Järkyttävintä tuossa kaikessa on että Suomen valtio- ja sotilasjohdon edustajat ovat tehneet läheistä yhteistyötä noiden ulkomaalaisten myyrien kanssa.
Vuodesta 2004 alkaen on ulkomaalaiset agentit tehneet työtä Itsenäisen Suomen tuhoamiseksi
22
169
Vastaukset
- Anonyymi
Hienoa, että laitoit asiaasi taustoittavat faktat mukaan.
- Anonyymi
On valheellista väittää että Suomi liittyi NATO jäseneksi Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.
Kaikki viittaa että päätös oli tehty jo paljon aiemmin, eli silloin kun Venäjä esitteli omaa ehdotustaan Euroopan rauhan rakentajana.
Suomi ja EU&NATO johto tyrmäsi Venäjän halun keskustella Venäjää askarruttavista ja Venäjän kokemista turvallisuusuhkista.- Anonyymi
17. joulukuuta 2021 Venäjä julkaisi lännelle luettelon ehdotuksista ja turvallisuustakuista kahden sopimusluonnoksen muodossa Pohjois-Atlantin puolustusliiton (Nato) ja Yhdysvaltojen kanssa. Ehdotukset sisälsivät Ukrainan ja muiden entisen Neuvostoliiton maiden puolueettomuuden ja että maat eivät liity Natoon sekä Naton joukkojen ja aseiden sijoittamisen vähentämisen Keski- ja Itä-Eurooppaan. Venäjä oli pitkään ollut huolissaan turvallisuutensa heikkenemisestä entisissä neuvostotasavalloissa tapahtuvan Nato aseiden invaasion johdosta. Entiset Neuvostoliiton alusmaat, jotka olivat taloudellisesti ja poliittisesti liittoutumassa lännen kanssa, vaikka ne olivat itsepäisesti tyytymättömiä olemassa olevaan turvallisuusarkkitehtuuriin ja Naton laajentumiseen. Esityksiä jotka Venäjä teki syksyn 2021 aikana, jolloin Ukraina keskitti joukkoja Ukrainan alueella Venäjän rajoille, pidettiin laajalti uhkavaatimuksena ja Venäjän yrityksenä painostaa Nato ja EU johtoa turvallisuutta parantaviin toimiin. EU ja Suomi syytti Venäjää voimakkaasti sen yrityksistä vaikuttaa länsimaihin kun se halusi keskusteluja turvallisuuttaan askarruttavista asioista . Myös Suomi kieltäytyi Venäjän tarjoamista rauhaa turvaavista keskusteluista kaikin tavoin.
Nato ja Yhdysvallat hylkäsivät kaikki turvallisuuden ja rauhan parantamiseen tähtäävät esitykset 26. tammikuuta 2022 , mikä kasvatti Venäläisten kokemaa turvallisuusuhkaa erittäin paljon ja aiheutti sen seurauksena turvallisuustilannetta muuttavia toimia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
17. joulukuuta 2021 Venäjä julkaisi lännelle luettelon ehdotuksista ja turvallisuustakuista kahden sopimusluonnoksen muodossa Pohjois-Atlantin puolustusliiton (Nato) ja Yhdysvaltojen kanssa. Ehdotukset sisälsivät Ukrainan ja muiden entisen Neuvostoliiton maiden puolueettomuuden ja että maat eivät liity Natoon sekä Naton joukkojen ja aseiden sijoittamisen vähentämisen Keski- ja Itä-Eurooppaan. Venäjä oli pitkään ollut huolissaan turvallisuutensa heikkenemisestä entisissä neuvostotasavalloissa tapahtuvan Nato aseiden invaasion johdosta. Entiset Neuvostoliiton alusmaat, jotka olivat taloudellisesti ja poliittisesti liittoutumassa lännen kanssa, vaikka ne olivat itsepäisesti tyytymättömiä olemassa olevaan turvallisuusarkkitehtuuriin ja Naton laajentumiseen. Esityksiä jotka Venäjä teki syksyn 2021 aikana, jolloin Ukraina keskitti joukkoja Ukrainan alueella Venäjän rajoille, pidettiin laajalti uhkavaatimuksena ja Venäjän yrityksenä painostaa Nato ja EU johtoa turvallisuutta parantaviin toimiin. EU ja Suomi syytti Venäjää voimakkaasti sen yrityksistä vaikuttaa länsimaihin kun se halusi keskusteluja turvallisuuttaan askarruttavista asioista . Myös Suomi kieltäytyi Venäjän tarjoamista rauhaa turvaavista keskusteluista kaikin tavoin.
Nato ja Yhdysvallat hylkäsivät kaikki turvallisuuden ja rauhan parantamiseen tähtäävät esitykset 26. tammikuuta 2022 , mikä kasvatti Venäläisten kokemaa turvallisuusuhkaa erittäin paljon ja aiheutti sen seurauksena turvallisuustilannetta muuttavia toimia.Kiitos asiallisesta ja valaisevasta kommentista.
Itsenäistä Suomea ei ole ollut vuoden 1995 jälkeen.🇪🇺☠️
- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
onko EU:ssa mielestäsi yhtään itsenäistä maata?
EU ei ole enää itsenäisten demokraattisten oikeusvaltioiden liitto.
- Anonyymi
Joku on taas pahoittanut mielensä
- Anonyymi
WEF- on vaikuttanut jo pitkän ajan
ja se on PUHDASTA SOSIALISMIA.
Tällä menolla et kohta omista mitään.
Netistä löytyy paljon lisätietoa.
Tiedotusvälineet on valjastettu tähän käyttöön
ja valehtelemisella ei ole mitään määrää.- Anonyymi
Vuodesta 2004 on vieraan vallan agentit tuhonneet Suomen kansan hyvinvointia, ja toiminta yhä jatkuu, nyt Orpon ja Puran toimesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuodesta 2004 on vieraan vallan agentit tuhonneet Suomen kansan hyvinvointia, ja toiminta yhä jatkuu, nyt Orpon ja Puran toimesta.
Hallituslähteet kertovat Iltalehdelle, että Suomen valtion vuotuiset puolustusmenot nousevat vuonna 2029 noin kymmeneen miljardiin euroon.
Siten Suomen puolustusmenojen koko vastaa vähintään kolmea prosenttia bruttokansantuotteen suuruudesta.
Tieto tarkoittaa sitä, että 2030-luvun aikana Suomi käyttää puolustukseensa vähintään 130 miljardia euroa, mikä on kaikki Suomen kansan ja talouden kehityksestä.
Lisäys on todella merkittävä, sillä tänä vuonna puolustusmenot ovat noin 6,3 miljardia euroa. Valtion budjetti vuodelle 2025 on reilut 89 miljardia euroa.
Lähteet painottavat, että puolustusmenojen kasvattaminen on kirjattu uuteen julkisen talouden suunnitelmaan. Sitä on käyty läpi pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen puoliväliriihessä.
Sitoo seuraavaa hallitusta, väittää Iltalehti, miten mahdollista?
Vaalikausi päättyy huhtikuussa 2027, mutta puolustusmenojen korotuspäätös sitoo myös Suomen seuraavaa hallitusta, joka on vallassa vaalikaudella 2027–2031. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituslähteet kertovat Iltalehdelle, että Suomen valtion vuotuiset puolustusmenot nousevat vuonna 2029 noin kymmeneen miljardiin euroon.
Siten Suomen puolustusmenojen koko vastaa vähintään kolmea prosenttia bruttokansantuotteen suuruudesta.
Tieto tarkoittaa sitä, että 2030-luvun aikana Suomi käyttää puolustukseensa vähintään 130 miljardia euroa, mikä on kaikki Suomen kansan ja talouden kehityksestä.
Lisäys on todella merkittävä, sillä tänä vuonna puolustusmenot ovat noin 6,3 miljardia euroa. Valtion budjetti vuodelle 2025 on reilut 89 miljardia euroa.
Lähteet painottavat, että puolustusmenojen kasvattaminen on kirjattu uuteen julkisen talouden suunnitelmaan. Sitä on käyty läpi pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen puoliväliriihessä.
Sitoo seuraavaa hallitusta, väittää Iltalehti, miten mahdollista?
Vaalikausi päättyy huhtikuussa 2027, mutta puolustusmenojen korotuspäätös sitoo myös Suomen seuraavaa hallitusta, joka on vallassa vaalikaudella 2027–2031.Kurjuus jo kolkuttaa Suomen ovella NATO orjuuden muodossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituslähteet kertovat Iltalehdelle, että Suomen valtion vuotuiset puolustusmenot nousevat vuonna 2029 noin kymmeneen miljardiin euroon.
Siten Suomen puolustusmenojen koko vastaa vähintään kolmea prosenttia bruttokansantuotteen suuruudesta.
Tieto tarkoittaa sitä, että 2030-luvun aikana Suomi käyttää puolustukseensa vähintään 130 miljardia euroa, mikä on kaikki Suomen kansan ja talouden kehityksestä.
Lisäys on todella merkittävä, sillä tänä vuonna puolustusmenot ovat noin 6,3 miljardia euroa. Valtion budjetti vuodelle 2025 on reilut 89 miljardia euroa.
Lähteet painottavat, että puolustusmenojen kasvattaminen on kirjattu uuteen julkisen talouden suunnitelmaan. Sitä on käyty läpi pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen puoliväliriihessä.
Sitoo seuraavaa hallitusta, väittää Iltalehti, miten mahdollista?
Vaalikausi päättyy huhtikuussa 2027, mutta puolustusmenojen korotuspäätös sitoo myös Suomen seuraavaa hallitusta, joka on vallassa vaalikaudella 2027–2031.Seuraavan hallituksen ei tarvitse noudattaa Orpon päätöksiä lainkaan, ei missään muodossa.
Jos uusi hallitus ei saa pienentää sotamenoja on äänestäminen turhaa, silloin ei demokratia maassa toimi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavan hallituksen ei tarvitse noudattaa Orpon päätöksiä lainkaan, ei missään muodossa.
Jos uusi hallitus ei saa pienentää sotamenoja on äänestäminen turhaa, silloin ei demokratia maassa toimi.Tuo on totta joka sana.
- Anonyymi
Suomihan menetti itsenäisyytensä jo yli 25 vuotta sitten EU:uun liittyessä. Nyt ollaan liittovaltiossa jo. Mitään itsenäistä Suomea ei ole.
- Anonyymi
Näissä oloissa, helppo arvata, kenestä on kyse, kun puhut myyristä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18487895/katajaisen-kansan-suurin-turvallisuus-uhka-on-kokoomus---seuraavana-tulee-purra-eiko-totta- - Anonyymi
The Axis of revenge – Koston akseli
Venäjä-Iran-Kiina.
Keitä vastaan?
Onko hullua lisätä muita konventionaalisia ”asesilppua”? Pitäisikö hankkia myös ”pahuuden uhreille ja objekteille kiireesti ydinaseita. 10 000 ydinasetta EU:hun, niin EU.ta -kin kuunnellaan. Nyt kuunnellaan vain niitä maita, joilla on ydinaseet.
Mutta ”Nokka umpeen”. Kaikesta ei tarvitse huudella! Vasta kun meillä on kaikilla EU -mailla vähintään 100 ydinpommia lähetettäviksi maata kiertävälle radalle tai raketteihin, voidaan niistä puhua. Osaatteko sulkea suunne?
Nyt jos Ukrainalla olisi ne ydinaseet, jotka sillä oli ennen kun se luovutti ne saaden siihen luovuttamiseen manipuloiduilta mailta lupauksen turvatakuista… -No, tosipaikan tullen nyt, turvatakuita ei olekkaan.
Kukaan ei kuuntele niiden mielipiteitä, joilla ei ole ydinaseita. Liituraitadiplomatialle vain nauretaan?!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy465600Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2405481Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2322964Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171482476- 692111
Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina492026- 701860
- 2101769
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,661524Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1871389