Pieni mutta kovaääninen Aakkosyhteisö joka edustaa yhteiskunnassamme ja maailmanlaajuisestikin n. 1-2 %:n suuruista vähemmistön ideologista äärilaitaa, on ottanut kirkon hampaisiinsa koska kirkko on viimeisiä terveen järjen, ihmiselle tarkoitetun turvallisen ja normaalin seksuaalisuuden arvoja esillä pitävä instanssi. Tämä pistelee aakkosyhteisöä.
Tämä mitättömän mutta agressiivinen ääriporukka käyttäytyy propagandassaan kuin entisen isännän koira; räksyttää turvallisesti oman kotiaitansa sisäpuolelta kaikille ohikulkijoille, kun tietää ettei kukaan viitsi tulla aidan sisäpuolelle haastamaan. Lähinnä tuo pienen äärilaidan järjetön kiihko herättää suuressa enemmistössä huvittuneisuutta mikä näkyy esim. työpaikkojen kkahvitunneilla ja muutenkin kansan suussa.
Kirkko vastaan Aakkosyhteisö
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aa-kerho nimitystä ovat aitouskovat kritisoineet mm. siksi, että se voidaan sekoittaa AA-kerhoon. Vaikka riippuvuuksista molemmissa on kyse, toisessa alkoholiin, toisessa homoseksuaalisuuteen.
Tuo aakkosyhteisö on hauska ja erottuva nimitys, ehkä se pitäisi ottaa käyttöön?
-a-teisti-- Anonyymi
Aa-kerho nimitystä en ole kenenkään kuullut koskaan käyttävän missään muualla paitsi täällä sinä ja muutama muu homoseksuaali, tai muu ääriaatteita kannattava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aa-kerho nimitystä en ole kenenkään kuullut koskaan käyttävän missään muualla paitsi täällä sinä ja muutama muu homoseksuaali, tai muu ääriaatteita kannattava.
En minäkään missään muualla, enkä täällä oikeassa elämässä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ole koskaan kenenkään kuullut sanovan halaistua sanaa ko. aakkosyhteisöstä millään nimellä eli täysin marginaalissa on.
-a-teisti- Anonyymi kirjoitti:
En minäkään missään muualla, enkä täällä oikeassa elämässä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ole koskaan kenenkään kuullut sanovan halaistua sanaa ko. aakkosyhteisöstä millään nimellä eli täysin marginaalissa on.
-a-teisti-No täytyy kyllä ikäväkseni kertoa, että yrittivät jaella täällä pohjanmaalla jotain monisteita postilaatikkoihin kun asia oli oikein kuuma. Paikallinen helluntai porukkahan siinä asialla oli. Lähinä tuo aiheutti kylällä pienimuotoista hymähtelyä jos edes sitäkään.
Ei tuollaiset mitään housuihin kusemista täällä aiheuta. Lähinä hymähtelyä. Mieti nyt itse jotkut ojiapitkin kulkeneet lapsensa hylänneet , monesti eroneet jakelee pokerina tuollaisia, no pokkaa ainakin on :d
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
No täytyy kyllä ikäväkseni kertoa, että yrittivät jaella täällä pohjanmaalla jotain monisteita postilaatikkoihin kun asia oli oikein kuuma. Paikallinen helluntai porukkahan siinä asialla oli. Lähinä tuo aiheutti kylällä pienimuotoista hymähtelyä jos edes sitäkään.
Helsingissä nämä päivystivät 6 kk Narinkkatorin kyljessä satoi tai paistoi ja vaikka siihen vissiin juurtua yrittivätkin, niin en muista sen mitään keskustelua koskaan herättäneen.
-a-teisti- Molemmat ovat äärikristillisiä järjestöjä.
Äärikristillisyys on AA-kerhossakin syynä sille, että nuoremmat avuntarvitsijat kiertävät sen kaukaa.
Alle kopioin AA-kerhon 12-portaisen "Toipumisohjelman", johon kaikkien apua tarvitsevien on sitouduttava.
Avuntarvitsijoiden on siis pakko kääntyä äärikristityksi.
1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.
2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme.
3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan – sellaisena kuin Hänet käsitimme.
4. Suoritimme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.
5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.
7. Nöyrästi pyysimme Häntä poistamaan vajavuutemme.
8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.
9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.
10. Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.
11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin Hänet käsitämme, rukoillen ainoastaan tietoa Hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.- Anonyymi
"Tuo aakkosyhteisö on hauska ja erottuva nimitys, ehkä se pitäisi ottaa käyttöön?"
Et varmaan oikein tietänyt, että aakkosyhteisö tarkoittaa LGBT- porukkaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tuo aakkosyhteisö on hauska ja erottuva nimitys, ehkä se pitäisi ottaa käyttöön?"
Et varmaan oikein tietänyt, että aakkosyhteisö tarkoittaa LGBT- porukkaa?Tiedän mutta tuo aloitus sopii kuin nakutettu kuvaamaan Aa-kerhoa. Varsinkin kirkon juuri julkaistun kannanoton jälkeen koskien eheyttämisterapioita se on oikein osuva.
-a-teisti- - Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
Molemmat ovat äärikristillisiä järjestöjä.
Äärikristillisyys on AA-kerhossakin syynä sille, että nuoremmat avuntarvitsijat kiertävät sen kaukaa.
Alle kopioin AA-kerhon 12-portaisen "Toipumisohjelman", johon kaikkien apua tarvitsevien on sitouduttava.
Avuntarvitsijoiden on siis pakko kääntyä äärikristityksi.
1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.
2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme.
3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan – sellaisena kuin Hänet käsitimme.
4. Suoritimme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.
5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.
7. Nöyrästi pyysimme Häntä poistamaan vajavuutemme.
8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.
9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.
10. Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.
11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin Hänet käsitämme, rukoillen ainoastaan tietoa Hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.AA:n perustaja oli kristitty. Englanniksi AA:n 12 askeleen ohjelmassa puhutaan kuitenkin nykyään korkeammasta voimasta (Higher Power, Supreme Being). SELLAISENA KUIN HÄNET KÄSITÄMME tarkoittaa, että se ei ole välttämättä kristinuskon Jumala. Vaikeaa toki niille, jotka eivät usko korkeimpiin voimiin.
"Lähinnä tuo pienen äärilaidan järjetön kiihko herättää suuressa enemmistössä huvittuneisuutta mikä näkyy esim. työpaikkojen kkahvitunneilla ja muutenkin kansan suussa."
Olen kysellyt monelta, mitä he tietävät Aa-ydistyksestä. Juuri kukaan ei ole kuulut ja ne, jotka ovat joko puistelevat päätään tai nauravat.
Mitä lyhennykseen tulee, niin "oikea" lyhennys" lienee Aa-yhdistys, eli alkukirjaimet siten, miten he kirjoittavat yhdistyksen nimen: Aito avioliitto ry . Olen nähnyt käytettävän myös Aary lyhennettä. Siinä mielessä tuo -kerho pääte lienee hyvä, koska moni ei ole tuon yhdistyksen jäsen, mutta kovasti kannattaa heidän aatettaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45599Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t219513- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502