Sannakultti ei ole poikkeuksellinen ilmiö. Se on varoittava esimerkki.

Vastaavanlaisia hurmahenkisiä ilmiöitä on ollut aina ihmiskunnan historiassa, joissa kansan keskuudesta nousee esiin [yksittäinen henkilö], jonka ympärille alkaa kertymään seuraajia ja jopa palvojia. Näissä kyse on usein ilmiöstä, jossa henkilö saa huomion kautta vaikutusvaltaa, sekä saa ihmiset luotamaan itseensä. Tällaista ilmiötä kutsutaan mm. '𝑗𝑜ℎ𝑡𝑎𝑗𝑎𝑛 𝑝𝑒𝑟𝑠𝑜𝑜𝑛𝑎𝑙𝑙𝑖𝑠𝑢𝑢𝑠𝑘𝑢𝑙𝑡𝑖𝑘𝑠𝑖', tai tässä tapauksessa, kuten mm. Halla-aho totesi, "𝑘𝑢𝑛𝑖𝑛𝑔𝑎𝑡𝑎𝑟𝑘𝑢𝑙𝑡𝑖𝑘𝑠𝑖". Näissä ilmiöissä syntyy kulttimaisia piirteitä, tai jopa kultteja, joissa yksilöstä rakennetaan ihannoitu ja sankarillinen kuva. Näissä ilmiöissä on usein vahingollisia piirteitä, kuten juuri Marinin tapauksesta tunnetaan, eli mm. 𝙠𝙧𝙞𝙞𝙩𝙩𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙨𝙪𝙝𝙩𝙖𝙪𝙩𝙪𝙢𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙥𝙪𝙪𝙩𝙚𝙩𝙩𝙖. Nimittäin tunnetusti näissä ilmiöissä kriittisyys tukahdutetaan, koska se koetaan johtajalle, merkitykselle, yhteenkuuluvuudelle, turvallisuudelle jne. uhaksi. Kuten olemme erittäin selkeästi havaineetkin, Marinin kritisointi, arvostelu ja syyllistäminen on saanut aikaan välittömän, jopa aggressiivisen vastareaktion.

Tällaisten kulttien johtajat käyttää kaikkia mahdollisia keinoja yIIäpitääkseen vetovoimaansa ja valta-asemaansa. Näitä keinoja ovat mm. median manipulointi, propaganda, esiintyminen näyttävissä tapahtumissa, esiintyminen tunnettujen tähtien kanssa, sekä monien erilaisten sosiaalisten tekniikoiden avulla. Tällaiset henkilöt keräävät seuraajia, luovat vetovoimaa ja hyödyntävät ihmisen perustarpeita, kuten esim. 'merkityksellisyys', 'yhteenkuuluvuus' jne. Tällaisia ilmiöitä on nähty monenlaisissa yhteiskunnissa ja tilanteissa, kuten poliittinen, uskonnollinen tai sosiaalinen konteksti. Sanna on toiminut täysin tunnetuilla ja perinteisillä tavoilla; hän loi someilmiön, hän sai median palvomaan itseään (koska vastustamisella on negatiivisia seurauksia), esittelemään itseään erilaisissa suureellisissa tapahtumissa, joiden suureellisuus johdettiin Mariniin itseensä, ikään kuin hän olisi se tähti, luomaan itsestään glamour-ilmiön (jota pikkutytötkin ihailee), median osallistumisella osana "sotajoukkoja" mm. kilpailijoiden ja "epämukavien" henkilöiden maalittamisessa ja seuraajien yllyttämisessä kilpailijoita vastaan jne.

Miksi Sanna kirjoitti kirjan, miksi hän on median kautta pohdiskellut paluutaan päivänpoliitiikkaan? Siksi, että hän haluaa kansan näkevän hänet edelleen, ei vain Sannana, vaan johtajana, ja hän myös haluaa tietää mitä kansa ajattelee, millaista on kannatus, joista riippuen hän voi strategioida tilanteen niin, että saisi tilaisuuden vahvistaa ympärillään olevaa "alamaisten" seurakuntaa. Sannalla on tunnetusti voimakas huomion ja pätemisen nälkä, eikä hän psyykkisesti kylmänä ihmisenä kaihda keinoja saada haluamaansa. Siksi hän kirjoitti kirjan, ja siksi hän pohdiskelee paluuta politiikkaan.

Sanna on vaarallinen persoona, jonka persoonallisuus tuo jossain määrin mieleen tunnettuja pimeän karisman omaavia henkilöitä, kuten 𝐽𝑖𝑚 𝐽𝑜𝑛𝑒𝑠, 𝐴𝑛𝑛𝑒 𝐻𝑎𝑚𝑖𝑙𝑡𝑜𝑛-𝐵𝑦𝑟𝑛𝑒, 𝑆ℎ𝑜𝑘𝑜 𝐴𝑠𝑎ℎ𝑎𝑟𝑎 jne.

𝗦𝘂𝗼𝗺𝗶 𝗲𝗶 𝘁𝗮𝗿𝘃𝗶𝘁𝘀𝗲 𝗠𝗮𝗿𝗶𝗻𝗶𝗻 𝗸𝗮𝗹𝘁𝗮𝗶𝘀𝗶𝗮 𝗷𝗼𝗵𝘁𝗮𝗷𝗶𝗮, 𝗲𝗶𝗸𝗮̈ 𝘀𝘂𝗼𝗺𝗮𝗹𝗮𝗶𝘀𝘁𝗲𝗻 𝗽𝗶𝗱𝗮̈ 𝗿𝘆𝗵𝘁𝘆𝗮̈ 𝘆𝗸𝘀𝗶𝘁𝘁𝗮̈𝗶𝘀𝗶𝗮̈ 𝘆𝗸𝘀𝗶𝗹𝗼̈𝗶𝘁𝗮̈ 𝗽𝗮𝗹𝘃𝗼𝘃𝗮𝗸𝘀𝗶 𝘀𝗲𝘂𝗿𝗮𝗸𝘂𝗻𝗻𝗮𝗸𝘀𝗶. 𝗦𝘂𝗼𝗺𝗮𝗹𝗮𝗶𝘀𝘁𝗲𝗻 𝘁𝘂𝗹𝗲𝗲 𝗻𝗮̈𝗵𝗱𝗮̈ 𝗮𝗶𝗻𝗼𝗮𝗻𝗮 𝗷𝗼𝗵𝘁𝗮𝗷𝗮𝗻𝗮 𝗶𝘁𝘀𝗲𝗻𝘀𝗮̈, 𝘆𝗵𝘁𝗲𝗻𝗮̈𝗶𝘀𝗲𝗻𝗮̈ 𝘃𝗮𝗽𝗮𝘂𝗸𝘀𝗶𝗶𝗻 𝗷𝗮 𝗱𝗲𝗺𝗼𝗸𝗿𝗮𝘁𝗶𝗮𝗮𝗻 𝗽𝗲𝗿𝘂𝘀𝘁𝘂𝘃𝗮𝗻𝗮 𝘆𝗵𝘁𝗲𝗶𝘀𝗸𝘂𝗻𝘁𝗮𝗻𝗮, 𝗷𝗼𝗸𝗮 𝗵𝗮𝗹𝘂𝗮𝗮 𝗲𝗹𝗮̈𝗮̈, 𝘁𝗼𝗶𝗺𝗶𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗷𝗮𝘁𝗲𝗹𝗹𝗮 𝗶𝘁𝘀𝗲𝗻𝗮̈𝗶𝘀𝗲𝘀𝘁𝗶𝗸𝗶𝗻, 𝗶𝗹𝗺𝗮𝗻 𝗱𝗼𝗴𝗺𝗮𝗮𝘁𝘁𝗶𝘀𝘁𝗮 𝗶𝗱𝗲𝗼𝗹𝗼𝗴𝗶𝘀𝘁𝗮 𝗷𝗼𝗵𝘁𝗮𝗺𝗶𝘀𝘁𝗮.

☝🙄

21

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      *HIH* Jussia on kutsuttu Mestariksi. Itsekin lainaat tuota hitleriläistä, jolle väkivalta on aliarvostettu vallan väline.
      Pidä tunkkis!

      Haluan uskoa hyvään, kauniiseen ja tulevaisuuteen! Toivo on se joka köyhän pitää elossa!

      • Anonyymi

        Äänestämällä muita Persut kaadetaan.


      • Et sitten tajunnut ollenkaan sitä mikä lukee viimeisessä kappaleessa. Ennen kuin ryntäät perse edellä kapinahenkisiin johtopäätöksiis, yrittäisit edes jotenkin ymmärtää lukemasi.... jos nyt edes jaksoit lukea "halla-ahoa" pidemmälle.

        ☝🤪


      • Anonyymi
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Et sitten tajunnut ollenkaan sitä mikä lukee viimeisessä kappaleessa. Ennen kuin ryntäät perse edellä kapinahenkisiin johtopäätöksiis, yrittäisit edes jotenkin ymmärtää lukemasi.... jos nyt edes jaksoit lukea "halla-ahoa" pidemmälle.

        ☝🤪

        Tota kukaan jaksa lukea 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂


    • Anonyymi

      Stalin ja Smarin sama.

    • Anonyymi

      Mua ei Sannan kansainvälinen kuuluisuus yhtään haittaa! Ei se keneltäkään ole pois!

    • Anonyymi

      Kumma kun teillä persuill on aikaa näihin aioituksiin oli yö tai päivä. Teillähän on Mestari jota palvotaan kuin kuningasta.väitättekö vastaan?
      .

      • Anonyymi

        On majestteetiksi nimitetty. Sekö ei ole palvontaa."?


    • Anonyymi

      Raamatussa sanotaan että homot on surmattava, siksi homo ei voi koskaan nousta kansakunnan kaapin päälle.

    • Anonyymi

      pieruherra eli mr. pers-efekti saa näköjään tynkkysen eu-avustajalle tarkoitetuista kulukustannuksista hyvää liksaa, kun täällä jatkuvasti märisee.

      • Anonyymi

        juuri näin, eikä tykkää homo homovastaisista kommenteista. Ylläpidon pitäisi laskuttaa persujen puoluetoimistoa tämän alustan käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin.


    • Anonyymi

      Jopa oli taas hassu persutöräys.

      • Montako riviä jaksoit lukea? Viisi? Tämä osa kirjoituksesta pätee juuri sinuun: "...kilpailijoiden ja "epämukavien" henkilöiden maalittamisessa ja seuraajien yllyttämisessä kilpailijoita vastaan...".

        Teillä vasemmistolaisilla on just se dogma sisäistetty, että kaikki epäonnistumiset, virheet, epämukavat tuntemukset yms. projisoidaan toisaalle, erityisesti kuvitteelliseen "persuun", ikään kuin se selittäisi tai hyvittäisi kaiken. Se on juuri tyypillistä narsistimaista sannakultin oppia, jossa vika ei ole koskaan itsessä, vaan aina muissa ihmisissä tai olosuhteissa.


      • Anonyymi
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Montako riviä jaksoit lukea? Viisi? Tämä osa kirjoituksesta pätee juuri sinuun: "...kilpailijoiden ja "epämukavien" henkilöiden maalittamisessa ja seuraajien yllyttämisessä kilpailijoita vastaan...".

        Teillä vasemmistolaisilla on just se dogma sisäistetty, että kaikki epäonnistumiset, virheet, epämukavat tuntemukset yms. projisoidaan toisaalle, erityisesti kuvitteelliseen "persuun", ikään kuin se selittäisi tai hyvittäisi kaiken. Se on juuri tyypillistä narsistimaista sannakultin oppia, jossa vika ei ole koskaan itsessä, vaan aina muissa ihmisissä tai olosuhteissa.

        Juu, persut eivät ole mistään vastuussa. Kun ovat halituksessakin, kaikki on muiden syytä.
        Kaisakin painoi vahingossa JAA nappia, kun edellisen hallituksen sopimat tuet 'omalle länskälle' olivat poistolistalla! Ja sitten käy haukkumassa äänestäjänsä!

        Persu, astu näkyvästi esiin, kerro, että köyhät ovat luusereita, rikkaat herroja. Ja niitä me palvomme! Vaikka kovasti yritämme saada niitä luusereita enemmään populaan!


      • Anonyymi
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Montako riviä jaksoit lukea? Viisi? Tämä osa kirjoituksesta pätee juuri sinuun: "...kilpailijoiden ja "epämukavien" henkilöiden maalittamisessa ja seuraajien yllyttämisessä kilpailijoita vastaan...".

        Teillä vasemmistolaisilla on just se dogma sisäistetty, että kaikki epäonnistumiset, virheet, epämukavat tuntemukset yms. projisoidaan toisaalle, erityisesti kuvitteelliseen "persuun", ikään kuin se selittäisi tai hyvittäisi kaiken. Se on juuri tyypillistä narsistimaista sannakultin oppia, jossa vika ei ole koskaan itsessä, vaan aina muissa ihmisissä tai olosuhteissa.

        Kerroppa omista vioistasi, mister perse-efekti


      • Anonyymi
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Montako riviä jaksoit lukea? Viisi? Tämä osa kirjoituksesta pätee juuri sinuun: "...kilpailijoiden ja "epämukavien" henkilöiden maalittamisessa ja seuraajien yllyttämisessä kilpailijoita vastaan...".

        Teillä vasemmistolaisilla on just se dogma sisäistetty, että kaikki epäonnistumiset, virheet, epämukavat tuntemukset yms. projisoidaan toisaalle, erityisesti kuvitteelliseen "persuun", ikään kuin se selittäisi tai hyvittäisi kaiken. Se on juuri tyypillistä narsistimaista sannakultin oppia, jossa vika ei ole koskaan itsessä, vaan aina muissa ihmisissä tai olosuhteissa.

        Sun junas meni jo.


    • Anonyymi

      Sanna kieltäytyu Aatun asemasta jättäytyessä pois presidentti ehdokuudesta. Sannan Suosio on varmasti Hullu-Hallan ja monen politiikon märkä päiväuni koska olisi saanut kaikki alakikäiset työt & hallintaan nopeasti koko euroopan unioni. Arvaus mut Sannan vetäytyminen on jatkuvasti apua rätäkättävää Volodymyrin Zelensyitä kiittäminen.

    • Anonyymi

      Ei taida olla edes mister, saati täydellinen. Räkättävä populisti siinä puhuu.
      Mutta kyllä maailmaan ääntä mahtuu!

      Mitä hommia olet viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt? Suomessa?

    • Anonyymi

      Spermaturpia tarvitaan?

    • Anonyymi

      Petteriä vie lobbarit, ressukalle ei ole annettu omaa järkeä lainkaan!
      Karismaa on kuin Ceausesculla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe