Nyt on ratkaisevan tärkeätä, että Suomi ottaa aktiivisen otteen turvallisuuspolitiikassaan ja ryhtyy toden teolla katsastamaan sotilaallisen liittoutumisen vaihtoehtoa. Tässä maailmantilanteessa, johon kuuluvat esimerkiksi terrorismi, ääri-islamilaisuuden nousu, Venäjän epävakaa kehitys ja väestönkasvu ei Suomi kertakaikkiaan voi jäädä nyhvertämään ja toivomaan kädet ristissä, ettei kukaan olisi kiinnostunut meistä.
Siis, minkä maan kanssa liittoutuisimme. EU, Nato ja Pohjoismaat ovat mielestäni poissuljettuja, koska niillä on täysin meistä poikkeavat intressit ja uhkakuvat. Siksi ehdotan, että Suomi etsiytyy läheiseen yhteistyöhön Baltian maiden kanssa.
Syitä ovat nämä. Hankkiessaan itseään pienempiä liittolaisia Suomi voi toimia liittouman johtajana. Yhteinen naapuruus Venäjän kanssa tarjoaa yhteiset uhkakuvat. Kaikilla ratkaisemattomia aluekysymyksiä Venäjän kanssa. Venäjän hyökkäyksen sattuessa liittouman kimppuun Baltia sitoisi kosolti venäläisiä joukkoja ja Suomi voisi saada rintamallaan yliotteen; tätä liitto Ruotsin kanssa ei antaisi.
tarvitsemme liittolaisia
8
468
Vastaukset 8
- Epicuros
Venäjän suhteen Balttian mailla on Suomeakin surkeampi, lähes toivoton, asema. Sitoisimme itsemme kolmeen raatoon. Lisäksi mihin Balttian maat meitä tarvitsevat, nehän on NATO:ssa.
Eu on mielestäni parempi vaihtoehto. Tuskin venäläiset ryhtyvät uhittelemaan koko muuta Eurooppaa.
Toisaalta maailman suurin uhka tällä hetkellä eivät ole kansallisvaltioiden väliset sodat vaan radikaaliset ideologiat ja niiden kannattajat. - Naapurissa
Venäjä saattaisi suostua liittolaiseksi. Jos nätisti pyytäisi. Aika iso, aseistus kohtalaisen hyvä, myös ydinaseita, aseiden hankinta halpaa, isoa naapuria ei kovin helposti voi piirittää, sillä saattaa olla myös muita merkittäviä liittolaisia. Sillä on hyvät suhteet Ranskaan, Italiaan, Saksaan, USA:n ja moniin muihin maihin.
Käviskö?- J_Julistaja
Mutta ensin Venäjän pitää palauttaa miehittämänsä alueet Suomelle, korvata sodassa kärsimämme menetykset ja maksamamme sotakorvaukset.
Sen jälkeen kumppanuus Venäjän kanssa olisi loistava taktinen täyskäännös. J_Julistaja kirjoitti:
Mutta ensin Venäjän pitää palauttaa miehittämänsä alueet Suomelle, korvata sodassa kärsimämme menetykset ja maksamamme sotakorvaukset.
Sen jälkeen kumppanuus Venäjän kanssa olisi loistava taktinen täyskäännös.Venäjän ei tarvitse palauttaa suomelle mitään alueita takaisin jos he eivät itse niin halua. Eikä Venäjä ole mitenkään velvollinen korvaamaan suomelle mitään sen menetyksiä tai makselemaan sotakorvauksia.
Nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset saavat syyttää itseään siitä kun lähtivät sotaan Neuvostoliittoa vastaan, joskus sodalla voi olla kovat seuraukset.
Pitäisikö voittajaliittouman valtioiden maksaa Saksalaisille korvauksia heidän menetyksistään, vaikka Saksalaiset olivat itse suurimpia sotasyyllisiä.
Tiesitkö sellaista juttua että sodassa voittajavaltiot latelevat säännöt ja häviäjät joutuvat alistumaan. Sen vuoksi ne sotakorvaukset ja aluemenetykset tuntuvat aina häviäjien mielestä niin epäoikeudenmukaisilta.- J_Julistaja
DarkFear kirjoitti:
Venäjän ei tarvitse palauttaa suomelle mitään alueita takaisin jos he eivät itse niin halua. Eikä Venäjä ole mitenkään velvollinen korvaamaan suomelle mitään sen menetyksiä tai makselemaan sotakorvauksia.
Nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset saavat syyttää itseään siitä kun lähtivät sotaan Neuvostoliittoa vastaan, joskus sodalla voi olla kovat seuraukset.
Pitäisikö voittajaliittouman valtioiden maksaa Saksalaisille korvauksia heidän menetyksistään, vaikka Saksalaiset olivat itse suurimpia sotasyyllisiä.
Tiesitkö sellaista juttua että sodassa voittajavaltiot latelevat säännöt ja häviäjät joutuvat alistumaan. Sen vuoksi ne sotakorvaukset ja aluemenetykset tuntuvat aina häviäjien mielestä niin epäoikeudenmukaisilta."Pitäisikö voittajaliittouman valtioiden maksaa Saksalaisille korvauksia heidän menetyksistään, vaikka Saksalaiset olivat itse suurimpia sotasyyllisiä."
Suomi ei ollut syyllinen II maailmansotaan.
"Tiesitkö sellaista juttua että sodassa voittajavaltiot latelevat säännöt ja häviäjät joutuvat alistumaan. Sen vuoksi ne sotakorvaukset ja aluemenetykset tuntuvat aina häviäjien mielestä niin epäoikeudenmukaisilta"
Kuulostaa kovasti Hitlerin ajattelulta. Tietenkään sinunkaltaisellesi stalinistille ihmisoikeudet ja vääryyksien korjaaminen eivät merkitse mitään. J_Julistaja kirjoitti:
"Pitäisikö voittajaliittouman valtioiden maksaa Saksalaisille korvauksia heidän menetyksistään, vaikka Saksalaiset olivat itse suurimpia sotasyyllisiä."
Suomi ei ollut syyllinen II maailmansotaan.
"Tiesitkö sellaista juttua että sodassa voittajavaltiot latelevat säännöt ja häviäjät joutuvat alistumaan. Sen vuoksi ne sotakorvaukset ja aluemenetykset tuntuvat aina häviäjien mielestä niin epäoikeudenmukaisilta"
Kuulostaa kovasti Hitlerin ajattelulta. Tietenkään sinunkaltaisellesi stalinistille ihmisoikeudet ja vääryyksien korjaaminen eivät merkitse mitään.Kovasti ne suomalaiset vaan olivat innokkaita lähtemään mukaan jatkosotaan, ja kaiken lisäksi vielä oikein hyökkääjän asemasta.
Etkö ole huomannut sitä että sodassa se voittava osapuoli määrää aina säännöt ja häviäjien kohtalona on alistua niitä tottelemaan. Tämä ei ole pelkästään mikään Hitlerin tai Stalinin ajattelutapa, vaan tämä asia on nähty aina sotatilanteessa.
Häviävänä osapuolena Saksa joutui voittajavaltioiden miehittämäksi, mutta voittajavaltiot säästyivät miehityksiltä ja sotakorvausten maksuilta vaikka olivat pommittaneet hävinneiden valtioiden kaupungit pirstaleiksi ja aiheuttaneet monien siviilien kuoleman.
Väität aina minua stallariksi joka ei kunnioita ollenkaan ihmisoikeuksia, mutta samaan aikaan lietsot täällä itse muukalaisvihaa suomen kansalaisiin ja solvaat kaikkia ulkomaalaisia. kiellät olevasi natsi, mutta siitä huolimatta sinun mielipiteesi ovat juuri kun Hitlerin suusta otettuja. No ei sinänsä mikään yllätys, sillä en ole nähnyt juuri koskaan sellaista natsia joka myöntäisi suoraan aatteensa.
Ylistät omaa suomalaista herrarotua ihan kun Hitler aikoinaan ylisti puhdasrotuista Saksalaista kansaa, sitten vihaat kaikkia eri rotuisia ihmisiä heidän ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella. Näin Hitler ajatteli myös kaikista hänen vihaamistaan ihmisroduista.
Lisäksi sinulla on hirveä pelko siitä jos suomalaiset naiset seurustelevat tai menevät naimiiin ulkomaalaisen miehen kanssa, ja hankkivat lapsia jotka eivät olekaan puhdasrotuisia suomalaisia. Tämän vuoksi haluaisit tietenkin kieltää avioliiton suomalaisen ja ulkomaalaisen välillä. Näin Hitler pelkäsi myös jos saksalaiset hankkivat lapsia juutalaisten tai muiden "väärärotuisten" kanssa.
Pitäiskö kaikkien suomalaisten käydä kysymässä sinun mielipidettäsi siitä kenen kanssa he saavat seurustella, mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Et näytä näkevän mitään muuta maailmaa sieltä sinivalkoisten lasiesi takaa.- Elekrep
DarkFear kirjoitti:
Kovasti ne suomalaiset vaan olivat innokkaita lähtemään mukaan jatkosotaan, ja kaiken lisäksi vielä oikein hyökkääjän asemasta.
Etkö ole huomannut sitä että sodassa se voittava osapuoli määrää aina säännöt ja häviäjien kohtalona on alistua niitä tottelemaan. Tämä ei ole pelkästään mikään Hitlerin tai Stalinin ajattelutapa, vaan tämä asia on nähty aina sotatilanteessa.
Häviävänä osapuolena Saksa joutui voittajavaltioiden miehittämäksi, mutta voittajavaltiot säästyivät miehityksiltä ja sotakorvausten maksuilta vaikka olivat pommittaneet hävinneiden valtioiden kaupungit pirstaleiksi ja aiheuttaneet monien siviilien kuoleman.
Väität aina minua stallariksi joka ei kunnioita ollenkaan ihmisoikeuksia, mutta samaan aikaan lietsot täällä itse muukalaisvihaa suomen kansalaisiin ja solvaat kaikkia ulkomaalaisia. kiellät olevasi natsi, mutta siitä huolimatta sinun mielipiteesi ovat juuri kun Hitlerin suusta otettuja. No ei sinänsä mikään yllätys, sillä en ole nähnyt juuri koskaan sellaista natsia joka myöntäisi suoraan aatteensa.
Ylistät omaa suomalaista herrarotua ihan kun Hitler aikoinaan ylisti puhdasrotuista Saksalaista kansaa, sitten vihaat kaikkia eri rotuisia ihmisiä heidän ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella. Näin Hitler ajatteli myös kaikista hänen vihaamistaan ihmisroduista.
Lisäksi sinulla on hirveä pelko siitä jos suomalaiset naiset seurustelevat tai menevät naimiiin ulkomaalaisen miehen kanssa, ja hankkivat lapsia jotka eivät olekaan puhdasrotuisia suomalaisia. Tämän vuoksi haluaisit tietenkin kieltää avioliiton suomalaisen ja ulkomaalaisen välillä. Näin Hitler pelkäsi myös jos saksalaiset hankkivat lapsia juutalaisten tai muiden "väärärotuisten" kanssa.
Pitäiskö kaikkien suomalaisten käydä kysymässä sinun mielipidettäsi siitä kenen kanssa he saavat seurustella, mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Et näytä näkevän mitään muuta maailmaa sieltä sinivalkoisten lasiesi takaa.Tapa itsesi kommunisti! Teet humaanin teon ja säästät meidät normaalit ihmiset paskapuheiltasi!
- terä
Elekrep kirjoitti:
Tapa itsesi kommunisti! Teet humaanin teon ja säästät meidät normaalit ihmiset paskapuheiltasi!
on väärin toivoa toisen kuolemaa Elekrep, vähän malttia, älyä kirjoitteluun ja etenkin suomalaisuutta kehiin, tuommoinen keuhkoilu ei kuulu suomalaisuuteen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61281
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.224823- 63758
- 67755
- 70677
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22646Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34547
- 53536
- 55528
- 47495
- 38489
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101487Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440