Historia ja Raamattu pitävät yhtä uskomattoman

Anonyymi

tarkasti.

Juutalaisilla on Riemuvuosi aina kun on kulunut seitsemän kpl 7:n vuoden jaksoja. Eli kun kuluuu 49 vuotta niin sen jälkeen on riemuvuosi. Yksi riemuvuoden asioita on se, että silloin mm. maat palautetaan oikeille omistajilleen.

Katsotaan merkillinen tapaahtuma. Balfourin julistus annettiin 1917. Kun siihen lisätään 49 vuotta niin tullaan vuoteen 1966. Seuraava vuosi on Riemuvuosi eli vuosi 1967. Mitä sillon tapahtui ? Tapahtui se, että vanha Jerusalem palautettiin juutalaisille arabien aloittaman sodan kautta. Ei siis voida väittää Israelin alkaneen sodan voidakseen v'ottää valtauksen johtuneen Riemuvuodesta.

79

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamattu on kokoelma juutalaisten uskonnollista perinnetietoa,satuja ja silkkaa hölynpölyä.

      Sen historiallinen todistusarvo on vähäinen.

      Uusi Testamentti tosin nojautuu jossain määrin historiallisiin tapahtumiin.
      Taustana on kuitenkin jo Egyptissä syntynyt juutalainen uskontokäsitys,jota ryhdyttiin uudistamaan.

      • Anonyymi

        Kummasti vaan pitää paikkansa, vai mitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti vaan pitää paikkansa, vai mitä.

        Historia ja Raamattuko?

        Vain uskovaisten silmissä.

        Kalevalakin on historiallisesti tarkempi.
        Tai pikemminkin siinä on vähemmän täyttä hölynpölyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historia ja Raamattuko?

        Vain uskovaisten silmissä.

        Kalevalakin on historiallisesti tarkempi.
        Tai pikemminkin siinä on vähemmän täyttä hölynpölyä.

        Milläs kiistät riemuvuoden 1967 tapahtumat ? Ensi kertaa 2 000 vuoteen juutalaiset olivat Vanhan Jerusalemin ja Temppelivuoren valtiaina ? Koeta keksiä äkkiä jotain muutakin kuin päätön inttäminen.

        Koeta todistaa,että valtiomiehet ja sotilaat sovittavat sotansa Raamatun ennustusten mukaisesti.
        Myös muslimit ja muut toisuskoiset sekä uskonnon kieltävät kommunisit.

        Juttusi ovat lapsellista höpinää.

        ----Koeta todistaa,että valtiomiehet ja sotilaat sovittavat sotansa Raamatun ennustusten mukaisesti.-------

        Näköjään sovittivat 1967 Israelin suunnalla. Tietämättään tietenkin sillä eiväthän muslimit Raamattua lue eikä siihen usko mutta hyvin silti toteuttavat sen ennustuksia.

        Siis sovitettiin,mutta ei tiedetty, että sovitettiin...

        Särähtääkö jossain?

      • Anonyymi

        Egyptissä juutalainen uskonto syntyi keskellä monia jumalia myös Salomo pani monijumalisia naisia.Kuoli surkeasti.Siinailla saadut käskyt vaihtui kultaiseen vasikkaan.Juutalaiset homot jäi eloon nykyäänkin niitä on.Esinahkalla ja ilman.Mitään merkitystä.Profeetat ennusti Jeesuksen syntymän betlehemissä ja näin tapahtui.Elian poika Jeesus Immanuel.Sodoman Egyptiä se alue on nykyäänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti vaan pitää paikkansa, vai mitä.

        Juu Messias syntyi ja tapettiin mutta nousi kuolleista kaikki ennustukset toteutui siinä. ✝️redeemer.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläs kiistät riemuvuoden 1967 tapahtumat ? Ensi kertaa 2 000 vuoteen juutalaiset olivat Vanhan Jerusalemin ja Temppelivuoren valtiaina ? Koeta keksiä äkkiä jotain muutakin kuin päätön inttäminen.

        Mitä öriset temppeli vuorella hallitsee mohamettiset arabit moskeijat . Be duiinit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koeta todistaa,että valtiomiehet ja sotilaat sovittavat sotansa Raamatun ennustusten mukaisesti.
        Myös muslimit ja muut toisuskoiset sekä uskonnon kieltävät kommunisit.

        Juttusi ovat lapsellista höpinää.

        Älä tapa käsky Mooses koskee myös juutalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historia ja Raamattuko?

        Vain uskovaisten silmissä.

        Kalevalakin on historiallisesti tarkempi.
        Tai pikemminkin siinä on vähemmän täyttä hölynpölyä.

        Kaleva on ortodokseilla mutta juutalaista tarua vaikka siellä on myös viitteitä uuteen testamenttiin. Neitsyt Maria Davidin sukua on ennustettu toorassa mooseksessa jo ennen Marian syntymää.

        Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama tarusto sekalaista itäistä kansanperinnettä,jota hän on muokannut yhtenäisemmiksi runoelmiksi.

        Neitsyt Maria on yhtä totta, kuin sadut yleensäkin.
        Esikuvina ovat egyptiläiset kuningattaret,jotka julistettiin jumaliksi eläessään.
        Koska he olivat pyhiä,eivät he voineet olla lihallisessa yhteydessä,joten heidän lapsensa saivat alkunsa neitseellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläs kiistät riemuvuoden 1967 tapahtumat ? Ensi kertaa 2 000 vuoteen juutalaiset olivat Vanhan Jerusalemin ja Temppelivuoren valtiaina ? Koeta keksiä äkkiä jotain muutakin kuin päätön inttäminen.

        riemuvuosi? jaa, eikös se ollu 2000?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläs kiistät riemuvuoden 1967 tapahtumat ? Ensi kertaa 2 000 vuoteen juutalaiset olivat Vanhan Jerusalemin ja Temppelivuoren valtiaina ? Koeta keksiä äkkiä jotain muutakin kuin päätön inttäminen.

        Oikein, Israelilaiset opetteli lasten ja ilmapallojen ampumisen. Hienoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historia ja Raamattuko?

        Vain uskovaisten silmissä.

        Kalevalakin on historiallisesti tarkempi.
        Tai pikemminkin siinä on vähemmän täyttä hölynpölyä.

        Et ole tietoinen arkeologiasta, arkeologisten löytöjen perusteella juutalaiset ovat Israelin alueen alkuperäisasukkaita 4000 vuoden historialla, joka luonnollisesti on mielestäsi hölynpölyä, kuten kaikkien ateistien kuuluukin olla. Ennen israelilaisia alueella eli amorilaisia, anakilaisia, refalaisia, eemiläisiä etc. jotka olivat suuria ja monilukuisia kansoja ja vähän myöhemmin filistealaisia. Arkeologiset kaivaukset ovat vakuuttavat, ne kansat jotka israelilaiset karkoittivat tai tuhosivat olivat todellakin olemassa. Yksi vahvimmista syistä miksi kanaanealaiset heimot ja kansat katosivat oli nopeasti muotiin noussut LGBTQRSTXYZ kultti joka on noussut näinä päivinä sekä molokin ja baalin palvonta ja niiden kammottavat homo orgiat, joita jopa egyptiläisetkin paheksuivat.

        Neljä Sinearin lakeuden kaupunkia Sodoma, Soar, Seboim ja Adma tuhoutui perusteellisesti verivelkojensa ja synnin mitan täyttyessä. Myöhemmin näihin uskontoihin ja homokultteihin sekosi israelilaisetkin, tuhoisin seurauksin ja niin Israelissa kuin kaikissa muissakin maissa on nousemassa next levelille ja ihmiskunnan verivelat ja synnin mitat täyttyvät kiihtyvällä tahdilla. LGBTPQRSTXYZÅÄÖ on Kaikkivaltiaan kirous vihollisilleen ennenkuin Hän tuhoaa heidät, koska he eivät suostu tekeen rauhaa Jumalan kanssa vaan pilkkaavat Häntä joka tarjoaa Armahdusta ja Anteeksiantoa kaikille ihmisille.

    • Anonyymi

      Aloittaja on aivan oikeassa.
      Raamatun ennustukset toteutuvat kiusallisen tarkasti, mistähän johtuu!

      • Anonyymi

        Toteutuvathan ne,kun uskoa riittää minkä tahansa hölynpölytodistelun nielemiseen.

      • Anonyymi

        Toiteurui jo 2000 vuotta sitten Pojassa Jeesuksessa kun juutalaiset ristiin naulitsi ryöväreitä ja oman kuninkaana🤪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toteutuvathan ne,kun uskoa riittää minkä tahansa hölynpölytodistelun nielemiseen.

        Ateisteja vaivaa uskonpuute kun heijän hölynpölynsä yskittää, niin että nielemättä jää iteltä ja muilta, mutta ainahan voi toki olla uskovinaan neodarwinismiin luojana.

    • Anonyymi

      MAAT PALAUTETAAN OIKEILLE OMISTAJILLEEN eli kun on varastettu muilta ensin eikö niin. Älä varasta Mooses.Sorratte köyhiä. Ette ole vieläkään palauttanut Suomen valtion ruotsin omaisuutta mitä varastitte Stalinin aikana VENÄJÄN JUUTALAISET ZIONISTIT. MILLOIN 1939 VÄÄRYYS KORJATAAN JA jo sitä ennen varastetut. Terijoki on Suomeen kuuluvaa aluetta SUOMEN KIELISTÄ. MEILLÄ ON SIELLÄ HISTORIAA MUISTOJA TALOJA. JUUTALAISILLE annettiin Israel ei ole enää syytä varastella täällä. Ettei Elias Jahve taas suutu teihin ja vie pakkosiirtona Arabiaan. Egyptiin.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt natsit parkuu kun heillä ei ole riemuvuotta vaan kaikki menee päin peetä !

    • Anonyymi

      Venäjän juutalaiset palauttaa sitten tyhjänä meidän Suomesta ryöstetty maa muistakaa myös Ruotsin maita ja ei ole enää syytä venäjän juutaiaisella piileksiä siberiassa Pietarissa kun voi lentää sieltä suoraan Israeliin missä saa edullisia vuokra asuntoja ja varakkaat ostaa taloja. Turkin juutalaiset ja Moldovan voi muuttaa nopeasti myös itäukrainan ja Jaltan näin on kovin paljon Suomessa pyörii mm.jaltan Puolan juutalaisia VIHAAMASSA kristittyjä.

      • Anonyymi

        Myös varastetut vaatteet työpaikat kengät väärennökset toisten synttärilehjaksi saadut esineet kirjat levyt korut on palauttamatta. Älä varasta terveisin Mooses siinailla . ,🦄😎🐏🐐🐏🐐elukat ei sun syntejä sovita muista se ne muistuttaa niistä että niitä on.

        Kristityt eli Messias on JUMALAN KANSAA UUDEN LIITON KANSAA JA HEAVENLY PORUKKAA ABBA FATHER eikä mitään Egyptin orjia niinkuin te olette synnin orjia.

      • Anonyymi

        Olet sitten lahjakkaasti miksannu islamistit, kommunistit ja nazit juutalaisiin. Juutalaiset eivät ole teurastamassa kristittyjä kuten vasemmisto_islamisti koalitio kaikkialla missä heillä on siihen pienikin mahdollisuus.

    • Anonyymi

      Numero logia on taikuutta Egyptistä eikä pelasta sielua.

    • Anonyymi

      Huomaatte ettei ole rakkautta. Jeesus sanoi kun rakkaus puuttuu kaikki puuttuu. Ei ole mitään.

    • Anonyymi

      Aloitus oli aivan asiallinen, ja täyttä asiaa, mutta suurin osaa kommenteista on aivan sairasta sotkua. Puhutaan aivan asian vierestä, tai aivan asiaan liittymätöntä.

      • Anonyymi

        Yhden satunnaisen esimerkin perusteella aloitus on mielestäsi oikeassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden satunnaisen esimerkin perusteella aloitus on mielestäsi oikeassa?

        Aika iso tapahtuma, ei mikä tahansa satunnainen historian pikku juttu. Se kertoo paljon.

    • Anonyymi

      Raamatun ennustusten ja historiallisten tapahtumien vertailu on samaa kuin väittää norsua valaan veroiseksi uimariksi, koska se joskus räpiköi vedessä.

    • Anonyymi

      Jo tuo, että Israelin kansa on palaamassa maahansa ja valtio muodostuu on todiste Raamatun paikkansa pitävyydestä.
      Kansan paluu, ja valtion muodostuminen on kerrottu moneen kertaan Raamatussa.
      Ei mikään pikkujuttu.

      • Anonyymi

        Täytyy myöntää, että tuo on totta. Sen kieltäminen ei ole mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy myöntää, että tuo on totta. Sen kieltäminen ei ole mahdollista.

        Raamatun uskominen todeksi vaatii suurta USKOA. Mitään nyky-Israelin synnyn kaltaista ennustetta ei ole.
        Mutta uskoahan sellaiseen aina voi.
        Uskonnon perusteella huijaaminen on vuosituhansien takainen perinne.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Elämme maapallon ilmaston lämpiämisen aikaa.
        Se johtuu ihmiskunnan toimista,ei Raamatun ennustuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämme maapallon ilmaston lämpiämisen aikaa.
        Se johtuu ihmiskunnan toimista,ei Raamatun ennustuksista.

        Aurinko se on joka lämmittää, ei ihmiskunta, lämpöä tänne ei tule muualta. Ennustus kertoo sen mitä tulee tapahtumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämme maapallon ilmaston lämpiämisen aikaa.
        Se johtuu ihmiskunnan toimista,ei Raamatun ennustuksista.

        Ei tietenkään johdu Raamatun ennustuksista, mutta raamatussa on ilmoitettu etukäteen, mitä tulee tapahtumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään johdu Raamatun ennustuksista, mutta raamatussa on ilmoitettu etukäteen, mitä tulee tapahtumaan.

        Ei ole.

        Muutama sattuma voidaan kyllä ennustukseksi tulkita,mutta Raamatussa eletään omassa juutalaisten tarumaailmassa ilman mitään yhtymäkohtia nykyisyyteen.
        Satuihin saa toki uskoa.

        Uskovathan monet edelleen Putinin ja muiden kommunistien valeisiinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole.

        Muutama sattuma voidaan kyllä ennustukseksi tulkita,mutta Raamatussa eletään omassa juutalaisten tarumaailmassa ilman mitään yhtymäkohtia nykyisyyteen.
        Satuihin saa toki uskoa.

        Uskovathan monet edelleen Putinin ja muiden kommunistien valeisiinkin.

        "Uskovathan monet edelleen Putinin ja muiden kommunistien valeisiinkin."

        Niin, onhan teitä.

    • Anonyymi

      Raamatussa kerrotaan useassa kohdassa todella rankoista tapahtumista ja kuinka aurinko tulee pimenemään, taivas pimenee. Jumalan puhuttelusta huolimatta ihmiset eivät käänny pois kumartamasta epäjumalia. He eivät tee parannusta varkauksistaan, haureudestaan, murhistaan, velhouksistaan, epäjumalan kumartamisistaan.

      • Anonyymi

        Aloita sinä.

    • Anonyymi

      Eipä taida olla juurikaan tiedemiehiä, jotka eivät myönnä Raamatun monien ilmoitusten pitävän hämmästyttävän tarkoin paikkaansa, ei vaan osaa selittää mistä johtuu. Moni näistä tiedemiehistä on aivan ateisteja, mutta myöntää Raamatun ennustusten toteutuvan älyttömän tarkasti.

      • Anonyymi

        Olen hämmästellyt aivan samaa.

      • Anonyymi

        Voisi sitten mainita vaikka yksi tiedemies malliksi.
        Toisaalta,kun ennustaa paljon ja sekavasti,niin ainahan joku menee sinne päin,kunhan tulkintaan riittää mielikuvitusta.
        Raamattu koostuu saduista ja tarinoista sekä taikauskosta.
        Tosiasiat ovat vähissä, eikä tieteelle ole mitään sijaa. Missä se taivas jumalineen ja enkeleineen sekä satoine miljardeine vainajineen on?
        Vai sielutko siellä ovatkin?Mitä ne ovat?Uskoo,ken haluaa.

    • Anonyymi

      Kyllä näin sivusta ihmetyttää tuo Israelin kansan paluu ja valtion muodostuminen uudelleen. Kyllä se näkyy olevan ennustettu.

      • Anonyymi

        Täytyy myöntää kun vertaa Israelin historiaa ja nykypäivää, sekä kaikkia vaiheita ja vertaa niihin mitä uskovaiset sanoo Raamatussa olevan, niin ei voi olla sattumaa. Kyllä pakko myöntää jonkun korkeamman voiman ohjaavan niitä tapahtumia.

        Sattuma korjaa satoa.
        Ja hölmöt uskovat sen korkeammaksi voimaksi.
        Onneksi meillä on uskonnonvapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sattuma korjaa satoa.
        Ja hölmöt uskovat sen korkeammaksi voimaksi.
        Onneksi meillä on uskonnonvapaus.

        Voihan sitä ummistaa silmänsä tosiasioilta, mutta totuus ei silti muutu, eikä siitä kärsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä ummistaa silmänsä tosiasioilta, mutta totuus ei silti muutu, eikä siitä kärsi.

        "Voihan sitä ummistaa silmänsä tosiasioilta,"

        Niinhän te satuihin uskovat teette!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voihan sitä ummistaa silmänsä tosiasioilta,"

        Niinhän te satuihin uskovat teette!

        Mikä osuus Israelin paluussa hajotuksesta on satua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä osuus Israelin paluussa hajotuksesta on satua?

        Israelin synty johtui maailmantilanteesta,ei ennustuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin synty johtui maailmantilanteesta,ei ennustuksesta.

        Kas kummaa kun Raamatussa ilmoitettiin tuo jo tuhansia vuosia sitten. Miten silloin tiedettiin maailmantilanne tuhansien vuosien päähän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kummaa kun Raamatussa ilmoitettiin tuo jo tuhansia vuosia sitten. Miten silloin tiedettiin maailmantilanne tuhansien vuosien päähän?

        Ei tiedettykään.

        Arveltiin vain,että kun kiven heittää ilmaan,niin se yleensä putoaa maahan.

        Kun paljon ennustaa ja riittävän hämärästi,jotain voi toteutuakin.

        Israelia ei perustettu ennustukseen pohjaten,vaan poliittisen tilanteen sen salliessa.

        Sioistiliike alkoi perustaa siirtokuntia Britannian hallitsemaan Palestiinaan jo1800-luvulla.

        2.MS:n päättyminen mahdollisti siirtolaisuuden nopean kasvun ja lopuksi Israelin perustamisen länsivaltojen tuella.
        Myöskään NL ei vastustanut,vaan salli kansalaisten muuton Palestiinaan Stalinin arvioidessa uuden valtion siirtyvän NL:n leiriinYK:ssa.
        Niin ei käynytkään, van Israel liittyi läntisitn voimiin.Seurasi sota,jonka arabit hävisivät.

        Ei siinä ennustuksia katseltu,vaan kyse oli voimapolitiikasta.

        Kuulehan nyt! Raamatussa on aiheeseen liittyen niin montaa tarkkaa ja täsmällistä ilmoitusta Israelin valtion muodostumisesta, ettei kiven ilmaan heittä osu oikeaan niin paljon. Ei vaikka olisi Saharassa hiekkamyrsky, niin ei hiekanjyvätkään osu niin tarkkaan.

        Varmasti ateistin on vaikea myöntää, eikä uskalla tutkia Raamattua, ja verrata aiheesta olevia ilmoituksia, ja miettiä todennäköisyyksiä.

        No,kerrohan sitten Raamatun nimeämät ajankohdat päivämäärineen ja osapuolet johtajineen sekä YK:n ja suurvaltojen roolit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No,kerrohan sitten Raamatun nimeämät ajankohdat päivämäärineen ja osapuolet johtajineen sekä YK:n ja suurvaltojen roolit!

        Kun olet niin innolla kumonnut Raamatun ennustuksia, niin kerro ensin mitkä niistä on menneet pieleen Israelin suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun olet niin innolla kumonnut Raamatun ennustuksia, niin kerro ensin mitkä niistä on menneet pieleen Israelin suhteen.

        Kerro ensin,mitkä ovat toteutneet juuri Raamatun ennustamalla tavalla ja mikä voima on silloin ollut takana?

        Raamattu on suuri satukirja,eikä mikään kiellä sellaista ennustamasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ensin,mitkä ovat toteutneet juuri Raamatun ennustamalla tavalla ja mikä voima on silloin ollut takana?

        Raamattu on suuri satukirja,eikä mikään kiellä sellaista ennustamasta.

        ------Kerro ensin,mitkä ovat toteutneet juuri Raamatun ennustamalla tavalla ------

        Kunhan soperrat. Raamattu ei kerro tapoja MITEN ennustús toteutuu, se kertoo vain MITÄ tulee tapahtumaan ja siinä se on täysin ylivertainen ihmiskunnan tietolähde.

        Miksi pitäisikään kertoa toteutumistapa, ihanko vain siksi että sinä olisit tyytyväinen ? Et ole ihmiskunnan historiassa niin tärkeä henkilö.

        Kuten totesin,Raamattu Jumalineen,taivaineen ja ikuisine elämineen on kehittynyt muinaisen Egyptin kulttuurista.
        Uskoa voitte sen ennustuksiin,jos haluatte, mutta tapahtumiin niillä ei ole vaikutusta.
        Sattuma voi tietenkin niittää satoa. Kun paljon ennustaa,niin aina jotain toteutuu.

        Todistakaa nyt alkuun,missä se teidän taivaanne jumalineen ja ennustuksineen on?
        Siis muualla kuin muinaisissa saduissa ja tarinoissa?

        Todennäköisyyslaskennan mukaan toteutumismahdollisuus olisi vähemmän kuin yksi miljoonasta useimpiin Raamatun ilmoittamiin tapahtumiin, mutta silti ne vain toteutuivat, miksihän?

        Kun ennustaa paljon ja sekavasti ja uskovaiset ovat valmiita uskomaan mihin tahansa tulkintaan, niin toteutuvathan ne.
        Ainakin uskovien mielestä.
        Pitäähän johonkin uskoa.

    • Anonyymi

      Valittu kansa oli muuten melkoinen ekspertti väkivallan käytössä politiikan keinona.
      Esimerkkeinä Davidhotellin räjäyttäminen ja kahden englantilaisen vartiosotilaan sieppaaminen ja hirttäminen pianolangalla.
      Aina tarvittaessa myös muut kansallisuudet saivat kylmää kyytiä.

      • Anonyymi

        Jätit vain kertomatta miksi Irgun toimi niin, voisitko siis nyt kertoa syyn siihen.

    • Anonyymi

      Jos raamattu kirjoitettaisiin nyt niin se olisi ylivoimainen best seller koska fiktio kun se on hyvin sepitetty myy aina.

      • Anonyymi

        Epäilen syvästi, sillä Raamatu on hyvin raskaslukuinen ja toistelee loputtomia höpinöitä.
        Siinä ei ole mitään täysrijärkisiä kiinnostvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen syvästi, sillä Raamatu on hyvin raskaslukuinen ja toistelee loputtomia höpinöitä.
        Siinä ei ole mitään täysrijärkisiä kiinnostvaa.

        Ei ole järkevämpää ja monipuolisempaa kirjoitusta kuin Raamattu, ja siitä näet tulevaisuuttakin paljon. Ei tietysti päivittäisi bensanhintoja, mutta tulevaisuuden suuren linjat näkyy selvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole järkevämpää ja monipuolisempaa kirjoitusta kuin Raamattu, ja siitä näet tulevaisuuttakin paljon. Ei tietysti päivittäisi bensanhintoja, mutta tulevaisuuden suuren linjat näkyy selvästi.

        Juuri noin se asia on.

    • Anonyymi

      Seuratkaa vain niin kaikki tulevat menee juuri niin kuin Raamatussa on sanottu.

      • Anonyymi

        Totta.
        Se vaatii vain sokeaa uskoa.
        Omilla aivoillaan aajttelevat älkööt vaivautuko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Se vaatii vain sokeaa uskoa.
        Omilla aivoillaan aajttelevat älkööt vaivautuko.

        Se vaatii vain sisälukutaitoa jollain kielellä ja luetun ymmärtämistä jollain kielellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vaatii vain sisälukutaitoa jollain kielellä ja luetun ymmärtämistä jollain kielellä.

        Tärkeintä on osata tulkita joku sekava höpinä paikalleen osuneeksi ennustukseksi.

        Uskoa se vaatii ja selittelykykyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on osata tulkita joku sekava höpinä paikalleen osuneeksi ennustukseksi.

        Uskoa se vaatii ja selittelykykyä.

        Selitä vaikka Israelin kansan paluu ja valtion muodostuminen. Kansa joka vietiin pari tuhatta vuotta sitten pois maastaan ja hajotettiin, ja on yritetty tuhota kaikkialla missä ovat asuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on osata tulkita joku sekava höpinä paikalleen osuneeksi ennustukseksi.

        Uskoa se vaatii ja selittelykykyä.

        Kerro mikä muu kirja on niin täynnä tuhansia vuosia vanhoja ennustuksia jotka toteutuu tarkasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mikä muu kirja on niin täynnä tuhansia vuosia vanhoja ennustuksia jotka toteutuu tarkasti?

        Kerro jokin ennustus,joka on toteutunut "tarkasti".

        Jos Raamattu on niitä "täynnä",niin mikä on toteutumisprosentti? 00,01% ??

        Eiköhän pääosa ole toteutumatta ja jääkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Se vaatii vain sokeaa uskoa.
        Omilla aivoillaan aajttelevat älkööt vaivautuko.

        "Omilla aivoillaan ajattelevat" ovat juuri saaneet aivohalvauksen eivätkä vaivaudu tarkistamaan faktoja.

    • Anonyymi

      ""Kerro jokin ennustus,joka on toteutunut "tarkasti"."

      Ympäri maailman kaikkien kansojen sekaan hajoitetun Israelin kansan paluu ja maan laittaminen kukoistukseen järkyttävän rappion jälkeen.

      • Anonyymi

        Se kyllä täytyy myöntää toteutuneen tarkasti, vaikka ei haluaisi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3841
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3625
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3602
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2271
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2229
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      322
      1972
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1766
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1433
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe