on katkera paikka EU-vihaajille,kuten parista tuoreesta avauksesta ilmenee.
      Ymmärtäähän sen.

      • Anonyymi

        otahan eu boy ne lääkkeesi alkaa nuo sinun eu satuilusi mennä jopa yli eu tiedotustoimiston suodattaman potaskan yli hoohhhoooo

    • Anonyymi

      Voi jokunen kermaperse ollakin onnellinen, mutta yleisesti ottaen
      ku otetaan koko kansa huomioon, tuo ei tunnu uskottavalta

      • Anonyymi

        Suomi rokottaa onnellisena EU:n kärkimaana EU-vihaajien mustamaalauksesta huolimatta.

        Suomi avautuu vähitellen kevään ja kesän mittaan.

        Sille ette valeillanne mahda mitään.

      • Anonyymi

        Vain hyväuskoiset hölmöt uskoo tuollaiseen onnellisuusmittaukseen ja yleispätevään ja liioittelevaan termiin "maailman onnellisin". Koska vain osa on ns. onnellisia ja osa vähemmän onnellisia, ja osa onnettomia, niin siitä ei voi vetää yleistävää johtopäätöstä. Lisäksi onnellisuuden taso vaihtelee jatkuvasti. Ainoa tapa kuvata onnellisuutta on esittää kaikkien ryhmien osuus väestöstä tilastona, sekä esim. syitä onnellisuuteen ja onnettomuuteen.

    • Anonyymi

      EU.nukkien onni senkun vain jatkuu. italian mafia kun jo estää pandemian hoitoa. yle uutiset.

      • Anonyymi

        Mafian onneahan vahtivat EU-vihaajat vaatimalla heille EU:n ja Suomen laskuun uutta autokantaa.
        Sehän on EU-vihaajien tiukin elvytysvaade.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mafian onneahan vahtivat EU-vihaajat vaatimalla heille EU:n ja Suomen laskuun uutta autokantaa.
        Sehän on EU-vihaajien tiukin elvytysvaade.

        Sinä haluat että kaikkien omaisuus jaetaan EU:n hyödyksi koska pidät EU:ta jumalana. Mielestäsi ainoa mitä pitää elvyttää on EU itse. Ihmisistä, työpaikoista, hyvinvoinnista viis, kunhan EU-jumalasi menestyy. Itse en vihaa EU:ta, olen vain huolissani sen korruptoituneisuudesta sekä ahneudesta. Sinä yhtenä monista höynäytetyistä taas olet säälittävä tapaus. Vaikea kyllä uskoa, että Suomesta löytyy sun kaltaisia täysin vietävissä olevia tiskirättejä.

    • Anonyymi

      Näissä "maailman onnellisin maa" keskusteluissa on kummallinen heikkoälyinen kiihko julistaa kaikki "onnettomiksi" tai jopa "persuiksi", jotka kyseenalaistaa onnellisuusmittauksen ja kohteet, joihin sitä käytetään. Ei hyvää päivää eihän sellaisen kyseenalaistaminen tarkoita sitä, että kyseenalaistaja tekee niin koska on onneton XD Itse olen elämääni varsin onnellinen, mutta silti pidän tuollaisia mittauksia ja julistuksia välillä jopa naurettavana ja sitä miten niihin suhtaudutaan, eikä yhtään kyetä ajattelemaan asiaa syvällisemmin. Vain otsikko riittää ja siitä tulee totuus. Sitten hampaat irvessä naama norsunv..lla räksytetään kuinka onnellinen on. Häpeällistä.

    • Anonyymi

      Tuntuikohan saksalaista koskaan 2 maailmansodan aikaan samalta kuin
      tää aloitus?
      Tuputetaan väkisin kättä tanaan.
      5 kannattajaa on tilastoissa 500 jne.

      Onnellinen kansa?

      kyllä te imperialistit olette ihmeellisiä
      ”kaikki mulle”
      ”ei mitään sulle”

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2894
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      539
      2755
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1887
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1704
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1362
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1154
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe