Toisessa aina vika

Ev.Lut uskova

Joillakin on vika aina toisessa, ei itsessä. Ei koskaan sillä hetkellä ei ole mitään vikaa, syy asioiden vaikeuksiin on toisessa, ei itsessä.
Jeesus sanoi: Kuinka näet rikan toisen silmässä mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi niin sitten näet ottaa rikan toisen silmästä.
Lisäksi: Mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle tee sinä se heille.

7

455

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa tutkistella itseään.
      Ulkokultaisuus ja itsensä puollusteleminen on meille hyvin yleistä.
      Kuka nyt "kasvojaan" haluaisi menettää.

      Työpaikallani kehitysvammaisten ohjaajana joudun usein selvittelemään erilaisia riitoja.
      Usein toistuu sama kaava. Henkilö, joka itse on tehnyt vastoin sääntöjä, puollustelee tekosiaan; "muutkin tekivät samoin".

      Kerron esimerkin.
      Jokin aika sitten eräs kehitysvammainen asiakkaamme toi meille aamukahville keksipaketin. Siitä riitti jokaiselle työryhmämme jäsenelle ja muutama keksi jäi yli.

      Seuraavana päivänä eräs asiakkaamme rohmusi siitä itselleen yhden ylimääräisen keksin kiellostani huolimatta ja antoipa vielä parille muullekin henkilölle. Näin sai heidät osallisiksi samaan "rötökseen".
      Nuhtelin häntä sanoen, ettei se ollut oikein muita kohtaan, jotka jäivät ilman.
      Hän vastasi: "Muutkin ottivat."
      Näin helposti me sälytämme vastuun omista virheistämme toisten niskoille.

      Turhaa ei Jeesus tosiaan muistuta meitä Vuorisaarnassaan (Matt.7:1-5)ulkokultaisuudesta.

    • Hiukan

      Viime torstaina poliisi TV:ssä oli poliisit Turun yössä. Siinä nuori likka haistatteli poliisille ja kameran edessä löi poliisia. Poliisi nappasi tukevasti kädellä ja tyttöä vietiin. Vasta huomattuaan kuinka tässä nyt käy kuului poliisiautosta sisällyksetön anteeksi anteeksi itkunsekainen kimitys. Onttoa sanahelinää.
      Samaa huomaan täällä muutamien, onneksi harvojen kohdalla. Kun alkaa olla riita kaikkien kanssa ja sanasota, alkaa tekorauhanteko, jossa ei ole todellista sisältöä. Tarkoitus vain päästä pälkähästä kasvojaan menettämättä. Helpoin olisi mennä itseensä ja tehdä parannus.

    • Iloinen eunukki

      Kunpa itse huomaisit Ev.Lut.Uskova omat vikasi! Mutta näyttää monta kertaa sinun "keskustelusi" (armolahjako?) olevan vain toisista vikojen kaivelua ja yksittäisiin sanoihin takertumista!

      Onhan tämä edellä mainittu tapa toki monen muunkin keskustelijan vitsauksena ja helmasyntinä, mutta kun nyt otit itse asian puheeksi, niin kohdistan sanani sinulle.

      Oikean asian otit puheeksi tällä kertaa, mutta ota nyt siitä itse opiksesi!

      Jospa alkaisit etsimään hyviä asioita lähimmäisistäsi ja kannustamaan heitä. Siten saisit itsekin ajan mittaan myönteisempää palautetta. Eikös tämä ole keskustelupalsta eikä riitelypalsta? Vai pitäisikö palstan nimi vaihtaa?

      Tämä viimeksi mainittu kehoitus kaikille toisillekin. Yritetään löytää myönteisiä puolia toisistamme jos se vain on mahdollista. Siunataan toinen toisiamme. Eihän sitä tiedä vaikka joku vierailisi keskuudessamme viimeistä kertaa, joten mietitään millainen muisto meistä hänelle jää.

      • Palstan lukija

        Koitat vaan nyt taas hämätä menemättä peilin eteen.

        Hyvää syksyä sinulle!


      • Iloinen eunukki
        Palstan lukija kirjoitti:

        Koitat vaan nyt taas hämätä menemättä peilin eteen.

        Hyvää syksyä sinulle!

        Häpeä SINÄ kun luulet että minä olen joku NAINEN!


    • Laura

      ihminen voi löytää Jumalan, mutta jos se tapahtuu väärässä järjestyksessä itsensä löytämisen kanssa
      niin pissa tulee väärään housuun.

    • ................

      ...................

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1159
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      728
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      723
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      628
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 48
      493
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe