OP-analyysi: Suomen talous virkistymässä

Anonyymi-ap

20

144

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei ole virkistymässä!

    • Anonyymi

      Joo, Suomen talouskasvun piti alkaa jo 16 vuotta sitten.

      Jeesuskin tulee aikaisemmin kuin tuo talouskasvu.

      • Ihan hyvinhän Suomessa meni vaikka talouskasvu oli matalaa. Sitä nyt ei tarvitse kauheasti noteerata, että viisi kertaa Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi, mutta kyllä se jotain kertoo. Se kertoo ainakin, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteet olivat ihan OK. Ei se talouskasvu Suomessakaan ihan olematonta ollut vaikka oli matalampaa kuin monessa muussa maassa. Kyllä tuo "17 vuotta ilman talouskasvua" on lähinnä kokoomuslähtöistä propagandaa, jolla on perusteltu mm Orpon hallituksen "työelämän uudistuksia".

        Suomelle on ollut tyypillistä, että välillä on mennyt paremmin ja sitten taas huonommin. Ihan hyvin meni sen jälkeen kun Sipilän hallitus oli pannut asioita kuntoon Kataisen hallituksen jäljiltä. Marinin hallitus sai nauttia Sipilän hallituksen työn tuloksista ja otti siitä ansion itselleen. Lainaa otettiin, mutta sitähän kannatti ottaa kun raha oli sikahalpaa. Suomellekin korot taisivat välillä olla negatiivisia, Suomi oli yksi sijoittajien turvasatamista. Se oli sitä Kiinan nousun ja globalisaation kulta-aikaa, joka nyt on ollutta ja mennyttä.

        Marinin hallitus kieltäytyi tunnustamasta rajua muutosta, joka tapahtui vuonna 2022. Mentiin vain niinkuin mikään ei olisi muuttunut - tehtiin vaalibudjetti. Kokoomus ja PS lähtivät vaaleihin kertomalla tavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Se oli ihan hyvä tavoite, mutta itse asiassa ainakin kokoomukselle se oli pelkkää sumutusta, jonka varjolla aloitettiin tämä aivan karmea reunaoikeistolainen politiikka, jolla nimen omaan alettiin ajamaan alas niitä suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja toimivia rakenteita.


      • Anonyymi

        Jeesus ei tule eikä talouskasvua tapahdu. Suomi tuhosi kaikki talouskasvun edellytykset ajautumalla itseä konkurssiin ja päätymällä ulkopuolisen ohjauksen alle.


      • Oikonomi kirjoitti:

        Ihan hyvinhän Suomessa meni vaikka talouskasvu oli matalaa. Sitä nyt ei tarvitse kauheasti noteerata, että viisi kertaa Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi, mutta kyllä se jotain kertoo. Se kertoo ainakin, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteet olivat ihan OK. Ei se talouskasvu Suomessakaan ihan olematonta ollut vaikka oli matalampaa kuin monessa muussa maassa. Kyllä tuo "17 vuotta ilman talouskasvua" on lähinnä kokoomuslähtöistä propagandaa, jolla on perusteltu mm Orpon hallituksen "työelämän uudistuksia".

        Suomelle on ollut tyypillistä, että välillä on mennyt paremmin ja sitten taas huonommin. Ihan hyvin meni sen jälkeen kun Sipilän hallitus oli pannut asioita kuntoon Kataisen hallituksen jäljiltä. Marinin hallitus sai nauttia Sipilän hallituksen työn tuloksista ja otti siitä ansion itselleen. Lainaa otettiin, mutta sitähän kannatti ottaa kun raha oli sikahalpaa. Suomellekin korot taisivat välillä olla negatiivisia, Suomi oli yksi sijoittajien turvasatamista. Se oli sitä Kiinan nousun ja globalisaation kulta-aikaa, joka nyt on ollutta ja mennyttä.

        Marinin hallitus kieltäytyi tunnustamasta rajua muutosta, joka tapahtui vuonna 2022. Mentiin vain niinkuin mikään ei olisi muuttunut - tehtiin vaalibudjetti. Kokoomus ja PS lähtivät vaaleihin kertomalla tavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Se oli ihan hyvä tavoite, mutta itse asiassa ainakin kokoomukselle se oli pelkkää sumutusta, jonka varjolla aloitettiin tämä aivan karmea reunaoikeistolainen politiikka, jolla nimen omaan alettiin ajamaan alas niitä suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja toimivia rakenteita.

        Herran aikoihin ei Suomessa ole ihmisten tarvinnut kerätä tosissaan säästöjä työttömyyden varalle, mutta tämä hallitus sai aikaan senkin.

        Jättityöttömyyteen yhdistetyt rajut työttömyysturvan ja muiden sosiaalitukien heikennykset ovat kuluttamiselle tietenkin täysin tappava yhdistelmä. Suurituloisten verohelpotuksista taas ei mene lisäkulutukseen latin latia, koska kuluttamisen resurssit ovat heillä jo ennestään olleet enemmänkin kuin riittävät.

        Tekisi mieleni nyt luonnehtia Oikonomia sanalla keskustaoikeistolainen, ellei peräti keskustalainen. Meneekö pahasti pieleen?


      • Anonyymi
        Oikonomi kirjoitti:

        Ihan hyvinhän Suomessa meni vaikka talouskasvu oli matalaa. Sitä nyt ei tarvitse kauheasti noteerata, että viisi kertaa Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi, mutta kyllä se jotain kertoo. Se kertoo ainakin, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteet olivat ihan OK. Ei se talouskasvu Suomessakaan ihan olematonta ollut vaikka oli matalampaa kuin monessa muussa maassa. Kyllä tuo "17 vuotta ilman talouskasvua" on lähinnä kokoomuslähtöistä propagandaa, jolla on perusteltu mm Orpon hallituksen "työelämän uudistuksia".

        Suomelle on ollut tyypillistä, että välillä on mennyt paremmin ja sitten taas huonommin. Ihan hyvin meni sen jälkeen kun Sipilän hallitus oli pannut asioita kuntoon Kataisen hallituksen jäljiltä. Marinin hallitus sai nauttia Sipilän hallituksen työn tuloksista ja otti siitä ansion itselleen. Lainaa otettiin, mutta sitähän kannatti ottaa kun raha oli sikahalpaa. Suomellekin korot taisivat välillä olla negatiivisia, Suomi oli yksi sijoittajien turvasatamista. Se oli sitä Kiinan nousun ja globalisaation kulta-aikaa, joka nyt on ollutta ja mennyttä.

        Marinin hallitus kieltäytyi tunnustamasta rajua muutosta, joka tapahtui vuonna 2022. Mentiin vain niinkuin mikään ei olisi muuttunut - tehtiin vaalibudjetti. Kokoomus ja PS lähtivät vaaleihin kertomalla tavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Se oli ihan hyvä tavoite, mutta itse asiassa ainakin kokoomukselle se oli pelkkää sumutusta, jonka varjolla aloitettiin tämä aivan karmea reunaoikeistolainen politiikka, jolla nimen omaan alettiin ajamaan alas niitä suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja toimivia rakenteita.

        Täyttä soopaa.


    • Anonyymi

      OP jengi yrittää epätoivoisesti valaa turhaa toivoa ja uskoa. Onko EK ja Orpo käskeneet laittaa suuren vaihteen päälle eli toisto tekniikan päälle.

      • Anonyymi

        No onhan kaikki talpusoikeistoekonomistit laitettu tätä uskonkappaletta hoilaamaan jo syksystä 2023. Talous nousee juuri, aamen!


      • Anonyymi

        Historia on osoittanut, että aina pitää täysin päinvastoin kuin mitä pankit ja kapitalistiporvarit esittävät.


    • Anonyymi

      Joko taas. Yli 2 vuotta samaa.

    • Anonyymi

      ENSI VUONNA (SIIS TÄNÄ VUONNA) TALOUS LÄHTEE NOUSUUN HEHKUTTI VVM MIES TEEVEESÄ VIIME SYKSYNÄ!
      NO, LÄHTIKÖ SE NOUSUUN?
      NO, EI TIETENKÄÄN LÄHTENYT!

      • Anonyymi

        "Lähti kuin talkkari jäiseltä peltikatolta".....


    • Anonyymi

      Kiitos hallitus !

    • Anonyymi

      "Jeesuskin tulee aikaisemmin kuin tuo talouskasvu."

      Jesse on muutenkin tulossa, näin sähköpylvääseen kiinnitetyn ilmoituksen asiasta.

      • Anonyymi

        Aina toki voi irvailla hienoimmalla asialla, joka ihmiskuntaa voisi kohdata, Jumalan pojan paluu.


      • Anonyymi

        Ilmaantuukohan Jesse sähköpylvääseen?
        Ne sähkötolpat joissa yläosassa se poikkipuu niin sen malliset Jeesuskin muistaa omalta ajaltaan.


    • Anonyymi

      Juu, "voi voi ja lämmin leipä"... Voihan sitä mitä tahansa, kun se on jo nurkan takana, Vai mites se orpo menikään?

      Kyll myä uskotaan näitä joka viikkoisia optimistisia horinoita.

    • Anonyymi

      Talouden nousu on ollut Orpon mukaan jo vuodesta 2023 aivan kulman takana. Kulma vaan on melko kaukana.

      • Anonyymi

        Orpo takaa että ensi vuosi on rajua nousua, aivan siis pystysuoraan kohti Kuuta. Tilastokäppyrä menee siis katostakin läpi avaruuteen. Niin paljon kuulemma Suomen tilanne kohenee.


    • Anonyymi

      Mullakin talous virkistyi. Tuttuni vippasi vuosi sitten multa 50 euroa ja maksoi sen sunnuntaina. Nyt se viiskymppinen polttelee taskussa ja pitää päästä kuluttamaan. Ehkä ostan muutaman pullon Koskenkorvaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      70
      3821
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3189
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      101
      2448
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1669
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1438
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      97
      1311
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1256
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1073
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1040
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe