Siirtäkää Kiuru syrjään.

Anonyymi

Ennenkuin se saa lisää tuhoa aikaan.

25

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sosialidemokraatit Krista Kiuru ja STM:n Kirsi Varhila ovat valtiotieteen maistereita ja siten lääketieteen asiantuntijoita ja THL:ää paljon fiksumpia ja filmaattisempia koronasta päättäessään.

      Kun Krista Kiuru sanoo, että vaikeaa long covid oireilua on suurella osalla lapsia, niin turha siihen on vaalien alla kenenkään asiantuntijan sanoa mitään.

      Lasten long covid on poliittinen tosiasia, kuten aiemmin oli maskien hyödyttömyys ja jopa vaarallisuus.
      Molemmat totuudet ovat STM:n kehittämiä.

    • Anonyymi

      Onko Krista sukua Sakari Kiurulle, joka oli YLE:n pääjohtaja?(SDP).

    • Anonyymi

      Krista Kiuru aikanaan Eduskunnan sivuilla: Olen ammatiltania ja koulutukseltani opettaja ja opinto-ohjaaja. Kumpankaan ei ollut päteyvyyttä. Tulee tämä persu ns. Hussin valtuutettu.

      Kumpi valehtelee enemmän?

    • Ei ihmisiä pidä syrjään siirrellä eikä puolueita pidä äärittää ja eristää. Asiat pitää puhua halki ja ristiriidat ratkaista. Näin homman kuuluu toimia hyvässä demokraattisessa maassa. Tämä Suomi24 ns "keskustelusivusto" nyt on mitä on. Täällä riehuvat trollit, eripuran lietsojat, hömelöt ja höyrypäät. Onneksi Suomi24 ei ole Suomi, mutta kyllä se tiettyjä puolia Suomesta nätyttää ja hyvä on, että näyttää. Ei ne piilottamalla minnekään katoa.

      • Anonyymi

        Suomea hallinnoi poliittiset broilerit joiden yhteistyökyky on useimmin kadoksissa . Titteleiden takaa ei järjellinen viisaus useinkaan löydy , vain oletus omasta erinomaisuudesta . Säälittävää tulevaisuutta

    • Anonyymi

      Voihan sitä elää illuusiossa demokratiasta.

    • Anonyymi

      Aivan, solmukiuru ja rusettipääskytikka pampamnaks

    • Anonyymi

      Minustapa tuntuu, että Kiuru on oikeassa. Näin tapahtui myös syksyllä, kun pääministeri ja muu hovi julisti, että "Nyt saa elää!" Kiuru ei tuolloin ollut niin varma siitä, että korona-aika olisi ohi. Eilen Kiuru löi faktat pöytään, mutta Kepu , Vassari, Vihreät pelaavat vain poliittista peliä. Odotetaampa viikko pari. Pelkäänpä, että Kiuru on oikeassa, mutta sitten on myöhäistä korjata tilannetta ja sairaaloiden ja yhteiskunnan kantokyky ylittyy. Vastuunkantajat; opetusministeri, ympäristöministeri, valtionvarainministeri ja pääministeri pakoilevat sitten taas omaa osuuttaan tässä päätöksessä ja katoavat julkisuudesta. ...ja Kiuru joutuu ottamaan vastuun.

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä. Kiuru oli syksylläkin oikeassa ja on taas. Urheasti esillä ja oikealla asialla, ei pakoile populistien tapaan.

    • Anonyymi

      On se melkoisen outo akka!
      Osaa sanoa aivan varmaksi, että omikron aiheuttaa jopa puolelle (rokotetuista) sairastuneista pitkäkestoista covid-tautia, mutta ei tiedä miten se vaikuttaa rokottamattomiin!

      Melkoinen suoritus! 😂

      Ja kansa ostaa selityksen mukisematta! 🤣

      • Anonyymi

        Globalistisen eliitin on hyvä antaa vuorosanat Kiurun kaltaiselle vajakille lausuttavaksi. 😁

        On se niin jämäkkä akka! 🤣

      • Anonyymi

        Tässä ammutaan viestintuojaa. Kiurulla ei ole tästä taudista kansalle mukavaa kerrottavaa, joten viha kohdistuu häneen. Totuus coronasta ei nyt kertakaikkiaan ole kenellekään meistä hyvä uutinen. Sitä ei muuta aggressiivinenkaan itsepetos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ämmä liioittelee, eikä välitä p*skaakaan siitä, että sen puheet tappaa ihmisiä!

        On sillä tiedot käytettävissä! Rokotteet lisäävät koronan esiintymistä ja Kiuru yrittää vimmatusti saada long covidin yleiseksi diagnoosiksi, vaikka oireet johtuvat ROKOTTEISTA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ammutaan viestintuojaa. Kiurulla ei ole tästä taudista kansalle mukavaa kerrottavaa, joten viha kohdistuu häneen. Totuus coronasta ei nyt kertakaikkiaan ole kenellekään meistä hyvä uutinen. Sitä ei muuta aggressiivinenkaan itsepetos.

        Ei se ilmaiseksi sitä Pfizeria puffaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ammutaan viestintuojaa. Kiurulla ei ole tästä taudista kansalle mukavaa kerrottavaa, joten viha kohdistuu häneen. Totuus coronasta ei nyt kertakaikkiaan ole kenellekään meistä hyvä uutinen. Sitä ei muuta aggressiivinenkaan itsepetos.

        Onpas hirveä totuus!

        "Flunssalla eli nuhakuumeella tarkoitetaan akuuttia ylähengitysteiden tulehdusta. Nuhakuumeita aiheuttavat sadat eri virukset, joista yleisimpiä ovat rinovirukset (yli puolet taudeista), koronavirukset ja RS-virukset. Influenssavirukset aiheuttavat yleensä voimakkaamman taudinkuvan kuin flunssaa aiheuttavat virukset. Flunssaan voi liittyä jälkitauteja, kuten poskiontelotulehdus, korvatulehdus tai keuhkokuume. Alle kouluikäiset sairastavat vuosittain keskimäärin 6–8 ja aikuiset 2–3 flunssaa."

        https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00590

        Olet väärässä.

    • Anonyymi

      Mistä helvetistä Kiuru muka tietää että omicro aiheuttaa pikä kestoista tautia ....omicrohan on ollut niin vähän aikaa ,luulempa vaan että HIVUTTAEN taas kerran yritetään pakko-rokotusta "kehiin" . näin hivuttaen sitä syötetään ,vaan EI tule menemään läpi! on jo totuttu näihin "syötteihin"

      • Anonyymi

        Kirjoitusasu jo kertoo kaiken ja loput löytyy sisällöstä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusasu jo kertoo kaiken ja loput löytyy sisällöstä

        on se vaan tyhmä

    • Anonyymi

      Mistä valt.maist. Kiuru ja Varhila saavat salaisen tietonsa koronaviruksesta ja sen käyttäytymisestä, koska he jatkuvasti pystyvät olemaan eri mieltä THL:n, lääketieteen asiantijoiden, virustutkijoiden, muiden hallituksen jäsenten ym. kanssa?
      Jopa koronatyöryhmän lääkärien kanssa!
      Kiuru ja Varhila ovat jatkuvasti myös eri mieltä kuin muut Pohjoismaat lasten etäkoulusta.

      Mitä hyödyttää 2 viikkoa valmistautumatonta etäkoulua?
      OAJ:n puh.johtajankin mukaan pitäisi olla vähintään 2 kuukautta, jos hyötyä haetaan.

      Samoin oli kiistaa maskiasiassa, joka kiista asiantuntijoiden kanssa on hiljaa haudattu pelkkänä poliittisena teatterina. Ehdittiin kuitenkin julkisesti ivata THL:n pääjohtaja. lääket.tohtori, joka ei ilmeisesti ole demari.

      • Anonyymi

        Kauheassa lapsihässäkässä (ruuhkavuodet) pitäs ruveta testaamaan lapsia pari kertaa viikossa.

    • Anonyymi

      Koronatesti maksaa pari sataa euroa kpl. Rahaa tuntuu riittävän. Testit sitovat lisäksi henkilökuntaa muiden sairauksien hoidosta, joten rahaa säästyy mm.syöpäpotilaifen tutkimuksista, kun niitä kokeita ei tehdä.

    • Anonyymi

      Ja persujen vaihtoehto Kiurulle on hopeaveden lipittäminen sekä asiantuntijana toimii loislääkkeen syöjä Niikko tätyy sanoa että eipä siinä älyllä paljon juhlita.

      • Anonyymi

        Hopeaveden lipittäminen on hyödytöntä mutta halpaa, varsinkin jos sen maksaa omasta lompsasta.
        Toistuva koronatestaus on kallista veronmaksajille. Lisäksi se syö terveydenhoidon kapasiteettia, koska testaukset STM hakuaa pitää omissa käsissä eli ottaa testaajat julkiselta sektorilta.

        Testaukset ja jäljitykset kulovalkean tavoin leviävässä taudissa ovat tässä vaiheessa jo hyödyttömiä.

        Koska muut eivät taipuneet Krista Kiurun tahdon alle, pakottaa STM yhteiskunnan maksamaan jättisummia hyödyttömistä testauksista kouluissa: ei olisi tarvittu massatestausta, jos olisi tehty (Kiurun ja Varhilan) STM:n tahdon mukaan.
        Vain oireisten koululaisten testauksesta on karanteenia ajatellen hyötyä, koska tautiin ei edelleenkään ole parantavaa hoitoa.

        Viisauden sanoja!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1512
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe